Lauantai 26.5.2012

”Paskalaista” korvauksia? ”Tuskin”

Luotu: 
26.11.2010 16:59
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) piti perustuslakivaliokunnan työn tulosta hyvänä.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) uskoo, että "paskalakina" tunnetun jätevesiasetuksen prosentintarkkoja päästörajoja käsitellään vielä eduskunnassa. Jos muutoksia nykyisen asetuksen rajoihin tulee, ne ovat ennemmin lievennyksiä kuin kovennuksia.

Puhdistamoon jo investoineille on tuskin luvassa korvauksia, vaikka raja-arvot alenisivatkin.

- Ympäristönsuojelullista perustetta ei ole tiukentaa rajoja. Ne ovat jo aika tiukat, Lehtomäki vastasi perjantaina Uuden Suomen kysymykseen tiedotustilaisuudessaan.

- Eduskunnassa on valmiutta tarkastella (jätevesipäästöjen) määriä.

Perustuslakivaliokunta palautti tänään kiistellyn uuden ympäristönsuojelulain ja siihen liittyvän jätevesiasetuksen valmistelun ministeriölle ja ympäristövaliokunnalle.

Käytännössä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa "paskalain" muuttumista asetuksesta todelliseksi laiksi, ja samalla haja-asutusalueiden jäteveden päästöjen politisoitumista myös puoluepoliittiseksi asiaksi.

Tällä hetkellä poliitikot ja asiantuntijat eivät usko, että raja-arvojen lieveneminen tarkoittaisi nykyasetuksen mukaisiin puhdistamoihin jo investoineille minkäänlaisia seurauksia, korvauksia tai lisäinvestointeja.

- Valtion korvausvelvollisuus on periaatteessa mahdollinen, jos määräys olennaisilta osin muuttuu, Lehtomäki sanoi perjantaina.

"Nämä laitteet maksavat 1000-10000 euroa. Kohtuullinen investointi on lähempänä tuhatta."

MTV3:n haastattelema ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä Itä-Suomen yliopistosta uskoo, että korvausvelvollisuutta tuskin tulee. Samaa viestittivät myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) ja varapuheenjohtaja Jacob Söderman (sd.).

Ympäristönsuojelulaki ei todennäköisesti tule muuttumaan paljoakaan nykyisestä, jos jätevesiasetuksen sisältö siirretään lähes samankaltaisena lakiin.

"Odottakaa, viranomaiset"

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) kehotti kuitenkin viranomaisia pidättäytymään vanhan "paskalain", eli jätevesiasetuksen, ehtojen vaatimisesta siihen asti, kunnes uuden lain vaatimukset tiedetään.

Myös Lehtomäki uskoo, että nykyisen sekavan tilanteen aiheuttama hämmennys poistuu kuin itsekseen jahka istuva eduskunta saa haja-asutusalueiden vessavesien raja-arvot ruuvattua uudistettavaan ympäristönsuojelulakiin.

- Nyt Suomessa paksu lumipeite ja routa aiheuttavat sen, että näitä töitä (puhdistuslaitteiden asennuksia) ei tehdä ennen kevättä, Lehtomäki sanoi.

Perustuslakivaliokunta totesi, että paskalaki tulisi saattaa kuntoon ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Ympäristöministeriö aikoo näin tehdä.

Liian hyviä vain vähän

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että uusi ympäristösuojelulaki tulee laatia niin, että jätevesien raja-arvot määritellään sopiviksi: "sellaiselle tasolle, että ne on kohtuullisella investoinnilla ja toimivalla tekniikalla myös tosiasiassa mahdollista moitteettomasti täyttää".

- Nämä laitteet maksavat 1000-10000 euroa. Kohtuullinen investointi on lähempänä tuhatta, Jacob Söderman sanoi.

TM Rakennusmaailman käynnissä olevassa testissä on ilmennyt, että vain kaksi kahdeksasta Suomeen tuotavasta laitteesta riittää täyttämään nykyisen asetuksen ympäristövaatimukset. Talvikaudella vain yhden laitteen päästöt mahtuvat nykyisen asetuksen rajoihin.

Testi kertoo ainakin sen, että yli-investointien riski on suhteellisen pieni, sillä "liian" hyviä puhdistamoita on markkinoilla vain tuo yksi malli.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

I_K_L

Laitteen joutuu kukin käyttäjä itse leimaamaan hylätyksi seuraavalla koejärjestelyllä: Juot pari kuukautta käytössä olleen laitteen poistoputkesta tulevaa vettä ja odotat pari kolme tuntia laitteen kannen päällä housut kintuissa. Lentävä leimausaine tulee tai on tulematta omasta poistoputkesta. Jos ei tule laite on sertifikaatin mukainen ja pykälät täyttävä hamaan maailman tappiin.

hoikkapoika

Nyt se on valmisteltava kunnolla ja puhdistus vaatimuksen tulee olla asiallisia.Laitteet joita tuodaan markkinoille,pitää olla testattuja puolueettomasti.Ennen hyväksymistä laitetta ei saa markkinoida.Laki päätetään lopullisesti ensi kevään vaaleissa.

Voi voi

1. Voidaanko perusoikeuksiin ( yhdenvertaisuus ) tehdä poikkeus, jos ei ole perustuslaissa (6§) tarkoitettua hyväksyttävää syytä ?

2. Jos on perustuslaissa tarkoitettu hyväksyttävä syy, voidaanko perusoikeutta ( yhdenvertaisuus ) rajoittaa lakia alemmalla säädöksellä ?

PERUSTUSLAKI:
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan iän tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731?search[type]=pika&se...

Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):

Perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudesta ja oikeuksien luonteesta perustuslaissa turvattuina perusoikeuksina voidaan johtaa joitain yleisiä rajoittamista koskevia vaatimuksia. Niitä ovat esimerkiksi:

─ Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä.

─ Perusoikeuksien rajoitusten tulee perustua eduskunnan säätämään lakiin. Tähän liittyy kielto delegoida perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia alemmalle säädöstasolle.

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=...

Perustuslakivaliokunta läpäisi tämän palikkatestin menestyksellä!

Voi voi

Hallituksen ymmärrys perustuslaista on niin ala-arvoista, että pitäisi kysyä ehdottomasti perustuslakivaliokunnalta, onko myös Irlanti tuki perustuslain vastainen.

Irlanti tuesta päätetään perustuslain vastaisesti ?
Tutustu erityisesti: HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla.

Nämä Irlanti lainat vaikuttavat enemmän lahjoilta kuin lainoilta. "Lainaa" annetaan konkurssikypsälle valtiolle.
Perustuslaissa on säädetty omaisuudensuojasta. Perustuslakeihin voidaan tehdä poikkeuksia tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä vain mikäli siihen on välttämätön ja hyväksyttävä syy. Hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan kansan hyväksyntää ja tahtoa ( demokratia ). Tässä tapauksessa ehkä 98% kansasta vastustaa Irlanti tukea, joten omaisuudensuojaan ei tässä tapauksessa voida tehdä poikkeusta normaalissa lain säätämisjärjestyksessä, vaan Irlanti tuki pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Selvää on että Suomen veronmaksajat verojen muodossa joutuisivat maksamaan tuet, joten omaisuudensuojan pitäisi suojata kansalaisia.

Vaikka nyt joka kotitalouteen ei lähetetäkään 600 euron Irlanti lisävero lappua, jolle annettaisiin nimeksi J.Käteisen pakollinen Irlanti vero.
HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla. Mielestäni tässä tapauksessa on kyse juuri sellaisesta, joten Irlanti tuesta pitäisi päättää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Pykäliä:
Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):
Perusoikeuksien rajoittaminen:
─ Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä. Rajoittamisen tulee olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima.

HE 309/1993 vp:
Lailla säädettävältä perusoikeusrajoitukselta vaaditaan täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Rajoituksen olennaisen sisällön tulee ilmetä suoraan laista. Siitä tulee käydä selville esimerkiksi rajoituksen laajuus ja sen täsmälliset edellytykset. Perusoikeuksien rajoittaminen olisi sallittua vain hyväksyttävillä perusteilla.
Lainsäädäntökäytännössä tarkemmin ratkaistavaksi jäisi perusoikeusrajoitusten täsmällinen määrittäminen kunkin oikeuden kohdalla. Lähtökohtana on, että kaikissa tapauksissa ainakin syvälle käyvät, poikkeukselliset tai summaariset rajoitukset merkitsisivät sellaista puuttumista perusoikeuteen, että ne eivät olisi toteutettavissa tavallisella lailla.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):

Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Tältä osin voidaan puhua perustuslainmukaisesta tai perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta.
Euroopan ihmisoikeuksissa puhutaan, että jos ihmisoikeuksiin puutututaan, niin poikkeusen täytyy olla:
välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa

Saksassa tutkitaan onko Irlanti tuki perustuslain vastainen:

http://www.mmnews.de/index.php/wirtschaft/6833-hankel-nationale-waehrung...

Sama Saksa juttu kielenkääntäjällä:

http://translate.google.com/translate?js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout...

Analysis: Thinking the unthinkable -- a euro zone breakup
Dissident academics have challenged the legality of German participation in the Greek rescue in the Federal Constitutional Court. If they won, the impact on the euro could be devastating.
http://www.reuters.com/article/idUSTRE6AO2ZX20101125

semi

Tuskin kukaan kuvittelee että keskustalta tai vihreiltä mitään korvauksia saa. Korkeintaan paskalain päivitystä ja laitteiden päivitystä tasaisinväliajoin.

jarmolauros

Ensi sijassa kauppa on vastuussa myymästään tuotteesta, jos ei paragrafien ja direkdiivien mukaisesti toimi.
Näin on muiden laitteiden osata, vai eikö olekaan?

TV-pappa

Siinä sitten 67-vuotias sivukylän papparainen, mummonsa kanssa kahden, saa viranomaisilta viimeisen varoituksen, kun ei ole nämä maailmaa pelastavat pöntöt lain vaatimassa kunnossa. Uhkasakkoakin jo määritellään tuloihin sopivaksi. No, ei auta muuta kuin tilata härvelit, ja päästä juhlimaan niiden käyttöön ottoa isännän synttäreiden kanssa samana päivänä. 68-vuotispäivänä. Onhan se tärkeätä, että kansanedustajien joukossa on oikein ihan oppineita lakimiehiäkin mukana. Ja maaseudun asioista ihan omakohtaista käytännön kokemusta saanutta väkeä. Mihin tässä muuten jouduttaisikaan?

jarmolauros

Ja onko tällä paskadirektiivilläkään mitään väliä.
Nostradamus lupaa maailmanlopun alkavaksi vuonna 2012 joten lapsillenikin olen ilmineerannut eläkemaksut turhiksi.

MarkkuMatias

Jätevesilain sekoilut ovat vielä pientä, mitä on jatkossa odotettavissa tuulimylly- ja risupaketeista. Kannattaa lukea tämän viikon, to 25.11.2010 , Kauppalehdestä miten Tanskanmaalla tuulimyllyt ovat panneet talouden sekaisin ja vihreä idealismi alkaa lakastua. Lisää voi aiheeseen tutustua perehtymällä Espanjan tuulimyllykatastrofiin ( Kauppalehti ma 7.1.2010 Debaatti, Pekka Paunio). Kansa maksaa veroissa vihreiden idealistien ja tukiaisten kärkkyjien puolesta.

Ympäristöministeriön touhuissa ei ole ollut milloinkaan loogisuutta, idealismia sitäkin enemmän. Tuulimyllyfirmat halajavat busineksen tekoa veronmaksajien rahoilla ja myllyille maata vuokraavat ansiotonta arvonnousua ja tukiaistuloa.

Peruskysymys tuulimylly- ja risupaketissa on: mikä on sijoitetun pääoman tuotto ja keneltä tuo pääoma otetaan ?

Tämä kaikki on tuulimyllytukiaisten eduskuntakäsittelyn aattona tiedossa. Jos tuo tariffiesitys menee lävitse, ei voida ainakaan jälki viisastella, kuten jätevesilain osalta, että ministeriä oli harhaanjohdettu.

Muistakaa kansanedustajat vastuunne. Vai onko sitä ?

MarkkuMatias

Jätevesilain sekoilut ovat vielä pientä, mitä on jatkossa odotettavissa tuulimylly- ja risupaketeista. Kannattaa lukea tämän viikon, to 25.11.2010 , Kauppalehdestä miten Tanskanmaalla tuulimyllyt ovat panneet talouden sekaisin ja vihreä idealismi alkaa lakastua. Lisää voi aiheeseen tutustua perehtymällä Espanjan tuulimyllykatastrofiin ( Kauppalehti ma 7.1.2010 Debaatti, Pekka Paunio). Kansa maksaa veroissa vihreiden idealistien ja tukiaisten kärkkyjien puolesta.

Ympäristöministeriön touhuissa ei ole ollut milloinkaan loogisuutta, idealismia sitäkin enemmän. Tuulimyllyfirmat halajavat busineksen tekoa veronmaksajien rahoilla ja myllyille maata vuokraavat ansiotonta arvonnousua ja tukiaistuloa.

Peruskysymys tuulimylly- ja risupaketissa on: mikä on sijoitetun pääoman tuotto ja keneltä tuo pääoma otetaan ? Tämän luulisi ainakin kokoomuksen kansanedustajien pystyvän laskemaan. Kepulaisiahan oikea tuotto ei ole koskaan kiinnostanut - vain tukiaiset - vrt. ministeri Pekkarisen päämäärätietoinen tuulimylly- ja risupaketin ajaminen. Vihreiden suunnalla ollaan innoissaan perustamassa jos jonkinlaisia "viherveroja" ja "viherrahastoja" - vrt. YM:n kv asioiden neuvoksen, Jukka Uosukaisen, haastattelu YLE pe 26.11.2010.

Tämä kaikki on tuulimyllytukiaisten eduskuntakäsittelyn aattona tiedossa. Jos tuo tariffiesitys menee lävitse, ei voida ainakaan jälki viisastella, kuten jätevesilain osalta, että ministeriä oli harhaanjohdettu. Ovatko kansanedustajat todella tällä kertaa paneutuneet asioiden valmisteluun valiokunnissaan ? Tietoa on heillä kyllä saatavilla, jos vain sitä osaa käyttää.

Muistakaa kansanedustajat vastuunne. Vai onko sitä ?

donCarlos

Laitteistojen valmistajien, joiden laitteet eivät toimi? Kiinteistöjen omistajien, jotka eivät tähän mennessä ole puhdistaneet jätöksiään. Ei aina tarvitse olla lakia jonkin asian edistämiseksi, terve järki riittää. Tosin sitä ei ole kyllä meidänkään vihreillä; vrt. Kyläsaaren mustalaisleiri vs. Vapaa katto!

Perifertti

En oikein ymmärrä tätä laitekeskustelua tässä yhteydessä. Minä en hyväksy koko lakia ennenkuin siihen sisällytetään velvoite viranomaiselle hankkia näyttö ympäristörikoksesta. Eli näyttöä siitä että tontiltani jätettä pääsee/on päässyt vesistöön. Nykyinen asetushan on johtanut suoranaiseen mielivaltaan. Että jos ei sotkettaisi asiaa, pyydän!
PS. Mitähän sille ympäristöministeriön hallintoneuvokselle kuuluu??

salakankee

ympäristörikoksesta!"
Mielenkiintoinen pointti! Ajattelepas kuitenkin sitä, että koko maanviljelys perustuu sille, että maaperään lisätään jotakin; joko keinolantaa tai sitten sitä ihtiään.
Ei voida tehdä tässä suhteessa mitään eroa tavallisen ihmisen ja maanviljelijän välille!, on vakaa kantani. Kumpiakin pitää kohdella samalla mittarilla! Jos maanviljelijä saa levittää jotakin pelloilleen, silloin on kellä tahansa samanalaiset oikeuden päästellä samassa suhteessa!