Faktakulma
Nuorisosäätiöön liittyvä esitutkinta siirtyi syyteharkintaan eilen. Syyteharkinnassa on kaikkiaan 11 epäiltyä.
Nuorisosäätiön hallituksen jäseniä epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä ja lahjuksen antamisesta. Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toimi kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.).
Lisäksi raha-automaatti-yhdistyksen hallituksen entistä puheenjohtajaa, keskustapoliitikko Jukka Vihriälää epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Keskusrikospoliisi on tyrmistynyt Nuorisosäätiön esitutkintamateriaalin päätymisestä Ylen A-studion käsiin ja eiliseen tv-lähetykseen. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Veli-Matti Räsänen kertoo Uudelle Suomelle, että Krp ei ole luovuttanut salassa pidettävää esitutkintamateriaalia kenellekään tutkinnan ulkopuoliselle.
–A-studio tuli täytenä yllätyksenä. Minulla ei ole harmainta aavistusta, mistä he ovat saaneet materiaalin, kertoo Räsänen.
–Erittäin ikävää, että tällaista materiaalia pääsee julkisuuteen.
”Toimitukseemme tuli kasa papereita”, selitti A-studio lähetyksessä 6500-sivuisen esitutkintamateriaalin saamista.
Poliisin esitutkinta on annettu loppulausunnoille ja on tällä hetkellä julkinen vain asianosaisille.
Esitutkintamateriaali tulee julkiseksi tässä vaiheessa vain, jos tutkinnanjohtaja päättää, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Nuorisosäätiön jutussa rikosta epäillään, minkä vuoksi poliisi siirsi esitutkinnan eilen valtakunnansyyttäjälle syyteharkintaan.
Salassa pidettävän aineiston luovuttaminen eteenpäin on rikos. Räsänen ei kuitenkaan kommentoi, aikooko poliisi selvittää, kuka paperit on vuotanut.
–Katsotaan nyt, sanoo Räsänen.
Enempää Räsänen ei halua vuotoa kommentoida.
Syyteharkinnassa on 11 epäiltyä, joten mahdollisia vuotajia on poliisi mukaan lukien useita.
Esitutkintamateriaali on salassa pidettävää aineistoa syyttäjän päätökseen tai oikeudenkäyntiin asti. A-studion tapaus ei ole ensimmäinen kerta, kun vaalirahasotkuihin liittyvät esitutkintapaperit päätyvät median käsiin liian aikaisin: näin kävi myös Kehittyvien Maakuntien Suomi KMS -yhdistyksen esitutkinnassa keväällä 2010.
Faktakulma
Nuorisosäätiöön liittyvä esitutkinta siirtyi syyteharkintaan eilen. Syyteharkinnassa on kaikkiaan 11 epäiltyä.
Nuorisosäätiön hallituksen jäseniä epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä ja lahjuksen antamisesta. Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toimi kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.).
Lisäksi raha-automaatti-yhdistyksen hallituksen entistä puheenjohtajaa, keskustapoliitikko Jukka Vihriälää epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Kommentit
talossa asuu myylä
tai joku myy papeleita?
Liian pienet liksat?
Mikä on vuodon vaikutus?
Tuleeko nyt syyttäminen mahdottomaksi jonkin teknisen kikkailusyyn vuoksi? Eli, onko harkittu syyttäminen enemmän kuin perusteltua, kun joku lähtee tällaisia temppuja tekemään?
Syyttämättäjättämispäätös koska vuodolla vaikutusta.
Näin tulee käymään, hienosti suunniteltu juttu.
Olisiko
Olisiko poliisissa joku Wikileaksin innoittama totuuden torvi ?
Krp-Leaks
voipi olla politiikan rulettia ´a´la USA.
Esitutkintamateriaalien
tai niiden tietojen vuotamista poliisi käyttää näköjään manipuloidakseen jutun etenemistä.
Näitä on nähty toistuvasti.
Se siitä Suomen poliisin rehellisyydestä.
Esitutkintamateriaalin vuotaminen - poliisin käytäntö?
Voisiko joku asiaa tunteva kertoa milloin poliisi voi vuotaa esitutkintamateriaalia ulkopuolisille ja milloin ei.
Olen parhaillaan todistamassa tilannetta, jossa pikkujuttua tutkinut poliisi on vuotanut esitutkintamateriaalia, vaikka edes kuulusteltavalle ei ole annettu kopiota kuulustelustaan. Siitä huolimatta salaista (?) esitutkintamateriaalia käyttäen tehdään ulkopuolisissa organisaatioissa k.o. henkilöä koskevia päätöksiä.
Mitäs ihmeellistä tuossa nyt on?
Kyseisen säätiön ja sitä lähellä olevan puolueen piirissä on toimittu sen verran rehdisti ja reippaasti, että tuollainen vuoto sopii vallan hyvin sen piirin jonkun jäsenen tekemäksi.
Niinkö arvelit
että poliisi antaa esitutkintamateriaalit epäillyille itselleen?
Olisiko kepun ainoa rehellinen
joka ajattelee taivasosaansa.
Paljastuu Vanhasen ja muiden erilleen koplaus
ja Vanhasen pahaksi päässyt dementia. http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2011/01/376-nuorisosaation-johdon-ri...
Fennoleaks
Ai jai jai, miten se nyt näin avoimeksi meni?
Hyvä että tieto tulee julkiseksi
syytteet voidaan nostaa,koska näyttö on täysin selvä ja teot harkittuja.
Tätä asia taasen on lakaistu maton alle
SAK:n Kiljavan opiston petosepäilyt syyttäjälle kesän jälkeen
23.7.2008
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/SAKn+Kiljavan+opiston+petosep%C3%A4il...
Tiedotusvälineissä tiedetään
On vaan hyvä, että kansakin saa tietää asioista. Suomi on perinteisesti salailun ja kähminnän maa. -Siitä kertoo tämä esillä oleva "syytevyyhtikin"
Jutun juoni?
Esiturkintamateriaali päätyy jotain kautta julkisuuteen, mikä estää epäiltyjen rikosten puolueettoman käsittelyn oikeudessa? Asia on siis pakko julistaa mitättömäksi, ja rikoksista epäillyt vapautetaan epäilyistä ilman oikeuskäsittelyä?
Muistettakoon, että kepu pettää aina, siis aina. Tässä ei edes tarvita kysymysmerkkejä...
nii ellei sitten ole immeisii jotka
Ei kattonukkaan eilen media tuuttausta yleltä. TÄH eiks kaikki suomalaiset katokkaan TV: tä, voihan vihne. no jos epäilee että käräjäoikeuden (Suur rikolliset ja suljetut ovet!) lautamiehillä on ennakko kkäsitys ylen lähetyksen takia noustaan hoviin jossaa ei moisia suharita mun mielestä ole ja korkeimpaan ja vääryyttä kokevat koittanee varmaan viel valittaa esitutkinnan epäkohdista ja vuodoista ni asia pitää hoitaa viel jollain hallito oikeuden taholla yksityis henkilö rosisksina jolloin sidos rikoksen jääkin joihan omaan valoon ... anteeksi kaikki en ole aamu lääkitystä syönny
Sama studio
Eikös se ollut sama studio, joka julkaisi valaehtoisia lausuntoja Vanhasen lautakasoista? Juttu tosin ei johtanut mihinkään, mutta sai suuren sopan aikaiseksi. Ihmeellistä, että nuo valaehtoiset lausunnonantajat eivät koskaan tulleet ulos kaapistaan. Se vain on merkki siitä, että juttu oli tuulesta temmattu, etten sanoisi Timo Harakasta. Tuokin toimittaja on mikä lie variksenpelätin.
Ihmettelen YLEn toimia asiassa, ja toivoisi, että nyt viimeistään YLEn johto tutkii nuo vuotamiset. Kun on rikos kysymyksessä, ei voi vedota lähdesuojaan.
Tämä on syytä ottaa vakavasti esille näin vaalien alla, kun tuollaista saadaa esittää julkisilla verovaroilla kustannettavassa mediassa.
MOT:n esittämät paskat vielä ymmärtää tarkoitushakuisina!
Miksi Vanhanen ei haastanut Yleis Radiota?
Selvä vastaus,ei ollut varaa,hommasi kuitenkin Haapavedeltä muuttaneet kepulaiset antamaan lausuntoja ettei lautakasoja löytynyt.Jos uutisessa ei olisi ollut perää niin varmasti haastre olisi tullut. Lähtihän samainen mies käräjöimään Ruususen kanssa paljon vähäpätöisemmästä asiasta. Kunnon kepulaiselta kysyttäessä korpin väriä niin vastaus on valkea.
Huolestuttavaa journalismia
Onhan se houkutteleva tilanne, että pääsee "ihan ekana" julkistamaan salassa pidettävää materiaalia. Jopa niin houkuttelevaa, että jo valmis ohjelma pannaan tieltä pois.
Meillä kuulemma kuitenkin eletään oikeusvaltiossa, jossa on se kuuluisa vallan kolmijako. Ja sen kolmannen valtiomahdin (median) osuus ei ole toimia tuomiolaitoksena.
Ei, vaikka patologinen kepuviha kuinka vaivaisi.
Medialla on tärkeä tehtävä poliittisen järjestelmän vahtikoirana. Siinä tehtävässä harkinnalle olisi käyttöä. Nyt se taisi unohtua.
Älä pelkää Sodoman kohtalo ei toistu!
Löytyneehän kepustakin usempi kuin yksi synnitön niin Kepukin pelastuu.Muut uskolliset sinun lisäksi ovat järkkymättömästi tukemassa syyttömästi syytettyjä valtakunnansyyttäjän avustuksella. Esivaltaa täytyy kunnioittaa ja Kepu on esivalta.
Raamatussa luvattuja vitsauksia
Kun parlamentarismi alkoi 1600-luvun lopulla kehittyä Britanniassa, puolueita pidettiin yleisesti raamatullisina vitsauksina. Kaikki perustui lahjontaan, korruptioon tai hallituspaikkaan.
Kun ennen korkein oikeus
oli Karpolla on asiaa, onko sen tilalle tullut A-studio ? Karpo ei tosin koskaan saanut tuollaisia materiaaleja käyttöön.
niin...
Näissä vuototapuksissa on aina yksi yhteinen tekijä ja se on poliisi. Näitähän on sattunut useita viime aikoina eikä poliisi yllättäen ole ikänä löytänyt vuotajaa.
Lienee vain normaali..
..käytäntö että poliisi antaa pieniä vinkkejä julkisuuteen.
Kuinkahan paljon menee tietoja muille rikollisille. Esim. huumemiehillä kun on varaa maksaa palvelusta. Ei ole ihmekään jos todistajien huuli alkaa täristä kun "isot pojat" käyvät kertomassa miten ja mitä sopii kertoa tulevassa oikeudenkäynnissä.
Tällaiset "vuodot" olisi periaatteessa hyvä selvittää. Mutta, mistä voisi tietää kumpi on "vuotaja", tutkija vai tutkittava? Meillä kun on tapana laittaa toinen poliisi tutkimaan kaveriaan.
Ja, eiköhän tämäkin todista sitä ettei suomalainen poliisi ole sen ihmeellisemmin "lahjomaton" kuin muuallakaan. Rahalla saa ja poliisiautolla pääsee.
Rooman vallan ajasta aina 1800-luvulle saakka ei tapahtunut
maailmassa muuta kuin oli korruptiota. Se siirtyi uudelle ajalle vanhojen aikojen hedelmänä.
Lex Nokia
Ei taida viranomaisillakaan olla tietosuoja kunnossa...
Kenellä on pääsy dokumentteihin ja tietoihin sekä riittävä loki.
Mistä saivat paperit - tietty asia on asianosaisjulkinen. Haluttaessa paperit voi merkitä yksilöllisellä salakoodilla (jonka aina voi poistaa)
YLEN ANTIA
Ajankohtaistoimitus pitäisi laittaa uusiksi. Eikö meillä osata tehdä kunnon ajankohtaisohjelmia enää. Toimittajilla kauhea kiihko silmissä ja puheessa. Samaa kysymystä tivataan loputtomiin, toivoen kai jotain lööppiä. Avutonta
Missä ovat taulut?
Poliisi kertoo Nuorisosäätiön varoista käytetyn yli 100.000- euroa vaalitukseen, ja siihen liittyy taulukauppa.
Onkohan poliisi tajunnut kysyä, missä ne taulut ovat- ja saako niitä nähdä,-ja mikä on yksittäisen taulun hinta tuettevaa kohden?
Suomi-Soffa- niminen yritys on tukenut lähinnä keskustapuolueen jäseniä, kertomalla ostaneensa niiltä tauluja. Suomi-Soffa on jyrkästi kieltäytynyt näyttämästä tauluja, perusteenaan, että ne ovat yksityisomaisuutta.
Esim. Ministeri Mauri Pekkariselta (kepu) ostetut tukitaulut ovat kadonneet.
Kukaan, ei edes itse Pekkarinen omien sanojensa mukaan tiedä missä ne ovat.
Niitä ei ole kukaan, koskaan,- eikä missään ikinä nähnyt. Niiden olemmassa-olemisesta on vain sana. Kepulaisen poliitikon sana.
Sekin kannattaa huomioida, että tauluista puhuvat vain tukea saaneet puolueet- ja poliitikot.
Luulisin, että tutkinnassa tapahtuisi uusi läpimurto- ja laajentuminen,- sekä rikosnimikkeiden vaihto, jos yksi tutkinnan pääsuunnista olisi taulut, ja niiden olemassaoleminen,- sekä esille kaivaminen.
Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä, että suurinta osaa tauluista ei ole olemassa. Kepulaisten puolelta ehkä ei ensimmäistäkään.
Hei!
Vuotajalle tämä tieto (ettei tietoja saa vuotaa) on tullut aivan puun takaa yllättäen, niinkuin tieto rikoksen tekemisestä Kaikkoselle!
Paperikasat lentää
Kummallista touhua. 6500 sivua paperia ilmestyy yllättäen ja pyytämättä toimittajan pöydälle! Edellisen kerran paksu paperipinkka ilmestyi yllättäen ja pyytämättä ennen vaaleja Jäätteenmäen pöydälle. Mistähän mahtoi tällä kertaa tulla. Poliisilta tai epäillyiltä ilmeisesti. He ovat ainoat, joilla aineisto virallisesti oli. Kummankaan ryhmän vilpittömyyteen ei taida voida viime aikaisten tapahtumien valossa luottaa.
A-studion toimitus on varma osoite. Kaikki kelpaa tuuttiin pantavaksi. Lähdesuojan takaa voi sitten hekotella selvitysyrityksille.
Seuraava eduskunta joutunee luultavasti taas miettimään lähdesuojan tarpeellisuutta ja väärinkäyttämisen rajoja.
Paperikasat lentää
Kummallista touhua. 6500 sivua paperia ilmestyy yllättäen ja pyytämättä toimittajan pöydälle! Edellisen kerran paksu paperipinkka ilmestyi yllättäen ja pyytämättä ennen vaaleja Jäätteenmäen pöydälle. Mistähän mahtoi tällä kertaa tulla. Poliisilta tai epäillyiltä ilmeisesti. He ovat ainoat, joilla aineisto virallisesti oli. Kummankaan ryhmän vilpittömyyteen ei taida voida viime aikaisten tapahtumien valossa luottaa.
A-studion toimitus on varma osoite. Kaikki kelpaa tuuttiin pantavaksi. Lähdesuojan takaa voi sitten hekotella selvitysyrityksille.
Seuraava eduskunta joutunee luultavasti taas miettimään lähdesuojan tarpeellisuutta ja väärinkäyttämisen rajoja.
Höpön pöpön
Ihan hyvä vaan että "p...skakasaa" pöyhitään julkisesti. Muuten hyvät veljet painaa villaisella liian monta casea.
Eikä tuohon lähdesuojaan ole mitään syytä kajota lainsäädännöllä.
Ellet sitten kaipaa neukkumenoa takaisin. Tai vaikkapa nykyistä idän ihmemaan menoa.
Nyt on Paateron paateroinnin
Nyt on Paateron paateroinnin aika. Hän ilmoittaa, että poliisi ei ole tehnyt mitää, eikä edes laitonta. Kaikki on niin kuin pitääkin olla. Sehän kuuluu paateroinnin perusolettamuksiin.
Muuten eikäs joku saanut joskus ihan pyytämättä tai tilaamatta kasan papereita?
Apua Vanhaselle.
" Puhuin niin totta, kun voin. En tiennyt niistä ... mitään, ... enkä ollut niitä tilannut ". - Mistä ihmeestä tällaiset tulee julki? Olisikohan asialla valepoliisi, vai myyrä-Matikainen ? "Tupeekin" on eräs mahdollisuus. Siitä ei aina tiedä, mitä tämä "pieni-suuri" puutarhatonttu ja silti äijä, eli "oikea" tosipäättäjä juonii!! Hän, joka on uskomattoman monet kerrat, niin monet ketkut ja kepulit tehnyt takapiru-herra, tietää ainakin asiasta jotain. Siitä vois alkaa. Toki vaikeaa se tulee olemaan, sillä tämäkin on jo "pedattu". Eikö poliisia itseään etoa puolustaa roistoja?
JOTAIN HYVÄÄKIN !
On vain hyvä asia, että asiat tulee julki.
Vähenee se kähmintä ja salailu valtaapitäviltä rosvoilta.
Hyvä että vuotaa...
Suomen poliisi haluaisi olla kuin SuoPo, joka sekin elää tsaarin aikaista elämää.
Aina jossain vaiheessa joukosta löytyy joku viisaampi, joka toimittaa tietoa julkisuuteen.
Suopo säilyttää vielä kassakaapissaan STASI tietoja, jotka julkisuuteen päästyään mullistavat käsityksiämme valtaapitävistä politiikoista.
Kyllä joku nekin vielä tuo esille.
Vavistaa väärintekijät ja ......
Politiikot eivät pääse peittelemään rötöksiään ja toivottavasti joutuvat myös niistä vastuuseen
NYT kun KANSA TIETÄÄ!
Voiko Nuorisosäätiöstä ottaa holtittomalla tavalla rahaa "olematta nuori"?
Vanhat ketkut ottivat rahaa vaalimainontaansa!
Politiikka ja politikkojen teot
Pitääkin olla läpinäkyviä, jos olisivat olleet niin näitä sotkuja olis ehkä vähemmän.
Kansan on hyvä tietää ja tarkkaan miten on toimittu - mitään salaamatta ja mitään lisäämättä.
6500 sivua on pilun paljon papelia
ei sellaista kiljasaljaa jaksa takoa kuin Päätalo jos sekään!
Poliisilaitos vuotaa, kuin
Poliisilaitos vuotaa, kuin seula. Kohta taas tutlitaan ja hutkitaan => ketään ei syytetä/laiteta vastuuseen vuodosta. Olisiko jo pikkuhiljaa aika siirtää poliisien rötösten tutkimusvastuu pois poliisilta?
Hyvä, että edes tutkitaan
Täällä on mukavasti kommentteja ja hyviä näkemyksiä asioista.
Silti vielä yksi kannanotto ihan tavalliselta tallaajalta.
Miten tavallinen ihminen saisi tietoa näistä suhmuroinneista, ellei olisi Yleä ja mediaa.
Kaikki tiedämme, että tätä on ja tulee aina olemaan. Julkisesti käsiteltyinä ne ehkä vähenevät, mutta eivät lopu. Ihminen kun on ahne aina tilaisuuden tullen. Ja sukuakin on vietävä mukana kuin Tunisiassa.
Kyllä kansa tietää, mihin valtion rahat, meidän rahamme, verorahat, kuluvat. Ne menevät näiden tilaisuuden saaneiden sekä oikeutettujen touhuihin. Jos nämä kähminnät ja harmaa talous haluttaisiin oikeasti poistaa, niin hyvin valtakunnassa voitaisiin lakata puhumasta ainaisista leikkauksista, eläkeiän nostoista, maltillisista palkankorotuksista, jne. Jos vielä pikkuisen jengattaisiin alaspäin isojen yritysten ylisuuria palkkoja ja osinkoja, ja ne pudottaisivat näiden osuuksien verran tuotteidensa hintoja, niin ulkomaan kauppa kävisi ja työllisyys paranisi ja verotulot nousisi. Mikähän poliittinen puolue pystyisi kääntämään nykymenon katsantokannan toisin päin. Ei kituuteta, vaan pannaan tuotanto pyörimään ja ulkomaankauppa vetämään hiukan kiinalaisia halvemmilla hinnoilla. Ei viisimiljoonaa ihmistä kummoisestikaan lisää tarvitse, kun kaikilla on riittävästi ja poliitikotkin pystyisivät tekemään vaalityötään omilla rahoillaan, niin kuin suurin osa nytkin tekee. Se on ihan vaan päättäjien tahdosta kiinni.
In America they have this thing called sisäinen tutkinta
Suomessahan se ei sovi - vain turhaa epäsopua aiheuttaa.
Joku Seiskan toimittaja suorastaan valitti, että aina kun joku julkkis jää kiinni jostakin, niin puhelimet alkavat soimaan hulluna kun joka ikinen asiasta tietävä p*skajalka haluaa vuotaa mehevän juorun.
Yle on samaisen eliitin
Yle on samaisen eliitin johdossa kuin poliisikin. Puolueeton oikeus on Suomessa pelkkä vitsi.
Hei kaikki joukolla lakia säätämään
Poliisi on tyrmistynyt...hekoheko. Looshikaveri pitäis saada näyttämään
pulmuselta, mutkun joku aina vuotaa.
Eduskuntahan ne lait säätää, poliisi ja oikeuslaitos valvoo toeutumista.
Mitä nyt media ja kansalaiset hiukka avittavat. Oppia ikä kaikki.
Keskustan Kallia lainaten "opimme vaalirahasotkusta".
Ei huolen häivää, vaikka meillä on harjuritason parlamentti.
KRP VUOTAA KUIN SEULA ...
KRP VUOTAA KUIN SEULA ... TÄSSÄTAPAUKSESSA SE KYLLÄ ONKIN HYVÄ ASIA ,joka voi autta siihe että syytämättä jätävä päätös,ainakin hankaloituu jollei peräti estyy .
Vaalit lähestyy
Ja silloin otetaan kaikki keinot käyttöön kuin sodassa ja rakkaudessakin.Mitä uutta siinä on että hallituspuolueen edustajia yritetään ajaa puun ja kuoren väliin kuin käärmettä pyssyyn.Erityisesti Keskusta ja sen edustajat tuntuvat olevan YLE,n toimittajien silmissä kaiken pahan alku ja juuri.Varmaan Putinin sydänystävällä eli T.Halosella on suu virneessä kun näitä uutisia näkee ja kuulee.On se kauhiaa kun vasemmistolaisten kannatus on laskenut kuin lehmän häntä ja "väärät" voimat ovat vallassa.
Totuuden julkituonti on tärkeintä, ei valheet !!!
YLE:n lähetykset ovat eniten seurattu julkisen sanan edustaja Suomessa. Edellämainitun vuoksi on hyvä tietää, että kaikki poliisin raporttoimat asiat televisiossa, eivät ole paikkansa pitäviä, niin valitetavaa, kuin se onkin.
Esimerkkinä voimme kertoa seuraavaa: Poliisin raporttoidessa televisiossa, putkakuolemien vähentyneen edellisvuotisesta.
Raporttissa jonka esitti poliisihenkilö, oli selvä valhe.
Saman vuoden aikana, kun Helsingin poliisin säilöön ottamista henkilöistä, oli poliisin mukaan kuollut vain yksi mieshenkilö, eikä ketään muuta.
Todistettavasti putkaan, oli kuollut, myös yksi naishenkilö.
Tämä asia on totta ja tapahtunut, vielä tällä vuosituhannella. Minkä vuoksi, kansalle kaunistellaan asioita, joita on yhteiskunassamme tapahtunut ???
Tämän asian voi myös, moni muu henkilö todistaa sekä kuolleen naisihmisen hautakivi.
TAIVAS ORGANISATIOT, lain, luomakunnan ja intersubjektiivisen edun valvoja.
Ilkka V T Juutilainen - Juudaan Leijona, 25.01.2011.
Ehdotus: pyydetään FSB:ltä haastattelutuokio
Suomen kansalla on oikeus tietää totuus. Kuka raahasi 6500 sivua kopiopaperia Yleisradion toimitukseen.
Yleisradion toimitukseen nimittäin pääsee vain puomin ja portin kautta. Sisäänpääsykäytävässä on lukot ja kulkuluvat sekä ulkona on kamerat.
Minusta Anne Holmlundin pitää pyytää Venäjän federaation pääministeriltä virka-apua.
Uskon, että hän voi järjestää kolmannen asteen haastattelutuokion Ljubljankan keltaisen rakennuksen mukavan viileässä pohjakerroksessa jokaiselle KRP:n tutkintaan osallistuneelle poliisille ja epäillylle.
Muistan, miten Matti Vanhanen sanoi Etukeno Oy;ä ja Susan Kurosta tarkoittaen, että "tämä katsotaan nyt loppuun asti".
Matti Vanhasella ei ole motiivia vuotaa, Antti Kaikkosella ei ole motiivia vuotaa. Kokoomuksen ja SDP:n puoluejohdolla on motiivi vuotaa samoin kuin Kokoomuksesta riippuvaisella sisäasiainministeriön johdolla ja poliisiylijohtajalla.
Jos FSB:llä on kiirettä, voi hätätapauksessa haastattelutuokion siirtää GRU:n järjestämäksi.
Postimies
Oliskohan ollut posteljooni kun kantoi paperit toimitukseen?
Posteljooni ei rahaa kolmea laatikkoa paperia toimituksen ovelle
Posteljooni ei rahaa kolmea laatikkoa paperia toimituksen ovelle Yleisradion portin, porttivahdin, sähkölukkoisten ovien ja sokkeloisten käytävien poikki.
Jos joku on postittanut jotain, on olemssa lähettäjä. Valokopioista voi tunnistaa amerikkalaisella menetemällä koneen, jolla ne on otettu.
On siis olemassa valvontakameran jälkiä, sormenjälkiä sekä kopiokoneen tunnisteet kopiosivuissa.
Kepun oma juttu
Kepu on itse järjestänyt paperit Ylelle tietäen,että voivat kumota niiden sisällön ja saavat sitten kansan sympatiat.
Tämä on siis KEPU:n itse järjestämä "vuoto."
Kepulaiset kelmit voivat sitten sanoa,että olemme ihan puhtaita ja meidät vain yritetään mustamaalata kaikessa.
Aloittaisivat nyt sitten itse"puhdistautumisen" ja aluksi kertoisivat mistä Kiviniemi sitten sai ne vaalirahat?