Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) vaatii ulkoministeri Alexander Stubbilta (kok.) perusteluita Suomen vaikenemiselle Mihail Hodorkovskin asiassa. Monet länsimaat ovat tuominneet Venäjän oikeuslaitoksen öljymiljardöörin tuoreen vankilatuomion takia, mutta Suomessa presidentti Tarja Halonen, pääministeri Mari Kiviniemi ja ulkoministeri Stubb ovat olleet hiljaa.
Sasi kysyy tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä ulkoministeri Stubbilta, ”oliko Hodorkovskin tapauksessa joitakin erityisiä syitä, miksi Suomi katsoi, että asiasta ei ole syytä lausua mitään?”
Uudelle Suomelle Sasi sanoo suoraan, että Suomen virallinen hiljaisuus nostaa jälleen esiin termin suomettuminen.
–Jos ei muista länsimaista poikkeavalle linjaukselle löydy perusteita, niin silloin joutuu kysymään, onko kyse suomettumisesta, sanoo Sasi.
Suomen vaikeneminen on Sasin mielestä jo itsessään ”merkittävä linjaus” verrattuna muihin länsimaihin.
–Tähän haluaisin kuulla perustelut.
Lisäksi Sasi toivoo Stubbin kertovan, millä perusteilla Suomi ottaa kantaa ulkomaisiin tapahtumiin ja mikä on Suomen kanta siihen, ”missä määrin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset toteutuvat Venäjällä yleensä ja Hodorkovskin oikeudenkäynnissä erityisesti”.
Useat länsimaat ovat julkisissa lausunnoissaan pitäneet Vladimir Putinin vastustajana tunnetun Hodorkovskin oikeudenkäyntejä poliittisina. Joulukuisen kuuden vuoden lisätuomion ja sitä edeltäneen oikeusprosessin on katsottu olevan ristiriidassa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden kanssa.
–Tämä on merkittävä tapaus, jolla voidaan arvioida Venäjän kehitystä oikeusvaltiona. Me voimme olla huolissamme siitä, että Venäjä ei ole oikeusvaltiona kehittynyt, perustelee Sasi kantaansa.
Sasin mukaan hän ei ole keskustellut asiasta ulkoministerin, puoluetoverinsa kanssa.
Entinen öljy-yhtiö Jukosin johtaja Mihail Hodorkovski tuomittiin joulukuun lopussa vankilaan talousrikoksista kuudeksi lisävuodeksi. Hän on jo kärsinyt lähes koko kahdeksan vuoden vankilatuomionsa, joka tuomittiin vuonna 2003.
Olisiko Suomen pitänyt reagoida Hodorkovskin tuomioon? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn täällä.

Kommentit
Elonmerkkejä
Vielä näyttäisi olevan elonmerkkejä Suomen taloudessa, vaikka Stubb on ollut kohta 3 vuotta ulkoministerinä. Kohta tosin alkaa maksun aika kansalla.
Kotitalouksien tarvitsisi maksaa 50% enemmän tuloveroja, niin saataisiin budjettivaje paikattua. Sitten ongelmaksi jäisi vielä se, että miten noin 84 miljardin velat ja niiden korot maksetaan.
Suomessa budjettivaje näyttää olevan 11 miljardia ja velkaa taitaa parin vuoden sisällä olla yli 100 miljardia.
Valtiontalouden kuukausitiedote, marraskuu 2010 ( PDF ):
valtiokonttori.fi/public/download.aspx?id=82049&guid={73bebe70-bf82-4ed0-a3c1-7823dcf83714}
Vertaa:
Kotitalouksien tuloveroja kertyi vuonna 2009: 22,5 miljardia euroa.
stat.fi/til/vermak/2009/vermak_2009_2010-03-01_tie_001_fi.html
Julkisyhteisöjen velka kansantalouden muille sektoreille ja ulkomaille kasvoi heinä-syyskuussa 83,8 miljardiin euroon. Vuodentakaiseen verrattuna kasvu oli 14,4 miljardia euroa.
verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=44875:julkistalouden-velkaantuminen-jatkui-nopeana-loppukesaellae&catid=3:talous&Itemid=32
Syyttäminen on helppoa
Talouden taantuminen on siis A. Stubbin syytä? Vienti näyttäisi muuttuvan samaan tapaan, kuin naapurissakin. Vaikka saattaahan sekin olla Stubbin syytä.
http://www.stat.fi/artikkelit/2010/art_2010-09-07_003.html?s=0
Ehkä asialle ei vain voi mitään?
Opetus: Älä joudu
Opetus: Älä joudu Venäjällä "venäläiseen oikeuteen". Pääset nopeasti vankilaan. Ole kiltti ja kuuliainen. Maksa vaaditut lahjukset.
Venäjällä ei väliä
Hodorkovski Venäjällä, Timoshenkolla oikeusistuin esillä Pikku-Venäjällä ja Valko-Venäjällä se vasta hurja meno on.
(Ulko)poliittinen johtomme näkee asiassa kuitenkin positiivista demokratiakehitystä. Niinpä.
Sasilta (kok.) silkkaa populismia, kun ei ole mitään vastuuta. Sekunda-Soini.
Onko soolo-Sasilla tiedossaan
jonkinlaisia todisteita Hodorkovskin syyttömyydestä?
Joita ei ole kenelläkään.
Kokoomuksessa hiotaan puukkoja, kun omat koirat pureskelevat.
Tuskin on todisteita
syyttömyydestä, toisinpäin voi ollakin ;-)
http://en.trend.az/news/cis/russia/1260803.html
Jospa ajatellaan niin, ettei nyt vallan harjoitettais poltetun
maan taktiikkaa suhteessa Venäjään, onhan Kokoomus nyt varteenotettavin pääministeripuolue.
Elämää pitää olla vaalien jälkeenkin ja venäläisten kanssa pitää pystyä kommunikoimaan.
Se pieni ero taitaa piillä siinä.
että nämä kolme "syytettyä" ovat kuulleet herra Putinskinkin mielipiteitä eri asoista ja asianlaidoista. Ihan nenäkohtaisesti, ja protokollien ulkopuolella. Ja josko peräti ihan pikku-hönössäkin.
Nyt kun Sasi on äänessä
Nyt kun Sasi on äänessä, niin hän voisi varmaan samalla kertoa paljonko Yle maksaa Taloustutkimukselle vuodessa gallupeista.
Yle tilaa usein puolue gallup tuloksia Taloustutkimus Oy:ltä.
Taloustutkimus Oy:n omistaa Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Lehti
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja on Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo Sasi.
http://avoinyle.fi/www/fi/organisaatiotietoa/hallintoneuvosto.php
Olisi kiva tietää paljonko Yle maksaa Taloustutkimukselle vuodessa näistä gallupeista.
Ylen ensi vuoden budjetti on 450 miljoonaa euroa.
http://www.itviikko.fi/uutiset/2010/03/11/lindn-ylen-rahoitus-pitaa-katt...
Maksu/BKT per asukas: 0,72 %
http://fi.wikipedia.org/wiki/Televisiomaksu
Valtioneuvosto päätti televisiomaksun korotuksesta
Tv-maksu nousee ensi vuoden alusta 244,90 euroon. Korotus on noin 6 prosenttia eli 14 euroa.
Vielä keväällä suunnitelmissa oli korvata tv-maksu veroluontoisella Yle-maksulla, mutta viestintäministeri Kokoomuksen Suvi Lindén päätti, ettei vie parlamentaarisen työryhmän yksimielistä esitystä eteenpäin tällä vaalikaudella.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/valtioneuvosto_paatti_televisiomak...
Joten luulisi että kansalla on myös oikeus tietää.
Eikös se Halonen aja näitä ihmisoikeusasioita?
Miksi presidentti vaikenee. Varmaan aika menee MAri-kansan asioiden miettimiseen, jotka lupasi laittaa kuntoon.
Kenenkä rahoilla
Niin kenenkä rahoilla arvojohtajamme taas sekoilee olisiko varorahamme taas jaossa ulkomaille.
Mihail Hodorkovski toimii varoittavana esimerkkinä
Mihail Hodorkovski toimii varoittavana esimerkkinä elämänsä loppuun asti siitä kun oligarki lähtee tekemään politiikkaa Venäjällä ohi virallisen politiikan.
Miten muuten Putin saisi viestin perille ja osoittaen toimivaltansa muille oligarkeille kuin tekemällä Mihail Hodorkovskista varoittavan esimerkin?
Sasi hei... Pitäisikö Sasi sinusta Suomen alkaa neuvoa Venäjää tuossa oligarkien kuriinlaittamisessa...
Oppitunti maan petturuudesta.
Herra H yritti kovaa vauhtia ulkoistaa Venäjän kaasu ja öljyvaroja ulkomaalaisille öljy puljuille. Jeltsinin aikaan, kun täälainen toiminta oli "hiukan" helpompaa. Hodorowskin epäonneksi valtaan astui mies, joka ei halunnutkaan maatansa myytävän ulkomaille.
Suomi on hyvin viisas, kun pitää nokkansa kiinni varkaan kohtalosta. Sasi voi lähteä etulinjaan päästelemään sammakoita suustaan.
Mistähän Suomeen saataisiin tällainen
maan myymisen pysäyttäjä? Kohta on vissiin Helsingin Santahaminakin myynnissä itänaapurille. Ja itärajaa on jo nyt siirretty kilometrikaupalla länteen päin, ja ihan tämän vaalikauden aikana. Lomamökkitonttejapa hyvinkin.
Tottakai Sasin pitää ottaa kantaa
Suomessahan on kunnia asia myydä suomea ulkolaisille yrittäjille. Sonera, katsastuslaitos. Suomen kaivokset ja siellä olevat mineraalit myytiin pikkurahalla venäläisille ja norjalaisille. Suomalaiset pankit KOP, SYP ja parhaat osat säästöpankeista lahjoitettiin ruotsalaisten silloiselle roskapankille Nordealle, ja terveudenhultoa on alettu myös myydä ulkopuolisille yrittäjille. Myös puolet Imatran Voimasta meni kansainvälisille pelureille, Kemiran lannoitteet norjalaisille näin aluksi. Suomalaisille ministereille on kunniaksi suomen tuhoaminen. Tämän varjolla Sasin puolustuspuheen venäläiselle talousrikolliselle Hodorowskille on hyvin ymmärrettävää. Täällä ministerit palkitaa moisesta ja annetan papukaijamerkki rintaan.
Hyvä kommentti, suomalainen maanpetturuus
pitää myös nostaa esiin. Kansakunnan yhteisen omaisuuden ja infran myynnin pitää olla rikos. Eikö sellaista löydy muka lakikirjoista. Otsakkeen maanpetturi alta esimerkiksi. Kekkonenhan näitä lakimiehenä hoiti aikoinaan ja pistoolilla nappi otsaan. Suomessa rosvot saavat nykypäivinä sadan miljoonan rahasäkin ja eläkepaketin.
Sasilla on tietty pointti
Hodorkovski on niin rikas, että hän ei mitenkään voi olla syyllistynyt minkäänlaisiin rikoksiin. Joka muuta väittää, syyllistyy vasemmistolaiseen varallisuusrasismiin. Kun hän lisäksi rohkenee havitella Venäjän pääministerin tai presidentin paikkaa, tulee hänelle tietenkin myöntää immuniteetti kaikenkarvaisiin rikossyytteisiin nähden. Hodorkovskissa on ainesta Jeltsinin, tuon demokratian, oikeudenmukaisuuden ja kaikkien hyvien asioiden ruumiillistuman seuraajaksi. Venäjä on vain niin vahva kuin sen oligarkit.
Media vedättää kansaa
Minä olen myös ihmetellyt mistä media tietää H:n olevan syytön. Vaikka länsilehdistö näin uskoo, ei se H:sta vielä syytöntä tee. H:n aikana H oli länsilehdistön mielestä oligarki.
En tosin tiedä vaikka H olisikin syytön. Sekin on nimittäin mahdollista. Venäjän historiaan on kuulunut kiinteästi poliittinen tuomiokäytäntö. Onhan se vaikea uskoa, että systeemi olisi entisestä muuttunut.
Tähän mennessä olen kuitenkin kuvitellut Venäjän järjestelmän demokratisoituvan ennen kuin Suomi neukkusoituu. Tämän kiihdystyskilpailun voittajaksi näyttää kirivän Suomi ja vievän kisan 1-0.
Ensivaikutelma Sasin törähdyksestä on lähinnä Kokoomuksen heräämisestä trendinomaiseen kannatuksen laskuun. Olisikohan Sasin ulahdus sitä kuuluisaa populismia vai kenties "Kokoomuksen joukot sekaisin" -ilmiötä. Odotan koska media oppii näkemään nämä ilmiöt myös omien joukossa, eli vanhojen ja väsyneiden puolueiden piirissä, ja tekemään vastaavan kaltaiset vetävät otsikot uutisiinsa.
Vain suurtalousrikollinen voi olla syytön
Vain suurtalousrikollinen voi olla syytön, koska hänellä on "varaa":
- parhaimpiin asianajajiin
- yhteiskuntasuhteisiin, joista osa on hakitty työpaikkoja tarjoamalla tai suoralla rahalla
- saada täivaltioiden diplomatia taakseen, jotta huutelua mediassa voidaan jatkaa oikeusvaltioperiaatteen kyseenalaistamiseksi
Onko se, joka myy 200 000 000 dollarilla öljyä ohi säännöstelyn muka rikollinen? Onko kuusi vuotta vankeutta eli yksi päivä 91 282,52 dollarin arvoisesta päivän säännöstelyrikoksesta liikaa?
Kun 1940-luvulla salakuljetti pulkalla kahvia Haaparannasta Tornioon sai vankeutta KAHDEKSAN VUOTTA Suomessa. Neuvostoliitossa sai viisi vuotta vankeutta yli 100 dollarin arvoisesta valuutan hallussapidosta ja kahdeksan vuotta vankeutta yli 1500 dollarin valuutan hallussa pidosta.
Tosiyrittäjät saivat vankeutta 15 vuotta tai kuolemantuomion.
Stubelo
Ehkä Stubelon on vaan parempi järjestää tiedotustilaisuuksia kansainväliselle lehdistölle Seutulan lumenpoistosta ja kaikenlaisiin muihin tyhjänpäiväisiin Suomi-brändi juttuihin. Niin eipähän ehdi sotkea oikeita asioita jotka muuten vaikuttavat suhteisiimme muiden maiden kanssa. Juoskoon vaikka niitä maratoneja ja bodatkoon työpaikalle teettämässään kuntosalissa.
Oikea suunta Sasi!
Hyvä Sasi, vaikken aikaisemmin ole arvostanut linjaasi,
on tämä juuri oikeansuuntaista rohkeutta ja suomalaisen vaikenemisen lain kyseenalaistamista.Populismi Suomessa on nimenomaan tärkeimmistä asioista vaikenemista.
Tämä ei ole populismia.
Toivottavasti Suomen oikeusjärjestelmässä esiintyvistä
poliittisista ja ihmisoikeuksia rikkovista tuomioista
syntyy myös avointa keskustelua.
Keskitytään vain omiin asoihimme
Minusta Suomen ei oman etunsa takia kannata ottaa kantaa Kiinan, USAn tai Venäjän vankeusasioihin.
Se on reaalipolitiikkaa. Kutsuttakoon sitä vaikka Suomettumiseksi.
Otettava huomioon tämäkin
Tärkeä näkökulma sinulla. Suomessa valtion tehtävä ei ole puolustaa H:ta vaan ajaa Suomen kansan etua.
Pitkässä juoksussa tärkein Suomen ulkopolitiikkaan ja turvallisuuteen hyvässä ja pahassa liittyvä taho on Venäjä. Elämme tätä aikaa, mutta kaikki muuttuu ennen pitkää paitsi Venäjän ja Suomen sijainti.
Emme tiedä millaisia konflikteja tulemme maailmassa näkemään. Sotilaalliset näytelmät näyttävät olevan vähenemässä, mutta taloudellinen sodankäynti on jopa todennäköistä. EU ei ole ikuinen ja USA:ssa tapahtuu talouskasvun alueella ns. rekyyli ylöspäin, kunnes tulee sukeltamaan uudelleen.
Kunnioittava asenne Kiinaa ja kiinalaisia kohtaan on hyödyllistä pitää mielessä. Typerintä olisi kutsua Dalai-lama Suomeen. Falun Gong on toinen poppoo joka lienee ääriliike ja uhkaa Kiinan yhteiskunnallista vakautta siinä missä Islam Euroopassa.
Sasi Zyskowitzin asialla
Identtisten kaksosten Zyskowiz/Sasi pomo Zysse on pistänyt Sasin asialle. Hodorkovski on juutalainen kuten Zyssekin eikä Zysse olisi uskottava Hodorkovskin puolestapuhuja.
Venäjällä on tuomittu satoja ihmisiä kyseenalaisesti eikä näiden ihmisten puolesta puhu kukaan. Miksi Hodorkovski on erikoistapaus?
Totta
Tässä asiassa Hodorkovskin etninen tausta on merkityksellinen.
Vaikuttaa myös länsimedian käyttäytymiseen.
Suomi suomettuu...
...Viro virottuu. Saksa saksattuu ja muut muuten vaan juoksee jonkun perässä.
Kun Venäjä alkoi ponnistella takaisin suurvallan asemaan, alkoi taas kiivas kauppa etupiireistä. Tässä suhteessa Suomella on ollut aina hiukan hankala asema, pitää pärjätä lähinnä omillaan. Sehän on tunnetusti poliitikolle vaikeaa, kun ei ole takapirua, vaan joutuu ottamaan itse vastuuta. Se on tämä ulkopolitiikka sellaista nuoralla tanssimista.
Sasikin voisi ottaa kantaa lähinnä näihin kotimaisiin asioihin. Perustuslaillisen yhdenvertaisuuden toteutuminen kun ei Suomessa ole vielä läheskään sillä mallilla, että kannattaisi lähteä paukuttelemaan henkseleitä pitkin isompia toreja. Tästä esimerkkeinä vaikkapa väärinkäytökset lainvalmistelussa (salaaminen), perustuslain rikkomiset, virkamiesten riippumattomuus, tai vaikkapa vain paljusellit, joihin ei takuulla valkoisen kauluspaidan kanssa joudu.
Näkyy selvästi, että "kaveriporukoiden" keräily on taas alkanut ja eräissä puolueissa on täysi hajaannus. Kokeillaan pikku porukoissa kepillä jäätä, ettei koko sakki putoa kerralla. Onhan se tietysti toisaalta järkevää. Rannalle päässeet unohtaa sitten alta minuutin kaikki kaunat ja ollaan taas niin samaa pataa, niin samaa rataa. Se on vissiin sitä puoluepoliittista demokratiaa.
Sasin iIhmisoikeutta ja ulkopolitiikkaa
Saksan asema selvästi kasvaa Euroopassa ja ulkopolitiikka muuttuu yhä selvemmin shakiksi. Siinä pelissä voittajat ja tappiot mitataan taloudellisin mittarein ja kansalaisten hyvinvointina.
Sasin kotimaisia ihmisoikeusaloitteita on sharia-lain käyttöönottoehdotus. Eikös sen vuoksi Sasia ja Kokoomusta tule arvostaa kuitenkin jonkun verran ja johonkin suuntaan. Oli asiasta sitten mitä mieltä hyvänsä.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/11/kotimaa24_kimmo_sasi_...
Hän on myös kunniakkaasti osoittanut alamaisuuttaan Ruotsille mm. ruotsinkielen kannattajana Jyrki Boy ja Stupido laahuksenkantajana. On kuninkaalta saanut palkinnoksi jonkun ritarikunnan komentajan tittelin. Odotan milloin Suomi ja suomenkielisyys saa häneltä kunnioitusta vaikka pakkoruotsin poistamisen muodossa. Nostaahan hän sentään kansan edustamisesta taksvärkin muodossa kerättävää palkkaakin.
meniköhän
perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kritiikissään ikäänkuin merta edemmäs kalaan
piikkisiä kiiskejä olisi omassa katiskassakin ylin kyllin - eikä se katistakaan ole hääppönen johon eritysiesti isoimpia kiiskejä saisi pyydystettyä
Vasallivaltio
Niin, Suomihan on erään naapurimaan vasallimaa , , silloin toimitaan määrätyllä lainalaisuuksien mukaan.
Suomalaisilta puuttuu selkäranka
Ulkoministeriö vie mennessään. Siellä on vahvat suomettumisen perinteet. Oli meillä ulkoministeri kuka tahansa, ulkopolitiikka on aina samanlaista selkärangatonta nuoleskelua. Sitä kutsutaan milloin maantieteen huomioimiseksi milloin viisaaksi maltiksi, milloin hyvien naapurisuhteiden ylläpitämiseksi jne... Diplomaatit kyllä keksivät erilaisia kielikukkasia ikäville tosiasioille. Teeskentely ja peittely ovat heidän ammattinsa.
Joskus voisi suoraan sanoa, että kyse on ulkopolittisesta huoraamisesta. Huorahan mielistelee asiakastaan saadakseen siitä itselleen taloudellista tai muuta hyötyä.
Kekkosen aikana poliikon oli nuoleskeltava itään päin tai muuten poliittinen ura katkesi kuin kanan lento. Ura aukeni idän lipomisella. Päivänselvää poliittista prostituutiota. Nykyisin varmaan nuoleskellaan idänkaupan nimissä tai vain vanhasta muistista.
Ei meidän tarvitsisi aina olla Venäjän suuntaan rakkikoirana räksyttämässäkään, mutta joskus pitäisi olla selkärankaa sanoa myös, mitä ajattelee, jos täälä kerran presidenttiä myöten niin kovasti ollaan puolustavinamme ihmisoikeuksia.
suomalaisissa
on amerikkalaisille sekä itseään että isänmaataan nhuoraavia läjäpäin
Sisäänrakennettu geeneihin
Suomalaiset mielistelevät milloin venäläisiä, milloin saksalaisia, milloin amerikkalaisia, milloin ruotsalaisia jne... Koska terve itsetunto puuttuu, niin pitää aina miellyttää jotakin isompaa.
Tuskin mikään muu kansakunta on niin huolissaan siitä, mitä muut meistä ajattelevat, kuin suomalaiset. Tämähän on suoraan huoran ajattelumaailmasta - tarve miellyttää ulkopuolisia.
Tämä ainainen ulkopuolisten miellyttämisen ja ihailun sekä oman väheksymisen mentaliteetti on ollut meillä jo niin kauan, että itsenäisesti ajattelevat ja selkärankaiset yksilöt ovat jo aikaa sitten karsiutuneet pois - nuoleskelu ja lipominen on siten jo sisäänrakennettu geeneihin.
Saria
Sariallako sasi homman hoitaisi
Suomi haastettava oikeuteen lahjonnasta
Suomi jatkaa vuodesta toiseen uusia ydinaseita kehittävän Venäjän lahjomista lähialueyhteistyöksi naamioituna.
Korruptio kukoistaa valtoiden välillä.
Mielenkiintoinen näkökulma
Aihetta tutkintaan kyllä olisi.
Vain muutama esimerkki rahavirroista:
Etelä-Kuolan paikallishallinnon kehittämisprojekti 630 184e.
Perheyrittäjyyden kehittäminen Muurmanskin alueella 180 000e.
Lapin ja Muurmanskin työhallintojen yhteistyö 281 200e.
Vertaisneuvonta nuorten ennaltaehkäisevässä huumetyössä 128 810e.
Keuhkoahtaumataudin (COPD) ehkäisy ja hoito Muurmanskin alueella 281 333e.
Pelastustoiminnan kehittäminen Muurmanskin alueella 296 151e.
Poliisin tiedonhallinnan, tiedonvaihdon ja yhteistyön kehittäminen Barentsin alueella 202 765e.
Korruption vastainen hanke Muurmanskin alueella 123 460e.
Kulttuurimatkailukäytävä "Karelia" 200 000e.
Karjalan maaseudun pk- yrittäjien koulutus ja neuvonta 141 500e.
Sortavalan energiantuotannon investointiohjelma 67 900e.
Karjalan tasavallan työhallinnon kehittäminen 311 805e.
Äänisjärven vesiensuojelun kehittäminen 228 000e.
Turvallinen lapsuus ja terveellinen elämä Karjalan tasavallan pohjoisessa piireissä 183 600e.
Paikallisen terveystiedon välittäminen päättäjien ja väestön käyttöön 217 230e.
Yhdessä päihteitä vastaan -tiedon levittäminen 130 000e.
Karjalan tasavallan kansalaisyhteiskunnan kehittäminen 57 400e.
Viittomakielialan koulutus Petroskoissa 181 700e.
Pietarin vesisektorin kehittämisohjelma 14 262 527e.
Pietarin vesisektorin Nevan suorien päästöjen sulkemishanke 1 900 000e.
Paikallisen itsehallinnon kehittäminen Pietarissa 640 854e.
Verkkovälitteisten opetusmenetelmien käyttöönotto etäopetuksessa 213 270e.
Olispa vissiin muutama muukin,
minun lisäkseni, kiinnostunut kuulemaan näistäkin avustuksista päättäneiden viranomaisten perusteluja toimilleen. Että tuliko näistä esimerkiksi vastakauppoja tai muita etuja, maailman suurimmalta öljyvaltiolta?
Niin, ja niitä nimiä oikein kuvien kera ja puoluekantoja. Eiköhän se olisi jonkinlainen oikeuskin saada tietää.
Hämärää puuhaa...
Virossa jotkut ottaa "vaalirahoitusta" Venäjältä, Suomessa näköjään liikkuu rahat toiseen suuntaan - meidän, veronmaksajien rahat, joiden lisäksi otetaan vaan lisää velkaa.
Aika uskottavalta näyttää, että jotain tulisi sieltä myös takaisin. Mitäköhän se mahtaisi olla?
Eiköhän ne yli kolmenkymmenen vuoden idän kokemusta
hankkineet konkarit, muun muassa "Tekstari Ile" ja Keskimmäinen Paavo, voisivat kertoilla lähemminkin näistä "idänkaupan" tiskinalaisista kauppasuhteista.
Virossa on vastaavanlaisen
Virossa on vastaavanlaisen toiminnan konkarit lopulta paljastumassa maanpetturuuden asiantuntijoiksi - mihin tuon alan asiantuntemuuden käyttöönpano Suomessa lopulta voisi johtaa?
Minä olen, esimerkiksi,
Minä olen, esimerkiksi, juuri tuota hommaa tekemässä, että saadaan näiden projektien avulla bisnestä suomalaisille firmoille. Siis kovaa rahaa. Mutta vähän turhan hiljaista sillä rintamalla yleisesti ottaen on. Tyydytään vain siihen, että puuhastellaan hankkeita.
Upeita otsikoita ja täsmällisen näköisiä rahasummia
Voisiko näiden toteutustapaa, tuloksia ja vaikuttavuutta käydä evaluoimassa?
Perustaisin hankkeen "Lähialueyhteistyön toteutus, tulokset ja niiden vaikuttavuus".
Kun näin paljon avustetaan,
Kun näin paljon avustetaan, on kyllä lupa naapurille huomatellakin. Ystävällisesti ja korrektisti tietysti. Se on ihan eri asia kuin painostus.
Venäjä kunnioittaa vain niitä, jotka seisovat selkä suorassa. Muita se halveksuu.
Sasilla taka-ajatuksia?
Jos suomi alkaa ottaa kantaa Venäjän sisäpolitiikkaan lienee Venäjälläkin oikeus ottaa kantaa Suomen huoltajuuspolitiikkaan ja muuhun Suomen sisäpolitiikkaan.
Tätäkö Sasi ajaa takaa?
Ai miksikö?
No tietysti siksi, että sitten Suomi tarvitsee heti tuekseen Natoa.
Eikö niin Sasi?
Mainilan laukauksillako Natoon?
Niinpä...
Sasi kannattaa ilmeisesti uutta avointa vastavuoroista puuttumisen periaatetta naapuruussuhteissa.
Mutta pitääkö Suomen ja Venäjän molempien puuttua toistensa sisäpolitiikkaan vastavuoroisuusperiaatteella... ?
Voi olla että ei se Hodorkovskin tuomio lyhene vaikka annettaisiin Suomesta Venäjälle ultimaatumi/ pv.
On eri asia että sanotaan Venäjälle kun on aihetta kuin se että sanotaan kun ei ymmärretä olla hiljaa.
Älä nyt ole lapsellinen
Jos nyt et ole sattunut huomaamaan niin Venäjä on kyllä toiminut juuri noin ihan ilman mitään "oikeuksia". Jos ei muuten ole vaikutettu tarpeeksi, niin suomalaiset poliitikot ovat sitten vähän auttaneet...
Halonen puhuu ja Stubb pitää hevosta
Sasi yllyttää taustalta.
Kyseessä on suomettuminen
Hyvä, että Kimmo kysyy - vaikka tietääkin vastauksen, että kyseessä on suomettuminen.
Suomen pitäisi tuomita Venäjän miehitys Georgian Abhasiassa, ns. Etelä-Ossetiassa ja Akhalgorissa - vaan on hiljaa.
Suomen pitäisi tuomita Ranskan typerä hyökkäyksellisten asejärjestelmien myynti imperialistiselle Venäjälle - vaan on hiljaa.
Jne., jne.
Sitten kun meidän vaalirahaliikemiehet ovat Kakolassa....
Mitä Sasi sitten sanoo kun eri venäläiset ym poliitikot alkavat vaatia vapaaksi Suomessa tuomittuja liikemiehiä, jotka ovat näyttävästi ostaneet poliittista "vaikutusvaltaa". Sasi (ja Ben) on ensimmäisenä ulvomassa, että pitäkää huoli omista asioistanne.
Jos joku väittää Hodorkovskia syyttömäksi lukemattomien taloudellisten ja poliittisten etujen vähemmän lainmukaisessa (=rikollisessa) hankinnassa niin kaveri on sinisilmäisyyden huippu. Ei tuollaisia omaisuuksia hankita Mafia-Venäjä kuin hankkimalla suojelua (=hyvät mafia kontaktit) sekä lahjomalla ja uhkailemalla lukemattomia virkamiehiä ja businespartnereita. Se, että kaikki Hodorkovskin kaltaiset selittämättömän hämärästi äkkirikastuneet eivät ole häkissä ei tee Hodorkovskia syyttömäksi.
Aikookohan Sasi (ja Ben) vaatia myös Stubbia vaatimaan USA:ta vapauttamaan Israelin poliittiseksi vangiksi kokeman vakoilija Jonathan Pollardin?
On
Suomettumisesta on kyse. Kuten aina ennenkin. Eikä näin lähellä vaaleja kannattane ainakaan kokoomuslaisten sanoa mitään negatiivista Venäjään liittyen; ns kansa saisi taas hirvittävän noniinnytnehaukkuuvenäjää-meitäpakotetaannatoon -kohtauksen
En ole lukenut Aku Ankkaa yli kolmeen vuosikymmeneen,
mutta voisin vaikka vannoa nähneeni tuon kuvan tyypin seikkailleen jo siellä, ja jo silloin. Nimeänsä en muista. Hei ... Taavi Ankkahan se oli. Huraa, muisti pelaa vieläkin, kunhan vähän potkasee !
Sasi (kok)
on kävelevä,- ja varsinkin autoileva katastrofi.
Pudottakaa se eduskunnasta..... Se olisi parasta Suomelle- ja Yleisradiolle, sekä koko ihmiskunnalle.
Sopulit
Media ja poliitikot ovat kuin sopuleita. Kaikki ryntää yhteen suuntaan. Jos media on niin varma, että kyseessä on valeväitteet, niin ei muuta kuin tutkivaa journalismia asialle. Myös kimmo voisi esittää todisteensa, jotka kumoavat hodorkovskin tuomion.
Pragmaatikko-Stubb
Että miksikö? Ehkä siksi, ettei Stubb ole niin patologinen Venäjän vihaaja, etteikö kykenisi ajattelemaan pragmaattisesti.
Subb ja Sasi meni pussauskoppiin
Se nyt on ihan sama mitä Sasi (rkp) sanoo Stubille (rkp). Kun äänestätte Kokoomusta, näitä kahta hölmöläistä ei kannata äänestää.
Naurettavaa sanailua heillä. Loppiaisen jälkeen mennään muka täysillä, no menköön vaan urpot ihan kaksistaanne täysillä. Vaikka Kokoomus saisi kaksisataa paikkaa eduskunnassa, löytyisi heiltä kaksisataa parempaa kuin Sasi ja Stubb. Varsinkin nuorista.
Sasi profiloituu fennomaaniksi
"Naurettavaa sanailua heillä. Loppiaisen jälkeen mennään muka täysillä, no menköön vaan urpot ihan kaksistaanne täysillä."
SS eli Sasi-Stubb painavat täysillä. Joulurauha on päättynyt ja Kokoomuksessa Sasi on muistanut, että Kokoomus ei olekaan freudenthalilaisen rasismin lokomotiivi, vaan vanha suomettarelainen puolue, jonka tarkoituksena oli kamppailla svekomaaniste pangermaanien etuoikeuksia, kartanonherravaltaa, vastaan.
Ei Akseli Koskelakaan katsonut, että hyvän päivän sanominen kirkkoherra Salpakarille oli osa torpan vuokraa, siis taksvärkkiä.
"Vaikka Kokoomus saisi kaksisataa paikkaa eduskunnassa, löytyisi heiltä kaksisataa parempaa kuin Sasi ja Stubb. Varsinkin nuorista."
Kukaan järkikokoomuslainen ei ryhdy kokoomuslaiseksi poliitikoksi kinaamaan maajussien ja sossuvirkamiesten kanssa eduskunnassa.
Sasi on taitava. Sasi on ymmärtänyt pangermaanisen svekomanian haasteet ja esiintyy fennomaanisena ugrina.
Koskahan Sasi liittyy Suomalaisuuden liittoon? On aivan oikein, että Sasi ihmettelee Halosen nimittämän Stubbin toimia, koska Stubb on Kataisen ja Halose löytö eduskunnan ulkopuolelta.
Minusta Ben Zyskowicz voisi sanoa jotain epäjoulunrauhamaista Halosen Stubb-politiikasta. Kokoomuksen NATO-henki lerpsahtaa, ellei haasteta kunnolla riitaa Venäjän kanssa ja profiloiduta ennen vaaleja jollain kosmopoliitilla.
Toivottavasti Sasi tekee Hodorkovskista johtopäätökset ja vaatii Seppo Lehdon armahtamissta, mikä sekin on ihmisoikeuskysymys.
Toivottavasti Seppo Lehdolle annetaan edes Hodorkovskia laajempi tietoliikennekaista, jotta hän voi tamperelaisena raportoida kuulumia Pekka Tiilikaisen tapaan suoraan kentältä.
Maailma on Internetissäkin vajaa ilman Johan Bäckmania tai Seppo Lehtoa. Ei Juha Molari tai Klaus von Grewendorp pysty koskaan korvaamaan näitä tappioita.
"Von Döbeln ratsasti aukkoja katsastain.
- Johan Ludvig Runeberg, vänrikki Stålin tarinanat -
Selvä kuin pläkki
Sasi voisi kohdentaa energiansa suomalaisten pienituloisten
ongelmaan selvitä jatkuvasta elämisen kulujen kasvusta.
Palkat, eläkkeet ja opintorahat, siis juuri pienituloisilla,
eivät laahaa perässä, vaan jäävät jatkuvasti jälkeen, koko
ajan nousevista pakollisista kustannuksista.
Asua pitää, ilman sähköäkään ei tule toimeen, vettäkin
tarvitaan joka päivä. Ainoa mistä vielä ehkä voisi tinkiä
on syöminen, mutta kun noita juuriakaan ei talvella saa
irti paljain käsin, syödäkseen. Eikä tällä kansanosalla ole
huolta liikalihomisesta.
Tuo venäläisten ongelma, ei taida olla aivan sitä, mitä
noin putkinäköinen mies luulee.
Siinä on käynyt niin, että tämä Hordorkovski ei päästänyt
Putinia osille ja siitä Vladimir veti herneen nenään, kun
sattuu olemaan "koplan" pomo, teki omat ratkaisut ja kosti
toiselle konnalle.
Veikkaan, että menee vielä pari-kolme vuosikymmentä, ennen
kuin venäjällä olot tasaantuu, tai leviää tänne suomeenkin.
Miksi Venäjä ei ole muistanut puuttua Suomen asioihin?
Minusta yhden venäläisen miljardöörin, joka esiintyy myös sorrettuna potentiaalisena Israelin kansalaisena, kohtalo, ei ole kiinnostava suomalaisen kannalta. Uskon, että Hodorkovskilla on monta miljoonaa enemmän varaa lakimiehiin kuin esimerkiksi Seppo Lehdolla, jolla ei ollut varaa valittaa Korkeimpaan oikeuteen eikä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tai jolla ei ole samaa oikeustieteellistä sosiaalista perimää kuin oikeustieteiden tohtori Jussi Uodilla.
Minusta pikemminkin kuin meidän pitäisi ruveta tuskailemaan Hodorkovskista, pitäisi meidän huolestua Suomesta. Maria-Kaisa Aula ei ole vieläkään saanut kaukana sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä Kuntaliitosta Viitasaarella ja virkapaikallaa Jyväskylässä loikoilemalla Suomen huoltajuusasioita kuntoon 336 itsenäisessä kunnassa, joiden sosiaalilautakunnat ja sosiaalijohtajat jatkavat kuin ennen Pavel Astahovia.
Muistelen, ettei Suomessakaan tuskailtu 1933-1934 eikä 1937-1938, vaikka siellä teloiteltiin epälojaaleja valtion alamaisia pois. Adolf Ehrnrooth oli myöhemmein miltei kiitollinen talvisotaa edeltäneestä esiharvennuksesta, jonka neuvostoliittolaiset tekivät itse jo ennen alikersantti Antero Rokkaa.
Minusta meidän pitäisi keskittyä oleelliseen eli myös omiin asioihimme puidensyleilyn ja Venäjän asioide lisäksi.
Toivottavasti Venäjän federaation pääministeri ja lapsiasemies muistavat jälleen puuttua Kimmo Sasin antama esimerkin vuoksi Suomen tolkuttomiin asioihin. Rajamaa kun on aina hieman jälkessä Valtakuntaa.
Toivottavasti Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmä pian lähettää törkyjulkilausuman Hodorkovskin puolesta. Hänhän ei kait myynyt kuin vain 200 000 000 dollarila öljyä ohi valuuttasäännöstelyn. Venäjällä on suuret toleranssit. Suomessa pitäisi keskittyä makeisnäpistelyn kitkemiseen innokkaammin.
Miksi ryhmyri Pekka Ravi ei ole jo rustaamassa ilkeää kirjettä julkilausumaksi Moskovaan?
Minusta törkykirjee pohjana voisi käyttää tätä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zapori%C5%BE%C5%BEjan_kasakat_kirjoittavat_...
Stubb ei ole kansanedustaja
Kannattaa muistaa, että koska Stubb ei ole kansaedustaja, hän toimii täysin Tasasvallan presidentti Tarja Halosen takuulla ja vastuulla.
Halosella oli suuri työ saada Stubb mukaan viralliselle valtiovierailulle, koska hän yhdessä Mikael Saakashvilin kanssa hävisi Etyj:n puheenjohtajana Etelä-Ossetian sodan 7.8.2008-11.8.2008.
Olisi tietenkin väärin käyttää vieraanvaraisuutta ja valmistautua huutelemalla vain eduskuntavaalikampanjaan tilanteessa, jossa tavallaan imago on sotarikollisen Väinö Tannerin tasoa Moskovassa.
Myös Paula Lehtomäellä on ollut vaikeuksia Moskovassa. Apulaisympäristöministeri ei ottanut häntä vastaan, vaikka hänellä oli tarjolla repullinen ympäristörahaa lahjaksi. Lehtomäki ei siis päässyt enää asioimaan venäläisten kanssa naisena edes suurella rahalla, vaikka chauvinistinen yhteiskunta yleensä on naisille kohtelias muodollisesti.
Toisin sanoen jos ruotsalainen Stubb jättää Venäjän sättimättä miljardööriasiassa niin se on Tarja Halosen syy, koska kansanedustajaton ministeriys on samaa kuin virkamiesministeriys ja toimii presidentin takuulla ja vastuulla.
Pekka Ravi voisi kerätä vetoomuksen tai laatia törkykirjeen Kremliin eduskuntaryhmän puolesta. Kuitenkaan Kokoomuksen eduskuntaryhmä, saati puolue Kataisen ja Tujusen hahmossa ei ole toiminut. Sasi siis joutuu huutelemaan yksikseen ja kyselemään, kun Kokoomus on menettänyt NATO-halunsa iskeä Venäjää rajusti. Kokoomus on muuttunut kinkkua syödessä pehmikseksi, vaikka Venäjälle pitäisi uhoilla tosissaan.
Toivottavasti Kokoomus radikalisoi tilanteen, jotta Venäjä voi parantaa suomalaisten eloa Suomessa puuttumalla Pavel Astahovin tapaan Suomen ihmisoikeussopimuksen kannalta aivan tolkuttomaan menoon.
Sasikin on varmaan hyvällä asialla. Hän haluaa provokaation, jotta Venäjä voi kansaedustajien puolesta ajaa Suomessa ihmisoikeuksia niin kuin tähänkin asti.
Ihmisoikeudet ovat Venäjän ja perustuslakivaliokunnan pätevän puheenjohtajan yhteinen sydämenasia!
Kokoomus, Kokoomus, Kokoomus
Kokoomuksella ja Stubilla on yärkeämpiäkin asioita, kuin ihmisoikeudet. Pitää hoitaa Pepsodenttimainokset, Homoasiat ja Jorma Ollilan lähentelyt. Ei siinä aikaa jää pikku asioille.
Mahdotonta
Ensin tuodaan ruandalaisia Porvooseen tuomittavaksi ja nyt pitäisi ottaa muiden maiden oikeuslaitoksien tuomioihin kantaa. Tällaiseen on varaa pyhimyksillä, onko suomalaisilla?
Valmistelevat Nato-päätöstä
Suomen ulkopoliittinen johto ei nyt ehdi kommentoimaan mitään Hodorkovskin kaltaista tapausta, koska he valmistelevat Nato-päätöstä.
Sasi on aina pelannut kaksilla korteilla
Sasilla on jokin sovittu linjaus olla eri mieltä kokoomusjohdon ja myös hallituksen linjan kanssa. Kokoomus käyttää ennen vaaleja kaksia rattaita häikäilemättä.
Sasin on turha kysellä Suomen ja Stubbin kantojen perään Horodovskin tapauksessa. Jo Paasikivi sanoi että me emme voi maantieteelle mitään. Yli 1000 km yhteistä maarajaa ja satoja kilometria vesirajaa on syy, että kaikkiin Venäjän sisäisiin asioihin edes ihmisoikeusloikkauksiin ei ole syytä ottaa kantaa. Eikä se raja mihinkään katoa, vaika oltaisiin Natossakin. Vai onko joku eri mieltä ? Hoitakoon ruotsalaiset Venäjän arvostelun meidän turvallisen selkämme takaa. Onneksi Kimmo Sasi ei edes kokoomuksessa kelpaa ulkoministerin postille. Kiitos siitä.
Ruotsin sijainti
Kun Itämeren toisella rannalla Ruotsia vastapäätä vielä sijaitsi Neuvostoliitto, oli Ruotsi huomattavasti nykyistä säyseämpi kritisoija idän suuntaan. Lännen toimintaa kyllä sätittiin jos jostakin. Sellaista se maantiede teettää.
realiteetit naapurin kanssa
realiteetit naapurin kanssa on toki otettava huomioon, eikä naapurin ihmisoikeusrikoksiin voi liikaa puuttua-mutta nyt keskustellaankin siitä, kuinka paljon pitää julkisuudessa puuttua ja kuinka paljon vaieta toisen maan asioista.
Uskon kuitenkin-ehkä naivisti-että kahdenkeskisissä keskusteluissa näistä vaikeista asioista silloin tällöin myös puhutaan.
Hyväksi tämän Sasin esilletulon asiassa tekee se, että Sasi
perustuslakivaliokunnnan puheenjohtajana nyt on ilmoittautunut ihmisoikeusrikosten vastaiseen taisteluun myös Suomessa.Suomen oikeusjärjestelmän maine on hirvittävän huono.
ainoastaan EIT antaa varakkaille ja sitkeimmille Suomen kansalaisille sen
oikeuden mitä Suomen oikeusjärjestelmä ei pysty antamaan.,
Niin Venäjällä kuin Suomessakin.
Lainkäyttövalta on hallituksen peukalon alla ja tuomiot ovat sen mukaisia.Meillä muiden länsimaiden tapaan tulee tulevalla vaalikaudella perustaa Perustuslakituomioistuin.Nyt olisi Sasin aika valiokunnan puheenjohtaja tulla ulos kolostaan,vaalitaistelu näyttää jo kokoomuksessa alkaneen.
Hassua...
Hassua, että näillä palstoilla jatkuvasti moni katsoo asiakseen väittää, että Suomessa johtajien moraali on huonompi kuin Venäjällä ja Suomessa korruptiotakin oikeastaan enemmän kuin Venäjällä.
Viime keväänä, kun lautakasa- ym. jutut olivat Suomessa pinnalla, olin Venäjällä reissussa ja tuli juteltua sikäläisten kanssa näistä meidän "skandaaleista". Heitä huvitti kovasti meidän ongelmat ja toivoivat, että ehkä Venäjäkin on 100 vuoden päästä siinä tilanteessa, että
a) vaalien tulokset eivät ole etukäteen selvät,
b) pääministerin vaalirahoitusta voidaan tonkia ilman pelkoa, että häkki heilahtaa tai tulee kuula kalloon
c) yhteiskunnan varojen kavaltamista omiin tarkoituksiin/ vaalikampanjointiin ylipäätään pidetään sillä tavalla poikkeuksellisena, että kansalaiset jaksavat raivostua siitä...
Että pieniä on nämä meidän ongelmat. Venäjällä on vielä loputtoman paljon oppimista länneltä, myös Suomelta.
Venäjä ei ole demokratia, eikä ole koskaan ollut..
heikäläisten toilailuja ei siis voi mitenkään, koskaan selittää sitä selkänojaa vasten.
Valtaa pitävät siellä näyttelevät olevansa demokraatteja, vaikka kysymys on aina jostakin muusta.
Kansalaisyhteiskunta on siis täysin vieras asia.
Eliitti pitää siellä edelleen valtaa - aivan kuten tsaarin aikana, eikä tavallisella pulliavitsillä ole asioiden hoitoon nokan koputtamista. Mikään ei muutu, eikä ole koskaan muuttunut.