Lauantai 26.5.2012

Suomalainen kaatuu – 6000 €:n seuraus

Luotu:
10.1.2011 17:23
Päivitetty:
10.1.2011 17:30
• Kuva: Teemu J. Kammonen / Uusi Suomi
Jalankulkijoita varoitettiin tänään liukkaudesta.

Suomalaisia jalankulkijoita varoitettiin tänään liukkaista teistä, eikä ilmeisesti turhaan. Liukastelut ja kaatumiset aiheuttavat Suomessa vuosittain yli puolen miljardin euron kustannukset, laskee Työterveyslaitos.

Summaan on laskettu mukaan sairaanhoitokulut sekä työpanoksen ja hyvinvoinnin menetykset. Yhden kaatumistapaturman keskimääräiseksi kustannukseksi Työterveyslaitos arvioi 6 000 euroa.

MTV3:n haastatteleman Finanssialan keskusliiton asiantuntijan mukaan korvausta liukastumisista tulee hakea taholta, joka on vastuussa paikan kunnossapidosta.

Tutkimusten mukaan joka kolmas suomalainen liukastuu talviaikaan, ja kaatumisten takia sairaalahoitoon hakeutuu jopa 50 000 suomalaista vuosittain.

Liukastumiset, kaatumiset ja putoamiset ovat syynä myös noin 30 prosenttiin kaikista ilmoitetuista työtapaturmista. Liikkumisturvallisuutta parantaisivat Työterveyslaitoksen mukaan muun muassa tavaroista vapaat käytävät, portaikot ja lattiat ja asianmukainen työvaatetus varusteet ja työjalkineet.

–Tärkeää on varautua liukkaaseen keliin valitsemalla sopivat jalkineet ja apuvälineet ja varaamalla liikkumiseen aikaa. Myös omasta kunnosta kannattaa huolehtia. Hyvä lihaskunto ja tasapaino pitävät pystyssä, kertoo viestinnän suunnittelija Anni Kaasalainen Invalidiliitosta Työterveyslaitoksen tiedotteessa.

Muut asiasanat:
Jaa artikkeli:

Kommentit

r.laine

Vielä 1960-luvulla, kun taloissa oli talonmies, hänen
kunnia-asia oli pitää jalkakäytävät kunnossa ja niitä
lapioitiin ja hiekotettiin jopa useita kertoja päivässä.
Nykyiset huoltoyhtiöt on kilpailutettu niin häijysti,
ettei tällaiseen ole varaa.
Kalliiksi vaan tulee kuitenkin.

TSV

Jos kaadutte julkisilla kaduilla joita ei ole hiekoitettu (vaikka olisi pitänyt) ja loukkaatte itsenne, voitte vaatia kivusta ja särystä korvauksia kaupungilta ja näitä kyllä maksetaankin, niitä ei kyllä hirveästi mainosteta että näin voi tehdä.

-tuulilehtinen

Menkää töihin ennen lumiaurojen tuloa, niin saatte kulkea napakasti ja pysytte pystyssä. Aurauksen kiillottamalla asfaltilla ei kukaan pysty etenemääm kaatumatta, joka päivä on uhreja. Tämä tiedetään, ja vielä 80-luvulla olikin kunnon lumilinkoja, jotka eivät jättäneet katuja luistelukentäksi. Nykyään ei vaadita työltä tuloksia.

office123

Microsoft today Buy MS office 2010 Today with our 30-day refund promise!Acrobat 9announced that it <a href="http://www.softwares-supplier.com/microsoft-project-professional-2010dow... 2010 will update Microsoft Microsoft Office 2010 is so great! Office 2007's I love Office 2010 ! native support for ODF 1.1, Microsoft Office is my best friend. Office 2007 is so powerful. without the Many people use Microsoft Office 2007 to help their work Office 2007 Professional is very good! and life.implementation of its Office 2007 is so powerful. own OOXML format. Many people use Microsoft Office 2007 to help their work and life.