Faktakulma
Kotihoidon tuki on noin 500 euroa yhden lapsen perheellä:
Kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Tukeen kuuluu hoitoraha (yhdestä alle 3-vuotiaasta 314,28 e/kk) ja perheen tuloista riippuen hoitolisä (enintään 168,19 e/kk). Lisäksi kunnat maksavat kuntalisää oman päätöksensä mukaisesti.
Sosiaalipolitiikan asiantuntijoiden raju hyökkäys kotihoidon tukea vastaan on ihmetyttänyt tänään suomalaisia. Tukijärjestelmää muiden tutkijoiden tavoin kritisoinut Kelan erikoistutkija Anita Haataja selventää Uudelle Suomelle, että ainakaan hän ei ensisijaisesti leikkaisi kotihoidon tukea vaan pidentäisi vanhempainrahakautta. Tämä vähentäisi kotihoidon tuen tarvetta.
–Pidentämällä vanhempainraha-aikaa kotihoidon tuki lyhenisi alkupäästä. Tämä vahvistaisi kuvaa, että lastenhoito on molempien vanhempien oikeus ja mahdollisuus, sanoo Haataja.
–Kotihoidontuelle ei ole koskaan asetettu tavoitetta edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, kuten vanhempainvapaalle.
Haatajan mielestä on epäoikeudenmukaista naisia kohtaan, että he säästävät kunnan rahoja työelämästä syrjäytymisen hinnalla.
Äitiys- ja vanhempainrahakausi kestää Suomessa lapsen syntymän jälkeen vain yhdeksän kuukautta. Jos vanhemmat tämän jälkeen haluavat hoitaa lastaan kotona, he siirtyvät kotihoidon tuelle.
Tämä on on Haatajalle ja muille tutkijoille mörkö, koska heidän mukaansa kotihoidon tukijärjestelmä eristää naiset koteihinsa vuosikausiksi ja heikentää näin heidän asemaansa työmarkkinoilla. Näin on Haatajan mukaan siitä huolimatta, että kotihoidon tukea voi hakea yhtä hyvin lapsen isä kuin äitikin.
Onko järjestelmän vika, jos useimmat perheet valitsevat kotiinjääjäksi lapsen äidin?
–Kotihoidon tukijärjärjestelmä on sukupuolisokea sen takia, että järjestelmä kieltää sen tosiasian, ketkä niitä valintoja tekevät, vastaa Haataja.
Vain 5–6 prosenttia kotihoidon tukea saavista on Suomessa miehiä. Haatajan mukaan suuri syy tähän on se, että monissa perheissä todellista valinnan mahdollisuutta ei ole: miehen työnäkymät ja tulot ovat usein paremmat, koska nuoria naisia pidetään työmarkkinoilla ”riskinä”. Tämän perinteisen jaon taas pitää tutkijoiden mielestä voimissaan – yllätys yllätys – kotihoidon tuki.
Noidankehä on valmis.
–Kotihoidon tuki on ylläpitänyt perinteistä sukupuolijakoa lastenhoidossa Suomessa enemmän kuin mikään muu tekijä 1990-luvulta lähtien, uskoo Haataja.
Entä lapsen paras?
Lapsen näkökulma tuntuu jäävän huomiotta tutkijoiden kritiikissä. Monien suomalaisvanhempien – sekä kasvatuksen asiantuntijoiden – mielestä kotihoito on paras ratkaisu alle 3-vuotiaalle lapselle.
–No, siitähän on erilaisia käsityksiä. Mutta Suomessa on muodostunut aika vankaksi käsitys, ettei alle yksivuotiasta viedä päiväkotiin. Tämähän tarkoittaa nykyjärjestelmässä sitä, että on pakko siirtyä kotihoidon tuelle, toteaa Haataja.
Toisaalta lapsen hyvinvointiin vaikuttaa sekin, että äitien syrjäytyminen työelämästä suurentaa köyhyysriskiä esimerkiksi avioeron sattuessa. Haataja uskookin, että kotihoidon tuen naisille ”aiheuttamat” pitkät jaksot pois työelämästä ovat osaltaan vaikuttaneet lapsiperheiden köyhyyden lisääntymiseen.
Ruotsin mallista ratkaisu?
Haatajan mukaan ratkaisu noidankehään olisi vanhempainrahakauden pidentäminen vähintään 12-kuukautiseksi. Vanhempainvapaan jakamiseen isät osallistuvat aktiivisemmin kuin kotihoitoajan jakamiseen.
Esimerkiksi Ruotsissa vanhempainrahakausi kestää 14–16 kuukautta, ja kotihoidon tuen suosio on Suomeen verrattuna mitätöntä.
–Ja Norjassa, jossa on investoitu päivähoitopalveluihin, on kotihoidon tuen käyttö vähentynyt selvästi. Äitien työllisyys on Norjassa ihan eri luokkaa kuin Suomessa, kertoo Haataja.
Haataja toivoisi Suomen pidentävän vanhempainrahakautta vähintään vuoteen mutta jopa 1,5-vuotiseksi, jos osa ajasta nimetään vain isille. Samalla hän parantaisi mahdollisuuksia saada osa-aikaista vanhempainrahaa.
–Nykyinen osittainen vanhempainraha on epäonnistunut järjestelmä. Sen ehdot ovat niin tiukat, että sitä käyttää vain noin sata perhettä vuodessa, sanoo Haataja.
Kunta säästää, kun äiti jää kotiin
Vanhempainrahakauden pidentyminen vähentäisi kotihoidon tuen tarvetta ja kuntien pävähoitomenoja automaattisesti, joten kotihoidon tukea ei tarvitsisi varsinaisesti leikata. Kuntalisien, joiden suuruuden kukin kunta päättää itse, tarpeellisuudesta Haataja sen sijaan kaipaisi keskustelua. Haatajan mielestä on ongelmallista, että kotihoidon tuki on osa kuntien päivähoitobudjettia.
–Kuntien lyhytnäköisen talouden kannalta on halvempaa pitää lapset kotihoidossa, koska aivan pienten lasten hoitaminen päiväkodeissa on kallista. --- On epäoikeudenmukaista, että naiset näin ”säästävät” kunnan rahaa jäämällä kotiin, Haataja kritisoi.
Varsinkin kuntalisiä mutta myös itse kotihoidon tukea pienentäisi myös tutkija Tuomas Kosonen. Hänen väitöskirjansa mukaan olisi yhteiskunnan kannalta järkevää leikata kotihoidon tukea, koska se vähentää pienten lasten vanhempien työssäkäyntiä.
Helsingin kaupunginvaltuustossa istuva Laura Räty (kok.) kritisoi tänään Puheenvuoro-blogissaan väitöskirjaa, jonka ehdotus on hänen mielestään paradoksaalinen.
– On totta, että kotihoidontuki vähentää pienten lasten vanhempien työssäkäyntiä. Johtopäätöksestä olen tutkijan kanssa täysin eri mieltä. Kotihoidontuki on olemassa juuri sitä varten, että pienten lasten vanhemmat voisivat jäädä hetkeksi pois työelämästä kotiin hoitamaan lastaan, ihmettelee Räty.
Kososen väitöskirjan mukaan kuukaudessa 100 euroa lisää kotihoidon tukea johtaa 3 prosenttia pienempään työllisyyteen pienten lasten äideillä.
Faktakulma
Kotihoidon tuki on noin 500 euroa yhden lapsen perheellä:
Kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Tukeen kuuluu hoitoraha (yhdestä alle 3-vuotiaasta 314,28 e/kk) ja perheen tuloista riippuen hoitolisä (enintään 168,19 e/kk). Lisäksi kunnat maksavat kuntalisää oman päätöksensä mukaisesti.

Kommentit
Kaikki tuet pitää kyseenalaistaa
Ei kyse ole vain kotihoidon tuesta. On kyettävä kyseenalaistamaan kaikki sosiaalituet. Emme voi jatkaa tällä holtittomalla rahan jakamisen linjalla. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen.
Leikkaus voidaan aloittaa
Leikkaus voidaan aloittaa vaikka Wahlroosin tuista ja muiden vastaavien köyhien tukemisesta.
Jos pienituloisten ja lapsiperheiden tuloja ja tukia halutaan leikata, niin tulee leikata myös menoja! Väitätkö ettei alle 3v lapsi ansaitse syödä tai asua vaan kadulle vaan köyhimmät kehitysmaiden tyyliin?
Nalle
On itse sanonut et ne tuet on typeriä, mutta niin kauan kuin tarjotaan aikoo se ottaa ne.
Sehän saa lähinnä EU-tukia.
Tukia on leikattava
Ja on aloitettava pahiten passivoimista tuista eli perhetuista, sitten muut tuet kuten maataloustuet pois!
Tarkoitatko, että se passivoi sänkyhommia
Minun mielestä se voi aktivoida. Sinusta en tiedä.
Perhetuki
Menee yleensä heti takaisin kiertoon... rikkaiden maataloustuet eivät...
jaa..
Hyviä kysymyksiä Usarilta, olisitte kyllä saaneet haastaa vielä enemmän.
"Vain 5–6 prosenttia kotihoidon tukea saavista on Suomessa miehiä. Haatajan mukaan suuri syy tähän on se, että monissa perheissä todellista valinnan mahdollisuutta ei ole: miehen työnäkymät ja tulot ovat usein paremmat, koska nuoria naisia pidetään työmarkkinoilla ”riskinä”"
Eli siis se on miehen vika jos tienaa enemmän? Eikös tuo "riski" olettamus ala olla jo aikansa elänyt, kyllä työnantaja ottaa parhaan ihmisen hommaan (tai ainakin luulee ottavansa)
"Haataja toivoisi Suomen pidentävän vanhempainrahakautta vähintään vuoteen mutta jopa 1,5-vuotiseksi, jos osa ajasta nimetään vain isille. Samalla hän parantaisi mahdollisuuksia saada osa-aikaista vanhempainrahaa."
Eli valtio jakamassa veronmaksajien rahaa takaisin, ehdoilla? Miten olisi pienempi verotus family supporterille niin PERHE päättää kuka jää kotiin eikä tarvitse kierrättää veroja valtion kautta (jolloin potista AINA häviää jotain).
Minusta on typerää, etteivät aikuiset ihmiset voi tehdä päätöstä kuka jää kotiin lapsen kanssa, tuntuu että lapsia käytetään poliittisen ideologian ajamiseen, ei niitä lapsia ole pakko tehdä jos se ura on kummallekin tärkeämpi.
Vaiettu totuus
Lasten kannalta on kaikkein parasta olla pienenä kotihoidossa. Tätä tosiseikkaa ei tämä meidän kommunismimme oikein tunnu suluttavan, kun se ei ole n.s. poliittisesti korrekti tosiasia.
Ihan tyhmää, ettei perheellä ole yhteisverotusta. Saisivat naiset hoitaa lapset kotona.
Sikarumba
On todella vaikeaa tulla toimeen eron jälkeen. 500 Egee menee heti, 500 Egee menee lisäksi vanhan asunnon "tukemiseen" ja sitten 1000 Egee menee omaan vuokraan. Kotihoidon tuki on ollut pelastus uuden perheen kanssa. En ymmärrä näitä todellisuudesta vieraantuneita sosiaalitanttoja, mikä helvetti panee ajamaan lapsiperheet ahtaalle? Onko yhtään mitään syytä? Nyt olisi oikeasti aika panna "roima" tuki lapsiperheille ja syntyvyys uuteen kasvuun? Lichtensteinissa viiden lapsen isä ei maksa tuloveroa ollenkaan. Miksi ei? Miten voi olla täällä on niin vaikeaa ymmärtää menojen suuruus lapsiperheessä?
No joo, kohta siirryn eläkeläisten joukkoon, mutta,...miettikää nyt hetki, kuka ne eläkkeet maksaa?
Ja ennen kaikkea, lopettakaa typerä lapsiperheiden morkkaaminen.
Oletteko miettineet seuraavaa?
KUN UUSI SUKUPOLVI PÄÄSEE VALTAAN, ELÄKKEET LEIKATAAN LIKI NOLLAAN JA SIIRRYTÄÄN RAHOITTAMAAN TYÖTTÖMYYTTÄ KANSALLISEN EDUN NIMISSÄ?
Ai ei muka?
Tavataan 2020 -luvulla?
Monia eri näkökulmia
Tämä asia ei ole mitenkään yksinkertainen. Tuolla keskustelussa jo huudetaan, että kaikki tuet pois. Eli lapset päiväkotiin. Yhden päiväkotipaikan nettokustannus kunnalle on noin 800 euroa kuussa. Veronmaksajan kannalta onkin aika lailla sama, meneekö se raha kotihoidontukeen - joka on siis verollinen tuki, veroprosentti vähintään 20 - vai päiväkotien ylläpitoon.
Mutta siinähän tutkijat ovat oikeassa, että jos äiti on kotona seitsemän kahdeksan vuotta hoitamassa lapsia, niin jostain syystä nuoremmat ohittavat työnhaussa. Ilmeisesti työmarkkinoilla ei ole hoksattu, mitä taitoja äitinä oleminen tuo: logistiikkataitoja, pienryhmän johtotaitoja, ongelmatilanteiden ratkaisutaitoja, tunneälyä jne. Voikin kysyä, onko vika äideissä vai työmarkkinoissa, jos äidit eivät työllisty.
Kotihoidon tuen tilalle vanhempainrahakauden muutos
Tekstissäkin esitetty ratkaisumalli vanhempainrahakauden muuttamisesta puolitoistavuotiseksi olisi fiksua. Tämän avulla kotihoidon tuen voisi poistaa kokonaan. Vanhempainvapaat tulisikin jakaa tasapuolisesti sukupuolten kesken esimerkiksi mallilla 6kk äiti, 6kk isä ja 6kk vapaasti jaettavissa. Tällä tavalla äidit eivät putoaisi työmarkkinoilta lapsen synnyttyä sekä samalla vanhempainvapaiden kustannukset jakautuisivat myös työnantajien kesken tasaisemmin. Tällä hetkellä äitiyslomista tuntuu "kärsivän" eniten naisvaltaiset alat. Suomessa vanhempainvapaat ovat muutenkin jakautuneet epätasaisesti, uuden jaon avulla sukupuolten välistä tasa-arvoa työelämässä voitaisiin kehittää.
Suomelle tuntuu olevan tärkeää saada naiset kotoa työelämään, sekä lapset päiväkoteihin. Maahamme onkin kehitetty kattava päivähoitojärjestelmä, joten järkevää olisi hoitaa lapset kodin ulkopuolella. Itse olen kuullut monenlaisia arvioita siitä, milloin lapsi on riittävän vanha päiväkotiin, mutta kolme vuotiaaksi asti lapsen hoitaminen kotona tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle, koska hoitaminen sitoo äidit työmarkkinoiden ulkopuolelle sekä mahdollisesti tukien varaan.
Arvovalintoja
Kunhan perhe saa valita itse vapaasti miten nuo 6kk jaksot jaetaan ja määrätään vain se, että yksi niistä kuuluu isälle.Nimittäin jossain mallissa ehdotettiin, että nuo 6kk jaksot tulisi pitää niin, että ensin äiti 6kk sitten isä 6kk ja kolmas jakso vapaasti. Järkevintähän ne olisi pitää niin, että äiti pitää ensin 12kk ja sitten isä sen 6kk. Imetystä suositellaan jatkettavan vuoden ikään asti, joten ei ole perusteltua kiintiöidä isälle vanhempainvapaata 1 ikävuoden osalta. Kolmevuotiaaksi kotona hoitaminen tulee toki välittömästi kalliiksi ja on jostain toisaalta siten pois, mutta lasten etu on sen verran tärkeä asia, että hinta on perusteltua maksaa.
Tänään kuulin
täydennyspalveluksessa Lapinjärvellä, että yhden isän piti siirtyä siviilipalvelukseen Suomen armeijan määrättyä hänet kertausharjoituksiin kesken hoitovapaan. Tästä tuli hänelle sakkoa.
Silloin kun mies jää kotiin hoitamaan lasta, työssäkäyvä puoliso voisi hoitaa kertausharjoitukset. Niin ja älkää aloittako taas samaa virttä että synnyttäminen tasoittaa puntit.
Avomieheni joka opiskelee
Avomieheni joka opiskelee lääketieteellisessä pystyi sen nojalla jättämään kertausharjoitukset välistä. Eiköhän tuossa hoitovapaa-tilanteessa tämä ole myös mahdollista, tietenkin siitä täytyy ilmoittaa Puolustusvoimille eikä olettaa, että kyllähän koko maailman kaikki ihmiset ja instituutiot tietävät mitä MINÄ teen juuri TÄLLÄ hetkellä.
Armeijaa on nyt aivan turha sotkea tähän koko keskusteluun, kun se ei liity aiheeseen juuri mitenkään. Tämäkö on se miesten argumentti sitten, "en mitenkään osallistu lasten hoitamiseen, kun armeija ns.tasoittaa puntit"?
Tutkimuksen tulkintoja
"Hänen (Kososen) väitöskirjansa mukaan olisi yhteiskunnan kannalta järkevää leikata kotihoidon tukea, koska se vähentää pienten lasten vanhempien työssäkäyntiä."
Eli kävisiköhän niin, että käytännössä äidit kouluttautuisivat lähihoitajiksi ja menisivät töihin päiväkoteihin, jonne on tulossa lapsia, koska kotihoidontukea on leikattu.
"Itse olen kuullut monenlaisia arvioita siitä, milloin lapsi on riittävän vanha päiväkotiin, mutta kolme vuotiaaksi asti lapsen hoitaminen kotona tulee liian kalliiksi yhteiskunnalle." Onko lapsista tullut liian kalliita yhteiskunnalle??? Lienenkö nyt tyhmä, mutta mikähän lienee ihmisen muodostamien yhteiskuntien alkuperäinen tarkoitus? Miksi ihminen ylipäätään on laumaeläin?
Historiaa! Kotihoidontuki oli Kepun vastaisku päivähoidolle...
”Keskustapuolue voi hyväksyä
tämän lasten päivähoitoa koskevan lakiesityksen
ainoastaan sillä edellytyksellä, että hallitukselta saadaan
mahdollisimman pian sellainen lakiesitys, joka
antaa tukea myöskin lasten kotihoidolle.”
se pitää nyt oikein historiaviittauksella teille todistaa, koska poistitte tätä koskevan mielipiteeni täältä aikaisemmin! Totuus ei pala tulessakaan!
Kolusin vähän muinaista keskustelua kotihoidontuen ympäriltä
ja totesin, että se miellettiin aluksi maalla asuvien perheiden kompensaatiovaatimukseksi kaupunkilaisia vastaan, jotka vaativat lapsilleen kunnallista päivähoitoa, jotta naiset vapautuisivat työelämään.
Maalla asuvat naiset olivat kotona luonnostaan, ja sellaisen kotityön korvaamista pidettiin absurdina, lähinnä kepulaisena lypsymenetelmänä taas vaatia joitakin etuja itselleen.
Vasta myöhemmin osa kaupunkilaisista perheistä hoksasi, että kotihoito voisikin olla aito vaihtoehto päivähoidolle, siellä missä varaa oli jäädä kotiin.
Toisin sanoen, kotihoidosta muodostui "varakkaimpien" tapa saada osansa lastenhoidon yhteiskunnallisesta tuesta.
Yllä esittämäni väite poistosta ei pidäkään paikkaansa, vaan mielipide on vain niin kummassa paikassa, etten itsekään muistanut sitä sinne laittaneeni! Pyydän anteeksi!
Aitoa tasa-arvoa olisi
jos vanhempainraha olisi kaikille vai tuliko lapsilisänkin olla suurituloiselle suurempi?
Arvot kohdilleen
Kyse ei olekaan vanhempien työllistymisestä, vaan lapsen parhaasta. Lapsen on hyvä olla kotona ainakin 1,5 vuoden ikäiseksi asti, jopa 3 vuoden ikäiseksi.
Yhteiskunnan täytyy katsoa asiaa lapsen kannalta, ei työmarkkinoiden.
Tuo on asian arvokeskustelupuolta, mutta kyllä kysymyksessä
oli paljon laajempi ongelmavyyhti jota vatvottiin ainakin vuosikymmen Suomessa. Olisi sangen kirkasotsaista kuitata asia vain sillä mikä nyt olisi lapselle parasta tässä asiakokonaisuudessa. Se olisi liian helppoa! Elämä ei ole.
Unohtuu paljon historiaakin samalla. Vastikään julkaistiin huutolaislapsista kirja. Kun esim. vanhemmilla ei ollut varaa lapsensa hoitoon, hänet saatettiin siis huutokaupata jonnekin hoitoon (lue: lapsiorjaksi)
Naiseutensa kieltäjät ja miehuuttaan pakoilijat
Oman naiseuden kieltäminen tuntuu olevan pääjuonne
nykyelämässä. Jos naisen "sisäinen kello" voitaiseen
poliittisella päätöksellä lopettaa niin sekin tehtäisiin
sillä se haittaa naisen urakehitystä ja estää tasa-arvon
toteutumista. Luonto ja biologia estää tasa-arvon
toteutumista. Vähän niinkuin taistelisi fysiikan lakeja
vastaan. Väittäisi että painovoimaa ei ole.
Nykyään media pursuaa "lapsellisia" ajatuksia että
on oikeus saada lapsia, naiseuteen muka kuuluu oikeus
lapseen. Ei kyky saada lapsi tarkoita oikeutta. Kyky
huolehtia lapsesta ja lasta kohtaan syntyvät velvoitteet
vasta tuovat etuoikeuden olla lapsen vanhempi ja
kasvattaja. Lapsen etu jää tässä itsekkäiden vanhempien
maailmassa heti synnytyksestä päästyä taka-alalle ja alkaa
palloittelu siitä kuka ja missä lasta hoidetaan. Minnekkä
sivuun se lapsi saataisiin työnnettyä. Tätä keskustelua
käyvät lähinnä nämä uraputkinaiset joihin Haatajankin voi
rinnastaa. Heille lapsi muodostuu esteeksi lähes kaikkeen
heti kun he ovat "oikeuttaan" saada lapsi käyttäneet. Ei
lapsi ole mikään posliinikissa jonka voi asettaa takan
reunalle koristukseksi ja sanoa että meilläkin on
kotona "sellainen". Mutta nämä Haatajan väitöskirjan
mietteet edustavat toivottavasti sittenkin vain pienen
sosiaalitanttojen narsistisen "älymystön" taistoa tätä
kauheaa miesten maailmaa vastaan, luontoa ja lasten oikeutta
vastaan.
Kotihoidon tuki on hyvä vaihtoehto kalliille laitostavalle
päivähoidolle. Se on valinnanvapautta. Se oli terve askel
Eurooppalaisen perinteen suuntaan jossa lapsen, perheen
ja suvun merkitys ja vastuu korostuu. Kaikkea ei heti
heitetä yhteiskunnan vastuulle persoonattoman kasvatuksen
yhtenäistävään laitosmuottiin. Juurettomuuteen. Pahinta on
puute halusta antaa lapselle se kodin kasvupohja ja määrä
rakkautta joka on jokaisen lapsen oikeus saada. Uraputki
ei oikeuta lapsen etujen polkemiseen. Jos ura on kaikki
kaikessa niin on parempi jättää lapset synnyttämättä ja
keskittyä omien halujensa tyydyttämiseen.
"Ei kyky saada lapsi tarkoita oikeutta"
Tuon kysymyksen esittäminen on erikoista! Pitää rohkeasti myös kysyä, kumpi oli ensin muna vai kana.
Lapset vai työelämä. Paimentolaisäideillä ei ollut ehkäisyvälineitä tiettävästi! Ravinnon määrä säänteli tehokkaasti syntyvyyttä.
Miehet ovat asiaa harvoin pohtineet miltään kannalta; he suorittavat vain tunnollisesti heille annettua suvunjatkamistehtävää iloisen tietämättöminä mistään.
Lisääntymistä ei voi kovin helpolla normittaa, siinä löytää itsensä pian suosta.
Keskustelua voidaan silti toki käydä, kuinka paljon yhteiskunnan pitää lapsentekemistä tukea eli onko se kansakunnan kannalta asia mihin pitää kannustaa vai otammeko lisäväestön ulkoa.
Itse itseään syrjäyttäen
Lapsiparat kun syrjäyttävät vanhempiaan työelämästä. Entä sitten, jos kotihoidon tukea ei oteta vastaan ja hoittaa lastaan kotona, niin onko äiti syrjäyttämässä itseään työelämästä.
se suu seksi
Ihmettelen kun naa ministerit ,kuten Biauted ,Thors sun muut haalaavat niita somalia sun muita vaha vakisia sinne Suameen ,Miks ne ei mene antaa niille suuseksia siella paikan paalla ,ja tehda ne onnellikseksi siella ,joten heitin ei tarviis tulla suameen Se Stbb vois menna voiteleen ne joista tykkaa .Sano
Äidillä on oltava oikeus valita
Kyllä on kummallista puhetta. Jokainen äiti (siis terve ja normaali) haluaa hoitaa lastaan itse niin kauan kuin se vain taloudellisesti on mahdollista. Isäkö se jää kuuden kuukauden ikäistä lasta kotiin imettämään? Nythän on olemassa jo tutkimustuloksia siitä, että rintaruokintaa tulisi jatkaa mahdollisimman pitkään, se on todettu lisäävän lasten älykkyyttä, terveyttä, hyvinvointia yms. Tätä seikkaa ei sosialisoimalla voida poistaa.
Eiköhän noita määräyksiä, pakkoja ja toisten elämään puuttumisia Suomessa ole jo ihan tarpeeksi. Perheet osaavat itse valita ei siinä mitään virka-apua tarvita. Yhteisverotus takaisin, niin toinen vanhempi voi jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan.
Nykyisin on jo monessa perheessä nainen se suurituloisempi ja isä on mieluummin koti-isä kuin esim. työtön. Kun perhe ei pärjää yksillä tuloilla, joutuu toinen vanhemmista hakeutumaan kortistoon, ei siis töihin vaan, tienatakseen edes jotain, kotona kun kuitenkin haluaa olla lasten kanssa. Yhteiskunta vaan ei tätä mallia meille suomalaisille salli, ilman vippaskonsteja lapsiperheet kun eivät selviä. Tämä on todellisuutta tänä päivänä. Ei itseasiassa haluta työllistyä ja edellä mainittu menettely on usein ainoa vaihtoehto lasten kotona hoitamiseen.
Palauttamalla yhteisverotuksen ainakin melko suuri osa lapsiperheiden vanhemmista voi valita vaihtoehdokseen hoitaa itse omat lapsensa kotona ilman yhteiskunnan apua. Se on säästöä, jos mikä.
Ei feministit
Ajattele kauan lasta tarvitsee imettää, kuhan vaan joku nainen ei vieraannu töistä.
Tämä on täysin ruotsalainen idea mikä siellä toimiii pakon nimessä, koska ukkojen on pakko olla se 6kk himassa että saavat vielä sen yhden 6kk naiselle.
Huomaa kuinka julkisuudessa painostetaan nuorten naisten palkkaamista ja naisten uraetenemistä, mutta harvoin joku möläyttää, että lapsen pitää olla isänsäkin kanssa, vaikka mitään tiedettä tämän takana olisi, että isän pitäisi olla lapsen kanssa kotona (siis että siitä olisi lapselle hyötyä), tietenkin isät haluavat viettää lasten kanssa mahdollisimman paljon aikaa JOTEN miten kukaan ei ole ehdottanut isille ja äideille yhteistä 18kk vanheimpain lomaa, työnantaja maksaa 60% ja valtio loput.
Tulee liiaan kalliiksi? Tehotonta? Ehkä mutta eikös nämä ihmiset välitä lapsista ja heidän kehityksestä?