Lauantai 26.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Jääkuolema Hakaniemessä: Poliisin outo syytös ihmetyttää

Luotu: 
13.1.2011 08:13
Päivitetty: 
13.1.2011 08:20
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Arkistokuva ei liity Hakaniemen tapaukseen.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan on itse tehtävä merkittävä henkilökohtainen laiminlyönti, jotta häntä voidaan syyttää sivullisen kuolemantuottamuksesta.

Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen ihmettelee Uudelle Suomelle Hakaniemessä sattuneen jalankulkijan jääkuoleman rikostutkintaa.
 
Muiden muassa Ilta-Sanomat kertoi keskiviikkona, että Hakaniemessä sijaitsevan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa epäillään kuolemantuottamuksesta. Jalankulkija kuoli maanantaina, kun jäälohkare putosi hänen päähänsä kerrostalon katolta.

Poliisin mukaan on syytä epäillä taloyhtiötä laiminlyönneistä. Tutkinnanjohtaja Kari Martikaisen mukaan hallituksen puheenjohtaja vastaa asiasta viime kädessä.
 
- Kiinteistön omistajan vastuuta ei voi sivuuttaa tässä, mutta hallituksen puheenjohtajan henkilökohtainen vastuu on hyvin kaukana, sanoo Anu Kärkkäinen Uudelle Suomelle.
 
- Yhtiön velvoite [pitää kiinteistö kunnossa] ei johda siihen, että puheenjohtajan pitää itse olla koko ajan valvomassa lumitilannetta.
 
Päälakimiehen mukaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ei voi olla automaattisesti henkilökohtaisessa vastuussa kiinteistön kunnosta.
 
Sopimus vapauttaa hallituksen
 
Asiaa mutkistaa se, että huoltoyhtiön tehtävien seuranta ja valvonta kuuluvat isännöitsijälle. Isännöitsijän nimittää taloyhtiön hallitus.
 
- Jos taloyhtiöllä on sopimus huoltoyhtiön kanssa siitä, että lumitilannetta tarkkaillaan ja lumet pudotetaan, taloyhtiön hallitus vapautuu vastuusta, Kärkkäinen toteaa ykskantaan.

Kiinteistöliitto ei ole ollut yhteydessä Hakaniemessä sijaitsevaan taloyhtiöön tai sen hallituksen edustajiin tapauksessa, joten Kärkkäinen ei voi ottaa suoraan kantaa tapaukseen tietämättä yksityiskohtia.

Kärkkäisen mukaan kiinteistön omistajan eli taloyhtiön vastuuseen vaikuttavat huoltosopimuksen sisältö, poikkeukselliset sääolosuhteet ja lumenpudotuksen ajankohta. Tavallisesti vastuuketju kulkee niin, että taloyhtiö korvaa kiinteistön kunnon aiheuttaman vahingon ja perii tämän huoltoyhtiöltä, joka viimekädessä hoitaa huoltotyöt.
 
- Hyvä, että poliisi selvittää kuolemantapauksen. Puheenjohtajan osuutta voidaan selvittää. Se on kaukana syytteestä ja vielä kauempana on se, että puheenjohtaja olisi syyllinen kuolemantuottamukseen, Kärkkäinen sanoo.
 
Jääpuikoista syntyy vastuu
 
Suomalaisen oikeuskäytännön mukaan ihmistä ei voi tuomita rikollisesta teosta, jonka tapahtumiseen hänellä ei ole ollut vaikutusta. Tuottamukselliset rikokset johtuvat useimmiten huolimattomuudesta.
 
Kärkkäisen mukaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja voi olla henkilökohtaisessa vastuussa vasta, jos hän on huomannut katolla olevan jäävaaran, muttei ole tehnyt asialle mitään.
 
- Totta kai jos räystäältä roikkuu jääpuikkoja, siihen pitää puuttua. Myös asukkaiden pitää ilmoittaa vaarasta hallituksen jäsenille tai suoraan isännöitsijälle, Kärkkäinen sanoo.
 
- Mutta tämä ei johda siihen, ettei voisi lähteä vaikkapa ulkomaille, koska pitää valvoa taloyhtiön kuntoa. Hallituksen puheenjohtaja ei välttämättä edes asu taloyhtiön asunnossa.
 
Kuopiossa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta kymmenen vuotta sitten. Tämä tapaus oli Kärkkäisen mukaan poikkeuksellinen, sillä tuolloin taloyhtiöllä ei ollut minkäänlaista huoltosopimusta.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

salakankee

jos joku sattuu heittämään voltin talon kohdalla. Tämä on toisaalta loogista mutta toisaalta ihmeellistä, sillä ketään muuta ei voi syyttää liukkaudesta jossakin muualla. Esim. tienpinnan liiallinen liukkaus = alle normien oleva kitka ei aiheuta kellekään korvausvastuuta vaikka esim suuri kolarisuma voitaisiin 100 %sti osoittaa johtuneen hyvin alhaisesta kitkasta ja hiekottamattomuudesta.
Tuskin Suomessa on KOSKAAN tienpitäjää tuomittu mistään. Sen sijaan kiinteistönomistajia on ilmeisesti jahdattu useinkin ihan oikeusasteisiin saakka!
Erikoista.

TakojaIlmarinen

Kävelin presidentin linnan Mariankadun puoleista sivustaa kun eteeni putosi katolta isohko määrä lunta.
Edelläni meni isä lastenvaunujen kanssa.
Lumi putosí väliimme.
Jos lumi olisi osunut meihin olisiko tasavallan presidentti tapahtumasta vastuussa? Hänhän on valtakunnan ja varmaan myös linnan todellinen puheenjohtaja!
Olisiko poliisi kuulustellut Halosta vahingon ja mahdollisen vamman aiheuttamisesta?
Jää paljon arvailun varaan! ;-)

foinikkialainen

Arvo johtajanne ei ole vastuussa mistään! Eikä tule olemaankaan. Se on tullut aikoja sitten selväksi. Kuka häntä uskaltaisi edes kuulustella, kun poliisikin on "rouvan" käskyläisiä. Lain hän voisi toki muuttaa, jos viitsisi ja ihan mihin suuntaan tahansa. Asia olisi toinen, jos ko. jää olisi pudonnut Putinin slaavilaiseen paksuun pehkoon.

donCarlos

Ensisijainen vastuu on taloyhtiöllä. Sopimuksin voidaan huoltoyhtiölle siirtää joitakin huolto- ja kunnossapitotehtäviä. Rikosoikeudellista vastuuta ei kuitenkaan sopimuksella toiselle siirtää; siitä vastaa yksin taloyhtiö eli hallitus ja isännöitsijä. Vahingonkorvauksista selviää asianmukaisella vastuuvakuutuksella, mutta käräjäsalissa istuvat hallituksen puheenjohtaja ja isännöitsijä. Jos vastuuvakuutusta ei ole, vahingonkorvaukset kaatuvat osakkaille yhtiövastikkeen korotuksen muodossa; joskus saattaa olla kyse sadoista tuhansista euroista, ja silloin se tuntuu ilman vakuutusta.

donCarlos

Vahingonkorvauslaki tuli voimaan 1974, jolloin Tuija Brax on ollut alle 10-vuotias.

Miksi pitää kaikista asioista syyttää istuvaa hallitusta? Meillä on vielä paljon lakeja, jotka on säädetty Ruotsin vallan ajalta!

Espoo 70

Odotettavissa mielenkiintoisia yhtiökokouksia taloyhtiöissä..yhtiökokoukset ajoittuvat sopivasti juuri tämän lumisotkun jälkeen helmi/maaliskuulle.

Jälleen valitaan yhtiöille, jokaiselle, uudet hallitukset.
Hallituksen jäsenet tekevät vapaaehtoistyötä koko taloyhtiön puolesta saamatta siitä korvausta. Korvaushan on lähes aina nimellinen, 100 euron hujakoilla. Siitä verot pois.

Kysyä voi jokainen itseltään, miksi lähteä vapaaehtoistyöhön ilman korvausta jos tämänkaltaiset vastuut odottavat ja uhkaavat omaa oikeussuojaa?

Totta kai lumi voidaan poistattaa vaikka kerran viikossa, lasku 5000-6000 kertaa kohden. Samaan aikaan osakkaat kieltäytyvät jyrkästi vastikkeiden nostosta.

Itse olen as.oy:n hallituksessa mukana myös ja ainakin meidän hallituksessa vain yksi on jatkamassa.

Joten todella mielenkiintoisia ja pitkiä yhtiökokouksia on odotettavissa kautta Suomen maan.

Hietsuarska

Pitääkö taloyhtiön hallituksen jäsenten olla yötä päivää kaitsemassa näitä kusiluistimet jalassa lipsuttelevia tahvoja jotka pomppivat kaikkien mahdollisten varoitusaitojen yli lähes työkseen?

Eikö idiooteilla ole tässä maassa enää mitään omaa vastuuta tekemisistään?

No, eipä taida olla koska eihän poliitikoillakaan ole.. Ja ne on sentään vielä typerämpiä kuin idiootit.

J.Ryyti

Tulen ilmoittamaan,että en ole enää käytettävissä. Olen hallituksen jäsen.

Miksi vastata ja huolehtia sijoittajien varallisuudesta käytännössä ilmaiseksi.

Kiinteistössä asuva hallituksen jäsen on kaiken lisäksi Helsingin Sanomien mukaan erityisesti vastuussa verrattuna niihin hallituksen jäseniin,jotka eivät asu kiinteistössä.

Siis juuri sijoittajiin verrattuna. Se on loppu nyt.

Keskisuomalainen

Kun lakikiemurat tulevat tulkittavaksi aina erikseen jokaisen tapaturman kohdalla ja niistä voi seurata hyvinkin erilaisia oikeudenpäätöksiä eli tuomioita, tulisi tämäkin asia käsitellä korkeimmassa oikeudessa ennakkotapauksen varalle.

Taloyhtiön hallitukseen ei saada ihmisiä ollenkaan jos tällainen oikeudellinen linja jatkuu mitä poliisi on ajamassa.

Tapaturmaa ei aina voi estää mitenkään. Esimerkiksi juuri tällainen jäälohkaretapaturma ei ole edes aina havaittavissa, vaan katolta voi tippua lunta tai jäätä äkkiarvaamatta.

Tähän uutisvyöryyn on olemassa myös yksi vaikutusvaltainen taho eli vakuutusyhtiöt. He haluavat myydä vastuuvakuutuksia juuri tällaiseen pienen riskin kohteisiin ja kun sitten jotakin tapahtuu vedotaan tuomioistuimen päätökseen tahallisuudesta, jolloin mitään ei korvata.

Vastuuta on jaettava kyllä jotenkin laajemmalle taloyhtiöissä, mutta miten se tapahtuu. Onko yhtiöjärjestystä muutettava siten että kaikki osakkeenomistajat ovat hallituksessa ja täten vastuussa taloyhtiön taloudellisista riskeistä.

Ei kai yhden henkilön konkurssiin päätynyt puheenjohtajuus ole kenenkään etu, näinhän tässä kuitenkin tulee käymään.

donCarlos

Poliisi ei aja mitään. Poliisi tutkii ja oikeus päättää. Ei tällaiset tapaukset Korkeimpaan oikeuteen mene. Laki on ollut voimassa kohta 40 vuotta ja oikeustapauksia on riittämiin.

Kuten edelleä totesin, vastuuvakuutus auttaa vahingonkorvauksissa. Rikosoikeudellista vastuuta ei voi siirtää muille kuin kenelle se lain mukaan kuuluu eli taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä.

Jotta vakuutusyhtiö vetoaisi tahallisuuteen (dolus), menettelyn täytyy olla todella törkeää. Normaalisti on kyse huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä, jolloin korvaukset maksetaan täysimääräisenä. Tässä kuolemantapauksessa korvaukset ovat mitättömät eli käytännössä hautajaiskulut, max 10.000 euroa;=J

Espoo 70

"Ei tällaiset tapaukset Korkeimpaan oikeuteen mene"

Ennakkotapaus on jo olemassa.
KO päätti Kuopion tapauksessa tuomita hallituksen pj:n..

Edelleenkin ihmettelen ihmisten logiikkaa: mistä luulette löytävänne jäsenet taloyhtiön hallitukseen?

donCarlos

Jonkun pitää hallinnosta vastata. Lain mukaan se on yhtiön hallitus. Jos yhtiötä hallinnoidaan huonosti, osakkeenomistajat siitä vain kärsivät nousevien vastikkeiden muodossa. Toisaalta huonosti hoidettu taloyhtiö vaikuttaa kunkin huoneiston myyntiarvoon, joten nämäkin näkökohdat kannattaa pitää mielessä.

Espoo 70

"Jonkun pitää hallinnosta vastata. Lain mukaan se on yhtiön hallitus."

Kyllä kyllä..eikö tämä ole itsestäänselvyys. Kysyinkin mistä saadaan jäsenet seuraavan vuoden hallituksiin?

Halukkuus monella on karsiutunut kuluvan viikon uutisotsikoihin.

donCarlos

Ennenvanhaan sinne oli tunkua, kun ei tarvinnut vasta mistään.

Hallituksen valinta on yhtiökokouksen asia, ja on mielestäni aika nössöä joukkoa, jos ei ehdokkaita löydy. Vastuu on aina kannettava, jos kerran muitakin päätöksiä pystyy tekemään, so. vastustamaan vastikkeiden nostoa kun sattuu osumaan omaan kukkaroon, jos koko kerroksen omistaa...

Näitäkin tapauksia olen nähnyt tilintarkastajan ominaisuudessa!

Hietsuarska

Edelleenkään et kerro miksi kukaan lähtisi lähes talkoopohjalta kantamaan sitä vastuuta.

Jos on vastuu, siitä pitää saada vastuun mukainen korvaus.

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa taloyhtiön yhtiökokousta. Tässä asiassa menot tulevat kymmen- ellei jopa tuhatkertaistumaan. Tai sitten valitaan pari sijoittajakämpässä vuokralla asuvaa alkoholistia "kantamaan vastuuta" ;)

Kukaan täysipäinen ei tuohon vastuunkantoon lähde ilmaiseksi, jos riskinä on saada omakohtainen konkurssi palkinnoksi.

salakankee

vastuuvakuutus on mallia - ALL RISC - vakuutus - jossa ei ruveta nipottamaa siitä, kuinka lumityöt oli nyt tehty, vaan vakuutus korvaa aina kun vahinko sattuu! Sana VAHINKO on perin kiero, se merkitsee tavalliselle kuolevaiselle eri asiaa kuin vakuutusyhtiöille, joka painottaa tapauksen ennalta arvaamattomuutta ja tahattomuutta, ja vetoaa aina niihin kun korvauksia pitäisi maksaa.

"Tähän uutisvyöryyn on olemassa myös yksi vaikutusvaltainen taho eli vakuutusyhtiöt. He haluavat myydä vastuuvakuutuksia juuri tällaiseen pienen riskin kohteisiin ja kun sitten jotakin tapahtuu vedotaan tuomioistuimen päätökseen tahallisuudesta, jolloin mitään ei korvata."

donCarlos

Ei vastuuvakuutus voi olla AR-vakuutus. Vastuuvakuutuksesta korvataan vain se mistä vakuutuksenottaja on lain mukaan vastuussa. Lisäksi vakuutuksessa on rajoituksia, mitä vakuutusyhtiö ei korvaa, esim. tahallaan aiheutettu vahinko.

salakankee

oikeasti ennalta arvaamaton asia. Jos katto on kallistettu - siihen kohdistuu vetovoima joka kiskoo tavaraa alas! Vetovoiman olemassaolokaan ei ole ennalta arvaamaton asia.
Eli nämä seikat ovat toisaalta murskaavia ja selkeä porsaanreikä vakuutusyhtiöille venkoilla hamaan maailman tappiin jos ne sitä haluavat.
Juuri tämän vuoksi, lakia pitää muuttaa, ettei vastuuvakuutuksissa pidä voida vedota ns teknisiin muodollisuuksiin vaan korvaus on maksettava kun kohtuullinen huolisuus on näytetty toteen.

donCarlos

Kun vastuuvakuutus ei ole lakisääteinen vakuutus, sitä ei voi silloin säädellä laeilla. Siitä korvataan ne vahingot, jotka on ehtojen mukaan korvattava. Jos oikeus tuomitsee korvaukset, jotka eivät ole tahallaan (dolus) aiheutettuja, vakuutusyhtiöllä ei ole juuri muuta mahdollisuutta kuin korvata vahingot. Melko harvoin korvauksista kiistellään oikeudessa vakuutusyhtiön toimesta.

Hietsuarska

Laitetaan katolle koko talvikaudeksi ympärivuorokautinen puhdistusmiehistö. Hiemanhan se toki maksaa, mutta eipä tipu sitten lumihiutale yllätyksellisesti pahaa aavistamattoman kävelijän niskaan.

Työttömyys on siten kertalaakista poistettu, samoin kuin suomalaisten sinnikäs tapa asua lämmitetyissä huoneissa.

Telttamajoitus on tuon seurauksena uusi muotivillitys.

miku

Yhtäläisyyksiä tähän päätökseen?
http://www.kko.fi/39663.htm

"Asunto-osakeyhtiön omistamassa rakennuksessa asioinut henkilö oli saanut surmansa jäälohkareen pudottua katolta hänen päähänsä. Kiinteistön hoito oli sopimuksella uskottu huoltoyhtiölle. Lumen ja jään poistamista katolta ei kuitenkaan ollut sisällytetty sopimuksessa lueteltuihin huoltoyhtiön tehtäviin. Kun vastuuta ei tältä osin ollut selvästi siirretty huoltoyhtiölle, asunto-osakeyhtiön tuli huolehtia tarvittaessa katon puhdistamisesta. Asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta, kun turvallisuusvelvoite oli laiminlyöty."

salakankee

sopimuksin, mutta sitä ei oltu tehty, joten tuossa tapauksessa bumerangi tuli heittäjän omaan takaraivoon, ymmärtämättömyyttä!
Se mitä minä tässä nyt inttäen peräänkuulutan - on juuri se, että on oltava vastuuvakuutus joka korvaa aina, pitää tehdä pakolliseksi ja sen sanamuoto pitää olla sellainen, ettei vakuutusyhtiö venkoile pienen ruskean tekstin avulla aina sivuun. Tulinkohan nyt oikein ymmärretyksi?

Espoo 70

Sotket nyt kaksi asiaa. Vastuuvakuutushan on taloyhtiöillä lähes aina, se kattaa yhtiön johdon toiminnan siltä osin mitä sopimuksessa sovitaan. Siis rahallisesti.

Ei se silti muuta sitä tosiseikkaa, että hallitus on oikeudellisessa vastuussa tapahtuneeseen nähden.

Vaikka korvaussumma saataisiinkin vakuutusyhtiöltä, ainakin osittain, tuomitaan kuitenkin hallitus tai sen pj. varsinaisesta rikoksesta - Kuopion tapauksessa kuolemantuottamuksesta. Ei vakuutusyhtiölle voi tätä tuomiota siirtää..

Hallituksella on hankala paikka, jos yhtiön varat on menneet jo pitkälti edellisen talven lumienpoistoon ja nyt vaaditaan taas yksi tai useampi poisto-operaatio.

Ylimääräiset vastikkeet käyttöön on otettava monessa yhtiössä.

No saadaanpa nauttia siitä "oikeasta talvesta".

salakankee

korvausvastuu on; sitä tarkoitan - en haluakaan väittää, että Hakaniemen tapauksessa hallituksen puheenjohtaja on seissut
ylimmällä parvekkeella pommittamassa ohikulkijoita jääpaakeilla joista yksi osui ja tappoi ohikulkijan.
Jokainen ymmärtää, ettei sellaista tahallisuutta ole muualla kuin kirjallisuudessa.
On olemassa näissä keisseissä useimmiten vain huolimattomuutta, rahapulaa ties mitä inhimillistä.
Sellaisen vastuun (korvaukset) ulkoistaminen on siis kysymyksessä.
Kiinteistöjen vastuuvakuutus on mielestäni mahdollista lailla muuttaa pakolliseksi kuten on palovakuutuskin. Ei ole olemassa tässä maassa yhtään kiinteistöä joissa ei olisi palovakuutusta, se on OLTAVA. Siitä mallia.

donCarlos

Ei ole eikä tule. Liikennevakuutushan on tietyllä tavalla pakollinen vastuuvakuutus, mutta se koskee vain ajoneuvoja. Muut vastuut voidaan vakuuttaa vastuuvakuutuksella, jos vakuutusyhtiö sellaisen myöntää, mutta sekin koskee vain vahingonkorvauksia, ts. henkilö- ja esinevahinkoja. Rikollisoikeudellista vastuuta, vankeutta tai sakkoja - ei voida minkäänlaisilla vakuutuksilla siirtää. Se vastuu on aina henkilökohtainen!

donCarlos

Tuo Kuopion tapaus ei ole ihan verrattavissa Hakaniemen tapaukseen, koska mies omisti koko talon toisen yhtiön kautta. Hallituksessa ei varmaan ollut edes muita kuin joku varajäsen.

Osviittaa kuitenkin tuo tuomiolauselma antaa kiinteistön omistajan vastuusta ja toisaalta hoitoyhtiön vastuusta.

demarien vihollinen no1

..talonyhtiön hallituksen puheenjohtajan hakeminen syylliseksi....
Jos on isännöitsijiä ja huoltofirma hoitamassa asioista.
On tutkittava millainen sopimus on tehty hallituksen ja talonisännöitsijän kanssa.
Onko hallitus määrännyt huoltoyhtiötä tai isännöitsijää kerran vuotiseen kattopuhdistukseen tai muuta vastaavaa.

lumen ja jään putoaminen on riesa jalankulkijoille, useasti on selvästi nähtävissä, kuinka talonyhtiö säästää, kun ei määrää katon puhdistusta, siis koko talven saattaa roikkua metriset jääpuikot.Toisaalta taloyhtiö saattaa määrätä isännöitsijää ja estää katon puhdistuksen jo pelkällä suullisella "uhkailulla"-uhkauilu tietysti koskee jatkosopimusta ja jos kulut nousevat...

eli ehdottomasti joku tai kaikki osapuolet vastuuseen ja vankilaan ja kunnolliset taloudelliset korvaukset jne,jne.
Jotta ei aina sama homma jatku..

Joku tuossa kirjoitteli teistä samaa. Maksamme maailman korkeinta autoveroa,polttoaineveroa jne. veroa liikenteessä, mutta silti olemme tottuneet siihen, että eihän luonnolle mitään voi ja päiväkausia, vikkokausia saadaan odottaa joskus hiekoitusta, suolaa,aurausta..se on sitä sosiaalidemokratiaa...

Teppo Vanamo

Sekä itse artikkelissa, että siitä johtuneessa kommentointiketjussa on saatu aikaan melkoinen sekametelisoppa.

Kyseessä on luottamustoimeen liittyvä valvontavastuu. Valvontavastuuta ei voi siirtää.

Poliisin tehtävä on kuolemantapauksen sattuessa selvittää, onko tapahtunut rikos. Tästä seuraa, että aloitetaan tutkinta, jolle lain mukaan on annettava nimike, joka tutkintaa aloitettaessa kuvaa parhaiten sen hetkistä tiedossa olevaa tilannetta. Nimikettä voidaan tutkinnan edistyessä muuttaa.

Tässä tapauksessa tullaan selvittämään, onko hallitus ollut tietoinen tilanteesta, onko hallitus toiminut niin, että valvontavastuu on käytännössä toteutunut.

Otetaan esimerkki. Asukas on ilmoittanut välittömästä vaarasta aamulla isännöitsijälle. Isännöitsijä on ilmoittanut seuraavana aamuna hallitukselle, joka asiaa pohdittuaan, ilmoittaa seuraavana päivänä huoltoyhtiölle, että vaara on poistettava. Tänä aikana on kuitenkin kuollut yksi ihminen ilmoitetusta vaaratilanteesta johtuneen tapaturman vuoksi.

Ratkaisevaa tutkinnassa tulee olemaan, onko kaksi vuorokautta ollut kohtuuton aika vaaran poistamiseksi, ja tässä tulee se tärkeä kohta "vaaran poistamiseksi". Vaara voidaan poistaa vaikka majoittamalla asukkaat hotelliin ja estämällä kaikki oleskelu vaaraa aiheuttavalla alueella!

Lisäksi selvitetään, että onko vastuussa olevilla henkilöillä ollut mahdollisuus estää onnettomuus yleisessä tiedossa olevien seikkojen perusteella. Tässä tapauksessa oli asiasta varoitettu julkisuudessa (media), jo vuorokautta aikaisemmin. Siinä ajassa olisi ehtinyt vaikka kaataa puut, jotka tarvitaan vaara-alueen rajaamiseen.

salakankee

kiinteistö- ja huoltoyhtiölle! Talon omistaja voi asua vaikka ulkomailla eikä ole paikalla kyttäämässä mitä siellä tehdään. Siis jotakin kohtuutta armon päällepäsmärit.
Ihan sama kun tuuli lennättää kattopellit ihmisen niskaan, on siinä selittämistä kuinka taloyhtiön puheenjohtaja nyt on ollut taas holtiton eikä vahdannut sääennustuksia silmä kovana!
Kuka sen muuten etukäteen tietää kenen katto lähtee lentoon!
Braxko?

donCarlos

Vahingonkorvausvastuu voidaan siirtää vakuutusteitse vakuutusyhtiölle, mutta rikosoikeudellinen vastuu on AINA henkilökohtainen. Jos minä tapan jonkun ihmisen, vastaan minä yksin siitä, ei kukaan muu.

Kun laissa lukee, että kiinteistönomistaja on vastuussa niistä vahingoista, mitä kiinteistön omistamisesta ja pidosta johtuu, se on juuri niin. Ei lakia muuteta minkäänlaisten blogikirjoitusten takia.

Valtiolla ja kunnilla on omat vastuunsa julkista valtaa käytettäessä. Esim. Helsingissä, jos raitiovaunu todetaan syylliseksi vahinkoon, olkoon kysymys henkilö- tai esinevahingosta, Helsingin kaupunki on siitä vastuussa, tai kai tällä hetkellä HSL. Ja korvaus tulee kuin Manulle illallinen. Raitiovaunuilla ei ole liikennevakuutusta, vaan korvaukset menevät kaupungin kontolle.

salakankee

"Kun laissa lukee, että kiinteistönomistaja on vastuussa niistä vahingoista, mitä kiinteistön omistamisesta ja pidosta johtuu, se on juuri niin. Ei lakia muuteta minkäänlaisten blogikirjoitusten takia."

Omistaminen on passiivista toimintaa, ei passivi voi tehdä rikosta! Vain aktiivi on rikollinen. On tuottamuksellista toimintaa kiinteistöissä muttei useinkaan jääpaloilla pommittamista tahallaan ohikulkijoiden autojen päälle ja päihin.
Sanoin jo tuolla ylempänä, että kysymys on aina noissa tapauksissa korvausvastuusta!
Omistamisesta ei myöskään voi aiheutua kuolemantuottamusta, se kun on vain olemista.
Sen sijaan AKTIIVI - kiinteistönhuoltaja on mielestäni aina vastuussa koska se on hänen toimenkuvansa. KIINTEISTÖHOITO.
Menisköhän se jotenkin juristienkin kaaliin sellaisen ihme hiipparin olemassaolo.
Jos VR:n vaihdemies unohtaa kääntää vaihteet ja juna ajaa väärälle raiteelle ja joutuu onnettomuuteen. Vaihdemies on tekemättömyyttään aiheuttanut onnettomuuden. Eikö? Ei VR, joka junan omistaa. Omistaja on passiivi toimija joka voi silti olla korvausvastuussa tapahtumien seurauksista.

siviilitarkkailija

Mm tiemestaria voidaan syyttää tien huonon kunnon seurauksena syntyneestä onnettomuudesta. Vaikka hän nimenomaisesti ei ole tehnyt mitään vaan passiivisesti säästi veronmaksajien rahaa.

Tai heitteillejättö on ehkä vielä parempi esimerkki laista jossa passiivisuus voidaan tulkita oikeudessa rikolliseksi.

Juristin kaaliin ei minun mielestä mene tuollainen aktiivi-passiivi logiikka. He toimivat mekaanisesti lain mukaan ja lain mukaan syyllinen löytyy lopulta hallituksen puheenjohtajasta joka voi saada kuolemantuottamussyytteen. Vaikka hän henkilönä voi kovasti olla erimieltä syytteen oikeellisuudesta. Lopulta sen päättää oikeusistuimen tuomari.

Lait EIVÄT ole sama asia kuin moraalinen oikeudenmukaisuus.

Hietsuarska

Jos joku yksittäinen ihminen voidaan syyllistää johonkin, se tehdään.

Mutta jos valtio/kunta/kaupunki hoitaa hommansa huolimattomasti, syyllisiä ei ole.

Taitaa olla taas aika seuraavassa yhtiökokouksessa vedättää taloyhtiön hallitukselle maksettavia korvauksia ylöspäin. Jos ei kelpaa, niin ulkoistetaan sekin. Toki vastustajat voivat mennä itse taloyhtön hallitukseen talkoopohjalta päivystämään 24/7/365 mahdollisia vaaratekijöitä ja kantamaan niistä henkilökohtainen vastuu.

Onhan se nyt aivan mahdotonta että jos taloyhtiö palkkaa kiinteistönhoitofirman hoitamaan näitä käytönnön asioita, niin vastuussa huolimattomasta työstä ei olisikaan se huolimaton kiinteistönhoitofirma vaan taloyhtiön hallitus.

Samaan aikaan Suomen hallitus ei ole vastuussa mistään...

Espoo 70

Vastuu täytyy kantaa. Asioista täytyy huolehtia.

Varsinainen ongelma asiassa on se miten saadaan jatkossa vapaaehtoista väkeä taloyhtiöiden hallituksiin.

Valtaosa osakkaista valtaosassa taloyhtiöitä ei ole valmiita vastikkeiden korottamiseen siten, että lumien poisto tapahtuu sillä laajuudella mitä edellä tässä keskustelussa ja muualla on edellytetty.

Kyllä kyllä, pitää tehdä kaiken kattava huoltosopimus huoltoyhtiön kanssa asiasta. Toisin sanoen: huoltoyhtiö sitoutuu kiinteistön kunnossapitoon siten, että vaaratilanteita ei koskaan pääse syntymään.

Tiedättekö mitä tällainen sopimus maksaisi? Ihan perusputsaus rivitaloyhtiössä maksaa n. 5000 euroa. Kerrostalossa tuplaten.

Sitten kun mietitään hintaa sopimukselle, joka sisältää tilanteen päivystyksen ja lumenpoiston aina tarvittaessa...liikutaan ihan eri summissa.

Kuinka moni on valmis korottamaan vastikkeet ko. tasolle?
Ei varmastikaan valtaosa. Siten ollaan pattitilanteessa, jossa hallitukselt taloyhtiöiden asioiden hoito ei onnistu sillä tasolla jota tässäkin keskustelussa edellytetään.

Nyt kun vielä muistatte, että hallitustyöskentely on hyväntekeväisyyttä..ilmaistyötä ison porukan eteen. Tämän jälkeen voi miettiä miksi kukaan enää ko. pesteihin vapaaehtoisesti lähtisi. Ja vapaaehtoistyötähän se on...

donCarlos

Korvausvastuu vahingoista lankeaa kuitenkin taloyhtiölle, on hallituksen jäsenillä varaa tai ei. Ja kun on ottanut vastuuvakuutuksen, korvaukset tulee sieltä.

Osakkeenomistajien kannattaa aina miettiä jokaisessa osakeyhtiössä, ketä sinne hallitukseen äänestetään. Huono hallitus voi saada koko yhtiön konkurssiin, ja miten se suu sitten pannaan, kun vastikkeet on pilvissä.

Itse olen asunut taloyhtiössä, jossa ei ollut vastikkeita ollenkaan, ja ylijäämä jaettiin osakkeenomistajille!

Espoo 70

"Osakkeenomistajien kannattaa aina miettiä jokaisessa osakeyhtiössä, ketä sinne hallitukseen äänestetään. Huono hallitus voi saada koko yhtiön konkurssiin, ja miten se suu sitten pannaan, kun vastikkeet on pilvissä."

Heh..kun se valinnanvara voi seuraavassa kokouksessa olla aika rajoitettu..siitähän tässä on kyse.

donCarlos

Miksi vain taloyhtiöiden vastuut pitää hoitaa pakollisella vakuutuksella kun vapaaehtoisetkin ovat jo olemassa? Niiden kautta hoituvat kyllä vahingonkorvaukset, mutta käräjille joutuu aina joku henkilö ja se on omistajan edustaja eli käytännössä hallituksen pj ja isännöitsijä.

salakankee

ettei syyttömät omistajat joudu "rikollisina" oikeuden eteen vastaamaan toisten tekemättä jättämisistä, laiminlyönneistä tiesmistä (kiinteistön isännöitsijä, "talkkariyhtiö").

Ei VR:ää syytetä (rikollisena) vaihdemiehen tekemättä jättämisestä, jos vaihde unohtuu kääntää. Korvausvastuu on taas eri asia!
On olemassa passiiveja ja aktiiveja.
Passiivi ei KOSKAAN voi tehdä rikosta, ei koskaan!
Täysin järjen vastaista!

salakankee

Rikoslaki tuntee termin vallan hyvin. Se tarkoittaa juuri sitä, kuinka syyllisyyttä voidaan veivata taaksepäin ja minne asti.
Otan esimerkin; uskovaiset vanhemmat saavat pojan josta tulee rikollinen joka tekee kaikenlaista kolttosta. Korvausvaatimuksia sataa. Aikuisena mies lopulta tekee jo henkirikoksen. Tekisi jo monen mieli heittää myös vanhemmat vankilaan!
Mutta ei, rikoksen tekijä on subjekti! Hänen tekemisiään ei voi siirtää enää vanhemmille. Vanhemmat eivät siis joudu linnaan rikollisen jälkeläisen takia.
Siin se passiivi - aktiivi -tulee paremmin ymmärretyksi ja kausaalisuusperiaate myös.

Espoo 70

Vielä kerran: oikeuteen joutuu kuitenkin hallituksen jäsen, ei se vakuutusyhtiö tai huoltofirma.

Sinun esimerkissäsi tarkoittanet, että vanhemmat ovat se taloyhtiön hallitus ja lapsi eli subjekti on huoltofirma.

Mutta kun se ei mene näin, usko pois. Oikeuteen joutuu kiinteistön hallitsija eli taloyhtiön hallitus. Ei huoltofirma.

Rikosoikeudelliseen vastuuseen joutuu taloyhtiön hallitus, ei huoltofirma.

Ei vaikka olisi tehty minkälainen superkallis 24h 365vrk voimassaoleva sopimus lumien poistosta. Veikkaan muuten, että tällaista sopimusta ei ole Suomessa yhdelläkään taloyhtiöllä.

Mikäli onnettomuus todella sattuisi tällaisen kaikenkattavan lumienpoistosopimuksen voimassaoloaikana..silloin jouduttaisiin toiseen oikeustapaukseen, jossa taloyhtiö perisi kuluja huoltofirmalta.

Mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että taloyhtiö joutuisi oikeuteen siinä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä... Joten kuvio ei mene niin kuin annat ymmärtää.

donCarlos

Ei lakeja muuteta joittenkin tollojen takia, jotka eivät osaa hoitaa asioitaan > tyhmyydestä sakotetaan. Ja toiseksi, Brax ei lakeja säädä vaan Suomen eduskunta.

Pena

Jos on pieni yhtiö (paritaloja) neljä osakasta, voisiko vastuun siirtää osakkaille yhtiökokouksessa pöytäkirjalla? Käytännössä jokainen tyhjää omat kattonsa meillä kumminkin, joten vastuu tulisi olla osakkailla meidän tapauksessa.

a-ilmari

Tukholmassa Korkein oikeus piti v. 2005 jäänpoistosta vastuullista peltisepänliikettä syyllisenä jalankulkijan kuolemaan jäälohkareen pudottua kadulle. Seurauksena kaupungissa järjestettiin "jääpuikkopuhelin", johon kaupunkilaiset voivat ilmoittaa uhkatilateista. Sähköisen Kaupunkikalenterin kautta tieto etenee kiinteistön kontaktihenkilöille toimenpiteitä varten. Ruotsissa asuntokiinteistöjen omistus- ja hallintasuhteet ovat erilaiset verrattuna Suomeen.

http://istappstelefon.se/

TV-pappa

millä heidän liiketoimialallaan. Eilenkin, juuri ennen iltapäiväruuhkaa, Tampereen Hallituskadulla, oli iso jäinen lohkare jo varmaan yli 20 senttiä, ainakin viisikerroksisen talon, katon reunan ulkopuolella, odottelemassa "sopivaa uhria". Vilkas katu, juuri postitoimiston vieressä. Oli sentään vaara jopa merkitty, kaksi punakeltaista varoitusrimaa, lähes pystyssä seinää vasten. Jos tuon kokoinen lohkare lähtee irralleen, niin ei kai se siihen seinän viereen putoa. Ihan täsmälleen samanlainenhan rikos, eli laiminlyönti, tässäkin oli kysymyksessä. Eikä sekään ole rikollista, jos se lohkare vain putoaa osumatta kehenkään. Mutta auta armias, kun joku jää alle, vaikka olisi minkälaiset kieltomerkitkin, niin se poliisiylijohtajakin varmaan oikein kihelmöi vihaa tällaista laiminlyöntiä kohtaan. Onhan se oikeus tietty sama kaikille, kirjoitusten mukaan. Mutta kyllä sille isännöitsijälle, ja koko taloyhtiön hallitukselle, pitäisi vähintäinkin ehdollista vaatia. Ja yllyttäähän tällainen rikollisuus myös muita tekemään saman rikoksen. Siksihän sille eduskuntatalon "räjäyttäjällekin" pitää saada tosi tuntuvat rapsut, välittämättä kustannuksista kaikissa ylemmissä oikeusasteissakaan. Kuuluuhan tällaisten rikollisten rankaiseminen juuri nimenomaan poliisitoimen ydinliiketoimintaan. Vaikkakaan ei nyt taloudellisesti yhtä kannattavaan kuin tämä ylinopeusrikollisten rankaisutoimi.

Masa Lahti

Ko ammattikunta on valitettavan usein kammottavaa sakkia.
Usean kokemuksen perusteella totean, korruptio ja kaverisuhteet
rehottaa ja aiheuttavat epäselvyyttä. Isännöitsijä on
osakkeenomistajien edunvalvoja.
Se on nähty kuinka isäntäpehtoorit vetäytyvät,
ongelmatilanteissa, eivätkä ota vastuuta.
Valitettavan monesti hallituksen puh.johtaja on jotenkin siviilisidoksissa
tähän pehtooriin, joka vie asiakkaita kuin litran mittaa.

Luonnonsuojelija

Jokaisen täysjärkisen tulee varoa katolta putoavaa lunta oman turvallisuutensa takia. Taloyhtiön seinustalla oli lisäksi pari keppiä varoittamassa tilanteesta jolloin vähintään "herätyskellojen" olisi tullut soida.
Itse tutkin talvella kulkiessani talojen kattoja ja arvioin tilanteen millä puolella uskaltaa kulkea.

donCarlos

Terveen järjen pitäisi toimia näissäkin vahingoissa. Ei pitäisi mennä edes ulos näin liukkailla keleillä. Vaikka miten taloyhtiö olisi vastuussa ja korvaukset vakuutusyhtiöltä tulisivat aikanaan, en kyllä haluaisi joutua sairaalaan ja olemaan vuoteen omana, esim. nilkan murtumisen takia, yli kaksi kuukautta.

Eräs tuttavani kaatui töissä suorastaan jäätiköllä. Häneltä murtui nilkka + nivelsiteet poikki ja lisäksi sääriluu poikki. Lehdet viherjöivät kauniisti puissa ennenkuin hän pääsee seuraavan kerran töihin. Kyseessä onneksi työtapaturma ja Helsingin kaupunki vastuussa. Palkka juoksee tällaisessa tapauksessa normaalisti, mutta juoksemaan tuo nuori mies ei pysty ennenkuin loppukesästä...

Että sellaista toimintaa Helsingin kaupungilla!

donCarlos

Tasakatto on todella Suomen oloissa arkkitehtien neroleimaus. Niisä ei lumi todellakaan putoa maahan ilman apuvoimia. Painokuorman ansiosta tällaisina talvina lumet löytyvät makuuhuoneesta, ja vettä olohuoneeseenkin riittää koko vuodeksi vaikka lumet olisivat jo sulaneet. Onneksi vakuutus ei korvaa tuollaisia lumen painosta tai katon vuotamisesta aiheutuvia vahinkoja...

totuuden torvi

kiinteistön ulkokaton lämmityksestä miinuksen puolelle mentäessä. Energiayhtiöiltä tulisi vaalitukea kassikaupalla ja valtiolle tuoreita verotuloja.

Kepulit ja meloonit takuumiehiksi, ja laki säädetään ennen kesää.

office123

Microsoft today Buy MS office 2010 Today with our 30-day refund promise!<a href="http://www.softwares-supplier.com/adobe-acrobat-c-6.html">Acrobat 9</a>announced that it <a href="http://www.softwares-supplier.com/microsoft-project-professional-2010dow... 2010</a> will update Microsoft <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2010-download-c-16.html">Microsoft Office 2010</a> is so great! Office 2007's I love <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2010-download-c-16.html">Office 2010</a> ! native support for ODF 1.1, <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Microsoft Office</a> is my best friend. <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Office 2007</a> is so powerful. without the Many people use <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Microsoft Office 2007</a> to help their work <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Office 2007 Professional</a> is very good! and life.implementation of its <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Office 2007</a> is so powerful. own OOXML format. Many people use <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Microsoft Office 2007</a> to help their work and life.

office123

Microsoft today Buy MS office 2010 Today with our 30-day refund promise!<a href="http://www.softwares-supplier.com/adobe-acrobat-c-6.html">Acrobat 9</a>announced that it <a href="http://www.softwares-supplier.com/microsoft-project-professional-2010dow... 2010</a> will update Microsoft <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2010-download-c-16.html">Microsoft Office 2010</a> is so great! Office 2007's I love <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2010-download-c-16.html">Office 2010</a> ! native support for ODF 1.1, <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Microsoft Office</a> is my best friend. <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Office 2007</a> is so powerful. without the Many people use <a href="http://www.softwares-supplier.com/">Microsoft Office 2007</a> to help their work <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Office 2007 Professional</a> is very good! and life.implementation of its <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Office 2007</a> is so powerful. own OOXML format. Many people use <a href="http://www.softwares-supplier.com/office-2007-download-c-17.html">Microsoft Office 2007</a> to help their work and life.