Lauantai 26.5.2012

Jyrki Kasvi tylynä: ”Olette henkistä ongelmajätettä”

Luotu: 
28.12.2010 14:54
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi tylyttää homofoobikkoja.

Kansanedustaja Jyrki Kasvi ottaa rajusti kantaa homofobiaa vastaan tuoreessa blogikirjoituksessaan. Kasvi on huomannut, että "Suomessa on oikeasti ihmisiä, jotka arvottavat ihmiset heidän seksuaalisen suuntautumisensa mukaan."

- Surullisinta on ollut lukea ja kuulla julkisia puheenvuoroja, joissa vaatimukset yhdenvertaisesta kohtelusta on tuomittu "provosointina" ja "oman erinomaisuuden tuputtamisena", Kasvi kirjoittaa.

- Aivan kuin suomalaisen yhteiskunnan henkisen ongelmajätetynnyrin korkki olisi auennut.

Kasvi ihmettelee, pelkäävätkö homovastaiset ihmiset joutuvansa vähemmistöksi, koska "koko Suomi ryntää ulos kaapista heti kun kyynelkaasupilvi vähän hälvenee".

- Meidän kaikkien on valittava puolemme ja tuomittava seksuaalivähemmistöihin kohdistuva väkivalta ja ilkivalta ilman selittelyä, ilman jossittelua. Tässä taistelussa vaikeneminen on hyväksymistä, Kasvi provosoi.

Kasvi on käsitellyt aihettaan myös Uuden Suomen Puheenvuorossaan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

HL1979

Kappas, sieltähän se ongelmajäte nostaa päätään, ja oikein usean kirjoittajan voimin.

Mahtaako tässä homovihassa olla kyse sisälukutaidon puutteesta kuten tässäkin tapauksessa, kenties joku on lukenut väärin että heteroseksuaalisuus aiotaan kieltää lailla?

Niinhän nytkin näytti käyneen, monen mielestä kyse on "vihakirjoittelusta heteroja kohtaan", vaikka todellisuudessa kyse on kritiikistä homovihaa pursuavien peräkammarin poikien kirjoituksia vastaan.

VILENIN

Jokatapauksessa toimiessani taksiautoilijana ,olen muuten hetero mies,kaikkein ikävimpiä asiakkaita olivat humalaiset homot jotka pyrkivät käsiksi jopa sukukalleuksiin.
Pääsin erään homon ystäväksi siis ihmisenä, niin hän kertoi tulleensa 15 vuotiaana 50 vuotiaan homomiehen toimesta näin suuntautuneeksi.Olisiko Kasvin nyt syytä avautua kuorestaan, että näinkö yhteisö saadaan jatkumaan puberteetti-ikäisiä poikia hyväksikäyttämällä ja ohjaamaan sukupuolista käyttäytymistä. Tikat menettelevät tällätavalla,hakkaavat kirtäen koivut lahomaan ja mikäli onnistuvat syövät lihavat toukat.

HL1979

Varmaan ymmärrät hyvin, miksi etenkään öisin ei hirveästi näy naistakseja. Jotkut miehet eivät osaa käyttäytyä, varsinkaan humalassa. Se ei riipu seksuaalisesta suuntautumisesta.

Oletuksesi homoseksuaalisuuden "tarttuvuudesta" on vailla tieteellistä pohjaa, sekä samalla huvittava. Viihdytä toki lisää.

vinbju

kun Kasvi et co osaisivat arvostaa myös lihaa syövää valkoista heteromiestä, mutta lehmäkin varmaan lentäisi, jos sillä olisi siivet, ja jos tätillä olisi munat, täti olisi setä.

Hymiö

Minulla on aina ollut kavereita. Muutama, pieni prosentti, heistä on ollut homoseksuaaleja. Sukulaisissanikin on pari homoseksuaalia. Kaikki nämä ihan normaalisti mukana jokapäiväisessä elämässä mukana. Jo kymmeniä vuosia.

Nyt minä kysyn, että mihin minä tarvitse Jyrki J.J.J.J. Kasvia tähän minun elämääni. Vastaus on: en mihinkään. En tuomitsemaan enkä haukkumaan.

Vihreät kuvittelevat omistavansa maapallon, meret ja homot. Eivät omista. Muiden puolueiden äänestäjissä on parlamentaarisesti ihan sama suhde homoilla ja heteroilla. Vai kuvitteleeko Kasvi, että rkp-läisen homon nyt pitää äänestääkin vihreitä, kun lännenhattuhemmo on tuohtunut ja vihainen. Lapsellista, naurettavaa ja typerää.

Yucca

Joskus 70-luvulla tuttavani kutsui pari kaveria jatkoille
kotiinsa. Aamulla herätesään oli sellainen perstuntuma,
että huohooja oli käynyt kylässä.
Olivat ilmeisesti käyttäneet tyrmäystippoja.

space

Näin kadulla homon jolla oli pinkit kumisaappaat, kultalameetrikoot ja papukaija olalla. En voinut katsoa sinne päin. Käännyin pois. Ei saa katsoa eikä provosoitua. Olisin henkistä ongelmajätettä jos tuijottaisin.

iTri343hb

Pentti Linkola on osoittanut, että vihakirjoittelu ja yllyttäminen kansanryhmää vastaan on täysin sallittua silloin, jos kansanryhmänä on enemmistö tai koko kansa.

Linkolan mukaan suurkaupunkien vesijohtovesi pitäisi myrkyttää (Vastuullinen vaikuttaja -lehti, syksy 2009, sivu 44). Silti hän saa kompuroida täysin vapaana maatilallaan vihapuheineen. Samassa yhteydessä tämä 'vihreä visionääri' ihaili varauksettomasti 911-iskuja New Yorkissa.

HL1979

Etköhän nyt kuitenkin hieman liioittele - viharikoksia tekevät ja vihapuheita netissä kirjoittelevat homofoobikot ovat kuitenkin aika pieni vähemmistö.

Jos koet kuuluvasi heihin, niin tee ihmeessä rikosilmoitus. Mielellään eläinsuojeluviranomaisille, ettei lomakkeita tarvitse pyöritellä osastolta toiselle turhaan.

iTri343hb

Mistä HL 1979 oikein puhut...?

Onko lukemisenymmärtämisesi todellakin noin huono?

En ole homofobikko, enkä heterofobikko.

Homofobia on typerää, mutta vielä typerämpää on kehottaa myrkyttämään suurkaupunkien vesijohtovesi (Vastuullinen vaikuttaja -lehti | Syksy 2009 | sivu 44)

Teppo Vanamo

Olipa kerran kasvi, joka puolusti sananvapautta ja muita perustuslaillisia oikeuksia. Sitten kasvi kasvoi isoksi ja liittyi puolueeseen, puolue lannoitti ja jalosti kasvia. Kasvi alkoi taipua valon ja valtavirran mukana, milloin mihinkin suuntaan.

Eräänä päivänä kasvi huomasi olevansa yksinäinen ja unohdettu, rikkaruohoja kasvoi joka puolella, puoluekin oli mennyt jo aivan rappiolle. Sitten kasvi huomasi, että vanha kaveri osmonkäämi oli taas palannut naapurustoon...

Jatkuu huomenna...

intrigööri

Sana vihreä on johdettu sanasta viha. Vihaista tai katkeraa on voitu kutsua vihreäksi, ja lopulta sanan on alettu käsittää vihaisen tai pahoinvoivan kuvainnollista väriä. Vihreä on myös islamin väri.
Vihreä kuvaa hyvin myös alkuperäisen aatteensa täysin hukannutta politiikkaa. Kasvitkin ovat yleensä varreltaan vihreitä, mutta ne ovat kaksineuvoisia.
Vihreästä tarkemmin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4

siviilitarkkailija

Jokainen vastuullinen ja järkevä homoseksuaali voi puntaroida edustaako vihreä vihapuhuja omia arvoja ja voiko homoseksuaalinen oikeasti luottaa vihreän valheeseen. Neuvostoliittokin oli alunperin seksuaalisen tasa-arvon kannalla kunnes muisti että hiilikaivoksissa tarvittiin lapiomiehiä.

Vihapuhujista vaarallisimmat ovat ne jotka esittävät lausuntonsa vapauden ja tasa-arvon kaavussa. Jyrki Kasvi on itse poliittista ongelmajätettä.

Maa muuttukoon

Oikein kun puristaa niin aina tulee kaasua. Mätänevistä kasvijätteistä luonnostaan ilman raikasta happea, etenkin sellaista metaanipitoista, syttyvää, mutta tuskin siitä kyyneleitä saa...

Harald

Homoja on aina ollut ja aina oleva, ei ne mihinkään lopu. En ymmärrä tätä homojen vastaista kirjoittelua, enkä myöskään hyökkäyksiä heitä vastaan. Minun puolesta he saavat touhuta mitä haluavat, kunhan jättävät lapset rauhaan. Siinä on minun rajani.

yypee

Milloin esimerkiksi tämän lehden sivuilla voimme nähdä näitä heteroiden puolustuspuheenvuoroja? Vähemmistöjä puolustetaan niillä keinoilla, joita ei voi käyttää takaisin iskemiseen. Kasvikin on välillä antanut itsestään asiallisen kuvan, vaan kyllä putosi imago aika lailla bloginsa takia.

Jos homot olisivat kuten heterot, väkijoukossa sulautuen, he saisivat olla rauhassa. Niin kauan kun he metelöivät itsestään eikä heteron anneta tehdä samoin, heitä ei hyväksytä.

Kyosti_Rajantaka

Ilmiselvä Vihakirjoitus tuolta Kasvilta.

Tietyn ryhmän nimeäminen ongelmajätteeksi muistuttaa kovasti Hitlerin ajan Saksa propagandaa, missä mm juutalaisia kuvailtiin vastaavin termein. Heidän tuhoamiseensa tähdättiin siinä propagandassa.

Termiin ongelmajäte liittyy myös kätketty vihjaus poistamisesta, tuhoamisesta. Kasvi siis tahtoisi tuhota ne ihmiset, jotka eivät jaksa suhtautua myönteisesti joka tuutista pakkosyötettyyn homopropagandaan. Ihan totta, lähtökohtaisesti minulla ei ole ollut mitään homoja vastaan, mutta rajansa kaikella. Nyt kun minua on vuosikausia jankutettu joka mediassa hyväksymään ja suvaitsemaan heitä, on homolobbaus kääntynyt itseään vastaan, ja jo sana homo aiheuttaa oksennusreaktion.

Kasvi voi muuttua pahanlaatuiseksi, usein kasvi kannattaa poistaa.

Kim Lindblom

Setan Jyväskylän-toimiston ikkunat rikottiin jouluna. Tämän johdosta kehottaa Setan puheenjohtaja Outi Hannula mielipidevaikuttajia tuomitsemaan selvästi ilkivallan.
”Kaikkien eduskuntavaaliehdokkaiden on syytä miettiä kahdesti, minkälaiseen toimintaan puheillaan kannustavat. Viharikosten tekijöille on lähetettävä selkeä viesti siitä, ettei heidän toimintaansa suvaita eikä ymmärretä”, Hannula sanoi tiedotteessaan.

Näin on. Tosin itse en aloittaisi ikkunanrikkojien tuomitsemisella, ainakaan kerran elämässä tapahtuvan Setan ikkunoiden rikkomisen. Itse aloittaisin tuomitsemalla lähes päivittäiset iskut laillisen turkisliiketoiminnan harjoittajia kohtaan.

Tuomitsisin myös jatkuvan häirinnän jota rajoittamattoman maahanmuuton siunauksellisuutta epäilevät saavat osakseen. Ruotsissa tämä on jo edennyt päivittäisten pahoinpitelyjen, tuhopolttojen ja muun ilkivallan asteella. Ilman, että yksikään poliitikko on sitä tuominnut ja niin, että yhteiskunta tukee tekijöitä myös rahallisesti, niin meillä kuin muualla. Rasismin vastustamisen nimissä, tietysti.

http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

tapio_o_neva

Setan Jyväskylän-toimiston ikkunat rikottiin jouluna. => Päivi Lipponenkaan ei ole joulunvietoltaan ryhtynyt epäilemään tästä ilkivallasta perussuomalaisia nuoria miehiä, vaan on kokemuksesta viisastuneena filosofian tohtorina pysynyt vaiti.

Kasvi on puolestaan osoittanut Otaniemen kansainvälisen tahon liittymällä vaalipeloissaan känkkäränkkien aseenkantajaksi.

Mikä todistaa, ettei kyseessä ollut Setan kannattaja oma provokaatio, jolla liikekannallepannaan Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirin liberaaleimmat ja hipeimmät kansanedustajaehdokkaat yhde asian liikkeelle?

Petri Peltonen

Kasvi: "- Meidän kaikkien on valittava puolemme ja tuomittava seksuaalivähemmistöihin kohdistuva väkivalta ja ilkivalta ilman selittelyä, ilman jossittelua. Tässä taistelussa vaikeneminen on hyväksymistä, Kasvi provosoi."

Itse olen halunnut pysyä erossa näistä homokeskusteluista, kun on ollut liian paljon muitakin asioita, joihin olen kantani ilmaissut. Tahdoin olla vain neutraali sivustaseuraaja.

Mutta kun asia on jatkuvasti ja enenevässä määrin tapetilla ja Kasvikin vaatii, että minunkin on valittava tässä asiassa puoleni, niin teen sen nyt.

Minä en tuomitse. Itse en osallistu homokulkueita vastaan tehtäviin iskuihin jatkossakaan, mutta tästä eteenpäin hyväksyn ne. Jos kerta puoli on valittava, niin valitsen sen puolen, joka tuntuu älyni ja sydämeni mukaan selkeästi ainoalta oikealta.

Käpälämäen tarkkailija

En aio sormeanikaan nostaa tuota marssivaa ja sateenkaarilippuja heiluttelevaa homoarmeijaa vastaan ainakaan niin kauan kuin jättävät minut ja ympäristöni ihmiset rauhaan. Mutta en tosiaankaan aio olla myöskään heidän puolellaan. Jos on siis pakko valita puoli, liityn samaan leiriin kanssasi.

joukoakoskinen

Joku pinssi jota on pidettävä näkyvillä aina. Myös uimarannalla nakuna. Väri voisi edustaa sukupuolista, muoto uskonnollista ja puolueen nimilyhenne vielä.

Jos joku näistä puuttuu niin pakkohoitoon / aivopesuun kunnes IDENTITEETTI saadaan selville.

Hra Kasvi voidaan vapauttaa - kuvastakin jo näkee että kysymyksessä on biokasvis.

Käpälämäen tarkkailija

Se oli etelässä nakurannalla. Kaveri oli lävistänyt kalunsa jollain ylimääräisellä killuttimella. Musiikki pauhasi ja sateenkaarilippu liehui. Äklöttävä näky. Sitten kun näitä alkaa olla enenevässä määrin täälläkin niin rannalle ei voi enää mennä. Puhumattakaan siitä, että sinne päästäisi lapsia!

Brandheim

En tykkää eläinten rääkkääjistä,valehtelijoista ,varkaista,kieroilijoista,toisen omaisuuden tuhoojista,käärmeiden vihaajista,rikkaruohojen kitkijöistä,muurahaisten tallojista.

Eli osa näistä on vihreitten jäseniä,kuten Herra Kasvi.Oletteko herra Kasvi henkistä ongelmajätettä vai vain jätettä.??

On paljon asioita, joista toiset pitää ja toiset ei.Ei sen mukaan voi tuomita, mutta tämä osoittaa sinun henkisen tasosi ja se ei riitä Suomen kansan edustukseen.

Appi

Yksittäinen ihminen on hyvä työntekijä tai huono työntekijä. Yksittäinen ihminen on reilu tai epäreilu. Yksittäinen ihminen osaa laulaa tai ei osaa laulaa. Yksittäinen ihminen on aggressiivinen ja väkivaltainen tai muut huomioiva. Ihmisen erilaiset ominaisuudet löytyvät meistä jokaisesta monenlaisena variaationa. Se, että olet hetero tai homo ei vaikuta sinun hyviin tai huonoon ominaisuuksiisi. Voit olla huipputyyppi tai täysi nolla vaikka olisit hetero tai homo. Jos katsot kaikkea vain sukupuolisuutta arvioivien lasien läpi, kertoo sekin enemmän sinusta kuin katseesi kohteesta.

MURSU

..."Aivan kuin suomalaisen yhteiskunnan henkisen ongelmajätetynnyrin korkki olisi auennut"

Taisi aueta samalla lietetynnyrin korkki..!

Homouden-Helppoheikki uskoo näemmä "puhu mitä vaan, kunhan julkisuus"-ilmais vaalimainontaan (taas irtosi koko sivu).

Siis jos sinä tykkäät miehenä nautintomielessä kikkelistä, niin sinun mielestä muidenkin tykättävä? Ja teet vielä muita kohtaan vihakirjoitus nimittelyä, jota me muut kansalaiset ei sais sanoa mistään mitään mielipidettä, sekö on sitten politiikkojen etuoikeus...niinkö Brax sinulle kuiskinut??

Jotta haista sinä halituli ja jätetynniris lemut!

intiaani

Vihreiden kannattajaa minusta ei saa kirveelläkään, mutta tässä asiassa täysi tuki Jyrkille.

Eipä tarvitse muuta kuin katsoa tuosta edeltä muutaman vähän tylpempiälyisen tapauksen ajatusten viemärin tuotoksia. Henkistä ongelmajätettä, sitäpä juuri, melko täsmällinen ilmaisu. Melko agressiivisista vastareaktioista päätellen moni on jossain tajunnan ehjänä säilyneessä syöverissä päätynyt samaan arvioon itsestään.

jii

http://fiikus.net/helsinkipride10/23_1024.jpg

minä ja tuntemani homot sekä heterot osavat toteuttaa seksuaalisuuttaan kotonaan ja käyttäytyä julkisessa tilassa niinkuin siellä on tapana käyttäytyä. erityisesti minua ärsyttää pikkulasten vieminen mihin tahansa marssille tai mielenosoitukseen, ja kaikkein eniten seksuaalivähemmistömarssille. vai onko tuokin kuvan kaksivuotias tyttö lesbo?

jos provosoidaan niin on vaarana että joku provosoituu. ja niinkuin tuossa aikaisemmin sanottiin, jos puoli pitää valita niin valitaan sitten. alan tästä soitella homoille tutuille että nyt ei enää sitten morjestella.

Mika69

Onko tosiaan niin, että mikäli pitää homoseksuaalisuutta vastenmielisenä, niin on ongelmajätettä?

Hyvin suvaitsevaa kansanedustajalta, sopii erinomaisen hyvin edustamaansa ryhmään.

Käpälämäen tarkkailija

...mutta kohta ei. Muutaman vuoden päästä saat tuostakin kommentistasi haasteen ja pääset parhaassa tapauksessa vankilaan tutustumaan kyseiseen ilmiöön perstuntumalta.

Don Otho

Kuka sitä "omaa erinomaisuuttaan" markkinoi noilla katumarsseillaan?
En ole nähnyt yhtään Heteropridea missään päin maailmaa,enkä yhtään Heteroille kyltein omistettua baaria,entäpä Heteroiden Olympialaiset,homoillehan sellaiset jo on!

Mene takaisin kaappiin Kasvi,perimmäiseen nurkkaan ja tule sitten ulos kun "latvaan" kasvaa jäkeä.

tapio_o_neva

Kasvilla on sellainen ongelma, että ei ole poliittisesti korrektia chilipippurinviljelytarvikekaupan oikeusjutun jälkee lietsoa ja yllyttää Suomessa hamppukulttuuriin. Näin ollen homoista on revittävä sekin huumori, jonka saisi muuten pelkästä hampusta.

Vihreiden keskeinen poliittinen vaaliteema on Martti Hetemäen verouudistus, joka upottaa perustuloiset ja opiskelijat välilliste verojen korotuksella.

Kun politiikan sisältö on tämä, ovat vaalipuheet tietenki pelkkää seksiä.

Pääkaupunkiseudun vihreiden hullutus pudottaa maakuntien vastuuvihreitä eduskunnasta. Mielikuvapolitiikka jyllää.

tapio_o_neva

Jos mää oisin Haapoja niin mää sanoosin, notta Jyrki on haistellut liikaa ruutia ja tullu päihinsä. S'oon sillä lailla, notta tuas Jyrkin sanas kaikuu tappamisen meininki. Ettäkö usko? Kasvi on sellaanen hyvän sään tvälläri, joka innostuu rikuseeraamahan.

Hakkuri

Suoraan sanoen, minua ärsyttää Pride-kulkueet. Ovat nykyään puhdasta markkinointia, sekä piiloviestintää homouden korottamiseksi tasa-arvon osalta heteroita korkeammalle oksalle. Samaa jatkumoa on nyt Kasvin bloggaus. Itse en ole huomannut minkäänlaista akitaatiota homoja vastaan, mutta siitä huolimatta Kasvi hyökkää heteroja vastaan. Puhtaasti tarkoitushakuista toimintaa ja ylimielistä ruoskintaa ilman perusteita.

Toinen asia joka tympii, on homojen itsensä uhriuttaminen. Homoja ei Suomessa syrjitä, kun sellaista ei missään suvaita. Jos sellainen vaikutelma syntyy, on se homojen oman pään tuotosta. Itse asiassa homot taitavat olla terapiakäyttäjien vakioasiakaskuntaa oman aivojumppauksensa vuoksi. Syrjintää kokee tässä yhteiskunnassa kaikki vähemmistöt enemmistön ohella.

Jos omia tuntoja saa vapaasti blogeissa ja palstoilla tuulettaa, minua loukkaa vastaavasti homojen tapa syrjiä heteroja ja pyöriä vain omassa piirissään. Kiva on kaverisuhteita yrittää yllä pitää, kun toista kiinnostaa vain kikkelivähemmistön kanssa hengaaminen ja homokapakoissa käynti.

tarkkailija-vm59

Kyseessä toisinto "neuvostoystävällisyyden" mittiloinnista. Eli kun on maahan saatu homomyönteistä lainsäädäntöä alkaa marmatus siitä että kaikki ihmiset eivät "ihan oikeesti" tykkääkään homoista. Minä 1970-luvulla eläneenä muistan tuon ajan jolloin stalinistit ja k-linjalaiset porautuivat ihmisten korvien väliin ja alkoivat mittiloida ja luokitella ihmisiä sen mukaan ketkä olivat aidosti neuvostoystävällisiä ja ketkä eivät.

Vihreät - ei liene yllätys monellekaan - toimivat samalla logiikalla.

tapio_o_neva

Luin väärin. Uskoin, että Jyrki Kasvi kirjoittaisi jotain itsestään ja osoittaisi niiin katumusta kuin parannuksen tekoa, mutta ei.

Kaarina Hazardin korkeatasoinen sarkasmi, jotka ei ymmärrä edes iloinen karjalaispoika Enosta, jolla on Itä-Helsinki -kokemuskin ja monta tuntia yleläistä VHS-kokemusta, on tavoittanut Jyrki Kasvinkin.

Olen ihmetellyt sitä, miten on mahdollista, että paleltunut kaali mätänee. Sen pitisi olla kylmässä turvassa kuin pakastekalan.

Toivottavasti Stephen Elop pian palkkaa TkT Jyrki Kasvin Romaniaan tai Unkariin hihnalle, jottei meillä ole vaalien jälkeen jälleen yhtä Janina Anderssonin kaltaista sopeutusmiseläkeläistä.

donCarlos

Mitä vikaa siinä on? Onhan meillä paljon muitakin sosiaalisia tulonsiirtoja! Sopeutumiseläkkeen osuus on niistä mitätön, ja sitäpaitsi Valtionkonttorihan sen maksaa. Voi näitä kateellisia ihmisiä;=J

tarkkailija-vm59

Jälleen yksi syy lisää inhota vihreitä ja heidän asettumistaan muiden yläpuolelle (ja miten onnettomin edellytyksin). Kysymys on tietenkin kulttuurin rappiosta ja sitä, että homoutta sponsoroimalla arvon vihreät luulevat hyvinkin tekevänsän demografisen muutoksen aikana yhteiskuntaamme stabiilimmaksi. Näinhän ei käy. Muslimiväestön osuuden kasvaessa lisääntyy paine kaksoishallinnan syntymisestä maassa. Tämä ennakoi vuoden 1917-18 kokemusten perusteella mahdollisesti jopa sisällissotaa. Ovatko vihreät tässä prosessissa "hyödyllisiä idiootteja" kasvattaessaan kyynpoikaa povellaan?

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#alistuminen

"Läntisen maailman, USA etunenässä, kulttuurinen rappio on varsin yleisesti hyväksytty tosiasia. Kun kulttuuri ei kykene enää puolustamaan itseään, koska se ei edes sitä halua, on tie auki valloittajille. Mikäli länsimaalaiset eivät enää halua olla länsimaalaisia, vaan jotain muuta, ei heille jää enää mitään roolia tulevaisuuden maailmassa. Talouden ja demografian ohella ja jopa niitä tärkeämpinä ilmenee kulttuurin rappio ja sen itsetuhoisuus moraalisissa tekijöissä joita ovat mm. antisosiaalisen käyttäytymisen kehitys, perheiden hajoaminen, sosiaalisen pääoman hiipuminen, työmoraalin heikkeneminen ja yksilön nautiskelun korostaminen sekä vähenevän harrastuksen intellektuaalista työskentelyä varten sekä sen tason lasku. "

Eräs isä

Ole sinäkin kasvi marmattamatta. Homous on ihan ok, niin kauan kuin se pysyy homojen välisenä yksityisasiana. Ei minua kiinnosta hemmetti heterojenkaan seksijutut, miksi mulle sitten nuo punavihersokeat idiootit tyrkyttävät mulle omia seksijuttujaan.

Olitte homoja tai heteroja, miulla on teille aivan sama vastaus: Pitäkää yksityisasianne omananne, älkää retostelko niitä julkisesti.

Maa muuttukoon

Vihreät ovat nimenomaan ajamassa ydinvoimaa Suomeen ja ovat loikanneet jo "hallitusvastuun" kautta oikeiston riveihin (kepu-kokoomus-rkp). Vanhat stalinistit ovat joutuneet siten oman vallanhimonsa satimeen ja rimpuilevat aatteineen mutalammessa saamatta muuta aikaan kuin kyyneleitä ja kaasua. Puolueellinen poliittisia nauriita on täysin henkisen pakkasen kourissa ja rimpuilevat kynsin hampain putoamistaan vastaan.

Ei sillä ole heille enää väliä, mitä puhutaan. Pääasia, että puhutaan. Siinä kelpaavat vaikka tälläiset yhteiskuntarauhaa sotkevat menetelmätkin. Pelkkää kaasua ennen nukkumaanmenoa.

Kasville tiedoksi, että en ole koskaan verbaalisella enkä fyysisellä tasolla käynyt kenenkään seksuaalisesti yleisesti hyväksytystä normista poikkeavan kimppuun, enkä aiokaan. Silti menen mielelläni vastakkaista sukupuolta olevan kanssa levolle ja hmmh, mutta vain neljän seinän sisällä ja ilman kameraa. Tätä taipumustani minun ei tarvitse levitellä eikä selitellä kylillä sen kummemmin.

Hymiö

Suomessa on oikeasti ihmisiä, jotka arvottavat ihmiset postimerkkien keräilynsä mukaan. Surullisinta on ollut lukea ja kuulla julkisia puheenvuoroja, joissa vaatimukset postimerkkien keräilijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta on tuomittu provosointina ja oman erinomaisuuden tuputtamisena. Pelkäävätkö postimerkkien keräilyä vastustavat ihmiset joutuvansa vähemmistöksi, koska koko Suomi ryntää ulos kaapista heti kun kyynelkaasupilvi vähän hälvenee. Meidän kaikkien on valittava puolemme ja tuomittava postimerkkienkeläilijöihin kohdistuva väkivalta ja ilkivalta ilman selittelyä, ilman jossittelua. Tässä taistelussa vaikeneminen on hyväksymistä.

Tuo ihan vaan ehdotuksena vihreille, kun nyt olette omineet homot itsellenne, niin ottakaa vaikka seuraavaksi postimerkinkeräilijät, kun näihin homoihin ovat jo kaikki kyllästyneet ja vaahdotkaa siitä sitten niin penteleesti. Minun tietääkseni muuten homoja on myös SDP:n Kokoomuksen ja Keskustankin äänestäjissä ihan yhtä paljon kuin Vihreidenkin, samaten postimerkkien keräilijöitä.

machdevelop

Jumalauttakoon näistä taivaantietietäjistä, jotka itsensä korottaen tekevät toisista henkistä ongelmajätettä. Jos vanhat vihannekset saisivat päättää, laki sananvapaudesta muutettaisiin kasvien mädännäissensuuriksi.

Millium

Minua tällainen kaksinaamainen politikointi ällöttää. Ei Suomessa esiinny juurikaan väkivaltaa homoja kohtaan. Tässä on kyse eduskunta paikan varmistamisesta. Rehellisyyttä!

Jyrki Kasvi on kansanedustajista viime vuoden suurin taksin käyttäjä, vaikka vihreät tekevät kaikkensa vaikeuttaakseen autoilua kuten Helsingissä kuulut vihreiden ehdotukset pysäköintipaikkojen vähentämisestä.

mattikani

Kieltämättä homofobiaakin on. Kauhistellaan sitä, mitä pelätään, -ja erilaisuushan on pelottavaa. Itsestään selvää täytyy olla, että homoihin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta on ehdottomasti tuomittavaa, niin kuin muukin väkivalta.

Nyt tässä homokysymyksessä myös puolin -ei vain toisin - on niin suuria tunnelatauksia ja mustavalkoista suhtautumista, että sen tasapuolinen käsittely vaikuttaa olevan miltei mahdotonta. Maahanmuuttaja-asioissa oli pitkään valtavirtainen tapa tuomita kaikki asiallinenkin kritiikki muukalaisvihaksi. Se meni aikansa, kunnes syntyi reaktio. Ei kannattaisi kovin kärjistää.
Oikein tiukkapipoinen homointoilu pyrkii kieltämättä minussakin, erittäin asiallisessa henkilössä :), herättämään homomaniafobiaa. Vaikka se tulisi sitten kasvikunnasta.

MaQe

Siis voi juma, pitää tässä itsekin ihmetellä, että onko Jyrki J...:llä näin mustavalkoinen, (tai jopa myrkynvihreä?) yksisilmäinen ajatusmaailma, että hän leimaa ja syyllistää kaikki heterot ja sillä, että joku urpo saa mielestään mahtavan kuningasidean kivittää jonkun Setan toimiston ikkunat? Siispä kaikki heterot olkoot syyllisiä ja siten "henkistä ongelmajätettä".
Tämä vihreiden ajatusmaailma jo on nähty jo sen sata kertaa esim. mamu-asian kohdalla; kaikki jotka eivät ole heitä tai heidän ja kyseisen politiikan täysin kritiikittömiä kannattajiaan, ovat automaattisesti rasisteja ja kamalan suvaitsemattomia, eli sitä samaa "ongelmajätettä" siinäkin,
oletan?

VAI:
Onko kyseessä jenkeissäkin käytetty vaalitemppu; kohteeksi valitaan joku vähemmistöryhmä, vaikkapa homot, pidetään kovaa ääntä näiden puolesta kampanjan ajan ja haukutaan kaikki muut suvaitsemattomuudesta, viharikoksista tai ihan mistä tahansa ja odotetaan itselle ja puolueelle sen sata tai vaikkapa tuhat ääntä näiltä. Vaalien jälkeen ihan yks sama mitä tälle ryhmälle kuuluu, oma ja puolueen edustajapesti jatkuu, ja tarkoitushan se pyhittää keinot...

Itse en niinkään homoista ja heidän asioistaan välitä, olkoot tai olkoot olematta, mutta tämä Kasvi:n möläytykset saa taas esiin tähän asiaan liittyvän pitkäaikaisen ärsytyksen; tällä vuosikymmenellä on tuntunut ainakin Suomessa olevan todella ihme trendi näihin homoasioihin; Kasvi, vihreät, Halonen ja ties ketkä, yrittävät jotenkin nostaa tätä ihmisryhmää jollekin jalustalle, tai tuoda esiin kuin jonkinlaisina yhteiskunnan uhreina, ja samalla tv:ssä on ollut jo kauan joku ihmeellinen homokiintiö, jossa vähintään joka toisessa reality-tv:ssä tms. pitää olla vähintään yksi kyseisen ryhmän edustaja joka tuo/pitää tuoda(?) suuntautumisensa selvästi esiin.
Siis: onko homojen/heidän kannattajiensa aivan pakko suorastaan korostaa homoasiaa joka käänteessä, ja vielä poliitiikkojen avustamana. Kaipa se turha mesoaminen ja asian tapetilla pitäminen alkaa ajan mittaan jo jotakin ärsyttääkin?!
Taitaapa se suomeapuhuva valkoinen lihaasyövä heteromies/-nainen olla kohta kamala rikollinen kun ei mihinkään vähemmistöihin kuulu...nyt olemme jo "henkistä ongelmajätettä".

Minun puolestani Kasvi saa jo (ihan oikeasti) mennä, Kasvi on tehtävänsä tehnyt.

Kauko Putki

Erään vihreiden kansanedustajaehdokkaan ehdotus on tähän astisista paras: homoille omat koulut. Perusteena erityistarpeiden huomioiminen mm. liikunnassa ja kouluruokailussa. Näin estetään kuulemma myös syrjityksi tuleminen.
Ehkä meillä on pian tällainen lainsäätäjä eduskunnassa.

Eki54

Homot lehmipojat kuin elokuvissa. Vai onko syntymässä uudet - lierihatut ja baskerit - puolueet... kuin - hatut ja myssyt - konsanaan. Lopputulos: Veltto kasvi. Median käsittelystä asia kääntyy aina sirkusmaiseksi ilveilyksi. Politiikan irvikuvaksi, epätoivoiseksi homoäänten kalastukseksi. Kaiken huippuna pitää vihreillä olla oma homo presidenttiehdokkaana. Siinäkin erikoisuuden tavoittelu voittaa luontevan vaihtoehdon, vaikkapa puolueen täyspäisiin kuuluvan Pulliaisen.

Vaaliteemana 'työllistäminen' on vihreille liian haastava teema vaikka puolue hallitsee avainpaikkaa ministeriössä. Kannattaa vaan jutella homoista aivankuin valtakunnan polttavimmasta huolesta, pysyä tutulla matalalla poliittisen keskustelun tasollaan.

PJ

Luulisi olevan miehelle herttaisen yhdentekevää, mitä mieltä yksi vihreä kuohittu leijona heistä on. :)

ristoheikki

"Milloin esimerkiksi tämän lehden sivuilla voimme nähdä näitä heteroiden puolustuspuheenvuoroja? Vähemmistöjä puolustetaan niillä keinoilla, joita ei voi käyttää takaisin iskemiseen. Kasvikin on välillä antanut itsestään asiallisen kuvan, vaan kyllä putosi imago aika lailla bloginsa takia.

Jos homot olisivat kuten heterot, väkijoukossa sulautuen, he saisivat olla rauhassa. Niin kauan kun he metelöivät itsestään eikä heteron anneta tehdä samoin, heitä ei hyväksytä."

Itse en ole koskaan kokenut, että minua vastaan olisi hyökätty tai että minua olisi sorrettu tai syrjitty sen vuoksi, että olen hetero. En ole kuullut yhdenkään tuttavani joutuneen heteroutensa vuoksi sorretuksi tai syrjityksi. Niinpä ihmettelenkin:

Millaisia olisivat ne meidän heteroiden puolustuspuheenvuorot, joita lehden sivuilla voisi nähdä? Mitä puolustautumisen tarvetta meillä heteroilla on? Miten heteroiden ei anneta metelöidä itsestään? Mistä meidän pitäisi metelöidä?