Ovatko elintarviketeollisuudessa käytetyt lisäaineet vaarallisia? Avire-Kuntoutuksen ylilääkäri Veli-Pekka Valkonen pelkää, että näin on.
- E-aineita esiintyy suuria määriä esimerkiksi koulu- ja laitosruoassa. Jos kotona vielä jatketaan eineslinjalla, lapsi saa ruoasta kymmeniä eri lisäaineita. Siitä tulee soppa, josta eivät kemistitkään ota selvää, Valkonen sanoi tänään Ylen aamu-tv:ssä.
Silminnäkijä-ohjelma paljasti eilen, että esimerkiksi kinkkupitsassa ei todellisuudessa ole kinkkua. Ohjelmassa puhuttiin myös lisäaineista.
- On äärimmäisen vaikeaa tutkia ja näyttää toteen, mitä terveysvaikutuksia lisäaineilla on, Valkonen sanoo.
Valkonen kertoo itse huomanneensa, että puhdas ruoka tervehdyttää ihmistä. Valkonen jopa väittää, että lasten kausiflunssat ja suomalaisten lihavuus voisivat johtua lisäaineista.
- Ja mitä tämä tarkoittaa sukupolvien kuluessa? hän kysyy.
Valkonen ja johtaja Seppo Heiskanen Elintarviketeollisuusliitosta vihjaavat, että varoittelu rasvan saannista on yksi syy lisäaineiden käyttöön.
- Kevyttuotteissa lisäaineita joudutaan käyttämään, jotta saadaan samanlainen rakenne kuin aiemminkin, Heiskanen sanoo.
Valkonen myöntää, että rasva-asiassa hänen itsensä on katsottava lääkärinä peiliin.
- Kevythysteria on erittäin haitallista, Valkonen sanoi.
Valkonen muistutti, että hyvät rasvat ovat tärkeä ruokavalion osa.
Heiskanen perusteli lisäaineiden käyttöä ohjelmassa sillä, että niillä saadaan haluttu rakenne, ulkonäkö ja maku ruokiin. Heiskanen ei usko, että lisäaineet olisivat terveydelle vaarallisia.
- E-aineet ovat luonnonaineita. Niiden on täytettävä tietyt säädökset, Heiskanen muistuttaa.
Mitä ajattelet ruoan lisäaineista? Vastaa US-kyselyssä.

Kommentit
Hmmm...
Vehnän osalta lisäaineet johtuvat tehoviljelystä.
Muutama vuosi sitten tuli radiosta ohjelma jossa ranskalainen tutkija kertoi että vehnän sato oli muistaakseni 60 luvulta monikertaistunut ja tämä on aiheuttanut että vehnää sisältäviin tuotteisiin joudutaan lisäämään jauhoparanteita sekä "ns. oikeaa vehnää".
Suosittelen toimittajia haastattelemaan myös eläkkeelle jääviä Monsanton tutkijoita ...
Ruotsissa ei riitä pelkkä koodi purkin kyljessä...
"on äärimmäisen vaikeaa tutkia ja näyttää toteen, mitä terveysvaikutuksia lisäaineilla on, Valkonen sanoo".
Kaikki sellainen mikä on lisääntynyt, voidaan epäillä johtuvan ns vierasaineista.
Sellaisia ovat mm. yliherkkyys ja allergiat, lasten rauhattomuus ja keskittymisvaikeudet, ylivilkkaus ja aggressiivisuus. Kukaties astma ja diabetes?
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77686-aromivahvenne-totuttaa-lapset-syom...
Ei juuri tyhmempää ostosta
voi tehdä ruokakaupassa, kuin valita kevyt-margariinin.
Se on lisäainepommi, rasvat ovat epäterveellisimpiä kaikista ja maku on ala-arvoinen.
Jääkaapin aarteita
Siellä jääkaapissa lojuu 3 pakettia kolesterolitonta ja vähälaktoosista kevytmargariinia sekä jatkettua voita muovirasioissa. Taitaa vanhin olla jo vuoden. Odottelee yrttitietoisen miniän uudelleenkäyntiä. Turhaan. Miniällä on se sohvalla muriseva, sängyssä nukkuva, mustaturkkinen piski. Taidan sivellä ne rasvat sittenkin pilkkeiden pintaan ja käryytän ne tuolla uunissa. Eivät edes härskiinny eli se tarkoittaa, että pieneliötoiminta ei käynnisty vaikka vuoden ovat jo nauttineet terveellisyyttään.
Reilua normaalisuolattua voita on siinä vieressä vaihtunut tänä aikana monen monta pakettia. Sitä menee leivontaan, paistamiseen, leipäpalan päälle ja uuniperunaan. Hyvältä maistuu ja kaikki ainesosat ovat made in Finland. Tuoresuolattu kotimainen kinkku loppui juuri. Paistoin sen ylikypsäksi tuvan uunissa. Sopii hernekeittoon, leivän päälle ja kastikkeeseen. Täytyypä taas käydä tervehtimässä Viljapossun isäntää.
Eikös tuollainen
Eikös tuollainen suoranainen luomuilu ole virherpiipertäakkojen hommaa? Kai se sun possu on sentään tehotuotettua ja ja syönyt kunnolla lannoittettua viljaa? Ei kuulosta kovin miehekkäältä tuo sun luonnonmukainen touhu nimittäin.
"Miehekästä"
Onko tällainen "miehekkyys" kovinkin tavoiteltava arvo? Vastaan itse: se on pikemminkin lapsellista.
voi on myrkkyä
Näin sanottiin televisiossa.
Koittakaapas kaivella jostain Nelosella tiistaina 14.35 esitetty "Mitä ruokamme sisältää?".
Allekirjoittanut ei syö valmisruokia, paistaa ruokansa oikealla voilla, osaa käyttää aitoa kermaa ja laittaa ruokaansa Suolaa! Ja terveenä on pysytty.
"Sisältää kuitua"
kun jugurttipurkissa on yksi ananaspala. Ja typerä emäntä ostaa sitä kuidutonta dieettiä viettävälle sohvaperunalleen.
Suositellut sydänmerkit pakkausten kyljessä ovat huijausta nekin. Paljaassa ruisleivässä ilman päällyttä on rasvaa n, 2,7 %. Se on kotoisin rukiista. Sillä olisi pitkä matka sydänmerkityksi jugurtiksi, jossa saa olla maks. 1 % rasvaa.
Makkara ja muut ala-arvoiset lihatuotteetkin voivat olla sydänmerkittyjä, kun niissä on vähän vähemmän rasvaa ja suolaa kuin perinteisesti. Merkin takana on ilmeisesti kolestrolilääkeasioissakin huijarijärjestöksi leimautunut Suomen Sydänliitto.
Liittyy terveellinen-ruoka-keskusteluun yleensäkin...
"tuhansia sydänleikkauksia tehnyt ruotsalaiskirurgi D. Lundell on pyytänyt kaikilta anteeksi etenkin yhtä asiaa:
Sitä, että hän uskoi kolesteroliteoriaan ja opasti ihmisiä syömään väärin eli liian sokeri- ja tärkkelyspitoista ravintoa.
"Kun potilaita on väärin tieteellisin perustein kehotettu syömään kolesterolilääkkeitä, välttämään rasvaisia ruokia ja syömään paljon hiilihydraatteja, olemme luoneet mittavan lihavuus- ja diabetesepidemian. Epidemian, joka laajuudessaan hakee vertaistaan terveyshistoriassamme."
Light Cokis & DB2& Laardi
Perstuntumalta vois heittää että keinomakeutettujen virvoitusjuomien ja kakkostyypin diabeteksella & lihavuudella on jokin yhteys. Volyymikäppyrät taitaa olla aika samanmuotoiset ja samanaikaiset.
Onkohan tuota tutkittu jossakin ja onko tuloksia julkistettu?
Volyymikäppyrät
Minä voin myös esitellä sinulle viime kesältä volyymikäppyröitä hukkumiskuolemista ja jäätelön menekistä. Ne ovat muuten aika samanmuotoisia ja samanaikaisia.
Yleisesti minusta on hieman huvittavaa että usein niin ilmastonmuutos-, maahanmuutto- ja rahajärjestelmäkriittiset nettilehtien kommenttipalstojen vakiokäyttäjät nielevät kritiikittä vielä kymmenen vuotta sitten lähinnä new age -hörhöjen piirissä esiintyneen lisäainehysterian. Jostain syystä, vaikka lisäaineista on vouhkattu 30 vuotta, kukaan ei ole tähän päivään mennessä pystynyt tekemään ainuttakaan tieteellistä tutkimusta niiden haitoista.
Huolestuttavinta asiassa on, että jopa 10 vuotta lääketiedettä opiskelleet lisäainehysterian soikaisemat lääkärit eivät näemmä tiedä influenssan olevan viruksen aiheuttama sairaus.
tässä taas yleistetään
Kaikesta huolimatta suomessa on maailman puhtaimmat lisäaineet!
kaikki ruuat ovat kohta kaupoissa Kevyt-kevyt-kevyt
olisiko sittenkin parempi, että olisi ihan tavallista ruokaa, ja jokainen pienentäisi syömiään annoksia tai korvais osan vaikka porkkanoilla, joilla kummasti keventää kalorimäärää
vaihtoehdot?
muuta ei myynnissä ole kuin e-paskaa joka kaupassa joten ei ole oikeita vaihtoehtoja tarjolla nykyään...ja kun mainittu e-paska jo maksaa maltaita niin paljonko kultaa tarvittaisiin sitten kauppaan mukaan jos sieltä oikeaa kunnon ruokaa olisi saatavissa? tämä on tätä teho yhteikunnan ajattelua ja toki myös elintarviketeollisuuden hyväksi kokemaa bisnestä eviran luvalla ja eu:n myötvaikutuksella...eli siis ed.mikä vaihtoehdoksi?!
Ruoka on hyvä vaihtoehto
Vaihtoehtona on ruoka. E-terästetyn kuran hintaan saat kunnollista ruokaa. Mitä alhaisempi jalostusaste, sitä parempi. Tietenkin aivan halvimpien eli mikropizzojen hintaluokkaan on vaikea päästä, mutta jo puolentoista euron hintaiset einesmössöt on helppo voittaa paitsi hinnassa, myös tietenkin laadussa.
Mitä taas tulee noihin marinoituihin broilereihin sun muihin, niin hinta on sama. Kun ostat 400g lisäainemarinoitua broileria tai saman määrän naturellina, niin edellinen on noin 20% halvempaa. Lihaa tosin siinä samassa määrässä on noin 30% vähemmän. Tyypillinen 400g pakkaus sisältää 280g lihaa, joten tietenkin se maksaa vähemmän. Marinadin tärkeimmät ainesosat ovat vesi, rypsiöljy ja neljäntenä glukoosi, eli käytännössä ilmaiset raaka-aineet. Kolmosena on hunajaviinietikka, hunajan maun ainoa lähde. Mieti, onko oikeasti järkevää ostaa veden ja öljyn sekoitusta!
Fenyylialaniini
Mitähän tuo "sisältää fenyylialaniinin lähteen" tarkoittaa noissa kevytjuomissa?
ei toki ole mitään myrkkyä, mutta liittyy erääseen sairauteen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenyylialaniini
no aspartaamihan se on e 951
no aspartaamihan se on e 951
kyllä kyllä - linkistä luettavissa
"Aspartaamin hajotessa elimistössä vapautuu fenyylialaniinia, minkä takia sillä makeutetut elintarvikkeet tulee varustaa varoituksella ”sisältää fenyylialaniinin lähteen”
E-paskat voinee välttää
Ainakin suurelta osin, kun ostaa vain perunoita, vihanneksia jauhelihaa (?) yms. perusaineksia. Suurin osa E-moskasta on eineksissä. Vähän työläämpää se on, mutta mun poikani ainakin rakastaa vanhantyylisiä ruokia, nyt kun olen alkanut niitä tehdä säännöllisesti.
Näin olemme tehneet jo pitkään, eli suosimme perusruokaa
Itse tehty yksinkertainen perusruoka on maukasta ja terveellistä tai ainakin vähemmän epäterveellistä kuin valmiit einekset ja muut "ruoka"teollisuustuotteet.
Tuntuu jotenkin koomiselta
Tuntuu jotenkin koomiselta kutsua vuosituhansien saatossa kehittyneiden ruokakulttuurien viimeisimpiä tuotoksia vaatimattomasti perusruuaksi. Sata vuotta taaksepäin köyhän perusruoka oli aika lailla askeettisempaa, hyvä että sillä pysyi eri puutostilojen yläpuolella. Todellisuudessa elintarviketeollisuus voitonriemu silmissä minimoi koko ajan elintarvikkeiden ravintoarvoa ja pakottaa ihmiset syömään pian paskaakin luonnottomampaa mömmöä.
Ilman e-paskoja vuodenvaihteesta....
ja hyvältä tuntuu! Muutama vuosi onkin jo mennyt niin, että yhtään lihaa tai kalaa ei ole tullut kaupasta haettua vaan on syöty vaan riistaa ja villikalaa. Nyt vuodenvaihteessa alettiin kokeilemaan, miltä e-aineeton elämä tuntuu. Mitään pitkälle jalostettua ei voi ostaa, mutta eipä ole kyllä tarviskaan. Ainoa ongelma täällä syrjäperällä on ollu juusto; isosta kaupungista saa e-aineetonta juustoa ettiä. Mustaleima-emmentalia kun ei viitti koko aikaa syödä. Leivät me on kanssa tehty itte jo pitkään. On se käsittämätöntä miten tietyissä leivissäkin on paljon kaikkea lisättyä.
Kuluttaja määrää
onko leivässä ja juustossa säilöntäaineita.
Helppoa. Emme osta sellaisia. Tuotanto loppuu heti. Itse en osta ikinä sellaisia.
"E-aineet ovat luonnonaineita"
"E-aineet ovat luonnonaineita"
Mitä sitten? Botuliikin on luonnonaine eikä se tee siitä mitenkään terveellistä.
Ajatus
E-vero! Moninkertaistetaan E-myrkkyjen hinta, eiköhän käyttö vähene.
Juuri näin
E-lisäainevero saisi olla 500 eur/kg lisäainetta. Vasta tämän luokan vero - tai kovempikin - tuntuisi lopputuotteen hinnassa ja alkaisi vaikuttaa ostopäätökseen.
Hmm..
tuskin turhat lisä- ja säilöntäaineet ainakaan erityisen terveellisiä ihmisille saati aineenvaihdunnalle on.
Vanhanaikaiset kala-, liha-, leipä- ja juustotiskit takaisin lähikauppoihin! tiskeillä voisi olla myös valmiiksi tehtyä lämmintäruokaa tarjolla ilman turhia kemikaaleja. Vähentäisi lisäaineita ja lisäisi sosiaalista vuorovaikutusta, eli olisi ihmisille hyväksi monesta eri näkökulmasta.
Kannatetaan, mutta
Lihatiskille tarvitaan ammatti-ihmisiä ja kaupoilla on pidennetyt aukioloajat. Siitä seuraa vuorotyö. Siitä seuraa vuorotyölisät. Liha-, leipä- yms. palvelutiskeistä seuraa terveystarkastajan käynnit. Siitä seuraa lisäkuluja ja -investointeja. Saamme myös jakeluongelmat pieniin yksiköihin. Kotivalmistusta ja -teurastusta ei ole. Siitä seuraa lisää välikäsiä. Siitä seuraa lisäkustannuksia ja hinta nousee taas. Välikädet ja pidenneet jakelutiet merkitsevät säilyvyyden varmistamista varmuuden vuoksi. Se merkitsee lisäaineita ja stabilisaattoreita. Sanalla sanoen. Olemme organisoineet itsemme ulos lähiruuasta ja lisäaineettomasta ruuasta. Jatkuvaa kasvua.
Onpas vaikeaa
Saako sikafarmari ite teurastaa sian? Jos saa niin saako sen paloitella ja syödä itse?
Entäs jos saa paloitella niin saako myydä ite? Jos saa myydä ite niin tarvitaanko siihen kuinka monta viskaalia&lupaa?
Jos jättää nou muodollisuudet väliin ja katsoo vaan pelkkää asiaa niin eikös se olisi avan luonnollista että maaseudun asukkaat hakis lihat suoraan farmarilta. Ajellanhan siellä muutenkin pitkiä matkoja markettiin.
Vai onko maajussin vapaudet tuolta osin plokattu viranomaisten & Kartellin toimesta niin vaikeuksi ettei maksa vaivaa?
Luvanvaraisuudesta
Kyllä nuo luvat on varattu vain kartelleille, nykypäivänä.
EU riistää
Ennen teurastettiin ja syötiin oma kasvatettu terve liha. Nyt tämä EU:n ja kotimaan herraliuta ja pataljoonat vahtii kun mykkä tavaraa ettei vain missään saisi olla omatoiminen....voihan perk!!
Ennen syötiin ... ennen tehtiin
Entisillä syömisilä ei ole merkititystä, koska entinen työ kulutti saadun energian, joten ylipaino ei vaivannut.
EU saati herraliuta ei vaikuta ylensyöntiin, se on ihan omatoimista.
Poroa ainakin saa suoraan poromieheltä
Paketit on valmiiksi pakastettuja, mutta kaiketi tuorettakin saa jos itse/tuttu noutaa. Lapissa asioista pystyy yleensä sopimaan.
Kannattaa googlata tai katsoa esim.
http://www.savukoski.fi/ostaporo/tuotteet.htm
Entä hyvinvointi ja terveysvaikutusten kustannukset...
..siis jos arvioidaan vaikka terveellisen ruoan ja sosiaalisen vuorovaikutuksen myönteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja terveydenhoidon kustannuksiin verrantona kielteisille vaikutuksille?
Jep
"Mitä sitten? Botuliikin on luonnonaine eikä se tee siitä mitenkään terveellistä."
Kuraresta puhumattakaan.
luonnosta
Marjat sienet kalat ja riista, kaikkea löytyy Suomen luonnosta. Omaa viitseliäisyyttä kyllä nykyihmiselle pitää opettaa, jotta luonnosta puhdasta syötävää saisi. Totta on, että meitä onnettomia huijataan einesteollisuudessa. Jätetään lightit hylyyn, kyllä ne sieltä pian katoavat kun kierto hidastuu.
Ongelma on...
...silti se, että kaikkia ei villi luonto voi ruokkia. Meitä on niin paljon. Pidän itseäni ja perhettäni etuoikeutettuna, kun voimme vielä elää luonnonmukaisesti ja syödä vaan vapaana kasvanutta.
Mutta vaikka luonto ei voi kaikkia ruokiakaan, ei se ole tekosyy tälle e-helvetille jossa suurin osa ihmisistä elää.
Kyllä kai vähän voi vaikuttaa
Jos jätämme Light-paskat hyllyyn, kyllä se varmasti vaikuttaa kartellien himoon tunkea niitä hyllyille. Suuri ongelma on se, että kovin moni vielä uskoo light-juttujen autuaaksitekevään vaikutukseen.
Kauppojen hyllyt
Olin kauhuissani puolitoistavuotta sitten Suomessa käydessä, kun kaikissa kaupoissa juusto, maito, liha jne. hyllyt olivat täynnä kevytpaskaa ja hylapaskaa.
Vain pieni osa juustohyllystä ja makkarahyllystä oli omistettu normaaleille tuotteille.
Oikeaa alkuperäistä jahtimakkaraakin löysin vasta Kuusamossa käydessä. Etelä Suomen kaupoissa vain kevyt- ja hylapaskaa kevytpaskan perään. Valkoiseksi värjättyä vettä myyvät maitona, hyi h*tti.
Onneksi tuo hulluus ja villitys ei ole eikä todennäköisesti koskaan rantaudu Etelä Afrikkaan.
Mikäs vika hyla-tuotteissa muka on?
nehän antaa maitoallergikoille mahdollisuuden nauttia maitotuotteista.
Heille maito aiheuttaa ilmavaivoja ja vatsan vääntelyä.
Ei hyla-tuotteita tarvitse normaali suomalainen, mutta sille joka tarvitse, ne antavat oivan lisän ateriavalikoimiin
http://en.wikipedia.org/wiki/Lactose_intolerance
erityisesti Afrikassa maitoallergia on hyvin yleinen!!! linkin mukaan
The prevalence of lactose intolerance in South Africa
is estimated at 11.03%.!
http://www.dairy.co.za/Health-Professionals-Lactose-Intolerance/tabid/11...
Hyla-tuotteille olisi siellä siis todelliset markkinat! :)
Ei tasan anna
Jos on maitoallergia, ei elimistö pysty sietämään maidon proteiinia. Ei siinä vähälaktoosisuus auta.
Näkemyksesi on valitettavan yleinen ja maitoallergikolle erittäin haitallinen.
Jos puhutaan laktoosinsietokyvyn vähäisyydestä eli laktoosiintoleranssista, Hyla (TM) voi hieman auttaa, kun on autettu elimistöä pilkkomalla jo osa laktoosista tuotantoprosessissa. Riippuu siis intoleranssin tasosta, voiko käyttää vähälaktoosista, vai pitäisikö olla kokonaan laktoositonta.
Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, kuinka kaikki allergiat on saatu ihmisille aiheutetuksi viime vuosikymmeninä ja kuinka paljon lääketeollisuus nettoaa sillä tuloksella.
Totta; kaupassa on sekä vähälaktoosisia että laktoosittomia
tuotteita. Kannattaa lukea tarkkaan. Jokainen tietää itse, kumpi käy tai ei käy.
Hyla-tuotteet ovat enemmänkin Valion tuotekehittelyä kuin lääketeollisuuden, mutta mene noista nyt sitten vannomaan.
Ennen vanhaan ei tunnettu kuin heinänuha ja kissa-allergia!
:)
Totta
Odottakaapa vaan
Ei mene varmasti kahta viikko kun Suomen Bush THL:stä tulee varoittamaan että kevyttuotteiden hylkääminen aiheuttaa ennennäkemättömän lihavuusepidemian.
Niin ja mainittakoon vielä se että Puskaa tuossa harmittaa vain se että margariiniosakesalkku näivettyy.
Itse tein päätöksen viime toukokuussa etten syö mitään minkä nimessä mainitaan "KEVYT" ja hyvin on mennyt; paino tullut alas n. 10 kg.
Sehän noissa KEVYT
Versioissa huvittaa kun ne maksaa paljon enemmän kun oikea versio esimerkiksi aito voi. Maustamattomat broilerifileetkin pitää nykyään "suolata miedosti" ett' saadaan 20 painoprosenttia vettä pysymään kiinni lihassa ennen pannulle menoa. Siinä vaiheessa se sitten sihahtaa höyrynä ilmaan tuo 20%.
Naisethan niitä ostelee ja paras tapa päästä eroon niistä on käydä ite kaupassa. Silloin ei jääkaappiin ilmesty Hötöä ja muuta Filleria sisältäviä höpötuotteita.
Esimerkiksi juusto. Voi helvetti mitä pahvia kaupataan juustona. 5% rasvaa, ei sillä oo mitään tekemistä juuston kanssa. Tai jotain Rypsiöljytekeleitä.
"E-aineet ovat luonnonaineita"
eh... excuse mua silmään...?
Hyla
(siis piti vastata 11:33 salakankeen: The prevalence of lactose intolerance in South Africa kirjoituksen tuossa ylempänä, mutta tämä nyt tulikin tähän)
Jep jep, mutta täällä kaupoissa saa hyla tuotteita etsiä suurennuslasilla - vaikka tuo ns. laktoosi-intoleranssi on yleinen.
Ne hyla tuotteet jotka Suomen ajoilta muistan oli pahan makusia (ok, makuasioista ei voi kiistellä).
Täällä hyla maidot on pakattu pahvisiin mehupurkkien tapaisiin tiiliskiviin. Ne säilyvät avaamattomina puoli vuotta huoneenlämmössä. En koskisi tikullakaan.
Kaikki muu maito on samaa kuin Suomessa ennen oli sininen ja punainen, jotka säilyvät avaamattomana max. 3vrk.
Muissa tuotteissa en ole hyla merkintöjä nähnyt. Pieni piereskely ei haittaa.
Meidän maalaisperhe ei koskaan potenut allergioita yms. toleransseja. Mutta äidille kehittyi vanhana laktoosi-intoleranssi lääkehoidon seurauksena. Hän sai siihen apteekista jotain jauhetta jota jos otti lusikallisen aamulla, niin pystyi vastalypsettyä maitoa ja itsetekemää voita (ja kaupan punaista voita) syömään ilman vatsanväänteitä.
Siis, eikö luulisi olevan sellaisia 'mömmöjä' nykyisin, jotka helpottavat niiden oloa joilla laktoosi-intoleranssi on ongelma?
Otin tuon 'hyla paskan' esille koska ajattelin, että miksi kaikki pakotetaan käyttämään hyla tuotteita vähemmistön vuoksi. - Miksi kaupoissa reilusti enin osa tuotteista on hyla merkittyjä. Miksi perinteisille tuotteille on varattu vain puolen metrin pätkä 10 metrin hyllystä?!
Maitohylly on nykyisin jotain aivan muuta kuin muutama vuosi
sitten. Marketissa saattaa olla toistakymmentä metriä pitkä kylmäkaapisto vain niitä varten ja erilaisia maitotuotteita satoja. On todella valinnan varaa! Eikä tarvitse ottaa, ostaa Hyla-tuotteita jollei halua. Löytyy vielä punaista maitoakin myynnissä. Uutuutena Maitojuoma, joka on ns. keinomaito jota monet voivat juoda jos "oikea" maito ei käy. Maistuu ihan maidolle, muuten.
Ensimmäisen sukupolven "hyla-tuotteet" maistuivat makealta, koska ne oli vain kuumennettu ja maistuivat siis keitetyltä maidolta. Nykyisin ei ole enää tuota haittaa, vaan hyla-maitotuotteet ovat hyvänmakuisia ja raikkaita.
http://www.tuotewiki.fi/wiki/Laktoositon_maitojuoma_%28Valio%29
Aivan
Suoraan navetasta kannettu maito ei todellakaan aiheuta mitään ongelmia.Monet ovat todenneet,että Valion maidonkäsittelyprosessi muuttaa maidon laktoosi-intoleranssiongelmaksi.Tämän voi testata ostamalla Lidlin ulkomailla prosessoituja tuotteita.
THL on pelkkä lääketehtaiden sompi
Terveellisessä ruuassa ei ole E-merkintää.Niin yksinkertaista se on.
Kysykääpä lihataloilta
Olen vertaillut leikkeleitä, suomalaisissa leikeleissä yleensä 80% lihaa, parhaassa 90. Lidlin leikkeleissä jopa 97% lihaa
En viitsi kysyä
Äänestän lompakollani ja ostan leikkeleet Liiteristä, silloin kun ostan.
Hyvä Suomi
Maailman puhtaimmasta luonnosta ja raaka-aineista, maailman paskinta ruokaa. Onko nyt ihan varma, ettei rakennusyhtiöt ole mukana elintarviketeollisuudessa?
Seppo Paatelainen
Entinen Atrian toimitusjohtaja taisi olla aikaisemmin jonkun betonielementtifirman tappi. Joten ei se nyt ihan mahdotonta ole vaikka betonivellit ja lihat olis vähän sekoittunut...
Samat omistajat
Näillä eri yhtiöillä on todennäköisesti enimmäkseen samat omistajat. Ja yhtiöillä mahdollisesti ristiinomistusta jne. Suomi, tuhansien kartellien maa! (taisin liioitella pikkuisen, kymmenet osuu kai lähemmäksi?)
Tästlähtien toimimme ohjeesi mukaan! :))
"Mitäs, jos lopetettaisiin joukolla typerä itsemme myrkyttäminen ja siirryttäisiin puhtaisiin, aidoista raaka-aineista valmistettuihin elintarvikkeisiin, vietettäisiin valtaosa vapaa-ajastamme liikkuen ja kaikenlaisia, kuntoa ylläpitäviä askareita tehden?"
Kartellien luvattu maa
Eikös jossain lukenut, että Saksassa olisi luomuruuan osuus 20%, kun Suomessa se on jättimäiset 1,5% - jopa etelänaapurin kauppojen hyllyt on siinä mielessä ihan kun toisesta maailmasta.
Täällä sen sijaan vaan S&K&THL-kartellimonopoli jyrää kaiken - myös ihmisten lompakon ja terveyden - yli.
Herätys tutkiva media... poliisitutkinnan paikka..
Kierrän markettien eineshyllyt, margariinit, leivät, muoviin pakatut kalat, kanat ja lihat kaukaa. Samoin mikään marinaadi ei kelpaa, ellen ole sitä itse valmistanut. Olen nirso ja ronkeli, koska kukaan muu kuin minä itse ei terveydestäni välitä pätkääkään.
Ala-arvoinen nykyään myytävä ruoka on niin hitaasti tappava myrkky, ettei kukaan kykene, eikä suostu niistä haitoista vastaamaan.
Kun varoo em. sotkuja, vainoharhaisuuskin alkaa olla hyve ihmisen terveyden takia. Vain luomu- lähiruoka on lähitulevaisuuden ehdoton tavoite suomalaisten pöytiin.
Kannattaisi ottaa ranskalaisesta arkiruokakulttuurista mallia, siellä on järki pysynyt päässä, keittiössäkin.
Kansa lihotetaan ja suonet tukitaan margariinilla, kevytlevitteillä, hiilihydraateilla. Näin sairastunut kansa saadaan elinikäisen lääkityksen piiriin ja eines- ja lääketeollisuus rikastuu. Julkisuudessa kun ei enää mikään muu tutkimus pääse läpi kuin em. mafian isolla rahalla masinoidut valikoidut tutkimukset.
Kansa ja päättäjät on totaalisesti aivopestyt THL'ää myöten.
Suomi astelee USA:n perässä tässäkin - tappaa itsensä
"syömällä"? Ylipainoisuus on Suomessakin jo melkoista, ei vielä USA:n luokkaa mutta se on vain ajan kysymys. 25 v viiveellä kuten aina, perässä tullaan.
Elämmekö syödäksemme vai syömmekö elääksemme!
Jokaisella olisi petraamista ja miettimistä.
Meissä piilee vielä suomalainen sisukkuus ymmärtää
"Gmo-ravintoketjulla tavoitteena on päästä hallitsemaan koko maailman elintarviketuotantoa, missä se on jo suurelta osin onnistunut. Se on tehokkaampi ja pelottavampi ase kuin mitkään pommit ja muu sotakalusto. Aluksi hintataso pidetään alhaalla, jotta kaikki luonnonmukaisuus tuhoutuu kannattamattomana. Sen jälkeen valta on rajaton ohjata ravintotuotanto- ja lääkitysketjua."
Seuraava aalto on lääkemafia. Lisäaineiden oireet piilotetaan keinotekoisilla jo valmiiksi 1990-luvulla kehitetyillä lääkkeillä. Lääkekauppa on se mikä kannattaa. Voi kaataa jopa valtioita, heidän valta.
Vaikuttaa siittiöiden kunnon ja lisääntymisen heikkenemiseen - Onko itsetuhovietti niin valtava, että uhraamme luomakunnan aivopesun tuoman ymmärrysvajeen, välinpitämättömyyden ja casinopelien tähden?
Meissä piilee vielä suomalainen suoraselkäisyys, omatunto ja sisu! Esille kaapista nyt. Vaikuttamalla onni kohdata meitä vielä voi.
"E-aineet ovat luonnonaineita."
Öljykin on luonnonaine. Saako sitä lisätä mämmiin koostumuksen parantamiseksi?
Vai voidaanko keväiset koirankakkaongelmat välttää siltä, että karkkitehdas kerää ne suklaarusinan pintakäsittelyaineeksi? Luonnonainetta sekin!
Ja mitä me turhaan mittaillaan sisävesikalojen elohopeapitoisuuksia? Luonnonainetta sekin on.
Pieni lapsikin tietää että vaikka kärpässieni luonnonaine, niin siihen ei saa koskea kuin korkeintaan pitkällä tikulla.
Olipa asiaton (tai asiantuntematon) kommentti elintarviketeollisuuden johtajalta. Kertoo joko ymmärryksen puutteesta tai tahallisest harhaanjohtamisesta. Kumpaakaan en näe eduksi kyseisellä tittelillä.
teollinen Alzheimer ja tautitilastot kasvussa
Tällä hetkellä kansalaisten turvallisuuden esteeksi voi muodostua urakoulutuksen kaventama käytäntö, allianssit, puutteellinen säännöstö, lait, asetukset ja valvonta. Yksi riskitekijä on viimeaikainen viranomais-asiantuntijoiden ymmärtämättömyys toimia kanslaistensa parhaaksi.
Olemmeko tilauslahjakansa amerikanruokamallisuosituksen mukaisesti mikromaana lääkejättien testipopulaatioksi. Onko kansalaiset jo myyty tietämättämme kemikaalikokeisiin, puolueidenko kauppatavarana? Miksi näin? Aspartaanimyrkkykin on niin pienellä tuoteselosteissa, että kuvottaa, vieläpä moniväritekstinä. Silmäsairauksia aiheuttavina tai pakko jättää lukematta, kun luupillakaan ei saa selvää.
Meissä piilee suomalainen omatunto ja sisu.
tulevaisuus teollisuustarjottimella - EI KIITOS!
Valmistautukaa vastaanottamaan tulevaisuus teollisuustarjottimella (mm. teollinen Alzheimer) tai vaihtoehtoisesti kansalaisten parhaaksi käynnistettävä yhteistyössä puolueista riippumaton herätysliike hyvien arvojen puolustamiseksi!
Meissä piilee vielä kuitenkin suomalainen suoraselkäisyys, omatunto ja sisu!
Heippa!
Lukekaapa esimerkiksi kirjat: Petos lautasella sekä Aitoa ruokaa. Ovat mielenkiintoisia (ehkei kaikille kuitenkaan).
Siis näiden "kevyt"-tuotteiden aikana - katsokaa ympärillenne - kaikki kulkevat nin pulleina, niin pulleina ja sitten tarjotaan taas laihdutukseen uusia "kevyt"-tuotteita. Vielä 50 vuotta sitten ei näitä kaikkia lisäaineita ja tuotantoprosesseja edes ollut keksitty ja silti elettiin. Bisnes on bisnes...
Kunnon ruokaa jokaiselle eikä mitään E-koodi -annoksia!
esim tanskalaiset on opetettu luulemaan että makkarat ovat
hyvin kirkkaan punaisia, siksi niihin pitää lisätä punaista väriainetta, muuten ne ei mene kaupaksi siellä
JOLLET harrasta kuntoliikuntaa - käytä vain kevyttuotteita
Vatsakkaat, sataviisikymmentäkiloiset, sataseitsemänkymmentäsenttiset ovat yleensä syöneet enemmän kuin kuluttavat.
http://www.youtube.com/watch?v=KwzOwP3WU4o&feature=fvwrel