Lauantai 26.5.2012

Suomalaisten Venäjä-ihmetys: ”Turhaa draamaa”

Luotu: 
14.1.2011 13:27
  • Kuva: Google Maps
    Ulkomaalaisten maanomistuskielto ulottuu Venäjän Suomen vastaisella rajalla pitkälle Karjalaan.

Suomessa ihmetelty Venäjän rajavyöhykkeen laaja maanomistuskielto toteuttaa konservatiivista ajattelua Venäjän rajapolitiikassa, toteaa Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Uudelle Suomelle.

Ulkoministeriö on hämmästellyt ulkomaalaisomistukselta kiellettyjen alueiden laajuutta ja poliitikot ovat vaatineet vastaiskuna venäläisten tonttiostosten torppaamista Suomessa. Kangaspuron mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole ”suuren mittakaavan asia”: nykyisessä päätöksessä on kysymys vain vuonna 2001 säädetyn lain konkretisoimisesta.

Raja-alueiden laaja määrittely taas on Venäjällä tätäkin vanhempi perinne.

–Se on vanhaa venäläistä perua, ei vain Neuvostoliiton ajoilta, vaan tsaarin vallan ajalta. Venäjä on suuri maa ja sillä on aina ollut laajat rajavyöhykkeet, selittää Kangaspuro.

Kangaspuro ei pidä tonttikauppakieltoa merkittävänä asiana Suomen ja Venäjän välisten suhteiden kannalta. Hän ei usko, että asia herättää Venäjällä suurta huomiota.

”Tähän voi sekoittua myös ajatus, että 'ostetaan Karjala takaisin'”

–Keskustelu [Suomessa] on ollut turhan dramatisoivaa. Kuten [ulkoministeri Alexander] Stubbkin sanoi, toimi ei ole missään tapauksessa Suomea vastaan mitoitettu, Kangaspuro toteaa.

Maanostorajoite kattaa rajavyöhykkeen koko Venäjän pituudelta.

Kangaspuro sanoo ymmärtävänsä, että joitakin suomalaisia voi harmittaa se, ettei rajavyöhykkeeltä voi ostaa tontteja.

–Joillakin tähän Venäjän päätökseen voi sekoittua myös niin sanottu luovutetun Karjalan kysymys eli ajatus, että ”ostetaan Karjala takaisin”, Kangaspuro sanoo.

Hän ei osaa arvioida, mitä jo tehdyille maakaupoille käy. Ulkoministeriö on vaatinut asiasta selvitystä Venäjältä. Suomalaisten tontinomistajien määrää ei tiedä kukaan, mutta montaa heitä ei ole.

–Kyse on enimmilläänkin muutaman kymmenen tontin kohtalosta, Kangaspuro muistuttaa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

salakankee

Eikös se ole Venäjä, joka näitä ilmoituksia on antanut!
Suomi ainoastaan haluaa tarkennuksia, miten tehdyille kaupoille nyt käy!

salakankee

Tämähän on kansalaiskeskustelua ja aika harmitonta sellaista!
Diktatuureissa tämähän tietysti tulkittaisiin kapinoinniksi ja meidät mielipiteen ilmaisijat pamputettaisiin sinisiksi.

Turtunut

Ne ketkä ostivat maata venäjältä tiesivät riskistä että saattavat menettää tonttinsa.

Venäjä on hyvin arvaamaton sohelluksissaa ja harrastaa omituista suuremman valtansa hyväksikäyttöä. Ottaa tontit pois ja kohta varmaa taas yrittää myydä niitä uudestaan.

Venäjä saa tehdä rajojensa sisällä mitä se haluaa. Joku saattaa suuttua näkemyksestäni, mutta näin se mielestäni vain on. Ulkomaan maakaupoissa on aina riski että sen kyseisen maan torvelo hallitus tekee jotain omaa etua ajavaa.

Jouko Heyno

Valtion olemassaolo ja suvereniteetti perustuu legitiimiin maa-alueen hallintaan. On selvää, ettei Venäjä halua moista ulkolaisille suoda. Se, että suomalaiset myyvät maansa ja itsenäisyytensä eniten tarjoavalle, on suomalaisten ongelma, ei venäläisten.

TakojaIlmarinen

Haluaisin selvityksen Venäjältä,
koska se palauttaa vääryydellä ja viekkaudella anastamansa maa-alueet!
Venäläisten Hitlerin kanssa tehty sopimuskin lienee jo rauennut ainakin Suomen kohdalta!
Alkupaloina voisi palauttaa Saimaan kanavan, jota jo suomalaiset hoitavat!

erjuvain

Venäjässä ei ole mitään lisädemonisoitavaa, koska Neuvostoliitonkaan demonisuutta ei ole vielä juuri mitenkään käsitelty ja purettu. Neuvostoliittohan oli poliittisena ja yhteiskunnallisena järjestelmänä sinänsä rikos ihmiskuntaa ja ihmisyyttä vastaan. Ja natsi-Saksan kanssa yhdessä nämä sotarikolliset jakoivat Itä-Euroopan. Tästä jaosta oikeastaan vain Suomen pakkoluovuttamat alueet on palauttamatta entisille omistajilleen.

EskoR

"Voi pyytää Venäjän valtion lunastamaan tontit käypään päivän arvoonsa"

Ei Venäjä mitään takaisin vaadi, jos kaupat on tehty ennen lain laatimista 2001.
Jos joku on sen jälkeen mennyt ostelemaan tontteja, niin omaa pöljyyttä se vain on - kyllä tuo laki on ollut kaikkien tiedossa.

Itse vähän epäilen, että näillä, jotka viime vuosina ovat tontteja ostelleet, on jotain suhteita paikallisiin isokenkäisiin, jolloin maita ei vaadita takaisin.

jussilaari

Jokainen suvereeni valtio voi määritellä rajojensa sisällä asiat aivan oman halunsa mukaan, eikä siinä ole muilla mitään sanomista.

Suomi joutui poistamaan ulkomaalaisomistuksen rajoitukset maanomistuksessa EU:n myötä. Silloin piti rajoitus poistaa EU-maiden kansalaisilta, mutta Suomi katsoi hyväksi poistaa maanomistusrajoitukset kaikilta ulkomaalaisilta.

On myös turha puhua mistään vastavuoroisuudesta, kun on itse yksipuolisesti poistanut omat rajoituksensa.

Venäjällä laki säädettiin v 2001 ja tilanne on ollut sen jälkeen auki rajavyöhykkeiden osalta, koska tarkempi rajaus jätettiin presidentille, joka teki sen vasta nyt.
On omaa tyhmyyttä, jos on mennyt ostamaan tuollaisessa tilanteessa maata Venäjältä.

Kippari

Suomalaisten poliitikkojen saamattomuuus Saimaan rantojen myynnin suhteen tässä ihmetyttää. Kansalaisia on kyrsinyt alusta alkaen venäläisten mahdollisuus ostaa rantoja Saimaalta. Asiasta on purnattu, adresseja on kerätty, eduskunnassa on vierailtu ja eduskunta on viitannut kintaalla koko jutulle ja yrittänyt vaieta sen kuoliaaksi kaikennäköisin verukkein. Mitään konkreettista ei ole tehty. Jokohan nyt tehdään?

Voi voi

Luulen että Kokooomus on vaan paniikissa kannatuslukujen vuoksi. Siihen nyt ei tosin auta vaikka lähettäisi Venäjälle nootteja vaikka joka päivä.

Uunituore kysely:

Mitä puoluetta vastaaja äänestäisi eduskuntavaaleissa?
- ei äänestäisi 32,5 %
ei osaa sanoa
- kok 16,5 %
- Ps 15,8 %
- Sdp 10,6 %
- vihr 8,5 %
- kesk 7,0 %
- vas 4,2 %
- kd 2,5 %
- rkp 2,0 %
- muut 0,6 %

Toinen tutkimus:

Mikäli tästä tutkimuksesta oikein tulkitsin, niin Perussuomalaiset on jo selvästi suurin puolue:

Perussuomalaisten kannatus tutkimuksessa
144/(1005-428)=24,9% kannatuksessa kaikista jotka ilmoittivat puolueensa.

Kokoomus
112/(1005-428)=19,4%

Taloustutkimus haastatteli tutkimusta varten 1 005 henkilöä. Haastattelut tehtiin 28.12.2010 - 4.1.2011

PDF:

http://yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/koko_tutkimusmateri...

http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/01/menojen_leikkaaminen_sa...

27.12.2010 Yle:
Tutkimuksessa haastateltiin 20. - 22. joulukuuta kaikkiaan 1 027 henkilöä.

Mikäli tämän Taloustutkimus oy:n tutkimuksen ymmärsin oikein, niin Perussuomalaisten kannatus oli jo tässä 22,6%
160/(1027-318)=0.2256

Tutkimustulokset (PDF):

http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/3040_vko51A+pan...

Siitä yle ei erikseen uutisoinut:

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/12/suomalaiset_nostaisiv...

Internet gallupit näyttää vielä hurjempia lukuja:

Gallupin "mitä puoluetta kannatat ?" väliaikatuloksia ( 10.1.2011-16.1.2011 ):

http://www.gfxpoll.com/viewpoll/7951-mita_puoluetta_kannatat_.html

Kokoomus 8,1 %
SDP 3,5 %
Keskusta 8,1 %
Perussuomalaiset 61 %
Vasemmisto 4,7 %
Vihreät 2,9 %
RKP 3,5 %
Kristillisdemokraatit 1,2 %
Muu puolue 5,8 %
En ota kantaa 1,2 %

Annettuja ääniä yhteensä: 172 kpl

Kyseisellä sivulla on myös tosi helppo itse järjestää galluppeja:
http://www.gfxpoll.com/

Aiemman gallupin "mitä puoluetta kannatat ?" lopulliset tulokset ( 31.12.2010-9.1.2011):

http://www.gfxpoll.com/viewpoll/7909-mita_puoluetta_kannatat_.html

Kokoomus 6,7 %
SDP 2,7 %
Keskusta 7,8 %
Perussuomalaiset 59,8 %
Vasemmisto 12,4 %
Vihreät 2,5 %
RKP 1,1 %
Kristillisdemokraatit 1,6 %
Muu puolue 4,9 %
En ota kantaa 0,5 %

Annettuja ääniä yhteensä: 630 kpl

Tällä hetkellä käynnissä olevan gallupin löydät täältä ( 10.1.2011-16.1.2011 ):
http://www.gfxpoll.com/viewpoll/7951-mita_puoluetta_kannatat_.html

Kyseisellä sivulla on myös tosi helppo itse järjestää galluppeja:
http://www.gfxpoll.com/

Aiemman "mitä puoluetta kannatat ?" gallupin lopulliset tulokset ( 26.12.2010-30.12.2010 ):

Galluppiin annettiin huimat 1189 ääntä.

Tulokset:

Kokoomus 4,9 %
Keskusta 1,6 %
SDP 1,5 %
Perussuomalaiset 60,3 %
Vasemmisto 15,5 %
Vihreät 2,1 %
RKP 1,3 %
Kristillisdemokraatit 2,4 %
Muu 2,4 %

Annettuja ääniä yhteensä: 1189 kpl

Perussuomalaiset saivat 60,3 % äänistä ( 717 kpl ). Kokoomus sai 4,9 % ( 58 kpl ) äänistä.

http://www.gfxpoll.com/viewpoll/7883-mita_puoluetta_kannatat_.html

Tapanainen

Suomessa on kaksi instituuttia, jotka ovat keskittyneet Venäjän tutkimukseen. Se tyhmempi on Alekstanteri-instituutti ja toinen Renvall-istituutti muutettiin juuri Euroopan kulttuuriperintöluettelon vaalijaksi.

"Venäjä on suuri maa ja sillä on aina ollut laajat rajavyöhykkeet, selittää Kangaspuro".

Tähän ylläolevaan nerouteen kiteytyykin koko Aleksanteri-instituutin tutkimusote. Suuri maa- suuret toleranssit.Koko laitos joutaa lakkauttaa.

Instituutin perustajalta Kekkonen kysyi aikoinaan mitä tämä tutki. Kuultuaan että Neuvostoliitto/Venäjää Kekkonen tokaisi:"mitä vähemmän teistä kuulemme sitä kauemmin pysytte virassanne".
Nyt on tullut lakkauttamisen aika. Laitos suoltaa pelkkää tuubaa.

Kyse on Venäjän valtion virallisten dokumenttien kuten kiinteistörekisterien, oikeusistuimien ja viranomaisten luotettavuudesta. Vaikka vain suomalaisten ostamien tonttien oikeussuojasta. Nehän ovat hyväksyttyjä kauppoja.

Jos muuta ei tapahdu niin Suomi voi estää WTO:n jäsenyyden koska maa, jonka perälauta ei pysy kiinni, ei sitä ansaitse.

Fasse

enimmilläänkin muutaman kymmenen tontin kohtalosta."

Mikähän mahtaa olla venäläisomistuksessa Suomessa olevien tonttien (ja kiinteistöjen) lukumäärä?

Pekkola

Suomalaisille kuuluvien tonttien lukumäärä on Karjalassa yli 50000 kpl.
Suomalaisille kuuluvan maa-alueen pinta-ala Karjalassa on yli 600000 ha. ( 24000 km2 )
Mistään pienistä omaisuuksista ei siten ole kyse.