Suomen kaikkien aikojen laajimmassa laittoman maahantulon järjestämistä koskevassa jutussa on jaettu pitkiä tuomioita.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi neljä syytettyä vankeusrangaistuksiin, joiden kesto vaihtelee reilusta vuodesta viiteen ja puoleen vuoteen.
Tuomiot tulivat törkeän maahantulon järjestämisestä.
Vastaajat velvoitettiin korvaamaan valtiolle 100 700 euroa rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä.
Ankarimpaan rangaistukseen on tuomittu vastaaja, joka on Venäjällä toimineen henkilön toimeksiannosta palkkiota vastaan järjestänyt kaikkien maahantuotujen henkilöiden kuljetukset Latviasta Viron kautta Suomeen. Hän on itse toiminut yhteensä 11 henkilön saattajana neljällä eri kerralla.
Vastaajien on katsottu toimineen osana järjestäytynyttä rikollisryhmää, joka on kuljettanut henkilöitä muun muassa Afganistanista ja Irakista Länsi-Eurooppaan. Ryhmä on toiminut ainakin Afganistanissa, Pakistanissa, Valko-Venäjällä, Latviassa ja Virossa. Toiminta on ollut hyvin organisoitua.

Kommentit
Kansalaisuudet puuttuu
Jos ei kansalaisuuksia julkisteta edes, niin eikö heidän nimensä pitäisi laittaa näkyviin kuitenkin, ketkä ovat tuomitut kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen tai sitä pidempään. Joskus oli tällainen käytäntö. Onko laki muuttunut, vai maan tapa?
Ajat vaihtuvat - ja niin oikeusministeritkin.
Toivottavasti kevään jälkeen vaihtuu jopa "maan tapakin".
Lusivat toivottavasti muualla
Lienee selvää, että henkilöt toimitetaan, jos ulkomaalaisia, kotimaahansa kärsimään rangaistustaan - automaattisesti. Ei siis vielä ilmaista ylläpitoa täällä.
Hah hah haa
Käräjäoikeus tuomisti ulkomaalaiset kultamunaressukat silmänlumeeksi jotta hyysärit saavat oikeuden valittaa ensin hoviin ja sitten korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Ja lopputulos on arvattavissa ja oletettava ,nämä ulkomaalaiset ressukat ovat syyttömiä koska he ovat ollet koko ikänsä vainottuja ja väärinymmärrettyja sosiaaliongelmaisia kotimaassaan ja tulevaisuudessa he tarvitsevat suomen sosiaalitoimen sydämmellistä tukea ja rahaa palautuakseen "normaaleiksi" tuleviksi uusiksi suomen rikastuttajiksi ja tasavertaisiksi kansalaisiksi.
Ihmissalakuljetus
Ei "ihmisten salakuljetus".
Rikoksen kohteen palautus
Rikoksen kohteena oleva omaisuus (tässä tapauksessa henkilöt) palautetaan alkuperäiselle omistajalle. Eli eikö nyt ymmärretty lähettää niitä salakuljetettuja sinne mistä ovat tulleetkin. Se olisi hyvä viesti maailmalle jotta turha investoida vähiä rahojaan rikolliseen "kyytiin"
Veromaksajaa rangaistaan 5* 50 000 euron rangaistukseen
Ulkomaalaisen tekijän juristihyysäys demlajuristien ansiosta maksaa noin 100 000 - 150 000 euroa kaikkine vaiheeneen.
Vastaajat eivät varattomuuteen vedoten korvaa valtiolle penniäkään. Demlajuristit estävät rikollisten karkotukset kotimaihinsa kärsimään tuomioitaan.
Todella kovat rangaistukset...veronmaksajille.