Lauantai 26.5.2012

Rukouskielto kuntosalilla: Muslimit samaa mieltä

Luotu: 
20.12.2010 12:18
  • Kuva: OSCE
    Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet.

Vähemmistövaltuutettu antaa synninpäästön espoolaiselle Lady Fitness -kuntokeskukselle, joka herätti syksyllä kohua kieltämällä rukoushetket tiloissaan.

Kiellon taustalla oli vuosien ajan saatu palaute, jonka mukaan musliminaisten näyttävät rukoshetket pukuhuoneen lattialla häiritsivät muita asiakkaita.

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetin mukaan kiellolla ei loukattu etnisen syrjinnän kieltoa, sillä lapulla kuntosalin seinälle asetettu pyyntö oli asiallinen eikä se korostanut tiettyjä uskontoja. Biaudetin kanssa samoilla linjoilla on ollut myös Espoon keskuksen muslimiyhteisö, jonka kanssa vähemmistövaltuutettu on asiasta keskustellut.

–Näissä keskusteluissa on tullut selkeästi esiin se, että kuntokeskusta ei pidetä sopivana paikkana rukoilulle. Sekä kuntokeskusyrittäjä että Espoon keskuksen muslimiyhteisön edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että kuntokeskus ei ole rukoiluun tarkoitettu tila, vaikka rukoilua, josta ei aiheudu häiriötä muille, ei voisikaan suoranaisesti kieltää, tiedottaa vähemmistövaltuutettu.

Vähemmistövaltuutettu suosittelee kaikille uskontokunnille sopivaksi hiljentymispaikaksi esimerkiksi sermein eristettyä tilaa kauppakeskus Entressen kirjastossa.

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

semi

Moskeijaan voi kumpikin osapuoli mennä rukoilemaan niin nainen kuin mieskin mutta heille on oma puolensa kuten miesten vessa ja naisten vessa. Wc,tä rukoilu paikkana vältetään kuten peseytymistilojakin ja hikoiluhuonetta siinä samassa. Juuri kun kyselin kyseisen uskonnon asiantuntijoilta "muslimit" heidän ajatuksensa oli että onko Suomessa joku muslimi hihhuli rakentamassa konfliktia?
Vai onko tämä vain sitä ajattelemattomuutta?

elmo kaila

oli ravintoloilla kuulemma oikeus valita asiakkaansa?..puuttumatta tarjoiluun niin miten on esim kuntosaliyrittäjän laita noin niinkuin kenelle ja miten palvelujaan tarjoaa?ps..ja muistaakseni oli aikoja jolloin esim farmareilla tai lenkkitossuilla ei päässyt sisään...saisiko kuntosaliyrittäjä soveltaa yrityksessään esim kaapukieltoa tms?vai onko kysymyksessä taas se kompa että kun ei viinan kanssa läträtä.....jne

TapioTTT

Näinhän tässä taas kävi että Islam saneli tuloksen, ihmetellä täytyy että bidee sekaantuu jo yrittäjien itsenäiseen toimintaan kuten tahtoo.

JanneGPirinen

Kuten juge ja TapioTTT ansiokkaasti huomauttavat, kiellettiin rukoileminen islamin käskystä. Rukoileminen kuntosalilla on siis määrättävä pakolliseksi! Jumatsukka, saavat viherhyysertäjät kuulla kunniansa!

tapio_o_neva

Perussuomalainen populismi sopii Sfp:n vaaliesiliinaksi. Kauas on tultu vuoden 2007 rasismivastaisesta julistuksesta. Miksi uskonnonvapaus ei kuulu kuntosalille? Kyllä islamilainen rukous kumarteluineen käy voimisteluliikkeestäkin!

Vihreän liiton vapaa-ajattelijoille kaikki jumalat ovat liikaa.

tarkkailija-vm59

Aika kiinnostavaa muuten, että muslimien valtavirta ymmärtää nämä asia paremmin kuin heitä nuoleskeleva ja liehakoiva punavihreä ja ties minkä värinen suvaitsevaisto.

Latoja

Pihvi l. neuvottelujen tulos löytyykin vasta uutisen lopusta:

"Vähemmistövaltuutettu suosittelee kaikille uskontokunnille sopivaksi hiljentymispaikaksi esimerkiksi sermein eristettyä tilaa kauppakeskus Entressen kirjastossa."

"...kaikille uskontokunnille..." on hämäystä. Ei kai kukaan tosissaan kuvittele että sinne sermin taakse kokoontuu muita kuin muslimeja.

Sitä paitsi mitä tekemistä kirjastolla on jonkin uskonnollisen porukan rukousten kanssa?

_Ö_

... jos muslimeille tehdään tällainen erityisjärjestely, kysymys on rakenteellisesta enemmistöön kuuluvien syrjinnästä. Tämähän on tietysti vähemmistövaltuutetun peruskauraa. Meidän kanta-asukkaiden tehtävä on maksaa lysti.

_Ö_

En käsitä miten kirjastosta voidaan vähemmistövaltuutetun päätöksellä tehdä moskeija. Muslimit voivat ostaa tai vuokrata tiloja rukoustiloksi markkinahintaan.

Uskonnon ja varsinkaan uuden tuontiuskonnon subventointi ei kuulu aikakaan minun pirtaani.

MURSU

Siis asia olisikin muuttunut jos muslimit olisivat olleet toista mieltä! Eihä tässä ole enää mitään järkeä Suomen toiminnassa, vieraat vallat sanelevat jo Suomelle luvan, mitä saa tehdä ja mitä ei! On aikoihin eletty!

Suomen kulttuurin ja uskonnon traditioihin puututaan, ja kysytään lupaa vierailta! EI! EI KÄY SANON MINÄ JA KALTAISENI.

Ise asetan KAIKKI politiikot ÄÄNESTYS BOIKOTTIIN jotka tällaista isnmaan vastaista toimintaa edistävät.

simomakela

Niin, entäpä, jos mulimit olisivat olleet eri mieltä.

Taitaa vähemmistövaltuutettumme stratedia selvittää asioita olla, että ksystään vähemmistöiltä itseltään ja asia on sitten niin.

semi

Jos näin on nostettava sikamainen älämölä, muslimi naisilla on oikeus mennä moskeijaan siinä missä miehillä ja ne muslimit jotka tätä vastustavat ovat, eivät pelkästään ole Tabah vaan Matar.

TSV

Huomaa, että työpaikka tuli suhteilla...

"Sekä kuntokeskusyrittäjä että Espoon keskuksen muslimiyhteisön edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että kuntokeskus ei ole rukoiluun tarkoitettu tila, vaikka rukoilua, josta ei aiheudu häiriötä muille, ei voisikaan suoranaisesti kieltää, tiedottaa vähemmistövaltuutettu."

No jos siitä kerran valitettiin eikö siitä aiheutunut häiriötä?

"Vähemmistövaltuutettu suosittelee kaikille uskontokunnille sopivaksi hiljentymispaikaksi esimerkiksi sermein eristettyä tilaa kauppakeskus Entressen kirjastossa."

Kirkko ja valtiohan on erikseen Suomessa eikö? Joo ei ole..

Virastoveijari

Näitä vähemmistövaltuutetun lausuntoja joutuu lukemaan kuin aikanaan Suomen ja Neuvostoliiton kommunikeoita.

Biaudet antoi tunnustusta kuntosalin lapulle siitä, että viestissä ei yksilöity kiellon kohteita. Johtopäätös: jos kiellossa olisi viitattu maailman rauhanomaisimpaan uskontoon, rukouskielto olisi evätty ja oikeuslaitos sakottanut.

Näin meitä ohjaillaan. Hellävaraisesti, rivien välissä. Muistakaa siis kanssaihmiset: jos haluatte kieltää rauhanuskonnon edustajilta jotakin, kieltäkää saman tien kaikilta muiltakin mahdollisilta tahoilta.

reijahirn

ei ole tarkoitettu rukoilemiseen.Pois vaan sermit sieltä. Joka musulmaani varmaan asuu jossain, pyllistelkööt kotonaan.

Aku

"Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetin mukaan kiellolla ei loukattu etnisen syrjinnän kieltoa"

Mikäs etniteetti se islam voisi olla???

Inapat

on tarkoitettu rukoilemiseen.

Jospa kirkko avaisi ovensa ja kutsuisi uskonnonvapauden ja tasa-arvon nimissä muslimit rukoilemaan?

Virastoveijari

Mitä ylioppilas Biaudet tänään, sitä oik. kand. Halonen huomenna. Niin että odotellaan vaan rauhassa, eiköhän ajatteluohjeita saada pikku hiljaa Espan monitoimilahjakkuudelta. Ihminen, joka on oikonut sekä Bushin että Putinin kravattia, ei voi olla väärässä.