Lauantai 26.5.2012

Lipponen kiistää olleensa Wikileaks-tietojen lähde

Luotu: 
12.2.2011 11:10
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Paavo Lipponen kiistää Wikileaks-tiedot.

Ylen Ykkösaamussa puhunut Paavo Lipponen (sd.) kiistää keskustelleensa presidentti Tarja Halosen tai Yhdysvaltain suurlähettilään kanssa 17. joulukuuta vuonna 2004.

Julkisuuteen tuli tällä viikolla Wikileaksin välittämiä tietoja, joiden mukaan Lipponen olisi välittänyt Yhdysvaltain suurlähettiläälle tietoja Tarja Halosen ja Venäjän silloisen presidentin Vladimir Putinin tapaamisesta.

- Kalenterini mukaan tämä ei ole mahdollista. Olin silloin Brysselissä, Lipponen sanoi Ykkösaamun haastattelussa.

- Tämä tieto on yksinkertaisesti väärä.

Ruskij Reporter -lehden Wikileaksiltä saaman diplomaattisähkeen mukaan Lipponen puhui kolme päivää tapaamisen jälkeen yhdysvaltalaisten kanssa. Sähke sisältää yhden suoran lainauksen Lipposelta.

Paavo Lipponen sanoi Ylen haastattelussa, että hän puhuu "vaikka Kiinan keisarin kanssa", eikä ole keskusteluistaan selvitysvelvollinen kenellekään.

- Minä olen harvoja henkilöitä, joilla on Suomessa edellytyksiä käydä tällaisia keskusteluita. Tapaan edelleen hallitusten nykyisiä ja entisiä päämiehiä, joilta tulee luottamuksellista tietoa.

- Neljäkymmentä vuotta olen käynyt tällaisia keskusteluita.

Wikileaksin mukaan tapasitte 17. joulukuuta Yhdysvaltain suurlähettilään. Näin ei siis ole?

- Olin silloin Brysselissä kalenterini mukaan, Lipponen vastasi ja jatkoi:

- Naurettavaa, että minun pitäisi alkaa selvityksiä antamaan jonkun WIkileaksin takia. Keskusta on nyt keksinyt käydä minun kimppuuni tällä asialla.

Lipponen jatkoi myös vuoden 2003 niin kutsuttuun Irak-gateen. Lue siitä täältä.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Appi

Eiköhän puhemiehen vierailu Brysselissä ole sen luokan juttu, että jostain vanhasta lehdestä voidaan tarkistaa jopa aikataulut. Lipposesta voidaan olla montaa mieltä, mutta ei vastustajienkaan nyt kannata hirttäytyä ihan typeryyksiin. Ihminen ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, joten jokainen arvioikoon itse missä Lipponen on todellisuudessa ollut, kunhan dokumentit on pöydällä.

Lipposta voidaan syyttää asioiden esittämisestä ylimielisesti, mutta kyllä hänen arvionsa kyvystä käydä ulkopoliittista keskustelua on oikea. Jos arvioidaan mitä tahansa puoluetta, niin todellisia ulkopolitiikan osaajia on vähän ja niitä, joilla on edes mahdollisuus käydä tuota keskustelua niin, että vastapuolella on myös vaikuttaja on vielä vähemmän. Moni haluaa sanoa mielipiteensä, mutta aina niissä mielipiteissä ei ole mitään pitempiaikaista logiikkaa eikä edes oikeita lähtötietoja.

Toisaalta on hyvä, että esimerkiksi EU:n sisällä moni asia on arkipäiväistynyt. Kun integraatio on laajaa jää salaisuuksille yhä vähemmän tilaa. On luonnollista, että jokaisen maan johto yritää pitää huolta oman maansa eduista. Lipponen oli komissiota koskevassa kommentissaan myös oikeassa siinä, että komission tehtävänä on olla puolueeton ja on vaarallista, jos Saksan ja Ranskan kaltaiset maat alkavat sopia asioita yli komission.

Suomessa olisi taas hyvä tunnustaa se perusasia, että suomalaisten etua ei aja mikään muu yksittäinen valtio kuin Suomi itse. EU:n sisällä jokainen maa pelaa omaan pussiinsa. USA:ta kiinnostaa vain jos jollakin asialla on merkitystä sen edulle. Venäjällä ja Kiinalla on aivan sama tilanne. On järkevää tehdä yhteistyötä näiden kaikkien kanssa, mutta ei tule unohtaa, että eivät ne ole mitään hyvätahtoisi isoäitejä tai isoisiä, jotka ajattelisivat meidän parastamme. Ne ovat hyvin itsekkäitä ja tavoitehakuisia valtioita, joiden koko poliittinen koneisto ja jopa tiedustelujärjestelmät ajavat niiden yritysten etua. Suurimmat pankit ja rahoittajat ovat myös noista maista joten ei suomalaisilla ole varaa olla liian herkkäuskoisia. Pelkästään puita halailemalla ei tuossa maailmassa pärjää, vaikka se halaaminen voikin jonkun kohdalla auttaa pysymään selväjärkisenä.

Jos keskustelet työkaverisi kanssa, niin helposti mennään alueelle, jossa hän kommentoi jotain asiaa sillä tavalla, että hän ei haluaisi sinun kertovan siitä eteenpäin. Varsinkin jos jutun kohteena on ollut toinen työkaveri tai vaikkapa pomo. Jos sorrut laverteluun saa kielikellon tai juoruilijan maineen. Jokainen tietää, että kovin mielellään ei sellaista mainetta haluaisi. Toisaalta jokainen arvostaa työkaveria, jonka kanssa voi pohdiskella ongelmien ratkaisuja ja vaikkapa sitä, miten jokin epämiellyttävä asia on syytä esittää pomolle ilman että homma karkaa käsistä. Ne työkaverit, joiden kanssa vain biletetään eivät välttämättä suinkaan ole noita luottohenkilöitä. Viimekädessä diplomatiassa on kysymys aivan samasta asiasta. On kummallista, että maiden välisissä asioissa ei olisi yhtä tärkeätä käydä luottamuksellisia juttuja kuin normaalissakin elämässä. Kaikki eivät todellakaan halua BB-taloon tai kertoa FB:ssa henkilökohtaisia asioitaan. Diplomatia, joka perustuisi lähtökohtaisesti FB-metodiin, ei todennäköisesti enää olisi diplomatiaa.

puutarhamies

Mungo valehteli taas Ykkösaamussa.

Jokaisella meillä oli mahdollisuus nähdä uutiskameran kuvaamanana tv1-uutisissa Lipposen valehtelevan Bushille tuovansa koko Suomen kansan tuen USA:n terrorismia lietsovalle sodalle eli hyökkäykselle Irakiin. Samalla hän kumarteli ja pokkuroi.

Se hyökkäys osoittautui ryöstöretkeksi ja USA:n fundamentalisti-uskovaisten uskonsodaksi.

Demarit ovat olleet erityisen lahjakkaita valitsemaan lahjattomia ja niljakkeisen tympeitä puheejohtajia toinen toisensa perään.

Nehän valitseekin erityinen kähmintävaltuusto. Jäsenistöltä ei kysytä mitään. Sitäkin puoluetta ohjataan jostain ulkoa päin.

Demari pettää aina.

salakankee

vaaleissa. Hän antoi ymmärtää, että äänestämällä Niinistöä olemme menossa USA:n kanssa Natoon. Joten Halosta pitää äänestää.
USA:n suurlähettiläs hämmästyi moista sanontaa, ja soitti Lipposelle, että mitäs sinä nyt oikkein meinaat, onko käsityksesi muuttuneet, johon Lipponen tietysti joutui vastaamaan, että ehei.. ei mikään ole muuttunut.

Mitä me opimme? Politiikka on outoa peliä, jossa ei tehdä temppua siellä minne kyykistytään

OSAKARIK

Asia on mitätön ja normaaliin diplomatiaan kuuluva. Olen syytön kunnes minut syylliseksi todetaan, oikeusvaltion periaatteilla. Lipposella on varmaankin muuta mietittävää, onhan katukin jo hiljennetty. Anneli ja Lipponen eivät sovi samaan pussauskoppiin. En myöskään minä Annelin kanssa. Anneli vie liikaa tilaa.

Olli Kankaanpää

osmo-virta

Lipposen haastattelu oli lajissaan vastenmielisin, mitä olen koskaan TV:stä politiikoista nähnyt.

Että jotkut ajoivat joskus tommosta "Vain minä-öykkäriä" ja ylimielistä poliisin vastustajaa EU:n presidentiksi. (oliko vain joku eli hän itse).

Hän oli toisaalta säälittävä. Haastattelussa oli paranoidisia piirteitä. Koko tilaisuus oli jopa toimittaja Kejoselle tuskainen.

Jutta parka: Lipponen on demareille iso taakka. Nuoret äänestäjät eivät siedä moista julkista esiintymistä. Salailua, totuuden kiertämistä ja tuskallista venkoilua. Olisi pannut koko Vikileaks-jutun huumoriksi.

On ikävää katseltavaa ja kuultavaa, kun vanha mies suuttuu.

Ensio

Ei voinut tuntea muuta kuin myötähäpeää.
"Kalenterini mukaan" on käytännössä sama kuin olisi myöntänyt koko homman.
Nyt löysässä hirressä roikkuminen jatkuu, kunnes joku antaa armonlaukauksen.
Lipponenhan joutuu myös antamaan taustatukea Haloselle, vyyhti on yhdessä tehty.

Tapanainen

näkihän sen sokea Kreettakin että Lipponen ja Halonen valehtelivat päin naamaa käyttäen ns. Soinin mallia.

Lipponen myönsi Svenska ylen haastattelussa että tapasi us-lähettilään ja puhui Halonen-Putin gate:stä. Mutta ei samana päivänä vaan vasta seuraavana.
Tämäkö on sitä demarin totuutta että eilen TV:ssä sanotaan että ei pidä paikkaansa ja tänään se pitääkin.
Mitäs Halonen. Vieläkö naurahtelee ylimielisesti.

Ensio

Halusikohan äijä näpäyttää suomalaisia valehtelemalla suomeksi, mutta puhumalla totta ruotsiksi?
Tosin kyllä epäilen, että ei kertonut ruotsalaisillekaan koko totuutta, mutta kuitenkin...

Mitähän Halonen nyt tekee?

Tapanainen

harvoin jos koskaan on televisiossa nähty sellaista tuubaa kuin Lipponen päästeli. Vielä selviää että mies tapasi sen Kiinan keisarinkin

Samanlainen tilaisuus oli kun Soini esitteli "Soinin mallia".

K.Yrpänen

Löytyykö sieltä Wikileaksin dokumenteistä tietoja siitä että Paavo olisi tosiaan tavannut Kiinan keisarin ?
Ettei hän nyt vain sekoita henkilöä Japanin Keisariin ?
Keisarin vaatteethan saattavat antaa kieroimman valheellisen kuvan asiasta.

a-ilmari

Eduskunnan täysistunnon 17.12.2004 pöytäkirja kokonaisuudessaan kertoo, että P. Lipponen oli läsnä myöhemmin iltapäivällä Pääluokan 26 käsittelyvaiheessa

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_142_2004_p.shtml

eikä vielä täysistunnon alkaessa kello 10.
Internet-linkki joka esittää vain Pääluokka 26:n puheenvuorot johtaa harhaan siksi, että sen linkkisivun otsikossa on aikamerkintä kello 10 tarkoittaen koko täysistunnon alkamisajankohtaa.