Korkea-arvoinen hinduvaikuttaja Raja Zed kritisoi kovin sanoin Helsingin kaupungin päätöstä lähettää Romanian romanit takaisin kotimaahansa Suomesta. Zed ilmoittaa pitävänsä Euroopassa tapahtuvaa romanien kohtelua "salattuna apartheidinä", ja mainitsi syylliseksi myös Suomen.
- Romanien jatkuva ajojahti on epäinhimillistä. Mitä tapahtui rajattomalle Eurooaplle, Zed kysyy julkisuuteen lähettämässään tiedotteessa.
Rajan Zed on amerikkalaisen hinduyhteisön Universal Society of Hinduism päämies. Zed kritisoi Helsinkiä erityisesti siitä, että kaupunki on jo kahtena vuotena hajottanut romanileirejä tarjoamatta kuitenkaan kunnollista asutusta tilalle.
- Tiedämme, että syrjintää tapahtuu useissa maissa, myös Suomessa. Sen on loputtava.
Hinduyhteisö jatkaa arvosteluaan ja vetoaa Suomessa kaupoille, ravintoloille ja yrittäjille tehtyyn kyselyyn, jossa osa vastaajista kertoi kieltävänsä romanikerjäläisiltä pääsyn liiketiloihinsa. Osa vastaajista kertoi myös, ettei ottaisi romania töihin, vaikka tällä olisi työhön sopiva koulutus. Hinduyhteisö ei kuitenkaan antanut tarkempia tietoja viittaamastaan tutkimuksesta.
Hinduyhteisön johtaja Rajan Zed vaatii, että myös evankelis-luterilainen kirkko puuttuisi romanien syrjintään.

Kommentit
Ei sitten tätä ehdottanut
Voisiko kirkon sijaan Suomen hinduyhteisö ottaa Romanian romanit suojiinsa?
Syrjintää
Jos suomalaiset menisivät Bukarestiin perustamaan samanlaisia leirejä, millainen olisi vastaanotto. Hindut varmaan tulisi maailmalta heti apuun.
Ortodoksinen tai katolinen kirkko voi sanoa oman kantansa asiaan.
Kun katselin ohjelmaa Romaniasta, sain sellaisen vaikutelman, että siellä sitä syrjintää vasta esiintyy.
Pankoot omat asiat ensin kuntoon, ja sitten vasta syyttää muita, oman pesänsä likaajat!
Siellä mölyää
Kastijärjestelmän edustaja.
Hindut hilluu!
Hindut hilluu!
Onko Intiassa katulasten ja kadulla elävien ja kuolevien asiat hoidettu jotenkin paremmmin!
Helsingin kaupungin päätös OLI AINUT OIKEA päätös, joskin rahan käytölle olisi pitänyt saada jokin muu kuin kättäpäälle sopimus, jota nyt en tässä tapauksessa pidä minkään arvoisena!
Niinpä
Mitäs kastia nämä päänpaukuttajat edustavat? Vai ovatko peräti kastittomia? Tuskin.
No voi rähmä
Ei muuta kun otetaan kaikki Romanian romanit tänne. Helppo on "jeesustella" suomen päätöksellä.
"Apartheid" ja "Auswitch" on päivän sanoja joilla luodaan politikoille kiperiä kysymyksiä.
Ai tännekö se
selvästi Annin Virheiden Puolueen tyyppijäseneltä kuulostanut poika menikin itkemään näiden polojen kovaa kohtaloa. Saihan se jo pillittää radiossakin koko Suomen kansalle. Ihmetyttää vain, että onko näillä kaikilla, useimmiten täysin älyvapailla suomalaisen yhteiskunnan vastustamistouhuilla, tosiaan laajaa kannatusta. Tuosta asiantuntijastakin voisi päätellä, että näillä on lisäksi aika omanlainen käsityksensä termistä "kotikasvatus". Täysjärkinen nuori osaa liittää sen termin lähinnä selkäsaunaan.
ROMANILEIRI MUUTTAA HINDUJEN…..
Ovatko romanikerjäläiset joillekin aktivisteille ja uskonnoille ikään kuin lemmikkejä, joita täytyy paijailla ja pitää hyvänä?
Järkevämpää on hankkia oma nukkekoti, jota voi sisustaa aina kulloinkin vallitsevan monikulttuurisen tyylisuunnan mukaan.
Toinen vaihtoehto on akvaario; ei syty tulipaloja.
kansalainen Jake
Hinduvaikuttajalle terveiset
että voivat kotouttaa Romanian ja Bulgarian romanit kotimaahansa. Tietenkin taustalla on suomalaiset hihulit, kuten Heidi Hautala vaikuttamassa siihen, että hindutkin heräsi. Minusta Heidinkin voisi kotouttaa Siperiaan.
Miten hinduhihhuli
perustelee alkuperäisen kotimaansa rajun kastijaon, jolla merkittävä osa väestöstä on tuomittu pysyvään köyhyyteen ja kurjuuteen?
Ottaisivatko Suomen hindut ulkomaiset romanit suojiinsa?
Tämä pelle Rajan Zed on itse päättänyt olevansa korkea-arvoinen hinduvaikuttaja, joka hoitaa hindujen ja romanien asioiden lisäksi kaikki muutkin asiat, mm. uskonto-, ja ympäristöasiat kaikkialla maailmassa, ja tietysti tahkoaa dollareita.
"Rajan Zed
Rajan is an acclaimed Indo-American and Hindu statesman who has taken up Hindu, interfaith, religion, environment, Roma and other causes all over the world."
Mikä vihreiden taho on provosoinut tämänkin hömppäuutisen mediaan, eli mitä valeita tällä kertaa vihreät ovat syöttäneet ulkomaille?
Hik
Ehkä pojat on ollut pienessä päätöksen valmistelussa.
Romanivaltio Intiaan
Romanit ovat aikonaan lähteneet kiertueelle Intiasta. Ehkä romanien pitäisi palata Intiaan takaisin. Sinne voitaisiin vaikka perustaa romaneille oma valtio suvaitsevaisten hindujen huomaan.
Suomi ei saa EU:lta mitään romani rahha
Romania saa ja se on luvannut huolehtia kansalaisistaan.Näin Helsingin päätös oli oikea,ei ketään voi pitää pakkasessa.
Kumma juttu
Koskaan yksikään romanien puolesta kiukutteleva vaikuttaja ei ota omakohtaiseen huomaansa ensimmäistäkään romania.
Sen sijaan he mielellään vaativat muita näin tekemään.
Melkoista jeesustelua tuollainen.
No Thors jo kiukuttelee...ja Sasi (kok) haluaa Islam-lain tänne!
Thors jänkkää että lähdön oltava vapaaehtoinen, oliha se, valitsivat rahan.
Kimmo Sasi taas julistaa etta Islamin Sharia-lakia on ok. alkaa harjoittaa täällä! Mahtaa Ben juutalainen tykätä!
MIHE TÄÄ MAA ON MENOSSA...!?!
http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perustuslakivaliokunnan+jo...
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/966-thors-romanien-lahtemisen-oltava-vap...
Haistakoon paska
Naamasta naamaan tämä "korkea-arvoinen" hindu mun naaman eteen väittelemään.
Terveisiä Punjabista, ei voi muuta sanoa.
Mielipiteenvapaus kun on
niin sitä voi käyttää, kuten omalla nimelläni tein:
http://rajanzed.com/rajan/index.php/contact-us/
Njoo no
Toi mulkero on syntyperältään jostain Gangesilta ja vetänyt jonkun kaavun päälle yms. ja on tietävinään ihan v*tusti asioista.
Se nyt vaan on siten että mä olen syntyjään täältä ja mä tiedän tasan tarkkaan mikä on oikein. Oikein on lähettää toisen maan kansalaiset takaisin omiin maihinsa elleivät kertakaikkiaan kykene tulemaan toimeen omillaan täällä.
Jos ei tämä mene jakeluun niin en voi auttaa.
Vaalit on edessä.
inisijöitä
Kaivaisitte kolikon kerjäläiselle tuon p...an jauhamisen sijaan. Niin kunnon ihmiset ovat aina tehneet.
sanoo kerjäläisten
raha-automaatti-yksilö Ray.
Loistava juttu!
Korkea-arvoisen hinduvaikuttaja Raja Zedin kritiikki Suomen (!?) harjoittamasta "salatusta apartheidistä" kiirii median levittämänä , ensin Ruotsiin josta se - eduksemme vain leviää edellenkin myös muille medioille .
Tässä tarjotaan kerrassaan upeaa vasta-ainetta tänne pyrkiville useammaillekin vierasmaalaisille siivellä elijöille , josta seurauksena saattavat jonot alkaa yks'kaks vain lyhentyä ....
Kiitos Usarin - meillä on varaa hymyillä .
+
Vastavuoroisesti
Sen sijaan että annetaan kotiinpaluurahaa näille Romanian romaneille, niin eikö voitaisi antaa menolippurahat suomalaislle hiukan epäsosiaalisille ihmisille, että he menisivät koeponnistamaan Romaniaan nämä euroopan unionin yhteiset pelisäännöt?
Vai pidetäänkö sitä epähumaanina toimintana? Ja jos pidetään, niin miksi emme tee mitään sille että Romania muuttaisi käytäntöjään eurooppalaisemmiksi? Jos sieltä haluaa tulla porukkaa hinnalla millä hyvänsä Suomeen vaikka täällä olisi pakkasta kuinka paljon tahansa, niin kyllä täältäkin luulisi löytyvän porukkaa jotka haluavat lähteä Mustan meren lämpöön nauttimaan eurooppalaisesta sosiaaliturvasta.
Minä olin toissakesänä koeponnistamassa Romaniaa
Siellä oli ihan länsimaisen oloinen meininki. Koko matkalla näin oikeastaan vain kaksi kerjäläistä, kumpikaan ei ollut ihan sitä porukkaa jota täällä Suomessa näkee kaduilla. Taksikuski oli valtavan tyytyväinen Unioniin liittymisestä. Hän kertoi, että kaikki kerjäläiset katosivat kuin taikaiskusta heti liittymisen jälkeen...
Intialainen valittaa
Intialainen valittaa suomalaisesta tasa-arvosta? Intialainen valittaa Helsingin toimista kun Helsinki maksaa kerjäläisille ja rikollisille (vapaaehtoisen) kotimatkan kauas etelään, vain jotta he voivat taas palata kun lämpenee? Salli mun nauraa. Intialla ja sen asukkailla ei ole mitään asiaa valittaa oloista Suomessa niin kauan kuin heillä itsellään elää valtava määrä ihmisiä epäinhimillisissä oloissa, kastijärjestelmä rullaa ja rasismi kukkii. Tämä maailma on menossa täysin ylösalaisin jos tuollaiset kehitysmaat kuvittelevat voivansa osoitella suomalaista yhteiskuntaa syyttävällä sormella - tuskin edes tietävät mitä esim. sukupuolten välinen tasa-arvo on.
Auttaisiko kirkko romaneita
Hindu Zed on kuullut, että Suomessa on mahtava evankelis-luterilainen kirkko, joka mm. hyysää muslimeja. Voisiko se auttaa myös romaneja?
Siinä mielessä Zed on oikeassa, että luterilaisilla on veronmaksukykyä ja he voivat omin päätöksin nostaa kirkollisveroja; rahoitus on kunnossa. Seurakunnilla on myös paljon tyhjinä tai vajaakäytössä olevia kiinteistöjä (pappiloita, tavallisia asuintaloja, leirikeskuksia, rukoushuoneita yms.), joihin kristityt voisivat halutessaan asuttaa romaneja.
Kirkolla on myös vaikutusvaltaa valtioon päin. Jos arkkipiispa esim. pyytää 90 miljoonaa euroa lisää yhteisöveroa, hän saa rahat. Niin kilttejä ja tottelevaisia poliitikkomme ovat.
Romanit tarvitsevat koulutusta. He ovat ihanteellista raaka-ainetta koulutuksen tarjoajille. Pitää aloittaa aakkosista ja tietysti he tarvitsevat myös omia, uskonnollisia johtajia, kuten muslimit imaameja. Näitä voitaisiin kouluttaa jumaluusopillisissa tiedekunnissa, nyt kun luterilaisten pappien tarve vähenee. Koulutus siellä on muutenkin ollut yksipuolista, vasta nyt suomalainen oivaltaa asian.
Näin kulttuuri rikastuu. Saamme lisää ihanuutta tänne Pohjolaan, kasvamme suvaitsevaisiksi.
Romanit olisi voinut viedä Lappiin
Siellähän sitä olisi kairaa asuttavaksi eikä häiritse ketään kun paikan sopivasti katsoo!
Joo
Petsamon tienoilla on varmasti oikein hyvin tilaa.
Jaa
Eikös hindulaisuuden mukaan jokainen ole oman kohtalonsa ansainnut karman lain puitteissa. Jos Helsingin kaupunki nyt latoo rahaa kouraan ja postileiman persuksiin, niin sen pitäisi olla vain palkkaa edellisen elämän rietasteluista.
Intiasta puheen ollen, rikkaat ulkomaat pitävät kyllä huolen köyhistä, joten rahaa riittää ydinaseen ylläpitoon ja lentotukialusten osteluun.
Zed voisi nyt olla se joen pohjassa laakeaksi hioutuneen kiven kaltainen itämainen ihminen, joka ei ole joka paikassa höseltämässä ja aiheuttamassa turbulenssia.
Raja Zed on oikeassa
Euroopan valtiot kohtelevat romaneja käsittämättömän törkeästi. Nyt tehty ratkaisu on taas yksi surkea muiden joukossa.
Taulun keskustelijat ovat hyvinvoinnin kovettamia ja populismin voittoa toivovia ihmisiä. Taustalla on kova pelko erilaisuutta kohtaan. Kerjäläiset ovat heille kauhistus myös siksi, että vain pienet muutokset yhteiskunnassa suistaisivat monet samaan asemaan.
Raja voisi pitää turpansa kiinni
Oletko kuullut, että EU:n vapaa liikkuvuus tarkoittaa, että 3kk saat oleskella missä vaan. Sen jälkeen täytyy pystyä elättämään itse itsensä.
Elättäminen tarkoittaa, että on varaa itse kustantaa itselleen asuminen ja ruoka. Miksi Helsingin olisi pitänyt tarjota kämppiä romaneille? Noh? Mikset itse majoittanut niitä?
Korjatkaa, jos olen väärässä
Mutta eikös romanit lähteneet alunperin Intiasta vainojen vuoksi?
Jepjep
Vai oikein "ulkomailla" kritisoidaan. Joo, tämähän olikin Reutersin pääuutinen. Eiku...
Ensin omat
Korkea-arvoinen hinduvaikuttaja voisi ensin purkaa kastijärjestelmän Intiassa.
Suomessakin pitempään asuneet romanit voisivat purkaa aluksi oman kastijärjestelmänsä esimerkiksi muutto-oikeuden.
Helsingin rahat ei riittänyt
No taas kuuluu hyviä uutisia Vapaa Katto ry:n ihmisille. Neljä romanialaista ryösti kultasepänliikkeen Porvoossa; 20.000 euron tienesti oli odottamassa mutta meni sivu suun! Tämäkin on varmaan rasismia!
Midian temput
NO JEP JEP !!
Ja kummankohan aatetoveri Hautalan vai Halosen, tämän mielenosoituksen järjesti, vaiko yhdessä ?
Itse asun EU maassa josta karkoitettiin ulkomaiden romanit heti heidän ilmestyttyään katujen varsille. Onko Suomi ainut EU maa, jossa saa rötästellä miten haluaa ??