Lauantai 26.5.2012

Ruotsin kieli pois Suomen perustuslaista? – Tässä gallupin tulos

Luotu: 
25.1.2011 14:59
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Suurin osa kyselyyn vastanneista vastusti pakkoruotsia, mutta kaksikielisyyden kohdalla ero ei ollut yhtä suuri.

Selvästi suurin osa suomalaisista (69 prosenttia) kannatti pakkoruotsista luopumista Suomalaisuuden Liiton teettämässä gallupkyselyssä.

Sen sijaan kansaa jakoi kysymys siitä, pitäisikö Suomen valtio muuttaa virallisesti yksikieliseksi. Asiaa kysyttiin Suomalaisuuden Liiton gallupissa nyt ensimmäistä kertaa.

Vastaajista 48 prosenttia kannatti Suomen valtion muuttamista virallisesti yksikieliseksi, kunhan ruotsinkielisten palvelut turvataan. Nykyistä kaksikielisyyttä kannatti 41 prosenttia.

Kaksikielisyys on kirjoitettu perustuslakiin, joten yksikielisyyteen siirtyminen edellyttäisi perustuslain muuttamista. Sen sijaan pakkoruotsista luopuminen ei perustuslain muutosta vaatisi.

Kyselen toteutti Taloustutkimus ja siihen vastasi 1005 kansalaista 17.1.–20.1. välisenä aikana. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Pakkoruotsia vastustava Suomalaisuuden Liitto on kysynyt kansan pakkoruotsikantoja vuodesta 1997.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

ksr

"Vastaajista 48 prosenttia kannatti Suomen valtion muuttamista virallisesti yksikieliseksi, kunhan ruotsinkielisten palvelut turvataan."

Hämmästyttävän suuri luku ajatellen sitä, että asiasta ei ole juuri millään tavoin julkisuudessa keskusteltu ja että kyseessä on perustuslain muutos. Vähän kun suomalaiset asiaa pohtivat, yksikieliseksi muuttamisen kannatus noussee tuonne 70-80%.

TV-pappa

että joissakin muissa maissa jonkin ihmisryhmän suosiminen toisen ihmisryhmän edelle, esimerkiksi korkeakoulu-opiskelupaikoissa ja pelkästään syntyperänsä perusteella, on rasismia. Rasisimia ei siis todellakaan ole pelkästään se, että aina pitää sillä sorretulla osapuolella olla joko tummempi hipiä tai Setan jäsenkirja. Eipä taida paljoa tätä nykyistä viran haltijaa kiinnostaa nämä tavallisen rahvaan sortamisasiat. Mutta ehkä jo seuraavaksi saadaan siihenkin postiin valittua henkilö ihan pelkästään ammatillisen pätevyytensä, ja nimenomaan tasapuolista tasa-arvoisuutta käsittävän älypuolenkin perusteella.

TV-pappa

Minäkin olen aina luullut, että tämä tyypillisen hyysärifrouvan oloinen Bide.au..det on tasa-arvovaltuutettu. Vähemmistövaltuutettu on tietysti ihan eri juttu, ja siinähän todella pitäisikin pätevimmillään ollakin anninvihree, Setan johtokuntaan kuuluva muslimi, ja kotoperältäänkin lisäksi rantaruåttalainen. Ja suomalaisten tasa-arvostahan tälle viskaalille on turha edes puhua. Se sitten siitäkin maksettavasta.

Ray

Kun halutaan kovasti jotakin vastausta, niin kysytään näin. Miten ruotsinkieliset palvelut enää turvataan, jos valtio muutetaan yksikieliseksi.

Fasse

että ne loputkin yhtäkieltä osaavat ruotsinkieliset ottavat tarvitessaan luotettavan tulkin mukaansa, tai opettelevat sen verran suomea kuin minäkin ruotsia. Saan bättre palvelua jopa Ekenäsissä på svenska, kun edes yritän sitä solkata. Ei tämä voi enää olla joko-tai kysymys.

-liisa.12

Toivottavasti kansaedustajat tietävät, että yksikielisyys - siis suomenkielisyys - on avainsana ensi vaaleissa. Mutta kuka vahtisi lehmänkauppoja, joita nyt niin kiireessä laaditaan?

Ja jos ei muu auta, niin ainakin pakkoruotsi on heti poistettava. Olemme olleet sata vuotta Neuvostoliiton (1809-1917) vasalleina, eikä meihin ole venäjan kieli tarttunut. Ja tätä ennen eli lähes 200 vuotta on kulunut siitä, kun kuuluimme Suomi-Ruotsiin. Miksi muka ruotsi on niin paljon tärkeämpi kieli kuin venäjä? Tässä maassa ei sitäpaitsi ole kuin kourallinen niitä suomenruotsalaisia, jotka eivät ollenkaan osaa puhua suomen kieltä. Eli kielilaki on tyystin vanhentunut jäänne jostain, ties mistä!

Ja miksi muka Suomi on Suomi, jollei sen kansan äidinkieli ole suomen kieli? Kysyn vaan.

Tom B

Liisa, sinun tietosi historiasta ovat lievästi sanottuna puutteelliset! Neuvostoliittoa ei ollut olemassa kuin vasta vuoden 1917 lopussa kun belshevikit ottivat vallan ja lakkauttivat Venäjän keisarikunnan jonka Suuriruhtinaskunta Suomi oli! Kyllä sinä vielä tulet kiroamaan pakkovenäjää jopa enemmän kuin pakkoruotsia.

Ray

Suomalaisuuden liiton vaahtoajat saavat tehdä kyselyjään kuten tähänkin asti omilla kysymyksen asetteluillaan.

Soini ei tule asiaan puuttumaan hallitusneuvotteluissa ja hajoavan puolueen toisen puolen kannoista ei kukaan välitä.

Kouluissa tullaan vaalien jälkeen opettamaan halukkaille ja haluttomille ruotsia, joka on hieno kieli.

-liisa.12

Toivottavasti kansaedustajat tietävät, että yksikielisyys - siis suomenkielisyys - on avainsana ensi vaaleissa. Mutta kuka vahtisi lehmänkauppoja, joita nyt niin kiireessä laaditaan?

Ja jos ei muu auta, niin ainakin pakkoruotsi on heti poistettava. Olemme olleet sata vuotta Neuvostoliiton (1809-1917) vasalleina, eikä meihin ole venäjan kieli tarttunut. Ja tätä ennen eli lähes 200 vuotta on kulunut siitä, kun kuuluimme Suomi-Ruotsiin. Miksi muka ruotsi on niin paljon tärkeämpi kieli kuin venäjä? Tässä maassa ei sitäpaitsi ole kuin kourallinen niitä suomenruotsalaisia, jotka eivät ollenkaan osaa puhua suomen kieltä. Eli kielilaki on tyystin vanhentunut jäänne jostain, ties mistä!

Ja miksi muka Suomi on Suomi, jollei sen kansan äidinkieli ole suomen kieli? Kysyn vaan.

Vyötiäinen

Perustuslaissamme lukee, että ruotsi on kansalliskieli. Se ei siis ole virallinen kieli. Tosin ei ole suomikaan, koska Suomessa ei ole virallisia kieliä lain mukaan.

Tämän seikan on todennut kahden eri ministerin avustajat sitä kysyttäessä. Eri asia on, että käytännössä ruotsia kohdellaan kuin virallista kieltä.

Perustuslakimme ei velvoita muuhun kuin ruotsinkielisten peruspalveluiden järjestämiseen omalla kielellään. Se ei velvoita koulujen pakkoruotsia, ei yleistä virkaruotsia, ei kielikiintiöitä, eikä kielirajoja.

Ongelma ei siis ole perustuslaki, vaan kielilaki. Vuoden 2004 kielilaki tehtiin täysin harkitusti järjettömän velvoittavaksi pääväestölle ja höveliksi ruotsinkielisille.

Suomenkielisistä tehtiin suunnilleen ruotsinkielisten palvelijoita. Kielilain muotoilivat käytännössä ruotsinkieliset poliitikot ja asiantuntijat!

Siis perustuslaikia EI tarvitse muuttaa sanaakaan. Riittää kun kielilaki kirjoitetaan uudestaan. Se on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa.

Tom B

Erään Kokoomuspoliitikon poika kävi ruotsinkielistä koulua ylioppilaaksi saakka ja sai siten pyrkiä Oikeustieteelliseen tiedekuntaan ruotsinkielisten kiintiössä. Kouluaikana tämä poika vaati oikeasti ruotsinkielisiä lapsia puhumaan suomea "koska tämä on Suomalainen koulu". Asia kun on niin, että äidinkieli ei ole ratkaiseva tekijä kielikiintiöissä vaan koulukieli eli se kieli jolla on käynyt koulua ennen kuin pyrkii yliopistoon.

MURSU

otos 1005 on kyllä galluppina pieni, koska jos tehtäisiin eri alueilla, niin saataisiin monia erlaisia tuloksia.
Nämä pien gallupit ovat kyllä niin "jotain" viitettä antavaa että esim. poliittisissa jutuissa noilla ei muuta virkaa kuin että gallupin tekijä tienaa, ja toimeksiantaja törsää rahansa. Ehkä kaupallisiin intresseihin tän kokoisilla gallupeilla saa jotain viitettä.

TV-pappa

Koko Suomen kieliasioista, varsinkin englanninkielen osalta, päättää yksi kortteli, KREML. Muttei kaiketi sekään tämän kyvykkään valiokuntaneuvoksen puolison valtakauden päättymisen jälkeen.

Onslow

Pakkoruotsi kouluihin oli poliittinen päätös (Koivisto I, Virolainen), jossa RKP käytti asemaansa loistavasti hyväkseen. Kuten aina, niin tässäkin ylimitoitettu saavutus aiheuttaa aikaa myöten vastarintaa ja tulee vastareaktio joka taas ampuu yli.

Toivottavasti tasapainotila saavutetaan joskus.

salakankee

uudistukseen, jota ymmärtääkseni sosiaalidemokraatit maassamme voimallisesti ajoivat. Katsottiin, että on suurta tasa-arvoa kun vaikkapa pienen köyhän mökin poika ja tyttö SAA myös opiskella sellaisia aineita kuten matematiikkaa, ja RUOTSIA, että hän voisi nousta joskus vaikkapa virkamieheksi, jonka on aina oletettu taitavan molempia maamme virallisia kieliä, suomen ja ruotsia edes välttävästi.
Nyt nämä pienten mökkkein poikain lapset, lapsenlapset ovat nousseet kapinaan unohtaen mitä hyvää heille on tehty! On avattu herrahissi joka ei enää kelpaa, niinkö?
No ennen oli kansakoulu ja kansalaiskoulu - eikä heille siellä opetettu ns sivistäviä aineita. Halutaan palata samaan. Tarkoitus on pitää kansa edelleen rahvaana ja estää heidän sosiaalinen nousunsa.
Otetaan oppikoulu takaisin, sillähän se ongelmanne ratkeaa! ja loppuu tämä iänikuinen suunsoitto joutavasta asiasta!

donCarlos

Kansalliskieli on valtion tai alueen virallinen kieli, jota esimerkiksi viranomaiset saattavat käyttää. Suomen kansalliskieliä ovat suomi ja ruotsi.

Kielilaki on osa hallitusmuoto, joka on yksi perustuslaeistamme.

Muuttamiseen tarvitaan kahdet valtiopäivät ja 2/3 enemmistö.

Olen pomminvarma, että tuota enemmistöä ei eduskunnasta ihan kohta löydy.

TV-pappa

on yhtä lukuun ottamatta kaikissa puolueissa.
Ja kun näiden muiden puolueiden äänestäjillä on niitä henkilökohtaisia "saatavia" omalta edustajaltaan. Siihenhän tämä koko härdelli perustuu. Ja mitä enemmän ehdokkaalla on rikostaustaa sen luotettavampihan asioiden järjestelijä hänestä saadaan, kun ei tarvitse ensin johdatella rikoksen poluillekaan, enää. Ja on sitä jo aikaisemmilta jutuilta saatua lakituntemustakin...roppakaupalla.
Taisipa KePunkin tulevat ääniharavat esiintyä kasvokuvina eilisen iltapäivälehden mainoslööpissä. Sittenpä nähdään sekin ihme, jälleen kerran.

IsoKimppuLimppuja

iso asia kuin liittyminen EU:n eli itsenäisyyden ja kansanvallan luovutus sekä seurannaisena omasta rahasta luopuminen suoritettiin yksillä valtiopäivillä 2/3 enemmistöllä. Tosin kysyttiinhän siinä myös neuvoa kansalta asiasta, jota ei oltu edes vielä neuvoteltu EU:n kanssa loppuun.

Miksi luulet, että pienessä pakkoruotsiasiassa tarvittaisiin tai tarvitsisi käyttää perustuslain säätämisjärjestystä?

Kielilaki ei ole perustuslaissa.

kajeklund

Poistetaan PERUSTUSLAKI ja kaikki kielet(niitä on enemmän kuin ruotsi) sitten suomalaiset ja Suomi, niin jäljelle jää rakastamanne VENÄJÄ, näin lienee parasta niin ainainen vikinä loppuu, venäläiset pitävät siitä huolen

IsoKimppuLimppuja

tosiaan pakkoruotsittajilla käämit kärytä. No, savun hälvettyä suoritamme suomikytkennän.

salakankee

ovat tekemässä sisäistä vallankumousta Suomessa. Pääministeri on saatu jo puhuttua heidän puolelleen. Kun kommarimeiningillä ei Suomi taipunut, kokeillaan vielä Kepukonstailua

tapio_o_neva

Jotenkin kannattaisi muistaa, ettei Neuvostoliittoa perustettu 7.11.1917, vaan 30.12.1922.

8.11.1917 muodostuneen kapinahallituksen ylläpitämää valtiota on sanottu Venäjän sosialistiseksi neuvostotasavallaksi 8.11.-1917 - 10.7.1918.

On nimittäin niin, että Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan perustava laki annettiin vasta 10.7.1918 ja Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto perustettiin vasta 30.12.1922.

1. Venäjän keisarikunta oli Venäjän keisarikunta valtiosäännöltään silloinkin kun Venäjän tšaari Nikolai II luopui vallastaan 2.3.1917 veljensä hyväksi, joka ei ottanut valtaa vastaan, vaan se siirtyi Venäjän keisarikunnan pääasiassa neuvoa antavalle valtakunnanduumalle 3.3.1917, jolloin Venäjästä tuli tosiasiallisesti tasavaltalainen ja parlamentaarinen keisarikunta.

2. Venäjä oli tasavaltalainen keisarikunta, josta väliaikainen hallitus teki esifederaation kaltaisen poistamalla kenraalikuvernöönejä ja korvaamalla heitä kuvernementtikomissaareilla, joilla oli myös paikallista luottamusta.

3. Venäjän perustuslaillinen aika ei päättynyt täysin 7.11.1917 vallankaappaukseen Petrogradissa (Pietari 1914-1924), vaan vasta sen jälkeen, kun bolševikit hajottivat laittomasti Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen 29.1.1918 kello 5 aamulla.

http://en.wikipedia.org/wiki/Russian_Constituent_Assembly

Näin ollen Suomen tasavallan itsenäisyys 6.12.1917-29.1.1918 oli L A I T O N siksi, että Suomen suuriruhtinaskunnassa oli hyväksytty Venäjän tasavaltalaisen keisarikunnan valta 3.3.1917-5.11.1917 korvaukseksi Suomen suuriruhtinaan vallalle.

Suomessa "meuhkataan" jatkuvasti "laillisesta esivallasta", vaikka Suomessa on ollut laittoman esivallankin jaksoja ja Suomessa on perustuslaittomia tiloja jatkuvasti johtuen Euroopan unionista ja osin omasta typeryydestä Euroopan unionin tavoitteiden muka täyttämiseksi jätevesiasetuksen tyyliin, jossa Itämeren sijaan eli suurten kaupunkien paremman vesienkäsittelyn sijasta ahdistellaan pientä ja köyhää syrjäseudun asukkia hänen vähäistä omaisuuttaan takavarikoiden t a a n n e h t i v i l l a lisärasitteilla.

Opetetelkaa nyt hyvät ihmiset perusasiat älkääkä kitiskö anakronistisesta kokoomuslaisesta vapaussodasta ja sosialidemokraattisesta kansalaissodasta.

Ei se, että toiselta kielletään oikeus elämään ampumalla hänet kuoliaaksi, ole vapautta eikä kapina ole jokaisessa historian mutkassa subjektiivinen kansalaisoikeus ihmisoikeuksien toteuttamiseksi.

Suomalainen sotilasvala EDELLYTTÄÄ sitoutumista (perustus)lailliseen esivaltaan eli se edellyttää, että kun Sauli Niinistö käsittelyttää Lissabonin sopimuksen vastaista tukipakettia Kreikkaan ja Irlantiin, hänelle huomutetaan, että hän ryhtyy laittomaan esivaltaan tavalla, josta Pehr Evind Svinhufvud olisi kieltäynyt ja tullut tsaristien erottamaksi. Niinistö onkin kuin Pontius Pilatus.

Kun Demokraattiset lakimiehet rikkovat sananvapautta vastaan vainoamalla sananvapauden harjoittajia Sanomassa ja Yleisradiossa sekä valtakunnansyyttelijän virastossa, pitää ilmoittaa valtakunnansyyttäjälle ja oikuskanslerille, että he ryhtyvät laittomaan esivaltaan.

Sotilasvala päinvastoin kuin siivipalvelus, edellyttää sitä, että jokainen valan vannonut ylläpitää laillisuutta ja ilmiantaa eduskunnan puhemiehen, oikeuskanslerin ja valtakunnasyyttäjän nimittäjilleen kansanedustajille ja tasavallan presidenttille.

Aruvela Niyogi

'Suomessa "meuhkataan" jatkuvasti "laillisesta esivallasta", vaikka Suomessa on ollut laittoman esivallankin jaksoja ja Suomessa on perustuslaittomia tiloja jatkuvasti johtuen Euroopan unionista ja osin omasta typeryydestä Euroopan unionin tavoitteiden muka täyttämiseksi jätevesiasetuksen tyyliin.'
Lähde: tapio_o_neva yllä

Aruvela Niyogi

"...kun Sauli Niinistö käsittelyttää Lissabonin sopimuksen vastaista tukipakettia Kreikkaan ja Irlantiin, hänelle huomutetaan, että hän ryhtyy laittomaan esivaltaan..."

"Kun Demokraattiset lakimiehet rikkovat sananvapautta vastaan vainoamalla sananvapauden harjoittajia Sanomassa ja Yleisradiossa sekä valtakunnansyyttelijän virastossa, ... he ryhtyvät laittomaan esivaltaan."

"Sotilasvala edellyttää sitä, että jokainen valan vannonut ylläpitää laillisuutta ja ilmiantaa
* eduskunnan puhemiehen,
* oikeuskanslerin ja
* valtakunnasyyttäjän
nimittäjilleen kansanedustajille ja tasavallan presidentille."

Kähde: tapio_o_neva yllä

Ed Göran

Tuli tässä mieleen nerokas idea.

Koska Suomi jää kehitysvauhdissa jälkeen Aasian ja muistakin maista halpatyövoiman puutteen takia, eikä kukaan halua tinkiä eduistaan, niin ratkaisu on:

Synnytetään halpatyövoimaluokka Suomeen!

Miten?
* sovitaan, että 2011-2016 syntyneille lapsille ei anneta koulutusta muuta kuin perus luku- ja laskutaito
* sallitaan lapsityövoiman käyttö

Mitä siitä seuraa?
* valtiontalouden budjetti tasapainottuu koulutuskustannusten vähetessä
* korkeasti koulutettujen työllisyys tulevaisuudessa paranee kun maisterit vähenevät
* paskaduuneihin riittää halpoja työntekijöitä jolloin esim. pesula- ja marjanpoimintatoiminta taas kannattaa
* demarien kannatus lähtee taas nousuun työläisten lisääntyessä
* kansainvälinen kilpailukykymme paranee ja matkapuhelintuotanto palautuu Suomeen
* inflaatio pysyy kurissa ja talous voi hyvin
* palvelutaso paranee ja tyytyväisyys lisääntyy valtaosalla äänestäjiä

Voidaanko näin tehdä?
* kyllä voidaan, sillä nytkin maassamme kohdellaan kansalaisia eriarvoisesti:
-muutaman prosentin kielivähemmistön äidinkieltä pakkosyötetään haluttomalle 95%:lle
-yli 68-vuotiailla ei ole valvollisuutta noudattaa paskalakia
-aiemmin pääsi eläkkeelle jo 58-vuotiaana kun taas tulevat polvet puurtavat liki 70-kymppisiksi

Muuta huonoa puolta en keksi kuin viive, joka on n.10 vuotta aloituksesta, onneksi joitakin tämänsuuntaisia toimia on jo aloitettu.

Hyvänä puolena on myös se, että tässä mallissa ei jouduta leikkaamaan nykykansalaisten etuja - päinvastoin. Monet lapset alkavat tuoda rahaa kotiin, jolloin elintaso kasvaa, ja perusturvakustannukset laskevat.

Suomi nousuun!

maurijo8

MIKSI varjeltu salaisuus ei saa päivänvaloa?
- Miksi vaihtoehtokustannuksia ei ole tuotu esille, mitä maksaa virallinen kaksikielisyys suomalaisille veronmaksajille?
- Mikä on hinta kaksikielisten puhe- ja esityskäytäntöjen aikaansaamista turhautumis- ja voipumistapauksista tärkeiden päätöksentekojen aikana, missä Eduskunnan kansanedustajien toimintakyky voi olla kyseenalaista ja altistaa heikoille päätöksille ja laeille? (keskittymiskykyä koetellaan ja päätökset välin tolallaan).

Mitä suomalainen veronmaksaja kärsii kaksikielisyyden käytännöstä rahallisesti?

TV-pappa

ja aamulla luulin nähneeni todella hullua unta. Mutta lehdessä tosiaankin luki STT-uutinen, että Svenska kulturfonden kustantaa Folktingetille 320 000 euron KIMPASSA-lehden, jota jaetaan PIRKKA-lehden liitteenä suomalaisten ratkiriemukkaaksi luettavaksi. "Julkaisun tavoitteena on lisätä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kieliryhmien välillä ja osoittaa, että kaksikielisyys voi olla luonnollinen osa elämää", kertoo Folktingetin puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. "Kimpassa-lehdessä pohditaan muiden muassa sitä, miksi jalkapallomaajoukkueessa (ilmeisesti tässä Suomen voitosta voitton kulkevassa) on niin paljon ruotsinkielisiä. Lehdessä on myös Martti Ahtisaaren haastattelu." STT/helsinki

TV-pappa

dioksiinipitoisuus on ihmiselle vahingollista, ja näyttää nimenomaan vaikuttavan ajattelutoimintaankin, eli älypuoleen, havaittavissa määrin. Ja näyttääpä entinen presidenttimmekin olevan kalaruokien ystävä.
Kyllähän tämä Folktingetin johtaja haastelee ihan järkeviä siinä, että "kaksikielisyys voi olla luonnollinen osa elämää". Paitsi että se on nykyisin ihan välttämätön osa elämää, nimittäin englanninkieli suomen rinnalla. Se on todellakin elinehto, jos Suomi todella aikoo jatkaa EU:ssa. Mutta rantaruåttalaisten muinaismurre vaatimukseksi, vain jonkin "yhteenkuuluvaisuuden" takia, onkin sitten jo dioksiinien yliannostuksen piikkiin menevää asiaa.

Tässä en nyt taas ala luetella englannin ylivertaisuutta edes kustannuspuolenkaan kannalta, vaan keskityn vain naureskelemaan tälle KIMPASSA-lehdelle ja koko sen mielettömyydelle. Kyllä täytyy olla todella ulkona Suomessa tapahtuvista asioista, jos erehtyy käyttämään Suomen jalkapallomaajoukkuetta jonkinlaisena mainostuskeinona. Kun ei olisi ollut varmaa, että olisiko pystynyt voittamaan edes Vatikaanin maajoukkuetta, jos sellaisen kanssa olisi joutunut vastakkain. Lähes kaikille muille tämä mestarijoukkue onkin sitten hävinnyt.

Ja on suorastaan pähkähullua kaupata ruåttinkieltä KIMPASSA-nimisessä julkaisussa miesmaajoukkueella, kun nykyisin kaikki, naispiispaa myöten, vouhottavat pelkästään sateenkaarista ja seksuaalivähemmistöistä, ja nimenomaan kun näitä asioita on yleisesti jo pitkään pidetty aito-ruotsalaisuuteen liitettyinä ilmiöinä klassista vitsikirjallisuutta myöten. Minua henkilökohtaisesti oikein suorastaan inhottaa tämä kohkaaminen, eli aiheuttaa todella aidosti negatiivisia tunteita.

Jo eilen nähdessäni tämän K-kauppiaiden päädirikan kuvan ajattelin, että eipä tuolta bemari-kaahailijalta paljoa muuta voi vaatiakaan kuin näitä kokovartalokommentteja. No nythän hän todistaa älyllisen tasonsa tässä itsekin menemällä mukaan vouhotukseen, jonka tarkoituksena on väheksyä, jopa loukata suomenkielistä enemmistöä, siis pääasiakaskuntaansa. Tosi järkevää. Ellei hän tätä seikkaa muulla tavoin tajua, niin aion henkilökohtaisesti jättää K-korttini kuivumaan vaaleihin asti, eli näin toisaalta säästämään K-kauppojen ovensaranoitakin.
Ja jos luullaan näiden boikottipuheideni olevan pelkkää diibadaabaa, niin voin kertoa jättäneeni esimerkiksi tämän sinisestä väristään tunnetun suklaatehtaan tuotteet ostamatta jo maaliskuusta lähtien. Silloin ilmoitin näilläkin sivuilla saaneeni tv-väkivallasta kystä kyllin, ja tämän tehtaan mainostelleen aika usein jotain marjahillosuklaataan juuri näiden ohjelmien kannatukseksi. Ainoa lipsuminen tapahtui jouluna syötyäni lahjaksi saamani yhtiön suklaarasian. Senkin huomasin kyllä jälkeen päin.
Ainoa, joka tästä KIMPASSA-lehdestä todella hyötyy, taitaakin olla tämä entinen presidenttimme, joka taisi tästäkin keikasta kuitata silakkarahaa toisellekin jalalle. Ja eipä kai tämä K-dirikakaan ihan ilman henkilökohtaista maallista muistamista tainnut jäädä, mutta taitaapa mennä pakkasen puolelle siitä saatu lopullinen hyöty. Ja tietenkin, tässähän on todella mainio eräänlainen poliitikko-suomi sanakirja, jota voi todella mainiosti käyttää keskustelun avauksena vaalimökeilläkin. Vaikka peräti Sasia vastaan. Ei tästä järjettömämmäksi voi kaiketi mennä edes rantaruåttalainen. Mitähän muuten Svenska kulturfondenin tilintarkastajat tuumivat näin hinnakkaasta pähkähulluudesta, varsinkin kun heille selviävät tästä aiheutuneet ilmiselvät vahingot suomalaisten pakkoeruåttistamisellekin??

TV-pappa

Pistähän painokoneet laulamaan, että päästään nauramaan oikein kunnolla. Taatusti ensimmäinen Pirkka, jonka lupaan jo etukäteen olla heittämättä paperinkeräykseen heti suoraan postiluukusta. Niin, voihan tämä lisätä jopa sen muunkin lehden lukemista. Mutta liite on tärkein.

TV-pappa

Kremlin päätökselläkö Suomessa ei edes saa mainita englanninkieltä pakkoruåttin vaihtoehdoksi?? Siitähän se sotku syntyisi, kun osassa maata olisi eri kieli pääkielenä. Eipä paljoa ajatella kouluaikanansa paikkakuntia muuttavia oppilaita siinä tapauksessa. Ja varsinkin kun osa näistä muutoista on Arkadianmäellä pakosti määrätty virastojen ja laitosten hajasijoittamiseksi. Siinä sitten pikku-oppilas vaihtaa kiltisti pakkoruåttin venäjäksi vaikkapa neljäntenä kielen opiskeluvuotenaan.
Kun englanti olisi pääkielenä, se auttaisi myös esimerkiksi tietotekniikan opiskelussa. Ja käytännön harjoittelumahd...

Mitäpä tässä turhaan niuhoo, jos kerran Kremlissä on päätetty, että suomalaisten mielestä pitää koulussa aloittaa joko ruåttilla tai venäjällä. Itsenäinen EU-maa, sano.

Ed Göran

Olen tässä mietiskellyt pakkoruotsin kannattajien argumentteja asiansa puolesta. Ne ovat niin hyviä, että maamme tulevaisuuden pelastamiseksi kannattaisi harkita vaihetta B, eli maamme muuttamista täysin ruotsinkieliseksi.

Silloinhan asiamme olisivat vielä paremmin. Yhdessä sukupolvessa muuttuisimme metsäläissuomalaisista sofistikoituneiksi skandinaaveiksi. Kaikki oppisivat nopeasti ruotsinkielen kun suomenkielinen puhuminen kiellettäisiin.

TV-pappa

Tuolla ylempänä olevasta uutisesta "EILISEN SANOMALEHDEN..lähtien, mainittu KIMPASSA-läpyskä jaettiin Tampereella Pirkka-lehden kanssa ilmaisjakeluna tänään lauantaina. Siis kaikille, K-yhteyksistä riippumatta. Ei muuta, mutta kyllä nyt minulle K-järjestö edustaa pahinta pakkoruåttistamista, mitä voi nurkiltaan löytää. Paitsi tietenkin, jos Sasi sattuu kulkemaan ohi. Eiköhän samalla pidä kiertää näitä ruåttalaisuuden keskittymiä varsin kaukaa ainakin kesäkuun alkuun asti. Tästä shokista ei voi ennemmin toipua. Kyllähän minä tiesin jo vanhastaan, että ICA ja Kesko ovat jollain tavalla kytköksissä, mutta omapahan on asiansa, miten toimivat asiakkaihinsa päin. Käy vain sääliksi näitä kauppias-yrittäjiä, jotka joutuvat leimatuiksi näiden harvojen takia, ja varmasti useat vasten omaa tahtoaan.

Kaipa se bemari-johtaja onnistuu silti pitämään johtokunnan luottamuksen toimistaan huolimatta. No niitä samojahan heidänkin täytyy olla. Itse lehdessä tietenkin herra Sasi on oikein kuvansa kanssa yhtenä pääkirjoituksen laatijoista, joten Kokkarit kyllä nyt vaakalaudoittavat poliittisen tulevaisuutensa jo pelkästään sillä kuvalla. Ja muita esiintyjiä lehdessä ovat tietenkin jo kunniakkaasta maineestaan tunnetut Huuhkajat, kuvattuna kuulemma yhteiskuvaan ennen voitokasta San Marino-maaottelua. Ja sitten on selitetty kunkin pelaajan kohdalla, miten he liittyvät ruåttalaisuuteen. Joten ei se nyt niin suuri häpee olekaan, jos nämä sankarit eivät oikein menesty oikeiden maajoukkueiden kanssa. Pitäisi kyllä jatkossa saada siihen jalkapalloonkin edes suomenkieliset pelaajat, että tuntuisivat todelliselta SUOMEN jalkapallomaajoukkueelta. Mutta, jos kerran haluavat jatkaa
edelleenkin valitsemallaan kunniakkaalla tiellä, niin senkun vain. Nyt suorastaan toivonkin sitä.

No, entinen presidentti on entinen presidentti, ja
sukujuuriltaan norjalainen, joten se siitä kommenttina. Pääasia, että sai riittävästi tästäkin sitä silakkarahhaa, molemmille jaloille. No sitten ovat ainoat julkimot tämä tuolilta pudonnut Baba ja tietenkin Enbuske, omine
diibadaaboineen. Ja silakkarahat ropisivat sinnekin.
Mutta missä onkaan Jutta, tai Pienemmänpuoleinen Paavo, suuret suomalaiset pakkoruåttin edeskäyvät. Olisihan nyt työväellekin pitänyt suunnata jonkinlaista vetoomusta, vaikka heitä pidetäänkin täysinä idiootteina kieliasioissa, ainakin näiden puolueympyröiden ylemmiltä tasoilta arvioituina. Saas nähdä, koska tämä KIMPASSA-läpyskä alkaa muuttaa meikäläisen ajatusmaailmaa. Siis tosiaankin 320 000 euroa tästä. Onhan se mainio teos vaalimökeilläkin. Onneksi sentään on vapaat vaalit tulossa, vielä.