Kiista ruokakauppojen ”punaisista alelapuista” onkin johtanut siihen, että ruokaa myydään nyt entistä useammin alennuksella, kertoo Yle Uutiset.
Päivittäistavarakauppa ja Kuluttajavirasto sopivat keväällä alennusjärjestelmästä, jossa alennetun hinnan näkee kaupassa olevasta hintataulukosta. Syksyllä 2009 kiista punaisten lappujen tuotteista yltyi niin kovaksi, että niiden käyttö uhkasi loppua kokonaan. Kiistan kovuuteen nähden uusi järjestelmä on toiminut yllättävänkin hyvin.
Kuluttajavirasto vastusti lappukäytäntöä siksi, että asiakas ei niistä näe tuotteen loppuhintaa.
- Näyttää, että alennettu hinnoittelu on lisääntynyt juuri sen vuoksi, että meillä on järjestelmä, joka mahdollistaa sen, sanoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine Yle Uutisille.
Toinen syy elintarvikkeiden alennettujen hintojen yleistymiseen saattaa Laineen mukaan olla viimeaikaisessa keskustelussa ruuan hävikistä. Joulukuussa kerrottiin, että suomalaiset heittävät roskiin viisin prosenttia ostamastaan ruoasta.

Kommentit
Oikea suunta
Parasta ennen lähestyessä alella käyttöön ei roskiin.
Oikein
Näin on!
Mutta
-30 % ei riitä, roskiin menee vielä, sopii katsoa isossa marketissa!
Ja sitä paitsi ne oikeat, kunnon alennuslaput,
ovat väriltään oransseja. Ne Lidlin laput. Kaikki muut saavat tulla punaisineen viivalle, lähes tuotteessa kuin tuotteessa. Eipä vielä ole tullut edes mieleen mennä itkemään jotain puuttuvia kilohintoja. Kyllä sen jo Sasikin tietää.
Temppu ja miten se tehtiin..
ennen oli ale ruoka useimmin jo pari-kolme päivää ennen "viim.käyt.pv" pääsääntöisesti -50%.
Sitten tuli tämä järjestelmä, ja kuin yhteisestä kartellisopimuksesta, kaikki laittoivat -30%!
Ennen tavara meni suht hyvin loppuun -50%, mutta kun -30% alettiin laittaa viimeistä edeltävänä myöhäiltana (S-Prismat esim.), niin tavaraa mätetään taas roskiin!
Missä juju? Kaupan kate pysyy siitä huolimatta n. samana kuin jos kaikki myytäisii loppuun, mutta -50% ja nyt myydään vöhemmin paremmalla katteella. Miksi sitten jos +-0? Etu on siinä ettei asiakkaat totu liian suureen hintaeroon normaaliin verrattuna, eli "liian halpaan hintatasoon"! Toiswaalta, hävikistä saa kompensaatiota joten kaupan kannalta parempi!
Tämä on taloudellisuuden kannalta muutoin täysin skitso asetelma, niin maailman kuin kansantalouden kannalta järjetöntä!
Jos EU-keskimääräinen hintataso on meitä 20% alempi,
-30% tarkoittaa, että olemme alle tämän, eikä ruokaa mene
hukkaan luontoon. Eläkeläisinä hyödynnämme paljon tätä
emmekä voi ymmärtää, jos joku ei todella osaa vähentää
30% alkuperäishinnasta. Meillähän on toki maailman
kuulu peruskoulukin.
Kuluttajavirasto touhuaa eninmäkseen turhia asioita.
Mm. monessa kaupassa hintoja ei ole lainkaan esillä.
S-ketju tuhlaa luonnonvaroja
Tällaiseen johtopäätökseen olen tullut ko. kaupan käytännöistä. Kesällä S-marketin hyllyssä oli virvoitusjuomaa, jota olisin ostanut, mutta kaikissa pulloissa oli "parasta ennen" -päiväys ohittunut muutamalla päivällä. Ehdotin myyjälle, että voisin ne kyllä ostaa mutta alennuksella. Myyjä kertoi, että heidän ohjeidensa mukaan ei saa myydä edes alennuksella, vaan nuo pullot laitetaan roskiin. Eihän säilöntäaineita sisältävä virvoitusjuoma mihinkään pahene, vaikka suositeltu "parasta ennen" päiväys olisikin mennyt, mutta kaipa S-ketjulla on tärkeämpää pitää hintatasoa yllä, kuin huolehtia, että vanhenevatkin tuotteet saataisiin käyttöön silloin kun mahdollista. Samoin olen ihmetellyt miten S-ketjussa alennustarrat ilmestyvät yleensä viimeisenä käyttöpäivänä vain hetkeä ennen kaupan sulkeutumista, jos silloinkaan.
Toinen ääripää on sitten Lidl, jossa välillä on pariakin viikkoa ennen tuotteen vanhenemista alennuslaput. Se on fiksua toimintaa, jolloin aivan varmasti saadaan tuotteet myytyä, eikä tarvitse roskiin laittaa viimeisen myyntipäivän ohuittumisen takia. Ilmeisesti Lidl on luonnonvarojen käytön kannalta selkeästi ekologisempi kauppa kuin S-ketju.