Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

”Paskalaki”: Uusi riita

”Paskalaki”: Uusi riita
Julkaistu: 15.1.2011 14:14
Päivitetty: 15.1.2011 14:21
Kuva
Jätevesiasetus ja ympäristönsuojelulaki koskee 200 000 kiinteistöä.
Jätevesiasetus ja ympäristönsuojelulaki koskee 200 000 kiinteistöä.
Kuumana käyvä keskustelu haja-asutusalueiden jätevesien puhdistamisesta sai torstaina uuden kierroksen, kun maasuodattamoiden toimintaa kehittävän Tekes-hankkeen välituloksista syttyi lihava riita.

Jätevesialalla toimiva yrittäjä Esa Mäkinen syyttää Suomen ympäristökeskusta (SYKE) tietojen salailusta ja huonojen tutkimustulosten peittelystä.

Tekesin rahoittamaan tutkimushankkeeseen yrityksensä kautta osallistuva Mäkinen sanoo, että SYKE tahtoo salata hankkeen ensimmäiset tulokset, jotta totuus maasuodattamoiden olemattomasta tehosta ei paljastuisi ympäristövaliokunnalle.

Tutkimuksen vetäjä Ville Matikka sanoo, että tulokset eivät paljasta mitään mitä ei olisi jo aiemmin tiedetty. Matikka ei pidä tuloksia ympäristövaliokunnalle hyödyllisinä.

Mäkinen kertoo Uudelle Suomelle, että Tekesin vesiohjelmaan kuuluvan "Haja-asutuksen jätevesien niukkaresurssiset käsittelykonseptit" -hankkeen torstaina kootut tulokset todistavat maasuodattamoiden olevan jätevedenpuhdistuksessa yhtä tyhjän kanssa.

- Syke sai tahtonsa läpi johtoryhmän jäsenenä, siten että tuloksia ei julkaista vasta kuin vuoden päästä, Mäkinen ihmettelee.

Hänen mukaansa tulokset olisi pitänyt julkistaa nyt, kun ympäristövaliokunta käsittelee parhaillaan lausuntoa uudeksi ympäristönsuojelulaiksi ja jätevesiasetukseksi. Valiokunta löi perjantaina lukkoon asiantuntijoiden kuulemisvaiheen, ja sen on tarkoitus päättää lausunnostaan ensi keskiviikkona.

Kokonaisuutta kutsutaan yleisesti "paskalaiksi". Se koskettaa noin 200 000 kiinteistöä, jotka sijaitsevat kunnallisen viemäriverkoston ulkopuolella.

Mäkinen kertoo tehneensä erään kilpailijansa käyttämistä CE-merkinnöistä tutkintapyynnön poliisille, joka puolestaan on siirtänyt asian esitutkinnan oikeuskanslerille. Oikeuskansleri selvittää, onko Suomen ympäristökeskus menetellyt oikein CE-merkintöjä käsitellessään. Mäkinen on vienyt asian myös markkinaoikeuteen (pdf-tiedosto).

Aiemmin myös professori Jarmo Virmavirta on esittänyt samankaltaisen näkemyksen "paskalain" valmistelusta. Hänen mukaansa jäteveden puhdistuksen tasoa on tarkoitus laskea matalaksi, jottei valtiolle tulisi "kiusallisia vahingonkorvauksia" Tätä mieltä on myös yrittäjä Mäkinen.

Valiokunnan jäsen haluaisi tiedot

Ympäristövaliokunnan kokoomuslainen jäsen Timo Heinonen pitää omituisena sitä, ettei valiokunta ole saanut käyttöönsä tietoja Tekes-hankkeen tuloksista. Heinonen kirjoittaa asiasta myös blogissaan.

Uudelle Suomelle hän sanoo pitäneensä asiaa esillä ympäristövaliokunnassa.  Heinonen on ollut asiasta yhteydessä Mäkisen kanssa.

- Jos olen oikein ymmärtänyt, tässä on samoja henkilöitä nyt estänyt tutkimusmateriaalin käyttöönsaantia kuin on ollut aiemmin muita tutkimuksia tekemässä. Herää kysymys, mitä raportti sitten oikein kertoisikaan? Heinonen sanoo.

- Tämä on vakava epäily, jos se pitää paikkaansa. Minun tulemani on se, että tässä on joku peitellyt jälkiään, Heinonen sanoo.

Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Tiusanen (vas.) naurahtaa Heinosen ja yrittäjä Mäkisen väitteelle.

- En voi tätä asiaa nähdä näin.

Hankkeen vetäjä kiistää salailun

Haja-asutuksen jätevesien niukkaresurssiset käsittelykonseptit -hankkeen kestoksi ilmoitetaan vuoden 2011 loppu. Hankkeeseen osallistuu joukko puhdistusalan yrityksiä, kaksi korkeakoulua, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä ympäristökeskus ja geologian tutkimuskeskus.

Tutkimushankkeen vetäjä Ville Matikka Savonia-ammattikorkeakoulusta ihmettelee torstain kokouksesta noussutta kohua. Hän vahvistaa, että hankkeen osallistujat ovat riitaisia.

- Hanke on käynnissä ja aluillaan. Olemme saaneet ensimmäisiä tuloksia mittauksista. Ne eivät paljasta mitään maata mullistavaa.

Matikka painottaa sitä, että tuloksista ei selviä mitään mitä aiemmin ei olisi maasuodatuksesta tiedetty. Hankkeen toistaiseksi tekemät mittaukset ovat otettu aikana, jolloin maasuodattimet eivät toimi vielä täydellä teholla.

Olisiko tutkimuksen tämän vaiheen tuloksista apua ympäristövaliokunnalle?

- Ei, Matikka vastaa Uudelle Suomelle.

- Mittauksia on vasta parin kuukauden ajalta. Suodattamoiden biologiset prosessit eivät ole käynnistyneet vielä kunnolla.

Matikka kiistää Esa Mäkisen väitteen, jonka mukaan Suomen ympäristökeskus olisi yksin estänyt hankkeen tulosten saattamisen julkisuuteen:

- Hankkeen johtoryhmän päätös oli yksimielinen. Ymmärrän heidän (SYKE:n) näkökannan. Heille on aiemmin käynyt niin, että firmat ovat ottaneet välituloksista heille sopivia tietoja, joita on käytetty markkinoinnissa.

Uusi Suomi yritti saada hankkeen välitulokset haltuunsa, muttei onnistunut siinä. Tulokset eivät ole tällä hetkellä julkisia.

Uusi Suomi yritti lauantaina tavoittaa Tekes-hankkeen Suomen ympäristökeskuksen edustajaa. Hän ei kuitenkaan vastannut puhelimeen, ja laittoi lopulta puhelimensa kiinni. Myöskään ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovinen (sd.) ei vastannut toimituksen yhteydenottoihin perjantaina ja lauantaina.

 
Teemu J. Kammonen
Teemu J. Kammonen
 
 
 
 
 

Kokeilkaa

Kokeilkaa paskalain "äitiä" kepun Paula Lehtomäkeä jos hän ehtisi kaivos kiireiltään vastaamaan...

No kahden viikon päästä kuulemma ehtii.

On silloin kolme päivää hakut teroitettavana Kuopijossa.

Muistutanpa vain

Koko paskasoppa on syntynyt jo kauan ennen Lehtomäkeä. Maaseudun suurimmat (hukka)investoinnit tehtiin Stefan Wallinin allekirjoittaman asetuksen pohjalta. Ja itseasiassa Wallin on itsekin myöntänyt, että häntä harhautettiin ympäristöministeriön virkamiesten taholta. Ja virkamiehethän ovat vasemmistovihreitä.

Vasta nyt, kun asetuksen asettama takaraja alkaa lähestyä ja on huomattu laitteiden todellinen toimimattomuus, asiasta on alettu keskustelemaan.

En puolusta Lehtomäkeä, mutta kohtuus pitää olla siinäkin, kenen piikkiin tämä asia laitetaan. Ja on ilman muuta selvää, että valtio tahtoo venkoilla pois korvausvastuusta. Ja niin pitää ollakin. Valtio olemme me, ja minä en ainakaan halua olla korvaamassa kierojen myyntimiesten aikaansaamia kauppoja yksinkertaisten ihmisten kanssa.

Lehtomäki ollut koko hallituskauden ministerinä.

Stefan on jo myöntänyt virkamiesten vieneen häntä kuin pässiä narusta mutta tämä pässi myöntää vasta pakon edessä ja valtakunnaoikeuden pelosta eli lainmuutos ja karkuun kuin jänis haavalta.

Ei ole dinosaurustenkaan baskat jääneet jälkipolvien

ongelmiksi. Kyllä maa toimii ja on aina toiminut orgaanisen jätteen käsittelijänä kun sen homman osaa.
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/koti/ohjelmat/til...

tässä on sirpalesuojattu malli rintamaoloihin!

Rumpukompostorilla saadaan eläimen lannastakin muutamassa

kuukaudessa hajutonta mustaa maanparannusainetta, joka jälkikompostoinnilla muuttuu kukkamullaksi.
Onko se muka uutinen.
http://www.someronterastyo.fi/sombiorumpukompostor...

Tässkin tulee se filosofin ja insinöörin ero esille; filosofi istuu vain pytyllä ja pohtii mitä tuotokseleeen tekisi.
Sinä aikanakin inssi on tehnyt itselleen kompostorin ja homma hoituu

"Jätevesialalla toimiva yrittäjä Esa Mäkinen"

Eiköhän tuo otsikoksi lainaamani osuus tekstistä kerro kaiken olennaisen. Itkettäähän tuo, kun hyvä bisnes vedetään sananmukaisesti pöntöstä alas - mutta ei kuitenkaan käsiteltäväksi kalliissa paljussa hulppean hintaisilla kemikaaleilla. Tällaiset yrittäjät eivät oikeasti välitä totuudesta tai edes ympäristöstä edustamiensa värkkien käsittelemän luonnontuotteen vertaa!

Koko totuus

Suomessa on paljon avoimen yhteiskunnan vihollisia. Olisi hyvä todeta, ettei mikään Paula Lehtomäen tuschitaululla tarjoamasta vaihtoehdosta toimi Suomen oloissa ja että koko jätevesiasetus on The mission impossible.

Minusta salaaminen on savolaista venkoilua, jota harjoitetaan Päijät-Hämeen pohjoispuolella ja Kymijoen itäpuolella.

CE merkintää ei yksikään viranomainen "myönnä"

CE merkintää ei yksikään viranomainen "myönnä", vaan se on valmistajan pakollinen merkintä siitä että noudattaa kaikkia eu:n direktiivejä.

Eikö toimittaja ymmärrä mitä kirjoittaa?

"Mäkinen kertoo tehneensä erään kilpailijansa käyttämistä CE-merkinnöistä tutkintapyynnön poliisille, joka puolestaan on siirtänyt asian esitutkinnan oikeuskanslerille. Oikeuskansleri selvittää, onko Suomen ympäristökeskus menetellyt oikein CE-merkintöjä myöntäessään."

Epätarkkuus korjattu.

Epätarkkuus korjattu.

Ympäristökeskus valvoo, että CE-merkintää käyttävät puhdistamot todella täyttävät CE-vaatimukset. Se toki on eri asia kuin CE-merkinnän myöntäminen.

SYKE on myöntänyt näin on fakta.

Tästä nimenomaan on kysymys. Ympäristöministeriön omistama SYKE, jolle ministeriö on myös myöntänyt yksinoikeuden antaa hyväksymismerkintöjä panospuhdistamoille on mm.myötänyt Ecolaattorille nämä merkinnät.Nyt kuitenkin muissa testeissä on todettu ettei yksikään puhumattakaan Ecolaattorista täytä niitä vaatimuksia mitä SYKKEEN myöntämä leima edellyttäisi, niin ollaan kiireesti jo tämän eduskunnan aikana muuttamassa lakia ettei Lehtomäki joutuisi valtakunnanoikeuteen ja valtio vahingonkorvausvastuuseen näitä Ecolaattoreita hankkineille.
Kysymyksessä on pelastusoperaatio LEX Paska-Lehtomäki ja menee kokoomuksen tuella läpi, koska nyt ei sisarta jätetä.

Entä kaupunkien jätevedet?

Olisi kiva nähdä samaa aktiivisuutta ja keskustelua kaupunkien jätevesistä, esimerkiksi Vantaanjokeen valutettiin yksinään vuonna 2009 yhteensä 23 miljoonaa litraa jätevettä. Joen kunnostaminen ja siitä huolehtiminen on näiden kuntien ja valtion vastuulla. Ongelma näyttää olevan niin suuri, että kansalaiset, kunnat ja vaikuttajat ovat sen edessä polvillaan. Vesilaitosten ympäristölupiin ja valvontaan tulisi saada tiukennuksia ja jätevesien käsittelyyn huomattavia parannuksia. http://www.facebook.com/PelastakaaVantaanjoki

Likakaivon ydin

"Suodattamoiden biologiset prosessit eivät ole käynnistyneet vielä kunnolla."

Tässä se villakaivon ydin on. Kenen kustannuksella koulutetaan suunniteltujen pienpuhdistamolaitosten käyttäjäkoulutus samalle tasolle kuin kunnallisten jätelaitosten hoitajilta vaaditaan? Kuinka monta konsulttia laitetaan kiertämään maata ja raportoimaan? Kuka kustantaa viikottaiset analysoinnit? Mistä saadaan budjettivarat vähävaraisten pienjätevesilaitosten omistajien tukemiseen? Kuka kustantaa vuosittaiset tyhjennykset ja 10 vuoden välein tapahtuvat imeystyskenttien soravaihdot? Kuka varmistaa, että jätelaitosten prosessit käynnistyvät? Kuka takaa, että Suomessa 9 kk kestävän talven aikana laitosten kapasiteetti riittää ja prosessit toimivat (tai edes käynnistyvät)?

Hei, äly hoi, älä silti jätä. Saattakaa ensin valtion talous kuntoon ennen askartelua toisarvoisten asioiden parissa. Laitetaan sitten rahanupotuspönttöjä pihaan ja umpikallioon, kun sitä rahaa löytyy.

Tyhmyyden huippu koko paskalaki

Maaseudun harvaan asutut kiinteistöt ei tarvi jätepuhdistamoja.
Nykyiset jätekaivosysteemit riittää.
Kaupunkien jätelaitokset ja niiden toimivuus on eri asia.
Samoin vesistöjen rannat.
Mökin vähävaraiset mummot eivät kykene hankkimaan puhdistamoja ja vielä vähemmän kykenevät niiden hoitajiksi ja kuka pystyy maksamaan niiden kuluttaman sähkön ja ostamaan kemikalit.?
Ei näköjään edes kepu saa kumotuksi moista ja Lehtomäen aika menee Talvivaarassa, kait siellä on sitten ne päästöt kohdallaan?

Nyt kannattaa ostaa Talvivaaran osakkeita

Sitten kun Lehtomäki antaa luvan alkaa erottamaan uraania louheesta, niin osakkeen arvo nousee pilviin.
Siinä samalla Lehtomäen suvun Talvivaara-omaisuus kasvaa sadoilla tuhansilla yhdellä nuijan kopautuksella.

Kotimainen uraani on hyvä asia

On hyvä asia, että jäteuraani käytetään hyödyksi. Uraaniomavarainen Suomi tuottaa lähisähköä.

Hieman asian vierestä. Muistan kokeilun Lapissa, jossa

viemärien gussvedet olivat likaamassa lähteenkirkkaat purot ja lammet. Siellä kokeiltiin virtsaveden muuttamista lumeksi lumitykeillä. Jollen väärin muista - tulokset olivat erinomaisia - vesistön kannalta. Miksi sitä menetelmää ei otettu yleisesti käyttöön?

Naapurin rakit ja hiihtomies

Tuossahan nuo Suomen jaloimman harrastuksen fanaatikot ruikuttavat rakkejaan portinpielen kinoksiin mennen tullen. Hyvin pelaa ja peräkamarin pojat poraavat joka aamu ja ilta nimikirjoituksensa pihan perällä hankeen sekä lenkillä ollessaan. Kautta aikojen tämä lumitykkihomma on pelannut ja nyt on alettava sijoittamaan kalliisiin laitoksiin samaa tarkoitusta varten. Tietenkin investointi sähkötoimiseen lumitykkiiin jokaisen navetan ja sikalan nurkalla on oikein. Kyllä siinä navettapiikakin, anteeksi maatalouslomittaja, pääsee jo keväällä laskettelemaan kunnolla ennenkuin (lumi)kasa sulaa alta pois.

Tarkoititko paskatykkiä "salakankee"?

Olisikin oiva väline "hävittää" götselin typen ja fosforin jämät naapurin reviirille. Häkämies voisi hyödyntää vanhan armeijan kaluston ja julistaa yleisen götselsodan.

Ei olisi käynnistysongelmia!

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla - myös laskettelurinteet vain

gussvedellä lumetettava! Säästyy kallista vesijohtovettä ja toisaalta säästyy gussveden monipolvinen puhdistaminen laitoksessa.

Mitenkähän sitä oikein pitäisi äänestää ensi vaaleissa,

että koko virkamieskunta voitaisiin pistää uusiksi, edes vähitellen? Kun tämän maailman vähiten korruptoituneen maan korruptiot on upoteltu vuosien aikana näihin virkamiehiin ja niiden nimityksiin. Oli ala mikä hyvänsä, niin kaikkialta löytyy jotain melkein pöyhimättä. Ja joka paikalta vähintään kokematon, tavallisesti ainakin yksi jopa koko yhteiskuntaa vaarantava viskaali. Joku määräaikaisuuslakihan tässä pitäisi saada aluksi. Ja uusien viskaalien valinnassa käytettävä ammattitaitokriteerejä, eikä entisiä ainaisia, ja maan tavan mukaisia, sullemulle-sinnetänne-virkoja. Että mietintään muutenkin koko systeemi.

Vaihdetaan virkamiehet vaalien jälkeen

Tuossa yksi vaihtoehto: vanhojen korruptoituneiden tilalle uusia vetreitä korruptoitavia.

Ympäristöministeriö on 'hävitettävä' ~lopetettava.

Tämä oikein pienen mökin vaarin ja muorin kimppuun käyminen ja mahtinsa näyttäminen on tyypillistä punavihreetä luonnonsuojelua. Ja tämä kaikki tyypeiltä, joilla kyllä riittää itiöistä oppiarvoja ja tutkimuksia metrien pinot.

Oikeasta luonnosta ja sen ehdoilla elämisestä ihmisenä, ei sitä vastoin ole tällä topparoikalla hajuakaan. Joku kyllä löyhkää ja mökkiläisiä ensiksi ihan varalta epäillään ja sitten ammutaan norsupyssyllä puun takaa, kun sellaseen kerta kantolupa löytyy.

Karthagon annan levätä rauhassa, sieltä ei paskat enää lemahtele. Mutta Ympäristöministeriö on kyllä 'hävitettävä' ~lopetettava. Annetaan ne avaimet sitten..ööö.. vaikka... aitanpolulla astelevalle Anttilan emännälle ihan suosiolla.

Ihmisellä täytyy olla oikeus

asua korvessa perinteisesti luonnollisella tavalla ilman mitään paskakaivopelleilyjä. Ainakaan minä en tule tekemään asian eteen yhtään mitään.Ainakin minä asun maalla siksi, että se tulee halvemmaksi ja on yksinkertaisempaa. Talvella käydään sisävessassa ja kesällä ulkohuusissa. Luuleeko joku viherterroristi, että alkaisin kaivella ja säätää paskakaivolla talvella metrisen lumen alta jotain tai ostelemaan jotain kemikaaleja. Miten ne sitten vahingoittavat luontoa? Kaupunkilaisvihreillä on paskaa päässä aivojen tilalla ja päätökset sen mukaisia.

Sama täällä. Varsinkaan kun naapurin maitotilan paskat

ja kuset viedään tilan pelloille JÄRVEN RANTAAN.

Näistä pitäisi saada kunnon kuvakavalkadi,

valtakunnalliselle esittelysivustolle. Alkaa vissiin joillakin olla jo tarpeeksi motivaatiotakin tähän toimeen. Ja sitten aina tarvittaessa osoitellaan täälläkin aina linkkiä vain sinne ympäristöministerin hämmästeltäväksi, harvinaisiin yksittäistapauksiin.

Ja vielä pahempaa.

Kaupunkilaisvihreiden rinnalla ja vielä kiivaimpina tolloina hääräilevät ja määräilevät maalaiset KePulaiset. Onneksi taitavat harventua jo ensi vaaleissa enemmän kuin rikkaruohot sokerijuurikaspellolla, vaikkeivät sitä vielä itse uskokaan.

Muistutanpa vain:

"Muistutanpa vain
16:54 Aimo Jäärä

Koko paskasoppa on syntynyt jo kauan ennen Lehtomäkeä. Maaseudun suurimmat (hukka)investoinnit tehtiin Stefan Wallinin allekirjoittaman asetuksen pohjalta. Ja itseasiassa Wallin on itsekin myöntänyt, että häntä harhautettiin ympäristöministeriön virkamiesten taholta. Ja virkamiehethän ovat vasemmistovihreitä."

Muistutanpa vain, että se allekirjoittaja taisi olla kuitenkin Jan-Erik Enestam

Niin siitä virkamiesten ja kaikenlaisten päätöksentekijöiden

uusimisesta, harventamisesta ja ammattipätevyyden puolueettomasta vaatimuksesta kirjoittelin jo toisaallakin. On liikenneneuvoksetarta nopeusrikollisuuspäättäjänä, yksi ylijohtaja (entinen sosiaalityöntekijä ja puolustusministeri) sekoilee Loppiaisen kauppapäivistä turistien ruuhkaantuessa suljettujen ovien takana, ym ym ym. Ja taas tässäkin hallitusneuvoksetarta ei taida kansa paljoa kiitellä terhakoista päätöstoimistaan. Taitaapi jo kansalla olla kystä kyllin mietintämyssyjensäkin alla. Ne kansanedustajathan olisi sitä vastoin helppo vaihtaa jo vaaleissa, elleivät ole jo "maksaneet" äänestäjiään lupauksillaan ja rötöstelysopimuksillaan. Mutta aina kannattaa yrittää.

Haja-asutus alueet ymäpäristörikos

Ensimmäiseksi pitäisi laittaa rakennuskietoon alueet, jotka eivät ole jätevesiputkiston ääressä. Ja maajussit sopeuttamis eläkkeelle lietelantaloidensa kanssa.

Ehtymätön luonnonvara

Haja-alueen paskasta saadaan Suomelle uusi ehtymätön luonnonvara, se pitää kerätä, kuivata ja jauhaa tuulienergialla peltojen lannoitteeksi. Myös lannoitteiksi sopivat nesteet pitäisi keräillä talteen tankkiautoilla.
Häkämieshän möi taannoin Suomen valtavat fosfaattivarannot ja Länsi-Euroopan ainoan jo toimivan fosfaattikaivoksen valtion umpihullujen päivien alessa norjalaisille.
Eikö paskan jauhaminen ja kusen kuskaaminen muka olisi järkevää? Ehkä ei, mutta olikos paskalaki?

Jan-Erik ja U.L.K ne paskalain allekirjoittajat olivat!

"Hankkeen toistaiseksi tekemät mittaukset ovat otettu aikana, jolloin maasuodattimet eivät toimi vielä täydellä teholla."

Matikka on epälooginen! Muka "...eivät toimi vielä täydellä teholla."
Maasuodattamon puhdistusteho on parhammillaan juuri käyttöönoton jälkeen.
Mitä enemmän- ja likaisempaa jätevettä maasuodattamoon päästetään, sitä nopeammin sen suodatus- puhdistusteho vähenee ja maa-aines joudutaan uusimaan.

Matikka olisi voinut kertoa, minne tämän toistuvan vaihtoprosessin "tavarat" varastoidaan tai kuljetetaan hävitettäviksi?

Lisäkysymyksiä Savoniaan

Varmaankin on niin, että maasuodatin on uutena parhaimmillaan. Mitäpä jos tuo maasuodasin tuotaisiin pellosta ja ajettaisiin fosforoituneena takaisin pellolle viiden vuoden kuluttua?

Minusta nyt diplomi-insinööreille, filosofian kandidaateilla jne. pitäisi antaa tohtoroitumisrahaa, jotta kehittäisivät maasuodattimen mallin, jolla voisi alkaa hiesu-, savi- ja multarallin, maasuodatinmallin.

Tämä asia on jo aikaa sitten levinnut Ulla Kaarikivi-Laineen, Hannele Pokan ja Paula Lehtomäen ymmärryksen ulkopuolelle.

Ei kun -maasuodattamo On "uutena parhaimmillaan"!

"Mitäpä jos tuo maasuodasin tuotaisiin pellosta ja ajettaisiin fosforoituneena takaisin pellolle viiden vuoden kuluttua?

Hyvä huomio t_o_n!

Jos näin meneteltäisiin saataisiin typpi ja fosfori kiertoon ja näin välillisesti ehkäistäisiin -"ilimanpilluuta".

Valitettavasti paska-asetuksenmukaisen suodatinaineen on oltava määrätynlaista hiekkaa / soraa, jota varsinaisilta peltoalueilta ei löydy ja joka taas on sorakeisareiden bisneksille jyvitetty.
Jos tämä käytetty, likaantunut suodatinhiekka levitetään pellolle, miten voidaan järkevästi perustella typpi ja fosforikuorman pieneneminen.
Myöskään ei ole tiedossa, kuinka paljon esim. Pihtiputaan mummon "saarnastuolin" alta lähtevästä tavarasta typpen- ja fosforimääristä kasvikunta käyttää hyväkseen ennen Itämereen valumistaan? Luulisi olevan aivan oleellisen muuttujan, kun näistä asioista puhutaan.

Maatalous ja suuret puhdistamot ylijuoksutuksineen ovat ongelma, josta huomio halutaan pois johdattamalla keskustelu pienkiinteistöjen typpi- ja fosfori päästöihin.

Vaatii aikaa

Tuosta jutusta selviää, että kyseessä on mikrobiologinen systeemi. Käytännössä se tarkoittaa, että toimiakseen tulee järjestelmän mikrobiston kasvaa ennen kuin puhdistusteho kasvaa merkittäväksi. Se ei siis toimi parhaiten uutena, vaan vasta jonkin ajan kuluttua. Tosin kaksi kuukautta kyllä tuntuu melko pitkältä ajalta.

Toinen asia on, ettei yhden talouden biologinen puhdistamo tule luultavasti toimimaan ikinä. Se johtuu järjestelmään syötettävien ravinteiden (paskan) vähäisestä määrästä ja niiden epätasaisesta jakaumasta. Järjestelmä pettää viimeistään siinä vaiheessa kun talon väki käy viikon lomailemassa, eli kun mikrobisto kuolee ravinnon puutteeseen, jolloin koko prosessi joutuu alkamaan alusta (mikä tämän jutun mukaan siis kestää yli kaksi kuukautta).

Yhdyskuntien osaltahan biologinen jäteveden puhdistus toimii hienosti, mutta sen salaisuutena onkin suuri jätemäärä ja sen tasainen syöttö, mikä johtuu talouksien suuresta määrästä. Näin systeemissä on koko ajan paljon elävää mikrobistoa, joka on valmiina syömään kaikki ravinteet jotka saapuvat sen ulottuville.

Hiukan tuntuu siltä, että Tekesin virkamiehillä ei ole ollut käytössään ihan kaikkea tarvittavaa asiantuntemusta silloin kun projektista on päätetty. Käsittääkseni kuka tahansa mikrobiekologi olisi voinut kertoa heille tuon edelle kirjoittamani.

Käytäntö ja teoria

Professori arvioi nyt laitteistoja ja toimivuuksia tuntematta niitä lainkaan.

Tarjolla on jo pitkään ollut biologisia puhdistamoita, jotka toimivat kuin käkikello vaikka talon väki olisi puolikin vuotta Kanarialla.

Itse asiassa koko soppa kaikkine väärikäytöksineen on äkkirikastumisen toivossa laitteita valmistamaan ryhtyneiden pikabisnesmiesten ja heidän myyntimiestensä moraalissa.

Siinä moraalissa, jota heillä ei ole. Tämä moraalittomuus on kentällä hyvin tunnettua merkkikohtaisena ilmiönä. Siis tietyn valmistajan ja tietyn myyntiorganisaation kohdalla esiintyvänä.

He, ja vain he ovat mökkien mummoja pelotelleet ja huijanneet. Eivät suinkaan poliitikot

Niin, eihän ne poliitikot

Ne antawat wain johtaa itseään harhaan. Wain markkinatalous wie wikaraiteille? Woisin wäittää, että poliitikot eiwät ole waiwautuneet tekemään kotiläksyjään muilta wiihteiltään.

En todellakaan ole kuullut biologisesta pienpuhdistamosta, joka wiikon tauon jälkeen toimisi kuin mainitsemasi kellolaite - senkin punnukset täytyy wetää wälillä ylös. Ilman uuden herätebakteeriannoksen lisäystä wie puhdistamonkin käynnistys wietäwän kauan...

Vanhaa tietoa tai tiedon puutetta

Kyllä eräs hyvin tunnettu valmiste toimii pitkienkin käyttökatkojen aikana ja niiden jälkeen ilman herätteitä. Yksinkertaista ja kaunista. Taitaa olla vielä yksi halvimmista, ja testien kärkipäässä. Näin se vain on. Tutkitusti.

Viranomaiset mukana tässä pelottelussa, "Pekka Siikala"!

Käsitykseni mukaan kunnan virkamies hyväksyy asetuksen (lieneekö enää voimassa?) mukaisen jätevesisuunnitelman.
Samalla selvitetään puhdistuslaitteiston tai puhdistusmenetelmän toimivuus ja soveltuvuus toimenpideluvanhakijan kiinteistölle.
Tämän hyväksytyn, leimatun hakemuksen kanssa mökin mummoilla ja vaareilla tuskin on tekemistä muutoin kuin maksumiehinä.

"Itse asiassa koko soppa kaikkine väärikäytöksineen on äkkirikastumisen toivossa laitteita valmistamaan ryhtyneiden pikabisnesmiesten ja heidän myyntimiestensä moraalissa...He, ja vain he ovat mökkien mummoja pelotelleet ja huijanneet. Eivät suinkaan poliitikot"

Poliitikot ovat hyväksyneet keskeneräisen, puolivillaisen ja väärin perustein asetuksella tämän ns. "paskalain"!

Mielenkiinnolla jään odottamaan oikeustoimia viranomaisen hyväksymän jätevesisuunnitelman jotain laitetoimittajaa vastaan.
Mummona ja vaarina en tekisi mitään remonttia jo "uudistettuun" järjestelmään ja josta on mustaa valkoisella toimikoon laite sitten tai ei.
Viranomaistaholta tässä on juksattu ja rahastettu!

Evidenssiä?

Kyllä asia ainakin periaatteessa on juuri siten kuin kirjoitin. Tällä kertaa nimenomaan tiedän asian (teoreettisen puolen), enkä vain arvele.

Mutta tieto voi vanhentua, joten jos sinulla on evidenssiä väitteellesi tuosta puolen vuoden tauon jälkeen moitteetta toimivasta laitteesta, niin mielelläni tutustuisin siihen. Jos taas ei, niin olisi parempi pysyä vaiti eikä levitellä aiheettomia puheita - joku menee vielä ja ostaa itselleen tuollaisen biologisen puhdistamon.

Mitä tulee markkinamiesten moraaliin tässä asiassa, niin siinä näyttäisit olevan oikeassa.

Kyllä Proffa oikeassa on!

Pienet, yhden talouden laitepuhdistamot ovat ongelma toimivuuden näkökulmasta. Vähäinen käytetyn leivän määrä ja epätasainen kuormitus keskeyttää toiminnon ja tai laitteiston robotiikka juoksuttaa keskeneräisen "annoksen" purkuputkeen.
Selittämättäkin lienee selvää, että väärin mitoitettu / valittu laitteisto saa aikaan jomman kumman häiriön ennemmin tai myöhemmin.
Käytännössä lienee mahdoton optimoida mitoitus vähäiselle ja tai suuresti vaihtelevalle götselin määrälle.

Puhdistamolaitteeseen lisätty lämmitys ja keskeytyneen prosessin heräteannostelupurkki antureineen voisivat -kenties? jotain korjata noissa ongelmatilanteissa.

Julkisuudessa "kunnostautuneet" laitokset

THL, Evira ja STUK saivat kaltaistaan seuraa: Tervetuloa Tekes ja SYKE!

Voi kauhistuksen kanahäkki.

Voi kauhistuksen kanahäkki. Vanhemman polven limnologien mukaan, joilla asiassaan on oikeeta empiiristä kokemustakin, vesistöjemme nykytila on selkeästi parempi kuin kymmeniin vuosiin ja paranevat kaiken aikaa. Toimenpiteiden ansiosta ajalta, jolloin viherpiipertäjistä ei vielä nähty painajaisuntakaan.

Kaupunkiolosuhteethan ovat kokonaan toiset. Mutta paljon nekin on parantuneet niistä ajoista kun talojen kyljistä, monen kerroksen mitalla kadulle aukeavien paskahuusien reijistä rytisi jätökset kadulle suoraan rahvaan niskaan. Saivat pikkuvintiötkin konkreettista seksuaalista anatomiavalistusta luonnonmenetelmän mukaan, väistelyn lomassa samalla vaivalla .

Mutta onhan tässä vielä kovasti haastetta edessä,

jotta saadaan kaikki järvet juomakelpoisiksi. Eihän sitä miljoona-brändäystä kaiketi pepunpyyhkeeksi makseltu. Ainakin kerrottiin tätä brändy-ryhmää julkistettaessa maamme tietämyksen arvovaltaisimman huipun olleen siinä maksullisesti kokoontuneena mietiskelemään tulevaisuutta ihan toisimielellä. Nauratti vain, kun kuuntelin juuri Kansanradiosta kun yksi ns. tavallinen tauno, lumitöidensä ohessa, hämmästeli suomalaisten anninvihreidenkin intoa maksella suomalaisten rahoilla vahingonkorvauksia maille, joiden lämpötila on noussut ilmastonmuutoksesta johtuen. Tästäkään maailmanpelastustoimesta en ollut edes kuullutkaan aikaisemmin.

Väliäkö hällä

Kunnallisen viemäröinnin ulkopuolisena haja-asuttajana ei asia voisi vähempää kiinnostaa, alkaa nimittäin piisata tämä kurmoottaminen. Mikään ei kiinteistölläni muutu, tulkoon vaikka tulppaamaan persreiät. Kunta menettää vain rahaa änkyröinnillään, kun porukka muuttaa telttoihin metsiin toisen kunnan alueelle. Rahastusta, rahastusta ja hölmöyttä koko touhu. Vaaleissa nämä paskalakivoidellut saavat mitä tilaavat. Samalla vaihtuu minsteriöiden kyvyttömiä tai asennevammaisia virkamiehiäkin.

Viherministeriöt on miehtetty entisillä taistolaisilla, joilla

vallankumouksen haave meni sivu suun kun Neuvostoliitto kaatui. Parhaiten he nyt voivat vihaansa yhteiskuntaa vastaan toteuttaa viherministeriöiden kautta.

Eläimille omat kompostorit ruokintapaikoille

Entäs ne miljoonat elukat jotka Suomessa paskovat minne haluavat. Ministeriön on kyllä ryhdyttävä pikaisiin toimiin. Karhu tai Hirvi joka paskoo lähemmäs kuin 20m vesirajasta rantakaava-alueella on vakava ympäristöriski. Moinen paskan vapaa liikkuvuus tulee estää. Lehtomäki, vielä riittää työtä luomakunnan ohjauksessa.

Ja linnut täällä kaupungissa...

kuvitelkaa sitä määrää joka irtoaa lihavista Mc donalds varpusista ja variksista. Ja lokit vielä.

Eikyllä tälle nyt on tehtävä jotain.

Urea o typpilannoite, joka kuuluu pellolle ja metsään

"Markka metsänlannoitukseen antaa kolme takaisin."

- Kemira -

kovat piipussa

Vaikuttaa silta, että puhdistamojen valmistajat
ovat tukkanuottasilla, kelpaako heidän pöntöt vai ei.
Sitten riidellään kilpailuvaltista eli CE merkinnästä.
Toisella on ja toisella ei. Jos CE merkintä on SYKEn otettava se vakavasti.

Riita kaikkilla tasoilla johtuu nyt siitä,
että puhdistusprosessin toiminen tai toimimattomuus, sen selvittäminen, kestää ajallisesti kauemmin kuin
pönttöjen myyjillä on aikaa odottaa.
Myyntiin vaan kaikki heti ja nyt, toimii tai ei, mutta
korvausvelvollisuutta ei myyjalla ole eikä aikaa tehdä takuukorjausta heti, kun pitää olla koko ajan höynäyttämässä
uusia asiakkaita.

kovat piipussa

Vaikuttaa silta, että puhdistamojen valmistajat
ovat tukkanuottasilla, kelpaako heidän pöntöt vai ei.
Sitten riidellään kilpailuvaltista eli CE merkinnästä.
Toisella on ja toisella ei. Jos CE merkintä on SYKEn otettava se vakavasti.

Riita kaikkilla tasoilla johtuu nyt siitä,
että puhdistusprosessin toiminen tai toimimattomuus, sen selvittäminen, kestää ajallisesti kauemmin kuin
pönttöjen myyjillä on aikaa odottaa.
Myyntiin vaan kaikki heti ja nyt, toimii tai ei, mutta
korvausvelvollisuutta ei myyjalla ole eikä aikaa tehdä takuukorjausta heti, kun pitää olla koko ajan höynäyttämässä
uusia asiakkaita.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely