"Presidentti ei käytä lähettejä". Näin kommentoi presidentin lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen tänään Ylelle.
Kysymys on siitä, oliko puhemies Paavo Lipponen (sd.) Tarja Halosen asialla kertoessaan Yhdysvaltain suurlähetystölle tietoja Suomen ulkopolitiikan johdon ja Venäjän silloisen presidentin tapaamisesta vuonna 2004.
Wikileaks julkaisi tällä viikolla Yhdysvaltojen Suomen-suurlähetystön laatiman raportin, jossa viitattiin Paavo Lipposen kertomaan tietoon Suomen ja Venäjän johdon tapaamisesta.
Yle tulkitsee Nevalaisen lausuman niin, että Paavo Lipponen ei välittänyt tietojaan Yhdysvalloille presidentin pyynnöstä.
- On ihmisiä, joilla on asemavaltuuksiensa perusteella oikeus jutella tämänkaltaisista asioista, sanoo lehdistöpäällikkö Nevalainen Ylelle.
Venäläinen Russkij reporter kertoi Wikileaks-sivuston tietoihin perustuen, että Paavo Lipponen oli välittänyt Yhdysvaltain suurlähetystölle tietoja Suomen ulkopoliittisen johdon tapaamisesta Venäjän silloisen presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Lipponen oli tuolloin eduskunnan puhemies, jolla ei ole ulkopoliittisia luottamustehtäviä. Toisin sanoen Lipponen välitti Yhdysvalloille tietoja, joita hänellä ei periaatteessa pitäisi asemaansa perustuen olla.
Lipponen on itse kommentoinut asiaa vähän. Tänään hän kertoi Ylelle, ettei asiaan ole lisättävää. Eilen Lipposen kanta oli "so what".

Kommentit
kaasu paavo
paavo paavo kovan onnen lapsi..
no ehkä jenkkilästä löytyy jokin hyväpalkkainen konsultin homma.
ainoa syy Lipposella on
ainoa syy Lipposella on ollut "oman hännän nostaminen" eli maan tapa on mielistellä isoja maita & vuotaa tietoja oli sitten kyseessä entinen neuvostoliitto (politiikkojen suosituin nöyritelypaikka vuosina 1960-1990) tai sitten sopiva länsivalta.
Tiedot tuli yllättäen ja pyytämättä tietämättä
Kukahan oli tietolähde ?
äänestyskopissa
ihmiset lukee demarilistaa ja tuumaa so what - ellei demarit tee tälle asialle jotain
.. taitaa meillä olla
.. taitaa meillä olla juoksupoikia/lähettejä toiseenkin lähetystöön ja suoraan eduskunnan ulkoasiain- sekä puolustusvaliokunnasta.
Näitä lähettejä heidän omat omat lehtensä kuten Kansan Uutiset ja Tiedonantaja ylistävät suurina sankareina. Mitä erityisen pahaa Paavo on tehnyt verrattuna näiden vuosikymmeniä toimineiden idän juorukellojen tekemisiin..
Panssarimersulle oli varmaan käyttöä
Se on demareille ihan oikein.
so what todellakin
Toivottavasti tämä ei lähde käsistä. Oikeasti, mitä kaikkea vielä paljastuu. Mauno Koivisto sanoi että ei ole oikein jos jossakin on tunkio, jota aina käydään tarpeen vaatiessa tonkimassa.
.. taitaa meillä olla
...
Eli Lipponen jälleen sooloili
kuten lupaillessaan Valkoisessa talossa Suomen kaiken mahdollisen tuen USA:n koalition hyökkäykselle Irakiin.
Tälläkin kertaa vailla valtuuksia.
Paljon pahempaa
kuin tämä, oli Lipposen valehtelu Bushille tv-kameran edessä.
Hän väitti tuovansa koko Suomen kansan tuen Irakiin hyökkäämiselle! Minkäänlaiseen tukeen ei ollut valtuuksia.
Torta på torta
edellisen kommentin kanssa. Noo.. Kertaus on opintojen äiti.
Tårta på tårtan
jos aiot jatkossa käyttää tätä
poistin tuplan
poistin tuplan
Älkäähän nyt
Kyllä perheellisen täytyy yrittää.
SO WHAT
Kaikesta päätellen olisi syytä tarkistaa ulkopoliittisista kysymyksistä käytävien keskustelujen raportointimuotoja ja vastuuta.
Nyt näitä keskusteluja käydään salavihkaisesti ja ilman parlamentaarista valvontaa. Poliitikot eivät ole millään tasolla yksityisyrittäjiä ollessaan valtion palkkalistoilla ja niinmuodoin virkamiesvastuussa puheistaan ja teoistaan.
Herra Lipponen on näinollen selvästi ylittänyt valtuutensa myöskin tässä tapauksessa ylioikoisesti osoittaen välipitämättömyyttään valtion edusta.
Todettakoon kuitenkin, että lörppäsuisuus ei ole rajoittunut pelkästään kyseiseen herraan.
Nahkurin orsi
Paavo Lipponen on korottanut itsensä nahkurin orsille.
Joukkoterapia
Monien tiedotusvälineitten nettisivuilla näyttää olevan harvojen asiallisten kommenttien lisäksi menossa ahdistuneitten kepulaisten joukkoterapia. Hauska nähdä, miten tämä touhu kehittyy vaaleihin mennessä.Toivottavasti Wikileaks vielä oikein kunnolla räväyttää.Sitten jo jotkut meistä pääsevät haukkumaan myös Wikileaksin alimpaan helvettiin,kuten jo monissa maissa on tehty.
Poistin
edellisen
Mistä sitä tietää?
Tarja Halonen voi aivan hyvin lähettää Nevalaisen sanomaan, ettei hän käytä lähettejä. Halonen ei ole puhunut kansalle juurikaan mitään ja erittäin harvoin mistään asiasta. Kaikki poikkeavat ovat saaneet bileensä, jossa itse arvopresidentti on ollut roolileikkeineen mukana ja aina. Jos laitetaan sana vastaan sanaa, niin Halosen puheisiin luottaisin vähiten. Sehän puhuu muutenkin silloin, kuin ei pitäisi. - Toimittajan kysyessä Medvedeviltä mielipidettä, niin Haloska ehti vastaamaan ja puol`raivona. Hullu sekä tyhmä. Sopii sinne bileisiinsä, jotka pidetään taas pian ja aina samalle ryhmälle, poikkeaville. Mikähän hinttailu/mamu-teema on seuraavissa "tötteröpää-Potter" iltamissa? Paavo on "jumala", mutta isänmaallinen itselleen. Tarja on uskollinen edelleen Breshneviläisyydelle ja, siten Putinille. Suomalaisista Tarja ei ole välittänyt koskaan yhtään mitään, eikä tule välittämäänkään. Tämänpäivän Hella W. - Tosin Paavokin pitää ruotsalaisista enemmän, kuin suomalaisista.