Korkein hallinto-oikeus on todennut, että Tuusulan kunnanhallituksen puheenjohtaja, entinen kansanedustaja Juhani Sjöblom valittiin tehtäväänsä vastoin lakia. Syynä tähän oli oikeuden mukaan se, että kunnanhallituksessa käsiteltiin hänen yrityksensä Seepsulan toimintaan olennaisesti liittyviä asioita.
Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Sjöblom oli vaalikelvoton yritykseen liittyvän asemansa takia. Miljonääri-Sjöblom omistaa 50 prosenttia Seepsulasta, joka toimii kunnan alueella ja on keskittynyt kiviainesten jalostukseen ja myyntiin.
Sjöblom erosi kunnanhallituksen johtopaikalta jo 2009 lopulla hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. Tuolloin hän uskoi voittavansa KHO:ssa.
Sjöblomin tilanteesta valitti hallinto-oikeuteen tuusulalainen kunnanvaltuutettu Jaakko Torppa. Hän huomautti, että Sjöholmilla ja hänen suvullaan on huomattavia maaomistuksia ja monenlaista yritystoimintaa Tuusulassa.
- Eturistiriita kunnan ja yrityksessä vaikuttavan Sjöblomin välillä on olennainen ja yrityksen taloudellinen intressi selkeä, Torppa totesi valituksessaan.
Sjöblomin muutaman vuoden takaiset tonttikaupat ovat olleet esillä aiemminkin. Tuusulan kunta on myynyt Sjöblomin yhtiölle entisen huoltoasematontin. Kauppa osoittautui kunnalle epäedullisemmaksi kuin kilpailevan yrityksen tarjous, mikä sai Torpan valittamaan asiasta hallinto-oikeuteen.

Kommentit
No siitähän saadaan sitten eduskuntaankin kokenutta väkeä.
Vihervasemmistoakohan edustaa, kun ei ole mainittu edes Hysän sanomien vanhassa jutussa.
Tuusula puolesta
Sjöblomin liiketoimet ovat synnyttäneet Tuusulan kunnassa myös oman Sjöblomia vastustavan valtuustoryhmänkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuusulan_puolesta
Tuusulan omistaja vaihtunut
Kyllä sitä on vanhentunut. Ennen oli Tauno Valo ja Hyrylän Hävittäjät. Nyt tämä ex ke, joka ensin möi hiekat ja sitten jalosti paikan käytettyjen autojen ostohelvetiksi ja taitaa tuo asuntomessualuekin olla jatkumoa. Korjatkaa, jos olen väärässä. Kai tuolle sentään jonkinlainen eläke eduskunnasta lohkeaa että pärjää.