Helsingissä liikkuessa on helppo ymmärtää, miksi Suomi myönsi viime vuonna ennätykselliset yli miljoona Schengen-viisumia eli lyhytaikaiseen oleskeluun tarkoitettua maahantulolupaa, toteaa ulkoasiainministeriön lähetystöneuvos Vesa Häkkinen Uudelle Suomelle.
Häkkinen kävelee Uuden Suomen soittaessa Helsingin Kauppatorilla.
–Täällähän on venäläisiä enemmän kuin ketään muita. Uskomaton tää Kauppatori ja koko keskusta, myhäilee Häkkinen tyytyväisenä.
Suomen ulkomaanedustustojen käsittelemistä 1 020 400 viisumihakemuksesta jo 94 prosenttia eli 959 056 hakemusta käsiteltiin Venäjällä. Erityisesti Suomen-matkojen määrä on räjähtänyt Pietarissa, jossa käsiteltiin peräti 743 485 viisumihakemusta vuonna 2010. Vuodesta 2009 hakemusmäärä on Pietarissa kasvanut 36 prosenttia.
Häkkisen mukaan venäläisten Suomi-buumin takana lienee yksinkertaisesti taloustilanteen paraneminen – sopivasti.
–Vuoden 2008 kriisin jälkeen venäläiset ovat nyt alkaneet matkustella. Kuitenkin nyt matkustellaan vielä varovaisesti, jolloin tullaan sitten Suomeen, hän selittää.
Vain marginaalinen osa venäläisistä viisuminhakijoista on kausityöläisiä kuten marjanpoimijoita. Lopuista eli turisteista suuri osa puolestaan on Itä-Suomen ostosmatkailijoita.
–Etenkin Pietarista tulee paljon näitä päivän shoppausmatkalle tulevia, sanoo Häkkinen.
Venäläisten intoa hakea Suomen-viisumi kasvattaa entisestään se, että Suomi myöntää heille monikertaviisumeita. Yhdellä monikertaviisumilla pääsee useasti Suomeen ja sen lisäksi muuallekin Eurooppaan.
Vuosien kasvun jälkeen venäläisturistien määrä tippui vuonna 2009. Nyt näyttää taas paremmalta. Esimerkiksi vuodenvaihteen ympäristössä Suomeen odotettiin ennätysmäärää eli noin 110 000–120 000 venäläisvierailijaa.
Kaikkiaan Suomelle vuonna 2010 tehtyjen viisumihakemusten määrä kasvoi edellisvuodesta 28 prosenttia. Yli 5000 viisumihakemusta käsitelleitä edustustoja olivat Venäjällä sijaitsevien Suomen edustustojen lisäksi suurlähetystöt Kiovassa (11 824), New Delhissä (6728), Pekingissä (5849) ja Bangkokissa (5802).
Kielteisiä viisumipäätöksiä eli viisumin epäämisiä Suomen edustustoissa tehtiin viime vuonna yhteensä 10 335 kappaletta, mikä on noin prosentti kaikista hakemuksista. Kielteisten päätösten osuus vaihtelee huomattavasti asemamaittain. Korkeimmillaan prosentti oli Suomen Abujan-suurlähetystössä Nigeriassa (63,9 prosenttia), ja matalimmillaan se oli alle puoli prosenttia (mm. Murmansk ja New York).

Kommentit
"Helsingissä liikkuessa on helppo ymmärtää, miksi ..."
Siis MIKSI?
Venäläiset tykkää, mutta mistä?
Joulukuun tax-free kauppatilastot ovat valmiina.
Lappeenranta 6,5 miljoonaa euroa.
Helsinki 5,4 miljoonaa euroa.
Helsingissä ulkomaalaisille kauppaa tehtiin 9.18 euroa/ asukas.
Lappeenrannassa vastaava luku on 90,23 euroa.
Lappeenranta elää idänkaupalla ja siellä kauppaa todellakin tehdään. Lappeenranta on suomen nopeiten kasvava kaupunki.
Toinen syy
Tavallisilla köyhillä suomalaisilla alkaa olla liian kallista asua Helsingissä. Lähinnä jäljelle jää opiskelijat ja avustettavat. Muuttovoitto on kehyskuntiin.
Muualta tulleet menee ohi sosiaalieduissa ja asuntojonoissa. Siksi on myös työvoimapulaa monilla aloilla, vaikka samaan aikaan on työttömyyyttä. Kantasuomalaisen bussinkuljettajan palkalla alkaa olla vaikea ostaa asuntoa kantakaupungista, mikä näkyy liikenteessä.
Siksi suomea kuulee yhä harvemmin Helsingissä, erityisesti idässäpäin.
Visio
Suomen nostaa lamasta turismi ja venäläiset etunenässä.
Suomen pitää pistää jäitä hattuun ja tuettava omien kansalaisten ostovoiman kehittymistä.
Veroja ja leikkauksia ei pidä nyt lisätä vaan antaa viennin ja turismin tehdä tehtävänsä. Teollisuuskin on nousussa ja kaivostoiminta on uusi aluevaltaus.
Tärkeintä on palauttaa kansan luottamus talouteen eikä syylliytää kansaa maksamaan muiden virheitä.
On se ihanaa !
Joskus onnistuu vielä kuulemaan suomeakin. Harvoin, mutta sitä ihananammalta se kuulostaa. Pian se ihanuus on poissa ja uudet tuulet ja asukkaat asuttavat koko maan. Ja ihan sitä nk. Varsinais-Suomea myöten. Pari vuotta vielä ja valmis on. Eipä ollut Stalinilla Halosta, eikä Putinin "järkeä". Sitten kun EU hajoaa ja "rähisee" keskenään, niin Suomen päättäjät sanovat, että onneksi Venäjä "pelastaa" meidät. Onhan meillä niin hyvät ja läheiset suhteet. "Näin pääsi käymään". On se Venäjä sitten melkoinen "mahdollisuus". Monopolirahaa tulee niin, ettei pesupulveri tahdo riittää. Kauankohan vielä ehtii karkuun? Mietityttää vaan, että mihin.
"Ka, mahorkka hais, mutta ite ostin Norttia pari toppaa,
kun halvalla sai".
On vähän samanlaista ihmettelyä tasoltaan kuin tämän ameriikkalaisen entisen presidentin, tämä Tupla-vee Busshin, kun ensimmäisellä Kiinan valtiovierailullaan tuli katselemaan tavallista katuelämää. "Mutta onpa teillä täällä helkatan moinen aasialaisongelma".
Kun aikoinaan
Kun aikoinaan Stalininporukka ei pääsyt Suomeen väkipakolla niin nykyään nämä hänen mantelinperiänsä Putinin ja Haloskan johdolla oikeen kutsuvat heitä pelastamaan Suomi ja sen talous joho se on joutunut Lännen ikeen alla ? Eipä voi paljon muuta sanoa kuin jotta "kyllä on aikoihin eletty " , IDÄSTÄ EI TARVITA KUIN AURINGON NOUSU !
Lyhytaikaista
Venäläiet löytää kyllä äkkiö maita joissa on parempi ilma ja paremmat kaupat
Jäitä hattuun Teppo
On hyvä, että Pietarista tulee ennätysmäärä shoppailijoita Suomeen. Suomi ei vaan ole tässäkään asiassa maailman napa. Moninkertaiset määrät menevät Keski-Euroopan keskuksiin. Esim. Sveitsi taitaa myydä enemmän kuin me. Olisi mielenkiintoista tietää jälkeenpäin, miten venäläiset matkailijat ovat jakaantuneet eri maiden kesken. Sellaisesta tutkivasta journlismista voisi olla hyötyäkin. Hyvää alkuvuotta toivottaen.
AP
Vain pieni osa venäläisistä turisteista löytää suomeen
Kyllä muu eurooppa vetää venäläisiä paljon enemmän. Toki näistäkin saa kiitollisia olla, että jotkut rahaa tännekkin tuo. Kannattaisi vaan miettiä saataisiinkos heitä enemmän tänne.