Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen kuvaili eilen Ylen A-studiossa ministeriössä paljastunutta seksuaalista häirintää ja ahdistelua.
- Häirintä on ollut hyvin monenlaista koskettelusta kaksimielisiin vitseihin ja viipyviin katseisiin, Virtanen sanoo.
Sisäisessä kyselyssä tuli ilmi, että 20 ministeriön työntekijää on kokenut seksuaalista häirintää. Heistä 14 on naisia ja 7 miehiä. Virtanen ei osaa selittää, miksi niin moni mies on kokenut häirintää ja ahdistelua.
- Ilmiö on meillä olemassa, se on vakava asia, Virtanen sanoo.
Silti Virtanen ei ole ilmiötä itse huomannut.
- Kyselyn tulos oli täydellinen yllätys. En tahtonut ensin uskoa silmiäni.
Myöskään ministerit Anni Sinnemäki (vihr.) ja Mauri Pekkarinen (kesk.) eivät ole olleet tietoisia tilanteesta. Virtasen mukaan tämä johtuu siitä, että henkilöstöasiat kuuluvat kansliapäällikön tehtäviin. Pekkarinen kertoi Uudelle Suomelle viime viikolla, että kyselytulosten jälkeen häirintää on selvitetty, mutta yhtään tapausta ei ole varmistunut.
Virtasen mukaan ministeriöön on saatava ahdistelulle nollatoleranssi.
- Ryhdymme kaikkiin toimenpiteisiin, että ilmiö saataisiin nollaan.
A-studion voit katsoa Yle Areenasta vielä 31 päivän ajan.

Kommentit
Käytös?
Kun porukka, miehet keskenään tai naiset keskenään, juttelee, voi toinen sukupuoli kokea puheet itseensä kohdistuviksi ja jopa härskeiksi. Jos toista sukupuolta ei oteta kaveriksi porukkaan, tämäkään kohtelu ei kelpaa. Jos käskyttää selkeästi ilman mitään seksuaalivivahteia, on mörkö. Ilmeily, tuijottelu, hiplaaminen, vihjailut milloin mistäkin ovat arkipäivää - myös muualla arkipäivän työelämässä, ei vain ministeriöissä. Minä, miehenä ja yksiavioisena, koen usein tilanteen ahdistavaksi, kun asiat pitäisi hoitaa, eikä jouda aina kehumaan uutta kampausta eikä huomaa kynsien koristelua tai muuta joutavaa. Miksi naiset koristautuvat? Onko se miehenpyynti elämän päätarkoitus, miehellä naisenkaato?
Ikäiseni miehet ovat jo lisääntyneet, vakaassa suhteessa ja vakavaraisia, en koe mieltäylentäväksi sitä, että eronneet, karanneet, sinkut ja naineet yrittävät pyydystää - ei jaksa enää kiinnostua eikä ole tarvetta. Kun tämän tekee selväksi, alkaa juoniminen ja myyräntyö, keljuttaa!
Evoluution kannalta
Lisääntyminen on elämän päätarkoitus. Eli kaikenlainen teerenpeli on ihmiselle ominaista normaalia toimintaa. Siitä urputtaminen on luonnotonta ja vaatisi pikaista mielenterveydellistä hoitoa.
Hui kauheaa tuo nainen
Hui kauheaa tuo nainen katsoo minua ja hymyilee. Toinenkin tekee samoin ja koskettaa olkapäätäni kertoen nauraen vitsin. Tämähän on törkeää SEKSUAALISTA häirintää.
Pian kaikki kulkevat säkki päässä piiloutuen kellarikomeroihinsa täyteen hiljaisuuteen, kun muutama traumatisoitunut ilman miehiä jäänyt nainen pääsee jylläämään yhteiskunnassamme.
Vai niin
Tiukkapipojen ja feministien toivetyöpaikka
..tuo kaunis nainen katsoi
..tuo kaunis nainen katsoi minua. Mitä minä olen tehnyt, mitä hän aikoo minulle tehdä. Tämähän on seksuaalista häirintää.
Mitä seksuaalinen häirintä tarkemmin ottaen on. Missä se on määritelty. Onko toisen sukupuolen läheisyys tai ystävällinen hymy sitä. Jos on niin haluan muuttaa pois Suomesta.
Touhu täällä rupeaa muistuttamaan pimeintä keskiaikaa tai sharialain ääri-ilmiöitä.
Ei voi olla totta?
”Koskettelua, vitsejä, katseita” – Tällaista on ahdistelu ministeriössä
Kuulostaa ihan oikealta työpaikalta.
Naurettava häirintäkohu
Aivan järjetöntä, että annetaan tällainen valtava painoarvo sille, että joku on ruksannut nimettömässä tiedustelussa "olen kokenut seksuaalista häirintää". Eihän sitä häirintää ole edes määritelty!
Kuinka ihmeessä "viipyilevä katse" voi olla häirintää tai muut vastaavat?
Onko sekin sitten "häirintää", että joku ei-niin-viehättävä nainen EI SAA osakseen viipyileviä katseita.
Ihan oikeat häirinnät sitten erikseen. Sellaiset, joissa tullaan omalla nimellä esiin ja yksilöidään syytökset ja tapahtuneet teot.
Tänä ministeriöiden häirintäjuttu sen sijaan on aivan naurettava.
Ministeriöitä vaivaa
pula hyödyllisestä tekemisestä, joten turhautumista torjutaan hipelöimällä ajankuluksi toisten kehon osia ja pornoilevalla suunsoitolla. Viinaa ei kuitenkaan uskalleta juoda työaikana, vai juodaanko?
Puolet satojen tyhjäntoimittajien laumoista pellolle, niin lopuille jää työaikana riittävästi papereita, sekä muuta puuhastelemista ja askaroimista.
Varallinen tie
Vai että jopa katseita ja vitsejä.
Tämä tutkimus ja mediakohu on itseessään erittäin tärkeä ja kertoo paljon siitä miten suomalainen yhteiskunta on rapistumassa. Normaalista kanssakäymisestä on tehty joku ihmeellinen, sanoisin mielisairas, tabu.
Ja kaikki tämä on tullut iltapäivälehtien mukana kahden meren takaa.
Jon Hellevig
"...kaksimieliset vitsit..."
Tänään sarjakuva Fingerpori Hesarissa.
Opettaja kysyy oppilailta, mikä on jakokulma?
"Harjukadun ja Vaasankadun kulma".
Kaksimieliset vitsit harkitussa seurassa piristää työpäivää.
Se on täällä tapana
Aika heikko on Erkki Virtasen yhteiskunnallisen "muoti-ilmiön" tuntemus, kun yllättyy henkilöstökyselyn tuloksesta. Jos tehdään henkilöstökysely missä hyvänsä kymmenien tai satojen työntekijöiden organisaatiossa, saadaan vuorenvarmasti tulokseksi, että seksuaalista häirintään esiintyy. Kun seksuaalista häirintää on melkein mikä hyvänsä subjektiivinen tuntemus, aina löytyy kokijoita.
Kuvaavaa on, että kolmannes häirintää kokeneista on miehiä. Vaivaavatko heitä naispuoliset työtoverit, toiset miehet tai ehkä seksuaaliset vähemmistöt.
Kun tapauksia yritetään johdon, henkilöstöjohdon tai luottamusmiesten keinoin yksilöidä, jäädään vähille eväille.
Vaarana on, että todelliset tapaukset hukkuvat koohotusilmapiiriin.
Tasa-arvo alkaa kohentua tälläkin sektorilla?
"Virtanen ei osaa selittää, miksi niin moni mies on kokenut häirintää ja ahdistelua."
Jos ministeriössä olisi tarpeeksi tähdellistä tekemistä -
ei ongelmaa olisi olemassakaan. Nyt näyttää jäävän aikaa pelehtimiseen?
Lopettakaa koko ministeriö turhakkeena!
Mikään ei muuttuisi vaikka koko virasto katoaisi mustaan aukkoon! Kopiopaperin myyjää se hieman harmittaisi ei muita
Viipyvät katseet ?
Onko niin, että kevyt inhimillinen flirttailu on kiellettyä?
Turhaa siis naisten chanellit ja miesten suuvesi. Häirintä on asia erikseen, kuka häiritsee, ketä ja miten?
Vaikea on kuvitella viipyvää katsetta pahaksi tai loukkaavaksi pikemminkin ihailevaksi, vaikea on myös kuvitella leukavirtasen tyyliä häirinnäksi, kuuluuhan persoonallisuus ihmisluonteeseen. Herkkähipiäisyys voi aiheuttaa tarpeetonta kohua ja johtua huonosta itsetunnosta.
niinpä niin
Jos sanotaan vaikka hyvää päivää ja katsotaan silmiin, niin onko se seksuaalista häirintää?Edellyttäen tietenkin, että vastapuoli on seksikkään näköinen.
Ja, jos ei katso silmiin, onko se työpaikkakiusaamista?
etc
No kyllähän se on selvästi nimenomaan
seksuaalista häirintää, jos kukkahattutäti pysähtyy tuijottelemaan heteromiestä sillä silmällä. Kolme sekuntia ylittänee jo sietokyvyn, ja johtaa ilmoitukseen esimiehelle.
Mitä tekee tupé-Pekkarinen?
Ei mitää! Selittelee vain.
Matikka
"(...)20 ministeriön työntekijää on kokenut seksuaalista häirintää. Heistä 14 on naisia ja 7 miehiä(...)"
Vaikka kuinka yrittäisin laskea kouluaikaisella pakkomatikalla, en mitenkään saa summaksi kahtakymmentä. Joukossa on nyt joku, jota ei ole ahdisteltu?
:))
sepä onkin jokin kompa! Kyselyjen välissä joku suoritti sukupuolen vaihdoksen ja tuli lasketuksi kahteen kertaan?
Ensin häntä jahtasivat naiset ja sitten miehet!
Tai jos...
Yksi noista 20:stä on hermafrodiitti, jolloin hänet tulee laskea sekä naiseksi että mieheksi?
Joo
Semenee niin että, mimä 1,2,3,4,5 jne niin saadaan se 20:tä
Ja edelleenkään ei ole kerrottu tarkemmin, keitä ovat nämä
häiriköivät. Eli ovatko kaikki todella villiintyneitä setalaisia kukkahattutätejä, jotka kulkevat ympäriinsä kuin kiimaiset jalopeurat. Ja eikös siellä Annikin ole kuulemma juhlinut asuntoministerin kanssa niin railakkaasti, että lehtiin asti päätyivät. Mahtoipa olla melkoiset pirskeet. Hommien puutetta tuntuvat potevan, täystyöllisyyttä odotellessaan.
Ministeriö tekee itsensä naurettavaksi
pitämällä kirjaa pitkistä katseista ja sen sellaisesta tavalliseen elämään kuuluvasta. Jos joku häiriintyy sellaisesta, olisi syytä käydä jonkun höpö-sedän tai kallonkutistajan juttusilla.
Poliitikko ei uskalla ottaa kantaa tällaiseen pelottavaan kysymykseen, joka saattaa karata käsistä feministi-tätien hyökätessä, kuten Kanervan kiltit tekstiviestit. Vai pitäisikö sittenkin puhua suoraan?
Sitä saat, mitä tilaat
Anni Sinnemäki sai mitä tilasi.
Niihin aikoihin kun Sinnemäestä tuli puoluejohtaja niin joku toimittaja ihmetteli, meksi anni on sinkku. AS vastasi, ettei häntä kukaan uskalla lähestyä.
Iiiik!
Älä koske, älä katso! Ministeriössä tai yleensä valtionhallinnossa ei siis saa kätellä, eikä katsoa toista ihmistä, ei ainakaan silmiin.
Kohdatessasi jonkun siellä pitkillä käytävillä, pidä kädet vaikka taskuissa tai selän takana ja katsele visusti seinille. Se vasta on tervettä ja reipasta monisukupuolineutraalia meininkiä!
Hymyilykin voidaan jo tulkita sellaiseksi vihjailuksi, joten oman naaman pitää olla (intinkin vanhan ohjeen mukaan) kuin petolinnun perä.
Kädet taskussa
herättää varmaan sekin epäilyksiä epäterveissä mielissä.
Entäs nimimerkkini?
Tämähän on nyt aivan kamalaa..
Puoliymmärtävää miesnäkökulmaa....
Lisäisin tupenrapinoiden uhallakin tähän soppaan vähän sellaista puoliymmärtävää miesnäkökulmaa. Tiedän Temmissä työskentelevän erään tumman kaunottaren, johon olin lukioaikoinani hirveän ihastunut. Jossain lehtikuvassa hän näytti vielä ihan samalta. Mieheltä voidaan joskus vaatia lähes mahdottomia ainakin niitä viipyileviä katseita kiellettäessä...
Virtanen oli ylen yllättynyt
Kuinka nykyaikana voi olla tuon tason pomo ja yllättyä tällaisesta asiasta noin totaalisesti?
Tutkimuksen mukaan seksuaalinen häirintä ja ahdistelu ulottuu ministeriön ylimpään(!?) johtoon asti. Ja ahdistelijoina ovat enempi esimiehet kuin alaiset. Tätä sivuttaessa Virtasen selittelyyn tuli lisäkierroksia.
Muutenkin hän oli koko ajan niin hämmästynyt ja vastaili ennen kuin haastattelija ehti kysyäkään. Mistä tämä mahtaa kertoa? Kehon kieli kertoi enemmän kuin vastaukset.
On selvää, ettei näitä koskaan selvitetä, koska kukaan ei halua torpata uraansa tai tehdä töissä käymisestään helevettiä. Virtanen tietää tämän. Ahde oli ilmeinen nuljaska, jota ei enää siedetty. Joten se homma selvisi.
Voi olla hyvä tarkistaa kohteeltaan kautta rantain, pitääkö
hän pikkuflirtistä vai ei! Tiedän, että se ei ole kovin tavallista niin toimia, mutta vastaisen varalta ehkä hyvä
Kuitenkin jotkut ihmiset ovat valmiita jopa doggingiin! Sukupuoliyhteyteen ventovieraan kanssa julkisella paikalla.
Meitä on niin moneen junaan.
Taitolaji
Kun on päästy siisteihin sisätöihin, vaikka geenit sopisivat paremmin talikon varteen ja pilkille on kanssakäyminen sitten vähän kulmikasta.
Tökeryys ja suoranainen ahdistelu on on aika yleistä. Virtanen taita olla niitä huonoimpia vaihtoehtoja näitten asioitten selvittämiseen. On jo fossiili.
Miten vihreä työ- ja kokoomuslainen asuntoministeri yhtyyvät?
Kolmen punaviinipullon avulla. Mistä tietää että kyseessä oli seksuaalinen lähentyminen eikä kahden ministerin välinen iltakeskustelu? Kyllä sen tietää. Viinipullot olivat veromaksajien hämäystä. Kysykää vaikka asianosailta. Eiväthän ne edes muista paljonko joivat ja kenen piikkiin.
Aikansa tissuteltuaan kokoomuslainen asuntoministeri yrittää pyrkiä vihreisiin pöksyihin. Vihreä työministeri, annettuaan ymmärtää, ymmärtää olla antamatta. Molemmat osapuolet voittivat.
Vihreä työministeri kohtaa harittavan asuntoministerin katseen. Sammaltava matala ääni ilmoittaa että hänellä ei ole turkiksia. Asuntoministeri toteaa, että kohta hänellä ei ole edes asuntoa...
Seuraavana päivänä lehdistössä on helvetillinen lööppi työministeriön seksuaalisesta häirinnästä. Työministerin katse viipyilee kahvimukissa. Jos hän tekee kaikista turkistarhureista työttömiä, milläköhän Pekkarinen sitten peittää kaljunsa. Ajatus naurattaa vihreää naista. Hän jää miettimään kokoomuskönsikkään asuntotarjuksia. Mitäpä jos he tosiaan tekisivät omistusasumisesta varakkaan väen harrastuksen ja pakottaisivat keskiluokan vuokralle. Sillä se integraatiokin hoituisi kun olisivat vuokrahelvetissä kaikki työläiset, maahanmuuttajat, rikolliset ja muut...
Mikähän muu voisi ahdistaa työministeriössä?
Kun ottaa huomioon, että puolimiljoonaa ihmistä on vailla kunnollista työtä ja toimeentuloa, niin täytyy ihmetellä miksi vain viipyvät katseet ja satunnaiset kosketukset ahdistvat.
Ja kaiken huipuksi tuo ahdistus otetaan ihan todesta.
Ero todellisen, koetun ja kuvitellun ja suoranaisesti valehdellun välillä on tainnut kokonaan hävitä.
No, jos 500 000 työttömältä kysytään niin ei työvoimapoliittisissa lausunnoisaa ole yhtään sen enempää tekemistä todellisuuden kanssa kuin nämä kuvitellut ahdistukset.
Ehkä pitäisi arvioia virkamiehen pätevyys vaatimukset uusiksi: jos ei erota kuvittelua todellisesta niin kaikki työministeriöön töihin. Ei sitä muuta pätevyyttä tarvita.
Kun ei ministeriön päätehtävästä tarvitse ahdistua pätkääkään.
Snachy
Ahdistuksen aiheet
Minä melkein ahdistun siitä nöyryydestä, jolla ahdisteluorganisaatioiden pomoedustajat vakuuttavat, että kyseessä on tosi paha ongelma, meillä on nollatoleranssi ja teemme kaikkemme, että ongelma poistuu.
Konkreettisiin tilanteisiin pitää puuttua kovin ottein, mutta subjektiivisisten tuntemusten kyselytutkimushavaintoja ei ole syytä liioitella.
Huhut ovat myös ahdistelua, vaikka eivät "seksullaista"...
Ja häiritsevät sata kertaa enemmän työntekoa kuin jokin satunnainen "viipyilevä katse"...
Met vaatimme
Työpaikoille aurinkolasien käyttöpakko kaikille, näin ei enää kukaan kokisi niitä seksistisiä "viipyileviä katseita"!
P.S. Eikö noilla ole mukamas mitään tähdellisempää tekemistä työaikana, kuin listata oman mielikuvituksensa tuottamia "häirintöjä"?
Normaali työpaikka
Olisipa ikävää, jos ei sukupuolien välillä olisi yhtään jännitteitä.
Viesteistä valittavat varmaankin ne kateelliset, joita ei huomioida.