Yleisradio ei aio muuttaa kolmen suurimman puolueen vaaliohjelman osallistujia, vaikka Perussuomalaiset nousisikin gallupeissa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan Ylen linjaus on suututtanut Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin.
– Tuohan on perinteisesti ollut vanhojen puolueiden lähetyskaappaus. Ne pitävät itseänsä muita puolueita parempina, sanoo Soini IS:lle.
Soinin mielestä vanhojen puolueiden keskusteluohjelmalle ei ole ”asiallisia perusteita”. Hän pitää käsittämättömänä sitä, että suomalaisten veronmaksajien rahoilla toimiva Yle suosii määrättyjä puolueita.
Ylen ajankohtaisohjelmien päällikkö Jyrki Richt perustelee linjausta sillä, miten Yle-laki, ohjelmasäännöstö, oikeusasiamies ja oikeuskansleri tulkitsevat Yleisradion tasapuolisuusvelvoitetta. Richtin mukaan kolmea suurta ei gallupkannatuksen vuoksi ”reivata”.
Kolmen suurimman puolueen keskustelun lisäksi Yle lähettää useamman kahdeksan eduskuntapuolueen keskusteluohjelman sekä ohjelmia, joihin pääsevät myös muut puolueet.

Kommentit
Kyllä
Kyllä Soini tässä asiassa oikeassa on. Täällä alkaa olla kohta kuin Valko-Venäjällä. Miksi sitten pitää maksaa tv-lupaa jos ohjelmat suosii toisia enemmän kuin toisia ?
Oikein YLE
Ei gallupit mitään äänestystuloksia ole. Katsotaan sitten neljän vuoden päästä ketä kuuluu kolmeen suurimpaan.
Ei YLEn tule olettaa, että Suomi olisi joku sivistymätön banaanivaltio, jossa populistinen turha puolue pääsisi merkittävään asemaan. Sitten jos näin vaaleissa kävisi, olisi ihan sama tulisiko TV:stä vaaliohjelmaa vai BB:tä.
Jos tilanne olisi
toisin, kuten tod. näk. on 4 vuoden päästä tulevissa vaaleissa, niin kuinka moni uskoo että yle jättäisi esim. Kepun pois?
Ei kukaan! Kyllä Ylen tulee seurata gallup lukuja ja ottaa mukaan neljäskin puolue. Ei ole enää kolmea suurta vaan 4 tasaväkistä.
Ei hätää
Sorrettu Suomenkansa "potkaisee" nykyvaltapuolueet pienpuolueiksi seuraavissa vaaleissa kallupit sen jo vahvistaa.
On todella aika että poliittiset kähmärit saa palkkansa.
Vaaliohjelma kieltoon Ylessä!
Tuohan on jo räikeää puolueellisuutta, koko Ylen ohjelma pitäisi boikotoida niin, että jokainen demokratiaa ja sen yhdenvertaisuutta ja vapautta kunnioittava puolue kieltäytyisi Ylen ohjelmista, ne tulevat jokatapauksessa herättämään negatiivisia tunteita äänestäjissä.
Hyödylliset...
...idiootit maksavat lupamaksunsakin Kolmen koplalle!
Typeryyttä ei tulla ikuna lailla kieltämään.
<b><a href='http://harmaasusi.blogspot.com/'>Arktinen runoilija, kotiäiti, </a></b> Harmaasusi™
Se...
Kolmen kopla ehti jo "delegoida" osan lupamaksuista ulkomaille, kun lähetysverkon YLE:ltä myi ;-)
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2009/numero-10/saatanan-tunarit
YLE:ltä paha moka
Jos Jyrkiä (Richt) häiritsee Soinin suosion nousu, olisi sitä suuremmalla syyllä Soini otettava mukaan. Sitten vaikka neljän suuren paneliin.
Siellä voisi sitten Soinia hiillostaa ja testata onko äijässä asiaa vai ei.
Tällälailla saadaan vain lisää vettä PS:n myllyyn.
YLE:ltä paha moka
Jos Jyrkiä (Richt) häiritsee Soinin suosion nousu, olisi sitä suuremmalla syyllä Soini otettava mukaan. Sitten vaikka neljän suuren paneliin.
Siellä voisi sitten Soinia hiillostaa ja testata onko äijässä asiaa vai ei.
Tällälailla saadaan vain lisää vettä PS:n myllyyn.
Vasta vaalien jalkeen
Vasta vaalien jalkeen tiedetaan varmasti puolueiden suuruusjarjestys, jos suuruus perustuu kannatuslukuihin.
Jyrki Richt on oikeassa, gallupithan ovat vain otoksia sen hetkisista mielialoista ja otokset eivat anna konkreettista kokonaiskuvaa tilanteesta. Galluppeja voidaan myos manipuloida, vaaleja ei.
Soinin pitaisi viisaana miehena muistaa ettei pida nuolaista ennenkuin tipahtaa.
Annetaa TV olla kiinni näiden kuihtuvien puolueiden ajan
Katsotaan sitten kansan suosiota nauttivia,kun siihen on mahdollisuus.
Taas yksi hyvä syy äänestää PS
Nykyinen systeemi ja systeemit on saatava muuttumaan.
On saatava aikaan systeemit ja yhteiskunta joka ajaa ensisijaisesti meidän suomalaisten asioita demokraattisesti. Demokratia tarkoittaa sitä, että päätökset tehdään enemmistön mukaan ja vähemmistöt saavat sopeutua niihin.
Jo pelkästään nämä alkeet on unohdettu suomalaisessa politiikassa.
Odotan PersusSuomalaisten ajavan näitä arvoja, suomalaisuutta ja suomalaisia perinteitä muutenkin, ilman että mennään takaisin 1940 luvulle vaan tietenkin järkeä käyttäen.
Tarkoitus on että maan oloja parannetaan, eikä huononneta. Nyt vallassa olevat ovat huonontaneet maan tilaa ja ihmisten oloja oleellisesti. Sen on loputtava.
Miten kyseessä voi olla
Miten kyseessä voi olla kolme suurinta puoluetta, kun Persut menee niin Kepuleitten kuin Demarienkin ohitse?
Suomi on saanut Valko-Venäjä-tartunnan
on se silloin mahdollista, vaikka Persut menis ykköseksi, kohta varmaan täälläkin aletaan heittää "liian suosittuja" opposition edustajia kaltereiden taakse!
Ei kohta vaan parasta aikaa
Johan Halla-Ahoa jahdataan valtionsyyttäjien taholta veronmaksajien rahoilla eri oikeusasteissa mielipiteidensä vuoksi.
Yle ei suututtanut vain Soinia...
vaan myös Persuja äänestämään aikovia, joka vain petaa äänet varmemmaksi. Jotkut saattavat tuntea jopa inhoa niitä "kolmea suurta" kohtaan, katsojien pitäisi kyllä sulkea TV tuon ohjelman ajaksi, mielenilmaisuna ennakkoon ilmoitetusta puolueellisuudesta, eipä paljon muuta puuttuisi, että joku vieraanvallan edustaja tulisi ruutuun "kulttuurelisuuden vuoksi"!
YLE on valtaeliitin juoksupoika
ja talutusnuorassa, mikä tuli tässäkin esiin.
Ansiokasta pienpuolueiden jarruttamista ja suurpuolueiden suosimista, missä ei ole tasapuolisuudesta tietoakaan.
Kyyry konttaaja
naama ruskeena eliitin perässä!
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske
peesaa YLE:ä juoksussa, kun poliittinen eliitti panikoi.
Samalla hän ilmeisesti yrittää kumota Islamin kirjoitukset, sekä kiristää sensuuria Demlan hengessä.
"Halla-ahon blogikirjoittelu tyrkylle korkeimpaan oikeuteen."
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/halla-ahon-blogikirjoittelu-tyrkylle-...
Jaahas
Taas siinä ollaan, Yle muka tietää meitä kansalaisia paremmin, ketä ME kannatamme?
(RICHT: Nyt kansalaiset, kumartakaa vasemmalle. SYVEMPÄÄN! No, kelvatkoon... Sitten heittäytykää rähmällenne tuonne keskelle päin, siihen sontakuoppaan, NYT! Noin sitä pitää... Ja sitten, kansa, katse oikeaan PÄIN! Ja alkakaa nuolla siellä istuvien herrakansan edustajien lakerikenkiä)
Risuja
Ylen pikkunilkki yrittää piilottaa persut vaalikentiltä, mutta tulee näkemään, että tällaiset yritykset vain lisäävät persujen kannatusta.
Nykymuotoinen Yle on tullut tiensä päähän ja TV kakkosen joutaisi lopettaa heti.
?
Niin ettäkökö KOK, KEPU ja SDP ovat suurimpia, koska laki
määrää niin?
Voi olla, että laki muuttuu vaalien jälkeen.
Aina on tilaa yhdelle
joka haisee Kepulle!
Jyrki Richt taas asialla!
TV2:n pakkoruotsi-keskusteluillassa Richt suosi kaikin tavoin pakkoruotsitusta kannattavaa osapuolta. Arvatkaapa, minkä käskystä? No tietysti hallintoneuvoston ja sen puheenjohtajan Kimmo Sasin. Sasihan on suurin pakkoruotsittaja maassamme.
Nyt Richt vetoaa taas hallintoneuvoston linjauksiin! Sehän koostuu enemmistöltään isojen puolueiden edustajista. Tottakai hallintoneuvosto haluaa pitää Perussuomalaiset taka-alalla.
YLE on täysin poliittinen laitos ja Jyrki Richt isojen puolueiden juoksupoika.
Mitähän Richt luulee, "reivata"-pujehdustermi tarkoittaa?
Se ei ole yleisen väärinkäsityksen mukaan suunnan muuttamista vaan purjepinta-alan pienentämistä! Hiljentämistä.
Nyt ei puutu enää kuin että se rupee höpäjämähän "taltioimisesta" (=arkistoida) - lähtee viimeisetkin hivukset
Yle irti valtiosta
Yleisradio pitäisi pilkkoa ja yksityistää, ihan vain laadun takia. Ylellä on yli 3000 elättiä suoltamassa puolueellista propagandaa ja kökköä viihdettä, sekä urheilupölötystä. Siitä maksamisen pitää ainakin pysyä vapaaehtoisena.
Toistaiseksi voi vielä valita, maksaako yleveroa vai ei. Tellua tulee katsotuksi niin vähän, että vuoden alusta se saa jäädä. Radio ja netti riittävät, paperilehtiä tulee kirjastoon. Kuka niitä vaaliohjelmia kaipaa?
Neljä keskisuurta puoluetta
kirjoitti Helsingin Sanomatkin pääkirjoituksessaan. Mitä mieltä todella on keskusteluttaa kolmea puoluejohtajaa, joiden jokaisen puolue on gallupvalossakin alamäessä. Mutta onneksi kansa tietää ja vetää oikeat johtopäätökset.
Soini on aika isokokoinen
niin pääseekö sitten Pikku-Kakkoseen??
Pöyristyttävää
Suomen kansa on Ylelle vain kulunsa maksava orjalauma.
Soinille ropisee suosiota, mitä ikinä nämä intrigantit keksivät!
Soinina marssisin pokkana kuitenkin studioon, kesäasu (shortsit+T-paita) päällä ja tälläytyisin yleisöön muiden mukaan. Eiköpä se kamera hänet sieltä keksisi
Haisee
Ylen ajankohtaisohjelmat ovat aina olleet poliittisesti
värittyneitä, riippumatta siitä, mikä on ohjeman aihe.
Toimittajien omat aatteet haisevat läpi.
YLE pitää saneerata perusteellisesti.
Yle
Siellä suojatyöpaikkoja toisia ihmisryhmiä mollaavilla henkilöillä ja sitten puhutaan tasapuolisuudesta.
Hävettää Suomalainen demokratia.Kyllä saneeraus auttaa Suomea löytämään yhteisen sävelen nyt olevalle yksipuolisuudelle.
Kolmen suurimman asetelmasta
Kolmen suurimman asetelmasta olisi vihdoinkin päästävä eroon. Yle vain ylläpitää vanhoillisuutta valinnoillaan.
Wo kein Richter, da kein Verbrechen
Kuka lie tämä Jyrki Richt, kun en ole nimeen aikaisemmin törmännyt? Liekö sama, josta netissä olevissa artikkeleissa kerrotaan olleen taistolainen opiskelija vasemmistolaisessa yliopistossa Tampereella? Hyvin on solutettu, jos on. Toivotaan, että ei ole sitten puolueellinen aivoituksissaan ja on varmaan pätevä YLE:n kriteereillä askareissaan.
Onneksi ei tarvitse maksaa koko tvlupa-pakkoveroa, vaikka tuleekin noita lappuja postissa. Isoveli valvoo ja löytää tähän osoitteet aina väestörekisteriosoitteiston muuttoilmoitusten kautta, minkä näin kuluttajana kokee todella kyykyttävänä. Paitsi lappuja häiritsevät jopa call-center-puheluilla tämän tästä vaikka olen laittanut osoitteiden ja puhelinnumeroiden antokiellot päälle. Silti en maksa tätä partaveroa (vrt. Venäjä, Iivana Julma, 1530–1580).
Yle hidas muuttumaan
YLE muuttuu hyvin, hyvin hitaasti. NL kaaduttua YLEssä toimittiin vuosikausia vanhalla tavalla, kommunismia, Venäjää ihannoiden ja muistelemalla vanhoja hyviä NLn siunaamia vuosikymmeniä.
Vakavasti ottaen
Kyseessä on ilmeinen Suomen valtion virallisten vaalien tuloksen mitätöintiyritys. Kansan mielipiteen vähättely on tarkoitushakuista, sillä yritetään pitää kansalaiset poissa äänestyskopeista, jotta entisaikainen vaalitulos pysyisi mahdollisimman tarkoin voimassa.
Samat pyrkimykset ovat poliitikoilla, jotka puhuvat jo nyt, siis ennen vaaleja, seuraavan hallituksen kokoonpanosta ja sen hallitusohjelmasta. Erityisesti sopimisyritykset kolmen "suuren" hallituksesta jo ennen vaaleja on selvä demokraattisten vaalien tuloksen mitätöintiyritys.
Kuinka tällainen toiminta voi olla hyväksyttävää ja lainmukaista?
Gallup tuloksia
Taloustutkimuksen tutkimuksessa kannatukset:
Kokoomus 178 / 1027 = 17,3 %
Perussuomalaiset 160 / 1027 = 15,6 %
SDP 104 / 1027 = 10,1 %
Keskusta 95 / 1027 = 9,2 %
Eli Perussuomalaiset toisella sijalla ja Kokoomus, Keskusta ja SDP syöksykierteessä.
Tutkimus ( PDF ):
http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/3040_vko51A+pan...
Eräässä internet gallupissa Perussuomalaisten kannatus on jo
59,8 %, Kokoomuksen kannatus 2,7 %:
http://www.gfxpoll.com/viewpoll/7883-mita_puoluetta_kannatat_.html
Anettuja ääniä kyseisellä gallupilla 184 kpl.
Kyseisellä sivulla on myös tosi helppo itse järjestää galluppeja:
http://www.gfxpoll.com/
Tämänhetkinen fakta on
KOK 51
KEPU 50
SOS.DEM 45
VIHR 14
RKP 10
KD 7
Perussuomalaiset kokonaista 5 kansanedustajaa. Tarkistettu
eduskunnan sivuilta.
Valitkaa niistä kolme suurinta jos persujen laskutaito
riittää.
Oiva kuvateksti kuuluisi: "Rukoilkaamme!"
:)
kaikki niin somasti kädet ristissä
Yle aiheutti maanjäristyksen
Richterin asteikolla 7.
Richt-sanasta tulee saksan kielioppi mieleen...
Laktatiivi, Laksatiivi, Lottotiivi, Aggressiivi, Eksklamatiivi, Nitroglysetiivi, Tiivitaavitiivi jne
ja ei muuta kuin kansanopistolle jatko-opintoihin!
Keskustalaisia kylmii Ylen hallintoneuvostossa ajatus...
Keskustapuolue pelkää valta-asemansa katoamista eikä halua luopua paikastaan Ylen vaaliohjelmassa, jos <a href="http://bit.ly/fIjA66">Perussuomalaiset</a> kävelisivät yli.
Gallubit gallubbeja
Eiköhän anneta kolmen suurimman hallituspuolueen vain osallistua vaaliohjelmaan ja seuraavalla kerralla yksi niistä voi olla Perussuomalaiset. Gallubit ovat otannaltaan niin niukkoja, että isotkin virheet mahdollisia ja vaalit olkoon se paikka jolla nokkimisjärjestys määräytyy aina vaalikaudeksi.
Soinin itkeminen asialla on taas aivan tarkoitushakuista vaalipropagandaa, jolla on hyvä kalastella taas sorretun kansan ääniä.
Gallup - virhemarginaali
Richterin - Yle asteikolla +/- 7% kolmen suuren hyväksi.
Vaali slogan
Anna ääni - Älä anna Ylen
Korjaus
Kolmen suurimman vaaleissa pärjänneen oikeus.
Gallup-suosio ei ole sama kuin suosio
Huomattavaa on, että Perussuomalaiset eivät ole vielä yksi suurpuolueista. Ehkä se on sitä näiden vaalien jälkeen, mutta ei ole vielä.
Ja ei kai kukaan luule, että persut menettäisivät suosiotaan sillä, että heitä ei päästetä telkkariin? Hehän ratsastavat sillä verukkeella vielä pari prossaa epistä-ääniä.
Ihmisten Puolueen pöytäkirjasta ote!
3 § Ehdotus suomalaisten viinanjuonnin vähentämiseksi
Viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan yli puoli miljoonaa suomalaista juo liikaa alkoholia. Ihmisten puolueen ehdotus suomalaisten alkoholinkäytön kuriin saamiseksi on, että alkoholirajoitukset on poistettava, jotta ihmiset menettäisivät halunsa juoda viinaa. Myös urheilu, äänestäminen ja elämä yleensä tulee kieltää ja ihmisille tulee sen sijaan antaa täydet vapaudet virtsata rappukäytäviin ja ajaa autoa kuinka kovaa haluavat, sillä se voi kypsyttää meitä kansakuntana.
Euroopan Pohjois-Korea
Suomi valmistautuu merkityksellisimpiin vaaleihinsa vuosikymmeniin. Kansan ylivoimaisen enemmistön tahtoa maahanmuuttokysymyksessä ajavat Persut tulevat saamaan murskavoiton. Syy Persujen äänestämiseen ei kuitenkaan ole enää yksinomaan nykyisen maahanmuuton vastustaminen, vaan ennenkaikkea hätähuuto suomalaisen kansanvallan puolesta.
Demokratian halveksinta sensuurin lisäämisen ja oikeusjärjestelmän politisoimisen keinoin on ennennäkemätöntä nykypäivän Suomessa. Käytännössä keinovalikoimasta on käyttämättä ainoastaan mittava vaalivilppi ja vaalien peruuttaminen.
Tätä taustaa vasten brändityöryhmän esitys Suomesta "maailman ongelmien ratkaisijana" on surkuhupaisaa luettavaa. Aivan samaa voisi samoilla perusteilla esittää myös Pohjois-Korea.
Jos gallupeista nyt on mihinkään...
Ehkä tämä olisikin parempi ratkaisu, jos ne "kolme suurinta" laitetaan taas sinne omaa tappiota ihmettelemään :)
Soini on täysin oikeassa.
Soini on täysin oikeassa. YLE virallisesti suosii kolmee suurta. Pistetään YLE täysremonttiin. Koko johtoporras ja päälliköt pellolle ja uudet tilalle. Tai sitten ajetaan koko roska alas.
Hei pannaan kolme vanha suurta puoluetta Ykköselle ja
muut Pikku-Kakkosen puolelle vaaleja valvomaan ja puhumaan hauskoja. Eveliina voi välillä näyttää sormi-sormi-leikkejä ja Soini voi kohmeakouraisena miehenä aloittaa harjoittelut vaikka lihavalla keskisormella. Suorassa lähetyksessä tietysti
Oma tv-kanava auttaa näkyvyydessä kuten Valko-Venäjällä
On tämä kyllä huvittavaa.Köyhät keskisuuret puolueet kisaavat tv-ajasta. Taitaa rkp:läisiä naurattaa.
Puolueella pitää olla oma tv-kanava kuten Rkp:llä on. Silloin pääsee _aina_ tv-vaalitentteihin. Ei haittaa,että on 8.suurin puolue. Päin vastoin.
Tulosta syntyy tällä taktiikalla kuin Valko-Venäjällä konsanaan:
Rkp on ollut mukana 41:ssä 66 hallituksesta, mukaan lukien kaikki hallitukset vuodesta 1975 lähtien. Pois lukien lyhyet virkamieshallituskaudet. Vuodesta 1956 lähtien RKP on joutunut hallituksen ulkopuolelle vain Paasion I hallituksen kaudeksi 1966–1968, joka oli sosialistien ja keskustan kansanrintamahallitus, sekä lyhyiksi yksipuoluehallituskausiksi Miettusen keskustahallituksen 1961–1962 ja Paasion sosiaalidemokraattihallituksen ajan.
RKP on Suomen ainoa alueellinen puolue Eduskuntavaaleihin 2007 RKP osallistui vain Helsingin, Uudenmaan, Vaasan ja Varsinais-Suomen vaalipiireissä.
Lähde: Wikipedia
Hyva etta muistutit
Hyva etta muistutit J.Ryyti.
Taidankin seuraavista vaaleista lahtien ryhtya aanestamaan vakituisesti RKP:ta vaikka en ruotsinkielinen suomalainen olekaan.
Uskoisin, etta ulko-suomalaisena saan aanestaa vaalipiirista riippumattomasti keta tahansa ehdokasta.
Kielistä ja alueista:
"Libyan sisällissodan kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")
Portugalin pankkikriisin kohdalla on musitettava, että pakkoruotsi on kamala asia" Jarmo Krydda (suom. "ryyti")
"Norsunluurannikon sisällissodan kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")
"Japanin tsunamikatasrofin kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")
"Poliittisen vallan saamiseksi täytyy toistaa omaa iskulausettaan tosiasioista välittämättä." A. Hitler, Mein Kampf
"Kuubaa vaivaavan kuivuuden kohdalla on muistettava, että pakkoruotsi on kamala asia"". Jarmo Krydda (suom. "ryyti")
Kuin Hölmölässä
Taas saataa Persujen laariin! Älyvapaa Palokunta yrittää sammuttaa Persujen nuotiota mutta heittääkin bensaa liekkeihin...
kyllä kansa tietää että
Ylen primääritavoite on pitää perussuomalaisten näkyvyys sekä kansanedustajien määrä mahdollisimman pienenä.
Sama koskee Hesaria.
Tämä juuri on osoitus siitä etteivät journalistin ohjeita noudateta kummassakaan.
Toivottavasti äänestäjät kostavat näille vallan väärinkäyttäjille.
Fiktio vai faktaa.
Pellehyppääjien kruunaamaton Kuningas Liukas Läski pyrkii
lyömään laudalta kaikki kilpailijansa tällä rohkealla
hypyllään jota ei ole uskaltanut ennen häntä kukaan
toteuttaa, hyppy tuntemattomaan.
Kolme kierrosta kerien, joka kierroksen jälkeen kääntäen
takkia ja virne pysyttävä alusta loppuun muuttumattomana
ennen lopullista grande finalea, mahalasku Ankkalammikkoon.
Voitettuaan tämän arvostetun tittelin, hän astelee voiton-
varmoin askelin illalla snagarille, jossa joku jurrinen
työtön svedupelle, kysenalaistaa hänen hyppynsä puhtautta,
valittaa sen olleen motoriikaltaan epäpuhdas suoritus.
Siihen tämä kaiken kansan tietämä ja valitsema, pellehyppyjen kruunattu Kuningas, kyllä kalluppi tiätää.
Simo Salmisen alias Liukas Lätkä bravuurinumero oli aikoinaan
"vetelä vanukas"-hyppy.
Pellehyppääjä Taisto Kovakanki loukkasi itsensä v 2001.
Tietääkö kukaan toipuiko?
Kolmen kopla
Kolmen koplalle on tulossa "turpiin" seuraavissa vaaleissa. kansa on saanut mamuhyysäreistä tarpeekseen.
Perussuomalaiset on porvaripuolue!
Perussuomalaiset on porvaripuolue eli kuka pitää tyhmänä ja ketä? Yle ja eliitti siis ajavat omaa etuaan, kun perussuomalaisten kannatus kasvaa. Kyllä on ovelaa porukkaa.