Lauantai 26.5.2012

Homoillan seuraus paljastui – 80 612 ihmistä lähti

Luotu: 
3.1.2011 08:53
Päivitetty: 
3.1.2011 08:56

Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan kirkosta lähti vuonna 2010 kaikkiaan 80 612 henkilöä.

Kirkosta eroaminen kasvoi poikkeuksellisen runsaasti lokakuussa TV2:n esittämän Homoillan jälkeen. Eniten kirkon jättäneitä oli suurissa kaupungeissa ja suhteellisesti eniten osassa Helsingin ja Tampereen seurakuntia. Edellisenä vuonna kirkosta erosi 43 650 suomalaista, joten Homoillan vaikutus on ollut merkittävä.

- Ilman tv-ohjelman vaikutusta kirkosta eronneiden määrä olisi pysynyt vuoden 2009 tasolla, arvioi Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Harri Palmu.

Ilmiö kuitenkin toimi myös toiseen suuntaan. Kirkkoon liittyi vuonna 2010 yhteensä 13 816 uutta jäsentä. Liittyneiden määrä oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin, ja se ylitti edellisvuoden ennätyksen, joka oli 12 195. Jäseniksi kastettiin 47 943 lasta päättyneen vuoden aikana (vuonna 2009 kastettuja 48 494).

Tiedot ovat väestörekisterikeskuksen ennakkotietoja 30.12.2010. Luvut vahvistetaan helmikuussa. Vahvistetut luvut tulevat jonkin verran muuttumaan. Esimerkiksi kirkosta eronneiden luku noussee lähes kahdella tuhannella hengellä.

Harri Palmun mukaan kaiken kaikkiaan kirkosta eroamisessa ei ole ensisijaisesti kysymys suvaitsevuudesta ja suvaitsemattomuudesta vaan ajan kypsymisestä.

- Tutkimustemme mukaan suurimman ryhmän eroajista ovat muodostaneet 1970-luvulta asti 18–24-vuotiaat kaupungissa asuvat. Ennen puhuttiin uskonnollisesta elämästä vieraantuneista. Oikeampi ilmaisu lienee, ettei kirkkoa ole koettu henkilökohtaisesti riittävän merkitykselliseksi. Silti myös protestierot, joko siksi että kirkko on joissakin asioissa koettu liian konservatiiviseksi tai liberaaliksi, ovat lisääntyneet. Lisäksi pienelle osalle jäsenistä riittää mikä tahansa kimmoke siihen, että eroaa kirkosta, Palmu sanoo.

TV2:n Homoilta käynnisti valtaisan keskustelun kirkon nykytilasta. Uuden Suomen heti Homoillan jälkeen julkaisema uutinen kirkosta eroamisista nousi koko vuoden 2010 luetuimpien juttujen joukkoon.

Homoillan jälkimainingeissa kristillisdemokraattien jäsenmäärä on kasvanut huimasti.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

MN

Tilastohuomioita:

Kuoleman kautta kirkosta eronneiden määrä?
Sisältyvätkö kirkkoon liittyneet uudet jäsenet kastettujen määrään vai ovatko nämä kaikki lapsikasteisia?

Tuntuu kaikkinensa siltä että kirkko ei halua kertoa tuota lapsikaste/kuolleiden suhdetta julkisesti.

MikkoLahti

Niin, onko ev.lut.kirkko vaihtanut Jeesuksen antaman todistustehtävän hedonistiselle sukupolvelle sopivaksi korvasyyhyjulistukseksi? Sehän ei ravitse kuoleman varjon maassa eläviä sieluja. Ehkäpä siksi eroamisia ensisijaisesti tapahtuu; toki kriittiset kansalaiset miettivät kirkollisveron suuruutta ja kirkkopalvelujen tarvetta.

Valitettavasti myös häpeämättömän mediavyörytyksen keskellä eläviltä nimikristityiltä elämän yksinkertaiset perustotuudet ovat pahasti kadoksissa.

Mammonaa halajava hiippakuntalainen voi erota kirkosta milloin tahansa. Ja Thaimaassa hyppäävän läpihaureellisen kumppanin voi petetty osapuoli jättää Stokkan kulmille. Kun ensin Fazerin kahvilassa on juotu sumpit ja yhdessä tutkailtu äsken saatua avioeropäätöstä. Jotenkuten myös vältetty tavanomainen riita lasten tapaamisoikeuksista.

Ilahduttavasti syntinen vaeltaja ei voi erota Raamatun Jumalasta vaikka kuinka haluaisi. Eikä hän voi erota Saatanan hengestä omin voimin. Kuolemastakaan emme voi erota. Katoavissa kerskakulutustemppeleissä laahustamisen sijasta Jumalan armon ajassa elävän sielun olisi autuaallisempaa pohtia elämän peruskysymyksiä: Herättääkö Jumala minut kuolleista elämän vai tuomion ylösnousemuksessa?,
ks. http://mlahti.blogspot.com/2010_10_01_archive.html

Onneksi laupeuden Jumala etsii syntiinlangenneita kirkosta eroajia. Olivatpa virkeitä homoja tai hengettömiä heteroja. Sillä armon ja totuuden Jumala etsii langenneita syntisiä ja puhuu tänäänkin monella tavalla todistaen olemassaolonsa.

Herra etsii vääriä todistajia, jotka pahansuopaisuuttaan parjaavat lähimmäisiään. Kateellisia, jotka pistävät heikkoja lähimmäisiään sanansa miekalla. Ahneita, jotka etsivät väärää voittoa katoavan maailman rikkauksista. Väärän rauhan etsijöitä, jotka omalla voimallaan yrittävät rakentaa elämästään paratiisia Saatanan hallussa olevaan maailmaan.

Pelkureita, jotka netissä käyvät tekaistujen ja alati vaihtuvien nimimerkkien takaa omalla
nimellään kirjoittavien kimppuun. Näitä sivistyksen huntuun pukeutuneita totuuden torvia, jotka ovat kalkilla valkaistujen hautojen kaltaisia.

Sinua, ainoan leiviskäsi maahan kätkenyttä surutonta syntistä, ks Matt.25:14-32, laupeuden Jumala etsii. Herramme odottaa sinulta totisen parannuksen tekemistä niin että vapautuisit rauhattomuutesi ikeestä ja syntielämäsi aiheuttamista raskaista taakoista.

Elävä Herra odottaa Hänen luokseen palaavalta tuhlaajapojalta tai tyttäreltä vilpitöntä tunnustusta:”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi."

Ehkä sinä tuhlaajapoika tai tytär, nouset lokaisesta synnin liejusta ja tunnustat syntisi Jeesukselle hauretta harjoittaneen ex-pres. Bill. Clintonin tavoin:"Tein väärin, tein syntiä."
Silloin sinua odottava Isä järjestää uudestisyntymisesi kunniaksi suuren tervetuliaisjuhlan,ks.Luuk.15.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

KunniaTohtori

Siis kirkosta eroajien joukon pääosan muodostivat ne jotka uskovat kristilliseen sanomaan perinteisesti. Näin kertoo varma lähde.

Jos uskot perinteisiin arvoihin ja perinteiseen kristillisyyteen, niin sinulla on vaihtoehtona mm. Luther-säätiö (http://www.luthersaatio.fi) ja muita. Tämän vuoksi mm. Kristillisdemokraattien jäsenmäärä voimakkaasti kasvoi, kun sieltä löytyi suoraselkäinen kristillisiä arvoja puolustava Räsänen.

Siis kirkko menetti niitä aitoja kristittyjä, joita ei tämä Ev.Lut. kirkon moraaliton kristillisistä arvoista luopuminen miellytä. Suomen Ev.Lut. kirkko on tullut tiensä päähän. Ja miksipä ei, sillä onhan perin merkillistä, että lukemalla joitakin vuosia yliopistossa saa esim. valtakirjan esiintyä jumalan sanansaattajana ja välikappaleena, vaikka ilman uskoa.

Niin, ja kuinka on esim. naispappeuden laita ortodoksisuudessa, katolilaisuudessa, islamilaisuudessa tai muissa uskonnoissa. Ja kuinka on homoilun laita em. uskonnoissa, paitsi, että tiedämme katolisten piispojen leikkivän pikkupojilla.

Jotta silleen.

MN

Kyllä ne lähtijät oli koulutettuja älyllisiä kaupunkilaisia, jotka eivät pystyneet kestämään kirkon sisällä valtaa pitävää ahdasmielisyyttä.

Itse lähdin koska omat elämänarvoni ylittävät reippaasti kirkon opettamat arvot. Siinä olisi mietinnän paikka kannattaako vuosituhansia vanhoja käsityksiä enää pitää omina ohjenuorinaan.

ReiskA

Ainakin minun lukiessani Raamattua oli suvaitsevaisuus ja heikompien puolustamien kristillisiä arvoja. Miten Räsänen edustaa näitä arvoja homoja leimaamalla?

Aika moni erosi kirkosta, koska ei halua olla tekemisissä ahdasmielisten uskovien kanssa. He eivät tienneet, että on olemassa esim. Luther-säätiö, minne tiukkapipot voi toivottaa.

Tunnen myös joitain henkilöitä, jotka esiintyvät Jumalan sanansaattajina ja välikappaleina, vaikkeivät ole opiskelleet päivääkään yliopistossa.

JussiManHki

Eipä näytä kyllä Kristillidemokraateilla hirveän hyvin menevän vaikka kovasti pitävät ääntä ja Rouva Räsänen joka välissä muistaa sanoa kuinka paljon tukea hän on saanut. Viimeisin Ylen teettämä mittaus antoi KD:le tuloksen 3,8% kannatusta. Eli viimeisin jonka itse muistan muutaman kuukauden takaa kertoi sen olleen 5% eli laskua neljännes. Ei hirveän hyvältä näytä onneksi :)

J. Mikkola

Suurinta osaa tuosta porukasta, ei kiinnosta homojen menemiset, tai tulemiset puupennin vertaa. Jos homoja "suosimalla" saisi vapautuksen kirkollisverosta, niin sama porukka tulisi takaisin.

Espoo 70

Samaa mietin minäkin, eiköhän joku tv:n homoilta ollut lähinnä sopiva tekosyy itse kullekin säästää se kirkollisvero kun muut verot tuntuvat nousevan koko ajan..

Tuskin asiaa on paljon syvällisemmin mietitty.

raiwo

en usko että monia kiinnostaa homojen tekemiset mutta ei tuon hihhulijärjestönkään tekemiset monia kiinnosta eli ihmisten paluu kirkon piiriin on erittäin epätodennäköistä.

TV-pappa

jäsenmäärät? Eipäs ole näkynyt lukuja, kuinka paljon onkaan ollut lähtijöitä näiden jäsenkirjapopulasta.

Rakkauspuoluekin on tainnut liikahtaa "hieman" ulos jäsenistönsä perinteisestä aatemaailmasta. Nykyisen puoluejohdon laulamassa "Työn orjissa" ei oikein tuntuisi olevan uskottavuutta.

Näköjään ainoa kunnon aitoa demarityöläistä ymmärtävä kansanedustaja pääsi todistamaan tämän jo tänä aamuna Tampereen radion "Kansanedustaja aamukahvilla" -ohjelmasarjassa.
http://yle.fi/alueet/tampere/kansanedustaja_pirkanmaalta/
Tämä Marko Asell, itsekin entinen työväenurheilija, oli saanut perinteisen tuntuisen metallityöläisen "maanantaiflunssan", eli olipa edustaja jättänyt koko lähetyksen väliin. Rokuliin, kansanomaisemman ilmauksen mukaan. Onhan se tietenkin riskaapelia mennä pomauttelemaan raketteja sisävaatteissa uudenvuoden yönä, tässä pakkasessa, ja vilustuminenhan siitä seuraa. Varsinkin, jos niitä raketteja on paljon.

Juolahti vain, että tällainen mahdollisuus oman vaalipropagandan julistamiseen alueen kattavimmassa mediassa, ja näin lähellä vaaleja, kiinnostaisi paljon enemmän kuin raketit, mutta kaipa niille vakiäänestäjille sitten on jo luvattu niin paljon henkilökohtaista maallista hyvää, ettei tarvitse mainostaakaan. Varsinkin, jos niitä on riittävän monia läpipääsyn varmistamiseksi.

Tällähän perusteella se Kokkaavienkin lakimies-kansanedustaja, tämä Sharia-Sasi, saa vehnästellä vapaasti olevansa todellinen toisuskoistenkin maahanmuuttajien asialla, vaikkei varmasti hänenkään perusäänestäjänsä taida olla niitä kiihkeimpiä suvaitsijoita, ainakaan omilla asuinalueillaan. Että sellaisia kansanedustajaehdokkaita. Lukuja vain näkyville, lukuja !!

KunniaTohtori

Tässä nopeasti muuttuvassa hektisessä maailmassa kirkko on joillekin rauhan keidas, jossa voi pysähtyä perinteisten muuttumattomien hyvien asioiden ääreen.

Kaikki, eivät alkuunkaan kaikki, ole hyväksyneet uusia virsiä, raamatun tekstin nykyaikaistamista eikä mitään muutakaan asiaa jolla uskotellaan oltavan niin moderneja että.

Koraani on täysin muuttumaton, se ei muutu. Ja Islamilaisuus leviää ennätysvauhtia. Ortodoksisuus on muuttumaton. Ja ortodoksisuus kasvaa nopeiten kristillisperäisistä uskonnoista.

Onneksi meillä on lähes uskonnonvapaus. Ainoa uskonnonvapautta rajoittava tekijä on kirkollisvero.

snachy

Jos kirkota eronneet olivat niitä joiden usko on tyhjänpäällä tai jotka ovat luopuneet uskosta ja ryhtyneet sepittämään omiaan, niin ei kirkko loppujen lopuksi menettänyt muuta kuin verotuloja.

Ja käsittääkseni kirkosta eronneet ovat niistä seurakunnista joissa raamattu ja Jumala ovat olleet sivussa jo pitkään ja kirkon toiminta on ollut enemmän viihdettä ja etujen jakelua.

Ja toisaalta ainakin Helsingissä Luther-säätiön Jumalanpalveluksissa ei moista jäsen katoa tunneta.

Eli paluu hyvään hengelliseen elämään ja niiden turhien hupimenojen karsiminen riittää. Ne jotka eivät halua seurata Jumalaa ja Raamattua eivät kuulu seurakuntaan. He ovat valinneet oman tiensä.

Matti O Koskela

Tämä matalaotsainen, sivistymätön keskiaikainen kähinä ja väittely kirkonasioissa puolesta ja vastaan kertoo vain sen, että ihminen ei ole kehittynyt eikä kasvanut laisinkaan synkimmistä noitavainojen ajoista yhtään miksikään.

Lynkkaus-kirveet singahtelevat ja itseään sivistyneinä pitävät näyttävät uskon puolesta tai sitä vastaan armottoman sotaisan riippuvuutensa. Kaupunkilaisuuskaan kun ei pyhitä sitä eikä tätä. Vapaa-ajattelijatkin ovat pahimpia barrikaadeilla kiipeilijöitä uskonsa / uskottomuutensa puolesta. Lapsellinen tieteellisyys toimii heidän lukihäiriöisenä katekismuksenaan.

Liukastelija

Voihan tuollaista asiakaskatoa verrata liike-elämäänkin.Isosta markettiketjusta kun päättääkin reilut 80000 asiakasta lähteä pois,niin mistäs tulot tilalle?!Nyt niitten ostovoima lisääntyy,hurraa.Eikä tarvitse haahuilusta maksaa.Mikäs se nettiosoite nyt olikaan,niin taidan tehdä samat temput?Eikä kirkon kannata uhkailla millään hautausmaamaksujen eriarvoisuuksilla,itsehän sitä ei ole sitten enään murehtimassa,eikä ketään ole katuojaan jätetty.

parviainen

niin kirkollisveroa maksat vuoden loppuun asti, jos verotettavaa tuloa on. Tällainen kummallisuus laissa on.

Tässä kuitenkin linkki

http://eroakirkosta.fi/

Hautausmaksut ovat samat, on sitten kirkon jäsen tai ei. Hautaustoimen maksaa yhteiskunta yhteisöveron muodossa. Sen päälle kirkko tietysti velottaa perikunnalta hautamaksut.

carlo

kirkosta kypsyi erinäisten piispavalintojen jälkeen kymmenen vuoden ajalta. Lopullisesti tein päätökseni mäkisen valinnan jälkeen ja eropäiväksi huipentui irja a:n valinta. Näillä valinnoilla ev.lut.kirkko ilmoitti irjan suulla, että ajattelutapani on vieras uudistuneessa kirkossa. Omaan kokemukseeni perustuen oletan, että eronneissa on runsaasti samantyyppisesti eroon ajautuneita ja ajettuja.
Kirkosta on tullut halpa demari-puolueen alaosasto.

s.m.hirvonen

Jutun kirjoittaja ei ole lukenut oman juttunsa sisältöä tai ainakin otsikointi on päin mäntyä. Sille ei löydy perusteluja jutusta.

Jos vähentää kirkosta viime vuonna eronneiden määrän edellisenä vuonna eronneista, homoillan vaikutukseksi ei todellakaan tule yli 80 000 eronnutta. Pientä tarkkuutta uutisointiin toimitus ja arvon toimittaja!! Vääristely on "pravdaa" eli venäläistä totuutta.

Täytyy sanoa, että todella kehno ja harhaan johtava otsikko. Ei vastaa ammatillista otetta uutisoinnissa. Säälittävää!

TSV

Suomalaisista on maallisia ihmisiä, jotka ei paljon taivaaseen tai taikaukkoihin perusta, mutta ovat ollet tässä järjestössä lähinnä kulttuurin takia, nyt sitten kun tuodaan näiden "oikeasti" uskovaiste naamat ja jutut esiin niin ihmiset kauhistunut, koska he elävät oikeasti jossain keski-ajan ajatusmaailmassa ja kuka haluaisi tukea tämmöistä organisaatiota voi sitä uskoa kukin harrastaa ilman kirkkoakin.

Ymmärretkö miten tyhmältä kuulostaa lukea Haitista missä Voodo-pappeja tapetaan heidän taikauskon takia (siis näin lukee uutisissa, TAIKAUSKO), kun samaan aikaan täällä Suomessa osa juhlii neitsyt syntymää jollekin tyypille joka teki ihmeitä, kuoli (syntien takia) ja nousi ylös taivaaseen? Come on... Ei näitä tarinoita normi ihmiset mieti, koska silloin tulisi mieleen, että eihän näissä ole mitään järkeä, siksi ihmiset yritetäänkin aivopestä jo nuorena.
Arvatkaas ketkä liittyvät vanhempana kirkkoon? Uskoon tulleet, eli siis yleensä hullut, rikolliset ja ihmiset joilla on asiat menneet huonosti (ei ole sattumaa, että AA on uskonnollinen järjestö).

Mielestäni koko vihkimysoikeus pitäisi antaa vain ja ainoastaan valtiolle, koska se on sitova virallinen sopimus.