Lauantai 26.5.2012

Lehdet: Terroristijärjestö tulee Suomeen

Luotu: 
4.1.2011 07:30
  • Kuva: EPA / All Over Press

Somalian ääri-islamilainen terroristijärjestö al-Shabaab on rantautumassa Suomeen, kertovat Turun Sanomat, Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet.

Suojelupoliisin (Supo) terrorismintorjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila vahvistaa lehdille, että Suomessa oleskelee henkilöitä, jotka ovat olleet yhteyksissä liikkeeseen.

Anttilan mukaan pelkona on se, että Suomesta Somaliaan lähetettäviä somalinuoria ajautuisi mukaan al-Shabaabin taistelutoimintaan tai terroristien koulutusleireille.

Terroristikoulutukseen osallistuminen ei ole Suomen lakien mukaan rikos, joten kovin voimallisesti ilmiöön ei voida toistaiseksi puuttua. Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) on todennut, että terroristikoulutukseen osallistumisen kriminalisointi tulisi ottaa pohdittavaksi.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Penttijuhani

tilanteen, että se tuntee ja jotenkin seuraa mahdollisesti aseellisiin toimiin rekrytöiviä henkilöitä. Pulma asiaan suhtautumisessa on, että aikoinaan, etenkin yya-aikana, ns. "kansallisia vapautusrintamia" kannatettiin varsin yleisesti, vaikka niidenkin touhu alkoi terrorilla ja jatkui sen käytöllä.

Kyseessä on alkuun ase- ja miinakoulutuksen anto, minkä voi tehdä kelvollisin perustein. Tai sitten värvätään kamikaze- eli itsemurhapommittajia. Sellaisiakin on aika käytetty, jopa rintamilla, kun mahdollisuus selvitä kasapanoksen viennistä elossa oli noin 5-6 prosenttia.

Nämä jutut olisi ymmärrettävä, muistettava, jos terroria halutaan todella vastustaa. Samoin se, että yksilö voi päättää teosta ilman erikoisia koulutuksia, jos innoituksia löytyy.

MURSU

Ei Tasavallan Presidenttiä, ei Kokoomuslaisia (Sasi, Stubb jne), ei RKP.tä, ei Vihreitä. Lainaan viestiä Presidentin uuden vuoden puheesta:"suvaitsemattomuudella ei ongelmaa ratkaista". Tuotahan em. puolueetkin toitottaneet.

Eli,meidän tuleekin maan johdon mukaan olla noille Somali tahoille, Islamin vihalle jne "suvaitsevaisia", "ymmärtäväisiä", "heidän kulttuuri-hyväksyväisiä" ja kääntää toinenkin poskemme....jos sellainen "paukun" jälkeen sattuisi vielä jäämään.

zzz

Wikileaks kertoi tuon jo ajat sitten...

Released: 2010-12-05 12:12

http://213.251.145.96/cable/2009/12/09STOCKHOLM787.html

12. (C) In early July, the visit by Xasaan Xussen, a known spiritual leader for the Somali terrorist organization al-Shabaab, to the Bellevue Mosque in Gothenburg illustrates a emerging trend in recruitment from foreign individuals in Sweden (ref E). Xussen, who resides in Kenya, traveled on a Kenyan passport to Sweden, Norway and Finland, reportedly to recruit for new members and raise funds for al-Shabaab.

TapioTTT

Tyhmäkansa on tämän tosiasian tajunnut jo ajat sitten että islamin terrorisistisolut lisäätyvät huolestuttavalla vauhdilla koko euroopassa.
Typerät politikkomme ovat vieraantuneen täysin kansalaisistaan he eivät halua eivätkä välitä omista kansalaisistaan eivätkä heidän turvallisuudestaan.

Kotomaamme on täydellisen tuhon partaalla tuhon josta ei ole paluuta kiitos tuhosta nykyhallitus.

TakojaIlmarinen

Tarvitaan siis oikein ministeri maahanmuuttoon ja tuloksena saamme "pakolaisina" uutta ideologiaa, joka on tyytymätön saamiinsa ilmaispaleluihin. Asunto, ruoka ja rahaa!
Vastaanottavat kaiken tämän vääräuskoisilta, joita myöhemmin sitten vähentävät terrori iskuillaan!

Eikö nyt olisi jo viimeinkin aika hallituksenkin herätä prinsessa ja RKP unestaan?

olavinieminen

Suomen lain mukaan terrorismiin kouluttautuminen ei ole rikos ja siihen saa vapaasti osallistua!
Suomen laki ei suojaa kansalaisiaan kuten Sellon tapauskin osoittaa.
Miksi poliitikot nukkuvat ja ovat typeriä?
Miksi terroristijärjestö saa tulla vapaasti Suomeen?
Seuraavaksi tulee Venäjän mafia, emmekä voi sitä kieltää!
Kaikki rikolliset saavat toimia vapaasti ja saada turvapaikan SUOMESSA!!!

intrigööri

kyvyttömien poliitikkojen johtama voimaton ja ylivelkaantuva maa, joka ei pysty torjumaan sen enempää harmaata taloutta kuin terrorismiakaan.
Milloin viimeksi on kuultu tavallisten kansalaisten kannalta edes jotenkin myönteisistä päätöksistä? Ai niin, alenihan se ruoan hinta viime vuonna jonkin prosentin ennen kuin sitä taas ylennettiin.

foinikkialainen

Vai Venäjän mafia seuraavaksi? Se on ollut täällä aina. Nyt Halosen aikakausina sitä on tuotu maahan ikään kuin salaa, mutta tahallaan. Ensimmäisen kerran kun terrorismi, tai vastaava rikollisuus koskettaa perhettäni, niin poliitiikkomme kantavat vastuun siitä ensimmäistä kerran!! Oli laki mikä oli!! Paa tää "ukko" mielees, mie en lähe täält koiran lailla.

Allekirjoittanut

TV:stä tutut tupla-uunot J.Käteinen ja Stubbido voisivat ehkä paremmin kertoa ne syyt, miksi terrorismi on Suomelle hyväksi.

Varsinkin viime Bilderberg-kokoukseen osallistunut J.Käteinen tietää, että jos Suomen kansa halutaan vaihtaa helpommin hallittavaan sekakansaan, niin terrotismi tulee siinä niinkuin kaupantekiäisinä.

Tieteiskirjailija Aldous Huxley piti jo vuonna 1962 Berkeleyn yliopistossa puheensa “The Ultimate Revolution”.

http://publicintelligence.net/aldous-huxley-1962-u-c-berkeley-speech-on-...

Bilderberg-ryhmä ajaa juuri tätä eri rotujen homogenisointia sekakansaksi, jota on helpompi hallita kriisien ja terrorin avulla. Eikä tämä koske vain Suomea, vaan koko Eurooppaa ja kaikkia länsimaita.

TV-pappa

parhaimmillaan ja sanan mukaisesti. Jos kerran maastamme on aiemmin ollut lähes mahdotonta saada tämän alan suoritusportaan työntekijöitä, ja nimenomaan pätevän ammattikoulutuksen saaneita. Itäisen naapurin mafiasta on ollut lähes pelkkää spekulointia, mutta käytännön teot ovat lähes kokonaan puuttuneet.

Tulevaisuudessa päästään aivan toisille tasoille. Jos vaalien jälkeen esimerkiksi Kokkaripuolueen sisäisessä strtegiakokouksessa puheenjohtaja manaa, että "olisi kaikkien etu, jos joku räjäyttäisi ne PerSut taivaan tuuliin", niin nyt ei muuta kuin soitto oikeaan palvelunumeroon, ja toiveista tulee täyttä totta, kuin taikasauvalla. Ja mitä korkeammin koulutettuja ammattilaisia, sitä tehokkaampi lopputulos ilman riskejä tilaajan paljastumisesta. Ja palvelu on hinta-laatusuhteeltaan kohdallaan. Myös entiset ns. työväenpuolueet ovat olleet hyvin myönteisiä tällaisten palveluiden oleellisesta lisäämisestä Suomessa.

machdevelop

Ruotsissa tilanne on karannut yhteiskunnan päättäjien käsistä, Tanskassa terrorismi kotoutettu! Mikä meidän päättäjiä vaivaa, kun vihollista ei haluta tunnistaa? Maan vihollinen on se joka uhkaa laillista yhteiskuntajärjestelmää, sen lakeja ja järjestystä.
Olkoot Alin saappaat tai Alin Kaida, rajalle ne on viimeistään pysäytettävä tai maahan luikerrelleet vihollisina poistettava.

MURSU

Presidentti, Kokoomus (Sasi, Stubb, jne), RKP, Vihreät

Näiden yllämainittujen sanastoa kaikkeen kansaa hulestuttavaan: "suvaitsevaisuutta...ongelmiinkin(!)", "globaalia yhtenäisyyttä", "yksittäistapaus", "kullttuuririkkaus", "tervetullutta kulttuuriväriä", "tervetullutta työvoimaa"

Hannu Mikael

Missä se monikulttuurinen rikkaus viipyy, vai tämäkö sitä onkin?
Suomalaisille on kriminalisoitu moottoripyöräkerhotkin ja ulkonäön tunnusmerkeistä kirjoittaminen, mutta terrorikoulutettavia vielä pohditaan, ettei vaan loukata heidän tunteita.

http://www.youtube.com/watch?v=8Y9a687EMRU&feature=related

http://tinyurl.com/382vbvp

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/103966-liittokansleri-merkel-%E2%80%9Dm...

TakojaIlmarinen

Monipuolista rikkautta on suunnitella erilaisia pommeja. Kaikki eivät tapa samalla tavalla! Nimetä ei voida ihon tai syntyperän mukaan, vaan vasta sitten kun räjäytys on tapahtunut voidaan kertoa missä terroristi sai koulutuksensa ja missä asui ja mitä koulutusta sai yhteiskunnan tuella.
Eläköön monikulttuurisuus! On myös hieno asia, että maahanmuuttaja nuoret pääsevät opiskelemaan maihin joissa osataan terrorismi. Täällää auvoisessa Suomessamme 25 asteen pakkasessahan sormet kohmettuisivat, eikä koulutuksesta tulisi mitään!
Valtio ja RKP ministerinsä johdolla varmaan tukevat tätä monikulttuurista matkailua jollain momentilla?
Esimerkkinä romaaneille maksetut lentomatkat kotimaahansa!

space

Täytyyhän perheet yhdistää Suomeen, voi hellanduudelis sentään. Sitten nuoriso voi täällä jatkaa samoja harrastuksia kuin kotimaassaan. Vielä parempi on että maksetaan liput takaisin kotimaahan lisäkoulutukseen! Enää tarvitseekin vain odotella otsikoita: huippukoulutettu suomalaismies terroriteon takana. Kyllä tämä nyt on asia johon kannattaa suomalaisten panostaa oikein kunnolla. Saadaan tännekin sitä huippuosaamista lisää.

siviilitarkkailija

Yle, JSN, yms...ja lopulta "KABOOM!" suomessa tehdään terroriteko islamilaisen poliittisen näkemyksen innoittamana. Ja paljon suomalaisia kuolee ja loukkaantuu. Mutta tämä ei ole näille ajatusten tonaville mitään verrattuna siihen jos joku ääri-islamilaista poliittista linjaa ajava loukkaantuisi henkisesti. Se on kaikkein pahin asia. Se on pahempi asia kuin suomalaisten kuoleminen tai loukkaantuminen terroristisen teon seurauksena.

Kannattaa muistaa vaaleissa ja äänestää mahdollisimman väärin.

attila

Tuossahan ne keskeiset ovat, Johanna Suurpäällä täydennettynä.
Lakivalmistelussa eduskuntaa viedään kuin litran mittaa.
Eduskunta ei ole niin hölmö kuin näyttää mutta fanaatikkokaarti tuo vain yhden lajin valmistelua käsittelyyn.

KHO:n Irak-päätös on kohtalokas. Onko se pätevä elin arvioimaan Irakin paikallista turvallisuutta ? Kun turvallisuus paranee, niin onko se valmis tekemään vastakkaisen ratkaisun?
Oikeuselimet ovat kovasti nimittäjänsä oloisia, ja KHO:n presidentti sattui juuri saamaan korkeimman kunniamerkin.
Arvojohtaja opettaa arvojaan kansalle TV:ssa, mutta valituille useammin ja painokkaammin.

TV-pappa

Korkein oikeus on päättänyt, että Bagdadin irakilaiset ovat myöskin nyt oikeutettuja turvapaikkaan maassamme. Kuinkas muuten on, puhutaankos siinä portaassa nykyisin ollenkaan suomea? Kun jotenkin tuntuu, että tässä on jonkinlainen pakko vain lisätä uusia tulokasryhmiä, ennen vaaleja. On kuulemma herättänyt huomiota myös ulkomailla, tämä suomalainen päätös.

Brandheim

Tsuhna , vähän tyhmä.
On aivan onko ministerti tai muuten vaan kansanedustaja.
Ovat kluitenkin jatkuvasti kehityksestä 3-4 vuotta tyhmästä kansasta jäljessä.
Tätä jälkijunaa vielä korostaa ylemmyydentunto joka on erkaannuttanut heidät koko kansasta.
Toisessa todellisuudessa elävät hallitsevat kansaa omien tuntojen mukaan, kuvitellen että kansa tuntee samalla tavalla.
Temppeleitä eikä maahanmuuttajia näy parhaimmilla asunto alueilla.Kohta täytyy rakentaa tiiliaitoja rikkaiden asuntoalueiden ympärille ja laittaa lasinpaloja niiden päälle.Näin etelässä,kohta Suomessa.

ristoi

Muistelisin somalien edustajan joskus kertoneen, ettei Suomen somaleissa ole terroristeja. Eikö tähän nyt uskota? Onhan monikulttuurisuus rikkaus, onhan?

Ensi vaaleissa ehdimme ehkä vielä äänestää oikein? Sen jälkeen ei ole niinkään varmaa.

Maa muuttukoon

Suomi toimii terroristien potentiaalisena tuki- ja lepoalueena niin kauan kuin heidän taloudelliseen tukemiseensa ei puututa. Näiden henkilöiden taholta Länsi-Euroopan avokätisin yhteiskunta kannattaa pitää väkivallattomana mikäli siitä on enemmän hyötyä muualla toteutettavissa operaatioissa. Toivottavasti tämä teoria ei ole koko liikehdinnän ja huhujen todellisuutta.

Eniten ihmetyttää se, että jostakin maasta lähdetään hakemaan turvapaikkaa toiseen maahan ja kuitenkin lähtömaassa käydään lomailemassa vieläpä vastaanottavan maan tuella ja kustannuksella. Mitä turvapaikkaa henkilö tarvitsee silloin, kun hän voi huoletta vierailla maassa tai alueella, jossa hänen fyysistä ja henkistä koskemattomuuttaan uhataan?

dTvaKA2Q

heitä kun niin ahistaa omassa maassaan, että pitää serkun-kummin-kaimatkin tänne saada, niin silti lähettävät lapsensa sinne kasvatettaviksi.

Oikeastihan heitä ei mikään omassa maassaan ahistanut, muutoinhan sinne ei lapsiaan olisi lähettänyt.

Piski Uskii

Putkinen on tulisieluinen patriootti, jonka kanssa somalipalautusasiassa ei voi olla eri mieltä.

Miinalaiva Pohjanmaa olisi voinut ottaa menokuorman ja "muiluttaa" näytösluontoisesti suomalaiskansalliseen tyyliin pahimmat "veijarit" takaisin savannille.
Merimatkalla olisi voinut tutustua livenä tulevien vastustajien sielunelämään.

Niinköhän oli vähemmän harkittu teko tuo Pohjanmaan reissu?

Onhan meillä kuuluisaa sotilasoperatiivistä koukkaus- ja saarrostus kokemusta säikäyttää kaikki Somalian vellihousut Astridin ministeriön ovelle jonottamaan vuoroaan jalostamaan taantunutta kansallista perimäämme pitkänmatkanjuoksijoina ja väsähtäneinä työnsankareina.

MURSU

Puolustusvoimien vahvistamista, nykyisen alasajon sijaan, mm. erikois koulutusta lisäämällä kaupunkisotaan, terrorismille spcialisoituneita erikoisjoukkoja, vahvistettua soluttautumis ja tiedustelun erikoisjoukkoja, lisättyä/tehostettua rajavalvontaa (näiltäosin lisättyä yhteistoimintaa Ruotsi, Venäjänkin, ja miksei Vironkin kanssa).

Kaupunkisuunnittelija

Eturivin maailmanparantajana esiintyvä Suomi voisi ryhtyä kouluttamaan terroristeja esim. ammattikorkeakoulussa. Suomihan rekrytoi muutenkin opiskelijoita ilmaiseen koulutukseen Afrikasta.

Kouluttamalla terroristit Suomessa, vältettäisiin turhaa matkustelua Afrikan ja Suomen välillä. Koulutuksen kustannuksista vastaisivat Suomen veronmaksajat. Koulutuksen keskeyttämisprosentti laskisi opiskelijoiden motivaation kasvaessa. Opinnäytetyöt voisi suorittaa kätevästi lähiympäristössä, esim. räjäyttämällä naapuritalon, päiväkodin tai koulun.

Maa muuttukoon

Koulutukseen meillä on kylliksi käytettävissä tyhjentyneitä kansakouluja ja uskovuutta tyhjillään ammottavia pappiloita muutettavaksi koulutuskeskuksiksi. Useimmiten nämä kiinteistöt sijaitsevat syrjäseuduiksi tehdyillä maaseutualueilla, joten intensiivijaksojen tuoma mahdollinen meluhaittakaan ei aiheuta toimenpiteitä ympäristösuojelun taholta. Erityisesti tyhjiä rajavartioasemia voi hyödyntää tarkoitukseen sopivina. Keskusten ostoon löytynee näin globalisaation aikana kevyesti kansainvälisen kulttuurivaihdon ja yhteistyön kautta rahoitusta.

Suomalaisella osaamisella ja vuorityötaidolla räjähdeainekoulutus saataisiin ajan tasalle. Vältyttäisiin tahattomilta ja amatöörimäisiltä itsesyttymisiltä kuten viimeksi Ruotsissa toteutetussa attentaatissa kävi. Erityistä painoa on laitettava työturvallisuudelle. Putkiset voisivat toimia koulutuskoordinaattoreina ja strategisina neuvonantajina. Käytännön harjoituksia tehtäisiin lähiharjoittelujaksoina soveltuvin osin kansainvälisillä kentillä. Vastuuministereillä on tuskin mitään tälläisiin lainmukaisiin opetussuunnitelmiin sanomista, onhan Suomi tunnetusti korkean koulutuksen maa. Mikä onkaan ollessa maailman ykkönen.

Haggis

Kiitokset tästä kukkahattutädeillemme ja RKP:n poliitikoille. Erityismaininnan ansaitsevat Halonen, Thors, Wallin ja Biaudet.

Tomppa-VHM

"Terroristikoulutukseen osallistuminen ei ole Suomen lakien mukaan rikos, joten kovin voimallisesti ilmiöön ei voida toistaiseksi puuttua."

Mutta yhden kilometrin ylinopeuden ajaminen on ja siihen vaaditaankin jo nollatoleranssia.

JAK

"...Suojelupoliisin (Supo) terrorismintorjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila vahvistaa lehdille, että Suomessa oleskelee henkilöitä, jotka ovat olleet yhteyksissä liikkeeseen..."

Luulisi tuossa olevan jo riittävästi syytä passittaa nämä terroristi-wannabeet takaisin sinne mistä tulivatkin.

attila

Kun terroristien läsnäolo tekee Irakin ja Somalian turvattomiksi, ei heitä KHO:n mukaan voida sinne palauttaa.
Suomessa he ovat turvassa itseltään ja täyshoidossa.
Kunnes kilpailevat ryhmittymät kuten sunnit ja shiat alkavat täälläkin räjäytellä toisiaan ja al-Shabaab kerätä lunnasrahoja.
Pohjanmaa-miinalaiva on kohta sodassa al-Shabaabin kanssa, joten sillä on peruste avata täällä toinen rintama.

kasarmi

8:41 Tomppa-VHM

Maahanmuutto on siis:
- voimavara
- rikkaus
- mahdollisuus.

Täydennän, kohta kolme:
- terroristin mahdollisuus

Hietsuarska

Suomessa ei ole vähäisintäkään terrorikytkyä, kunhan vain pidämme edelleen päät tiukasti puskassa ja vältämme katsomasta totuutta kohti....

kaijakuopila

Niinkauan kun Holmlundit ja Haloset johtaa maata ei ulkomaalaisia rikollisia ole. EU n rikostilastoissa olemme tosin kärkisijalla Romanian kanssa, mutta lehdet vaikenee.

Hymiö

"Terroristikoulutukseen osallistuminen ei ole Suomen lakien mukaan rikos"

Olkaamme suvaitsevaisia, sanoo Tarja Halonen. Olemme suvaitsevaisia jopa terroristeille. Halonen vain unohti, että suvaitsevaisuudessa on sama sääntö kuin kumartelussa: kun kumarrat yhteen suuntaa, pyllistät toiseen.

Kun jatkuvasti kumarrellaan terroristeja ja muita erikoistapauksia niin siinä samalla pyllistetään päin naamaa suomalaisia lainkuuliaisia työtätekeviä veronmaksajia.

Kun Suomesta annetaan rahaa ulkomaille kaikenmoiseen pohjattomaan muka hyvätekeviin tarkoituksiin, niin samalla pyllistetään päin naamaa suomalaisia lainkuuliaisia työtätekeviä veronmaksajia.

Suvaitsevaisia ei tarvitse ilmeisesti siis kuitenkaan olla suomalaisia lainkuuliaisia työtätekeviä veronmaksajia kohtaan.

MURSU

Alan kyllästymään tähän omaankin asioiden toistoon, mutta kun ei mene jakeluun, niin pakko. Siis miten voi julkaista-, kirjallisena julkistaa kansamme kristityille, ja uskonnottomille kuolemaa(se on siellä k.o. "uskon-ohjelmassa" kirjallisena, hyvä valtiomme johto, lukekaa se!).

Kysyn, salliiko Valtion johto "suvaitsevaisuudessan" minun kirjoittavan vastaavan kirjoitelman nimeämällä ketä tulisin hoitamaan päiviltä?? En edeskuvittelisi kirjoittavani sellaista, en ennenkuin antamani sotilasvala maani puolustamiseksi tehdyn hyökkäyksen torjumiseen sellaiseen velvoittaisi.

Tässä vielä kerran lista niistä jotka suomalaisten "suvaitsemattomuudesta" meitä kansalaisia syyllistävät, ja jotka "suvaitsevaisuudella" sallivat meille vaarallisten ja maamme turvallisuuden vaarantaville voimille vapauden asettaa meidät kansalaiset vaaraan:

-Tasavallan Presidentti, Kokoomus (Sasi, Stubb, jne), RKP, Vihreät...kaikki nuo lausunnoillaan ja aseteillaan.

Olen syvästi loukattu kansalainen, kuin myös kaikki Suomen itsenäisyyden eteen uhrautuneet joita tämä häpäisee!

9kautta10

Rikkaus on hyvä juttu ja somalialaiset ovat hyvä juttu joten multikultturallisuus on rikkaus ja rikkaus on rikkaus.

Jokainen joka väittää vastaan on natsi ja rasisti ja ansaitsee elinkautisen tuomion.

HEIL THORS, HEIL SINNEMÄKI
MONTA KANSAA YKSI TOTUUS

J. Mikkola

Sen verran, että eiköhän suljeta koko netti, ja siirrytään takaisin kympin uutisten maailmaan...

Uusi maailmanjärjestys sieltä vaan tulee, eikä mitään somali terroristejä.

Tällä pohjustetaan Suomalaisten fobiaa yön mustia terroristeja kohtaan, siihen asti kunnes saadaan järjestettyä jotain Tukholman tapaista sontaa.

Jos ne toimivat täällä normi rikollisjärjestöjen tapaan, niin mitä sitten? Kyllä täällä on nytkin kattava valikoima eri pahis ryhmiä hoitamassa alamaailman hommia. Kilpailu on kovaa, eikä sinne kukaan tunge helpolla, edes supon avulla.

Mikä olisi Somalialaisten motiivi esim. räjäyttää itsensä kauppakeskuksissa, kun mehän niitä hyysätään, ja annetaan rahat kotilippuunkin, kun lähetetään ne takaisin taisteluleirille.

Sitäpaitsi kyllä ne Suomalaisetkin osaa räjäytellä itseään, tai ampua useita syyttömiä, psyykkeensä vuoksi.

J. Mikkola

...vaikeaa toteuttaa puolin ja toisin, kun aina on joukossa paljon "punaniskoja", jotka eivät ymmärrä niin yksinkertaista asiaa, kuin sitä, että hei kaveri, se on toisesta maasta, se ei ehkä ymmärrä!

En puhu todellakaan vaan Suomalaisista, vaan kaikista ihmisistä ympäri maailman. Kulttuurit on niin isoja juttuja, että ihmisten on vaikeaa/mahdotonta unohtaa omaansa edes hetkeksi, että ymmärtäisi toista.

Hakkuri

Onhan tästä puhuttu. Päättäjät ovat selvästi sanoneet ettei Suomi ole poikkeus terrorismin suhteen eikä voi välttyä siltä. Ehkä tästä voimme päätellä heidän siis tienneen.

Ja, kun kerta varoitellaan, valmistellaa kansalaisia tuleviin ilotulituskarkeloihin. Valmistaudu siis hokemaan mantraa ettei kaikkia voi syyllistää ja äänestämään seuraavissa vaaleissa kuten ennen!

kaarna

tänne suomeen kun muut ei huolinut ja tämä on vasta alkua tälle hullutukselle kiitos suomen demlan porukoille/P. Hallberg kuuluu samaan toveriseuraan (DEMLA ry) kuin Jonkka, Thors, Jääskeläinen, Puumalainen, Thors, Biaudet, Halonen, Viljanen, Lindstedt, Brax, Scheinin, Söderman, Ojala-Niemelä, Kalske, Illman ....
kumma kun niinkin isossa maassa kuin irak ei löydy tilaa sitä vertaa että jos bagdad on vaaraallinen näille irakilaisille niin eiköhän tuolla tilaa olisi ollut neliökilometrikaupalla ettei tarvii ko.kaupunkiin majoittua mutta toisaalta nyt kun suomalian porttimme avautuvat niin perheet + muu suku perässä sekä kaverit kanssa , kyllä tänne mahtuu ja rahaa on,takaa sen valtiovaltamme!

kaijakuopila

Suomi on terroristien turvakoti ja se on ollut jokaiset tervepäisen tiedossa jo pitkään. Muistakaa nyt äänestäessänne
kysyä ehdokkailta, kumpi on tärkeämpi suomalainen vanhus vai somaliterroristi. Vaaditaan myös vihdoin selvitys rahanjaosta
ulkomaille.

non-registered_offshore

Europe World News | Fri, 07 Jan 2011 16:47:46 GMT
Posted by Earth Times Staff

Kairo - The man behind a suicide bombing attempt in Sweden last December was trained on how to make bombs in Iraq for three months, the broadcaster al-Arabiya reported on Friday.

Suspected bomber Taimour Abdulwahab al-Abdaly, a 29-year-old of Iraqi descent, was the only fatality in the December 11 attack near a busy shopping district in central Stockholm. Two bystanders were also injured.
http://www.allvoices.com/contributed-news/7608955-stockholm-suicide-bomb...

Diaa al-Kanani, the head of Iraq's anti-terrorism unit, said in excerpts from an interview with the Dubai-based television channel that al-Abdaly "was trained in Mosul for three months, and he entered Iraq from Turkey."

Al-Kanani added that information obtained from detained militants showed that al-Qaeda in Iraq had been preparing for a late 2010 attack in the United States and Western Europe.

It was not clear when al-Abdaly was in the northern Iraqi city.
Al-Kanani said there is additional information about an Egyptian militant who was training in Iraq at the same time.

Born in Baghdad, al-Abdaly moved to Sweden with his family in 1992 and then travelled to Britain in 2001, settling in Luton.
_
http://www.earthtimes.org/articles/news/361227,received-explosives-train...

non-registered_offshore

Kuva:
http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2010/12/14/article-1338655-0C7B2A2B000005...

dailymail.co.uk | By Nick Fagge
Last updated at 9:52 AM on 15th December 2010

..but was the Stockholm suicide bomber radicalised by his wife?
Failed bomber aimed to kill 100 and maim 500 more
Grandmother claims his wife was responsible for radicalising him
He changed from beer drinking DJ to fanatic following move to UK. Police believe he had network of accomplices and recruited in Luton Cough on suicide tape may be bomber's accomplice
- It is hard to believe he could leave such a beautiful family behind.
But with a mind warped by religious hatred, the father of these children let nothing divert him from his deadly path.
Shortly after this picture was taken, Taimour Abdulwahab Al-Abdaly left his daughters Amira, four, Aisha, two, and son Osama, six months, at their home in Luton to fly to Sweden.
_
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1338655/Stockholm-suicide-bomber...
--
Tukholman pommimiehen vaimo brittilehdessä: Luulin vihaviestiä rakkauslauluksi
IS | 02.01.2011 15:06

Ensimmäisessä haastattelussaan Tukholman pommimiehen vaimo sanoo, ettei tiennyt puolisonsa hautoneen terrori-iskua vuosikausia.
- Hän rakasti lapsia ja piti kanarialintuja, Mona Thwany, 28, kertoo News of the World -lehdelle.

Lontoon lähellä Lutonissa asuva vaimo sai joulukuun 11. päivä kännykkäänsä sähköpostin, joka murskasi hänen maailmansa.
- Luulin, että se oli laulu mieheltäni, vaimo muistelee.

Hän aikoi kuunnella rakkaudentunnustuksen saatuaan avioparin kolme pientä lasta nukkumaan. Sitä ennen hänen miehensä sisko ehti kuitenkin soittaa ja kertoa kauhistuttavista tapahtumista.

Taimour Abdulwahab, 29, oli lähettänyt vaimolleen saman vihaviestin, jonka hän ennen itsemurhaiskuaan lähetti myös Ruotsin tietotoimistolle. Vaimon kuunnellessa viestiä hänen miehensä oli juuri räjäyttänyt pommin Tukholman keskustassa.

Islamistisen sodanjulistuksen lisäksi terroristi pyytää arabiankielissä viestissä anteeksi vaimoltaan ja sanoo rakastavansa tätä sekä lapsiaan. Vaimon mukaan tämä oli ainoa asia viestissä, josta hän tunnisti miehensä.
- Taimour oli normaali ihminen, normaali muslimi. Mitkään hälytyskellot eivät soineet, romanialaissyntyinen vaimo sanoo brittilehdessä.
- Hän ei ikinä antanut mitään vihjettä siitä, että aikoo räjäyttää itsensä.
- Hän oli hyvä, kärsivällinen isä - hyvin auttavainen ja kätevä. Hän rakasti leikkiä lasten kanssa puutarhassa, jossa kasvatti kukkia ja yrttejä.
- Hän rakasti lintujaan ja kasvatti kanarialintuja. Yhteen aikaan niitä oli talossa kymmenen. Yksi oli todella hyvä laulamaan, ja oli hän oli ylpeä siitä. Hänellä oli tapana istua kuuntelemassa linnun laulua.

Vaimon mukaan hänen miehensä ainoa huono tapa oli se, että hän jätti likaiset sukkansa lojumaan ympäri asuntoa.
- Hän ei koskaan paljastanut salaista puoltaan minulle. Ehkä se johtuu kulttuurista, koska muslimivaimona minun ei odoteta urkkivan mieheni elämää. Annoin hänelle yksityisyyden.

Vaimo väittää, ettei tiennyt edes sitä, että hänen miehensä oli heitetty ulos Lutonin moskeijasta kiivaiden ääriajatustensa takia.

Jälkikäteen vaimo myöntää, että hänen miehensä käytös muuttui. Tämä ei enää ollut sama ihminen, johon Mona Thwany aikoinaan rakastui brittiyliopistossa. Mies alkoi korostaa uskonnollisuuttaan ja eristäytyä muista. Talossa ei käynyt enää vieraita.
- Hän alkoi viettää paljon aikaa internetissä.

Vaimon mukaan irakilaissyntyinen mies sulkeutui ja oli vihainen Irakin ja Afganistanin sodista, muttei "kohtuuttomasti".
- Olin kiireinen lastenhoidon kassa, enkä ajatellut sitä - on vain jälkiviisautta, että tajusin jonkin olleen pielessä.

Pommimies jätti perheensä painajaisen keskelle. Vaimo, 4- ja 2-vuotiaat tyttäret sekä kuusikuinen poikavauva tarvitsevat poliisivartiointia ja asuvat salaisessa paikassa saatuaan tappouhkauksia. Vaimo vihjaa haastattelussa saavansa uuden asunnon ja mahdollisesti myös uuden henkilöllisyyden.

Mona Thwany kertoo järkyttyneensä siitä, että hänen miehensä oli suunnitellut terrori-iskua jo neljä vuotta heidän kuuden vuoden avioliittonsa aikana. Lähtiessään viimeiselle matkalle Lutonin-kodistaan mies sanoi menevänsä Ruotsiin tapaamaan sukulaisiaan ja juhlimaan isänsä syntymäpäivää.
- Hänen viimeiset sanansa minulle olivat "As-Salamu Alaykum" (Rauha olkoon ylläsi). Tavallinen suudelma, halaus ja hän meni.

Ainoan ja viimeisen viestin vaimo kertoo saaneensa mieheltään vasta kolmen viikon kuluttua, päivänä, jolloin Tukholmassa räjähti pommi.
- Aloin täristä. Olin sokissa, epäuskoinen ja peloissani, vaimo kertoo ensireaktiostaan.

Sukulaiset ovat epäilleet, että juuri vaimo olisi tehnyt Taimour Abdulwahabista radikaalimuslimin. Vaimo kiistää tämän jyrkästi, mutta ymmärtää sukulaistensa järkyttyneen, kun hän vuonna 2003 pukeutui huntuun ja alkoi harjoittaa islamia. - Mari Markkanen, Lontoo

non-registered_offshore

kaleva.fi | Kotimaa 7.1.

Drottninggatanilla 11. joulukuuta tehty itsemurhaisku epäonnistui ja surmasi vain iskijän itsensä.

Euroopan muslimiväestön määrä on kaksinkertaistunut viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana, ja on tällä hetkellä reilut 50 miljoonaa.
Jos nykyinen väestökehitys jatkuu, islaminuskoiset voivat nousta monissa Euroopan maissa hyvin keskeiseen asemaan jo kuluvan vuosisadan aikana. Esimerkiksi Brysselissä kuusi seitsemästä suosituimmasta poikavauvan nimestä on jo nyt muslimitaustaisia.

Tähän haasteeseen ei maailman tunnetuimman terrorismitutkijan Rohan Gunaratnan mukaan voida vastata vihoittelulla eikä ivalla -- eikä myöskään takertumalla yhä lujemmin omiin arvoihin. http://en.wikipedia.org/wiki/Rohan_Gunaratna

Islamin ja muslimiyhteisöjen jättäminen rauhaan ei srilankalaistutkijan mielestä tarkoita sitä, etteikö terrorismia pitäisi kitkeä kovalla kädellä.

Päinvastoin, esimerkiksi Pohjoismaat ovat Rohan Gunaratnan mielestä valinneet liian pehmeän linjan.

Gunaratnan mukaan useat terroristijärjestöt pitävät nimenomaan Pohjoismaita paikkana, jossa hankitaan varoja ja varusteita sekä levitetään propagandaa.

Eikä kysymys ole todellakaan vain islamistisista järjestöistä, vaan myös esimerkiksi Etasta, PKK:sta, FARC:ista ja Tamilitiikereistä, tutkija selvittää.

"Skandinavian mailla ei ole poliittista tahtoa eikä myöskään riittävää laillista viitekehystä terroristien tukirakenteiden ja verkostojen purkamiseksi", Rohan Gunaratna suomii.

Lue lisää perjantain Kalevasta!
Janne Yläjoki
_
http://www.kaleva.fi/uutiset/tutkija-skandinavia-terroristien-temmellysk...
_
Prof Rohan Gunaratna
http://www.rsis.edu.sg/about_rsis/staff_profiles/Rohan_Gunaratna.html
_
ICPVTR - International Centre for Political Violence and Terrorism
http://www.pvtr.org/

non-registered_offshore

I förhör två månader innan självmordsattentatet på Drottninggatan avslöjade al-Qaidas guvenör i Mosul att svensken Taimour Abdulwahab skulle slå till mot mål i Europa eller i USA.
Enligt den arabiska tv-stationen al-Arabiya ska svensken ha utbildats på uppdrag av al-Qaidas krigsminister Abu Suleiman.
I förhören framkommer att Abdulwahab inte var ensam. Svensken ska ha haft en egyptisk medhjälpare:
"Om Taimour misslyckades med attentatet skulle egyptiern slå till".

al-Arabiyas uppgifter kommer från Zia Alkanani, chef för myndigheten för bekämpning av terrorism i Irak.
Enligt informationen fanns USA, Västeuropa och även Sverige bland de tänkta målen.
Informationen ska ha förts vidare till USA. I nuläget är det oklart om Säpo fick informationen från USA.

"vi skulle lära honom"
Uppgifterna kommer från irakisk polis, som arresterade al-Qaids guvernör i Mosul två månader innan atentatet i Stockholm. Enligt tv-kanalen al-Arabiya så ska guvenören har berättat i förhör om hur de tog hand om och utbildade den svenske självmordsbombaren Taimour Abdulwahab:
"Vi fick besked av al-Qaidas krigsminister, al-Nasser Lideen Allah Abu Suleiman, att de skulle skicka en kille som heter Taimour Abdulwahab och att vi skulle lära honom hur man bygger en bomb. Taimour kom till oss via Turkiet. Han var hos oss i tre månaders tid och åkte sen tillbaka till London."
Enligt guvenören skulle Abdulwahab ha kommit i kontakt med al-Qaida via en egyptisk kontakt.
http://atwar.blogs.nytimes.com/tag/al-nasser-lideen-allah-abu-suleiman/

Egyptier medhjälpare
"Länken mellan Taimour och al-Qaidas krigsminister är en egyptier. Om Taimour misslyckades med attentatet skulle egyptiern slå till mot måltavlor.
Guvenören ska inte ha vetat namnet på egyptiern. I förhören uppgav al Qaida-mannen att han inte visste var Abdulwahab eller hans egyptiske kollega skulle slå till. Bara att målen antingen var i USA eller Europa.
Egyptiern som var med i träningslägret är fortfarande på fri fot och polisen söker efter honom.
Säpo har informerats om att al-Arabiyas uppgifter:
– Vi har precis fått beskedet om att det sänts ut via al-Arabiya. Vi kan inte kommentera det ännu, vi har folk som tittar på det, säger Thomas Orehag på Säpos presstjänst till Expressen.se.
Attentatet i Stockholm skedde den 11 december.

Sverige informerades före dådet
Drygt två månader tidigare – alltså ungefär samtidigt som irakiska myndigheter ska ha informerat Sverige om terrorplanerna – meddelade Säpo att man höjt hotnivån när det gäller terrorism riktad mot Sverige.
Nivån höjdes från låg till förhöjd.
Säpo har flera gånger sagt att attentatet i Stockholm inte hade något att göra med höjningen av hotnivån.
Irakiska säkerhetsmän tror att al-Qaida i Irak försöker att genomföra ett terrordåd i Europa eller USA för att bevisa att organisationen fortfarande är kraftfull.
Enligt al-Arabyia försöker de göra samma sak som al-Qaida i Jemen som låg bakom den så kallade kalsongbombaren som försökte spränga sig på ett plan till Detroit.

Av Kassem Hamadé
Av Oscar Julander
_
http://www.expressen.se/nyheter/1.2281844/sverige-kande-till-terrorplanerna
--
Says he entered Iraq from Turkey
Stockholm bomber got training in Iraq: official
alarabiya.net | Friday, 07 January 2011

DUBAI (Al Arabiya, AFP)
Iraqi-born Stockholm suicide bomber Taimour Abdulwahab trained in Iraq for three months on how to make bombs, a top Baghdad security official told Al Arabiya.

"He trained in Mosul for three months ... He entered Iraq from Turkey," General Dhai Kanani, the head of Iraq's anti-terrorism unit, said in excerpts from an interview.

"The attack was going to be in the United States, Europe or Britain," he said.

Kanani said the information was obtained from a detained Islamist and that Baghdad had warned U.S. intelligence of a possible attack by al-Qaeda.

Kanani also said Iraqi authorities were investigating information about an Egyptian militant who was training in Iraq at the same time.

In Abdulwahab's purported will, posted on an Islamist website shortly after his December attack, he said the al-Qaeda front group in Iraq, the Islamic State of Iraq, "has fulfilled what it promised you."

The late chief of the self-proclaimed ISI, Abu Omar al-Baghdadi, had called in an audio message in September 2007 for reprisals in Sweden for the cartoons of Islam's prophet Mohammed by Swedish cartoonist Lars Vilks.

Baghdadi also offered cash for killing the cartoonist and named Swedish companies like Ericsson, Ikea and Volvo as potential targets to harm Sweden’s economy.

Abdulwahab became a Swedish citizen in 1992 after his family fled Iraq.
He staged the attack on the eve of his 29th birthday.
_
http://www.alarabiya.net/articles/2011/01/07/132592.html