Puheenjohtaja Jouko Ahosen siirtäminen syrjään on Paperiliiton jäsenistöltä hyvin ymmärrettävä ratkaisu, sanoo keskustan kansanedustaja Mika Lintilä Uudelle Suomelle. Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto uskoo lähtöpassien kertovan siitä, että yleinen mielipide on eläkeyhtiöiden salailtuja palkkiojärjestelmiä vastaan.
Sekä Lintilä että Kaunisto ovat kritisoineet äskettäin sosialidemokraatti Ahosen kaksoisroolia työntekijöiden edunvalvojana Paperiliitossa ja ”työeläkeyhtiöiden hulppeiden bonusten siunaajana” eläkeyhtiö Varman hallituksessa. Paperiliiton kenttäväki suuttui, kun Ahonen puolusti A-Studiossa eläkejohtajien palkankorotuksia.
–Se oli huonosti harkittu lausunto nyt, kun muutenkin mietitään näitä ahneuden seurauksia. Ei varmasti seurannut yleistä mielipidettä, sanoo Kaunisto Uudelle Suomelle.
–Hänen uskottavuuttaan edunvalvonnan päämiehenä olivat syöneet työtaistelut, joissa ei hänen aikanaan onnistuttu siinä mitä haettiin, ja viimeisimpänä tämä eläkeyhtiöiden tilanne. Hyvin ymmärrettävää, että jäsenistö katsoi tämän parhaaksi ratkaisuksi, sanoo Lintilä.
Ahosen ja Paperiliiton tilanne on tällä hetkellä sekava. Ensin Yle kertoi Ahosen joutuvan lähtemään liitosta heti. Paperiliitto itse kertoo verkkosivuillaan, että Ahonen ei liiton hallituksen päätöksellä "toistaiseksi" osallistu liiton toimintaan. Ilta-Sanomat taas kertoo, että Ahonen ei ole itse eronnut eikä häntä ole myöskään erotettu, mutta lehti uskoo Ahosen ajan Paperiliitossa silti olevan ohi. Helsingin Sanomien mukaan Ahonen ”sopi” sivuun siirtymisestä liiton työvaliokunnan kanssa, mutta aloite lähtöön tuli valiokunnalta.
Paperiliitto vahvistaa verkkosivuillaan, että nimenomaan Ahosen lausunnot eläkeyhtiöiden johtajien palkkioista käynnistivät syrjäyttämiskeskustelun. Lintilä ja Kaunisto pitävät viimeisenä naulana Ahosen arkkuun Helsingin Sanomien paljastusta, että Ahonen saa eläkeyhtiö Varmasta hallituksen jäsenyytensä vastineeksi palkkioita noin 22000 euroa vuodessa ja niiden päälle vielä noin 3800 euron lisäeläkemaksut.
Lintilä toteaa suoraan uskovansa, että rahalliset edut lisäsivät Ahosen intoa puolustaa Varman toimitusjohtajan kohuttua palkkaa.
–On varmasti vaikuttanut [Ahosen palkkio ja lisäeläke]. Ihan käsittämätöntä, että tällainen järjestelmä on ollut. Ahosen kaksoisrooli on ollut hyvin ristiriitainen, päivittelee Lintilä.
Kaunisto on varovaisempi.
–Sitä pitäisi kysyä Ahoselta itseltään. Mutta luottamushenkilöiden bonuksista voi esittää kysymyksen, onko tarkoitus estää ikäviä kysymyksiä? Epäilys herää, jos bonukset eivät ole julkisia, hän pohtii.
Lintilä uskoo Paperiliiton nyt hakevan uutta tyyliä uuden puheenjohtajan myötä. Paperiliiton liittovaltuusto päättää uudesta puheenjohtajasta torstaina.
–Ajan henki on, että ahneutta hillittävä, sanoo Kaunisto.

Kommentit
Palkkio bonukset on vielä pientä...
Tsekatkaa tämä:
Arvelen että työeläkemaksuista (eläkemaksun suuruus 22) päättää väärä viranomainen, siitä pitäisi päättää mielestäni valtioneuvosto asetuksella eikä Sosiaali- ja terveysministeriö. Perustuslain mukaan kun merkittävistä asioista pitäisi päättää valtioneuvosto eikä ministeriö.
Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut työeläkevakuutusmaksut vuodeksi 2010. Maksut säilyvät lähes samoina kuin tänä vuonna. Keskimääräinen TyEL-maksu on 22 prosenttia palkasta.
http://www.etk.fi/Page.aspx?Section=40904&Item=64330
Jos olen oikeassa ja eläkemaksuista on päättänyt väärä viranomainen, niin sen pitäisi mielestäni merkitä sitä, että eläkeyhtiöiden tulisi heti palauttaa kaikki niille maksetut eläkemaksut niitä maksaneille ( Perustuslaki 15§: omaisuudensuoja, perustuslaki 106§: miten menetellään, jos perustuslaki ja tavallinen laki ristiriidassa).
Mielestäni sen pitäisi myös merkitä, että eläkemaksuja ei tarvitsisi maksaa.
Sama koskee YEL ( katso YEL 114§ viittaus työntekijän eläkelakiin )
Perustelut:
Katso, huomaa alla erityisesti sanat "ottaen huomioon":
Työntekijän eläkelaki
168 Laskuperusteiden laatiminen Vakuutusmaksujen, vastuuvelan ja eläkevastuun laskuperusteet on laadittava OTTAEN HUOMIOON ensisijaisesti työntekijöiden ja eläkkeensaajien tämän lain mukaan vakuutettujen etujen turvaaminen ja mitä 174–182 §:ssä sekä Eläketurvakeskuksesta annetun lain 5 §:ssä säädetään eläkkeistä aiheutuvan vastuun ja muiden kulujen jakautumisesta.
Vertaa:
Perustuslakivaliokunnan lausunto 33/2004 vp Ministeriön asetuksenantovalta.
Lääkärin- ja hammaslääkärinpalkkioiden perusteet sekä tutkimuksen ja hoidon korvaustaksojen perusteet ja enimmäismäärät samoin kuin perusteet lääkärin- ja hammaslääkärinpalkkioiden yleis- ja erikoistaksoille säädetään 3 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Taksojen perusteista säädettäessä on 2 momentin nojalla OTETTAVA HUOMIOON tutkimus- ja hoitotoimenpiteen laatu sekä sen vaatima työ ja aiheuttama kustannus. Korvaustaksojen perusteilla ja enimmäismäärillä on olennainen merkitys vakuutetulle maksettavan korvauksen määrän kannalta. Siksi on ongelmallista, että valtuus on asiallisesti täysin avoin. Sen käyttöä ohjaa varsin väljästi vain 2 momentin säännös huomioon otettavista seikoista taksojen perusteista säädettäessä. Tällainen säännös ei valiokunnan mielestä rajaa asetuksenantajan toimivaltaa valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaisella ja riittävällä tavalla (PeVL 27/2004 vp , s. 3/II). Valtuuden käyttöä on siksi välttämätöntä sitoa ehdotettua täsmällisemmillä lain säännöksillä, jotta lakiehdotus voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Valiokunta on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että vakuutetun oikeuksien kannalta tärkeistä seikoista ehdotetaan säädettäväksi ministeriön eikä valtioneuvoston asetuksella. Tämä ei valtuussäännöksen väljyys huomioon ottaen ole hyvin sopusoinnussa perustuslain 80 §:n 1 momentin sen lähtökohdan kanssa, jonka mukaan ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (HE 1/1998 vp , s. 132/II, PeVL 27/2004 vp , s. 3).
Uusliberalistinen perussynti ahneus
saattaa hyvinkin olla tällä hetkellä ja ehkä pitkälle tulevaisuuteen "poissa muodista"...
Ei enää saata.
Musta tuntuu, että seuraavat vaalit ovat tulevaisuuden historioitsijoille hieno esimerkki siitä kuinka juuri tämän kansan syvät rivit ovat valmiit raakkaamaan tämän aiemmin niin siunatun, mutta nyt pikkuhiljaa enemmän ja enemmän vihatun joka paikan ahneuden pois tämän valtion käytännöistä.
Vaihtoehtoja on enää jäljellä kaksi. Joko popularistinen silmitön hölmöily jonka seurauksia on todella vaikeaa Halla-Aho tapaisine äärimmäisine ilmiöineen arvata. Parhaassa tapauksessa koko kansakunta blokkaa itsensä pois sitä ympäröivästä yhteisöstään.
Tai sitten yksinkertaiseen päiväjärjestykseen siirtyminen: Vallan keikauttaminen tuntuvalla tavalla vasemmisto-kestustalaiseen suuntaan.
Joka tapauksessa; ainakin neljän viimeisimmän vuoden aikainen ylemmän luokan piehtarointi kaikkine mahdollisine verokikkailuneen tulee saamaan veret seisauttavan loppunsa.
Jos oikein pahasti ottaa kovasti pannuun, ovi on auki. Tämä on vapaa maa - josta kukin voi muuttaa rahanippunsa kanssa aivan minne lystää. Mutta vain harvoilla lopulta kantti kestää.
Taitaa olla se ruisleipä takaraivossa.
jo on aikoihin eletty
kun ammattiliittojen luottamusmiesten asemasta haastatellaan keskustalaisia poliitikkoja.
Oho!
No, mitenkä tässä nyt näin pääsi käymään. Vanhoja, kunnon pelureita sentään...
Palkat/ Eläkkeet
Katse tulevaisuuteen:
Mitä enemmän johtajat tienaavat, sitä enemmän voi muutkin vaatia.
Mitä nuorempana johtajat eläkkeelle, siihen olkoon muillakin okeus.
Pienipalkkainen johtaja on alempien portaiden palkkakehityksen jarru.
Höh
Tämän jutun kuvassa Jouko Ahosen hammasrivi on vielä viimeistelemättä. Nykyään paperipomo hymyilee paljon tasaisemmin. Onneksi, koska eihän potkuihin pidä suhtautua pitkin hampain.
Eduskuntavaalit lähestyvät, ja kampanjakuvassa siisti hymy olisi tarpeen. Siis olisi, jos SDP kelpuuttaisi nyt rötösherraksi profiloituneen Ahosen edes ehdolle.
Nythän Ahonen
joutaisi vaikka SAK & SDP -puolueen uuteen vaalivideoon. Lohtanderi tuskin siihen enää suostuu?
SAK & SDP vaalivideon tekoon
Nyt ei olekkaan kysymyksessä kuvitteellinen hahmo vaan ihan oikea ammattiyhdistysmies joka täyttää myös ulkoiset mitat ahneudelle, jolla on paskanen loppu!
Siis käsikirjoituksen tekoon:
Ahonen repii työläisen selkänahasta sen viimeisetkin rippeet ja tunkee ne omaan pohjattomaan säkkiinsä.
Seuraava kohtaus:
Ahonen roikkuu nahkurin orsilla muiden ammattiyhdistysjohtajien kanssa, jotka ovat nostaneet eläkeyhtiöistä jättimäisiä eläkkeitä!
Pieni välikysymys loppuun:
Missä mahtaa olla minun kansaneläkkeeni, joka poistettiin vaikka olin sitä ikäni maksanut??
mul myös "Kansaneläke myös hukassa ?"
..mut sen huomaa jo ulkoisesta; olemattomuudesta.
- elintaso alhainen...
- odotetaan kuolemaan saakka niitä maksettuja rahoja ?
- törkeää asian hoitoa.
..mut nää " uskomattomat NAIVIT omanedun tavoittelijat "
- joutukoon moraalisiin ja taloudellisiin vastuuseen , tekmisistään !
AHNEILLA on P...ANEN LOPPU !
Kreikkalainen tyyli
Nyt ollaan lamassa joka ikinen.
Kapitalistin ja sosialistin ero on vain se että sosialistien omakotitalot ja autot ovat yleensä punaisia. Sosialisti voi olla jopa rikkaampi kuin kapitalisti.
God bay Ahonen. Hauskaa oli,
Hei hei Ahonen. Hauskaa oli, mutta omat pettivät. Ja paperihommatkin loppuivat Suomesta. Ahneella on yleensä pa... loppu.
Harmi että kävi näin
Jouko on innokas karavaanari, eikä ne vaunut ole aivan halpoja ostaa isollakaan palkalla saati työttömänä.
Ei muuta kun
Ei muuta kun lopputilirahoilla hampaat kuntoon ja työnhakuun. Työantajat ja heidän asiakkansa katselevat ja kuuntelevat mielummin henkilöä, jolla purukalusto kunnossa. Henkilökunta ja se, miltä se näyttää on osa yrityskuvaa, eikä 1 x 2 -tyyppinen rivistö anna vaikutelmaa Pro-meiningeistä.
Ahonen työnhakijana
Ellei tarkoituksena ole hakeutua näyttelijäksi kesäteatteriin niin http://www.youtube.com/watch?v=gLx-xnBEswo
sitten vain naama samaan kuntoon kuin mikä on Stubbilla, Aholla tai muilla hymyilevillä oravilla.
Paperimeis löytää hommia varmaan 1800 euron palkalla liimalevyntekijänä pätkätöinä.
Ehkä Ahonen voisi käydä jonkin filatovilaisen ATK-kurssin, koska kukaan ei usko, että Ahosen ikäinen ja näköinen makkarasta ja oluesta pitävä raavas mies on tietokonetaitoinen. Hyvä jos on ajokortti!
Ahonen on ollut
Aina se ahne kommari, eli "köyhien" puolesta itselleen valtaa. Tämä on myös se mies joka tuhosi paperiteollisuuden Suomesta.
Ahonen vaikuttaa pulskalta demarilta
Ahonen ei vaikuta ollenkaan köyhältä kommunistilta, vaan pikemminkin pulskalta sosialidemokraatilta. Potra poika!
Tässä hattupäinen sosialidemokraattinen ay-johtaja ja tavallinen perheenäiti!
http://russiatrek.org/blog/wp-content/uploads/2010/08/socialism-vs-capit...
Lipsahdus
-Maksaa sulle paikkasi paperiduunarien edunvalvojana mutta varmaankin olet "kultaisen kädenpuristuksen"itsellesi varmistanut.
Ei se mitään eronnu oo
http://gonzales.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52896-ahosen-eroa-ei-ole-vaadittu
Ahosella olisi mahdollisuus laihduttaa
Ahonen eläisi pidempään, mikäli hän pääsisi työmarkkinoiden käytettäväksi ja perustulolle.
Ahoselle jäi korkeat palkat -rooli päälle...
Minkä Ahonen sille mahtaa, että Paperiliitossa hänen tehtävänsä oli puolustaa jäsenistön korkeita palkkoja ja anasaittuja piiloetuja.
Kun Paperiliiton edunvalvonta hiipui samaa tahtia kuin merikontit vei Suomessa käytössä olleet paperikoneet ulkomaille, niin eikö ole luonnollista että jonkun etuja noin iso mies on hyvä valvomaan. Onhan eläkevaroistakin jo suurin osa mennyt ulkomaille, niin ei Ahosen pesti hallituksessa niin kauan kestä.
Lisää liksaa
Mun mielestä sille YLE:n toimittajalle, joka sai Ahosen puhumaan pehmeitä ruudussa, pitäisi antaa lisää liksaa.
Hän sai puhuttua Ahosen hienosti miinaan, jonka pyykkiä pestään nyt. Meni kokenut kettu pahaan miinaan.
Kukaan ei ole täydellinen, ei edes täydellinen hullu.
Fiksu toimittaja siis.
Jep
Uskokaa jo,jokaisen demarin rinnassa sykkii ahne musta porvarin sydän,jopa puheenjohtaja nappaa 6000€tunti pörssiyhtiön tarpeettomasta hallintoneuvostosta.
PS: tutkikaa L Ihalaisen kaikki siis kaikki kytkennät jo ennen vaaleja lähtien hakasta e-säästökassan kautta riihisäätiöön ja punajuurisäätiöstä lomaliittoon ja kaikki ay-rahasto ja säätiöt.Kiljava erikoistilintarkastukseen ja myös siellä kiistanalaiset työsuhteet kontrataan.Eipä tule jälkikäteen puheita kuten Heinäluoman ja T Halosen vaalituista.
Kaksinaamaista
Onpas kummallista. Paperimiehille on aina kelvannut suuret palkat mutta nähtävästi niitä ei saisi antaa muille.
Maan tapa
Eihän Ahonen tai hänen kommentoimansa mitenkään kummallisia puhuneet/tehneet. Nykyäänhän maan tapana on ottaa kaikki se joka on irti saatavissa. Näinhän on toimittu aiemminkin historian pyörteissä. Vajaa kuukausi sitten kirjoitin aiheesta myös <a href="http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/11/klaus-fleming-ja-2000-l...
Jos itse olisi selvittelemässä näitä touhuja, niin laajentaisin vähän näkökulmaa ja selvittäisin vaikkapa ne taloudelliset kytkökset, jotka ovat Ruotsin hallituksen Irlantiin liittyvän <a href="http://www.hs.fi/keskustelu/aihealue/Talous/ketju/5602510/?viesti=560358... takana. Luulen että siellä sosialisoidaan melko suuria investointiriskejä. Mutta eihän tuo tietenkään Suomeen liity; paitsi että samaan mustaan aukkoon meidänkin verorahojamme "sijoitetaan".
Ahneus.
Rikkaat laittavat rahansa kassakaappiin.Köyhät keräävät huoneet täyteen rojuja.Kaikki jää ja ahneet riitelevät paskasta.
Ensimmäinen..
... AY-liikkeen "herrahissihyväkäs" lennätetään pois asiantuntemattomuuttaan ja osaamattomuuttaan.
Suomalaisen Duunarin lapselle ei samanlaisia lapsuksia tapahtuisi - niitä vain ei enää ole tarjolla AY-hommiin.
Koskahan Räty - AKT:n Tex Willer - saa ansioidensa mukaan kun rehelliset jäsenet huomaavat, että Rädyn ylihinnoittelemat esim. ahtaajien työt siirtyvät muihin maihin ja käsiin. (UST-Luga Baltic Ports)
Ihan hyvä että tässäkin herrahississä on löytynyt nappi alaspäin - ihan helvettiin asti nuo kansakunnan looserit joutavat.
Ps. sossut eivät uskaltaneet seuraaviin eduskuntavaaleihin Ahosen kanssa.
Ahonen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Ehdotan, että Jouko Ahonen liittyy Lauri Ihalaiseen ja ryhtyy eduskuntavaaliehdokkaaksi. Työttömät paperimiehet Kymen vaalipiirissä varmaan äänestävät hänet Stora Enson hengessä eduskuntaan.
Olihan Martin Saarikangaskin kansanedustaja. Miksi ei sitten myös tupoherttua Ahonen?
Eikö mieluimmin
eduskunnan paperi-vastaavaksi, tietysti kansanedustajanakin olisi hällä...painoarvoa.
Mikä puolue? Kokoomus!
ajamaan paperitehtaiden alasajoa jokaisessa tehdasyhteisössä jossa ei muuta teollista toimintaa olekaan!
Ääniä tulee että ropisee
Nyt
Nyt Ahonen nopeasti muistelmat "jollain " haamukirjoittajalla ja sitten demareiden ehdokkaaksi työmiehen etujen puolustajana. Ja katso tulevaisuus on turvattu.
Saivatko paperimiehet idiksen Huuhkajilta?
managerin vaihto toi heti ison voiton.
Muistakaa ladata Ahoselle lähtiäiseksi nivaska paperia...muistoksi.
Ay-liike
on korruptoinut työ-, eläke- ja tapaturmavakuutustoiminnan täysin piloille.
Tottakai vakuutusyhtiön kannattaa maksaa Ahosen kaltaisille järjestöpäälliköille ainakin se 20 000 €/v ihan vaan juomarahoina. Muut edut erikseen.
Ai, ay-liikekö?
Kun 2/3 eläkeyhtiöiden hallinnossa edustaa elinkeinoelämää, ja ovat nämä edut ajaneet läpi, niin olisikohan ay-liikkeen edustajien (siis duunarin eli maksajan edusmiehet, sillä eläkehän on palkansaajan siirrettyä palkkaa) pitänyt tehdä homma pienemmillä palkkioilla vaiko ihan ilmaiseksi. Vähän johdonmukaisuutta kirjoituksiin!
Sinänsä olen kyllä itsekin sitä mieltä, että palkkiot ovat aivan kohtuuttomat, mutta kun pienennetään, niin pienennetään kaikilta. Paine ainakin on nyt tarpeeksi kova pienentämään niitä. Ja pidetään yhdessä painetta yllä niin kauan, että tapahtuu!
En silti mitenkään voi ymmärtää tätä epäsuhtaista keskustelua ay-liikkeen edustajien ahneudesta. Jossakin kirjoitettiin ay-liikkeen edustajien saaneen vuosikymmenen aikana jopa 200 000 euroa erilaisina palkkioina.
Vertaapa tuota 10 vuoden summaa eläkeyhtiö Varman Vuorian saamaan 700 000 euron VUOSIpalkkaan, jonka päälle hän saa vielä noin 300 000 euroa VUOSIpalkkioita eri yritysten hallintotyöskentelystä. Että ay-liikehän se on korruptoinut tämän maan:-\
mites se sanonta menikään: "joukon maine mustuvi aina"
ei muuta kuin ansaitulle elakkeelle vain!
Nyt tilaamaan niskaan vaikka villi tatuointi ja korviin kultarenkaat!
Siitä se vapauden tunne irtoaa
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.Jouko kävi syömässä pari munkkipossua naapurin puolella,kun leivässä ei ollut enään makua.
Ahneet hillopurkilla
Jo ulkoinen hapitus antaa tuostakin miehestä kuvan, että ei
omat edut ole jääneet tois'sijaisiksi.
Kyllä nuo- ja vastaavat "herrojen sisäpiirikerhot"
pitäisi saada aisoihin. Saamarin rosvolauma. Varsinaisia
fakiireita, ei käy itselle kipeää, kun kansaa rosvotaan.
Avoimiksi kaikki asiat ja ylisuuret palkat ja palkkiot
kuriin.
JOOPA SE JOO
Eläke nousee ensivuonna 0,4%. Vuokra nousee 5%.
Vuokran osuus eläkkeestä on 50%. Köyhyys se syvenee.
Nämä "herrakerholaiset" ei kun lihhoo vaan.
Ei ole ihme, että isänmaallisuus katoaa. Kansa jakautuu
kahtia rikkaat/köyhät. Köyhiä on vaan moninkertainen määrä
rikkaisiin verrattuna. Saas nähdä milloin on mitta täys.
Leuhkat eväät Lintilällä ja Kaunistolla
Poijjaat puhuu kuin olisivat oikein Paperiliiton asioista selvillä olevia jäseniä. Muutenkin heidän (jälki)viisautensa eläkeyhtiöiden hallintoasioissa tuntuu olevan kovin kateuspainotteinen.
Totuus
Faktaa on myös se, että Ahosen Paperiliitto on osaltaa ajanut Suomen paperituotantoa ulkomaille. Jos ulkomailla paperin tuottaminen on halvempaa niin markkinalait toimivat ja AY-liike jää nuolemaan näppejään.
Sama ilmiö on jo toteutunut esim. Kreikassa.
AY-liike on suorastaan vahingollinen maan taloudelle ja toimii kilpailua ja markkinavoimia vastaan. Ahtaajien lakko on toinen vahingollinen toimenpide.
On kumma että AY-mafia ylipäätään saa tehdä valtiolle vahinkoa.
Mitähän paljastuukaan vielä EU:n kriisivaltioissa.