Lauantai 26.5.2012

Venäjän tonttikielto ärsyttää Suomessa: ”EU asialle”

Luotu: 
11.1.2011 17:46
  • Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
    Kansanedustaja Pertti Salolainen ihmettelee Venäjän käsitystä rajavyöhykkeestä.
  • Kuva: Karjalan tasavallan valtioelinten virallinen palvelin
    Karjalan tasavallassa maanomistuskielto koskee Belomorskin, Kalevalan, Vienan/Kemin, Kostamuksen, Lahdenpohjan, Louhen, Myyjärven, Sortavalan ja Suojärven piirejä.

Faktakulma

Kauppalehden mukaan Medvedevin allekirjoittamassa luettelossa on mainittu Leningradin oblastin alueelta Viipurin piiri, johon kuuluu valtaosa Karjalan kannaksesta. Karjalan tasavallasta kieltolistalle kuuluvat kaikki Suomeen rajoittuvat hallintoalueet, kuten Lahdenpohjan, Suojärven, Kalevalan, Louhen ja Mujejärven piirit sekä Kostamuksen kaupunkipiiri ja Sortavalan kaupunki.

Suomen ulkoministeriön pitäisi usuttaa Euroopan unioni Venäjän kimppuun tonttikiistan ratkaisemiseksi, sanoo kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) Uudelle Suomelle.

Salolainen ihmettelee sitä, että EU antaa Venäjän kohdella ulkomaalaisia maakaupoissa eri tavoin kuin EU kohtelee venäläisiä. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on vuosien vatvomisen jälkeen sunnuntaina allekirjoittanut ukaasin, joka kieltää ulkomaalaisten tonttiomistukset Venäjän raja-alueilla kuten monissa osissa Karjalaa. Pahimmassa tapauksessa suomalaisten maakauppoja saatetaan perua.

–Ei tämä ole vain suomalaisten ongelma, vaan koko Euroopan unionin. EU:n kansalaiset eivät saa ostaa maata Venäjältä, mutta venäläiset ostavat maata kaikkialta EU:sta, ihmettelee Salolainen Uudelle Suomelle.

–Meidän [Suomen] puolen neuvottelijan pitäisi olla EU. Tämä on osa EU:n ulkopolitiikkaa. Ulkoministeriön pitäisi laittaa EU asialle, jatkaa Salolainen.

Venäjän maalain mukainen, nyt Medvedevin vahvistama myyntikielto koskee vain raja-alueita. Mutta Venäjä määrittelee raja-alueen huomattavasti laajemmaksi kuin esimerkiksi Suomi.

”En vaadi erityiskohtelua suomalaisille, vaan vastavuoroisuutta”

Suomessakaan ulkomaalainen ei pysty ostamaan tonttia niin sanotulta rajavyöhykkeeltä, joka on Suomen ja Venäjän rajalle lainsäädännöllä määritetty enintään kolmen kilometrin levyinen alue. Venäjän puolella rajavyöhykkeen kerrotaan olevan paikoin jopa 50 kilometrin mittainen, ja virallisestikin jopa 25 kilometriä.

–Venäjällä rajavyöhyke on kymmeniä kilometrejä. Se ei vastaa käsitystämme rajavyöhykkeestä eikä voi olla oikeudenmukaista, kritisoi Salolainen.

Oheisesta Karjalan tasavallan kartasta näkyy, että Medvedevin asettama kieltoalue ulottuu muun muassa Louhen piirissä yli sadan kilometrin päähän rajasta, aina Vienanmerelle asti. ProKarelia-yhdistyksen Veikko Saksi erittelee Puheenvuoro-palvelun blogissaan kieltoluettelon alueita ja epäilee, että tiettyjen alueiden puuttuminen luettelosta johtuu Venäjän suosimien ulkomaalaisten tahojen kiinteistöomistuksista ko. alueella.

Pertti Salolaisen vaatimus on sama kuin viime keväänä pääministeri Putinin vierailun alla: koska venäläiset saavat ostaa maata Suomesta, suomalaisilla pitää vastavuoroisesti olla sama oikeus. Vaatimukseen ei Salolaisen mukaan vaikuta se, että myyntirajotteet asettava Venäjän maalaki koskee kaikkia ulkomaalaisia.

–Ei sillä ole merkitystä. Kyllä meilläkin kaikki ulkomaalaiset saavat ostaa tontteja. En vaadi erityiskohtelua suomalaisille, vaan vastavuoroisuutta.

Medvedevin ukaasin seuraukset suomalaisille maanomistajille ovat vielä epäselviä. Ulkoministeriön itäosaston päällikkö Nina Vaskunlahti kertoi aiemmin Uudelle Suomelle, että ministeriössä selvitetään parhaillaan maanomistuskiellon laajuutta ja käytännön vaikutuksia suomalaisille maanomistajille.

Faktakulma

Kauppalehden mukaan Medvedevin allekirjoittamassa luettelossa on mainittu Leningradin oblastin alueelta Viipurin piiri, johon kuuluu valtaosa Karjalan kannaksesta. Karjalan tasavallasta kieltolistalle kuuluvat kaikki Suomeen rajoittuvat hallintoalueet, kuten Lahdenpohjan, Suojärven, Kalevalan, Louhen ja Mujejärven piirit sekä Kostamuksen kaupunkipiiri ja Sortavalan kaupunki.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

Venäjän sisäiset maanomistusasiat EU:lle kuuluvat?
Eivät yhtään mitään.

Perempi olisi katsoa sitä, miten EU:n ulkopuolisten maanomistus on hoidettu Suomessa ja kuinka korjataan Lipposen hallituksen päätös, jolla Suomi yksipuolisesti ja ilman ehtoja poisti laeista v. 1999 ulkomaalaispykälän myös EU:n ulkopuolisilta kiinteän omaisuuden ostamisen osalta.
Minkäänlaista vastavuoroisuutta ei siis ole, mutta maa- ja kiinteistökaupat ovat venäläisille Suomessa vapaita.

Ehkä suomalaisia maakauppoihin Venäjälle kehottanut ulkoministeri Stubb korvaa jo toteutuneet kaupat?
Pertti ottaa nyt vaan yhteyttä puoluekolleega Stubbiin, tai Lipposeen kysyäkseen vastavuoroisuudesta.

Mitali tuli kuitenkin:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/9222-putin-myonsi-lipposelle-kunniamerkin

karjala_3

Eikös nyt voitaisi ehdottaa ulkoministeri Alexander Stubbille, että hän kutsuisi välittömästi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin selittämään, mitenkäs tässä näin pääsi käymään. Onhan hän kutsunut Valko-Venäjänkin ulkoministerin selvittämään EU-asiaa.

On hyvä, että Pertti Salolainen ottaa asian vahvasti esille. Nyt on Salolaisella, kokoomuksella ja koko hallituksella mahdollisuus lopulta ryhdistäytyä ja kertoa, että kaikkien kansainvälisten ja keskinäisten sopimusten mukaisesti suomalaiset yhä omistavat pakkoluovutetulla alueella olevat kiinteistöt.

Ei niitä kiinteistöjä siten pidä ostaa Venäjältä, vaan neuvotella Petsamo, Karjala ym. takaisin, jotta suomalaiset saavat itse vallita omia kiinteistöjään.

UM:n vitkuttelu tämän asian selvittämisessä on ällistyttävää, koska asia oli esillä jo mm. lokakuussa 2008. Ja asiasta meni tiedotekin tuhansille henkilöille, siinä mukana useita kymmeniä UM:n hekilöitä.
http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1653&author=10

Veikko Saksi

TakojaIlmarinen

Aluksi voisi aloittaa neuvottelut Saimaan kanavan palauttamiseksi Suomelle.
Kanavaa hoitaa suomalaiset ja venäläiset saavat mojovan korvauksen siitä,
että saamme käyttää entistä omaamme!

Eikös me olla kavereita PUTIN?
Kavereiden kesken voisi hoitaa tämänkin jutun tyylikkäästi ja olisimme vielä parempia kavereita?
Vai mitä sanoo Tarja?

Risto Ninku

Olisiko edes tarpeen myöntää Medvedeville tahi Putinille viisumia Suomeen ? Miespuolisille suomalaisille on viisumi jo myönnetty. Se on terästä ja riippuu teräsketjussa, se on kaksiosainen. Sen voi taittaa kahtia tarvittaessa.

J. Mikkola

Olisit tehnyt ja maukunut asiasi jo aiemmin. Kohta se on osaltasi myöhäistä, koska sinua ei enää valita. Ja sehän sinua pelottaa, eikä mikään muu. Ei edes venakot, kun hinnasta sovitaan.

Akateeminen pätkätyöläinen

Mikäs ongelma tässä on, määritellään mekin rajavyöhyke reilumman kautta. Annetaan venäläisille lupa ostaa vapaasti maata, kunhan tontti ei ole alle 300 km:n etäisyydellä Suomen maa- ja merirajoista.

karjala_3

Hyvä idea. Tosin 200 merimailia kuulostaisi hienommalta.

Sitten saman tien määritettäisin Suomen aluevedet niin kauas kuin mahdollista ja kutsuttaisiin Viron ulkoministeri Paet kuulemaan tiukkaa vaatimusta, että Viron on tehtävä samoin.

Silviisii. Yksinkertaisinta kuitenkin on, kun Venäjä palauttaa Petsamon, Karjalan ja muut pakkoluovutetut alueet, korvaa 70 vuoden käytön ja vahingot.

Siitä koittaa uusi aika, joka on valtaisan poliittisen voiton aika Venäjälle.

hoohoo

”Ulkomaisten kiinteistökaupat tukevat kiinteistömarkkinoita ja luovat mahdollisuuksia investoinneille. Maitten suhteet muotoutuvat aina seuraavasti: Venäläiset suhtautuvat suomalaisiin vastavuoroisesti samalla tavalla kuin suomalaiset venäläisiin. Vakuutan teille, että Suomella on paljon etuja Venäjällä!”.

(Vladimir Putin Kommersant-lehdessä kesällä 2010.)

Venäläiset saavat ostaa maata Suomesta, mutta suomalaiset eivät Venäjältä. Tällaistako on venäläinen logiikka?

Lookija

"Suomalaiset ovat tehneet maakauppoja Karjalan kannaksella ja Karjalan tasavallassa riskillä tietäen, että Venäjän maalaki kieltää ulkomaalaisten maaomistukset raja-alueilla. Vasta Medvedevin sunnuntainen ukaasi kuitenkin paljasti, että kielto todella koskee laajalti myös Karjalaa."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/108194-hassakka-ulkoministeriossa-miten...

Laki oli annettu jo vuonna 2001, ja nyt vasta siihen tuli täsmennykset.

karjala_3

Putinhan on ihan oikeassa siinä, että: "Vakuutanteille, että Suomella on paljon etuja Venäjälle!". Totta jokainen sana.

Eikä pelkästään etuja, vaan oikeuksia. On Petsamon ja Karjalan palautusoikeus, on pakkoluovutetuilla alueilla oikeus saada kiinteistönsä takaisin, on oikeus saada korvaus vuosikymmenien käytöstä ja oikeus saada sotakorvauksetkin takaisin. Eikös tosiaankin ole paljon asioita valvottanava!?

Venäläinen logiikka on raudanlujaa. Valitettavasti suomalainen tai EU-logiikka ei ole. Venäjän pitkän tähtäyksen geopoliittinen tavoite on ollut ja tulee olemaan valtamereltä valtamerelle.

Nyt sitä tavoitetta ei hankita niinkään asein, vaan käyttämällä energiaraaka-ainetta ja kaupankäyntiä hyväkseen.

Mutta samalla venäläinen on fiksu valvomaan omia etujaan myös turvallisuuskysymyksissä, joten niin kiinteistökaupat kuin Nord Stream -hankekin osoittavat vielä oikean luonteensa.

karjala_3

Niin, saimmehan me tehdä, kun vain teimme sen NL:n tahdon mukaisesti. Nyt on hienoa, kun on kaksi tahtoa ja jossain taustalla pitäisi olla kolmaskin tahto.

EU:hun päin suhde on kuitenkin erilainen. Ongelman ydin voi olla siinä, että Suomi haluaa olla EU:ssa mallioppilas, vain kuin se oli vähintäänkin mallioppilas NL:on suuntaan.

Kyllä sellainen kohtuullinen omaneduntavoittelu ainakin legaalien omien oikeuksien kohdalla olisi paikallaan. Itänaapuri on siinä hyvä. Se osaa ajaa omia etujaan, vaikka ne olisivat kuinka paljon kansainvälisten ja keskinäisten sopimusten vastaisia. Venäläisillä on taito kokeilla kepillä jäätä.

JanneGPirinen

Wikipedia: "Venäjän keisari myönsi Suomen suuriruhtinaskunnalle senaatin aloitteesta Petsamon alueen korvauksena Pietarin lähellä Siestarjoella sijainneesta teollisuusalueesta"

Annetaan Putinille Helsinki ja Pohjanmaa vaihdossa Venäjän Karjalaan?

rolleruusunen

Nythän "vanjaeno" antoi meille mahdollisuuden lopettaa kiinteistöjen myynti venäläisille heti.
Suomi on niin pieni maa, että se on kokonaan lähellä Venäjän rajaa.
Ei muuta, kun lainsäätäjät duuniin ja pikapikaa voimaan laki, että EU:n ulkopuolisille myydään kiinteistöjä Suomesta vain valtioneuvoston luvalla ja sinne virkamiehille tiukat ehdot.

Pekkatapio

Niinhän se pitäisi tehdä, mutta kun meillä on vihreä oikeusministerilössykkä,jonka aikana koko lainsäädäntö on kohdistunut kaikenlaiseen oman kansan kurittamiseen.

yrjorepo

Veli venäläinen ja veli valko-venäläinen höynäyttävät yhväuskoisia EU-maita ja kaikkia ulkomaan kansalaisia mennen tullen.

Ei kai menettelyyn ole muuta loogista ja toimivaa vastausta kuin toimia samalla tavoin. Mutta pian.

Allekirjoittanut

On hyvä, että Venäjä ei myy maita joiden omistussuhteet ovat epäselviä. Virossa oli sama tilanna 90-luvun alussa itsenäistymisen jälkeen ja siellä epäselvä tilanne vaikeutti pitkään maakauppojen tekoa.

Olisi Venäjänkin etu selvittää maanomistussuhteen mahdollisimman pian, koska pitkittyessään asiat vain mutkistuvat.

karjala_3

Pakkoluovutettujen alueitten osalta maanomistussuhteet ovat hyvin selvät: suomalaiset omistavat kiinteistöt edelleenkin. Ei ole ainuttakaan asiakirjaa, joka todistaisi jotain muuta.

Muun Venäjän alueen osalta tilanne on varmasti erinomaisen epäselvä. Maalaki Venäjällä on, mutta ei kunnon maarekisteriä. Joten voi olla, että myyjä myykin valtion omaa tai kenen lie sattuukaan olemaan.

Allekirjoittanut

Tällä hetkellä Venäjän valtio väittää omistavansa alueet. Siksi on Venäjän etu, että suomalaisten maanomistus vahvistetaan, jolloin omistussuhteet koko Karjalan alueella selkenevat ja maakauppoja uskalletaan jälleen tehdä. Nythän moni venäläisperhe asuttaa suomalaisten vanhoja rakennuksia ja maatiloja ILMAISEKSI.

Nykyinen epäselvä tilanne voi käydä Venäjälle kalliiksi, jos suomalaiset maanomistajat myöhemmin vaativat korvauksia käyvästä arvosta lisättynä kymmenien vuosien vuokrasaatavilla laskettuna korkoa korolle. Siinä ei koko federaation budjetti riitä.

tapio_o_neva

"Nythän moni venäläisperhe asuttaa suomalaisten vanhoja rakennuksia ja maatiloja ILMAISEKSI."

Moni karjalaisssuku asuttaa hämäläisiä ja varsinaissuomalaisia maita perinkuntineen miltei ilmaiseksi melkoisen subventoiduin hinnoin.

Valkovenäläisten ja ukrainalaisten kodit tuhosivat saksalaiset aseveljemme.

Cutty Shark

Nämä venäläisten ukaasit eli hallinnolliset määräykset ovat monesti osoittautuneet aika venyviksi, kuten puutullit, joita Putin on taivutellut alaspäin.

Maan oston mahdollistamisessa arvoisa presidenttimme voisi käyttää lämpimiksi mainostamiaan suhteitaan Venäjän johtoon ja suostutella joustavuutta ukaasin soveltamiseen käyttäen argumentteinaan mm:

a) venäläiset saavat Suomessa vapaasti ostaa maata rajaseuduilta. Niin he myös tekevät. Itärajan tällä puolella on vahva venäläisomistus.

b)suomalaiset eivät aio hankkimiaan maita käyttää hyökkäysalustoina Venäjälle päin.

c) Venäjän raja-alueet Karjalassa ovat kituvia tienoita. Suomalaisten tulo kehittäisi niitä.

d) Suomalaiset muistavat sen Karjalan, joka meiltä vietiin. Nyt halutaan rauhanomaisesti siitä jotain takaisin.

karjala_3

Tätä ukaasia on FSB valmistellut ilmeisen pitkään ja se koskee 380 aluetta. Kyseessä en usko olevan venyvän käsitteen.

Arvoisa presidentti on mainostanut lämpimiä suhteita, mutta ei niistä mitään hyötyä ole tähän saakka ollut.

Ei suomalaisten omistukselle pakkoluovutetulla alueella pidä minkäänlaista ehtoa laittaa. Alueen kiinteistöt ovat olleet ja ovat suomalaisten omistamia. Jos löydät yhdenkin asiakirjan, joka toista todistaa, olet fakiiri ja tarjoan sinulle leivoskahvit.

Miten voit esittää, että suomalaiset saisivat vapaasti ostaa rajan itäpuolelta toisten suomalaisten omistamia kiinteistöjä? Sellaista kutsutaan rikolliseksi toiminnaksi. Ei ostajalla ole mitään takeita siitä, että myyjä todella omistaa kiinteistön.

Ei jotain Karjalasta takaisin, vaan koko pakkoluovutettu 45 000 km2 alue ilman muuta takaisin. Eihän ryöstäjältä yleensäkään kysellä, että sopisiko herra-rouva ryöstäjälle, että omistaja voisi saada vaikkapa osan ryöstösaaliista takaisin. Normaali toiminta on: ryöstösaalis takaisin, korvaus vahingosta ja rangaistus.

Sen rangaistuksen osalta kannattaa miettiä paremminkin win-win -tilannetta. Sellainenhan palautus automaattisesti on.

Tynkä-Karjalan Antti

http://www.kremlin.ru/acts/10033

Республика Карелия

36. Муниципальное образование «Беломорский район».

37. Муниципальное образование «Калевальский район».

38. Муниципальное образование «Кемский район».

39. Муниципальное образование «Костомукшский городской округ».

40. Муниципальное образование «Лахденпохский район».

41. Муниципальное образование «Лоухский район».

42. Муниципальное образование «Муезерский район».

43. Муниципальное образование «Сортавальское городское поселение».

44. Муниципальное образование «Суоярвский район».

tapio_o_neva

Minusta kannattaisi kääntää nimet tarkemmin uuden kuntalainsäädäännön mukaisesti.

Муниципальное образование on "kunnallismuodostelma" eli tavallaan jonkilainen valtuustotasoinen oikea kunta ja sitten kääntää vastaa neuvostajalta periytyvä loppu. Venäjällä on vanhoista mireistä ja kyläneuvostoista periytyvä aluekunta, jota Suomessa on heitelty ideaksi kuntaliitoksiin. Myös Liettuassa on vähän kuntia, mutta kaikkine neuvostoineen se voi olla jopa viisiportainen, mikä ei ole oikein nykyaikaa kuin ehkä olisi Helsingissä.

Республика Карелия

36. «Беломорский район».

37. Муниципальное образование «Калевальский район».

38. Муниципальное образование «Кемский район».

39. Муниципальное образование «Костомукшский городской округ».

Kunnallismuodostelma Kostamuksen kaupunkipiiri.

40. Муниципальное образование «Лахденпохский район».

41. Муниципальное образование «Лоухский район».

42. Муниципальное образование «Муезерский район».

43. Муниципальное образование «Сортавальское городское поселение».

Kunnallismuodostelma Soratavalan kaupunkiasutus.

44. Муниципальное образование «Суоярвский район».

tapio_o_neva

"suomalaiset eivät aio hankkimiaan maita käyttää hyökkäysalustoina Venäjälle päin"

Tietenkin aikovat. Tämähän lukee niin Lissabonin sopimuksessa kuin NATO:nkin peruskirjassa.

Olisihan se nyt kerrassaan tyhmää olla käymättä Gigantissa ja hyökkäämättä Venäjälle ensiksi ensi-iskun toivossa.

Se, että suomalaiset valtaavat taloudellisesti Venäjän torjuttiin ensimmäistä kertta GTK-1:n kaupoissa eli silloin kun Fortumille kieltäydyttiin myymästä vesivoimaa naapurialueilta.

Tässä operaatiossa ilmeisesti kaksi Fortumin johtajaa ja yksi suojelupoliisin henkilökuntaan kuuluva saivat viiden vuoden viisumikiellon Venäjälle. Tästä ei ole vain Yleisradio ja Helsingin Sanomat muistaneet erityisesti mainita. Juttu taisi olla venäläisellä verkkosivulla.

On kumma, ettei Fortumin pörssitiedotteissa puhuta asiaa.

milan3milan3

Финские политики мудаки. Нон плюс ультра. Скоро половиной Финляндии владеют русские воры / и все русские туристы которые прибили к нам из России на Новый год / воры /. Вот Ваша правда дорогие политики.
1 sielulta karjalainen

jkalervo

Niin, mitähän mieltä tämä meidän Tasavallan presidenttimme on tästä asiasta?! Eipä ole mitään kuulunut.Kyllähän tuo näyttää joka asiassa ajattelevan mikä on itänaapurin pikkumiesten tahto ja sen mukaan sitten toimii.En vieläkään ymmärrä miksi Halosen kaltainen ihminen on valittu tasavallan presidentiksi kun selvästi fiksumpia oli tarjolla.

karjala_3

JanneGPirinen. Nyt jo meni vähän överi ymmärryksen. Että meidän pitäisi antaa Karjalan, Petsamon ym. alueiden takaisinsaannissa Helsinki tahi jotain muuta??

Kuisni? Annatko sinäkin kaksi uutta autoa rosmolle, joka varasti vanhan autosi, että saisit sen takaisin?

Jos se rosmo vielä ajoi autolla 70 000 km, niin maksatko vielä lisää siitä, että se käytti ja tuhosi autoasi? Eihä se asia silviisii ole. Jotain rotia liioitteluunkin.

pentjor

Pertti Salolainen on niitä harvoja suomalaisten edusmiehiä,joka uskaltaa nostaa kissan pöydälle ja silittää vastakarvaan.Salolainen vaatii selkokielellä vain VASTAVUOROISUUTTA maakauppoihin,ei sen enempää.
Minulle ainakin oli uusi tieto,että Paavo Lipponen on
tämänkin ongelman pääarkkitehti EU:n suunnassa.Kun Lipposen hallituksen syntilistaan lisätään vielä eläkeindeksien suhmurointi nykymuottiin 1995 -siinä on kuormaa yhden valtiomiehen ansiolistaan,siis mukamas valtiomiehen !Sappi kiehahtelee,mutta mitä me enää voimme tehdä,kun löysät ovat kintuissa.

Hymiö

Venäläisen kansanluonteen tuntien täytyy venäläisille laittaa selkeä vastaehdotus: kaikki venäläisten ostamat maakaupat täytyy peruuttaa.

Eurooppalaistenhan pitäisi nyt hyväksyä muka rosvojen (=venäjän mafia) lait.

Eli kova kovaa vastaan. Venäläiset eivät muuta hyväksy.

karjala_3

Sellainen mafia-luonnehdinta Venäjän johdossa ei taida olla ihan oikea. Muuttaisin sitä kahdella tavalla.

Ensinnäkin: valtionhallintoa, mafiaa ja kirkkoa ei ole helppo erottaa toisistaan eli rajanveto on vaikeaa.

Valtakuntaa hallitsee silovikiklaani eli KGB- ja FSB-porukasta koostuva joukko. Keitä siihen lopulta kuuluu, ei välttämättä ole tiedossa. Voi siinä klaanissa olla mukana joku oligarkikin.

Putin on klaanin ulospäin näkyvä keulakuva, joka on saanut aitoa asemaan liittyvää presidentin valtaa. Sen hän on siirtänyt pääministerin kansliaan mm. turvallisuusneuvoston, turvallisuusorganisaatioiden ym. hallinnalla.

Koko koneistoa pyörittävä voima ja voiteluaine on korruptio, joka on suurempaa kuin koskaan ennen. Veikkaan harmaan talouden ja korruption suuruudeksi suurin piirtein samaa kuin koko virallinen kansantalous - jossa jo on harmaata taloutta 20 % sisäänrakennettuna.

Siinä onkin miettimistä, miksi tällaista johtamista kutsutaan. Totalitaristinen diktatuuri on väärä ilmaus. Vallan vertikaali on vajaa ilmaus. Demokratuura on epäselvä ilmaus. Sekurokratia kuulostaa jo aika oikealta. Mutta jätetään mielikuviten varaan tämä nimikysymys.

olavinieminen

Miksi Saimaan kanavasta maksetaan vuokraa mutta kaasuputkesta ei peritä?
Miksi Suomi ei ole Nato-Venäjä neuvostossa ajamassa etujaan rajavyöhykkeen ja maaomistuksen osalta vaan sysää asiaa EU:lle?
Halonenkaan ei ota kantaa vaan hymyilee hiljaa.

Valitetaan joka mutkassa mutta mitään ei tehdä ja ollaan niin suomettuneina rähmällään koko ajan.

TV-pappa

on peloteltu, että ellet ole kiltti, tulee paha Amerikan imperialisti-setä, ja polttaa kaikki sinun lelusi. Mutta kaukaa idästä tulee Lenin-setä vihreällä helikopterilla, ja jakaa karamellejä ja banaaneja maailman kaikille lapsille, ja sitten ne maailman kaikki lapset ovat veljiä keskenään, ja voivat asua ja tehdä työtäkin yhdessä.
Tältä pohjalta mentiin sitten peruskouluun, ihmettelemään joukko-opin alkioita, joiden vaikeissa kohdissa vanhemmatkaan eivät pystyneet auttamaan edes kotiläksyissä. Vanhemmat vieraantuivat lapsistaan, ja isät lähtivät turhautuneina aina jo valmiiksi ryyppäämään. Ja nyt nämä ovat sitten vuorostaan päättäjinä.

Siinä sitten ihmetellään, että pitäisikö pakkoruåttin tilalle ottaa venäjä vai espanja. Englanti on sen Amerikan imperialisti-paholaisen kieli, joka ei tietenkään voi tulla edes pohdittavaksi vaihtoehdoksi, saati ainoaksi järkeväksi valinnaksi. Ja vaikeuksissa auttaa aina ystävällinen idän naapuri, avaruustekniikan ihmemaa. Koska sieltä saamme öljyä ja hunajaa, niin meidän pitää olla aina kiitollisia ja kohteliaita heille, ja pidettävä heidät iloisina. Ja sieltä sitten kun löytyy aina riittävästi näitä "kaupantekijärodunkin" edustajia, niin ei litran mittaa viedä koskaan tällä vauhdilla kuin näitä meidän tonttusukupolven päättäjiämme. Eikö näin ole, häh ??! Eivätköhän he ole juuri näitä jätepönttö-maahanmuutto-tasa-arvo-verkkosukka-homo-suurlahjoittajia, koko sakki paitsi sitten vielä lisäksi nämä dinosaurukset, Gustassonnit ja kumppanit, jotka ovat jääneet mukaan vain, koska he ovat aina ennenkin olleet. Ikäänkuin vahingossa.
Näkeehän tämän hyysäriporukan kasvattamista lapsistakin, ettei olla tästä maailmasta, ei kakarat eikä kasvattajat.
Onneksi keväällä vaihtuu jo tuoreempaa väkeä päättäjäremmiin, ainakin järjenjuoksultaan.

karjala_3

Siinäpä sitä onkin ihmettelemistä. Ei järkeä lainkaan maksaa Saimaan kanavasta maksua. Suomalaiset tekivät sen suomalaiselle maalle. NL otti kanavan ja maksatti Suomella maksut. Venäjä korotti maksuja roimasti.

Suomalaiset alukset käyttävät kanavaa 5 %, mutta maksat sen ylläpidon. Kuitenkin venäläinen osapuoli kerää kanavamaksut.

Tämä on tyypillistä suomalaisten poliitikkojen kumartelua itään. Lahjoitusta kuten lähtialuerahatkin.

Jos Halonen olisi hiljaa, siinä olisi jotain itua. Mutta hän lausahtelee, ettei Suomella ole Venäjälle mitään vaatimuksia. Ja lupasi mm. Nord Streamin paljon ennen ennenkuin asiaa oli edes tutkittu.

Olisipa kiinnostavaa nähdä edes eduskunta, joka ei ole 80-prosenttisesti suomettunut. Ja loput on vaiettu. Entä sitten hallitus?

Oikeusministeri ei välitä perustuslaista tai ihmisoikeuksista, kun hän puhuu sotasyyllisinä tuomittujen kunnian palauttamisesta jossain kukkahattujuhlassa. Kuitenkin kyse oli hallitusmuodon, nykyisittäin perustuslain, vastaisista tuomioista. Melkoisia rikoksia tuomiolaitoksen ja eduskunnan taholta.

esperanza toivonen

Eihan ne Karjalan kannasksen tontit, maat ja mannut kuulu Neuvostoliitolle tai Venajalle ensinkaan, ehka Venajan jotajien pitaisi tama tunnustaa, sen sijaan etta uhoavat. Miten Venaja voi yha edelelen pitaa vallattuina alueita, jotia muut eurooppalasiet valtiot vot voineet vaatia takaisin?

esperanza toivonen

Ei Suomen omistamista maista tarvitse tuollaista skabaa kayda. ja Karjalan maat ovat suomalaisten omistamia, ne ovat miehityksen alaisia maiata ja mantuja. Ne eivat ole venalasiten maita, vaan suomalaisia maita. Miksi niista venalaisilla on mitaan sanomista; kautta Euroopan kotiseudultaan pois ajetut kansat voivat vaatia omia maitaan takaisin, miksi karjalaiset voivat vain 'ostaa' omia kotiseutujaan - nyt eivat edes sitakaan?

MURSU

Mite se tähänasti on ollut ton isänmaallisuuden laita Kokoomuslaisilla!? Eikös se ole ollut vähän myötäillen soft-tactics-open doors-for world-to-Finland, rintamusten jopa Vihreiden, Globaali-Halosen, RKP ....Suomi- kansojen koti!?

Tuota vasten nyt yhtäkkinen älähdys esim. Salolaiselta oudoksuttaa....sitenkin että herätteleekö omaa puoluettaan?
On siellä herättämistä kun yksi melkein vieraan uskonto-kulttuuriin-puetun-vierasmaalais-poliiittisen järjestelmän myötämieli, ja toinen hissun-hyssyn sinnetänne sukkuloiva maailman menoa lähinnä myötäilemässä.

No, Salolainen tietysti luistaisi asiasta, että "kysymys on EUtakin Venäjä suheissa koskettava kauppapoliittinen kysymys". Tjaa, mitenkäs ei kuulunut "isänmaallisen" Kokoomuksen yhtäkovaa ja huolehtivaa asennetta, kun Venäläiset ostelivat jopa Suomen Puolustusvoimien naapurista maita enemmänkin...ja sehän oli sitä "vapaata terveullutta kauppaa" , eikä siitä nyt tohtinut mitään huomauttaa ja kysellä...että "mitäs te siihen rakennatte?" Eihän niitä kauppoja voinut sillo ajatellakkaan, "että purkaa kauppa...hui, joku ois suuttunu rajantakana".

Ai niin, mutta nythän onkin vaalit jo ovella, ja jotai pitää nyt aktivoitua...kun ei nyt Sasiakaan oikein voi aktivoida noisssa sen jutuissa...

tapio_o_neva

Ben Zyskowiczille, Kimmo Sasille ja nyt myös suurlähettiläskokemusta hankkineelle Pertti Salolaiselle, jota on pidetty myös yleensä järkevänä luonnonsuojelijana, on iskenyt jonkinlainen kiihko painostaa Aleksander Stubbia, joka on vähitellen oppinut sen, ettei soololaulua Euroopan unioissa toki kaivata, vaan Euroopan unionin puhelinnumero on Catherine Ashtronilla samoin kuin esilaulajan rooli.

Muistelen, että Aleksander Stubb lupasi 2008 tavata NATO:n pääsihteeriä peräti kaksi kertaa vuodessa, josko Venäjä siitä talttuisi, mutta ei kun ei. Ilkka Kanerva lupasi kirjoituttaa selkeän seuramatkaoppaan NATO:on, mutta puheiksi jäi, kun uiveloita astui kuvaan.

Vaikka kolmas maailmansota on väistämätön Laatokan rantatonttien vuoksi, silti ympäristöministeri Jan Vapaavuori on gryndereiden iloksi heikentämässä västönsuojelumääräyksiä niin, ettei niitä tarvitsisi rakentaa kuin enää 3/4 nykyisestä tahdista. Lisäksi pommisuojan kuntoonlaittoa ollaan hidstamassa vuorokaudesta kolmeen. Isänmaata puolustaa, ei toki Jan Vapaavuori maahanlaskualueen eteläpuolella ja maihinnousualueella, vaan kaukana 14-metrin NATO-syväsataman lähellä päättäinen sisäasiaiministteri Anne Holmlund sitkeästi. Vapaavuorella ei ole mitään uhkakuvaa, ksoka kansanedustajat on vapautettu palveluksesta ja ilmeisesti helikopterikyyti Tukholmaan ja Lontooseen odottaa. My foreign policy line is Viking Line. Häkämies big brotherkin palaa Hämeekyröstä lähemmäs rintamaa Kotkaan.

Kokoomuksen sotapolitiikka on kerrassaan epäkonsistettia. Olisiko paras, että Pertti Salolaien kysyisi Stubbilta, minkä puhelinnumeron Hillary Clinton antoi hänelle ja pyytäisi vaikka Pro Kareliaa soittamaan Hillarylle?

Maailmassa ei voi olla mitään sen tärkeämpää kuin uhata Venäjää Yhdysvaltain ydiasein liian laajan raja-alueen tonttikaupan vuoksi.

Iiroviinasmaisesti todeten "meillä ei ole kerta kaikkiaan muuta mahdollisuutta kuin...".

Ruotsin tie o väärä tie ja oikea tie on Korean tasavalla ja Koran demokraattise kansantasavallan tie. Onhan Koreassa juuri e ihmiset, joide älykkyysosamäärä ei ole matalaotsaisen luolamiehen tasoa, vaan 104-105 keskimäärin. Näin toteaisi varmaan t.A.t.u. Vanhanenkin.

puutarhamies

Suomenkaan ei tarvitse kysellä EU:lta, miten täällä myydään tontteja venäläisille. Omapäisyys on yleinen EU-käytäntö, jota on ehdottomasti käytettävä hyväksi täälläkin.

Tonttien myynti ulkomaalaisille seis!

Myöskään ulkolaisten kaivosyhtiöiden houkutteleminen tänne ilmaisille apajille on kerrassaan vahingollista. Se oli Pekkarisen typerin töllön työ ministeriaikanaan, joka pitäisi saada pysyvästi poikki mahdollisimman pian.

tapio_o_neva

"Tonttien myynti ulkomaalaisille seis!"

Tuo ei onnistu kuin palauttamalla itsenäisyys ja eroamalla WTO:sta, EU:sta ja olla liittymättä ETA:an sekä olemalla tekemättä erityissopimuksia EU:n kanssa Sveitsin tapaan.

Kannattaa muistaa, että maata saa edelleen omistaa venäläisen tytäryhtiönsä kautta.

Se, etteivät venäläiset saisi Euroopan unionin jäsenvaltioon rekisteröidyn osakeyhtiön kautta omistaa maata Suomessa edellyttäisi, että Euroopan unioni asettaisi Venäjän kauppa- ja investointisaartoon.

Onkohan Pro Karelia ja Pertti Salolainen oikein kysynyt Barack Obaman tai Angela Merkelin lupaa hankkeilleen?

Suomessa ei ymmärretä, että länsi-integraation syventäminen pahentaa länsirähmällään oloa. Suomalaisen ikeeksi tulee Svenska folkpartietin lisäksi lisää pangermaanisia indoeurooppalaisia ja afroja.

tapio_o_neva

Kaartijääkäri Stubb on varautunut kivääriryhmän varajohtajaksi. Hänet on ylennetty korpraaliksi ja hän varmaan täyttäisi velvollisuutensa ja kohtalonsa mielellään. Minusta kenenkään varautumista ei pitäisi vähätellä.

Pelatuslakia jne. ei pidä löysentää. Väestönsuojien kuntoonlaitto kolmessa vuorokaudessa yhden sijaan on liioittelua samoin kuin se, että Jan Vapaavuori ajaa käytännössä miltei väestönsuojatonta rakennusnormistoa.

Toisin sanoe Kokoomuksessa ajatellaan, että Suomen väestönsuojelu perustuu Yhdysvaltain ydinaseelle. Kansallisessa Kokoomuksessa ei olla ilmeisesti muistettu kysyä Yhdysvaltain ylipäälliköltä mitään toiveajattelusta ja toivottomista ajattelijoista.

VILENIN

Salolainen on oikealla asialla. Miksi olemme EU:sa vaan tarkkailija ja nettomaksajajäsenenä, kaasuputki kulkee aluevesiemme kautta. Venäjä ei tunnusta suomalaisten omistusoikeutta maihinsa jotka ovat Venäjän valtion alueella eikä salli edes niiden takaisin ostamista, mutta hyväksyy kansalaistensa maanoston maastamme.

Tapanainen

Kulkee talousalueen kautta mikä on aivan eri juttu kuin aluevesi-.
Lopusta voi kysyä putkikonsultti Lipposelta ja Haloselta.

tapio_o_neva

Veikko Saksi taisi unohtaa, että suomalaisen venäläinen tytäryhtiö saa omistaa ja myös sen, että YIT tekee rahaa venäläisillä tonttiomistuksillaan.

Tapanainen

Miten YIT voi omistaa yli 50% tytäryhtiöstään kun muille se ei ole onnistunut.
Sama riski se yhteisyrityksessäkin sillä venäläinen voi aina myydä (FSB:n opastuksella) osuutensa ja niin meni sijoitukset.

Tapanainen

ennenkin mm kyselemällä eduskunnassa venäläisten tonttiostoista.

Suurimpia myyjiä Kaakkois-Suomessa ovat kunnat, jotka luulivat saavansa maksukykyisiä asukkaita. Lappeenranta,Ruokolahti,Parikkala,Sulkava,Puumala,
Punkaharju,Savonlinna etunenässä.

Yllätyksenä on tullut se, että ruuat,juomat,bensat tuodaan mukanaan. Muulloin kiinteistöt ovat tyhjillään. Osin jopa kummituskylinä kun omistajat ovat hävinneet niin että ei edes kinteistöveroa saada perittyä loma-asunnoilta, jotka ovat rakennettu pysyvään asutukseen kaavoitetuille tonteille.

Eräässä kunnassa kaupat peruttiin kun rakentaminen ei alkanut sovitussa ajassa. Hölmöyttään antoivat vielä kauppasumman venäläiselle takaisin.

tapio_o_neva

Maksamattomat maksut voi periä pakkohuutokaupassa. On hienoa, että venäläiset työllistävät suomalaisia pientalotehtaissa ja rakennuksilla.

Yhdessäkin paikassa oli palanut suomalaistalo ja kymmenenhehtaaria hoitamatonta maata. Senkin joku moskovalainen osti kiinteistönkehitykseen.

Tuollaiseen karjalaiskuntaan ei kukaan korkeasti koulutettu espoolainen olisi mennyt, mutta moskovalainen meni.

Tapanainen

Saamani tiedon mukaan pitäisi ensin haaste saada perille. Vaikeaa se on kun osoite Venäjällä ei ole tiedossa tai se on saappaanvarressa.Pitäisi kytätä milloin omistaja piipahtaa datsallaan.

Yhdessäkin paikassa (Sulkavalla)ammattiyhdistyksien omistama Lomaliitto möi Natura-alueen naapurista kokonaisen lomakylän ravintoloineen päivineen venäläiselle sijoittajaporukalle.
Alueelle piti tulla kylpylä ym. Mitään ei ole tapahtunut ja viime kesän myrsky täydensi tuon ennen niin kauniin alueen kummituskyläksi.
Se on sitä kiinteistökehitystä.

Maan omistaminen Venäjällä ei ole turvallista edes venäläisille. Kauppa voidaan mitätöidä milloin tahansa. Kannattaa sijoittaa Suomeen vaikka muuta ei sitten tehdäkään.

Markku Penttilä

Maaperän myynti ulkomaalaisille on järjetöntä! Tämähän tarkoittaa sitä, että minkä tahansa maan kansalaiset tai firmat voisivat teoriassa ostaa koko kohdemaan pois kuleksimasta eli siis vallata vieraan maaperän omiin tarkoituksiinsa. Miten tämmöinen hölmöläisten touhu on mennyt läpi eduskunnassa? Täysin käsittämätöntä! Eikä tämän periaatteen varjolla voi tietenkään vaatia, että suomalaiset voisivat ostella maaperää mistä vaan muualta.
Ainoa mikä tuntuu luontevalta voisi olla maa-alueen tai kiinteistön vuokraaminen ko. maan sääntöjen mukaisesti.
Eri asia on sitten yrittää neuvotella pakolla otettujen alueiden palauttamisesta jne. Ja ne ovat taatusti vaikeita, mutta ainahan kannattaa yrittää.
Terv. Markku Penttilä, fm
Kansaned.ehdokas
Muutos2011r.p.

tapio_o_neva

Varmaankin filosofian eli viisaustieteen maisteri Penttilä tietää, että omistamisrajoitukset eli rahansyrjintä on Suomessa laitonta niin kauan kuin Suomi on Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen jäsenvaltio.

Jotta voisimme säätää vuoden 1939 kaltaisen omistuskieltolain, pitäisi palauttaa maahan saman verran täysivaltaisuutta kuin Suomesssa oli 1939.

Tässä tavoitteessa auttaa Itsenäisyyspuolue rp eli kannattaisi joko muuttaa Muutos 2011 itsenäisyyspuolueeksi Itsenäisyyspuolue rp:n tapaan tai pyrkiä sen ehdokaslistalle.

foinikkialainen

Paavo Lipponen otti ja päätti. Sen lajin sosialisti. Miten sen kaasuputken kanssa kävi? Uskokaa nyt jo. Lipponen ja Stubb. Siinä on kaksi Suomen tosi ystävää. Patriootteja jo sukunsakin puolesta kumpikin. Tää nyt vähän "tasoittaa".

office123

Microsoft today Buy MS office 2010 Today with our 30-day refund promise!<a href="http://www.softwares-supplier.com/adobe-acrobat-c-6.html">Acrobat 9</a>announced that it <a href="http://www.softwares-supplier.com/microsoft-project-professional-2010dow... 2010</a> will update Microsoft <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2010-download-c-16.html">Microsoft Office 2010</a> is so great! Office 2007's I love <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2010-download-c-16.html">Office 2010</a> ! native support for ODF 1.1, <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Microsoft Office</a> is my best friend. <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Office 2007</a> is so powerful. without the Many people use <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Microsoft Office 2007</a> to help their work <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Office 2007 Professional</a> is very good! and life.implementation of its <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Office 2007</a> is so powerful. own OOXML format. Many people use <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Microsoft Office 2007</a> to help their work and life.

olavinieminen

Miksi Suomi ei itse valvo etujaan Nato-Venäjä neuvostossa vaan huutaa apua EU:lta?

Venäjän reaktio osoittaa, että Suomen puolustus ei ole tarpeeksi uskottava.
Siksi Venäjä leventää rajavyöhykettään.
Olisikohan nyt vihdoin otettava Naton turvatakuut puolustuksemme uskottavuuden saamiseksi. Kun armeijaa supistetaan niin jostakin ne resurssit on saatava ja Nato on tällöin ainoa vaihtoehto.