Kymmenet kansanedustajat kertovat kokeneensa tällä vaalikaudella uhkailua ja painostusta. Asiasta kertovat Sanoman maakuntalehdet, muun muassa Etelä-Saimaa.
Sanoman maakuntalehtien kyselyyn vastanneista edustajista yli 40 prosenttia on kokenut olonsa uhatuksi. Kansanedustajat ovat tappouhkausten, vihakirjoittelun ja nettipanettelun kohteina.
Runsaat 18 prosenttia eli lähes joka viides kertoo turvautuneensa viime vuonna poliisin apuun.
Kyselyyn vastasi 82 kansanedustajaa eli 41 prosenttia eduskunnasta.

Kommentit
Rikollista touhua
Se asia tuli jo selväksi, että konniahan kansanedustajat ovat. Mutta mitä sanotte itse asiasta, vainoamisesta? Ketkä sellaista pelkurimaisuutta voisivat harrastaa?
Liittynee laajempaan ongelmaan
Vaikuttaa siltä, että mm. poliisien valtaoikeuksien lisääminen
ja poliisin ja muiden virkamiesten rikosten kontrolloimattomuus liittyy juuri tähän asiaan.
Poliitikot ja virkamiehet ovat moraalittomia ja pelkäävät.
Koko porukka tukee toistensa väärinkäytöksiä ja rikoksia
asettumalla tavallisen kansalaisen viholliseksi.
Perustuslain alasajo oikeusjärjestelmässä on oleellinen osa päättäjien ja virkamiesten suojautumistapaa.
Vihollisia
Ja vihollista täytyy vihata ja vainota... Tuolla logiikalla ja sopivan venyvällä määrittelyllä saa kenestä tahasta halutessaan vihollisen vainota.
?????
En ymmärrä mitä tarkoitat.En ole uskonnollinen ihminen, mutta
raamatussa on paljon järkilauseitakin.Rakasta vihollistasi.
Minä henkilökohtaisesti en vihaa ketään, mutta en hyväksy
epäoikeudenmukaisuutta.
Vainoaminen on kertakaikkiaan väärin teki sitä sitten tavallinen kansalainen, poliisi,poliitikko tai virkamies.
Kuitenkin minulla on epäilemättä "vihollisia".
Kaikki ihmiset eivät tule toistensa kanssa toimeen.
Hyvää päivänjatkoa!
Käsititkö väärin?
Kritikoin tuossa edellistä kommentoijaa, joka puhuu kansanedustajista ymmärtääkseni "kansanvihollisina". Luepa hänen kirjoituksensa tarkasti.
Väärinkäsitys
Ok,nyt ymmärrän.
Olit vaan vastannut minun tekstiini ja yritin selvittää mitä tarkoitit tekstiini liittyen.
Turhantarkka
Minä lienen liiankin tarkka.
On se niin väärin - voi voi ressukoita
Poliitikot saavat osakseen vihakirjoittelua siksi, mitä ovat tehneet. On se niin väärin.
Että ihan nettipanettelua?
Voi voi. Sitä saa mitä tilaa.
http://haapavaara.wordpress.com/2010/08/19/puhutaan-natosta-ei-budjetista/