Lakivaliokunnan puheenjohtaja Janina Andersson (vihr.) vastaa Piraattipuolueen kritiikkiin esitutkinta- ja pakkokeinolain sekä poliisilain liian nopeasta käsittelystä. Andersson kertoo Uudelle Suomelle, että asiasta kiinnostuneilla kansanedustajilla on ollut aikaa tutustua esityksiin valmisteluvaiheessa ja saman puolueen kansanedustajat perehdyttävät toisiaan.
- Luotamme omiin edustajiimme valiokunnissa, Andersson vakuuttaa.
Andersson valittelee kuitenkin yleistä ajan puutetta perehtyä tärkeisiin asioihin.
- Mun mielestä kaikki käsitellään aina liian nopeasti, jos näin voi sanoa. Meidän työ on aina sellaista, ettei aikaa ole koskaan riittävästi. Sitten täytyy valita, mihin keskittyy, Andersson sanoo Uudelle Suomelle.
Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto arvioi eilen Uuden Suomen haastattelussa, että esitukinta- ja pakkokeinolain sekä poliisilain uudistuksiin on ujutettu räikeitä epäkohtia ja piilotettu ne tuhannen sivun joukkoon.
Palmulehto epäilee, että kansanedustajat eivät jaksa perehtyä paketteihin kunnolla ja äänestävät vain tiivistelmien pohjalta.
Piraattipuolueen arvostelemiin epäkohtiin Andersson vastaa, että mittavaa pakettia on valmisteltu pitkään ja valmistelun aikana on kuultu monia eri intressitahoja.
- On niitä, jotka haluavat enemmän oikeuksia [poliisille] ja niitä, jotka ovat huolissaan siitä, että mennään liian pitkälle. Näiden välisten kompromissien etsimistä se on, Andersson kertoo esitysten valmistelusta.

Kommentit
Vai kompromisseja?
"Näiden välisten kompromissien etsimistä se on, Andersson kertoo esitysten valmistelusta."
Missähän tuossa laissa oli kompromisseja? Lupa tappaa jätettiin vielä toistaiseksi myöntämättä?
Vielä kun saisi vastauksen
Vielä kun saisi vastauksen siihen, että miksi viimeiset eduskunnat ovat jatkuvasti ja tietoisesti pyrkineet kiertämään ja rikkomaan perustuslakia. Kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia kaventavia lakeja on jatkuvasti viety läpi tavanomaisina lakeina ja jopa asetuksina, yleensä kiireeseen vedoten ja mahdollisimman salassa.
Olisiko syy siinä, että kansanedustajat ovat moraaliltaan niin rapistuneita, että kun riippumatonta tuomioistuinta ei ole, voivat he mielestään tehdä ihan mitä tahansa, jopa perustuslaista piittaamatta. Vai onko kyseessä jonkin tahon tarkoitushakuinen menetelmä yhteiskuntajärjestelmän kaatamiseksi. Vaiko molemmat.
Suomeen olisi nyt saatava yhtenäinen kansanliike, joka yli puoluerajojen rupeaa ajamaan maahamme perustuslakituomioistuinta. Vaihtoehtona on, että maamme muuttuu muutamassa vuodessa sekasortoiseksi ja anarkistiseksi kehitysmaaksi, jossa kukaan ei enää noudata lakeja, vaan asiat ratkotaan muilla menetelmillä. Kehitys on nyt saavuttamassa sen pisteen, jossa vaaka alkaa kallistua yhä nopeammin. Perustuslaissa ei ole, eikä saa olla kompromisseja.
Parempi kysymys:
KUN kerran kansanedustajat jatkuvasti laativat lakeja, jotka rikkovat perslakia, miksi kansa yhä uudestaan äänestää samat edustajat eduskuntaan?
Perustuslakituomioistuin on vitsi: Se vain luo virkakoneiston, joka alkaa säätää lakeja, joa jota KUKAAN ei pysty valvomaan. Niin on käynyt kaikkialla, missä sellainen on, miksi ei Suomessa?
Mitä semmoinen laki
Mitä semmoinen laki kansalaisia hyödyttää johonka hyväksymisestä päättävätkään eivät pysty keskittymään?
Virkamiehet ja esivalta noudattanevat siitä vain heille kulloinkin sopivimpia paloja.
HP!
Mä ymmärrän Janinaa.
"Kaikki käsitellään liian nopeasti." Sepä se. Siinä ei oikein "kuuppa" pysy mukana, kun nuo eläkeasiatkin painaa päälle.
- Nyt eläkkeelle jäävä lady(?), ei ole edes vilkaissut koko ehdotusta enää, mutta "heräsi" toki heti, kun Piraatit vitsailivat, että eläkeet tulevat myöhässä ja katos tätä... - Janina kertoo, että mittavaa pakettia(?)on käsitelty kauan!? Toiset tahtoivat lisää kieltoja ja valvontaa, mutta oli siellä, kai muitakin?! Heh! Toiset haluaisivat vähemmän kyttäilyä ja tirkistelyä, mutta ... esim. Kokoomus tahtoo samaa, kun stalinistinen Brax`kin. Lisää valvontaa, rahaa ja valtaa siis, muttei hyvinvointia muille, kuin itselleen.
- Tässä taitaakin olla koko hallitus salailemassa kansalta kaiken mahdollisen ja monet kansanedustajat tekevät samoin, vaikka ovatkin oppositiossa. SDP on hyvä esimerkki tästä. Suomen politiikasta ollaan nyt monta mieltä, eikä mikään ihme.
Luojan kiitos, kohta on vaalit. Kuka vaati ja mitä!?
Taas Vihreä "lakiasiantuntija" joopajoo
Vihreä "lakiasiantuntija". Tuo on kuin ruotsalainen poliisi, ranskalainen aikataulu tai italialainen rehellisyys, sanoi Brax.
Tällaisten käsissä
Tälläisten "amatöörien" käsissä on maan lainsäädäntä huh siunatkoon joku tämä maata ja yhteiskuntaa.
Tällaisten käsissä...
koska kansa niin haluaa. Toisinkin voisi äänestää.
Kyllä kansanedustajien pitää pystyä
käymään joka paperi läpi ennen kuin sen hyväksyvät-
Jos ei muu auta pitää sitten vaatia lisää aikaa asiaan tutustumiseen.
Ja kyllä laki pykälät pitäisi voida tehdä niin yksinkertaiseksi ja ilman monia vaihtoehtoja oleviksi että yhdelle A 4 menee koko pykälä jolloin siihen tutustuminenkin on nopeaa.
Ja ainahan edustajat voi äänestääasian lepäämään jättämisen puolesta jos ei vielä ole kunnolla pystynyt kaikea tutkimaan.
Ei taida Andrssonia kiinnostaa
Jos joku on valmis ilmoittamaan mitkä asiat ovat pielessä, niin eikös juuri niitä asioita olisi syytä ottaa esille ja niistä keskustella. Andersson sen sijaan vain kertoo, että mielipiteitä on monia aivan kuin ei tiedettäisi, että mielipiteitä on monia. Tuo vain osoittaa ryhdittömyyttä ja välimpitämättömyyttä. Puuttuu uskallus. Ymmärrän hyvin, että asioita puitaessa voi käydä samoin kuin "paskalaille", että se joutuukin yllättäen kaikkien hampaisiin. Varsinkin näin vaalien alla.
Suomen ihmisoikeustilanne ja nelikannasta
Tämä on erittäin tärkeä asia ja olen Teppo Vanamon kanssa samaa mieltä.
Kansanedustajien "kiireistä" on monenlaista tarinaa. Tässä kokoomuksen Salon Petrin haastattelu - pituus 19:13
http://www.myspace.com/video/vid/101264874
Valtaosa lainsäädännöstämme tehdään julkiselta keskustelulta kokonaan salassa. Nelikanta on päivän sana. Se muodostuu kolmikannan osapuolista + vuorollaan finanssialasta, työeläkeyhtiöistä tai isoista korporaatioista.
Lakisääteisen vakuutusturvan (sis. työelämä,liikenne)alueella samat osapuolet säätävät lait, saattavat ne voimaan ja käyttävät rajatonta tuomiovaltaa.
Suljetusti ja kirjallisesti toimiva vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä nauttii myös vihreiden varauksetonta suojelusta. Vihreiden meppejä myöten.
"Suomen todellinen ihmisoikeustilanne on selitettävissä institutionaalisen korruption kautta. Institutionaalista korruptiota ei ole mahdollista huomata, jos sitä edustava taho tutkii itse itseään."
Lue lisää aiheesta:
http://ajankuva.blogspot.com/2009/10/jaljet-vaalirahoituksen.html
Herää kysymys siitä, että miksi vihreätkin ovat erittäin tehokkaasti vaienneet näistä kymmenien tuhansien suomalaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan systemaattisista sekä pitkäkestoisista loukkauksista?
Sama vs Pahempi
"- On niitä, jotka haluavat enemmän oikeuksia [poliisille] ja niitä, jotka ovat huolissaan siitä, että mennään liian pitkälle. Näiden välisten kompromissien etsimistä se on, Andersson kertoo esitysten valmistelusta."
..ja on liian vähän ihmisiä, jotka tahtovat vähentää poliisin oikeuksia.
Kun painopiste on kaiken aikaa kirjoituksenkin antamalla tavalla ihmisissä, jotka tahtovat antaa poliisille lisää oikeuksia (kuten poliisi itse), ja kun toinen suuri osa on sitä mieltä että poliisilla on riittävästi oikeuksia, niin näiden kahden ryhmittymän keskimääräinen painopistehän on jossain "poliisille jonkin verran lisää oikeuksia" kohdalla, jonka vuoksi jo kymmeniä vuosia on poliisin oikeuksia lisätty. Poliisin oikeuksia pitää suomessa jo ennen kaikkea supistaa, täällä poliisi saa täysin mielivaltaisesti jo tulla ihmisten koteihin!