Lauantai 26.5.2012

Suomen sotilaalliset toimet – ”Sanamuodon tärkeys piilotettiin”

Luotu: 
21.2.2011 07:29
Päivitetty: 
21.2.2011 07:30
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Arkistokuvassa brittisotilas Afganistanissa.

Rauhantutkija Teemu Palosaari sanoo, että Suomi ei ole enää entisensä ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan.

Palosaaren mukaan Suomi on EU-jäsenyyden myötä erilainen toimija kansainvälisesti. Palosaaren mielestä kyseessä on suuri muutos, mutta se on tapahtunut asteittain ja välillä jopa piilotellusti, minkä takia se on voinut jäädä monelta huomaamatta.

- Aikaisemmin Suomi oli perinteinen YK-rauhanturvaaja, nykyään enemmän EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioissa mukana, Palosaari kuvaa Ylen aamu-tv:ssä.

Suomalaisen sotilaan kuolema Afganistanissa on herättänyt keskustelua Suomen roolista kansainvälisissä operaatioissa.

- Suomalaiset joutuvat pohtimaan niitä perusteita, miksi Suomi harjoittaa sotilaallista kriisinhallintaa, miten se liittyy maanpuolustukseen vai onko se eurooppalaisten arvojen puolustamista, Palosaari sanoo.

Suomen asemaa on viilattu sanamuotoilulla: Suomi on siirtynyt ”puolueettomuudesta” ”sotilaalliseen liittoutumattomuuteen”.

- Muutokset haluttu jopa esittää teknisluontoisina korjauksina, Palosaari sanoo ja myöntää, että viilauksen merkitystä on jossain määrin piiloteltu kansalta.

Palosaaren mukaan Suomi on ottanut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa yllättävän paljon ohjenuoria EU:lta.

- Suomelle osallistuminen EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ei ole ollut ainoastaan keino, jolla vastataan muutoksiin kansainvälisessä turvallisuusympäristössä, vaan myös uusi valtiollisen itseidentifikaation väline. Näin ollen Suomi ei ole enää entisensä, Palosaari väittää.

Palosaari on tehnyt aiheesta väitöstutkimuksen Helsingin yliopistossa.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

MattiMeikäläinen

ole se, mitä Kokoomus sanoo! Kansan tahdosta riippumatta? Ja nythän se on niin, että Kokoomus on luvannut Jenkeille, että suomi viedään Natoon! Kansan on "puhuttavissa" ylitse, ja kansanäänestystä ei tarvita!

Positroni

Ilman presidentin hyväksyntää ei Suomi-poika Afganistanissa olisi. Ja tietenkin hallituksen. Siis takana ovat kaikki merkittävät ja demokraattisesti valitut instanssit.

jarmolauros

Suomi ei ole enää rauhanturvaaja. Suomi on asettunut Afganistanissa toisen riitelijän puolelle osallistuen sotatoimiin.
Näin on hiekkaan valutettu Suezilta alkanut arvokas rauhantyö.

salakankee

"jopa sokia Reettakin sen on huomannut"!, voisi muuan tokaista. Sitä ei ole vain kukaan tohtinut sanoa ääneen.
Itse olen tälläkin palstalla sanonut noin tusinan kertaa; "Hei siellä on sota, tulkaa pois sieltä!"
Pitääkö se sanoa vielä selvemmin!? Jos niin sanotaan sitten;
"Hei siellä on amerikkalaisten sota, meillä ei pitäisi olla sen kanssa mitään tekemistä, tulkaa pois sieltä ja heti!" Niin kuin olisitte jo!

salakankee

sitten konservatiiveja tai demokraatteja, yhtä sotahullua porukkaa. Ja kuinka mm. demarit hihkui suorastaan ilosta kun demokraatti voitti pressanvaalit siellä; mikä muuttui? sotimisen suhteen! En ole huomannut mitään eroa. Bush sanoi ehkä asiat rehellisemmin kuin nykyiset johtajat. Hän ei ujostellut sanoa, mihin USA:n talous perustuu; sotamateriaalitalouteen. Sota on iso business joillekin.

zsi

Pienet valtiot voivat pysytellä konfliktien ulkopuolella vain jos isommat sen sallivat ja se niille sopii. Huonosti kävi Suomen ja monen muun hyväuskoista puolueettomuuspolitiikkaa noudattaneen pienen maan 30-luvulla, kun isot jakoivat Eurooppaa etupiireihinsä. Sen jälkeen Suomi oli vuosikymmeniä YYA-kahlein kiinni Neuvostoliitossa ja lupa kaikkiin ulkopoliittisiin toimiin haettiin aina ensin Moskovasta. Kansalaisille tosin kerrottiin, että me olemme "puolueettomia".

Tänään Suomen vaihtoehdot ovat olla EU:n ja NATO:n jäsen tai sitten niiden ulkopuolella, jolloin itänaapurin vaikutusvalta Suomessa kasvaa entisestään. Mitään "puolueettomuus"-vaihtoehtoa ei Suomen kaltaiselle pienelle maalle ole olemassakaan. Ei ole tainnut Siperia opettaa riittävästi.

machdevelop

Kirjat ja järki käteen, Paasikiven ajatukset: Suomen geopoliittinen asema ja suurvaltojen käyttäytyminen.
Ei ole tainnut, Tsetsenia, Afganistan, Irak, Vietnam etc.
opettaa Siperian lehtoria lehtoria riittävästi

salakankee

suotta, mutta jos vaihtoehtona on se, että meidän on oltava osa toista sotakonetta, alkaa pohdituttaa. Sitäkö se on se meidän Nato-jäsenyys, että poikamme pääsevät sankarillisesti kuolemaan jossakin Afganistanin peräkylillä tienvarsipommeihin. Mitä me siitä kostumme? Emme mitään! Hullujen touhotusta! Tapelkoot keskenään! Ei kuulu meille.

jkalervo

Suomen pitäisi olla kuulumatta Natoon?! Vai pidättekö entisiä Varsovanliiton maita hölmöinä jotka eivät ymmärrä omaa parastaan! On tosiaan käsittämätöntä nämä mielipiteet jotka vain panettelevat että Natoon kuuluminen olisi typerysten huuhaata.Eikö mitään ole opittu historiasta? Vai onko nämä kirjoittelijat niitä punikkien jälkeläisiä joiden tahto ei toteutunutkaan aikanaan ja Suomesta ei tullut Neuvosto-Suomea?!Ettekö osaa edes hävetä ja olla kiitollisia kuinka hyvässä maassa tässä kuitenkin saadaan asua.

JouniM

Kyllä sinne kaikki lähteneet ovat olleet vapaaehtoisia.
Jokaisella on oma motiivi lähteä kriisipesäkkeeseen. Toisilla adrenaliinin himo, toisella vilpitön halu auttaa.
Kunnia poismenneelle ja vilpitön osanotto omaisille. Siellä toimiminen ja oleminen on kuitenkin vapaaehtoista. Toisaalta jos haluaa edetä urallaan, pv katsoo hyvällä osallistumista.

salakankee

niin turhia niin turhia!
Kysymys kuuluu edelleenkin; miksi me olemme siellä!
Tuomassa demokratiaako muslimimaahaan jonka talouden perusta on huumekauppa. Eikö helpompaa oppilasta löydy maailmasta!

Venäjällä on jo 3 miljoonaa huumeenkäyttäjää. Aineet tulee Afganistanista. Suomi käy huumesotaa Venäjän puolesta A:ssa. Miksi?

Eräs isä

Ei ole helppoa. Naton yliherruus Suomessa ei houkuta, mutta miten sitten käy, kun tsaari Putin (tai joku hänen perijänsä) saa päähänsä kerätä muutaman sisäpoliittisen irtopisteen ja tulee ottamaan Suuriruhtinaanmaan takaisin?

Hyvät vaihtoehdot taitavat olla vähissä.

intrigööri

myös sotilaallisesti. Hyviä ratkaisuja ei ole edes näkyvissä, sillä riittävän itsenäisen puolustuskyvyn ylläpito ei taida tulevaisuudessa onnistua. Suomella ei ole yksinään varaa pitää yllä teknisesti korkeatasoista maanpuolustusta, jos se on edes tarpeellista.
Pohjoismainen puolustusliitto kuulostaisi teoriassa hyvältä aatokselta edes hullun kalliin ilmapuolustuksen osalta, mutta eipä taida siitäkään tulla mitään. Kunhan vain haahuillaan.
Mitenhän päästäisiin äkkiä kunnialla pois Afganistanista? Pelottaa vain jo valmiiksi niiden afgaanien puolesta, jotka ovat tehneet yhteistyötä miehittäjien kanssa vaikka vain siviilitöissä tai koulussa käymällä. Poishan sieltä tullaan kumminkin, eikä siinä pitkään mene. Pienen maan ei pitäisi sotkeutua liikaa suurvaltojen politiikkaan.

jkalervo

Isoisäni kaatui talvisodassa vain vähän yli 40-vuotiaana.Isäni jäi kolmesta veljeksestä nuorimpana juuri 8v täytettyään orvoksi.En kertakaikkiaan ymmärrä näitä jotka eivät ymmärrä kuinka vakavasta asiasta on kyse.Vaarini ei ollut suinkaan ainoa joka antoi henkensä maansa puolesta ja moni vammautui loppuiäkseen.Aina pitää pyrkiä elämään sovussa naapureiden kanssa mutta joskus tapahtuu asioita joiden seurauksena voi pahimmassa tapauksessa tulla sota, silloin pitää olla jotain kättä pitempää käytettävissä.Minä näen Natoon kuulumisen niin että se on pelote; kynnys nousta Natoon kuuluvaa maata on erittäin kova.Uskon että laillani ajattelevia on Suomessa paljon enemmän kuin mitä tarkoitushakuiset gallupit antavat ymmärtää.

Partiohavyton

Vaikka yksi on poissa, me muut jatkamme varmasti taistelua pahaa vastaan. Meidän pitää aina muistaa, että Venäjällä kuolee vuosittain ennenaikaisesti miljoona täysikasvuista ihmistä. Ympäristöasiat yhdistävät koko maailmaa. Nato on hirveän tärkeä instrumentti, joka yhdistää jatkuvasti vapaita kansoja toinen toisiinsa. Ihmisoikeudet ja demokratia. Nato on ystävällinen joka suuntaan. Nato on puolustusjärjestö. Onneksi meillä on täällä kotona lännessä oikea Nato.

Tynkä-Karjalan Antti

"Suomen asemaa on viilattu sanamuotoilulla: Suomi on siirtynyt ”puolueettomuudesta” ”sotilaalliseen liittoutumattomuuteen”."

Reilu 20 vuotta sitten ei kelvannut Suomen "puolueettomuus", vaan Neuvostoliitto korosti YYA-sopimuksen velvoitteita ja merkitystä.

Nyt Suomi on siirtynyt "puolueettomuudesta" "sotilaalliseen liittoutumattomuuteen". Meihin kohdistuvan arvostelun alkulähde on selvä - Venäjä.

Kaksikymmentä vuotta nykyistä kehitystä ja olemme myös sotilaallisesti liittoutuneita.

TOH

näitä päivystäviä dosentteja riittää? Tottakai Suomi on onneksi muuttunut EU-jäsenyyden myötä. En halua nähdä Suomea rintamakarkurina.

"Palosaaren mukaan Suomi on ottanut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa yllättävän paljon ohjenuoria EU:lta."

Keneltä sitten ellei organisaatiolta, jonka jäsen olemme. Venäjältäkö, USA:lta? Dosentti voisi perustella, miksi emme saisi ottaa ohjenuoria EU:lta.