Toimeentulotukea tarvitsee yhä useampi suomalainen. Tukea saaneiden kotitalouksien ja henkilöiden määrä kääntyi räjähtävään nousuun vuonna 2009, ja tukipotti maksaa valtiolle jo yli 600 miljoonaa euroa vuodessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuositilasto.
Rahat ovat loppuneet erityisesti nuorilta 18–29 -vuotiailta aikuisilta, joiden määrä toimeentulotuen asiakaskunnassa lisääntyi edellisvuoteen verrattuna 20 prosenttia ja uusien asiakkaiden osalta yli 40 prosenttia. Monelta työpaikan vienyt, syksyllä 2008 iskenyt taantuma kuritti erityisesti nuoria aikuisia.
–Uuden taantuman kehityssuunta ei näyttäisi työttömyys- ja toimeentulotukitilastojen mukaan kuitenkaan jatkuvan yhtä jyrkkänä kuin 1990-luvun laman aikana, arvioi THL tiedotteessa.
Toimeentulotuen tarvitsijoiden määrä väheni koko 2000-luvun alun. Nyt positiivinen kehitys on loppunut: Vuonna 2009 toimeentulotukea myönnettiin yhteensä 238 755 kotitaloudelle ja 377 688 henkilölle, mikä on molemmissa tapauksissa noin 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008.
Toimeentulotukea saa jo 7,1 prosenttia suomalaisista.
Tuen saajien lisääntyessä kasvavat luonnollisesti myös tuen kustannukset valtiolle. Viime vuonna toimeentulotuen bruttomenot olivat jo 615 miljoonaa euroa. Edellisestä vuodesta lisäystä on 17 prosenttia.
Bruttomenojen kasvu jo vuodesta 2005 kertoo THL:n mukaan siitä, että toimeentulotuki on monelle yhä pitempiaikainen elämänapu.

Kommentit
Akavalta ja EK:lta neuvoa tilanteeseen
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/91934-akava-jyrahtaa-lopettakaa-%E2%80%9...
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2010/08/22/Ty%C3%B6markkinapomo+vaa...
Kohta ahistaa
Kun näin huonosti menee, niin onko meillä varaa olla "maailman parantaja", ja tuoda tänne lisää nälkäisiä, joita on jo omastatakaakin?
"Toimeentulotukea saa jo 7,1 prosenttia suomalaisista." ja paljonko muita päälle, ovathan nekin kai menoissa laskettuna...vai kuin ainakin virkamiehen minulle kertoman mukaan -90 luvulla, ne "muut" olivat tuolloin eri kategorioinneissa monessakin eri budjetoinneissa.
Kun hukkuva auttaa toista hukkuvaa,siirrytään "hukkuneisiin" monikossa!
Näin on, maahanmuuttohuijareilla on kauhea hätä
Suomalaiset äänestäjät köyhtyvät ja espanjaan rahansa ja asuntonsa sijoittaneet maahanmuuttoeliitin edustajat ovat myöskin köyhtymässä. Ratkaisuna nämä pitävät suomalaisten kovempaa köyhdyttämistä.
Tässä nähdään hyvin kuinka kepulikokoomuspoliitikot puhuvat isäntiensä, eivät äänestäjiensä, äänellä.
Rahaako
Kyllä mamuille ja ulkomaalaisille rahaa riittää sehän on jo nähty.
Mutta auta armias jos eläkeläinen tarvitsisi apua niin toive tämän hallituksen ainana on ollut että kuolis tuokin mokoma pummi pois niin riittäisi jaella lisää verorahoja sosiaaliulkomaalaisten taskuihin.
Tai köyhille lapsiperheille.
Tai köyhille lapsiperheille.
Elämiseen annettu raha kiertää kuitenkin aina tässä
yhteiskunnassa, mutta muille maille maksetut almut häviävät kuin bieruski Saharaan
Rahaa on tarpeeksi kierrättää uloskin
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010121312859832_uu.shtml
Energiansäästölamppu ei ole syttynyt Arkadianmäellä
On se niin valitettavaa, että lähinaapurissa ei ole enää valtioita jonne väestön liikakasvu voisi muuttaa työn perässä. Työttömyysprosentti lähenisi maagista 2 prosentin rajaa pian kuten 60-70-luvuilla, jos näin olisi. Ei ole enää Amerikan kultamaita eikä Ruotsin autotehtaita, jotka vetäisivät ylijäämäihmiset maasta. Hallitus on huolestunut työttömyysluvuista, joita ei saada näin enää kaunistumaan. Ironista kyllä, että silti huutelevat työvoimapulasta.
Leivän loppuessa pöydästä jää ainoaksi avuksi turvautuminen toimeentulotukeen. Silti päivänpolitiikka leijuu edelleen utuisissa EU-pilvissä, haalii ulkomailta lisää taipuisia äänestäjiä maahan ja rakentelee parempaa Eurooppaa. Torkkupeittojen olisi jo aika lentää komeroon ja tämän napinpainajaporukan alkaa töihin. Nyt ja heti eikä vasta vaalien jälkeen. Eikö näillä syöttiläillä muka ole valtaa enää muuhun kuin omaetuisuuteen, puoluetuen järjestelyyn, äänestäjien kyykyttelyyn ja keskinäiseen nokitteluun?
Toimeentulotuki voisi olla
Toimeentulotuki voisi olla vastikkeellista.
Täyteen toimeentulotukeen oikeuttaisi 8:n tunnin päivittäinen kerjääminen.
Toimeentulotuki urakkapalkalla
Räväkkä käynti sossussa riittää ja raha virtaa. Tuntitaksa kynänpyöritykseen tarpeeksi ylös, likaisentyönlisä ja prosentit päälle - kyllä se siitä vastikkeena riittää eikä tarvitse kerjätä niin säilyy ihmisarvo suomalaisellekin...
Tukihanat kiinni
Mihin ihmeeseen toimeentulotukea tarvitaan kun nuori voi mennä kouluun, jolloin hän saa Kelalta opintorahaa
Minnekäs tästä talsisi, eikö enää kotonaankaan saa olla?
"Kansasta surmattiin 3000 miestä. Sitten Mooses rukoili armoa kansalleen, mutta Jumala sanoi:”Mene ja johdata kansa siihen paikkaan josta minä olen puhunut; katso ,minun enkelini käy sinun edelläsi. Mutta kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa."
Julma se on tuo juutalaisten jumala! Verenhimoinen!
Kyllä meidän luterilaisten jumala on paljon mukavampi mies!
Hädässä ystävä tunnetaan
Oletpa oikeassa salakanki.
Raamatun Jumala on laupias Kaikkivaltias nöyrille avuksihuutajille.
Siitäpä pieni pakina.
Ateisti oli kalastamassa Loch Nessillä, kun vedestä hyökkäsi hirviö ja kaatoi hänen veneensä.
Kun hirviö avasi kitansa ja oli nielaista ateistin, tämä huusi:
-Hyvä Jumala, auta!
Hirviö pysähtyi kuin seinään ja ateisti jäi roikkumaan ilmaan. Taivaalta kuului jylisevä ääni.
- Minä kun luulin, että sinä et uskonut minuun!!??
- Hei, ollaan nyt reiluja! ateisti huudahti - pari minuuttia sitten en uskonut Loch Nessin hirviöönkään!
Älä turhaan lausu
no comments...
Parannan omia mahdollisuuksiani.
En enään lajittele lasia tai metallia,enkä vie niitä keräyspaikalle.Bensa maksaa liikaa.Kaiken palavan poltan uunissani vaikka vähän savuttaisi.
Teen kaiken ruuan itse ja harkitsen ns vanhan-ajan kylmäkaapin rakentamista,josta kylmä imetään vuorattuun tilaan ulkoa ja se poistuu myös ulos.Termostaatti hoitaa lämpötila valvonnan.
En laita maalämpöpumppua, enkä ilmapumppua ,vaan yhden lisäuunin ,minulla on jo 1, mutta toinen on hyödyksi.
Saunani lämpiää jo puilla.
Laitan taloni kiinni kesäksi ja rakennan kesämökin puuhun tontilleni, jolloin sinne tarvitse ilmoittaa rekisteriin koska en tee tietä sinne.Siellä sitten asustelen kesän pienen aggregaatin kera ja aurinkopaneeli tehosteena.Eli sitä ei voi verottaa.
Polkupyörään asennan sähkömoottorin ja ajelen sillä kauppamatkat.Välillä käyn leipäjonossa.
Repikää siitä.
Respect jos tuon toteutat!
Respect jos tuon toteutat! :)
Niin miten käy Suomalaisten hyvinvoinnille kun tänne tulee neljän ulkomaalaisen henkilön perhe.
Isä tekee pätkätöitä siivoojana, äiti ja kaksi poikaa ovat työttöminä = saavat maksimitukea.
Miten tämä vaikuttaa Suomalaisten hyvinvointiin positiivisesti kertokaas minulle?
Suomessa on ihan tarpeeksi työvoimaa omasta takaa mutta sitä ei haluta käyttää kun halvempaa saa tuomalla porukkaa Afrikasta.
Tilastoista sitten nähdään moniko näistä Afrikasta tulleista tekee töitä. Ne harvat jotka kouluttautuvat muuttavat Suomesta pois, jolloin me vain kustansimme heille kaiken saamatta mitään itsellemme.
Niin
Moniko näistä tukiverkkoon päässeistä viitsii lähteä töihin,ei nämä verkot ainakaan kannusta pienipalkkaiseen työhön.
Pienipalkkaisella en tarkoita J Urpilaisen päätelmää että alle 3000€ tienaavat on pienituloisia.
Vastikkeeton kotiin kannettu raha passivoi.
ei kyllä viitsis
kommentoida, mutta on täällä aika törkyturpia. Oletteko koskaan hakeneet toimeentulotukia? Oletteko yrittäneet elää sen varassa? Ei ole mieltä ylentävää kumpikaan. Jos nyt kuitenkin joudutte toimeentulotuelle, niin älkää vipatko kaverilta ainakaan omalle pankkitilille. Se kun on tuloa ja tiliotteethan aina joutuu esittämään. Jos nyt vielä viitsitte vilkaista tilastoja, niin maahanmuuttajien määrät ei tässä paina mitään. Eikö hävetä? Vai kuulutteko kokoomuksen lahjoittajalistalle.
Taas epäuutinen
Jotkin näkivät nykyarjen tilanteen vaikkapa loppukesästä 2008.
"ei koske Suomea, meillä on puskureita" vaakuutettiin päämisterin tietämyksellä. Osa kansalaisista on uskonut näiden talousviisaiden näkemyksiin.
Vinguta korttia, kyllä se siitä.
Nämä kulutuksen ylipapit kyllä selviävät henk.koht. puskureillaan. Kokonaiselle
kansakunnalle taas valehdeltuaan toteavat "missään ei ollut nähtävissä merkkejä
orastavien talousvaikeuksien uhista - heh".
Mutta menes kadunmies näpistämään makkara nälkääsi. Kimpussa on
valtava vallan virkakoneisto ja katso, peltiovi kolahtaa.
Valkokaulusvarkaat ovat lain tavoittamamissa ja harmittelevat klubilla
monokansan moraalittomuutta.
KILAUTA KATAISELLE!
Vai lasku yli 600 miljoonaa? Ei aikaakaan niin Hetemäen, Sailaksen ja Kataisen höylät pääsevät töihin! Räps ja summa puolittuu nopeammin kuin valon nopeus. Annetaan nyt ensiksi hämäysvaalit mennä ohi niin jo ryhdytään heti "kannustamaan" rupusakki töihin ja miljonäärit optiosaalistukseen.
Sen takia meillä on Pelastusarmeija, Hursti ja seurakunnat. Ei kai niitä huvin vuoksi tueta?
Rikkaille tulee niin magee joulufiilis kun saavat sujauttaa kokonaisen vitosen Pelastusarmeijan pataan. Ei enempään ole varaa. Kyllä vitosella ihan mukavan joulun saa.
Täytyy saada muut liikenevät miljoonat pörssiin poikimaan lisää jotta pääsee Njuu Jorkkiin soppailemaan.
Se on tyyris paikka.
Kateellisen narinaa
Kateellisen narinaa kuultavissa...
Siis en tarkoittanu kataisen kritisointia, se on täysin aiheellista.
Lasku Suomelle jo ???, heiltä loppui rahat!
Juuri näinhän siinä käy, kun kansa jakautuu totaalisesti kahtia. Elikkä olemme siirtyneet näköjään takaisin luokka yhteiskuntaan.
Olisi mukava tietää mitä Petri Sarvamaa tekisi eduskunnassa, jos pääsisi ja minkä puolueen listoilta?
Eipä kai sillä mitään väliä ole minkä puoleen listoilta sinne pääsee, kunhan vain pääsee "loisimaan" sinne 4 vuodeksi, teoista ja toimista viis, koska palkanhan (korvauksen) maksaa kaikki veronmaksajat, tuloksista riippumatta.
Ja niin pääseehän sieltä kahden eduskuntakauden jälkeen täydelle eläkkeelekin, tekemättä mitään.
Mielestäni olisi erittäin hyvä, kuten yrityksissäkin oleva toiminta ohje on: Tulos tai ulos.
Mutta minkäs teet, kun ryhmä päättää, miten äänestät.
Ihmeellistä eikö vain?
On tuotot ja on menot
Jos maahan ei roudattaisi vierasväkeä elätettäväksi, toimeentulotukea tarvittaisiin huomattavasti vähemmän.
Verotkin olisivat kohtuullisempia.
suomalainen syöpä
DEMLA