Lauantai 26.5.2012

Virolaiset kadehtivat Suomea - ”Liian helppoa”

Luotu: 
30.12.2010 17:45

Tänä vuonna miljoonas Suomeen viisumin saanut venäläinen palkittiin Pietarissa ilmaisella viisumilla ja matkalipulla Helsinkiin. Kerta on ensimmäinen historiassa, kun Suomeen on haettu yli miljoona viisumia vuodessa.

Ulkoministeriön Moskovan-konsulaatti sai miljoonannen viisumihakemuksen käsiteltäväkseen joulun alla ja päätti myöntää viisumin tapaninpäivänä. Suomen edustustot saavat päivittäin yli 6 000 hakemusta.

Samaan aikaan Suomenlahden eteläpuolella katsellaan kateellisina venäläisten turistirumbaa Suomeen.

Viron matkailun kehitysrahaston johtaja Tarmo Mutso sanoi lehtihaastattelussa, että Suomi on perustanut "viisumitehtaita" Venäjälle.

Mutso haluaisi, että venäläiset eivät niinkään kävisi matkailemassa Suomessa vaan Virossa. Hän ihmettelee paitsi suomalaisten viisumitehtailua, myös virolaisten omaa nihkeyttä venäläisturistien palvelussa.

- Yksi on rajanylitys. Suomessa se on tehty todella helpoksi, Mutso sanoo.

Helsingin ja Pietarin välillä kulkeva liikenne voi hoitaa rajamuodollisuudet junassa, kun Viron ja Venäjän välillä turistit käyttävät lähinnä linja-autoja. Se tarkoittaa myös pysähdystä rajalle viisumien ja passien tarkastamiseksi.

Henkilöt: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

lucu

Ihmettelinkin, että miksi virolaiset muka kadehtivat Suomea. Ja selvisihän se, etteivät edes kadehdi. Eihän tuossa ole kuin yksi ainut virolainen jotain sen suuntaista lausunut ja yleistetään koko kansakuntaan?

Sekin oli vielä oikeastaan kritiikkiä omaa maatansa kohtaan, kun eivät ole tehneet yhtä helpoksi venäläisturistien käymistä kuin suomalaiset.

eurostoliitto

virolaiset kadehtivat suomea vähän joka asiassa.

venäläisturistien nihkeä kohtelu taas johtuu siitä, että viroon tuli aikoinaan suuri joukko "turisteja" ilman kutsua eikä niistäkään ole vielä päässeet eroon.

peweste

Miksi Venäläiset eivät mene Viroon ,tässä muutama syy.
Suomi on erittäin turvallinen maa verrattuna Viroon.Täällä voi lähes 100% takuulla maksaa ostokset luottokorteilla ja nostaa pankkiautomaateista rahaa,ilman että tulee ryöstetyksi.
Mikäli suomessa joutuu rikoksen uhriksi poliisi selvittää tapauksen lähes 100 %.
Mitä tapahtuu Virossa vastaavissa tilanteissa ,vanhat perinteet jatkuvat.On turistin oma syy jos joutuu rikoksen uhriksi.Kuka nyt sinne haluaa mennä ryöstettäväksi ,paitsi humalaiset suomalaiset.

keskikiukkuinenmies

80-luvulla olet Virossa käynyt sitten viimeksi?
Virolaisten kauppojen kassatekniikka on hiukan eri aikakaudelta kuin suomalaisten - sirukortit tulivat noin noin 3v ennen Suomen hyvin yleiseen käyttöön.
Visa Electron toimii paremmin kuin Suomessa, jossa tämä "tietoliikennetekniikka" aiheuttaa ongelmia...

Olen käynyt noin 100x Virossa tässä 10 vuoden aikana ja kertaakaan en ole joutunut ryöstetyksi, kertaakan ei ole taskuvarkaat iskeneet. Pari kertaa sen sijaan yritetty Helsingin rautatieasemalla samoilla matkoilla tulla ryöstetyksi... :)

Hakkuri

Eihän venakot ihan tyhmiä sentään ole. Kuka sitä kotimaahansa ulkomaanmatkoja tekisi. Siellähän joka neljännen äidinkielikin on venäjä, joten edes kieliongelmat eivät tuo ekstraeksotiikkaa.

Periaatteessa, itse lakkasin käymästä Tallinnassa samasta syystä. Alkoi tuntumaan liikaa kotimaalta. Palvelu pelasi suomeksi ja tytöt lakkasivat hymyilemästä.

Orion

Asun lähellä Hiihtokeskus Himosvuorta, Jämsässä. Täällä venäläisten rinneturistien määrä näkyy erittäin positiivisesti ja me yrittäjät otamme ilomielin heidät vastaan. Tervetuloa eteläiseen Keski-Suomeen, Jämsän Himokseen.

TakojaIlmarinen

Virolla on pitkä matka kuljettavana. Olivat venäläisten pakko-opissa 50 vuotta!
Meillä on vain pakko-ruotsi ja pian kokoomuskin ymmärtää, että pakko on purettava kun menettää äänestäjiä PerSuille!

TV-pappa

(se tuttu siitä animaatiosarjastakin) sen jo eilen tunnusti, henkilökohtaisesti minulle, Tampereella. Eihän siinä Sasinkaan käännytyksessä mitään ongelmaa ole, mutta vaimon sitäkin enemmän, ja siitähän se sitten kiikastaakin koko probleemi, sen pakkoruåttinkin kanssa.

Olispa jo eilen tämä Hetemaj julkaissut tuon, ihan kivasti kommenttejakin keränneen kirjoituksensa, niin olisi saattanut ruåttikeskustelukin jäädä Beninkin kanssa vähemmälle. Tosi mielenkiintoisia kokoomuslaisia, tämä Sharia-Sasi ja nyt tämä Hetemaj. Varmasti kovia ääniharavia alueillaan. Ja ihan varmasti yhtä mielenkiintoisia kokoomuslaisia heitä äänestävätkin.

tapio_o_neva

Viron matkailun kehitysrahaston johtaja Tarmo Mutso sanoi lehtihaastattelussa, että Suomi on perustanut "viisumitehtaita" Venäjälle.

Mutso haluaisi, että venäläiset eivät niinkään kävisi matkailemassa Suomessa vaan Virossa.

---------------------------------------------------------

Jättikö Taamu J. Kallonen kirjoittamatta, että Tarmo Mutson anoppi tai vaimokin on samaa mieltä, vai mistä tulee monikko "virolaiset"?

Onko Tarmo Mutso jokun monarkki, joka puhuu itsestään monikossa?

Virolaiset ovat I L O I S I A päästessään eroon venäläisistä. Iivi Anna Massokin lapsuudessaa kärsi muista neuvostoliittolaisista.

Eiköhän sovita, että virolaiset keskittyvät vain EU:n arvovieraisiin, kun suomalaiset palvelevat kaikkia?