Demarinuorten puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas Timo Kontio näpäyttää Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan kansanedustaja Antti Kaikkosta (kesk.) tämän kirjoittamasta puolustuspuheesta.
Kontion mielestä on erikoista, ettei Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Kaikkonen tuntenut säätiönsä sääntöjä.
Kaikkonen julkaisi perjantaina Iltalehden blogissaan oman puolustuspuheenvuoronsa Nuorisosäätiö-kohuun. Kaikkonen totesi, ettei hänellä ollut mitään käsitystä siitä, että Nuorisosäätiön toiminnassa olisi voinut olla "edes spekulatiivisesti" jotain laitonta.
- Antti-hyvä, olisithan sinä voinut edes säätiön säännöt lukea, jos kerran ryhdyt toimintaa johtamaan. Ihmiselle on luotu järki ja omatunto, joiden pitäisi varoittaa, jos säännöt ja toiminta ei vastaa toisiaan, Kontio kirjoittaa.
Kaikkosta epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä ja lahjuksen antamisesta.

Kommentit
Mutta kuitenkin!
Ymmärrä nyt, se oli englanniksi.
Tai
Tai sitten edeltäjä Matti Vanhanen teki ne säännöt "spekulatiivisesti" Kaikkoselle" selväksi. Järki ja omatunto vaan näkyy olevan kepussa hakusessa.....
Säädekirjan merkitys unohdettu
Timo Kontio on ansiokkaasti tuonut – kai ensimmäisenä – keskustelun piiriin säätiön säädekirjan merkityksen. Sanoma Oy:n säätiön asiamies Heleena Savela sanoi hiljakkoin Hesarissa, että säätiössä sen säädekirja on pyhä asiakirja, sitä täytyy noudattaa.
Nuorisosäätiötä koskevassa julkisessa keskustelussa säädekirja on kokonaan jätetty sivuun.
Sitä Timo Kontio ei mainitse, että ko säädekirja on 1960-luvun alussa asetettu, siitä sen juhlallis-idealistinen sanamuoto. Säätiön keskeiset perustajat Paavo Kähkölä ja Antti Mäki-Reinikka ovat säätiön historiakirjassa luonnehtineet säätiön alkuperäiseksi ideaksi mm. toimia keskustalaisen järjestötyön tukijalkana ja hankkia rahaa tätä aatteellista työtä varten.
Vanha ( vanhentunutkin?) ja eri aikoina paikattu säätiölaki on siinä suhteessa ”kaksimielinen” että siinä puhutaan säädekirjan noudattamisesta, mutta edellytetään myös sääntöjen mukaan toimimista. Entä jos puolivuosisataa vanha säädekirja ja reilun 15 v. vanhat säännöt käyttävät eri kieltä ja sisältävät vähän eri käsitteitä ja asioita. Kuka tulkitsee oikeellisuuden? Ennakkotapausta ei (vielä !) ole.
Savela on varmasti oikeassa! Mikä muu voisi olla säätiöissä
tärkeätä kuin se mitä säätiön perustaja on toivonut säännöt laatiessaan! Aku-Ankkojen lukutauoilla voisi lukea ainakin yhden paragrafin aina kerralla ja yrittää muistaa - mitä se olikaan!
Olisi perin kummallista, että säätiön varoja alettaisiin jaella aivan eri periaatteilla kuin mikä on koko puljun tarkoitus!
Hyvin näpäytetty!
Kyllä Kaikkonen sai ansionsa mukaan. Hyvä Timo!
Osaako Timo Kontio tanssia Antti Kaikkosta paremmin?
Pitäisi ensiksi olla edes jotain näyttöjä ennen kuin ryhtyy polkemaan Kaikkosta 50 vuotta vanhan perinnäistavan noudattamisesta.
tanssitaito on vielä näyttämättä
voi olla, että osaakin. kontion lempinimi ei ainakaan ole "Kanki".
Urheiluopistosäätiö & Hebe
Kontio on vissiin unohtanut lukaista Urheiluopistosäätiön säädekirjan ja säännöt. Sieltä kun on myöskin maksettu sääntöjen vastaisia vaalituksia.
Samoin Hebe-säätiö on antanut vaalitukia sääntöjen vastaisesti vsemmistonuorille.
Pitäisi ensin siivota oma pesä ja lähteä sitten vasta tonkimaan muiden juttuja.
Myös pitäisi muistaa että SAK rahoittaa demareita ja kommunisteja ay-jäsenmaksuistaan saamilla rahoilla. Tuota en missään tapauksessa hyvksy, vaan niillä pitäisi rahoitaa tasapuolisesti muitakin puolueita.
Kun demareiden kannatus on 15 % ja vasemmiston 7 %, tuollainen tukeminen vääristää vaalitukia! Mitähän puolueita loput jäsenistä edustavat?
kannatus ammattiyhdistystasolla
on eri kuin vaaligallupeissa. useimmissa sak:laisissa liitoissa on demarienemmistö johdossa. syytä en tiedä.
sak ei rahoita demareita. sdp:tä tukivat puolueen nettisivujen mukaan vuonna 2010:
Metallityöväen liitto
Puu- ja erityisalojen liitto
JHL/sd-ryhmä
Palvelualojen ammattiliitto
Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto
Posti- ja logistiikka-alan unioni
Team -sd ryhmä
Paperiliitto
Rautatieläisten Liitto
Ei se muuta asiaa...
Ne ovat kuitenkin ay-jäsenmaksuina saatuja rahoja. Ja jos kannattajia on vajaa 20 % vaaleissa, en pitäisi sitä kyllä hyvänä asiana. Soinikin varmaan ottaisi oman osuutensa niistä maksuista.
Toisaalta ay-maksujen verovapauden poistamisen voisi ottaa joku puolue vaaliteemaksi; kannattajia varmaan löytyy!
Taisipa taas kerran olla niitä tyypillisiä
jäsenkirja-ammattitaidolla valittuja dirikoita. Näin paljon ne sitten tietävät oman alansa asioista. Tai tietenkin joskus tietävät tai "tietävät". Hyvä esimerkki kaikkiin muihinkin vastaaviin nimityksiin. On jos jonkinlaisia opetus- ja liikenneneuvoksettaria ja ylijohtajia, samalla ammattitaidolla varustettuna. Ja kaikenlaiset kuiskuttelijat ja kauppamiehet voivat kyytiä ja taluttaa heitä tahtonsa mukaisesti, parilla "ilmaisella" lounaalla. Sitten seurauksena kehitellään jos jonkinlaista maksua tai sakotusperustetta, vaikka tosielämän kanssa niillä ei olisi mitään perustetta.
Jos Kaikkonen vielä valitaan, niin
ei ole tässä massa enää vaaleilla mitään merkitystä. Se on sama kuin sanoisi, että tehkää ihan mitä haluatte. Puhumalla siitä selviää.
Vähän ihmettelen Kaikkostakin, joka blogissaan tunnustaa tyhmyytensä koko Suomelle. Olisi nyt vaikka sanonut, että perhana kun jäin kiinni, niin olisi kyse rehellisestä rosvosta. Nyt on kyse tyhmästä.
Taitaa olla kuin Nykäsen Matt. Viattomasti kun katsoo ja sanoo, että parannan tapani, niin mummot äänestää!
Millä perusteella?
Hän ei ole tehnyt mitään sellaista, mikä estäisi häneltä ehdokkuuden.
Ja kun hänet valitaan edustajaksi, häneltä voi edustajuuden viedä ainoastaan valtakunnanoikeus.
ei pidä paikkaansa
itse asiassa perustuslain 28§:n mukaan kansanedustajan voi erottaa ainoastaan eduskunta:
"Jos kansanedustaja olennaisesti ja toistuvasti laiminlyö edustajantoimensa hoitamisen, eduskunta voi hankittuaan asiasta perustuslakivaliokunnan kannanoton erottaa hänet edustajantoimesta joko kokonaan tai määräajaksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
Jos kansanedustajaksi valittu on täytäntöönpanokelpoisella päätöksellä tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeuteen taikka vaaleihin kohdistuneesta rikoksesta rangaistukseen, eduskunta voi tutkia, sallitaanko hänen edelleen olla kansanedustajana. Jos rikos osoittaa, ettei tuomittu ansaitse edustajantoimen edellyttämää luottamusta ja kunnioitusta, eduskunta voi hankittuaan asiasta perustuslakivaliokunnan kannanoton julistaa hänen edustajantoimensa lakanneeksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä."
Määräenemmistö
Sellaista määräenemmistöä ei ole vielä koskaan löytynyt!