Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kertoo Uudelle Suomelle olevansa pääosin tyytyväinen Yleisradion tänään esittämään pahoitteluun koskien Nuorisosäätiö-uutisoinstia.
- Pääosin asia on kunnossa, Laaninen sanoo.
Aiemmin tänään Laaninen kommentoi Suomenmaalle, että Ylen anteeksipyyntö ei tyydytä. Sen sijaan keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli sanoo Yle Uutisille, että puolue on tyytyväinen Ylen pahoitteluun.
Laaninen kertoo Uudelle Suomelle antaneensa Suomenmaan kommenttinsa ennen tämänpäiväistä keskustelua eduskunnassa. Keskusta pui Yle-tilannetta, minkä Yle Uutisten mukaan rauhoitti tunteita.
- Mutta voi olla, että Ylellä on lisää korjattavaa, Laaninen kuitenkin sanoo.
Laaninen viittaa Ajankohtaisessa kakkosessa lueteltuun keskustapoliitikkojen nimilistaan. Laanisen mukaan listalla voi olla vielä muitakin, jotka eivät todellisuudessa saaneet Nuorisosäätiö-tukea. Yle pahoitteli tänään koskien uutisointia Mari Kiviniemestä, Juha Rehulasta ja Tatja Karvosesta. Päätoimittaja Atte Jääskeläisen kirjoittamaan juttuun on päivitetty myöhemmin lause: ”Näyttöä ei ole myöskään Paavo Väyrysen, Johanna Korhosen tai Satu Raiskin osalta.”
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ehti kommentoida Suomenmaalle haluavansa oikaisua Ajankohtaisen kakkosen juttuun.
Timo Laaninen sanoo Uudelle Suomelle olevansa tyytyväinen siihen, että Yle käy virhettään läpi sisäisesti.
- Se riittää, että sisäisesti keskustellaan, Laaninen sanoo.

Kommentit
niin että semmonen
keskustan ja kiviniemen profiloimistemppu
Menivätköhän sinulta
Menivätköhän sinulta Jussi tekijä ja kohde sekaisin. Vai tarkoitatko, että Kivinen määräili a-väkeä. Myönnän kyllä, että suomen kieli on vaikeaa minulle toisin kuin etiikan asiantuntijalle.
Vaalirahat
Jussikin herännyt?
Mihin nykyisin aikasi kulutat?
Vaalirahat
Tuplan poisto
tämä voi aivan hyvin olla
silkka julkisuustemppu jolla pudotettiin kiviniemi ja kepu muka alas ja sitten nostettiin puhtoisten orrelle
ja tietenkin median korkeimmalle tasolle
ja saatiin sekoillut kakkosketju mediassa taaemmas
älkää nyt olko tyhmiä
media taluttelee teitä tempuillaan kuin pässiä narussa
kaikenlaista saatte viuelä lähiviikkoina nähdä
Helppoheikki
On eräs L kirjaimella kirjoitteleva nimimerkki jonka päätyö tuntuu olevan määrättyjen puolueitten edustajien jatkuva ja loputon solvaaminen.Kuvotusten kuvotus, hyi h,,vetti!
Josko se puolue on itse tehnyt tekonsa
eikä niistä kirjoittava kirjoittaja.
Hyi helekutta kepulit.
YLE ON TIENSÄ PÄÄSSÄ
On perin kummallista, että toimittajat eivät saisi
tehdä juttuja poliittisen vakumuksensa mukaisesti.
Jaettakoon YLE. Kepu ykköselle ja SDP kakkoselle.
Muille perustettakoon uusi kolmonen. Valtion YLE-
yhtiö hoitaisi vain lähetystekniikan.
Samalla voitaisiin ilmaiskanavat poistaa. Maksua
katselusta perittäisiinkin maksukortilla. maksut
kanavalle, jota katsoisi. Niinpä kaikki katsojat
varmasti maksaisivat katsomisistaan.
Kuluttajan suojaamiseksi tulee toimittajan puolue-
kanta / tiedot tuottanut puoluetoimisto ilmoittaa.
Tuleehan nykyisin vaali-ilmoituksissakin olla sen
ilmoituksen maksajan nimi. Se olisi reilua.
Ylen tehtävä
On kaataa keskustalainen pääministeri. Hallituksen pitäisi myöntää keskusrikospoliisille lisärahoitusta, että voisivat yleläisten kanssa tehdä oikein kunnon vanhastutkinnan.
Näillä nykyresursseilla kun ei mitään tunnu löytyvän vaikka rikollinen tiedetään. Eihän poliisi saa edes seksirikollisia kiinni.
Ilman Yleä ei olisi paljastunut myös Kivimäen uudet kuviot ja Paavo Väyrysen saamat ohuten siivut. Hyvä suoritus kun asianosaiset itse eivät tienneet hämärästä kuviosta. Mikä se nyt liekin on kai sivuseikka.
Vissiin pitää pestä koneen fontit, kun tuntuu että ne eivät
oikein tartu näihin kommenttiruutuihin.
Tässä yksi pudonnut" pikauusintana:
Eilisestä uutisten haastattelusta, pääministerin hyvin muotoillusta vastauksesta:
"En ole PYYTÄNYT vaalitukea...
...Enkä ole KÄYTÄNNÖSSÄ ollut missään tekemisissä..."
Ota noistakin sanoista nyt sitten jotain tolkkua. Voi voi. Olisi pitänyt olla lisäksi vielä paremmin muotoiltu jatkokysymys. "Nyt kysäisen suoraan: Oletteko saanut avustusrahoja Nuorisosäätiöltä?" Kaipa sekin vielä esitetään??
Tosi outo vika näissä fonteissa, kun näköjään on pudottanut Lastmaninkin kommentin mukanaan. Onkos se nimeltään kiinnite se kemikaali, jolla teksti sidotaan pysymään paikallaan.
keskustaa,taloutta ja kokoomuksen höpinää
http://octavius1.wordpress.com/
Katsoin myös
Katsoin myös 110% samaa mieltä.......
Säätiöiden säännöt
KRP tutkii noudattaako säätiö omia sääntöjään.
Nuorisosäätiöllä on varoja 250 miljoonaa ja vaalitukea on jaettu 12€ vuodessa yhteensä eri ehdokkaille. Tässäkö se monen vuoden jauhannan tulos oli?
Mikähän se isompi kuvio on. Liekkö toimittajien jommassakummassa päässä.
Korjaus
Siis 12 000 euroa keskimäärin. Yle on tosiaan riippumaton. Ihan leijuu ilmassa.
Vanhanen valtakunnanoikeuteen lautakasasta tai jääviydestä....
Kiviniemen on avattava vaalirahoituksensa medialle ja Kaikkonen ja Vihriälä käräjille.
Tässäkö se kohu nyt oli ?
Vihriälä käynyt Tallinassa 4 kertaa 100 euron hotellissa luksusmatkalla. Ja nuorisosäätiön puheenjohtajan mielestä kyseessä on ollut asiallinen matkaohjelma.
Median edustajien mielestä pääministeripuolue on erityisen kiinnostava.
Muistaako joku Soneran (4-2 miljardia euroa). Minusta se oli kiinnostava, mutta mediasta ei. Tai Arja Alhon ja Paavo Lipposen ja markan ERM kytkyn. Ja yleläisen toimittajan mielestä 12 000 euroa on paljon rahaa vuodessa puolueen vaalityöhän. Eikös se Herlin lluvannut 10 000 euroa.
kyllähän
kiviniemi pannaan vielä lujille vaalirahojensa salaamisesta
taitaa olla kysymys jota toimittajat eivät unohda yhdessäkään haastattelussa - eivätkä muutkaan kyselijät
Meinaatko?
toisaalta jos ei kerro kaikkea avoimesti, silloin on jotakin salaamista, eikö se niin mene.
Luulen Maria hävettävän se, että hänen merkittäviä sponsoreita ovat Pohjanmaan turkistarhaajat.
Kepu onnistui jotenkin kääntämään omat rötöksensä
muka Laanisen hyväksymään anteeksipyyntöön. Ei Laaninen voi antaa itselleen kepulle anteeksi.
Kepun nuorisopolitiikka jossa nuoret ryöstetään, pysyy yhä faktana ja tosiasiana. Siitä on kuitit ja tilisiirrot todisteena. Ja poliisin tutkintaraportit faktana.
Kallista on
12 000 euroa vuodessa, kun tulot varallisuudesta ovat yli miljoona euroa vuodessa. Yksityisiä säätiön varoja. Ei vuokratuloja tai RAY:n varoja ole käytetty vaalitukeen.
Kun presidentti lentää seurueensa kanssa Afrikkaan veronmaksajien varoilla vessoja rakentamaan niin siinä ei rahaa juuri kulu. Vertailun vuoksi.
Mikähän se iso kuvio on ?
Voisiko joku selventää.
Miksi?
Miksi nuorisosäätiö yleensä maksaa Vihriälän Tallinnaan, vaikka ohjelma ja frekvenssi olivat Lämsän mielestä ok ja mahdolliset bordellikäynnit eivät näy ohjelmassa eivätkä tositteissa?
Siis miksi! Kai tätäkin pitää pyytää Laaniselta erikseen anteeksi.
Kaikkien, myös poliisin.
Siksi
Vihriälä ei olisi pystynyt tekemään ilmaisia matkoja RAY:n piikkiin eikä tullut mieleenkään, että Tallinnan matkat voi maksaa omasta lompakosta. En tiedä kyllä mitä golf kierros maksaa Virossa ja "hieronnan" hinnastakaan ei ole tietoa. Mutta eiköhän se "hieronta" hinta käsittelystä riippuen vaihtele. Herää vielä kysymys onko muut edunsaajat järjestäneet kaikkea muuta kivaa.........
Asiat asioina
Asiat asioina. Poliisin tutkimusten perusteella on käynyt ilmi että nuorisosäätiö on jakanut n. 12000 euroa vuosittain vaalitukea, yhteensä 150 000 euroa vuodesta 1998.
Kaikkonen ja Vihriälä saavat ilmeisesti rikossyytteen. Kiviniemi, Väyrynen ja moni muu ei ole rahaa saanut nuorisosäätiöltä. Säätiö itse ei ole ilmeisesti lakia rikkonut, eikä Keskustapuolue. Eli siis kaksi kepun jäsentä saa syytteen, satasten tai muutaman tuhannen euron takia. Ilmeisesti ilman julksuuden painetta ei syyteharkintaan olisi lähdetty, asian vähäpitoisuuden takia.
Tässäkö nyt se iso kuvio vai menikö jotain väärin ?
Mitäs nyt on meneillään ??
Kun eliitti-bemarit eivät ole räkyttäneet yhtään näiden asioiden tiimoilta. Taitavat hävittää niin hädissään todisteita koplauksistaan, etteivät muuhun ehdi. Olishan se niin kotoista, kun "käsittämätöntä"-Heinäluoma julistaisi pää punaisena hallitusherrojen metkuista. Ja Juttakin saisi sanoa sanasen, kunhan ei erehdy julistamaan sanaakaan pakkoruåttista, ainakaan vielä. Eiköhän näitäkin koplauksia vielä jostain putkahda, sillä ei kai tämä maailma niin valmis vieläkään ole. Vai joko sitä täystyöllisyyttä mietitään näiden maahanmuuttajien sivistys- ja kulttuuritoimien parista. Muutamalla sadalla miljoonalla kun aletaan sivistää uusvieraiden lapsia heidän alkuperäisillä juurillaan ja kulttuureillaan, niin siinähän on pian tuhansia uusia työpaikkojakin luotu, kuin tyhjästä. Jotain sen tapaistahan se Gustassonnikin kaiketi oli kaavaillut siellä Tampereen maahanmuuttoillassa. Ja kun Astrid tuo mukanaan Intiasta vielä täysin uutta kulttuuria ja hyysättävää, niin näinhän se homma toimii.
Wahlroos arveli kohta alkavansa äänestää perussuomalaisia
http://m.kaleva.fi/uutiset/talous/886700
Laaninen helpottaisi itse tilannetta kertomalla suoraan
ketkä saivat rahaa ja asia olisi sillä selvä. Nyt vain arvaillaan.
Viittaan tämän päiväiseen HS:n pilapiirrokseen, jossa asia on hyvin oivallettu.
Pääministeri
Kyllä niitä etelän vasemmistolaasia harmittaa,ku täältä pohojanmaalta tuli sellaanen " AKKA",joka ei kaikkia ylen ja iltasanomien toimittaja pöyhkään puheeta peliästy. Pääministerille vain,että pidä pää pystys ja selekä suorana,kyllä ne räksyttäjät valehiensa kans ajanolohon lakkaa. Odottelen vain ylehen muutaki puhuristusta, ku vain rakkaus-sihteeri Jungner. Olis mukavaa,jos se valehtelu vähenis sillä keinolla.
En oo koskaa äänestäny kepua enkä äänestä nykkää mutta kyllä heitäki voi kohorella ihimisinä.
"Kovillehan se ottaa kohorella ihmisinä.."
"En oo koskaa äänestäny kepua enkä äänestä nykkää mutta kyllä heitäki voi kohorella ihimisinä."
Kun koko ajan päästelöö lööbergiä...
mutko ominaishaju on jo niin vahva - ei ne ite huomaa mitään, että pahasti falskaa
YLE:n törkeätä toimintaa
YLE:ssä pasmat ovat seonneet täysin. Miten oli mahdollista, että YLE:n toimittaja pääsi yli 6000 sivuiseen esitutkintapakettiin käsiksi vaikka asiakirjan sisältöä lain mukaan ei saa vuotaa. Miten oli mahdollista, että 6000 sivun paketista tehtiin valtakunnan juttu lyhyessä ajassa, vaikka syyttäjältä menee syyteharkintaan viikkoja. Tästä johtui osaksi, että törkeän luokan moka tapahtui.
Joko 1) esitutkintapäätös on julkinen ja avoin selvitys tai 2) sillä on lain suoja, jota on toimittajien noudatettava.
Salattuun tietoon pääsee käsiksi esim. rahalla tai muilla luvattomilla keinoilla. Nyt ihmetellään, mitä keinoa YLE käytti. Kohta 1) suojaisi edellä mainitut hämärät keinot. Tämä kyllä saattaisi häiritä syyteharkintaa.
YLE järjesti A-plussassa sekavan kenttäoikeuden. Toimittaja hillui syyttäjän ja tuomarin roolissa. Tuomarin avuksi oli haastettu 2 ulkopuolista toimittajaa, jotka kävivät poissaolevien syytettyjen kimppuun. Tulihan siitä tuomio. Ugh! kenttäoikeus oli puhunut. Mitä sitä enää harkitsemaan.
YLE ei ole syytettynä
Kepulaiset politiikot ovat. YLE ei ole ottanut lahjuksia, politiikot ovat. Älä osmo-virta sinäkin yritä johtaa keskustelua harhaan.
Kepun joutuminen toisaalta myrskyn silmään, ei tarkoita sitä
että pyörteen ympärillä toljottavat muut poliitikot olisivat jotenkin puhtaampia, periaatteessa. En jaksa uksoa sellaiseen aatteenjalostukseen.
Ihmiset ovat ihmisiä - puolueesta riippumatta.
Käyvät kauppaa ajatuksillaan. Se on se heidän helmasyntinsä.
Henkinen huoruus
Hymiö, lue tarkasti ...
muuten käy kuin YLE-toimitukselle - kiireessä hutkitaan.
Kysynpä edelleen, mitä kysyin.
Muuten, nyt asiassa on vasta tehty esitutkinta siis selvitetty, mitä on todellisuudessa tapahtunut. Ketään ei vielä syytetä.
Sitten 6500 sivua menee syyttäjälle. Hän tutkii nipun ja tekee syyttämispäätöksen tai sitten ei tee.
Tämän jälkeen astuu kuvaan oikeuslaitos ja tarjolla siinä on vielä eri asteita. Se vasta päättää kuka tai ketkä ovat lakia rikkoneet, kuinka paljon ja antaa tämän perusteella tuomionsa.
YLE:n ohjelmista sai käsityksen, että asia on selvä ja nyt oikein olan takaa hutkitaan.
Pidetäänpä Suomen oikeusjärjestelmä YLE:ssäkin mielessä. Minä eikä moni muukaan rikollisia puolustele.