Faktakulma
Päivän kolumneja kuunnellaan YLE Areenan kautta keskimäärin 4500 kertaa kuukaudessa.
Vuonna 2010 Päivän kolumneja ladattiin YLE Areenasta yli 56 000 kertaa.
Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa vieraili syksyllä 2010 viikoittain keskimäärin 70 000–80 000 lukijaa.
Uusi Suomi tuottaa radiokanava YLE Puheelle myös vuonna 2011 laajan sarjan kolumneja. Mukana ovat uusina voimina toimittajat Tuomas Enbuske ja Markus Leikola.
Kaikkiin aiheisiin paitsi urheiluun tarttuva Enbuske lähtee mukaan kirjoittajatiimiin hyvillä mielin.
- Erittäin hyvällä. Nyt ei tarvitse enää kiusata perheenjäseniä kommentoimalla vihaisesti puoli yhdeksän uutisia kotisohvalta, Enbuske kuittaa utelun.
Kumpikaan uusi kolumnisti ei ole mielestään astumassa liian suuriin saappaisiin. Monessa liemessä olleen yrittäjän, journalistinakin palkitun Markus Leikolan mielestä kirjoittajan on uskottava sanottavan kantavan.
-Ei auta kuin uskoa siihen, että sanottavaa on, se on perusteltua, sen osaa pukea, se malttaa nöyrtyä, se seisoo pää pystyssä, se kontributoi, se ruokkii, se herättää, se antaa, se ehtii, se ei ole jälkijättöistä, se inspiroi, se on suomea.
Leikola muistuttaa, että hänen kohdallaan kyse on paluusta kolumnistiksi parin vuoden tauon jälkeen.
-Kunnioitukseni lajin vaativuutta kohtaan ei ole vähentynyt, ja uskon - sekä toivon - että
yleisökin on enemmän vaativaa kuin kunnioittavaa. Ihmisillehän näitä kuitenkin kirjoitetaan, Leikola sanoo.
Perinteinen kolumni pärjää Uuden Suomen ja YLE Puheen uusien voimien mielestä hyvin yhteisömedioiden rinnalla.
- Kyllä saa huomiota, jos sanoo jotain mielenkiintoista, välineellä ei ole väliä. Shakespearekin olisi blogannut, Enbuske uskoo.
Viime vuodelta tutuista nimistä jatkavat yhteistyötä toimittajat Paula Holmila, Reetta Rönkä ja Akuliina Saarikoski, politiikan tutkija Iivi Anna Masso, esseisti Jukka Relander, professori Jarmo Virmavirta sekä Uudesta Suomesta päätoimittaja Markku Huusko ja yhteistyökolumnien tuottaja Jarmo Koponen.
Kolumnien suosiosta kertoo paitsi yhteistyön jatkuminen myös kuuntelijoilta ja lukijoilta saatu palaute. Yhteistyö on ainutlaatuinen yksityisen median ja julkisen palvelun median kesken toteutettu hanke Suomessa.
Uuden Suomen ja YLE Puheen kolumnistiyhteistyö jatkuu maanantaina 10. päivä tammikuuta Jarmo Virmavirran kolumnilla.
Ammattikolumnistit ovat tottuneet käynnistämään keskustelua politiikan, kulttuurin ja myös talouden aloilta.
Tammikuussa 2010 alkanut kolumniyhteistyö YLE Puheen kanssa täydentää Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelua, joka aloitti syyskuussa 2010 ja korvasi US-blogipalvelun.
Puheenvuorossa vieraili syksyllä 2010 viikoittain keskimäärin 70 000–80 000 lukijaa ja parhaimmillaan yli 100 000. YLE Puhe sai joulukuun alussa tehdyssä kuuntelijamittauksessa (2.-8.12.) 350 000 viikkokuuntelijaa.
Myös Uusi Suomi kasvatti kävijämääräänsä vuonna 2010. Uusi ennätys tehtiin lokakuussa, kun US:n verkkosivuilla kävi TNS Metrixin mukaan yli 330 000 henkilöä.
Uusi kolumni on kuultavissa ensimmäisen kerran radiossa aina arkipäivisin klo 10:50 tekijän itsensä lukemana ja saman tien luettavissa verkkolehti Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelusta.
Verkossa esitykset voi kuunnella YLE Puheen ja YLE Areenan sivuilta, jonne Uusi Suomi myös lukijoita ohjaa.
Faktakulma
Päivän kolumneja kuunnellaan YLE Areenan kautta keskimäärin 4500 kertaa kuukaudessa.
Vuonna 2010 Päivän kolumneja ladattiin YLE Areenasta yli 56 000 kertaa.
Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa vieraili syksyllä 2010 viikoittain keskimäärin 70 000–80 000 lukijaa.

Kommentit
Hyviä avauksia
Toivotaan, että uudet kolumnistit tekevät hyviä avauksia keskusteluun. Toivottavasti kommentoijat myös pyrkivät keskustelemaan eivätkä ainoastaan tarttumaan henkilöön. On paljon vaikeampaa perustella kantaa asioihin kuin leimata henkilöä. Henkilö siis myös kolumnisti on aina jonkinlainen persoona, mutta mikä on hänen sanomansa ydin ja uskaltavatko ja osaavatko kommentoijat haastaa asian onkin jo toinen juttu.
Menestystä uusille kolumnisteille!
Poistuuko Tervo rivistä,
Poistuuko Tervo rivistä, häntä näet ei mainittu. Sääli Tervon poistuminen olisi, sillä hänen sarkasminsa on todella mahtavaa ja lukijalle paljon antavaa.
Tietenkin Enbuske ja Leikola ovat tuttuja sanankäyttäjiä ja heihin voi aina luottaa. Hienoa heidän saamisensa rinkiin mukaan.
Kyllä
Kyllä näin on. Jari Tervo ei tänä vuonna kirjoita US/YLE Puhe -kolumneja.
Alkoi tietty biologinen kello tikittää,
kun alkaisi olla korkea aika päästä Finlandia-ehdokkaaksi.
Vaihtuvuutta
Tervehdys. Jari Tervo ei tosiaan ole nyt tässä kuviossa mukana. Kiireitä miehellä tietämäni mukaan piisaa.
Olen aivan pirun tyytyväinen, että saimme kovat keskustelun herättäjät Tuomas Enbusken ja Markus Leikolan uusina mukaan.
t. Markku H./US
Tuomas ja Markus, molemmat mahtavia tyyppejä!
Kiitos niistä! Oivia valintoja!
Kuin raikas tuulahdus selkäpuolelta...yllättäen
Tervetuloa Enbuske
Enbuske on hyvä toimittaja. Nykyisessä mediamaailmassa harvinainen poikkeus.
Soppaa hämmentämään...
Minusta US:n kannattaisi pyytää joukkoon vielä intohimoja ja tulikivenkatkua ilmoille nostava eläkeläinen: Hannu Taanila.
Ei näistä nykyisistä kevyensarjan "punavihreistä" kuten Relander ja Akuliina ole oikein mihinkään.
Klikkauksiahan tämäkin palvelu hakee joten kunnon punainen vaate vaan provosoimaan kokoomuspaappojen aamukahvihetkiä!
Siitä vaan ottakaa vinkistä vaari!
Kyllä tukka monella nousisi pystyyn
En todellakaan ole Taanilan hengenheimolainen, mutta siinä kyllä puhut asiaa, että kylmäksi eivät hänen kommenttinsa jätä juuri koskaa. Parasta hänessä on kovat taustatiedot, joita ei voi sivuuttaa olan kohautuksella, vaikka olisikin johtopäätöksistä täysin toista mieltä.
Epäilen, että Taanilan aika alkaa kuitenkin olla jo ohi. Hänen pirullinen logiikkansa on niin synkkää ja menee niin syvälle, että nykynuoret eivät jaksaisi pysyä enää edes kärryillä missä argumentaatiossa mennään puhumattakaan, että jaksaisivat väitellä Taanilan kanssa itse sisällöstä. Vaikka olen aina ollut Taanilan kanssa hyvin paljon eri mieltä, olen kuitenkin aina ihaillut hänen tapaansa käsitellä asioita. Radio-ohjelmatkin oli pakko kuunnella loppuun, kun koskaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi käytettäisiin argumenttina ja mitä uutta lyötäisiin pöytään. Ehkä kiinnostukseni Taanilan juttuihin kertookin eniten omasta kieroutuneesta asenteestani eikä mistään muusta.
TV1 aloitti Tuomas Enbusken ohjelman Sivistyksen käsikirja
tänään. Ei tarvinnut taaskaan pettyä. Taattua Enbuske-laatua!
Voin vain suositella!
Muutenkin TV1:stä oli kiva tänään katsoa - heti sen perään tuli Strada ja sitten Voimala. Loistavaa TV1! Harkitsen palaavani tv:n ääreen jos laatu pysyy näin korkealla!
Tyhjänpuhumista
"Taattua Enbuske-laatua!"
Tyhjän puhumista ei tarvitse kehua. Se on tyhjän puhumista.
avaa joskus kaupallinen jukeboxtoosa ja keskity hetkeksi
mitä ne siellä puhuvat, voi olla sinullekin selviää ennen pitkää mikä on todellista tyhjää puhetta
Markus Leikola ja Tuomas Enbuske, kaksi svenskatalandea
Uuden Suomen edeltäjiä olivat Uusi Suometar ja sen edeltäjä Suometar. Suomettaren ensimmäinen numero ilmestyi 12. tammikuuta 1847. Lehden tavoitteena oli suomalaisuuden asian ajaminen ja kansan sivistäminen.
Miten Markus Leikola ja Tuomas Enbuske ajavat tätä asiaa? Svenskatalandet? Periviholliset.
Mahdat nähdä harhoja. Kumpikin mies on supisuomalainen
Leikola on muistaakseni professori Anto Leikolan pohjanpoika.
Ja miksi lyttäät täällä ihmisiä jo etukäteen, ennen kuin he ovat tehneet ensimmäistäkään kirjoitustaan?
Ajattele joskus positiivisesti, ja osta vaikka posetiivi.
Enbuske = Shakespeare?
Josko en saanut joululahjoja ollenkaan?
Tai sitten minua ärsyttää julkkikset yleensä ja heidän yleis- ja kaikenpätevyyden harhaluulonsa: esimerkiksi eilen yksi keitti spagettia televisiossa opastaen spagetin keittoa. Hei haloo dorkat? Luulevatko julkkikset, että kansa ei osaa keittää spagettia edes?
Se, että on naama televisioruudussa, ei tee kenestäkään myöskään Shakespearea:
"välineellä ei ole väliä. Shakespearekin olisi blogannut, Enbuske uskoo."
Haluaisin lukea Enbuskelta yhden lauseen, joka olisi Shakespearen tasoa. Taitaapa jäädä lukematta.
Tutkitaan ensin ennen kuin hutkitaan, mitä hän kirjoittaa...
sovitaanko niin, että lataat vasta sitten aseesi, tuntuu korrektimmalta.
Ennakkoon asioiden tervaaminen saa sielussani jalopeuran karjahtelemaan. Korvaatko omat ajatuksesi "hymiöillä"?
Odottelemme mielenkiinnolla Shakespeare-tasoisia kolumneja.
Kunhan nyt ihan rauhassa odottelemme niitä Shakespeare-tasoisia kolumneja. Jos ne ovat niin hyviä, kyllä meidän kelpaa. Hymiö, hymiö, hymiö.
Koska nyt levysi jäi pyörimään paikalleen, totean ja arvaan,
että tuskissasi tiedostat Shakespieren olleen nimimerkki.
Nimen takana olevaa henkilöä ei varmuudella tunneta.
Joten mikäpä parempi aasinsilta ryhtyä kirjoittelemaan närästävälle yleisölle, muutakin kuin hymiöitä
Tyhmä teeveessä, tyhmä elämässä? Eikö?
AkuAnkkakin on nimimerkki, mutta uusi blogikirjoittaja vertasi kyllä omia hengentuotteitaan ihan toiseen nimimerkkiin eli William Shakespeareen.
Emme siis jää odottamaan AkuAnkka -tasoisia blogeja vaan William Shakespeare -tasoisia blogeja. Tosin televisiokasvoilta voimme odottaa enemmänkin noita akuankka -blogeja. Vai? Itsetuntohan niillä on kuin Akulla, mutta tämä on nähty jo 20-luvun piirretyissä. Julkkisten oma-arvo ja julkkiksen mokailut.
Oikean kirjailijan jutut olisivat parempia kuin julkkisten
Niin itse asiassa tähän vielä, että olisi ollut kivempi lukea oikean kirjailijan, Tervon juttuja, kuin näiden julkkisten.
Toki Leikolahan taitaa ollakin ihan oikea ja hyvä toimittaja, jotta lukekaa niitä jotka luette.
korjaan
todennäköisesti siis poika.
Tietääkseni Leikolat ovat samalla kuuluisaa Suolahden kulttuurisukua, jossa on oppineistoa vaikka muille jakaa
Enbuske ja pakkoruotsi
Odotan innolla Enbusken tv:kin esittämää kommenttia että"mtenkähän kävisi jos kaikien suomenruotsalaisten veroeurot käytettäisiin vain ruotsinkielisten hyväksi ,olisiko heillä sitten sairaaloita ym"..
Olisi hyvä tosiaan miettiä, mitä he sillä saisivat.???
Koponen/Huusko hankkii "kolumnisteja"; Lukijat saa kommunisteja
Joita esitetään kolumnisteina. Huvittavinta on se että nämä "ammattikeskustelun" käynnistäjät eivät edes kestä asioidensa käynnistämää keskustelua.
Jari Tervo on hyvä esimerkki ihmisestä joka "älykkäästi" ryhtyi heittelemään raamattua komiikkaa saadakseen. Sai suomalaisen imbesillin "älymystön" nauramaan. Siis sellaisen paskasakin, mistä usarin henkilövalikoima antaa hyvän leikkauksen. Mutta yhtäkkiä uskonnollisen kirjallisuuden heittely osuikin kirjailijaa nilkkaan. Tulikin tulta takaisin. Nyt laskeutui kirjailijan kiharat housuihin ja tuli yksityisyyttä ikävä. Siksi Tervo jatkaa tyhjännauramista suomenruotsalaisessa tai itsensä ruotsalaistaneessa televisioryhmässä lauantaisin. Humalaan juotettu televisioyleisö kun saa ohjaajalta käskyt milloin pitää nauraa, milloin olla hiljaa toisin kuin netissä kirjoittelevat kansalaiset.
Usarilla on vakiokirjoittajinaan paljon lahjakkaampia ja parempia ihmisiä muualta Suomesta kuin kälyisen pääkaupungin ummehtuneen toveripiirin kärpäset. Mutta minkäs teet kun päätoimittajan maailmanpiiri on pienempi kuin oma kengännumeronsa.
Onko oikeita kommunisteja enää edes olemassa?
mutta sitäkin enemmän supisuomalaisia vastarannankiiskejä
joka asiasta eri mieltä - periaatteessa