Lauantai 26.5.2012

Vanhasen jääviysepäily: Valiokunnan päätös tänään

Luotu: 
16.2.2011 05:30
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Matti Vanhanen työskentelee nykyisin Perheyritysten liitossa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan odotetaan ilmoittavan tänään keskiviikkona, esittääkö se syytteen nostamista entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk.) vastaan Nuorisosäätiö-jupakassa. Valiokunta päättää samalla muun muassa asiakirjojensa julkisuudesta.

Lopullisen päätöksen syytteen nostamisesta tekee eduskunta ensi viikolla valiokunnan esityksen pohjalta.

Ylen eilisten tietojen mukaan syytettä ei olla nostamassa, vaikka valiokunta pitää Vanhasta esteellisenä avustusten päätöksenteossa. Syytekynnys valtakunnanoikeudessa ei kuitenkaan valiokunnan mielestä ylity, Yle kertoo.

Vanhanen oli hallituksessa päättämässä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksesta Nuorisosäätiölle, jolta hän itse sai vaalitukea.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

jussi vaarala

Jos päättää pääministerinä jakaa rahaa yhdistykselle joka perustarkoituksensa ohi jakaa samaista rahaa vaalitukena kyseiselle pääministerille niin eihän asiassa ole mitään epäilyksen häivääkään onko asiassa toimittu oikein.

Jussi Vaarala
Somerniemi

jussi vaarala

Niin muodoin kysymykseksi nouseekin onko oikeusjärjestelmä toiminut oikein vetkutellessaan yhteiskunnalle kalliilla tavalla sen suojelemiseksi että joku pääministerinä on päättänyt toimia ja toiminut noin itsestäänselvästi kyseenalaisella tavalla.

KMa

mistähän yhdistyksestä on muuten kyse?

Ja tuo perustarkoitus, mistä muuten se ilmenee että tuo yhdistys?? on sellainen jonka perustarkoitus on jakaa vaalitukea pääministerille?

Mitähän tuossa kirjoituksessasi on todellista faktaa?

jussi vaarala

kun kyseessä on pääministeri on kyseessä törkeä luottamusaseman väärinkäyttö valtakunnan korkeimmalta operatiiviselta päättäjän paikalta eli ilman muuta valtakunnanoikeuden paikka ja sieltä asianmukainen tuomio - minusta rikkomuskesta ei ole epäilystäkään

LT

Minkähän tyyppinen asia olisi kyllin juhlava valtakunnanoikeuteen vietäväksi? Juhantalo toimi aikoinaan yksin eikä ollut kyllin ovela. Hänen juttunsa vietiin valtakunnanoikeuteen ja hänet tuomittiin. Oliko Juhantalon juttu sitten Hoikkapojasta kyllin arvokas?

Perustuslakivaliokunta ei löytänyt moitittavaa mukavan kollegansa toiminnasta. Aikamoista solidaarisuutta, joka oli odotettavissa. Asialle ei kuitenkaan voi mitään. Perustuslakivaliokunnalla on oikeus tehdä päätöksensä. Meille jää sitten kriitikon rooli. Eniten ihmettelen arvostamani Södermanin kantaa asiassa. Tuleekin väistämättä mieleen kysymys, oliko perustuslakivaliokunnalla asiasta jotakin salaista tietoa, joka on vaikuttanut ratkaisuun? (No jokainen osaa varmasti vastata tähän kysymykseen.)

Paasio

Sitä on perustuslakivaliokunnan tuhansien sivujen laajuisessa aineistossa erittäin paljon. Se on Vanhaselle vapauttavaa tietoa, kuten hän on koko ajan sanonut. Sen sijaan julkisuudessa ei ole ollut varsinaista oikeaa ”tietoa” asiasta, vaan vihjailuja, oletuksia jne. Paljastavaa on, että vilpittömän tuntuinen nimimerkki LT on hämmentynyt, kun hänen julkisuudesta saamansa ”tieto” ei pidäkään paikkaansa.......

LT

Kiitos vilpittömän tuntuiselle Paasiolle siitä, että hän pitää minua vilpittömänä. Hämmentynyt en ole, sillä lopputuloshan oli ja etukäteen tiedossa. Miksi muuten näitä vapauttavia tietoja ei ole julkistettu? Sehän olisi kaikin puolin järkevää.

Paasio

Kiitos mitä vilpittömimmän tuntuisesta vastauksesta!
Tämän median julkaiseman ”totuuden” propagandavaikutus näkyy siinä, että kuuden maakuntalehden julkistamassa gallupissa – kesken valiokunnan käsittelyn - kantaa ottaneen yleisön enemmistö uskoi, että valtakunnan oikeus tästä tulee. Nyt yksimielinen asiantuntijakaarti sanoo, että ei.
Vapauttavista tiedoista: ne eivät tulleet julkisiksi siksi, että Suomessa ei kesken tutkinnan saakaan julkaista tutkinnan tuloksia. Ja jos olisi annettu julkaista, olisiko valtamedia niitä siltä osin julkistanut. Nythän sillä oli vuotojen avulla aineisto hallussa, mutta sitä käytettiin päinvastaiseen uutisointiin.

Kiusallinen muisti

Alla teknisen tarkkailijan kommentti perustuslakivaliokunnan ennakoituun päätökseen hesarissa, tekninen tarkkailija taitaa toimia hallituksen "politrukkina"

"vastaus viestiin: kannanoton merkitys?

tekninen tarkkailija 15.02.2011 15:43

Juuri radiouutisista kuultuna perustuslakivaliokunnan lausunto tulisi olemaan, että syytekynnys Valtakunnanoikeuteen ei ylity, mutta valiokunta toteaa Vanhasen olleen jäävi RAY-päätöksenteossa. Näin oikeuskanslerikin pääsee " kuin koira veräjästä".
Väitön kysymys tulee mieleen: eikö sitten pitäisi ko. päätös todetta mitätöityneeksi ja tehdä asiasta uusi päätös niin, että jääviyttä ei ole päätöksentekijöiden taholla?
Jos päätöstä ei uusita, niin mikä merkitys on oikeuskanslerin ja perustuslakivaliokunnan kannanotolla?"

Varsinainen kommentti alkaa.

Kysymyksessä on laiton vallan käyttö, hyvin laajasti

Koska koko hallitus istuu eduskunnan valitsemana, joka on valittu laittomalla ja rikollisesti hankitulla vaalirahoituksella. Toisaalla antajat ovat syyllistyneet laittomaan menettelyyn, toisaalla saajat ovat syyllistyneet laittomaan menettelyyn. Laajasti molemmat samanaikaisesti ja myös puolueet tai puolueiden johtohenkilöt ovat osallistuneet laittomuuksiin vaalirahoituksien osalta. Lisäksi näistä laittomasti hankituista vaalirahoituksista on laajasti istuvan hallituksen toimesta jätetty tekemättä vilpittömät ilmoitukset. Tästä kokonaisuudesta on myös jätetty tekemättä kaiken kattava yhtenäinen poliisitutkinta,
jolloin asiakokonaisuus saatu häivytettyä pieniin osatekijöihin ja yksittäispäätöksiin. Vihriälän ja Kaikkosen tapaukset liittyvät suoraan tapaukseen Matti Vanhanen. Ilkka Kanervan tapaus liittyy suoraan koko hallituksen ja eduskunnan toimintaan, leimallisesti! KMS, Keva, Kelkkatehdas j.n.e kuuluvat tähän samaan asiakokonaisuuteen.

Näin ollen valta jota on käytetty hallituksen toimesta on ollut laitonta, eikä mitkään päätökset voi olla lain voimaisia, jotka on tehnyt tai valmistellut hallitus jonka päätökset ovat mitä ilmeisin ostettuja, joka myös näkyy laajasti tehtyjen päätösten sisällöstä.

Olen samaa mieltä, teknisen tarkkailijan kanssa, laittomat päätökset eivät voi olla lain voimaisia, ei mitkään niistä.

Ei rahan jako Kreikkaan j.ne, ei päätös pysyä Afganistanissa j.n.e, ei Lex nokia j.n.e,
ei päätökset muuttaa perustuslaki j.n.e.

Ei Lissabonin sopimukseen suostuminen j.n.e.

Ei ainutkaan asia jonka tämä eduskunta on säätänyt voimaan tai jättänyt säätämättä.

Eivät myöskään päätökset joita tämän eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää.

Kiusallinen muisti

Koska koko hallitus istuu eduskunnan valitsemana, joka on valittu laittomalla ja rikollisesti hankitulla vaalirahoituksella. Toisaalla antajat ovat syyllistyneet laittomaan menettelyyn, toisaalla saajat ovat syyllistyneet laittomaan menettelyyn. Laajasti molemmat samanaikaisesti ja myös puolueet tai puolueiden johtohenkilöt ovat osallistuneet laittomuuksiin vaalirahoituksien osalta. Lisäksi näistä laittomasti hankituista vaalirahoituksista on laajasti istuvan hallituksen toimesta jätetty tekemättä vilpittömät ilmoitukset. Tästä kokonaisuudesta on myös jätetty tekemättä kaiken kattava yhtenäinen poliisitutkinta,
jolloin asiakokonaisuus saatu häivytettyä pieniin osatekijöihin ja yksittäispäätöksiin. Vihriälän ja Kaikkosen tapaukset liittyvät suoraan tapaukseen Matti Vanhanen. Ilkka Kanervan tapaus liittyy suoraan koko hallituksen ja eduskunnan toimintaan, leimallisesti! KMS, Keva, Kelkkatehdas j.n.e kuuluvat tähän samaan asiakokonaisuuteen.
Vailla moraalia toimiva yhteisö ei pysty noudattamaan lakeja. Pelkkä lakien noudattaminen johtaa siihen, että päätökset pitäisi tehdä tuomioistuimissa, jonka valtaa käyttävien moraalittomuus aina estää! Jos kansanedustajillamme olisi moraalia, eduskuntavaalit olisi käyty jo syksyllä 2008.

Näin ollen valta jota on käytetty hallituksen toimesta on ollut laitonta, eikä mitkään päätökset voi olla lain voimaisia, jotka on tehnyt tai valmistellut hallitus jonka päätökset ovat mitä ilmeisimmin ostettuja, joka myös näkyy laajasti tehtyjen päätösten sisällöstä.

Ei rahan jako Kreikkaan j.ne, ei päätös pysyä Afganistanissa j.n.e, ei Lex nokia j.n.e,
ei päätökset muuttaa perustuslaki j.n.e.

Ei Lissabonin sopimukseen suostuminen j.n.e.

Ei ainutkaan asia jonka tämä eduskunta on säätänyt voimaan tai jättänyt säätämättä.

Eivät myöskään päätökset joita tämän eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää.

rolleruusunen

Jos ja kun näyttää ilmeiseltä, että Vanhanen selviää, kuin koira veräjästä, niin hallituspuolueiden kannatus tulee pienenemään entisestään tuntuvasti.
Kansa on käärmeissään, kun valtaeliitti saa ilman seuraamuksia rötöstellä mielin määrin.
Taas sataa Soinin ja persujen laariin lisää ääniä.

Onpa onni, että vaalit ovat niin lähellä.

smansnerus

Kuukausitolkulla istutaan valiokunnissa, kysellään lausuntoja, kuulustellaan ja mikä tulos - nolla. Hyvä veli systeemi toimii oli kyseessä hallitus, eduskunta, kaupunki, kunta tai mikä tahansa kyläyhdistys! Vallankäyttöä ja ahneutta! Ja kuka maksaa, ei tarvinne mainita. Suomessakin kansalaisten pitäisi nousta barrikaadeille ilmaisemaan mielipiteensä, mutta meidät hyydyttää kovat pakkaslukemat sekä ikiaikainen herrojen kumartelu.
No comments and so what!

VekeKeke

jokainen saa silloin ilmaista mielipiteensä. Turha sitä on täällä ruikuttaa ja itkeä. Edustaja ehdokkaasi kaikki ruikuttajat. Tulos ei ole nolla, vaan turhan pienestä iso haloo. Matti teki väärin ja on jo rangaistuksen saanut, erosi pääministerin paikalta, eli otti vastuun. Kuka muu on eronnut vapaaehtoisesti. Kanervakin piti erottaa, kun ei tajunnut itse lähteä.

VekeKeke

"Valtiontalouden tarkastusviraston nettisivuilleen laittamien vaalirahoitusilmoitusten mukaan alkuvuodesta on pärjännyt parhaiten kokoomus, joka on saanut yhdeltä läheissäätiöltään ja neljältä yksityishenkilöltä tammikuun aikana yhteensä 84 000 euroa"
Ote on iltalehdestä

Amatöörien puuhastelua taitaa olla Nuorisäätiön touhu rahoituksineen. Olen ihmetellyt, miksi joku puolue lähtee rakentamaan asuntoja kaupunkilaisille, ellei ole oma lehmä ojassa. Tuskin hyvää hyvyyttään.