Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin kirjoittaa Puheenvuoro-blogissaan vihreiden varastaneen Uuden Suomen nimen vaalikampanjaansa varten.
- Lupaa "Uusi Suomi" -tavaramerkin käyttöön ei puolueesta kysytty, saati heille annettu. Kyseisen tavaramerkin omistuksista on punniskeltu ennenkin. Sillä on enää yksi omistaja, Uusi Suomi Oy, edustajineen.
- Haluan tässä yhteydessä korostaa, että Vihreä puolue käyttää rekisteröityä nimeä kaikkien lakien vastaisesti.
Herlin on myös sitä mieltä, että puolueen pitäisi myös maksaa tavaramerkin luvattomasta käytöstä.
Lue koko Herlinin teksti tästä.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
Herlin on täysin oikeassa
Herlin on täysin oikeassa. Taas Virheiltä yksi esimerkki, että eivät hallitse asioita. Lakien laatimisia saati noudattamisia esimerkiksi. Kieltoja kieltoja vaan rakentelevat, mutta ei ne niitä itseään muka koske mikään. Ja muiden pitäisi muka hoitaa niiden seuraukset, kuten insinöörien keksiä uusi energia, kun Virheiden mutustelu ei vanhoja sulata tai hotsita.
Ei toisen omistamaa nimeä saa varastaa, VARASTAA. Ei.
ps. Oikeusministeri Tuija Brax on jo osoittanut huonojen toimimattomien lakien myötä olevansa Suomen huonoin oikeusministeri ikinä. Ja epäpätevin kuten Virheät yleensäkin. Kuka muuten ostaisi Virheiltä jonkin teknisen ratkaisun? Niin, eipä kukaan.
Hupaisa ristiriita
Vakavaan tavaramerkkirikokseen sisältyy hupaisakin piirre. Kommunistien perinneyhdistystä lukuunottamatta patavanhoilisempaa ja uudistuskyvyttömämpää puoluetta ei Suomessa ole.
Munaton puolue!
Leijonan liike on vasemmalle. Vasemmalla on menneisyys ja oikelle menevällä tulevaisuus.
Aivan oikein, että tämä munaton leijona matkaa menneisyyteen.
Sieltä löytyvät vihreiden oikeat punaiset juuret! (juures ;-)
Ei niillä ressukoilla ole edes nämä heraldiset suunnatkaan hallussa, kuten ei mikään muukaan asia,
mutta senhän tiedämme jo muutenkin!
Sellainen stalinistinen hukkakaura puolue!
"Kuka muuten ostaisi
"Kuka muuten ostaisi Virheiltä jonkin teknisen ratkaisun? Niin, eipä kukaan."
Vihreillä on yksi Suomen pätevimmistä tietotekniikan osaajista: tekniikan tohtori Jyrki J. Kasvi.
Loimulohen paistajaksi luulin
Kuvasta päätellen olisin veikannut häntä markkinoilla kiertäväksi loimulohen paistajaksi.
Onko Kasvi yhtä ''pätevä'' tekniikan tohtori kuin Satu Hassi on osoittanut olevansa energiatekniikan lisensiaattina? Heh.
Tekniikan taiturit
Vaikkeivat Hassi ja Kasvi olisi aivan yhtä paljon tietoa, taitoa ja koeteltua kansalaiskuntoa hankkineita kansanedustajia kuin Martti Tiuri, on kuitenkin sanottava, että heillä on ehkä enemmän referenssejä tiedemaailmasta kuin esimerkiksi ilmastopolittisella asiantuntijalla, Oras Tynkkysellä.
Poliittinen asiantuntemus ei edellytä asiantuntemusta ollenkaan, vaan luottamus ja poliittista asiantuntemusta.
Politiikan ja teknologiapolitiikan ero on siinä, että teknologiapoliikan seurauksena lampun pitäisi palaa huolimatta siitä, onko kupu keltainen, vihreä, sininen tai punainen.
Kasvi on tekniikan tohtorein nimekäs verkkopäiväkirjanpitäjä Uudessa Suomessa. On vaikea sanoa, kumpi on lisensiaatein, Satu Hassi vai Jyrki Kasvi.
Jotenkin maailmalla riehuvasta ydinvoimaisuudesta päättelen että tiurismi oli tosiasia, vaikka sitä demonisoitiin niin vahvasti 1990-luvulla, silloin, kun Matti Vanhanen kaatoi kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäisen energiakompromissin ponnellaan kymmeneksi vuodeksi.
Tuloksena ei tästäkään ollut Fennovoima, joka tarvittiin, vaan Fennovoima ja Olkiluoto-4, jotka tarvitsee Ruotsin teollisuus ja jota mahdollisesti kannattaa niin Björn Wahlroos kuin Svenska folkpartietkin Kokoomuksen ja SDP:n puolikkaan takana.
Nolouden ennätys
Suomen leijonan valjastaminen kuohittuna vaalivankkureiden eteen on kyllä nolouden ennätys omassa lajissaan. Ymmärtääkö ne mitään?
Aina ei kannata toistaa historian Virheitä
"Suomen leijonan valjastaminen kuohittuna "
Niinpä. Suomen valtion kuohitseminen ja kilpailukyvyn muretaminenhan tuntuu olevankin heidän päätehtävänsä.
Sama ideologinen päsmäys kaatoi koko Neuvostoliiton. Aina ei kannata toistaa historian Virheitä.
"Seiskan tasoinen" tunnus OHO
Kuohittu puolue jolla kuohittu leijona!
Monen henkillä on taistolainen tausta!
Onko nämä vihreät kommarit täydellisiä idiootteja?
Kai näin saa kysyä ilman että teksti poistetaan?
Pelkkää lainattua
Myös kokoomuksen vanhasta leijonalogosta, vieläkin kokoomuksen etusivulla
http://www.kokoomus.fi/
Hyi hävytöntä!
Viherpiiperit ei näköjään osaa ite luoda omia ideoitaan vaan pitää varastaa - HYI!
Leijona menettänyt kikulin
Vielä sekin, voi jestas sentään!
Joo
Sukupuolineutraalisuus sinänsä ei yllätä yhtään. Leijona sai sentään pitää terävät kyntensä ja uhkaavat miekkansa. Mutta vaakunaleijona väärin väritettynä... aikamoinen riski vihreiden vaalikampanjan tunnukseksi!
Oma juttunsa on tuo 'Uusi Suomi' - tässä yhteydessä sanat vaikuttavat jotenkin epätoivoisilta.
De pirater
Vihreät De Gröna aikoo selvästi profiloitua vahvemmin piraattien apupuolueeksi kun oma yhden asian noste on hiipumaan päin.
Vihreät sekaisin
päästään, tämä oli lopullinen rimanalitus. Miten kukaan voi tosissaan tehdä tuollaista mainosta, Uusi Suomi ja Suomen Leijona vielä, huh huh. Kyllä nyt meni sakkolinjalle. Tämän idean keksijälle potkut!
"Uusi Suomi - maan luetuin itsenäinen verkkolehti" on
"puolueista riippumaton".
Ei äänestäjät logotekstin mukaan kantaansa valitse.
Osoittaa vihreiltä ideoiden köyhyyttä, kun lainaa nettilehden logotekstin vaaliteemaksi.
Uusi Suomi on usealle läppärin kotisivu.
Mikäs se täällä on?
Sanoi vanhempi konstaapeli kun veti vihreätä lankaa hehkulamppu salakuljettajan takapuolesta.
Olen puoliksi salakuljettaja ja
Puoliksi vihreä.
Ehdotus uudeksi vaalivideoksi
ja kuvakin olisi sopiva, mutta hankkikaa lupa, vihreet!
http://www.youtube.com/watch?v=nz20n78-ky4
Punkkua, patonkia ja homeleijonaa
Onnea virheet, ja onnea mainostoimisto Laturi & Relanderille. Sattuhan sitä paremmissakin piireissä...heh, heh.
Vihreiden aatteet kuin keisarin vaatteet
Olen monesti kummastellut US:n viherymmyrkäisiä linjauksia. Nyt Vihreät väänsivät rautalangasta moraalinsa selkärangan. Toivottavasti oppi meni perille muillekin kuin kustantajalle.
Jukka Relander
Uskon, että Uudessa Suomessakin päivystänyt Vihreän liiton miesliikkeen johtaja, esseisti Jukka Relander, antaa asialle pätevän meriselityksen.
Myös Tapio_O_Nevalta
toivoisi meriselitystä, että onko hän todella Aatos Erkko tai Mustanaamio?
http://pekkalampelto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53872-mielipiteitanne-tapi...
Eikös se ole nyt ihan sama kuka on kuka, jollei halua omalla
nimellään kirjoittaa. Mies on kuitenkin kertonut aika lailla omasta itsestään. Venäjää taitava kansantalousmies joka harrastaa maanpuolustusta. Asunee Orimattilassa? Pekan naapuri.
tätä on jo vaikea uskoa
Voiko tuo johtua ammattitaidottomuudesta vai onko takana jonkin sortin kiusanteko? Kyllä minunkin on suorastaan pakko todeta Herlinille että nyt ovat vihreät vielä pölkkypäisempiä kuin olen luullut...sitäpaitsi tuo vaakunan leijona ja varastettu nimi ei edes sovi heille. Ei sitten millään. Imagokonsulttikin saa halvauksen.
Sopiiko se tunnus...
...Herlineillekään?
Usari aikansa paperilehtenä piti linjansa kuolemaansa asti, kyllä.
Mutta se voiko tämä verkkoversio jotenkin omia leijonan ja isänmaallisuuden, onkin jo kokonaan toinen kysymys.
En ainakaan heti äkkiseltään osaa tuohon sanoa mitään. Osaako joku muu?
Mikä on nykyusarin kanta ns. isänmaallisiin kysymyksiin tänään?
Ja toisaalta, mikä on Vihreiden kanta niihin samoihin kysymyksiin?
Etsitään vastaukset ekax noihin, ja katotaan sitten, kenellä on oikeus käyttää mitäkin ns, tunnuksia missäkin...
Ei kai kansallisiksi mielletyt vaakunat ja ajatelmat voi päätyä minkään oy:n omaisuudeksi noin vaan?!?
Ja kun vielä tarkemmin asiaa ajattelee..
Usari oli paperilehtenä itse asiassa hyvin kokoomuslainen tekele. Ei Jellonan käytön oikeutus ehkä olisi sillekään ollut ihan itsestäänselvää, jos asiaa joku olisi halunnut syvällisemmin kyseenalaistaa?
Kysehän oli kuitenkin vain yhdestä poliittisesta liikkeestä tuolloin(kin)?
Mutta symbolit ovat erittäin kansallisia, eli ei niiden ainakaan pitäisi voida olla minkään yhden tahon omistettavissa, eikä hallinnoitavissakaan? Oli hallinnointia halajava taho sitten poliittinen tai kaupallinen?
Vai voiko?
Kyselee Citycani
äkkiä nimen käyttökielto
äkkiä nimen käyttökielto päälle tai vihreät pilaavat hyvän nettilehden nimen totaalisesti!
Uuudistaako "Uusi Suomi" Suomea?
Uusi Suomi.
Mitä se tarkoittaa?
Vanha Suomi on se Suomi, jota olemme eläneet.
Tulevaisuuden Suomi on jotain muuta, kuin jonkun yksityistämä "Uusi Suomi"- käsite.
Kuinka uusi Suomi- käsite voidaan omia yksityiseksi?
Mitä tämä verkkolehti Uusi Suomi- tekee sen eteen, että meillä olisi nyt uusi Suomi, eikä entinen Suomi?
Minusta tämä verkkolehti ei tee mitään sen eteen, vaan me elämme, mikäli tästä lehdestä johtuisi, tulevaisuudessakin entistä Suomea, emmekä uutta Suomea.
Elämme- ja asumme entistä konservatiivista Suomea, joka lienee Herlinin Niklaksen todellinen ajattelun tausta tässä asiassa.
Siis lopultakin taas ärähdettiin rahan puolesta. Ei Suomen puolesta.
Suometar - Uusi Suometar - Uusi Suomi - Uusi Suomi 2/verkkolehti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_Suomi
Ai, tuon
takianko vain kiista on syntynyt.
Minusta Lotus-nimen oikeuksista käytävä kisa on huomattavasti merkittävämpi ihmiskunnan kannalta.
No,o' jos ei koko ihmiskunnan kannalta, niin Mtv3:n kannalta kuitenkin, koska se on sen pääuutisaihe ollut jo monta kuukautta.
Ps. Mtv3:nenhan on pirun kapitalistinen rahallekumartajamedia, jos ette sitä tienneet.
Mitä vitun väliä sillä, että Wärtsilän dieselit suomalaiset (Uudet Suomalaiset) halusivat rakennetavaksi muualla kuin "uudessa Suomessa."
Vihreät, näpit irti Suomen Leijonasta!
Kun näin vihreiden uuden logon, mielikuvayhteys Uusi Suomi -verkkolehteen oli itsestään selvää - kyseessä on selvä tavaramerkkivarkaus. Menivät vielä sorkkimaan Suomen Leijonaan - mokomat ongelmamonikulttuurisuuteen ihastuneet kukkahattumaailmanparantajat!
Tavaramerkin marinoiminen vihreydellä
Suomen oikeusistuimissa on puitu aika monta tavaramerkkitapausta. Mielenkiintoista tässä Uuden Suomen -jupakassa on varsin voimakas samankaltaisuuden kokonaisvaikutelma. Teksti on foneettisesti sama lukuun ottamatta kirjasintyyliä ja kokoa, tosin nekin ovat aika yhtenevät. Väritys on eri. Tuotteet eivät myöskään ole substanssinsa puolesta samankaltaisia, toinen edustaa vaalikampanjaa ja toinen sanomalehteä.
Jos Niklas Herlin riitauttaa asian niin annetaanko tuomioistuimessa enemmän painoarvoa merkkien välisille yhtäläisyyksille kuin niiden välisille eroavuuksille? Ovatko tavaramerkit sekoitettavissa keskenään? Asiaa ei tee yhtään helpommaksi se, että riidanalaiseen merkkiin sisältyy myös yleiskielen ilmaus ”uusi Suomi”, jota ei ymmärtääkseni sanana voi sisällyttää tavaramerkin tuoman suojan piiriin.
Pöllitty kaikki
Vihreiden logossa ei ole varastettu vain tekstiä "Uusi Suomi" vaan myös Suomen Leijona. Se kuuluu kaikille, ei vain vihreille.
Uusi Suomi alkaa olla kopioitavan vahva tavaramerkki
Muistelen, että Maxell C-kasettien valmistaja olisi kerran kuvannut mainokseensa oman aidon Maxell-kasettinsa kuvan ja rinnalle kopion todeten oman alkuperäisensä olevan kopioimisen arvoisen.
Ellei kyse ole epäkaupallisesta vappuhuumorista, on tietenkin kysymys hieman vakavammasta.
Muistelen, että Piraattipuolueesta ilmoitettiin, että muut puolueet kopioivat sen ajatuksia lähdettä lainaamatta itselleen: piraattiaate kohtasi Piraattipuolueen.
Se, että lainataan ruiskukaksi tunnistettavaa rikkaruohoa edeltänyt Kansallisen Kokoomuspuolueen ja Kansallisen Kokoomuksen leijona ja alle laitetaan melko Uutta Suomea muistutttava Uusi Suomi, on tietenkin osa verkostoitumista.
On tietenkin luonnollista, että Kokoomuksen leijona vihreällä pohjalla on Kokoomus -yhtymään kuuluva tunnus: liberaalit (Kansallinen Kokoomus), uskovaiset eli kirkko-Kokoomus (Suomen Kristillisdemokraatit) sekä puisto-Kokoomus (Vihreä liitto).
Mutta se, että Uusi Suomikin otetaan mukaan Vihreän liiton kampanjaan, varmaan herättää muitakin kuin ylpeyden tuntemuksia.
Uskon, että Uutta Suomea pinnalle nostaneet perussuomalaiset eivät ole oikein iloisia nähdessään Uuden Suomen Vihreän liiton käytössä.
Yksi keino olisi tietenkin käydä asiasta "neuvotteluja" ja jättää noin puoltatoista kuukautta ennen eduskuntavaalipäivää kanne. Näin tavallaan varattaisiin koko iltapäivälehtikaista Vihreän liiton asioiden käsittelylle jännitteisessä ilmapiirissä.
Tähän mennessä olisi mielenkiintoista tietää, kenen loistava itsea oli nationalististaa Suomen leijonalla kansainvälinen Vihreä liike Suomessa.
Muistaakseni Ana siirtyi SDP:stä Vihreään liittoon siksi, että SDP:ssä alkoi olla liian nationalistisia sentimenttejä. Nyt nationalismin asialle vanhakokoomuslaisin tunnuksin on menemässä Vihreä liitto.
Jos tämä homma oikein juonitaan niin tästä tulee yhtä hyvä keskustelu kuin Karjala-oluen etiketistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjala_(olut)
Hänen ylhäisyytensä Andrei Jefimovitš Kovaljovin hengessä: hyvää huomista itsenäisyysjulistuksen muistopäivää!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andrei_Kovaljov
Asia on kimurantti. Suomi on
Asia on kimurantti.
Suomi on brändinä ja nimenä sellainen jota ei voi kukaan varata, se on kaikkien käytettävissä - esim. Suomi-viina, SuomiTV jne.
Jos on liite kuten esim. Vanha Suomi tai jotain vastaavaa, ei ehkä niin selvää.
Uusi Suomi itse on kuitenkin luopunut Gallen-Kallelalaisen logon käytöstä Huusko-Herlinin aikana, joten on moraalisesti arveluttavaa omia osittain itse tuhotun brändin rippeitä itselleeen, asiayhteys on kuitenskin eri - Uusi Suomi ei ole puolue vaan nettijulkaisu.
LOGO TAKAISIN, brändi vahvistuu ja loukkaukset ovat helpommin perusteltavissa.
Missä "teostot" ovat nyt?
Vihreitä lähellä olevat teostonatsit ovat ihan hiljaa vaikka kyseessä on törkeä to-rikos!
Tämä tulee vihreille kalliiksi
Toisaalla samaan aikaan televisiossa RKP muokkaa suomalaisten asenteita. Ne olivatkin hurreja, jotka Tali-Ihantalassa puolustivat Suomea!
Vihreät väittävä!
Emme ole varkaita! Lähde: Iltasanomat
Uusi Suomi
Luin uutisen Vihreiden mainoksesta. En kommentoi muuten mutta totean että ensimmäinen mielikuvani oli että nyt on verkkojulkaisu Uuden Suomen nimi otettu puoluepolitiikkaan ja ihmettelin miten voikin olla noin tökerö veto.
Koska toivon että Vihreät tippuu hallituksesta, toivon myös sitä, että Vihreät joutuvat lopettamaan mainoksen käytön jossa viitataan Uuteen Suomeen.
Onkos haettu lupa sisäasiainministeriöltä
tuon vaakunaleijonan käyttöön?
Tämä harjallinen mutta munaton leijonahan on Ruotsissa asustellut jo pitempään.
Tämä lienee jotain yhteistyötä RKP:n kanssa tai sitten jotain todella nyrjähtänyttä viestintää siihen suuntaan.
Vihreät lyömässä hynttyitä yhteen RKP:n kanssa?
Yök nyt jokatapauksessa minunkin osaltani, ei kovin paljon asiaa voi olla vihreillä, kun tällaisia aletaan sekoilemaan.
Älä Niklas H
Älä Niklas viitsi näytellä närkästynyttä. Kun sitä et kuitenkaan ole. Itse asiassa vihreiden slogankaappaus taitaa tuntua aika hyvältä. Eikö?
Ja Vihreiltä, tai mainostoimistoltaan, mainio veto.
HAH.
Niklas on ostanut nimen käyttöoikeudet riihikuivalla rahalla!
Mitä teki vihreät - ottivat sen oikeudettomasti lupaa edes kysymättä omaan käyttöönsä! Niklaksen tulkinta on oikea - jos kohta se hänen firmalleen mainosta "voi" tuodakin - varkaus mikä varkaus! Vihreat ovat nyt korvausvelvollisia!
Suomen Leijona
Selvä laki olemassa sen käytöstä ja olemuksesta,
Heraradinen Seura ja Sisäasiainministeriö, oikeita lausunnon antajia, sieltä minäkin oman virallisen Leijona muotin/olemusken/värit ; hyväksyttänyt jo vuosia sitten.
- laki määrää myös sen valmistamisesta ja käytöstä sekä väärinkäytöksistä.
- "munattomuus " vain yksi virhe, sama kuin ruotsin leijonalla, värit ja olemus määritelty tarkasti.
Toimivan tunnetun Yhtiön virallisen nimen käyttöönotto, poliittisiin pyrkimyksiin ja tavoitteisiin, tulee olemaan kallis harkitsematon teko, eikä mikään oikeustaju ei voi sitä hyväksyä.
Suomen Leijona
Selvä laki olemassa sen käytöstä ja olemuksesta,
Heraradinen Seura ja Sisäasiainministeriö, oikeita lausunnon antajia, sieltä minäkin oman virallisen Leijona muotin/olemusken/värit ; hyväksyttänyt jo vuosia sitten.
- laki määrää myös sen valmistamisesta ja käytöstä sekä väärinkäytöksistä.
- "munattomuus " vain yksi virhe, sama kuin ruotsin leijonalla, värit ja olemus määritelty tarkasti.
Toimivan tunnetun Yhtiön virallisen nimen käyttöönotto, poliittisiin pyrkimyksiin ja tavoitteisiin, tulee olemaan kallis harkitsematon teko, eikä mikään oikeustaju ei voi sitä hyväksyä.
Voi ei
Nyt ne vihreet on syöneet jotain vihreitä kasviksia, kun ne noin sekoilevat. Kasvien nimee en muista, mutta lehestä luin, että poliisi niiden kasvupaikkoja hävittää. Piraatit varastavat toisten tekeleitä. Nyt myös nää vihreet. Voi hemmetti noita raukkispaskiaisia.
Annilla pomppii kun kyyti on kovaa, siitä ei välttämättä tule...
...jälkeä somaa.
Paremmin vihreiden ideologiaan olisi istunut slogan "Hei hummani hei", se kun kuvaisi paremmin vihreiden poukkoilevaa politiikkaa.
Juokse sinä Anni kun tuo keto on niin Vihree...
..ja taival on vaikeenlainen...mättäälle hei, mättäälle hei...turvallensa Annin vei..
..ei Anni Anna Ahvenia..ei vihrehiä villoja..vaan polosia pottujansa..viherviä vaisia...vatsan vääntäjiä vihon viimeisiä..niitä Anni antavi...
On siinä mainostoimisto saanut mukaan kymppitonnilla
symboliikkaa. Siinähän valkoinen sukupuolineutraali leijona taistelee kaikkia muun värisiä vastaan. Tosin, leijona ei ole lainkan Suomen eläinkuntaan kuuluva, että muualta tulleitako ne taistelijat sitten kaikki jo ovatkin.
Muuten yleisilmeeltään tämä kalliilla hankittu tunnus muistuttaa sodan aikaista kenttäpostimerkkiä aika tavalla. Yhtä halju väritykseltäänkin. Oliskohan se kallis mainostoimisto ottanut inspiraatiota vähän väärältä suunnalta. Tai sitten mainostoimiston edellisen laskun maksamattomuus inspiroinut disainaamaan AVP-puolueelle jo lähtöpostimerkkiä. Tätä teemaa kannattaa naureskella niiden vaalimökeilläkin, jos tämä jää todella lopulliseksi.
Anni hymyilee kauniisti kuvassa!
http://www.ess.fi/upload/image/2010/12/5/anni.jpg
Tapiota taas kerran lainaten
Anni Sinnemäki on naisjohtajuuden horsma.
horsma...se jätkän ruusu on...
(Irwin)
Vihreät kannattaa haastaa käräjille
Vihreä liitto kannattaa haastaa oikeuteen. Siihen käytetty aika/raha on sen arvoista.
Ainut asia, joka mietityttää on se, että tuleeko siitä liikaa julkisuusmainosta vihreille? Nykyään tuntuu olevan vähän niin, että sillä ei ole mitään väliä, että onko julkisuus negatiivista vai positiivista - pääasia, että otsikoita revitään ja puhetta riittää.
Brax oikeuskansleriksi
Ei vihreiden varkaiden ehdokkaille tarvitse antaa enää ilmaista julkisuutta blogi-palvelun kautta. Ei ainakaan siihen asti, kunnes vaalien lopputulos on julkistettu. Olen oikeastaan pettynyt mikäli Uusi Suomi ei muuta linjaansa, sillä antamalla piilopuoluetukea piilopiraateille lehti ei ole isänmaan asialla.
Kaikki muistaa oikeusministeri Tuija Braxin organisoimat vuoden 2008 science fiction -kunnallisvaalit. Annettuja ääniä katosi mustaan aukkoon 2%. Korkein oikeus määräsi vaalit uusittavaksi kolmessa kunnassa. Mitähän tällä kertaa tulemme näkemään PerSujen menestyksen heikentämiseksi.
Jos vihreät ja rkp ovat seuraavassa hallituksessa, Brax julistetaan taatusti oikeuskansleriksi. Tätäkö me oikeasti tarvitsemme.
Tarjoiluehdotus
Kannattaa haastaa tunnuksilla kampanjoivat ehdokkaat jokainen yksitellen, mutta ei puoluetta. Lisäksi kannattaa antaa julkisuutta jokaiselle vihreälle ehdokkaalle, joka ei ole istuva kansanedustaja. Toisin sanoen siis pienille tai varhaiskeski-ikäsille miehille.
Tuo Vihreän liikkeen halkaiseminen kannattanee tehdä yhtä huolellisesti kuin Kiwi-hedelmän aukaiseminen.
Uusi Suomi voisikin lähestyä ystävällisesti kaikkia ehdokkaita ennakkovaroituksella, mutta jättää puolue rauhaan siksi, että Uudella Suomella on melkoinen riski sen jälkeen, kun päätoimittaja tuli kaapista ulos ja Matti Apusen provokaatiosta tunnusti markkulaisen uuspaavalniemeläisyytensä, Suomen Uutisiksi, eli Perussuomalaisten pää-äänen kannattajaksi.
Juristien sijaan tässä tarvittaisiin poliitikkoa, jolla on edes hieman kykyä ottaa syöttö vastaan ja tehdä muukin kuin oma maali.
Melonipuolue...
..sosialisoi Uusi Suomi-nimen itselleen. En jaksa uskoa että kansalaiset haluaisivat maahansa sosialismia, vaikka sitä tarjottaisiin vihreässä kuoressa.
asevastaisten fanaatikkojen pää-äänenkannattaja Helsingin Sanoma
Asiasta toiseen, tällä viherpiiperryslinjalla kuitenkin pysyen.
Valtakunnallinen asevastaisten fanaatikkojen pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat
http://aselaki.blogspot.com/2010/12/vastine-hs-paakirjoitukseen-5122010....
VIHREÄ KULTA ?
vHienoa Niklas Herlin ! Puhuttelen pitkällä nimellä,koska emme vielä ole sinuja kätelleet.
Asiaan... vihreät lienevät tekemässä töpeksimällä nopeinta ja siten kait ympäristöystävällisintä kampanjaa kautta aikoijen varastaen Uusi Suomi -teeman ja toimien muutenkin niin, että pitää kiirehtiä jonnekin tekemään läksyt uudestaan.
Olen ollut muutaman kuukauden vihreiden jäsen hauskanpuoleisessa kokeilumielessä ja se päättyy tämän vaaliohjelman naurettavuuteen ja tähän kirjoitukseen.
Ekonomina, kokeneena kansainvälisen business-ympäristön toimijana on todella ylättävää lukea, että vihreät ovat nostamassa Suomen talouden kukoistukseen vihreällä taloudella, jota eivät osaa ollenkaan määritellä.
Samaan aikaan marsilaisemme mitätöivät luovat elinkeinot varastaessaan mm. Uuden Suomen imagon. Hyi olkoon, vähintään.
Toivoisin!
Minä toivon että Niklas puolustaa perinteistä nimeä, kautta logoa. Mielestäni uuden suomen perinteisiin kuuluu avoimuus ja tietty konservatismi. (Vihreät ovat avoimuudessaan sulkeutuneita ja suvaitsemattomia)
Vihreiden leijona
Se näkyisi olevan salvettu, vailla vehkeitä.
Lehti toteaa heraldiikasta ja historiasta:
"Aikanaan peniksettömällä leijonalla varustettuja takkeja annettiin niille, jotka olivat pettäneet kruunun, Sagerlund sanoi."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Naissotilaiden%20painostus%20poisti%2...
Tämä on muuten jo sitä luokkaa oleva mielen
häiriötila ihmisen prioriteettien järjestelyssä stressittömän aivotoiminnan sekä jouhean asiainhoidon osalta, sekä toisaalta myös osoitus sairaalloisesta fixoitumisesta mm. genitaalialueen psykologisiin vaikutuksiin yksilön ajatustoiminnalliseen toimintamallinnukseen mitä tulee ryhmäkäytökseen ja siitä suorastaan riippuvaisena olemiseen, että voidaan perustellusti epäillä kyseisten ihmisten toimintakykyä oman harkintakyvyn sekä päätöksenteon osalta.
Jopa siinä määrin että pidän itseäni onnekkaana että en omista asetta, sillä ampuisin itseni koska maailmassa ei voi pian enää hengittää, mutta toisaalta tunnen suunnatonta psyykeen palasiksi repivää ahdistusta siitä että ylipäätään pidän itseäni onnekkaana tämän asian vuoksi, ja siitä huolimatta.
"Mutta toinen oli liehuva lillukanvarrsi..."
Tuskin Vihreiden aivoilla kyvyt riittää
edes ymmärtämään, saatikka että olisivat edes osanneet ajatella tällaista asioiden yhtymää. Toisaalta, tuo saattaakin olla tietoinen "yksinkertaisuus-illuusio" jonka turvin voi vedota "syyntakeettomuuteen".
Myös täysin mahdollista Viher-kierrätys-kaikenyhteisomistajuuden ideologiaan mahtuva ajatus, että kaikkea voi käyttää tosta vaan.
Tuossa äskettäin, toiseen asiaan liittyen, julkaisin kommentissani tosi-kertomus-puhelinsoitosta-Vihreille, heidän eduskunnan ryhmähuoneeseen, puhelun jossa Vihreiden edustaja jankutti jotakuin kaikkeen vastaamalla: "ei minullakaan ole", eli mitä Vihreällä ei ole niin sitä ei tarvitse toisellakaan olla! Mutta Vihreä katsookin oikeudekseen omata ja ottaa muilta mitä vaan, aivan kuin sieniä metsästä. YleisVihreää-sosialismia joka kadehtii vähäosaisia ja muita kanssaeläjiä ei kyllä tarvita tässä maassa.
VAIHDA HERLIN SUOMI SINI-VALKOISEKSI MERKIKSI, kiitos.
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ SINI-VALKOINEN SUOMI!
MURSUN
Ajatuksiin täysin yhtyen! Simo.
Tuatanoinniin..
Niin ONKO tuon vaakunan käyttöön nyt sitten saatu se lupa sisäasiainministeriöltä/ministeriltä..? Holml...
Ja onko tuolla muokkauksella kentiesh jokin hieman akateemisen huumorin "syvällisempikin" tarkoitusperä jonka syrjinnän poistamiseksi työskentelevä ministeriö mahdollisesti haluaisi tuoda ilmi tuota että sellaista?
Eeii mitenkään pahalla, syrjitää vastaanhan voi myös käydä satiirin keinoin...hihihii
Ööö, hihi-hii?
Kertokaa että ei...
Nyt demarit on iloisia....
.... koska näyttää että he eivät saavuta näissä vaaleissa tyhmimmän mainoksen palkintoa edes SAK:n sponsoroimana.
Noita viheriäitä täytyy nyt pikkaisen vahtia pelkään, että mahdollisen vaalimenestyksen myötä pyrkivät siirtämään eduskunnan istumaan Ruokolahdelle, siellä kun on näitä uuteen profiiliin sopivia eläimiä nähty.
Munista tai niiden puutumisesta ei ole ollut varmaa tietoa.
Laskelmoitu
Epäilen, että Uusi suomen käyttö on tietoinen valinta. Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, varsinkin jos kriitikoina ovat konservatiivit.
Henkilökohtaisesti En aio äänestää mitään konservatiivipuolueista (Keskusta, SDP, Perussuomalaiset ja KD) vaan jotakin liberaalipuolueista (Kokoomus, Vihreät, Vasemmistoliitto, RKP).
Puolueiden jaotteleminen oikeistoon ja vasemmistoon jäi 1900-luvulle.
NYYSITYT
Uudelta Suomelta nimi ja kokoomuslaisilta leijona, jonka kansallisen symboolin ovat ensin ehtineet omia.
Tarpeeseensa köyhä varastaa.
Äly hoi!
Katosi Herlinin kirjoituksen mukana uskottavuus koko lehdeleltä. Tolkuissaan oleva ei voi ajatella, että uutta Suomea pohdiskeleva ja ehdotteleva joutuisi maksamaan eräälle Suomen rikkaimmista jonkin sortin veroa kahden sangen tavallisen sanan julkisesta yhdistämisestä. Toki, jos myytäisiin "NIklas Herlin" persepaperia, ymmärtäisin raivon ja hingun päästä osingoille. Viimeisimpien jälkeen ostaisin ihan periaatteesta. Siis vain, että Herlin saisi niitä kaipaamiaan ropoja, mitä kuvittelitte?
Leijona ei ole yksin vihreiden
Uusi Suomi on lehden tavaramerkki ja nimi.
Vihreät mokailee.
Vastakkain asettelun aika ?
Vihreiden leijona näyttää haastavan Suomen leijonan taisteluun. Toivottavasti vaaleissa Vihreä leijona murskataan ja pienten vihreiden akkojen valtakausi päättyy.
Halpahintaista kopiointia
Vihreiden kampanja on vähän niin kuin kiinalaisten kapitalismin kopiointia,
yritetään ottaa vain rusinat pullasta.
Onneksi vihreät eivät kuitenkaan laittaneet kampanjansa
tunnukseksi Mannerheimia korsettissa, se olisi ollut monelle
jo liikaa.
Kampanja on vihreiden yritys vetää oikeiston kaapua
päälleen, vähän samaan tapaan kuin Kokoomuksen työväen-
puolue. Kataisen "kaikki rahat pois työväeltä" on kyllä
iskenyt jokaisen veronmaksajan lompsaan rajusti
viime aikoina, 3 miljardia euroa on aika iso raha.
Ei kun oikeusprosessi vireille luvatonta rekisteröidyn
nimen käyttöä vastaan.
Mihin Anni vielä ehtii ?
Suomen kansan halveksunta ja ymmärryksen aliarvioiminen saattaa olla Vihreiden totaalinen tuho.
Vaalivihje Annille:
Aja yläpääsi kaljuksi ja maalaa päälaki mustaksi
=) Miellytät sekä skinejä että mamuja.
Aivan erikoisen törkeä varkaus!
Erikoisen törkeäksi asian tekee se, että varas tekisi Suomesta "kalastaja Linkolan" maan? Eläisimme päreen valossa, ja kalastusta ja metsästystä harrastaen.
Tämä varkaus on suuri periaattelinenkin asia! Vaatii toimia Uudelta Suomelta? Ellei Anni sovinnolla antaudu.
Vihreä Sota
Vihreiden räväkkä symboliikka tuo mieleeni, että :
-Vihreät haluavat ajaa politiikkaansa vaikka miekkä kädessä ja lakeja muuttamalla.
-Ase kädessä soukat kuohitut eunukit ja miesten vaatteissa viihtyvät naiskissat ajavat asiaansa
-Uusi Vihreä sotalippu tanassa erilliset iskujoukot tekevät populistisia iskuja
-Uusi Suomi luodaan oikeuksia ja lakeja muuttamalla, mitä lakikirjan kansi -assosiaatio kuvastaa.
-Uusi Suomen Sota on suunnattu kaikkia väärinajattelijoita vastaan.
-Uusi Vihreä Sota ajaa kohti Uutta Suomea ja vallankumousta uudeksi ulkovaltojen maailmanjärjestykseksi.
-Pilkataan kansallismielisyyttä ja mustamaalataan Suomen vaakunaa käyttäviä
-Pilkataan Uutta Suomea ja sen taustaa
Kampanja on tyyppillistä vihreää retoriikkaa. Siihen kuuuluu elimellisesti väärinajattelijoiden mustamaalaaminen ja asiassa pysymättämyys, eli ad hominem -loukkaukset ja -argumentointivirheet sekä suhteellisuuden- ja todellisuudentajuttomuus. Tätä huonoa harkintaa käytetään kun ei ole loogisia tosiasioita argumenteiksi. Sanasto vilisee pellejä, foliohattuja, salaliittoja ja kapitalisteja. Myös demokratia kierretään ministeriöiden ja muutaman aktivistin populistisen mielenosoituksen kautta.
Ei ole nyt Annina hyvä olla, paitsi,
jos joku laulaisi Annille Itsenäisyyspäivän vastaanotolla
http://www.youtube.com/watch?v=Ify4vu8UKis
En löytänyt juutuupista Annin laulua, "Kulkeissani vainiolla..." , joten kelpuutetaan Annina.
Nykyään on tapana omia naapureiden aatteita
Nykyään on tapana omia naapureiden aatteita: omat kyllä osaavat äänestää omiaan, mutta lisä-ääniä tarvitaan muilta. Nyt vihreät haluavat leimaantua Uuteen Suomeen ja sen arvomaailmaan. Aivan kuten Kokoomus viimeksi työläisiin.
Fiksu äänestäjä kyllä tietää, että vihreät ovat Vihreä Lanka eikä Uusi Suomi. Paremminkin Kansanuutiset, mutta ei Uusi Suomi.
Toi Vihreä Lankahan, tai paremminkin "Vihreä Karva"
sopisi täydellisesti AVP:lle (Annin Virheiden Puolue). Eloa suorastaan hiuskarvan varassa.
Kerrankin osuvaa heraldiikkaa ;^)
Löytyi sille munattomallekin leijonalle sitten käyttöä ja totuuden nimessä on sanottava, etten parempaa kontekstia olisi itsekään keksinyt, sillä munaa vihreissä on vain joidenkin kvasivegaanien suussa ;-)
Jehovien paratiisi, jossa vihreät leijonat legottelevat
lampaiden vieressä. Vegaanien unelma myös?
Stalinisti homojen hommia!
Sukupuolineutraali leijona. Se jo kertoo kaiken tarpeellisen.
sukupuolineutraali lie sama kuin androgyyni eli
edustaa molempia sukupuolia samanaikaisesti.
Vai olisiko se sittenkin vain aseksuaali?