Alkon vartija nappasi kiinni 19-vuotiaan miehen, jonka epäillään välittäneen alkoholia kahdelle teinitytölle. Mies oli mennyt Rovaniemellä Alkoon ja ostanut liikkeestä kaksi 18-prosenttista juomapulloa. Poliisi vaikenee juoman laadusta.
Mies luovutti alkoholijuomat Alkon ulkopuolella odottaneille 14-vuotiaille maksua vastaan. Lain mukaan näin ei saa tehdä.
Poliisi otti 19-vuotiaan kiinni ja kuljetti poliisilaitokselle selvittämään asiaa. Samalla kyydillä laitokselle joutuivat kaksi 14-vuotiasta, jotka pääsivät sosiaalityöntekijän luokse. Myös lasten vanhemmat kutsuttiin keskustelemaan alkoholinkäytöstä.
19-vuotiasta epäillään alkoholirikoksesta.

Kommentit
Narkkari rekrytoi
Siellä se narkkari rekrytoi uusia!
19-vuotias amatööri
Rahat otetaan kauppaan mennessä. Sitten unohdetaan ostokset asiakkaan löydettäväksi.
Ja ainakin yhtä yleisesti.
Mennään jonkun kämppään nautiskelemaan kimppakivasta. Ja se ei ole sitten yhtään edes rikollista. Oikeusministerisfrouva hoi ! Eikös tähänkin nyt vielä ehtisi kehitellä jonkinlaista lakipykälää? Sehän on ihan hirveätä. Mitä nämä uusvieraammekin ajattelevat tällaisesta välinpitämättömyydestä tällaisessa siveettömyydessä?
pojat on otsikon keksinyt
noinkin jokapäiväisestä asiasta oikeen uutinen :D
Aikuinen? AIKUINEN??
Voe halavatun kuustoista taas tätä uutisointia. Jos 19-vuotias poikalapsi saakin lain mukaan ostaa alkoholia ja tehdä muutakin alaikäisiltä kiellettyä niin ei se piru vie tee hänestä aikuista. Miespuoliset ihmislajin edustajat ovat aikuisia noin 25-30 vuoden iässä, naaraat vähän nuorempina.
Ja tosiaan, mistä me 14-vuotiaina alkoholia olisimme saaneet kuin aik... täysi-ikäisiltä teineiltä. Jutun väsännyt toimittaja on vissiin pullossa elänyt. Tosin surullisena nykyaikana myös pullosta voi tekstejään julki saada. Toisin oli ennen kun keskityttiin siihen juomiseen.
Samaan kiinnitin huomiota
14-15 vuotiaat tytöt vievät 18-19 vuotiaita poikia kuin ennen pässiä. Kaikki osalliset ovat lapsia. Jos lasten alkoholin käyttöön haluttaisiin puuttua, pitäisi aloittaa aikuisista ja opettaa heidät käyttämään alkoholia. Ei pelkästään juomaan humaltumistarkoituksessa tai "kuka kestää eniten" hengessä.
Jospas oli uutinen
tällaistahan tapahtuu joka päivä joka puolella Suomea, Helsingissäkin. Uutinen olisi se, jos Niklas Herlin olisi saatu kiinni trokaamasta viiniä 14-vuotiaalle serkkutytölleen.
Olin jo
mielessäni krjoittamassa samasta aiheesta, kun W_Fosterkin. Nyt ei täydy, kun kompata. Jos 19v. somppu olisi syyllistynyt tähän, niin häntä tituleerattaisiin, hyvin todennäköisesti päiväkodin asiakkaana tai varhaisteininä, ehkä ikäisekseen hyvin kehittyneenä lapsena?
ps. Ei Niklasta saada kiinni mistään. Ja tuskin hän on trokarikaan, ellei sit jännitystä elämäänsä hae. Joten tuskin.
heh
Eikä tätä tapahdu kuin, joka viikonloppu, lähes jokaisen alkon läheisyydessä jo 50v ajan. :) = uutinen