Lauantai 26.5.2012

Venäläisten ”invaasio” Suomeen - Lätkäistään heille vero?

Luotu: 
13.1.2011 15:13
Päivitetty: 
13.1.2011 15:15
  • Kuva: eKarjala kuvapankki / Helena Hjerppe
    Savitaipaleen Kärnäkoski.

Kaakkois-Suomen kunnanjohtajat hämmästelevät Venäjän päätöstä kieltää ulkomaalaisten maanomistus raja-alueilla. Kunnanisien mukaan kielto ei ole reilu, vaan haikailua vanhaan voimakkaaseen Neuvostoliittoon.

- Tässä ei vastavuoroisuusperiaate päde enää, Taipalsaaren kunnanjohtaja Jari Willman kommentoi.

Taipalsaari on yksi venäläisten "invaasion" alle jääneistä kunnista. Kunnassa on kymmeniä venäläisomistuksessa olevia tontteja.

Willmanin mukaan nyt on liian myöhäistä pohtia sitä, pitäisikö EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten maanomistusoikeutta rajoittaa, mutta pohtii uudenlaista veroa asukkaille, jotka eivät asu kaava-alueen kiinteistöissä pysyvästi.

- Täyskielto ei ole enää ratkaisu, kun kerran on tälle tielle lähdetty.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev allekirjoitti sunnuntaina ukaasin, joka kieltää ulkomaalaisten tonttiomistukset Venäjän raja-alueilla kuten monissa osissa Karjalaa.

Willmania kovempaa linjaa vetää Savitaipaleen kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi. Hänellä ei olisi mitään sitä vastaan, että Suomi kieltäisi EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta oikeuden omistaa maata.

- Kaippa se olisi sitten vastavuoroista. Saa nähdä, kestääkö poliitikoilla kantti, Iso-Mustajärvi sanoo Uudelle Suomelle.

Kristillisten kansanedustaja Sari Palm ehdotti tänään Uuden Suomen Puheenvuorossaan, että Suomen pitäisi säännellä "kohtuullisesti" maanomistusta.

Willman ja Iso-Mustajärvi eivät kuitenkaan itse lähtisi kunnissaan vaikeuttamaan ulkomaalaisten maanomistusta. Molemmat tunnustavat, että matkailu on Kaakkois-Suomelle erittäin tärkeää.

- Päinvastoin olen sitä mieltä, että EU:n pitäisi painaa päälle, että Venäjäkään ei pitäisi mitään rajoitteita. Lainsäädäntö pitäisi saada sellaiseksi, että olisi turvallista ostaa Venäjältä maata, Iso-Mustajärvi sanoo.

Savitaipaleella yli kaksikymmentä tonttia, pääasiassa haja-asutusalueilla, on ulkomaalaisomistuksessa. Taipalsaarella puolestaan ulkomaalaiset omistavat kymmeniä tontteja.

- Suurin invaasio on pysähtynyt tuohon Lemi-Taipalsaari-linjalle, Iso-Mustajärvi sanoo.

Taipalsaarella ongelmia eivät aiheuta niinkään vapaa-ajan asunnot, vaan kunnan vakituiseen asumiseen kaavoittamat tontit.

Willmanin mukaan kauppasopimuksiin ei voi teknisistä syistä laittaa vakituista asumista vaativaa ehtoa.

- Suomessa vakituisen asunnon sijainti on ilmoitusasia, Willman sanoo.

- Vakituisesti asuva perhe tuottaa Taipalsaarella hieman yli 10 000 euroa vuodessa kunnallisveroja. Vapaa-ajan asunnot vievät tilaa vakituisesti asuvilta perheiltä.

Jari Willman ehdottaa, että suomalaiseen kiinteistöverotukseen otettaisiin käyttöön kolmas luokka. Nykyisten vakituisen asunnon ja vapaa-ajan asunnon kiinteistöverojen oheen pitäisi verottaa kaava-alueen kiinteistöjä, joilla ei ole vakituista asukasta.

- Tämä vero voisi olla korkeampi. Kunta joutuu kuitenkin pitämään yllä tekniikkaa ja polttamaan katuvaloja siellä alueella, Willman vetoaa.

Hän toivoo, että epävakituiseen asumiseen ostettujen ulkomaalaisomisteisten tonttien asemaa selkeytettäisiin nykyisestä.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Dr. Schmidt

Venäläiset ostavat innokkaasti huviloita Hangosta. Edellinen kerta jäi lyhyeksi.

Eihän tämä ole muuta, kuin palaamista edellisen vuosisadan kosmopolitanismiin.Suomen tehtävä on välittää Venäjän ja Euroopan välillä.

MURSU

Ulkomaalaisten ei pitäisi saada ostaa miltään alueilta jotka ovat tavalla tai toisella kulttuurihistoriallisiin miljöihin luettavia alueita (esim Fiskars, Pohja laajat ruukkimiljööt, tai niihin verrattavat alueet) Ahvenanmaa sellaisenaan lähisaaristoineen pitää olla erikoiskontrollissa, erikoisehdoin valvottua.

Käsitän kyllä "tapio_o_nevan" ovelan piilo-"trap-in" kysymyksen, eli jos vastaa kuten tein niin "miksei Venäjä sitten saisi rajoittaa" (ilmeisesti "tapsa" yritti tähän koukuttaa).

Pääosin siis tarkoitan alueita jotka sisältävät miljöinä, kokonaisuutena "kansalliskulttuurelisia merkityksiä" (ei nyt joku peltomaisema ole ihan sitä), valtiollisesti/militarisesti arkaluontoista aluetta. Karjala tai semminkään koko Suomen vastainen raja ei nyt kai ole sitä. Vai onko Suomen raja niin merkittävä uhka Venäjälle? Vastaavasti Venäläiset saivat ostaa lähes Suomen Puolustusvoimien naapurista tonttia / "varastoa".

Htalk

Esimerkki Suomalaisesta vastavuoroisuudesta ... kun rakennetaan lomamökkejä ulkomaalaisille. Eli ei ole helppoa itärajan Suomen puolellakaan.

"Taipalsaaren kunta ja Suomen asuntomessut osuuskunta ovat päättäneet peruuttaa vuoden 2012 loma-asuntomessut Taipalsaaren Sarviniemessä.

Kaavavalituksista johtuen alueelle suunniteltuja kunnallisteknisiä ratkaisuja ei ole mahdollista toteuttaa suunnitellussa aikataulussa, joten messujen järjestämiselle ei ole edellytyksiä."

Lähde.
http://www.saimaaspirit.fi/news01.php

Tontti Saimaalta 60.000-300.000 € mahdollisuus ostaa myös rannan vesijättö...
lähde:

http://www.remal.fi/images/pdf/sarviniemi.pdf

M Eiramaa KNFIJV

Lavrov: Maanmyyntikielto (laittomasti miehitetyillä alueilla) ei kansainvälisen lain vastainen (YLE)
"...Lavrov korosti, että presidentin asetus täydentää vuodesta 2001 asti voimassa ollutta maalakia. Lain mukaan presidentti päättää alueet, joilla ulkomaalaiset eivät saa ostaa maata."
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=5434645#post5434645

Laiton miehitys ja etninen puhdistuskin ovat stalinistien mielestä laillista naapuriystävyystoimintaa.

Muistuttaisin lisäksi tästä eriarvoistamisesta ministeritason ja tavallisten kansalaisten välillä: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/108237-yle-suomalaiset-menettavat-rahan...

Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!

M Eiramaa KNFIJV

Venäläiset ryöstivät 1939-1947 Suomen Karjalan ja Petsamon laittomalla hyökkäyssodalla. Alueet miehitettiin laittomasti venäläisillä ja liitettiin jossain määrin kansainvälisen oikeuden muodolliset legaalisuuskriteerit täyttäen Neuvostoliittoon Pariisin rauhan"sopimuksen" jälkeen 1947, eikä se legitiimi valtaus ollut sittenkään. Alueet miehitettiin ja asutettiin venäläismaahantunkeutujilla täysin jo ennen tuota kv. sopimusta 1947, minkä Suomi "hyväksyi" samalla tavoin kuin vaikkapa Satu Hassi hyväksyisi ryöstönsä ja raiskauksensa, jos moottoripyöräjengi tekosensa jälkeen osoittaisi kolmella katkaistulla haulikolla ohimoita ja sydäntä ja vaatisi hyväksyntää.

TV-pappa

äänekkään naurunremahduksen muodossa. Vaikka olenkin tällä hetkellä yksin kotona. Tuostä..esimerkistä...Reino Helismaa: Lännen pikajuna, osat 1-2. ...Nyt ei voi kirjoitella tarkemmin, edes morse-merkeillä, kun menisi senzuuriin kumminkin. Se saa nauraa, joka tuntee laulun juonen. Hassin tilalle voisi vaihtaa vaikka vähän vielä "rajummankin" puolueleidin.

marko.lehti

venäläiset ostavat huviloita myös siksi suomesta
eivätkä venäjältä.
koska suomessa on omaisuuden suoja.
venäjällä voi korkea viranomainen todeta että talosi kuuluu minulle ja mitäs teet?

ravintoketjun pohjalta

Siirtyyköhän yksityisen Venäjän kansalaisen Suomessa omistama tontti ym. Venäjän valtion omistukseen mikäli Venäjä päättää että yksityisomistus ei enään käy? Sodan käyminen on resurssien haaskausta,joten kannattaa ostaa tai ostattaa haluamansa...

karjala_3

Ei mikään estä Suomen eduskuntaa päättämästä, että vastavuoroisuuden pohjalta Suomi tekee kokonaisuudessan EU:n ulkopuolisten maiden asukkaiden/yhtiöiden kiinteistöostot Suomesta luvanvaraisiksi.

Sen vuoksi ehdotan, että tämä asia laitetaan selkeästi hallitusohjelmaan.

Htalk

Kiitos -Teemu J. Kammonen Hieno kuvavalinta uutisessa

Vaikea on muuta hyväksyä kuin vastavuoroisuutta noissa ulkomaalaisten maanomistusoloissa. Taipalsaarelle ja Savitaipaleelle tuo vastavuoroisuus vaatii lisäksi kiinteistöverolainsäädännön kehittämistä. Ongelma on toistaiseksi enemmän periaatteellinen kuin taloudellinen.

Kesäasukkaat ovat varmasti tervetulleita rajan molemmilta puolin mutta kunnan kannalta on kohtuutonta jos ulkomaalaiset kesäasukkaat ostavat suuressa määrin kaavoitetuilta alueilta asuntoja "kesämökki-kiinteistöverolla" Kunta on investoinut pysyvien veromaksajiena saamiseen kunnallistekniikkaa rakentamalla ja saa vain "osaaikaisia veronmaksajia... "

Toisaalta nyt on kyse muutamista perheistä niin ei tuosta vielä päästä kunnan budjettia heiluttamaan. Paljon on silti porukkaa, jotka elävät asemasotavaihetta 1943 ja haluaisivat kieltää kaiken muun kanssakäymisen venäläiset kanssa kuin viinan ja tupakan oston...

Vastavuoroisuutta pitää noudattaa molemmin puolin "200 km. rajavyöhykettä" ...

"Taipalsaaren kunta ja Suomen asuntomessut osuuskunta ovat päättäneet peruuttaa vuoden 2012 loma-asuntomessut Taipalsaaren Sarviniemessä.

Kaavavalituksista johtuen alueelle suunniteltuja kunnallisteknisiä ratkaisuja ei ole mahdollista toteuttaa suunnitellussa aikataulussa, joten messujen järjestämiselle ei ole edellytyksiä."

Lähde:

http://www.saimaaspirit.fi/

Karjalan poeka

Tapeltiin ja torjuttiin, tehkäämme niin nytkin. Valtiovalta ja pressa : hoitakaa nopeasti laki, maiden myynti venäläisille on lopetettava!!!

TV-pappa

lueskelivat täältä US-kommenteista, minkäläisiä rötöstelijöitä ja suurrikollisia tämä Suomi on pullollaan. Ja viimeisenä niittinä, kun kuulivat että entisen pääministerinkin epäillään olevan täysi roisto. Alkoivat vissiin suurimittaiset linnoitustyötkin välittömästi raja-alueilla.

foinikkialainen

Onko US ainoa media, joka julkaisee edes jotain tästä epäkohdasta? Olen koettanut kirjoittaa kuinka kauniisti tahansa ko. aiheesta, niin mode sensuroi. Käsittämätöntä! Niklas, vaikka olen vit..lut sulle aina välillä, niin sussa on silti rotia, miljonääriksi. Kiitos siitä! Voisit olla samanlainen kusipää, kuin esmex hyysärin vastaava.

Tynkä-Karjalan Antti

"Willmanin mukaan nyt on liian myöhäistä pohtia sitä, pitäisikö EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten maanomistusoikeutta rajoittaa..."

Mikä estää? Selkosuomeksi - kiitos.

Sarviniemen suunnasta esitetään kunnanjohtajalle selän suoraksi oikaisemista. - Ja konkreettisia toimia.

joonathan

Minun pitäisi myydä lappeenrannan lähellä oleva tilani, Se on kaavoitettu kesämökeiksi. Kuka maksaa minulle korvauksen jos en saa sitä myydä eniten tarjoavalle. Ja koskisiko tämä maanomistukielto kaikkia EU:n ulkopuolella olevia. Koskeeko omistus muitakin kuin maa-alueita. Ja koskeeko se kaikkiaalla olevia. Entäs aiemmin ostettuja. Ei kansalaisia saa laittaa eriarvoiseen asemmaan.

B.J

Lappeenranta on oikeastaan ainut kaupunki suomessa, jossa Venäläisten vaikutus näkyy. Toisena tulevaan Imatraan verrattuna ulkomaalaisille tehtävä kauppa on Lappeenrannassa noin neljä kertaa suurempaa.

Lappeenranta on selkeästi suomen nopeiten kasvava kaupunki. Silti edellä mainitusta syystä kirjattu väkiluku ei kasva.

Lappeenranta ei taida asemaansa valittaa...

Maa muuttukoon

"Rajaseudun kuntiin halutaan venäjänkieli pakkoruotsin sijaan." Askel askeleelta siihen päädytään, eikö niin? :)

Tuo kaava-alueen kolmas veroluokka on hyvä ja toteuttamiskelpoinen. Yhä tarkemman kehysbudjetin puitteissa toimiville maaseutukunnille se on varteenotettava ratkaisu infrastruktuurin kiinteiden kustannusten kattamiseen. Samoin loma-asukkaiden veroluokassa on paljon tarkistamisen varaa, kuten myös loma-asutuksen jätemaksuissa. Täällä maaseudulla sanotaankin jo tänään: "Kiitos, kun vietitte kesän pari viikkoa kanssamme - hoidamme kyllä roskanne ilmaiseksi pois".

Kenellä on varaa rakentaa 300-400 teuron arvoinen mökki 100 teuron tontille tuskin itkee muutaman satasen vuosimaksujen perään. Citymaasturin yksi ainoa aluvanne renkaineen maksaa kevyesti 700 euroa, joten hiukan suhteellisuutta kustannuslaskelmiin mukaan.

Jouko Heyno

Kansallisen valtioalueen olemassaolo perustuu legitiimiin maanomistukseen ja maanhallintaan. Venäläiset hankkivat nyt Suomen rahalla, kun aseilla eivät pystyneet.

Presidentti Karhunen on oikeilla jäljillä: Venäjän voivat omistaa vain Venäjän kansalaiset. Suomalaisille uusliberaaleille uusidiooteille ajatus on vieras, sillä sehän ylittää kvartaalitarkastelun ajanjakson.

peweste

Mitäs ihmeellistä maassa maan tavalla.Suomalaiset ehtivät ostaa tontteja Venäjältä.Laki mitätöi ostot ja myyjät pitävät rahat.Ei hätää muutaman vuoden kuluttua voit taasen ostaa vaikka saman tontin uudelleen.
Tämä on venäläinen tapa kierrättää.

TV-pappa

kohkaamista myös näissä väestönsuoja-laeissa. Kovat on normit, vaikkei mitään suojautumistarvetta näyttäisikään olevan. No nytpä sitäkin aletaan sitten vissiinkin hankkia, sitä tarvetta.
Koskahan viimeksi on käyty läpi tämän Mainilan tasalla olevien paikkakuntien väestönsuojat? Ainakin lumi pitäisi poistaa vähintäin päivittäin.

pakista

Tiettävästi venäläiset hankkivat kiinteistöjä ja asuntoja varsin runsaaasti koko EU:n alueella. Venäjän näköpiiristähän tämä merkitsee pääomapakoa mittavassa määrin.

Näinollen on mahdollista , että Venäjän päätös estää kiinteistöjen hankinta onkin tarkoitettu oletetusti vastaavaan kieltoon Suomen taholta ja rajoitettaisiin täten venäläisten sijoitustoimintaa rajojensa ulkopuolelta - mikä ehkä on sijoitusta varmuuden vuoksi tai verojen välttämiseksi.

Brandheim

Poliitikot toimivat vain torkkupeittojen asioissa.Isompaa asiaa ei kosketa tikullakaan.Ne on Torkkupoliitikkoja.
Töissä oli insinöörejä jotka huolehtivat verstaan tupakan tumpeista,ne oli tumppi-insinöörejä.

edvard

Venäjä rykäisi kaasuputken Suomi-neidon varpaille, taisi siihen vaivihkaa lurahtaa valokaapelikin kylkeen. Putin sanoi Itämeren laivaston tärkeimmäksi tehtäväksi tämän rööristön suojelemisen. Lupasi vielä pönkäksi 480 miljardia euroa lisärahoitusta sotaväelle 10 vuodessa eli noin Suomen koko budjetin loppusumma vuosittain.

Seuraava putki tulee Jäämereltä Suomenlahteen maarajaamme seuraten. Siksi tämä laaja rajavyöhyke, ettei ole tsuhna jaloissa pyörimässä ja päivittelemässä sitä voimaa, millä tätä rakennelmaa täytyy muka suojella.

Suomenkin pitää turvallisuussyistä kohtuullisesti ja vastavuoroisesti hieman levittää omaa rajavyöhykettään. Sopiva ja mietitty tasa olisi vanhan Salpa-aseman linjaus. Kaikki kiinteistömyynti venäläisille linjan itäpuolella ja aseman syvyydessä 50km länteen on kiellettävä. Jo tehdyt kaupat on peruttava. Tarvittaessa taannehtivatkin lait voidaan hyväksyä, kuten sotasyyllisyysoikeudenkäynnissäkin.

Sotaveteraanit aikanaan tekivät työnsä kunnolla . Mielenkiintoista nähdä, mihin setaveteraanien tahto ja kyky riittävät Suomen etujen puolustamisessa.

olavinieminen

Miksi Suomessa voi venäläinen omistaa maata ja kiinteistöjä vapaasti?
Miksi Suomella ei voi olla Naton turvatakuita?

Siis vanha vihollinen saa tulla mutta Naton turvatakuut eivät!

Suomen ulkopoliitiikka on täyttä hölmöilyä.

jussilaari

Suomesta saa kuka tahansa ulkomaalainen ostaa maata vapaasti siksi, että Suomen eduskunta on niin asiasta päättänyt.
EU-pakotti Suomen poistamaan maaomistuksen rajoitukset EU-maiden kansalaisilta. Suomi poisti samalla yksipuolisesti rajoitukset muidenkin maiden kansalaisilta.

Siksi venäläinen, amerikkalainen, kiinalainen, norjalainen jne. saa ostaa ja omistaa maata Suomessa.

Se, ettei suomalainen saa vapaasti ostaa maata Venäjältä presidentin määrittämiltä kieltoalueilta perustuu taas Venäjän duuman säätämään lakiin vuodelta 2001. Ainakin Suomessa oikeusministeriössä tämä laki on ollut hyvin tiedossa.

snr

Suomessa venäläinen ja minkä maalainen hyvänsä saa omistaa maata ja kiinteistöjä, koska Suomi on Venäjää vapaampi maa, ja niin sen pitää ollakin.

Todella hölmöä että ensin käydään sota missä puolustetaan vapautta ja sitten aletaankin vähentämään niitä kopioimalla entistä vihollista. Samaa voidaan soveltaa näihin äärilaidan maahanmuuttokriittistenkin agendaan, jossa ääri-muslimeja kopioidaan surutta.

No, mitä enemmän Pietarin ja Helsingin välillä junat kulkevat ja kauppa käy sitä parempi.

Asetukset ja säädökset eivät ole koskaan kiveen kirjoitettuja. Raja-alueiden turvavyöhykkeistä täytyy sopia kahdenvälisesti, jotta rajavalvontaa voidaan yhdessä paremmin koordinoida.

UppiNiskanen

Höpö, höpö. Onko typerämpää otsikkoa? Täällä Suomessa tarvitaan kaikki kauniit venäläiset naiset, jotka nyt ikinä haluavat tänne tulla. Vain siten me suomalaiset miehet voimme vielä pitää pintamme islamia ja femareita vastaan.

jukkaheinonen

Tahan asiaan tarvitaan kansalaisaddressia, kukahan aloittaisi?

1. Vaadittava tayskieltoa ryssien maan- tai kiinteiston omistukseen Suomessa. Jo tehdyt kaupat peruutettava.

2. Ei viisumivapautta ryssille.

3. Ryssilta perittava vuokraa silta alueelta, jossa merenpohjan kaasuputki kulkee.

havepe

... Pitää ymmärtää kun Putin hoksasi, että kansalaisten öljyvarannot olivat lipuneet oligarkkien ja ulkomaalaisten suuryritysten käsiin joista valittiin Jukos kansallistettavaksi ja Sakhalin -2 ulkomaalaisomistusta pudotettiin puolella.

Nyt Veli-Diima hoksasi etteivät olleet jakaneet kansakunnan rikkauksia tasaisesti ja halusi estää köyhiä maanmiehiä myymästä maitaan ja mantuja lähes ilman rajanaapureiden ökyturisteille. Niinpä säädettiin laki joka estää maakaupat ettei tarvitse alkaa auttamaan kansalaisiaan.

Pitää toimia, nyt kun olemme Suomessa hoksanneet, että olemme menettäneet kulkuyhteydet makean veden juomapaikoille ja meren rannoilla saaristolaisten rantautumis paikoille, täytyy meidän pakkolunastaa ilman korvausta 20% venäläisten tonteista ; niiden ranta-alueet ja rakentaa niihin "kärrytiet" kaikkien käyttöön.

Ei tarvitse kysyä EU-herroloilta mitään ja voi toimia heti.

Tämä tukee hyvin Venäjän valtaherrojen pyrkimyksiä tulla uudelleen valituksi, kun varakkaat suuttuvat.

Htalk

Esimerkki suomalaisesta vastavuoroisuudesta... Vaikeuksia on molemmmin itärajaa rakentaa ulkomaalaisille lomamökkejä.

"Taipalsaaren kunta ja Suomen asuntomessut osuuskunta ovat päättäneet peruuttaa vuoden 2012 loma-asuntomessut Taipalsaaren Sarviniemessä.

Kaavavalituksista johtuen alueelle suunniteltuja kunnallisteknisiä ratkaisuja ei ole mahdollista toteuttaa suunnitellussa aikataulussa, joten messujen järjestämiselle ei ole edellytyksiä."

Lähde: http://www.saimaaspirit.fi/news01.php

jukkaheinonen

Sarviniemi on erityisen luonnonkaunis alue ja myos paikallinen vaesto ja luonnossaliikkujat/ vesillaliikujat vastustivat messuja. Tallaiset asuntomessut ja niiden seuraama asutus olisivat raiskanneet Sarviniemen.

Jos Sarviniemi ei jo ole luonnonsuojelualue niin siita taytyy se tehda.

Kaikkein vahiten haluamme ryssia Saimaan parhaita paikkoja raiskaamaan.

Tapanainen

Kaavasta valittaa usein Ympäristökeskukset, joihin on pesiytynyt viherhörhöjä.
Nykyinen valitusrumba vie n 6 vuotta, jota ympäristöministeriö käyttää hyväkseen.
Oikaisuvaatimus ½ v, aluellinen hallintoikeus 3 v ja Korkein hallinto-oikeus 3 v.
Taipalsaari on heidän erityisessa suojeluksessaan. Jopa jo toteutettujen rakennusten lupiin on haettu purkua.

jukkaheinonen

Sarviniemen taytyykin olla suojeluksen alla.

Asuntomessuja ja Sarviniemen asustusta ajoi bulvaani, joka voisi myyda vaikka oman aitinsakin. Onneksi hanen aikeilleen tuli loppu osittain rahoituksen loppumisen takia, osittain paikallis- ja lahiseudun vaeston vastustuksen takia, jota toki Taipalsaaren kunnan taytyy kuunnella paatoksissaan. Bulvaani tietoisti ryssien ahneuden Suomen kauneimmille paikoille ja yritti hyodyntaa sita valtaamalla Sarviniemen.

Turha tassa on puhua viherhorhoista, vastuuntuntoiset kansalaiset hanketta vastustivat.

jotos

Venäjän osalta sotilaspoliittinen asia:Suomesta tontteja sotilasalueiden läheltä venäläisille ja Venäjän puolen raja-alueet tyhjiksi tsuhnista.Näin Venäjä valmistautuu mahdolliseen Suomen natojäsenyyteen.
Suomen ulkopolitiikan hoitajat eivät tahdo ajatella,joten kysymykset on osoitettava sotilashenkilöille.

Ukko-Gubbe

Puutullit kun poistui (osittain) otetaan varmaan korvaukseksi käyttöön ulkomaalaisille extra-super vero maakauppoihin ynnä vuosittainen maavero omistamisesta.
Nyt kun ensin vedetään täysin umpitiukka linja, niin kuin nyt että kielletään kaikki omistus, voidaan sovittelueleenä "hyväntahtoisesti" antaa asiassa hieman myöten mutta tiettyyn hintaan.
Rahaa se Putin-Medvedev mafia haluaa !