Valtavat lumimassat voivat olla sydämelle liikaa. Lumityöt ovat aiheuttaneet monelle hengenahdistusta ja rintakipua. Riskiryhmässä ovat etenkin keski-ikäiset ja ikääntyvät miehet.
Savon Sanomat kertoo, että tänä talvena Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa on menehtynyt useita iäkkäitä ihmisiä, joiden sydänoireet ovat vain pahentuneet lumitöiden takia. Pohjois-Savon pelastuslaitoksen lääkintäesimies Jukka Innanen toteaa Savon Sanomille, että kiireellisen ensihoidon yksi yleisimmistä syistä on juuri rintakipu.
- Jos lumitöissä tulee normaalista poikkeavaa hengenahdistusta, rintakipua tai ongelmia tajunnassa kuten huimausta, oireisiin pitää suhtautua vakavasti, Innanen varottaa.
Nitroja otetaan, jos lääkäri on niitä määrännyt. Innanen kehottaa ottamaan yhteyttä hätäkeskukseen, jos oireet eivät nitroilla lähde tai ne ovat uusia.

Kommentit
Turhaa työtä henkensä uhalla
Lumien pudottaminen rivi- ja omakotitalojen katoilta on turhaa työtä. En ole kuullut yhdenkään omakoti- tai rivitalon katon romahtaneen lumen painosta. Katoksia on romahtanut, mutta järki-ihminen näkee milloin katolla on liikaa lunta kuten kinostumista, jolloin katon kuormitus ei ole tasainen. Poistetaan vain, jos siitä on vaaraa pudota ihmisten päälle. Hallit ja laajakattoiset rakennukset ovat eri asia ja niissäkin se johtuu virheellisestä rakentamisesta. Järki käteen eikä kuunnella asuntoministerin höpötyksiä.
Vaikka tasakatto ei
Vaikka tasakatto ei romahtaisikaan lumen painosta, keväällä lumet sulavat siihen paikkaan, vedet valuvat talon rakenteisiin aiheuttamaan vaurioita.
Mutta kuten haluatte.
1970-luvulla määrättiin tasakattoja pakollisesti
kaavoituksessa. Muuten ei saanut rakentaa. Nyt nämä kaavoittajat pitäisi saattaa edesvastuuseen. Hometalojen rakentaminen on vastaava uudempi hullutus.
Mitään työtä ei pidä ottaa raskaasti
Terveenä eläkkeelle on edelleen kestävä periaate.
Keski-ikäisyydellä ei mitään tekemistä
Ei se ikä sydänoireita aiheuta vaan läski ja alkoholi sekä tupakka.
Extreme-lajiko?
Huvittaa kun joka talvi tästä lumityöhommasta puhutaan. Lääkärit varoittelee ja luodaan sellainen vaikutelma, että lumitöiden tekeminen olisi jotenkin extremeurheilua. Eihän se ole sen kummempaa kuin mikään muukaan liikunta. Taitaa vaan olla niin, että nää jotka saa siitä sydänoireita, ovat just sellasia ukkoja, jotka ei muuten harrasta mitään missä tulee hiki tai hengästyy! Eihän se sitten ihme ole, kun rintaa alkaa puristamaan lumitöitä tehdessä.