Poliisihallitus on saanut valmiiksi Suojelupoliisia koskevan tutkintansa, joka koski osastopäällikkö Paavo Seliniä.
Poliisihallituksen näkemyksen mukaan Seliniin kohdistetut turvaamistoimenpiteet tietovuototapauksessa olivat Suojelupoliisin toimialan näkökulmasta ja sen viranomaisluotettavuuden kannalta perusteltuja. Poliisihallitus katsoo, että ne olisi pitänyt mahdollisimman pian vahvistaa kirjallisesti.
Poliisihallituksen mielestä outo tilanne, johon Paavo Selin joutui, johtui puutteellisesta keskusteluyhteydestä ja sen seurauksena syntyneistä väärinkäsityksistä.
Selinin kerrottiin joulukuussa istuvan Supossa päivät pitkät ilman töitä. Hänellä ei ollut oikeutta edes päästä johtamansa yksikön tiloihin, hänelle ei voinut lähettää sähköposteja eikä puheluita yhdistetty.
Poliisihallituksen mielestä Suojelupoliisin johdon menettelytavat tilanteessa ovat olleet puutteellisia, mutta epäasiallista kohtelua tai toimintaa ei ole tullut ilmi. Poliisihallituksen mukaan Supon työilmapiirissä ei ola havaittu vakavia ongelmia.
Poliisihallitus katsoo, että ilmi tulleet asiat eivät anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.
– Selinin pätevyyttä kenttävalvonnan yksikön päällikön tehtäviin ei ole asetettu kyseenalaiseksi. Yhteisen keskustelutilaisuuden pohjalta on luotu edellytykset hänen jatkamiselleen tehtävässä, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Väite Selinin epäasiallisesta kohtelusta liittyi vuonna 2005 käytyyn puhelinkeskusteluun, joka käytiin Selinin ja silloisen johtajan Seppo Nevalan välillä.
Asiasta uutisoitiin syksyllä 2010, jonka jälkeen Selin jäi sairauslomalle, ja tietovuodon selvittäminen Suojelupoliisissa käynnistettiin. Selinin sairausloman aikana Suojelupoliisi tietoturvastrategiansa mukaisina turvaamistoimenpiteinä poisti Selinin kulku- ja tietojärjestelmäoikeudet, joista hänelle tiedotettiin suullisesti.
Suojelupoliisi kertoo, ettei Poliisihallituksen tutkinnan tulos yllätä.
- Suojelupoliisin kaltaisen operatiivisen turvallisuusviranomaisen on suhtauduttava äärimmäisen vakavasti tietovuotoihin ja reagoitava nopeasti asianmukaisin toimenpitein, Supo perustelee toimiaan.
- Jatkossa turvaamistoimenpiteiden käytännön menettelytavat tullaan päivittämään.
Supon mukaan Paavo Selin palaa työhönsä osastopäälliköksi ensi maanantaina.

Kommentit
Poliisihallitus sekoilee nyt varmasti
"Selinin kerrottiin joulukuussa istuvan Supossa päivät pitkät ilman töitä. Hänellä ei ollut oikeutta edes päästä johtamansa yksikön tiloihin, hänelle ei voinut lähettää sähköposteja eikä puheluita yhdistetty."
Poliisihallitus sekoilee varmasti jos ei ymmärrä että nyt on toimittu Selin kiusaamismielessä tahallaan väärin.
Paaterointia
Kyseessä on tyypillinen nahkapäätös ja nahkalausunto, jonka jälkeen työpaikkakiusattu ja työpaikkakiusaaja ottavat toinen toistaan kädestä kiinni ja jakavat hiekkalaatikolla leikkikalut tasan.
Poliisihallitus antaa melkoisen kyvyn jälleenkokoomuslaistetusta poliisijohdosta. Äärimmäisen kokoomuslainen poliisi ei ole poliittisesti ollut sitten 1930-luvun tai 1950-luvun.
Jeps
Arkijärjellä kyseessä olisi työnjohto-oikeuden taitamaton käyttö ja Suomen puolustusvoimissa esimiesaseman väärinkäyttö.
Kun kyseessä on poliisi, on kaikki toiminta aina (virka)järkevää ja "perusteltua", vaikka ei olisikaan siksi, että juuri perusteluja palkan maksamiselle ei mistään, on kysytty palkannauttijan itsensäkin toimesta.
Monellako muulla työpaikalla esimies-alainen -keskusteluoikeus haetaan Iltalehden tai Ilta-Sanomien kautta? No ainakin ahdistelusta ja työpaikkakiusaamisesta kuuluisaksii tulleessa eduskunnassa, joka makaa niin kuin on pedannut puhemies Sauli Niinistön, varapuhemies Seppo Kääriäisen ja varapuhemies Tarja Filatovin puheenjohdolla.
Ehdotan, että Ilkka Lampi hakee Erkki Liikasen paikalle Suomen pankkiin. Sielläkin on kommunikaatiohaasteita.
Suojelupoliisi on muuttunut turhemmaksi laitokseksi kylmänsodan päättymisen jälkeen. Suomen pankista tuli turha kansalliskuissi 1.1.2002 euroon liittymisen jälkeen.
Kaikki turhat verovaroin ylläpidättävät tai valtiomonopolilla ylläpidettävät laitokset keskittyvät viranhaltijoidensa kannibalismiin siksi, ettei ylemmän korkeakoulututkinnon tai yliopistollisen tutkinnon suorittaneille ole tarjota mielekästä työtä koko palkallaan ja eläkekertymällään.
Työnjohtojen pitäisi keksiä lisää sijaistoimintaa, jotteivat viranhltijat enää järsisi toisiaan niin paljoa.
Suojelupoliisi voisi keskittyä yhdysvaltalaisten yritysten Suomessa suorittamaan elektroniseen tiedusteluun, Ruotsin puolustusvoimien FRA:han, mihin sillä ei ole asiantuntijoita tai sitten historiankerrontaan kouluissa.
..ja simputus jatkuu?
"Supon mukaan Paavo Selin palaa työhönsä osastopäälliköksi ensi maanantaina."
Mihin osastopäällikkö Selin palaa?
Mitä hän aikoo "työssään" tehdä ilman:
- sähköpostia
- puhelinta
- työhuonetta
- vapaata pääsyä arkistoihin?
Jotenkin tuntuu, että olisi helpompaa olla se kuuluisa kiintiösosialidemokraattinen keskustalaisen maa- ja metsätalousministeriön virkamies, jolla on sentään liikkumisvapaus talossa, vaikkei 7 vuoteen - 8 vuoteen ainuttakaan työtehtävää.
Selinin ehkä kannattaisi käyttää loppuvirkavuotensa on-line -sijoittamiseen tai muistelmien kirjoittamiseen. Se, että joku "saa palata" työhön, josta tulee palkka ja eläkekertymä ei tarkoita hallinnossa sitä, että saisi luvan tehdä töitä.
Jos ei työaikaansa käytä pörssisijoittamiseen niin kannattaneet hakea kirjastost repullinen kirjoja, että saa aikansa kulumaan.
Puutteellinen uutinen
Uutinen oli kovin puutteellinen. Kerrottiin:"Supon mukaan Paavo Selin palaa työhönsä osastopäälliköksi ensi maanantaina."
Sen sijaan ei kerrottu sitä, päästetäänkö hänet oman osastonsa tiloihin, kytketäänkö hänen puhelimensa toimimaan ja annetaanko hänen muuten tehdä osastopäällikölle kuuluvia töitä.
Ei tietenkään anneta
Uutisessa ei kerrota muuta kun, että Selin saa pysäköityä työpaikalleen. Näin ollen uskomme, että nykytila jatkuu poliisihallituksen terveisin, kunnes muuta uutisoidaan.
Jossain muissa valtioissa ja muuna aikana osastopäällikkö olisi voitu löytää liikenneonnettomuudessa loukkaantuneena tai parvekkeelta pudonneena.
Vielä ei ole uutisoitu sitäkään, miten Suomessa kuolleelle virolaiselle diplomaatille oli käynyt.
Tätä laitosta ei enää tarvita.
Jokainen demokraattinen maa tarvitsee tässä entistäkin kylmemmäksi muuttuneessa maailmassa, uusien uhkakuvien edessä - jotka suinkaan eivät aina ole rättipääterrorismia, vaan vaikka suurpankkirikollisuutta, oman tehtäviinsä täysin omistaututunutta salaista poliisiaan. Jota johtakoot vaikka valtioneuvoston valitsema - kuten myöskin valvoma C, aitoon brittimalliin. Tunnustettu ja arvostettu henkilö, joka johtaa laitostaan juuri niin kauan kuin siihen oikealla tavalla kykenee, piste.
Supon narrimaiset temppuilut uskoni mukaan yhä erään parhaan miehensä kanssa eivät mitään yllämainituista alkeista täytä, vaan koko laitos on ikävä kyllä jälleen kerran pantava uusiksi. Tällä kertaa vanhakokoomuslaislaisen mielivallan ja suoranaisen tyrinnän takia, kuten Tapio o Neva omassa kirjoituksessaan osuvasti vihjaisi. Valpoa, Valvovaa poliisia, Supoa - ei hemmetti. Käyttäkää pojat hieman mielikuvitusta trendikkäämmän nimen rustaamiseksi.
Syy tuohon on että..
Poliisijohto peittelee tahallaan tuota siksi, että Supon ex-pomosta tuli EUn vakoilupomo. Toi nimitys olisi varmasti jäänyt pöydälle mikäli sitä oltaisiin tutkittu jostain tuommoisesta.
ta i sitten simputtajan maine olisi ollut kova meriitti
kuin "huuveri" ikään!
Liikaset, Paavolat
Suomessa on tapana paeta Brysseliin tai "(Länsi-)Eurooppaan", kun työpaikan lämpötila kuumenee liikaa. Erkki Liikanen pakeni suurlähettilääksi Brysseliin, tuli komisaariksi ja palasi miltei rikospaikalle Helsinkiin Snellmaninaukiolle. Nyt hänen presidenttikampanjansa yritetään turmella väitteillä työpaikkakiusaamisesta, mikä on SDP:lle aivan oikein. Saavat vielä kaivaa jostain viipurilaisen presidenttiehdokkaan, jolla on YK-kokemusta.
Pienempien viranhaltijoiden on ilmeisesti tyytyminen edelleen vain Ranskan muukalaislegioonaan.
Viipurilainen ehdokas on hyvä ajatus
Meitä viipurilaisia ei enää montaa ole.
Liikasen ehdokkuus päättyi Kremlin asiakirjoihin. Kävi Moskovassa kehumassa Koivistoa ja haukkumassa muut, (etenkin Väyrysen).
Huonoa johtamista
Ulkopuolisena katsottuna, koko sekasotku näyttää huonolta johtamiselta. Jos asiat olisi hoidettu johtamisen kannalta toisin, ei tälläisiä eri ihmisiä koskettavia sekasotkuja, väärinkäsityksiä ja julkisuuteen vuotaneita ikäviä uutisia olisi tapahtunut.
Ompas
Ohranalla outoja, osin omintakeisija ongelmia ojeistuksissaan. Omatekoiset ohjeet ojennukseen oitis.
Ovatko onanistien oudot olosuhteet onnahdelleet?
Mahtoikohan
marttirokka ymmärtää?
"Selinin kerrottiin...
"Selinin kerrottiin joulukuussa istuvan Supossa päivät pitkät ilman töitä. Hänellä ei ollut oikeutta edes päästä johtamansa yksikön tiloihin, hänelle ei voinut lähettää sähköposteja eikä puheluita yhdistetty.
Poliisihallituksen mielestä Suojelupoliisin johdon menettelytavat tilanteessa ovat olleet puutteellisia, mutta epäasiallista kohtelua tai toimintaa ei ole tullut ilmi. Poliisihallituksen mukaan Supon työilmapiirissä ei ola havaittu vakavia ongelmia."
Niinpä, tämähän on SUPOssa tavanomaista ja ilmeisesti myös POLIISIssa.
Eiköhän asiallisempaa olisi ollut todeta virheet. Joku tolkku se on oltava päällikölläkin, kuolleella tai elävällä.
Kysymys on työpaikkakiusaamisesta suomeksi sanottuna
mitä se muuta muka on.
Kyseessä ovat "perustellut toimenpiteet"
Kyseessä ovat ilmeisesti perustellut toimenpiteet. Kyse on jonkinlaisesta alokaskoulutuksesta, siitä, että otetaan luulot pois ja opetetaan nöyryyteen.
Mitäs siitä, kun palkka juokseen ja eläkekertymää tulee, vaikka joutuisi potemaan vuosikymmenen työttömyyttä virkapaikallaan.
Tuon ajan voi käyttää on-line -sijoittamiseen, ristisanan täyttämiseen, muistelmien kirjoittamiseen jne.
Simputtaminen armeijassa on nykyään esimeisaseman väärinkäyttöä, mutta muualla se on vain virkamiehen kansalaiskasvatusta.
Millaistahan olisi olla Ratakadulla pamputettavana 1930-luvun tyyliin? Se olisi varmaan hottia ja extremeä.
Poliittinen poliisi suojelee johtavia poliitikkoja
Poliittinen poliisi suojelee johtavia poliitikkoja. Jo Urho Kekkonen 1920-luvulla ehdotti Etsivän keskuspoliisin lakkauttamista ja sai eron Etsivästä keskuspoliisista.
En usko, että KRP haluaa itselleen suojelupoliisin tehtäviä, koska silloin KRP pilaisi maineensa joutuessaan samoihin poliittisiin vehkeilyihin, joihin suojelupoliisi ajautuu, kun ei ole Venäjää enää uhkana eikä oikeita töitä.
Johtavien poliitikkojen suojelu ja oppositiopoliitikkojen vainoaminen on kansainvälinen poliittisten ja valtiollisten poliisien tehtävä.