Lasten ja nuorten rokottaminen sikainfluenssaa vastaan saattoi olla virhe. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rokotejohtaja, ylilääkäri Terhi Kilpi kertoo Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että 5-20-vuotiaat lapset ja nuoret olisi ehkä pitänyt jättää rokottamatta sikainfluenssaa vastaan Pandemrix-rokotteella.
Kilpi kertoi viikko sitten Lääkärilehdelle, että rokotteen epäillään aiheuttaneen narkolepsiaa yhdessä toisen, toistaiseksi tuntemattoman tekijän kanssa.
- Vuosi sitten oli vallalla tieto, että sikainfluenssa on vaarallinen juuri nuorille. Silloin ei ollut vielä aihetta epäillä rokotteeseen liittyvän vakavia haittavaikutuksia, Kilpi sanoo nyt Sunnuntaisuomalaiselle.
Suomen lisäksi narkolepialla ja sikainfluenssarokotteella on havaittu olevan yhteys myös Ruotsissa ja Islannissa. Kilpi hämmästelee, kuinka Kanadassa on ilmennyt vain kaksi narkolepsiatapausta, vaikka maassa käytettiin samaa rokotetta.
Rokotusinfo ry:n mukaan Kanadan rokote ei ole täsmälleen samanlainen kuin Suomessa käytetty Pandemrix-rokote. Yhdistyksen mukaan Kanadan rokote on valmistettu eri tehtaassa ja sen kauppanimi on eri, Arepanrix.

Kommentit
Ehkä myönnän, ehkä en
Tämä on suomalaiselta virkamieheltä äärimmäinen myöntö siitä että mokattiin, anteeksi, siis ehkä mokattiin.
Toinen vaihtoehto
Entä jos kanta olisi ollut variantti, joka iskee juuri pieniin? Ihan samalla tavalla kuin Norjassa oli variantti, joka oli nuorten keskuudessa tappavampi kuin tämä meillä ollut. Mitä täällä kirjoitettaisiin, jos kuolonuhreja olisi 540 tai 54 000?
En usko, että yksikään rokote on täysin turvallinen! Kyse on siitä, mikä on vaihtoehtoinen skenario.
Niin tehtiin
Rokotteen nimi olisi pitänyt ensi töikseen vaihtaa samaksi kui Kanadassa. Olisi tältäki sotkulta vältytty.
Asiantuntijayhteiskunta
De Gaulle teoksessa toivon vuodet:
On kolme tapaa hankkitua perikatoon: uhkapeli, naisjutut ja luottaminen asiantuntijoihin. Ensimmäinen näistä tavoista on nopein, toinen miellyttävin ja kolmas varmin.
Tämän jutun todellinen uutinen on siinä, että rokotusinfo ry antaa vastauksen asintuntijan esittämään ongelmaan. Toisella pitäisi olla tietoa ja toisella on.
Yhteiskunta (yhteisö) ei ole suojassa..
.. niin kauan, kuin asiantuntijoina on
1. korruptoitavissa olevia (heidän paikkansa on vankilassa)
2. tietämättömiä järjestelmäuskovaisia (heidän paikkansa ei ole asiantuntijoina)
Suomalainen yhteiskunta ei ole turvassa niin kauan kuin esimerkiksi lääke- tai elintarviketurvallisuudesta vastaamassa on ihmisiä, jotka eivät ole nähneet ENDGAME -elokuvaa (Alex Jones: ENDGAME) tai kuulleetkaan negatiivisen eugeniikan nykytilanteesta ja keinoista ja tahoista agendan takana.
Tärkein syy perustaa ja ylläpitää yhteiskuntaa, on sen jäsenten turvallisuuden maksimoiminen. Se ei onnistu tällaisella virkakoneistolla ja hallinnolla, valitan.
Rokotusinfo Ry:tä
Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että Rokotusinfo Ry sai Skepsiksen huuhaa-palkinnon vuonna 2009. Ehkä sitä mielipidettä kannattaisi kysyä muualtakin.
http://www.skepsis.fi/palkinto/huuhaa_2009.html
Tasapuolisuuden nimessä
Tasapuolisuuden nimessä mainitsen myös sen, että ideologisilla skeptikoilla ei välttämättä ole itselläänkään puhtaat jauhot pussissa. Tuo Skepsis-porukka on amerikkalaisen skeptikkojen emojärjestön paimenkirjeen ohjeistuksella perustettu, selvästi katsomuksellisia piirteitä omaava etujärjestö, jota on kritisoitu pseudoskeptisyydestä.
Skepsis on täysi vitsi monessa suhteessa
Ja se on oivallinen tapa pitää massa valheessa. Skepsiksen jauhot ovat kaikkea muuta kuin puhtaat.
Kilpi on saanut uuden ohjeistuksen
Geologian tutkimuslaitokselta vai mikä GSK se olikaan, josta isännän ääni kuuluu Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella?
Muistaakseni tuo samainen Terhi oli parikin kertaa TV:ssä täysin vakuuttunut sekä Lintu- että Sikainfluenssarokotteiden välttämättömyydestä.
Taitaa samainen täti olla nyt syyteharkinnassa. Joka tietysti etenee niinkuin Suomessa on tapana.
Leikkiä ihmishengillä
Potilas testaa.
Juuri näin! #Rommeli
Muistan hyvin, miten hän vakuutti rokotteiden olevan lähes pakollisia, jos hiemankin järkeään käyttäisi. Lapsiaan ja itseään rokottamattomat äidit, suorastaan syyllistettiin vastuuttomiksi. Hän pelotteli yli puolet kansasta sellaiseen rokotebuumiin, missä ihmiset jonottivat sitä ja alkoivat käydä kuumina, jos joku meinasi etuilla. Ja hänen naaman ilmeensä ja se äänensävy(!), painuivat ikuisesti mieleni syvimpiin syövereihin. Inhosin ja pelkäsin tätä as.tuntija-kuoleman kauppiasta ja korppikotkaa heti, kun näin ja hänen "vakuuttavan" äänensä kuulin! Samaa "tasoa" edustaa arvopresidenttimme Halonen, samanlainen vakuuttava valehtelija ja toisten osapuolten etuja ajava!! Tarja ajaa Putinin ja Kilpi lääketehtaan. Kansasta ei kumpikaan välitä mitään. Ei voi mitään, mutta vihaksi pistää. Tämä "ihana", kansalaisen vaikuttamisen "sietämätön keveys", eli mahdollisuus äänestää, on se autuus ja onni, mikä meille "demokraattisille suomalaisille" on suotu. Se saa aikaan välillä sellaisia tunteita, etten pysty sanoin kuvailemaan. Olisinpa scene-kirjailija, niin pääsisin näiden lehmien, eli maamme päättävissä asemissa olevien nais-hirviöiden kanssa nk. samoille linjoille. He ovat oikea ja todellinen vaara koko Suomelle ja sen kansalaisille. Mistä tämä heidän valtava vihansa oikein johtuu? Se on täysin käsittämätöntä!
Asiantuntijat ja suomalainen demokratia
Ensin on vale, sitten emävale ja sitten tulee tilasto. Tilastoja laativat asiantuntijat.
Demokratia Suomessa vaatii tarkennuksen määritelmään. Fennodemokratia on edustuksellista demokratiaa ja siten maassa ovat asiat mediaanisesti hyvin vaikka edustuksellisuus näkee ne keskiarvoisesti hyviksi. Edustuksellisuus on pätevästi ja runsaasti edustettuna - suorastaan ylivuotavan edustuksellisesti. Todellinen kansan demokratia vallitsee Sveitsissä. Suomalaisella demokratian edustuksellisuudella ei ole varaa antautua sveitsiläismallisen demokratian armoille sillä silloin fennoedustuksellisuus kärsisi arvovaltatappion ja se luhistuisi todellisen demokratian tasolle.
Senkö takia ?
Suomessa ei saa enää ottaa selvää mistään nk. vanhankansan parannuskeinoista, eikä lääkeyrteistä, (eikä edes yrittää ottaa). Ei mistään muustakaan, nk. vanhankansan keinoista parantaa hyvinvointiaan tai parantaa itseään omin keinoin. Kaikki on hassista tai muuta huumetta, jos virkavalta näin haluaa. Ja mikä, ettei haluaisi, kun lääkefirmat nostavat hintojaan joka hivenaineeseen ja vitamiiniin. D-vit. on hyvä esimerkki tästä. Virkavalta ja - miehet saavat lahjuksia tai bonuksia lobbaamistaan kalkkitableeteistaan. Ja kaikki menee läpi aivopestystä kansasta. Suvi-Anne tietää tämän hyvin, (muka entisenä) stalinistina. Ex-kommari tekee tänään sellaisia tilejä, että tavallisia ihmisiä hirvittää. Nämä "meidän naiset" ovat kaikki "lahjottuja tai/ja ostettuja". Paljonkohan Kilpi ja Puska saivat riihikuivaa? Paljon ! Vastuuseenko? Mihin ihmeen vastuuseen? Suomessa vastuuseen joutuvat lähinnä blogikirjoittajat. Tai "razziztit". Vaikkei niitä edes ole.
Antti Heikkilää lainaten.
Antti Heikkilää lainaten. Ihmisten täytyy ITSE ottaa vastuu elämästään, eikä odottaa aina jonkun toisen tekevän päätöksiä mikä hyvästä mikä pahasta.
Suomi on hyvin pitkälti kopioinut Usasta. Siellä sanotaan maissi on hyvästä ja täällä ostat atrian koipireittä jossa on yllättäen myös maissia :D. Kuten tuo huumauslainsäädäntö on myös keksitty Usassa. Pilvi on järkyttävä RIKOS. Jälkimmäisessä Usassa ollaan muuttamassa tilannetta, mutta Suomi seuraa hitaasti jälkijunassa niin kuin muissakin asioissa. Suomettuminen... Joskus olisi hyvä ottaa riskejä päätöksen teossa ja olla itsenäinen. Syteen tai saveen. Voi olla suurempi voitto mahdollisuus kuin leikkiä isompien valtioiden koiraa.
D-vitamiini keskustelu tv:ssä oli koko ajan sitä mitä joku oli
USA:ssa asiasta hölöyttänyt. Eikö Euroopassa löydy ketään jota siteerata jostakin asiasta?
Kyllä Kilven on tämä täytynyt tietää, jos hän jonain
asiantuntijana haluaa esiintyä. Miksi hän teeskentelee tietämätöntä, on arvauksen paikka.
"Rokotusinfo ry:n mukaan Kanadan rokote ei ole täsmälleen samanlainen kuin Suomessa käytetty Pandemrix-rokote. Yhdistyksen mukaan Kanadan rokote on valmistettu eri tehtaassa ja sen kauppanimi on eri, Arepanrix."
Joopa joo
Saavatko nuo narkolepsiaan sairastuneet mitään korvauksia? Vastaus: eivät tule saamaan.