Kristillisdemokraattien kansanedustaja Toimi Kankaanniemi muistuttaa ystävänpäivänä, että kansanedustajat ovat hyviä kavereita keskenään, vaikka täysistunnossa usein toisenlaisen kuvan saakin.
Kankaanniemi kertoo, että ainoan käsirysyn hän tietää 1980-luvulla, jolloin kahden miesedustajan painiottelu muuttui veriseksi eduskunnan saunaosastolla. Tuolloin edustajat tosin olivat samasta puolueesta.
- Riitelyn sijaan joka vaalikaudella näyttää ystävyys joidenkin edustajien kesken menevän niin pitkälle, että kanssakäyminen on hyvinkin tiivistä. Aika ajoin se johtaa jopa papin eteen, Kankaanniemi kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa.
Henkilöt:
Paikat:

Kommentit
Kertoo jotain
Kertoo jotain Suomen puoluepolitiikasta, vääntö puolueiden sisällä on kovempaa kuin puolueiden välillä. ;D
Eduskunnan työskentely
Olin noin viikko sitten(8.2) katsomassa eduskunnan keskustelua verokysymyksestä.
Kaikki puolueet olivat samaa mieltä ko.asiasta.
-kakkua pitää kasvattaa
-tuloerot ovat kasvaneet
-verotusta pitäisi oikaista oikeudenmukaisempaan suuntaa.
-pientuloisisten veroa ei pidä korottaa
Kukaan ei puhunut leikkauksista mitään.
Istuin siellä kuuntelemassa n.4 tuntia.Sinä aikana oli kerran 25 % edustajista paikalla ja ei yhtään ministeriä paikalla.
Vaikka puheen vuoroja pyysi useampi edustaja ,vain harvat siellä olivat äänessä.
Osa häipyi kesken kaiken palaamatta työpaikalleen,osa palasi puolentunnin tai puolentoista tunnin päästä.
Vaikka joku puhui mistä hyvänsä asiasta suraava puhuja väitti hänen tarkoittaneen jotain muuta ja taas puhe polveili edestakaisin,sain kuvan että haluttiin tahallaan ymmärtää väärin.
Historiaa tuotiin jatkuvasti esille, eikä asia edistynyt.
Jos olisi seinällä iso taulu, johon voitaisiin heijastaa kyseisen asian olevat tilastot ja muutokset sekä laskea ko ehdotuksen vaikutus asiaa, niin sen näkisi lehterillä olevat ja muut edustajat.Näin toimitaan yksityisissä yrityksissä ja kaikki ymmärtävät hienojenkin sanojen kautta asian.
Eduskunta on teollisuuteen ja suunniteluun,kauppaan sekä varojenhallintaan 40 vuotta jäljessä.Se oli kuin iso lastentarha jossa oli tarkoitus vain kampittaa toinen osapuoli,siellä ei ollut kyseessä Suomen etu.
Olin tosiaan hämmästynyt.
Tarkennusta Kankaanniemen väitteeseen
Ketkä pistivät matsin pystyyn 80-luvulla?
Ja oliko
stimulanttina matsiin käytetty peräti keskiolutta?
Miksi riidellä, kun pelkkä teatteri vaalikarjalle riittää?
Kaikki kansanedustajat ovat keskikokoisen yrityksen toimitusjohtajan tuloilla etuoikeutettu, hyvätuloisten ryhmä, jonka tehtäväksi jääkin luoda ulospäin illuusio erilaisuudesta, vaikka todellisuudessa ollaankin parhaimpia ystäviä, ja ajetaan oman, hyvätuloisten viiteryhmän etuja.