Lauantai 26.5.2012

”Karu opetus heille – kesätyö ei kannata”

Luotu: 
6.2.2011 11:28
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Tarja Filatovin (sd.) mielestä toimeentulotukijärjestelmä opettaa nuorille, ettei työ kannata.

Sdp:n kansanedustajan Tarja Filatovin mielestä Suomen toimeentulotukijärjestelmä opettaa työttömien lapsille, ettei työ kannata. Filatovin mukaan toimeentulotuella elävien perheiden vanhemmat pelkäävät lastensa hankkivan kesätöitä, sillä näiden ansaitsemat tulot vaikuttavat koko perheen toimeentulotukeen.

Filatov toteaa tiedotteessaan, että "oman elämän syrjään pyrkivän nuoren näkökulmasta kannuste mennä työhön on pieni, jos tilistä jää vain 20 prosenttia itselle". Kansanedustaja laskee, että jos työttömän toimeentulotukiperheen lapsi saa kesätöistään kuukausiansiota 750 euroa kuukaudessa, hänen käteensä jää lopulta 150 euroa. Mikäli ansio on alle, käteen jää 20 prosenttia palkasta.

- On suuri vääryys, että tällaiset tilanteet "opettavat" nuorelle, että työnteko ei kannata. Leikkurin lieventäminen on suuri työllisyysteko, Filatov toteaa.

 

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jay

tai sitten se opettaa jo lapsena, miten suomen tukiviidakossa joutuu välillä kikkailemaan väestörekisterissä olevan osoitteen kanssa ja siirtelemään kirjoja paikasta toiseen..

TapioTTT

Niin mut kun nämä on näitä demareitten rakentamia systeemeitä kuten esimerkiksi mamujen ikuinen eläminen ilmaiseksi veronmaksajien rahoilla tässä " pohjoismaisessa veroparatiisiissa"

haapavaara

Eihän edes muksuille saa maksaa noin huonoa palkkaa?

Eikös demareiden mielestä pienituloinen ollut jo alle 3000 euron ansiolla?

Mutta älä huoli Filatov, eihän kukaan palkkaa nuorta taikka työtöntä omalla rahalla, vaan sinun järjestämällä porkkanalla. 9 euron valtion maksamalla korvauksella orjatöihin.

kaarna

millään lailla vanhempien mahdollisiin tukiin koska lasten" tekmästä työstä maksettava ansio on lapsen ei taloutta ylläpitävän vanhempien , tämä on tätä älyttömyyttä jolla oikein halutaan estää työnteko jo ajatuksena kannattamattomana koko perhettä ajatellen ja kun nuori ei työllisty niin syrjäytyminen valtion toimesta on saatu hyvään alkuun , ja vielä lisäksi kun oikein koukutetaan irti jo nuorena työelämästä voi valtio ja ek vinkua näitä moniosaaja mamu rikastajia tämän varjolla lisää muka työvoiman hankkimisen takia tänne loisimaan koska ei valtiolla ole edes tarkoituskaan niitäkään mihkään hommiin tänne saattaa vaan ainoastaan monikulttuurisuutta luomaan mutta se on jo luku erikseen...

Mikko Tuomas

Kumma juttu miten tällainenkin kannustinloukku edelleen on olemassa... mistähän lähtien? Kenen ministerikaudella? DEMARIT...

Tarja Filatov on pisimpään työministerinä toiminut suomalainen ja kolmanneksi pitkäaikaisin naisministeri 2611 ministeripäivällään Tarja Halosen ja Sinikka Mönkäreen jälkeen. Hän on istunut eduskunnassa vuodesta 1995. Hän on toiminut vuosina 2007–2010 sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja vuodesta 2010 eduskunnan toisena varapuhemiehenä. SDP:n varapuheenjohtajana hän on ollut 1990–1991 ja 2002–2008.

voida

Eikös demarit itse ollut tuota järjestelmää tekemässä 90-luvulla ja toimeentulotuki ei ole noussut senttiäkään tuosta ajasta, vaikka palkkakehitys ollut +40%. Nyt on hyvä huudella omille tekemisille, kun on oppositiossa?

Tällaisista syistä kannatan perustuloa, koska nykyinen järjestelmä elättää vain byrokraatteja työvoimatoimistossa, kelassa ja toimeentulotukiluukulla.

kripsonet

Paavo Lipponen on ollut koko poliitikkouransa aikana kaksoisroolissa, muka työväenluokkaa edustava pääministeri, jonka aikana kuitenkin perustoimeentulotuloja on leikattu paljon enemmän kuin kenenkään muun aikana. Paavo keskittyi ennen kaikkea lievittelemään pankkien ja eläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuussäännöksiä, jotta nämä selviytyisivät paremmin köyhien kustannuksella. Samoinhan valtion kassaan piti jäädä paljon rahaa, että Paavo pystyisi matkustamaan Jenkkilään kauppaamaan kranaatinheittimiä. Tässäkin tapauksessa on kyse huonosta muistista niinkuin kepulaisilla näyttää olevan, Filatovkin näyttää olevan aika seniili kun ei näinkään tuoreita asioita muista. Valtion kassavajekin korjattaisiin, jos alettaisiin vaatimaan ökyrikkailta pankeilta pankkituet takaisin. Pankkituen takaisinperintä on unohdettu täysin.

Jorma Suora

"Valtion kassavajekin korjattaisiin, jos alettaisiin vaatimaan ökyrikkailta pankeilta pankkituet takaisin."

Ei taida onnistua. Nykyään pankit ovat ns. pankkitukensa maksaneet ja ne pankit joihin veronmaksajien rahat upposivat ovat muistoja vain.

Ennemminkin olisin huolissani niistä lainarahoista, joita valtio lainaa edellee Kreikalle ja muille Saksan ja Ranskan rahoittamille pikku possuille.

unregistered

Eihän tuo ole keplottelua vaan selviämistä. Tuskin siinä lapsen palkoille mennään, vaan se lapsen saama palkka on pois vanhempien tuista. Siinä on varmaan kiva ostaa ruokaa, kun lapsella on kaikki perheen rahat. Ei kait tuohon väliin nimittäin kukaan pääse. Tuo nyt vain on kirjoitettu koko perheen näkökulmasta: oletan, että ruoka, vuokra tms menot täytyy kuitenkin kattaa vaikka lapsi kävisikin kesätöissä...

Eli systeemi kaivannee viilausta.

Piski Uskii

-Filatov toteaa."

Ompas moni-ilmeinen ilmaisu.

Työn käsite tulisi uudistaa!

Raamatun, yleisen politiikan, viisaiden miesten -harvoin naisten- viisaat sanat työn kunniallisuudesta, miehiseen tuntoon ja moraalifilosofian lähes yksilön syyllistämiseen pyrkinyt vanha kunniallinen työkäsitteiden apinoiminen tulisi lopettaa tai ainakin kyseenalaistaa.

Onko meillä enää perinteisiä kaskenpolttajia, kantojen vääntäjiä, pellonkuokkijoita, ojankaivajia...joista mies hankki perheelleen otsa hiessä "kunniallisen leivän"?
Ei ole.
Päättäjät ovat kritiikittömästi vakiinnuttaneet yleiseen mielipiteeseen subjektiivisen syyllistämisen, työn kunniallisuuden jargonin ylisuuren käsitteen, jossa jokainen velvoitetaan polttamaan olematonta kaskea, vääntämään kantoja...kaivamaan olemattomia ojia, että voisi istua pöydän ääreen, jolla on kunniallisella työllä ansaittu ateria.

En kykene millään näkemään mitään järkeä Tarja Filatovin ja kaltaisten umpimielisessä jauhannassa. Automaation ja tekniikan hallintaan ottaneen populaation pitää kyseenalaistaa vanha työn ja toimeentulon käsite, jossa tunnustetaan tosiasia, että vapaa-aikaa on enemmän ja tilaa sille Jugnerin peräänkuuluttamalle onnellisuudelle.

Jorma Suora

On vanhanaikaista puhua kansalaispalkasta, kansalaisten hyvinvoinnista ja ylipäätään kansalaisista. Nykyään ihmiset ovat työvoimaresursseja, joiden työkyky on valtion vastulla. Valtion tehtävä on taata yrityksille riittävä infrastruktuuri ja vapaat mahdollisuudet valtion alueella olevien resurssien hyödyntämiselle. Näitä resursseja ovat mm. valtion laitosten tutkimustulokset, luonnonvarat ja työvoimaresurssit. Kansalaisyhteiskunta on kuollut, eläköön liberaali kapitalismi!

Piski Uskii

-infrastruktuuri ja vapaat mahdollisuudet valtion alueella olevien resurssien hyödyntämiselle..."

Yritysten, tuotantolaitosten... tulee vastavuoroisesti alistua kaikkia hyödyntävään komentoon, jonka ei tarvitse olla mitään kollektiivista kolhoosimeninkiä.

Tänään ei kenenkään tarvitse olla työn orja jos vuosisatojen aikana kehittynyt teknologia, "infrastruktuuri ja vapaat mahdollisuudet" käytetään koko tämän kehityksen mukana olleen ja mahdollistaneen populaation perillisten hyväksi.

Olen ehkä liian hyväuskoinen uskottavasti perustella näkemukseni työ- ja toimeentulon mallista näin mielipideframella.

On vain pakko hyväksyä tosiasia -meitä kaikkia ei rutiiniomaisessa työssä tarvita.

Jorma Suora

"Tänään ei kenenkään tarvitse olla työn orja jos.."

Automaatio kyllä vapauttaa ihmisen työstä, mutta ei maksa elatusmaksuja vapaudestaa riemuitsevalle eloperäiselle jätteelle. Robotti on hyvä renki, mutta huono veronmaksaja. Ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, sellaisena myös pysyy.

hanari

Liberaalin markkinatalouden etu on pitää työvoima toimivana. Jos on esteitä työpaikan vastaanottamiseen, ne pitää poistaa. Siis markkinatalous suorastaan vaatii perustulon käyttöönottoa. Punakaarti sitä vastustaa, koska silloin he eivät voi perustella olemassaoloaan ainoana köyhien auttajana. Kuten sanottu köyhän asialla on moni rikastunut.

Jorma Suora

"Liberaalin markkinatalouden etu on pitää työvoima toimivana."

Liberaalin markkinatalouden ei tarvitse huolehtia työvoimaresurssien työkyvystä. Valtio järjestää riittävät työvoimaresurssit työmarkkinoille erilaisin työvoimapoliittisin toimenpitein. Koulutus ja työvoiman vapaa liikkuvuus sekä kilpailu työpaikoista takaavat sen, että markkinatalouden käytettävissä on aina hyvin käyttäytyvää ja riittävästi koulutettua materiaalia.

Smerd

on tällainen jeesustelu.

Tarjalla olisi ollut hallitusaikanaan hyvä tehdä näitä havaintoja. Mutta tuolloin ei asia kiinnostanut. Nyt kiinnostaa kun ollaan oppositiossa ja vaalit edessä.

Ei varmaan Tarja tajua edes hävetä. Tai voi olla ettei edes tajua.

Tapanainen

Suomen pitkäaikaisin työministeri Filatov on taas ulostullut neronleimauksellaan.

Kotona asuvan "lapsen" tulos ei vaikuta isän sossuavustuksiin.

Johan on aikoihin eletty.Jos 30-kymppinen aikamiespoika asuu kotona niin sekö ei vaikuta veronmaksajien piikkiin elelevän kalja-avustuksiin.
Alaikäisenkin on hyvä opetella se tosiasia että syöminen maksaa ja osallistua ruuan hankkimiseen.

Muita Filatovin alotteita oli ilmaisten matkalippujen jako Helsingissä alle 15- vuotiaille ettei näiden tarvitse ottaa autoa. Hahhahaa

Filatov kehitti taiteeksi ns. tempputyöllistämisen. Työttömiä pyöriteltiin kylpylöissä virkistymiskursseilla.

TSV

"Sdp:n kansanedustajan Tarja Filatovin mielestä Suomen toimeentulotukijärjestelmä opettaa työttömien lapsille, ettei työ kannata. Filatovin mukaan toimeentulotuella elävien perheiden vanhemmat pelkäävät lastensa hankkivan kesätöitä, sillä näiden ansaitsemat tulot vaikuttavat koko perheen toimeentulotukeen."

Miksei demarit kannata negatiivista tuloveroa?

Ketkä pelkäävät hankkia kesätöitä? Ymmärsinkö myös näin, että Filatov kannattaa järjestelmää missä on "Family supporter" ja hänen veronsa ovat huomattavasti pienemmät, jotta esim. toinen voi jäädä kotiin?

"- On suuri vääryys, että tällaiset tilanteet "opettavat" nuorelle, että työnteko ei kannata. Leikkurin lieventäminen on suuri työllisyysteko, Filatov toteaa."

Milloin se menee demari kalloon ettei rakennetyöttömyyttä voida puheilla ja pikku säädöillä korjata?

Piski Uskii

Meitä pitää voimauttaa lähtemään, ollaan väliinputoajia, -vähimmäistoimeentulolla eläjiä, -viranomaistukilaisia, työnhakuun koulutettavia...
Kuka enää uskoo: "otsasi hiessä sinun pitää peipäsi syömän"

"Milloin se menee demari kalloon ettei rakennetyöttömyyttä voida puheilla ja pikku säädöillä korjata?"

Onhan sitä jotain...

-Mutta kun meidän virkamiesten on ihan kädestä pitäen näytettävä ja opetettava: kampaa hiuksesi, laita kraka kaulaan ja mitä sanot kun rektyroija kysyy: -osaatko solmia kengän nauhat?

Saarelta

Björn Wahlroosille kilahtaa sivubisneksestä maatalouspuolella 300.000 euroa maataloustukea, ja varmaan mies vielä tekaisee sopivasti tappiota siitä toiminnasta muutama sata tuhatta jolla saa kuitattua optiovoittoja. Että todellisuudessa Nallea tuetaan ehkä puolella miljoonaalla markalla vuodessa siitä että jätkällä on maatila ja näihin "sossurahoihin" ei kenelläkkään ole oikeuksia kajota!

En tiedä kuka näitä tuloleikkureita on väsänyt pienituloisille perheille, mutta kyllä se tekee pahaa tällaisten perheitten lapsille että he eivät voi iloita kesätyöstä saadusta palkastaan vaan nämä eurot sosialisoidaan niin että jää ainoastaan 150 euroa käteen. Nämä lapset eivät muutenkaan saa hyväpalkkaisia kesätöita. Nehän menee kovapalkkaisten perheitten lapsille, joita ei epäsuorasti veroteta yhtä karmeesti paremmasta palkasta.

Jorma Suora

"Björn Wahlroosille kilahtaa sivubisneksestä maatalouspuolella 300.000 euroa maataloustukea."

Parasta tässä on se, ettei maatalouden tarvitse tuottaa mitään. Sadon voi vaikkapa kompostoida ja käyttää maanparannukseen.

Samoilija

Tai siitä lyhyempiä sosiaalitoimi laskee palkka tulot jne joten 3 töiden päättymisen jälkeen pitäs elää viel niillä kuuluisilla palkka rahoilla OK! homma toimis mikälipalkka olisi 3000€ kk mutta kun se ei vaan näin ole! olisiki korjauksen paikka ja tätä köyhyys loukku paskaa varten ei laskettaisikaan niitä viimeisen kuukauden tuloja, minä joudun kesän duunailun jälkeen tosiiankin elämään huomattavasti alle sosiaali etuusien ja näiden minimi tulojen kastissa johon kaikilla on viimekädessä oikeus hakea eli kuolen 3kk nälkään ja puren kynsiä. Tosiaan olisi aika uudistaa järjestlmä siten että pätkä työt olisivat edes jollain tapaa kannatavia. Teen pätkä töitä mutta aina kun sopimus loppuu tuntuu että kylläpäs se oli hauskaa niin kauan kun sitä riitti. Luvassa lyhyt pätkä taas saa nähdä ku keikka homma että kuinka siitä saa sanktiota veikkaa että tölli pystyssä allee 1kk ja Proviisioiden loisto silmiss.... mutta yhteiskunnan sankitioit ottaa päähän laskeskelin viimevuoden töden jälkeen että mellkeinplus miinus nolla oli kun olin liukuhihnahommmis jossa on aika paha palkka kuoppa. ja on selvää että kun hakee tuet taas uusiksi on se jo kipurajoilla että onko se V....tuilua valtion putiikeissa, että mitäs menit töihin.

PS: kyllä se tekee pahaa tällaisten perheitten lapsille että he eivät voi iloita kesätyöstä saadusta palkastaan vaan nämä eurot sosialisoidaan niin että jää ainoastaan 150 euroa käteen. Nämä lapset eivät muutenkaan saa hyväpalkkaisia kesätöita. Nehän menee kovapalkkaisten perheitten lapsille, joita ei epäsuorasti veroteta yhtä karmeesti paremmasta palkasta.

TeppoTestaaja

Itse muistan itselleni käyneen niin, kun muutin kotoa pois ja sain työn mutta en kämppää kun takuurahat puuttuivat. Joten asustelin parin kk:n ajan 1 viikon kerrallaan kavereiden ja tuttavien luona. Kun minulla ei ollut vakituista kotiosoitetta niin maistraatti ei suostunut ottamaan minua pois kirjoilta äitini osoitteesta, joka asui toisella puolella Suomea muitten sisarrusten kanssa toimeentulon varassa. Nooh pari kk myöhemmin hän sai kirjeen, että peritään takaisin toimeentulotukea kun yksi osoitteessa kirjoilla oleva tienaa tarpeeksi koko poppoon toimeentulon varmistamiseksi. Siinä sitten hammasta kiristäen venytettiin sen oman kämpän saantia kun takuurahoille löytyi parempaa käyttöä viranomaisten toimesta. Tulipahan kokeiltua makaroni diettiä useamman kk:n ajan että sai sen 2kk takuuvuokran kerättyä kasaan. Kiitos kuitenkin kaverille joka otti kirjoille omaan kämppäänsä nimellisesti vähäksi aikaa jotta sai myöhemmin sen summan kasaan.

sinikkasavola

Pieneen päähäni ei vain mahdu miten varakkaiden ihmisten lapset voivat saada lapsilisät ja osallistua työelämään ilman että koko perhe siitä kärsii?

sinikkasavola

Pieneen päähäni ei vain mahdu miten varakkaiden ihmisten lapset voivat saada lapsilisät ja osallistua työelämään ilman että koko perhe siitä kärsii?