Lauantai 26.5.2012

Lumivaara Suomen katoilla – ”Virheitä tehty”

Luotu:
10.1.2011 09:15
• Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Lumi kannattaa pudottaa katolta, jos on vaarana, että se putoaa itsekseen sivullisten päälle. Arkistokuva.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Kai Valonen sanoo Ylen aamu-tv:ssä, että Suomen katoilla on talvisin romahdusvaara.

- Lunta joka talvi, se ei ole se syy. Ongelma on siinä, että meillä on valitettavasti sellaisia kattoja, jotka ei kestä sitä lumikuormaa, minkä pitäisi kestää. Virheitä on tehty suunnittelussa ja toteutuksessa, Valonen sanoo.

Valosen mukaan on mahdotonta sanoa, mikä rakennustyyppi olisi erityisen riskialtis romahduksille. Valosen mukaan vastuu rakennuksesta on rakennushankkeeseen ryhtyvällä sekä kiinteistönomistajalla.

Onnettomuustutkintakeskus on ehdottanut, että katoille pitäisi saada luotua eräänlainen katsastusjärjestelmä.

Kuluneena viikonloppuna lumien tiputteleminen katoilta johti loukkaantumisiin. Turussa tippui katolta kolme ja Helsingissä kolme ihmistä.

- Turhaan ei kannata katolle mennä, vaan siihen pitää olla hyvä syy. Sellainen on esimerkiksi, että estetään lumen putoaminen sivullisten päälle sekä vesivahingot. Mutta pitäisi pyrkiä siihen, että rakenteet kestävät lumen. Tähän pitää kiinnittää huomiota kesäisin, Valonen muistuttaa.

Henkilöt:
Jaa artikkeli:

Kommentit

pv999

Miten ylipäätään on mahdollista, että Suomessa katot romahtelevat. Meillähän on huippupätevät virkamiehet kuntien rakennusvalvonnassa joiden tehtävänä on käsittääkseni käydä läpi rakennettavan kiinteistön rakennekuvat ym. ja varmistua siitä, että rakennus täyttää kulloinkin voimassa olevat normit.

olavinieminen

Mitään kattoa tai taloa et saa rakentaa ilman kunnan lupaa, valvontaa ja tarkastusta. Kattojen piirustuksetkin pitää hyväksyttää kunnalla.
Tällöin kunta ja urakoitsija vastaavat päätösistään ja tekemisistään. Asunnon omistajaa ei voi pistää vastuuseen tai korvauksiin jos katto pettää. Vakuutusyhtiötkin luistavat korvauksista vaikka vakuutukset ovat voimassa, edes vuotavan katon vesivahinkoja ei korvata
Kaiken huippu on jos urakoitsija tekee konkurssin ja takuu on voimassa.

Kuka maksaa silloin??? Onko talon omistaja lainsuojaton?

office123

Microsoft today Buy MS office 2010 Today with our 30-day refund promise!Acrobat 9announced that it <a href="http://www.softwares-supplier.com/microsoft-project-professional-2010dow... 2010 will update Microsoft Microsoft Office 2010 is so great! Office 2007's I love Office 2010 ! native support for ODF 1.1, Microsoft Office is my best friend. Office 2007 is so powerful. without the Many people use Microsoft Office 2007 to help their work Office 2007 Professional is very good! and life.implementation of its Office 2007 is so powerful. own OOXML format. Many people use Microsoft Office 2007 to help their work and life.