Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on antanut lausunnon suomalaisen rauhanturvaajan menehtymisen johdosta:
-Olen saanut tiedon suomalaisen rauhanturvaajan menehtymisestä työtehtävissään ISAF-operaatiossa Afganistanissa. Haluan esittää syvimmät surunvalitteluni hänen omaisilleen ja läheisilleen. Tämä uutinen järkyttää meitä kaikkia, Stubb sanoo.
Aiemmin tänään myös presidentti Tarja Halonen esitti surunvalittelunsa tapauksen johdosta. Halosen mukaan rauhanturvaajat tekevät arvokasta työtä.
Yliluutnantti Jukka Kansonen menehtyi räjähdeiskussa tänään aamupäivällä.
Henkilöt:

Kommentit
Miksi suomalaiset ovat Afganistanissa?
Jokainen kuolema on tällä tavoin turha, on suuri suru omaisille, joille läheinen oli vapaaehtoisena ja velvollisuuden tuntoisena palvelemassa ensisijaisesti maataan - kuolema on lopullinen, samoin olisi nyt viimeistään pohdittava lopullisesti läsnäoloamme maassa, jonne me emme kuulu. Riittävätkö Stubbin ja Halosen surunvalittelut, sillä ainakin Halonen olisi voinut estää Afganistaniin menon.
Tiesi tai olisi pitänyt tietää
Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, eikös sitä ennen siunailtu? Suomibrändin rakentaminen väärin keinoin johtaa tähän. Stubbin siunailu ei muuta tuskaa kotona. Isäni lähti 37 v. nuorena sotavaivojen takia, tiedän mistä puhun jäätyäni puoliorvoksi pojannaskalina. Vieläkään ei isätön nuoruus ole selvitetty. Hakekaa ne loput takaisin ennenkuin seikkailu sotahullujen jaloissa kasvaa yli hilseen. Te ette maailmaa pysty pelastamaan, ette edes osaa siitä.
Rautaa rajalle
Kun me emme pysty muuttamaan yhteiskuntia ympärillämme, meidän täytyy eristäytyä. Oletko sinä yrittänyt viedä demokratiaa Afganistaniin? Suomessa toinen poliisi osaa lukea ja toinen kirjoittaa. Afganistanissa ei kumpaakaan.
Olli Kankaanpää
telebanien ilmavoimat
Jokos se teidän perhe ammuttiin helikopterin konetykillä silpuksi? Muistatteko miten risteilyohjus räjäytti naapurin lapset kappaleiksi?
Toista se oli 1960-luvulla.
http://www.youtube.com/watch?v=Ev2dEqrN4i0&feature=related
Kalliiksi tulee politiikan uhrit
Mokomalla n. 60 € euron tienvarsipommilla päätettiin Suomalainen elämä.
OSAKARIK
Eihän se maksa kuin aarin pinta-alan unikkopellosta.
Kokoomus tulee kalliiksi Suomelle!
Turha uhri USA:n orjakomennon puolesta.Ennen oltiin NL:n edessä polvillaan nyt tieto,raha ja ihmishenget uhrataan USA:n hyväksi,jotta kokoomuspolitikot pääsevät ulkopolitikoimaan vieraan vallan kekkereille.Vieläpä velkarahalla maksetaan tämä älyttömyys.
Siis...hetkinen
Kokoomusko yksin päätti lähettää joukkoja Afganistaniin?
Tarja Halonen on suurimpana pääperkeleenä vaatinut joukkoja sinne, ja pysymään siellä.
Kyllä se Kokoomus joskus poistuu teidän elämästä, mutta samanlaisia idiootteja on muissakin puolueissa, ellet ole huomannut, Taito.
Sodassa kuolee myös sotilaita
Kaikki NATO-maat ovat mukana Afganistanin sodassa. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat mukana vapaaehtoisesti.
Ei ole kovin yllättävää, että sodassa kuolee sotilaita. Afganistanissa kuolee myös naisia ja lapsia. Edes suomalaiset rauhanturvaajat eivät ole onnistuneet suojelemaan paikallisia siviilejä NATO-maiden operaatioilta.
Suomalaisilla ei pitäisi olla mitään tekemistä Afganistanissa.
Missä nato kiimailijat?
Aiemmissa keskusteluissa, jotka liittyivät suoraan, tai epäsuoraan natoon, olivat 90% nato kiimaisten todistelua Venäjän vaarallisuudesta, sekä nato:n antamista "todellisista" turvatakuista.
Kovimmat kiimailijat hauskuuttelivat sillä, että Suomi ei edes pääse jäseneksi tähän uppoavaan laivaan, joka kaivaa kipeästi uusia maksajia.
Noh, kokoomus hoitaa homman, kansasta huolimatta, näennäis demokratian turvin.
Ja tulee maksamaan kansan k*setuksestaan raskaan hinnan.
Laki on nyt muutettu ystävät hyvät!, natoon mennään, ilman äänestyksiä, mutta onneksi munamies on kiinnostavampi.
Stubb, lopeta järkyttely!
Kutsutaan sotilaamme pois Afganistanista!
http://www.adressit.com/veri_afganistanissa
Ilkka Luoma
Stuppi jäkyttyi
Kokoomuksen NATO-haukat, Stuppi ja Häkämies.
Tään Stupin ulkoministeriuran ainoa tavoite,
oli saada Hilary Suomeen.
Kiville ment.
Suomen historian surkein ulkoministeri.
Suhteet Venäjään täysin nollassa.
Men Pietarissa käymään, ei ollu kaupuginjohtajan
vastaanottoa. Jonkun kulttuurijohtajan tapas.
Voiko olla turhempaa kuolemaa?
Kuin kuolema täysin turhassa sodassa.
Sodassa , jota käydään eliitin turhamaisuuden takia.
Halutaan korkeaan "palkkio"virkaan YK:ssa. Halutaan päästä
patsastelemaan turvallisuusneuvostoon ja muihinkin Nato-kokouksiin kunniapaikalle.
Suomella ei ole siinä sodassa mitään sotilaallisen voiton mahdollisuutta, eikä kyllä mitään puolustettavaakaan, tuhansien kilometrien päässä maan omilta rajoilta.
Idealistinen maailman rauhan haikailu kuuluu missikisoihin,
ei reaalipolitiikkaan. Jos teletapit haluaa tapella- tapelkoot keskenään, mitä se meille kuuluu...
Stubido?
Onko Stubb niin stubido ettei tiedä mitä sodassa tehdään?
Kyllä stupido on. Ei auta
Kyllä stupido on. Ei auta kuin olla äänestämättä Sekoomusta, vaikka heillä olis miten hyvät hampaat ja tukka hyvin.
nuotiot
Nuotiot palavat vuorilla ikuisesti.
huonosti peiteltyä innostusta Stubilta
Ministeri on halunnut sankarin ja vainaan, nyt sen myös sai. Näin ministeri voi ääni väristen esiintyä yhdysvaltalaisten virkaveljiensä rinnalla.
Stubb käyttää sotilaan kuolemaa omaan mainontaansa
Stubb käyttää sotilaan kuolemaa omaan mainontaansa ja oman isänmaallisuutensa esittämiseen. Rumaa.
Olipa kiire saada oma kommentti ja naama asiayhteyteen. Tätä nämä politiikot tekevät. Ratsastavat jopa toisten kuolemalla.
Stubb ihan hanurista
Miten voi Suomeesa olla aivan ala-arvoinen ministeri stubb, joka pitäisi hirttää munista. Hyi helvetti, moista maan myyjää.
perussuomalainen profetia..
..alkaa käydä toteen http://pekkatiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50740-eduskunnan-sotapuolue
colonie de vacances
lopultakin todistettu ettei NATO ole mikään lomailufirma....ja rahat kankkulankaivoon.....
tämäkin ehkä järkyttää- fleedom demoklasi for afghanistan
http://www.afghanistanafterdemocracy.com/
Vaikeuksia
Poliittisen johdon päiväpäivältä vaikeutuva tehtävä on USA:n ja Naton johtaman sodanturvaamisen motivointi.