Valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske syyttää kansanedustaja Ilkka Kanervaa törkeästä lahjuksen ottamisesta. Kalsken mukaan Kyösti Kakkonen, Arto Merisalo, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki antoivat Kanervalle etuja 50 000 euron edestä. Heitä epäillään törkeästä lahjuksen antamisesta.
Epäilty 50 000 euron arvoinen lahjus liitty Kanervan syntymäpäiväjuhliin, joiden rahoittamiseen liikemiehet osallistuivat.
Lahjussyytteen mukaan liikemiehet pyrkivät vaikuttamaan Ilkka Kanervan päätöksiin luottamustehtävässä Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Valtakunnansyyttäjän mukaan eduilla haluttiin vaikuttaa uusien kauppakeskusten sijaintiin maakuntakaavoituksessa.
Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä lahjusrikoksiin. Heidän mielestään kyse on normaalista poliittisen toiminnan tukemisesta.
Haastehakemus on jätetty Helsingin käräjäoikeuteen. Oikeudessa on jo käsitteillä Merisaloa ja Yli-Saunamäkeä koskeva toinen rikosasia, joka liittyy miesten toimintaan Nova Groupissa.
Syytettä ajaa valtionsyyttäjä Jukka Rappe.
Merisalo väittää vastineessaan, että syyte nostettiin vääriä miehiä vastaan.

Kommentit
Veikkaan ettei tämä
Veikkaan ettei tämä häiritse Kokoomusta ja Kataista tippaakaan. Toisin kuin se, kun Kanerva lähetti teksitiviestin Tukiaiselle. Senhän takia tuli oikein potkut.
Onhan se nyt laitaa laittaa kiittelevä tekstiviesti striptease-
tanssijalle (vai mikä hänen oikea ammattinsa on?) -
meneehän siinä miehen uskottavuus, kun paljastuu että onkin pesunkestävä hetero tässä nousevassa homoihailun kulttuurissa
Hetero tuomiolla
Missä ovat tukimielenosoituksen homopolitiikkaa vastaan?
Hän oli valtiollinen riski
Hän oli ulkomailla ulkoministerin ominaisuudessa keskittyen siellä Tukiaisen puutarhan hoitoon.
Ei ulkoministerinä voi toimia mies, joka viranhoitonsa aikana on "eroottisten tanssijoiden" pyöritettävissä.
Hän on silloin kenen tahansa pyöritettävissä. Puhdas ulkopoliittinen riski siis.
Hän on vanhan kulttuurin miehiä, joka ei varmaan näe mitään pahaa lahjusten ottamisessa, eikä edes tajua mistä häntä syytetään.
Näiden miesten on aika siirtyä sivuun.
Mitenkäs Simo Salminen lauloikaan!
"Minä olen nähnyt kerran riptiisitanssin
Siltä näky sillon rintaliivitkin
Pentti otti pyörän ja lähti sitten naisiin
Minä pidän peukkua pystyssä
Samperi kun meikäläinen vetää kovan rallin
Niin heikommat ne pyörtyy ja kirjottelee lehtiin
Ne on musta naivia ihmisiä"
Milloin Jorma Kalske saa syytteen?
Mielenkiintoinen tapaus. Syytteiden nosto vaikuttaa perustellulta.
En kuitenkaan voi olla huomauttamatta, että syytteistä päättänyt Jorma Kalske on koko 2000-luvun järjestelmällisesti estänyt poliisien ja syyttäjien virkarikosten tutkinnan. Mitä ilmeisempi ja vakavampi virkarikos, sitä tiukemmin Kalske on tutkinnan estänyt. Ei siis jättänyt syytteet nostamatta, vaan estänyt koko tutkinnan.
Samalla tavalla on toiminut Jukka Rappe, joka on esitellyt lukuisia Kalskeen tekemiä päätöksiä estää virkarikosten tutkinta. Molempia on syytä epäillä jatkuvasta törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.
On siis virkarikoksia ja virkarikoksia. Kansanedustaja voi joutua syytteeseen, mutta poliisi ja syyttäjät eivät voi, eivät ainakaan virkarikoksista.
Kanervankin olisi kannattanut käydä poliisikoulu. Syytesuoja ainakin virkarikoksia vastaan olisi ehdoton.
Lisää VKSV:n rikoksista:
www.mikkoniskasaari.fi
Mitäpä pienistä
Kannattaako moisten taskurahojen takia tuhlata valtion rahoja oikeudenkäynteihin? Jos vielä vaikuttavien ja hiljattain politiikasta luopuneiden päättäjien suhmuroinnit voitaisiin käydä läpi koko heidän kautensa ajalta, siinä kalpenisi moni ulkomainen totuuskomissio.
Tärkempää kuin vainota maan vanhoja tapoja noudattaneita politsauruksia olisi huolehtia siitä, että nykyiset ja tulevat poliitikot toimivat kansalaisten ja maan edun mukaisesti. Sen lisäksi, että kansalaisten kyttäystä ja kyykytystä koko ajan lisätään älyttömillä lakiuudistuksilla, pitäisi myös päättäjien virkatoimia voida valvoa tarkasti.
Kansanedustajilla ja ministereillä on nykyisin toimissaan parempi lain suoja kuin muilla kansalaisilla. Ehkä näin pitää olla, mutta toleranssi rötöstelyiden suhteen pitäisi olla täysi nolla. Rötös ja ulos, työmarkkinoille vain kauppatavaraksi, ihan kerralla!
YLE
Järjestääkö YLE tästä muutaman illan viihteeksi ohjelmasarjan?
Mittaluokka hieman toinen kuin muutama Tallinnamatka tai 4000 euron laina Nuorisosäätiöltä.
Vastaus on: ei järjestä. Se ei ole poliittisesti tarkoituksenmukaista.
Kohtalaisen ovela veto,
kertoa edellisenä päivänä tehneensä virheitä kepulaisten suhteen, ja parantavansa tapansa jatkossa. No nythän ei enää voi, lupaustensa mukaan, puuttua poliitikkojen pahimpiinkaan kohkauksiin.
saisi
Saisi kyllä järjestää tai sitten ei kannata mainostaa koko kansan YLE:nä.......
Kuinka mätä on mätä
Kun näitä poliitikkojen ja liikemiesten tai miksei myös ay-liikkeen välisiä suhteita on viime vuosina joutunut seuraamaan, ei voi kuin ihmetellä miten mädäksi järjestelmä voi mennä. Ilmeisesti rajaa ei poliitikkojen puolelta tule vastaan missään. Vasta kun asia nousee julkisuudessa esiin alkaa paiseen puhkaiseminen.
Eikä ketään edes hävetä!
maailma on mennyt mallilleen
Ei kerro mitään, ei!
Koko valtakunnan show, jota pääosin valtakunnan syyttäjät ajavat. Ensin Kalske syyttää ja sitten toinen hyväkäs, valtionsyyttäjä Jukka Rappe estää tutkinnan. Tässä vaiheessa showta vaihtuu roolit(ja tässä vaiheessa se kääntyy taas vastaavasti toistapäin). Nyt Jukka Rappe esittelee syytteen Kalskeelle ja hän vuorostaan estää tutkinnan tai keskeyttää sen kokonaan. Jokatapauksessa "koira" pääsee aina veräjästä. Herää kysymys, että paljonko Rappe ja Kalske ottavat lahjuksia vastaan itse? Samoin voi epäillä muitakin syyttäjiä, sillä vastaavia tapauksia tulee esiin kokoajan. Luulisi, että maastamme löytyisi vielä sen sortin poliisi, joka ei lahjusrahoihin elämäänsä perusta, vaan tekee työnsä sitä suuremmalla innolla, mitä enemmän vastaan laitetaan ja vielä yritetään syyllistää jostakin!! Kumpikin, sekä poliisilaitos että oikeuslaitos ovat läpimätiä. Tosiaankin, kuka olisi sellainen laintulkitsija ja auktoritaatti, että uskaltaisi ottaa esiin nämä selvät virkarikokset. - Eikä Jyrki-boy ole vielä "Silvio", joten syytesuojaa on hänenkin turha hakea etukäteen. Toki, hän sen saa, jos kansa niin häntä pääministeriksi halajaa.
Lisää näitä uutisia
Onhan vaalikevät, oikein hykerryttää. Ainoastaan se ajatus
palauttaa maan pinnalle, ettei korppi korpin silmää
puhkaise, eikä korruptoitunut oikeuslaitos tuomitse
korruptoituneita poliitikkoja.
Toivottavasti olen väärässä.
Aivan
Suomi on oikeasti erittäin korruptoitunut maa ja pahimpia korruptiossa on kokoomuslaiset, keskustalaiset ja demarit.
Tuki edustajan vaalityöhön on oikeasti myös korruptiota. Tuensaajat tietävät ketkä rahaa antoi, ja he tietävät että vastapalveluksia pitää tehdä olemalla samaa mieltä kuin rahan antaja tai ensi kerralla ei tipu enää rahaa.
Koko tuo poliittinen eliitti piiripienipyörii ja hyvä veli-järjestelmässään on kytköksissä toisiinsa ja raha pyörittää showta.
Sen vuoksi yritykset voimakkaasti voitelevat korruptiorahalla kokoomusta, koska tietävät että kokoomus ajaa heidän asiaa ja siinä mallissa tuhotaan pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta.
Jos haluat kehityksen pysäyttää ja siivota korruptiota ja palauttaa hyvinvointuyhteiskuntaa, niin älä äänestä kokoomusta, keskustaa ja demareita.
Kokoomus on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vihollinen nro.1
Homma on muutakin kuin rahaa
Tietä ja toimia voidaan edistää monin tavoin. Raha on vain yksi osa. Poliitikon kannattaa olla osa toimivaa kokonaisuutta, jolloin pojat voivat vauhdittaa monin tavoin toistensa kulkua.
Kuvitelkaapa toisin päin. Poliitikko osoittautuu hankalaksi tapauksessa. Käy kulku hankalaksi eikä homma suju. Huhut liikkuvat ja juorut kulkevat. Ei tule kutsuja sinne eikä tänne. Ei ole enää sopiva paljon mihinkään.
Suomi on niin pieni maa ja kunnallispolitiikka varsinkin "yhteispeliä", että mukana ollaan tai sitten ei todellakaan olla.
Marginaaleissa ei ole mukavaa.
Jep jep
Näinhän se menee. Aivan samoin kuin mafian joukkioihin huolitaan vain todistetusti riittävän törkeitä rikoksia tehneitä suomalaisiin päättäviin elimiin kelpaa vain ohjattavissa olevat henkilöt.
Poliitikoilla meni hyvin niin kauan kuin svedut ja kotiryssät ohjeistivat heidät. Nyt kotiryssien tilalle ovat tulleet peluriliikemiehet ja stripparit. Siksi meno on mennyt entistä villimmäksi.
Kansa on kuitenkin historian kuluessa muuttunut geneettisesti nöyräksi eikä uskalla kapinoida tai vaatia huijareita edesvastuuseen. Näytösoikeudenkäynnit tulevat todennäköisesti vain osoittamaan kansalle sen, että herrat ovat etuoikeutettuja eivätkä lainalaisia.
heheh, ihan mieltä
heheh, ihan mieltä lämmittää ajatus siitä että tämä suuri neuvostoliiton ystävä joutuisi kerrankin vastuuseen tekosistaan :)
(kyllähän se tiedetään että politiikot ovat lakien yläpuolella mutta nämä pienet hetket antavat toivoa paremmasta huomisesta)
Sokea Reeta
Johan sokea Reettakin näkee että Suomi on maailman korruptuneimpia maita väittäköön tilastot mitä hyvänsä. jos me saataisiin joskus meitin johtoon oikea roomalaiskatolilaisen uskonnon edustaja niin kyllä meno muuttuisi kertaheitolla vähän niinkuin Italian malliin.Hyvää päivänjatkoa vaan kaikille ja muistakaa käydä äänestämässa, toivottelee Ville Bangkokista- ps tulkaa käymään täällä niin näette mitä korruptio on niinkuin oikeesti.
suomen korruptio on siitä
suomen korruptio on siitä erillaista että esim. poliisien lahjonta sakotustilanteessa ei onnistu mutta politiikot ovat sitten täysin läpimätiä. yleensä se on niin että 'mätä valuu alaspäin' eli joka kerros yhteiskunnasta on korruptoitunut, Meillä se on vain tuo ylin kerros ja sen takia se on pysynytkin niin hyvin piilossa "maan tapana"
Kierot Kokoomuslaiset
Alkoihan niitä kieroja Kokoomuslaisiakin jäädä kiinni.
Kohta selviää kokoomuksesta samanlainen korruptio vyyhti kuin keskustalta.
Verrataan konnia keskenään
Viime päivien aikana on ollut tapeetilla Vihriälä ja RAY, Vanhanen ja Nuorisosäätiö ja nyt Kanerva ja syntymäpäivät. Kanervan asiassa ei jaettu yleishyödyllisten yhdistysten rahaa vaan pidettiin reippaat pirskeet hyvän päälle ymmärtävälle kaverille. Vanhasen ja Vihriälän tapaukset ovat lesken rovon ryöstämistä. Käyttivät omiin tarkoituksiinsa rahaa, mikä oli pelkästään tarkoitettu yleishyödylliseen tarkoitukseen.
Joka päivä pidetään kekkereitä merkkihenkilöille. On olemassa "salainen" taulukko minkä kokoiset lahjat minkin portaan vaikuttajalle annetaan. Ei kai sentään pidä ruveta lippuja myymään näihin syntymäpäiväjuhliin? Joku bimbo on sellaista sunnitellut?
Kunhan vaalit on vähän lähempänä, aletaan pöyhiä SAK:n rahankäyttöä?
Eikä mitään rikollista.
Ihmettelen myös sitä, että kun aikanaan nämä jutut kaatuvat ja laskun maksaa kansa, niin eikö tollanen 50 000 euron lahjus, olekaan rikollista ottaa vastaan tai antaa? Jos tällainen toiminta on rikollista, niin siitä kiinni jäädessään, pitäisi kait rangaistuskin antaa. Ja taas, jos tämä ei ole, kun "maan tapa", niin miksi syyttäjä edes lähtee ajamaan syytettä? Jos rikoksesta syytetään ja siitä rangaistus tulisi, niin sen ei pitäisi olla mikään tontti, ulkomaan matka, uusi talo tai lisää rahaa. Ei ne ole rangaistuksia, vaan uusia lahjoja. Ja, jos toiminta, joka on selvästi rikolliseksi tulkittu laissa ja mainittu siinä erikseen vielä, ei olekaan rikos? "Tai ei anna aihetta"? Ja, vaikka syyttäjänkin mielestä on aihetta nostaa syyte, kuten useiden muidenkin asiantuntijoiden(rik.oik.proffia) mielestä, niin miten se voi "kaatua"? Tai miten voi olla mahdollista, että korvaukset ja oikeudenkäynnit(ilmaiset?), asianajopalkkiot, sakot(jos niitä edes saa)ja kaikki muutkin "menot" maksatetaan kansalla? Ja maksut ovat paljon pienemmät, mitä aiheutetut vahingot? - Samalla tavoin toimi SDP, kun Ulf L. Sundqvist sai Arja Alholta sen "hyvä-sisar" /sos.demokraattisen kädenpuristuksen (!) ja miljoonavelat anteeksi. Käsittämätöntä, että rikollisista toimista voi selvitä ilman sanktioita!? Tosin, Suomessa on nyt niin paljon sellaista, mitä ei käsitä. Köyhien kyykytys on eräs sellainen ja se on Kataisen vastuulla nyt. Ja se ei hyvältä näytä! Jyrki-boy! Sä voit joutua "oikeasti vastuuseen" vielä, kuten muutama muukin?! Silloin se veri punnitaan! Silloin loppuu se kyykytys viimeistään ja Jykän basso muuttuu piipitykseksi! Lipposen leikkaukset -94, on samat nyt Kokoomuksessa. Saat...n savolainen soluttautuja, kansan vihaaja ja vain omaa etuaan ajava "Kokkare", just sieltä.
Kenenkähän tässä pitäisi hävetä?
Olisi joskus kiva kuulla, millaista yhteiskuntaa tämä avoimmuuden perään puhuvat putkinäköiset oikein haaveilevat. Pitäisikö päättäjien joka suhteessa katkaista suhteensa ympäröivään yhteiskuntaan. Kaikki kontaktit elinkeinoelämään ja vaikuttamiset myös työntekijöiden tasolla pitänee katkaista, etteivät joutuisi vainoharhaisen median kivitysjonoon.
Arvotyhjässä työhuoneessa senaattorit vaan vääntämään lakeja ja säädöksiä toimittajalauman mieliksi. Vasta sitten asia tyydyttänee, kun toimeliaisuus valtakunnasta on lopullisesti saatu tapettua ja ja palattu takaisin lepikkoon juureksia henkensä pitimeksi kaivelemaan.
Enemmänkin pitäisi ankarasti tutkia ja peräänkuuluttaa mm. ilmastonmuutoksen varjolla hukattaviksi suunnitetuja satoja miljoonia. Sellaista kannattavia poliitikkoja pitää jahdata näiden näpertelyjen sijaan.
Samoin THL'n tukemaa kansaa sairastuttavaa ravinto- ja käypähoito-suositusten pikaista korjaamista. Terveiden kansalaisten lääkitsemiseen uppoavaa miljardien turhaa kustannusta, pitäisi nyt saada esitutkintaan.
Kyllä todella näkee kaikesta älämölöstä, että valtakunnan peräsimestä puuttuu ammattimies. Suma seisoo kun roskaväki hilluu tunkioilla. Kenenkähän tässä pitäisi hävetä?
Mitäpä tuosta tulee?
Rahaa palaa valtiolta varmasti monin verroin enemmän noihin oikeudenkäynteihin - on nyt jo palanut - kuin mikä intressi tässä on.
Tuomio on korkeintaan ehtoollista, luultavasti vain sakkoja, joten tässä ei tienaa muut kuin asianajajat!
Korruptio
Jokohan suomalaiset alkavat pikkuhiljaa tajuta, miten korruptoitunut maa Suomi saattaa todellisuudessa olla. Yleensä on puhuttu muiden maiden korruptiosta, vaikka Suomen omassa silmässä saattaa törröttää vaikka mitä.
Kerrankin kokkarit ja kepulit olisivat saaneet ottaa
oppia eliitti-bemareista, kuinka siististi oikeat hommat hoidetaan. Jutan johtokuntapalkkiot voi nyt laittaa aloittelijan kokemattomuudeksi, mutta muut ovat pelkkää pulmusta. Ja osaavat myös näköjään pitää turpansa kiinni, ettei joku ala kaivella kostoksikaan. Näin se homma etenee.
http://www.youtube.com/watch?v=tdIzoRh-ZR4&feature=related
ai niin
Ai niin Ilkka Kanervalla on syntymäpäivät tänään ja tällä kertaa lahja oli tälläinen. Kyllä nämäkin synttärit varmasti jäävät Kanervan mieleen, vaan eri tavalla kun ne monen päivän kekkerit Helsingissä ja Turussa 2008. Onnea ja menestystä. Toivottavasti saat "kakkua" edes synttäreistäsi...
stackars
ja Condy loved him so much ..........
Ei uutta, mutta hiukan viilattavaa.
Ei se uutta ole, että mies (yleensä) on ahne rahalle ja
vitulle. Mutta, jos on noin merkittävässä asemassa, silloin
voisi käyttää järkeäänkin.
Eikö näistä jo saisi todella mainiota kakkososaa
siihen Itse Valtiaat animaatiosarjaankin. Olisi ehkä hiukka mielenkiintoisempikin kuin joku "heinäväen" fanittama Pasila. Ja Tuksukin olisi jo valmiiksi piirrettynä hahmona. Ei muuta kuin skannaisi videosta suoraan.
Ja näiden kanssa sitten pitäisi pitää, ihan vakavasti otettavat, viralliset Suomen tasavallan eduskuntavaalit. Luulisi siinä jo valiokuntaneuvoksenkin perheessä energiansäästölamppuja poltettavan monena yönä.
Niitä vaalimökkejä jo ihan kaipaisi näkyville. Tai josko vielä odotellaan bemareidenkin panosta tähän hösseliin.
Kokoomus on rötösherrapuolue
Harmaata taloutta peittelevän Kokoomuksen linjaan sopii liikemiesten ostama kansanedustaja.
Kävelevä katastrofi nr2
On mies niinpal töppäillyt että ymmärtäisi jo väistyä ja
voisi sitten keskittyä kokopäiväisesti Maestrossa iskemään julkimoita torttu kosteana odottavia tyhmiä naisia.
Mikäli "häkki" heilahtaa niin Katainen pääsee joukkoineen
osoittamasta lajaaliuttaan tälle kävelevälle katastrofille.
Kataisen diplomityö
Kataisen diplomityö on raivata Kanerva.
No nythän pitääkin kaikkien vaalilistojen ja mainoksien
henkilönimien perään lisätä kirjaimet jv, "jos vapaana". Sillä hehän vain saavat pyrkiä ehdokkaina edelleen, mutta paha on tulla Arkadianmäelle, jos Kakolanmäellä onkin ovi lukossa, ulkoa päin. Ja eiköhän se voida tasapuolisuuden nimissä lisätä jo kaikkienkin puolueiden nimilistoihin. Toistaiseksi rehellisiksi osoittautuneet voivat peittää lisäkirjaimet tarralla, ja jos jotain ilmenee, niin tarra vain pois. Säästyy painokustannuksiakin, kun ovat jo valmiina. Ja helppo pitää ajan tasalla.
Kokoomuksen luurangot
Kokoomuksen luurankoja alkaa paljastua muualtakin kuin
Kataisen saunan takaa.
Hieman täsmällisempää uutisointia Teemu J. Kammonen!
Kalske EI OLE valtakunnansyyttäjä, vaan apulaisvaltakunnansyyttäjä.
http://www.vksv.oikeus.fi/2353.htm
Valtakunnansyyttäjä on Matti Nissinen
http://www.vksv.oikeus.fi/Etusivu/Valtakunnansyyttaja
FST:llä haastateltiin tänään Sofi Oksasta - Tanskan tv:n tekemä
juttu. Oli hieman hämmentävää - kuten täälläkin - kuunnella analyysia siitä, millainen on Suomi, millaisia ovat suomalaiset. Sofin suussa tuntuu pyörivän aina sana "ne", vaikkei hän sitä saa kaikistettua suustaan.
Siis sellaisia ovat ne suomalaiset, jee
On vain käymässä vähän turhan yleiseksi jo nykyään tämä
kantasuomalaisten ja Suomenkin "neitittely". Vai mitäpä tuumivat päähyysärit ja kukkahattutädit siitä, että tämä lähes syntymästään saakka Suomeemme kotoutettu, ja tyttöystävänsä murhannut irakilaispoika viedään haudattavaksi Irakin multiin. Että se siitä kotouttamishörhöilystä, ja siihen käytetyistä miljoonista euroista. Ja lisää tuodaan väkeä ja lisää laitetaan rahaa kotouttamiseen ja sosiaalietuihin. Paitsi vaalien jälkeen.
Kukahan muuten kustantaa tämän siirtolennon sinkkiarkussa, kaipa niihinkin momentti löytyy??