Lauantai 26.5.2012

Vanhanen pääsi löysästä hirrestä - ”Kansalaisten on vaikea ymmärtää”

Luotu: 
22.2.2011 16:45
Päivitetty: 
22.2.2011 16:54

Entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk.) ei viedä valtakunnanoikeuteen Nuorisosäätiöjupakan johdosta. Eduskunnan täysistunto päätti asiasta hetki sitten. Perustuslakivaliokunta esitti eduskunnalle, ettei Vanhasta pidä asettaa valtakunnanoikeuteen. Valiokunta katsoi mietinnössään, että Vanhanen oli rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta se ei ollut törkeän tuottamuksellista, eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus tämän johdosta täyty.

Ennen istuntoa Vanhasen asian käsittelyn jatkon nähtiin olevan pitkälti Pentti Oinosen (ps.) käsissä. Oinonen kertoi pohtineensa tapausta viikon verran ja päätti lopulta olla viemättä asiaa eteenpäin.

Eduskunnan istuntosalissa kuulluissa opposition puheenvuoroissa painotettiin, että päätös on juridisesti oikein, vaikka se tuntuukin olevan kansantajun vastainen.

- Ymmärrän hyvin sen, ettei valtakunnanoikeus voi, eikä saa olla mikään moraalinen oikeus, vaan perusteiden on oltava juridisia. Olisko ollut tarpeen pohtia, olisiko tällä asialla ollut laajempaa yhteiskunnallista merkitystä? Jukka Gustafsson (sd.) kysyi puheenvuorossaan.

- Kansalaisten on vaikea ymmärtää ministereiden korkeampaa syytekynnystä, mutta se on voimassa oleva lainsäädäntö, totesi Raimo Vistbacka (ps.) puheenvuorossaan.

Myös kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehti piti selvänä, että Nuorisosäätiön kaltaista, pääministeritasolle yltävää, ei saa enää sattua. Lehden mielestä koko jupakka on vaarantanut kansalaisten luottamuksen päättäjiin.
Keskustan kansanedustaja Markku Rossi puolestaan syytti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaa Kimmo Sasia (kok.) siitä, että valiokunnasta vuoti tietoja julkisuuteen.

- Eikö vaikeneminen olisi ollut kultaa, ennen valiokunnan päätöksen tekemistä, Rossi hämmästeli.

Hän myös kummasteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan tekemän selvityksen hitautta. Myös kokoomuksen Lehti katsoi Vanhasen joutuneen kohtuuttomaan tilanteeseen.

Sasi myönsi myöhemmin, että Vanhasen tapauksen alkuselvittely kesti ”hieman liian pitkään”. Myös Jacob Söderman (sd.) kummasteli Suomessa vallitsevaa ”kirotun pitkän käsittelyn” periaatetta.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

ktsalmin

Eiks niillä olis ollu parempaa tekemistä kun tänhän tiesi miten tässä käy.

Seuraavaks pressa antaa sille jonkun mitallin "merkittävästä" työstä valtakunnan hyväksi.

karina

Hannu Mikael, täysin samaa mieltä, Pettymys on suurin nimen omaan Erkon Leirissä josta koko soppaa on koetettu hämmentää sossujen tuoella ja avulla!!! Mitä keksitte seuraavaksi Mikael ja Jutta putta?

ppitkanen

Täähän oli alunperinkin jo tiedossa että ei tästä mitään syytteitä nosteta, vaikka selvästi todettiinkin syllistyneen rikkomuksiin.
Aika he****sti lisää ihmisten luottamusta poliitikkoihin.

"...Valiokunta katsoi mietinnössään, että Vanhanen oli rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta se ei ollut törkeän tuottamuksellista...."

Eli rikoin vähän, mutta en niin kauhiasti, joten kaikki hyvin ja homma jatkuu. Kaverikerholla taas riittää nauramista eduskunnan saunassa....

karik

Nytkö siis luottamusasemassa oleva saa näpistää/ varastaa rahaa omaan käyttöön, jos vain on poliitikko tai ainakin hajamieliseksi rupeava poliitikko?

jussi vaarala

On puhuttu ministerivastuulaista - mutta puhutaanpa yksilövastuulaista jos sellainen olisi edes sosiaalisena ilmiönä - ja vallan sosiaalipsykologiasta nykyisessä Suomessa.

Ihminen valitaan kansanedustajaksi koska katsotaan että hänessä on yksilönä potentiaalia - että hänellä on arvostelukykyä ja myös arvopunnintakykyä toimia vaativissa kansakunnan lainsäädännön tehtävissä. Tietenkin kansanedustajana hän on vain yksi joukosssa ja usein aika kuuliainen osanen mm puolueelle.

Mutta sitten kun pääsee ministeriksi tuo yksilövastuu alkaa korostua - ja vielä enemmän se korostuu jos pääsee pääministeriksi.

Yksilövastuuseen kuuluu tehdä oikeita päätöksiä jotka ovat sekä realismin ja etiikan puitteissa niillä valtuuksien alueella jotka yksilölle suodussa tehtävässä kuten pääministerin tehtävässä on.

Silloin yhteisö EI ODOTA että yksilö pääministerinä seilaisi ja pujottelisi ohi realismin ja etiikan - että tekisi yksilövastuisena päätöksiä jotka eivät ole yhteisön realismin ja etiikan kannalta suotavia.

Matti Vanhasella on pitkä ura Nuorisosäätiöasiassa - ollut sekä valvojana, rahojen antajana, kohteena sekä myös Nuorisosäätiölle rahojen myöntäjänä tilanteessa jossa Nuorisosäätiö on jakanut tukuttain rahaa tarkoitukseen joka ei ole missään tekemisissä sen perustarkoituksen suhteen. Ja turha väittää etteikö Vanhanen olisi tiennyt asiasta ollessaan siinä noin monella tapaa mukana.

Mutta takaisin pääministerin rooliin. Lakia ei voi koskaan kirjoittaa - eikä pidä - niin että se kattaa kaikki mahdollisuudet porsaanreikien suhteen - samalla vieden yksilövastuun sillä perusteella että jos oli laissa porsaanreikä niin kun sen voi valita niin se on porsaanreiän vika eikä reiästä menijän.

Ja sitten kunnon yksilövastuuseen kuuluu tietenkin ettei pääministeri valitse porsaanreikää mistä edetä - että ei tee sellaista joka ei ole suotavaa vaikka ei olisi edes lakiin kirjattu. Sellainen on kunnon ministeri ja pääministeri - että tietää mikä on homman etiikka ja realismi. Ja jos tekee niin yhteisön pitäisi nostaa pääministeri heti virastaan pois.

Ja sitten alkaa se sosiaalipsykologinen farssi - kun yksilövastuuta on pääministerin virassa käytetty väärin niin sitten eduskunta, perustuslakivaliokunta, oikeuskansleri jne asettuu tälle kannalle - ei se ollut Vanhasen vika että teki rikoksen josta ei voi rangaista kun laki sanoo ettei voi rangaista.

Että suorastaan ollaan sitä mieltä että "se oli meidän vika eikä Matti Vanhasen vika että hän teki väärin". Ja sitten vielä jumalopillisilla persulausunnoillakin kaiketi ministerikipeydessä asiaa tuohon suuntaan ajetaan - "että kun Matti heitit meitä demokratian perusteita järisyttävällä vuorella niin me emme heitä sinua pikkukivellä takaisin".

Kas kun ei eduskunnassa sosiaalipsykologis-eettisessä sokeudessa ja farssissa kukaan todennut että

" on se sääli että Matti synnyit Suomeen ja jouduit sen takia vääryyttä tekemään".

Mutta miten helvetissä pieni alle 6 miljoonainen kansa joka on vaikeassa paikassa ja isolla maa-alueella ja merkittävällä rajapinnalla itään voi pärjätä isompien kansakuntien suhteen mihinkään ilmansuuntaan kun se tärvää yksivastuun sosiaalipsykologisesti tuollaiseen typertelyyn - oikein pääministeriä keulakuvana asiassa käyttäen nuorisolle kuin nähty on että

" se on meidän kaikkien vika Matti kun teit väärin".

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

moro

Kyllä ne kitalaki punaisena päätään osaavat aukoa, käyttäen Timo Soinin omaa kielikuvaa tässä.
Mutta, eivät kykene tekoihin kun tekojen aika olisi.

Ajatelkaa: Perussuomalaiset ilmoittivat tässä omalla tavallaan olevansa hovikelpoisia, eli ketkuttelijoiden, kokkareiden ja muiden demareiden parhaita kavereita.

Kansalla ei ole puolustajaa edes suurisuisissa Perussuomalaisissa. Ällöttävää totuutta, mutta reaalista totuutta.

Ray

Olisi ollut naurettavaa esittää Vanhasta valtakunnan oikeuteen.

Vanhan ajan kähminnät pitää saada pois, mutta esittelystä isossa asianipussa tehty päätös ei nyt voi olla riittävä peruste.

Samanlainen moka kävi aikoinaan Lindenille golf-avusuksissa. Ei varmaan edes huomannut tekevänsä sitä päätöstä.

Persut tulevat voittamaan vaalit. Jo nyt täytyy ruveta löytymään tolkkua. No Oinonenhan nukahti puoluetukiasiassa. Siksi tuli tolkkukanta persuiltakin. Ei voinut kuitenkaan hereillä kannattaa. Maine säilyi paremmin.

Vanhasesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kovan duunin hän maan eteen teki.

Nyt vain tukemaan pääministeri Soinia.

Karjalan poeka

Jätetään piirtämättä ne numerot, jotka seuraavissa vaaleissa edustavat savijaloilla seisovia rappiopuolueita!!!! Vaikkapa uusilla yrittäjillä ei olisi mitään erikoista annettavaa niin antakoot savijalkaisille sellaista keppiä, että seuraavalla vaalikaudella olisivat nöyrempiä ja muistaisivat edustavansa kansaa. Nykymeno on mennyt niin villiksi, ettei poliittisen piirin eläjää enää kriminaalista erota vaikka kuinka tihrustaisi.
ÖKLÖTTÄÄ, ELLOSTELEE YÖKÖTTÄÄ

donCarlos

95 vuotta on eduskuntaan äänestetty edustajat, ja Suomen talous on pysynyt pystyssä. Näin taatusti tulee tapahtumaan nytkin, ja lait säädetään samassa järjestyksessä.

Suomen kansantaloudella on todella pieni liikkumavara, ja silloin perusteettomat vaalilupaukset jäävät toteutumatta.

Katsotaanpa vuoden päästä, mikä on muuttunut ja mihin suuntaa.

Totean ykskantaan, ei mikää!

jarmolauros

Sanon sen vielä paremmin: Oinonen on kotouttanut perussuomalaiset tänään alkukotiinsa, maalaisliittoon.

donCarlos

ei kannata pyrkiä eduskuntaan. Tämä on eduskunnan yksimielinen päätös, ei mikään lehdistön joukkolynkkaus, vaikka sitäkin yritettiin eilen vielä A-studiossa. Eikö Ylelläkään ole parempaa tekemistä; ensin mönkäänmennyt lautakasa, ja sitten tämä.

Tulivat varmaan maksamaan monikymmenkertaisesti tuon "yleisen intressin".

Sen takia oikeus ei antanut Neloselle lupaa tuoda julkisuuteen Ilkka Kanervan esitutkintamateriaalia, koska taas olisi lehdistö ja keskustelupalstat herkutelleet asialla vaikka eivät olisi ymmärtäneet hölkkäsen pöläystä koko aineistosta!

puutarhamies

En pidä Vanhasta syyllisenä.

Mutta Kanki-Kaikkonen hoksasi varmasti, kun vaalirahoituksen tukiyhdistyksen lisäksi hänen yksityiselle pankkitililleen maksettiin suorituksia Nuorisosäätiöstä.

Mihin rahat on käytetty? Kanki ei vastannut. Rikostutkinnassa se selviää.

TakojaIlmarinen

SimoMakela olet varmaan näitä sontakuopan kepulaisia.
Tottakai Nuorisosäätiön rahoja saa käyttää vaalimainontaan ja samalla olla myöntämässä RAY rahoja nuorisolle!
Huijari mikä huijari - sitä ei miksikään eduskunta muuta!

Ikiteekkari

Entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk.) ei viedä valtakunnanoikeuteen Nuorisosäätiöjupakan johdosta. Eduskunnan täysistunto päätti asiasta hetki sitten. Perustuslakivaliokunta esitti eduskunnalle, ettei Vanhasta pidä asettaa valtakunnanoikeuteen. Valiokunta katsoi mietinnössään, että Vanhanen oli rikkonut tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan, mutta se ei ollut törkeän tuottamuksellista, eikä perustuslain syyksiluettavuusvaatimus tämän johdosta täyty.

Näin hyvät kansalaiset toteutuu oikeus?
Vai toteutuuko Kimmo Sasi?
Tämä on kädenojennus epärehellisyyteen Suomen eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan toimesta.
Hävettää olla suomen kansalainen. Koko maailma nauraa meille, kun terävän kansan itse valitsemat "marjonetit" tekevät mitä haluavat laista piittaamatta ja selviytyvät siitä ilman minkäänlaista juridista seuraamusta.

jussi vaarala

Persujen saatua gallupien supernousun he ajattelivat että voivat nojautua siihen - ja alkaa ikäänkuin valmiiksi samaistumaan valtaan ja maan tapaan vallasta.

Kuten tänään nähtiin.

Voe voe - ei se kansan kannatus tuota linjaa tainnut ihan tarkoittaa.

PetSu

Kerrohan Persu Oinonen moniko lehtikeisari soitti, että sano nyt siellä kopissa, että 20 000 on niin suuri raha, että PAKKO se Vanhanen on viedä Valtakunnanoikeuteen.

Suurin onnettomuus ja huokaus kävi läpi satojen lehtien ja muun median toimitusten, kun ei tullutkaan tivolia.

Mielestäni tässä on näytelty Demareiden Kosto Vol I loppuun, mutta sitähän ei tiedetä koska saamme nähtäväksemme Demareiden Kosto II ja sitten Demareiden paluu I ja sitten muutama Hevosmies ratsastaa kohti auringonlaskua ja tavaanrannalla leijallee joukko korppikotkia.

Appi

Mielestäni päätöksessä tuli ilmi, että jääviys oli olemassa, mutta syytekynnys valtakunnan oikeuteen ei ylittynyt. Siinä on siis kaksi perusasiaa, joilla on merkitystä. Ensiksiksi jääviyden määritelmä täsmentyi ja toiseksi tuli pohdittua, millä tavalla syytekynnys ylittyisi. Molempien asioiden juridisen pohjan selvittäminen on eduksi.

Jacob Söderman totesi, että virkamies olisi vastaavassa tilanteessa saanut sakkoja tai huomautuksen. Virkamies ei siis välttämättä olisi edes menettänyt virkaansa. Siksi voidaan ihan hyvin kysyä, miksi asia olisi pitänyt viedä valtakunnan oikeuteen? Mitä sillä olisi saavutettu? Olisiko 30 päiväsakkoa muuttanut jotenkin asiaa?

Tietysti voidaan kansan toimesta toivoa mitä tahansa kansantuomioistuinta, mutta sillä ei olisi mitään järkevää juridista pohjaa. On hyvä kuitenkin muistaa, tuo tuki myönnettiin jäävinä Nuorisosäätiölle, joka puolestaan antoi tukea presidentinvaalia varten. En usko yhdenkään presidentinvaaliehdokkaan itse hoitaneen vaalikamppanjaansa tai sen varojen keruuta tai kirjanpitoa. Jos näin olisi asian laita, niin kovin on pienet presidenttiehdokkaan taustavoimat. Tässä asiassa pidän siis ratkaisua aivan oikeana.

On aivan toinen asia jatkon kannalta mitä tulee esille Nuorisosäätiön tukivarojen muusta väärinkäytöstä. On hyvä muistaa, että tämä asia on vielä tällä hetkellä täysin käsittelemättä. Niiden tukien osalta, jotka on jaettu eduskuntavaaleissa on asia aivan toinen. Niissä edustajaehdokkaan vastuu on toista luokkaa ja nimenomaan henkilökohtaista. Ehdokkaalla ei ole myöskään mitään parlamentaarista suojaa. Niiden osalta odotan, että tuomioiltakaan ei vältytä. Antti Kaikkonen tulee melko varmasti saamaan sakkoja ja epäilen, että tämä ei tule edes riittämään. Oma arvaukseni on hänen saavan 3 - 6 kuukautta ehdollista ja jos mahdollista menettämään vaalitukena saadun hyödyn valtiolle. Nuorisosäätiöllekin tulee jotain seuraamuksia, mutta sitä on vaikeapi veikata.

RAY:ssä toiminut päällikkö (en muista nyt nimeä ulkoa) on sen sijaan syyllistyt sekä lahjoman antoon, lahjoman vastaanottoon, luottamusaseman väärinkäyttöön, rahavirtojen organisoimiseen jne.. Summat ovat myös niin suuria, että oma arvioni on sakkoja, ehdollinen vankeustuomio noin 1 vuotta. Hänkin voi menettää henkilökohtaisesti rikollisella tavalla saamansa rahallisen hyödyn valtiolle joka lehtijuttujen perusteella voisi olla jopa 50 000 euroa.

No nämä on nyt näitä maallikon arvauksia. Mielestäni näissä asioissa on kuitenkin kysymys täysin eri luokan jutusta, kun Vanhasen jääviysjutussa. Niissä rikotaan RAY:tä koskevia lakeja, säätiölakia, jääviysperiaatteita jne.. Tässä yhteydessä kansa tulee saamaan sitä verta mitä odottaakin on se sitten kohtuullista tai ei.

Ken Haven

KMS ja Kelkkatehtaa, Nova-Group palaavat kummittelemaan, niin kauan kuin kepuumus ei korjaa Kankikaikkosia ja kokovartaloita pois kuleksimasta.

Mutta VOI SURKEUTTA, hieroja kansanedustaja Oinonen, se oli siinä, nukkumaan palaavat ne kaikki tuhannet äänestäjät, ne kaikki olivat puoliksi jo nousseet sängystä, mutta teistä PERSUISTA loppui "veto"...

En yllättyisi jos tähän liittyisi "sopupeliä"?

VAALIUURNALLA 2011 EI PIDÄ SÄÄLIÄ! ÄÄNESTÄKÄÄ UUSIA EHDOKKAITA! KAIKKIA MUITA KUIN TUPUA, HUPU ja LUPUA! Vihreätkin saa unohtaa:)

Kim Lindblom

Lehtitietojen mukaan on varusmies kertonut, että kouluttava yliluutnantti puhui Halosta koskevista näkemyksistään varusmiehille ampumaharjoituksessa kaksi viikkoa sitten. Varusmiehen mukaan upseeri sanoi, että puolustusvoimien komentajaksi ei sovi nainen. Yliluutnantti totesi samalla Halosen olevan kommunisti. Myös aiempi toimiminen Setan puheenjohtajana tekee Halosesta yliluutnantin mukaan sopimattoman ylipäälliköksi.
Omana näkemyksenä totean, että tarinan yliluutnantti on täysin oikeassa.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/

donCarlos

Jos itse olisit vaikkapa alokkaana mennyt haukkumaan rykmentin päällikön, ei varmaan olisi ollut pääsyä lomille. Pidennettyä olisi tullut.

Sitäpaitsi hän ei voi vedota sananvapauteen suorittaessaan virkatehtävää. Häntä sitoo silloin palvelusäännöt.
Luulenpä, että ylennyksiä ei ole vähän aikaan tulossa eli hänen uransa valtion leivissä on ohi, mutta se on tuollaisen kusipään oma valinta.

Bone

Aijaijai, kun on taas ollut herkullisen vaikeaa tehdä päätös. Jos juridiikka sivuutetaan ja tarkastellaan koko jupakkaa moraalin ja etiikan näkökulmasta, olisi Lautanen tietenkin pitänyt tuomita. Ja moraalisen tuomion lienee saanutkin - kansalta. Tässä asiassa kansaa ei varmaan oikeastaan edes kiinnosta juridisesti oikea ratkaisu kuin korkeintaan siinä mielessä, että tällaisen päätöksen mahdollistava laki on niinsanotusti perseestä.

Sattui niin ikävästi, että ovat nuo vaalit ihan kohta. Päätöksentekoon osallistuneet broileripuolueet ovat tietenkin haistaneet, mikä vaikutus tällaisella moraalisesti vähintäänkin arveluttavalla päätöksellä on äänestyskäyttäytymiseen. Toisaalta taas "omia" ei millään, ei sitten millään haluttaisi uhrata, eikä juridiikkakaan uhraamista tuntunut tällä kertaa sallivan. Tulisilla hiilillä ovat istuneet, kun valinta on tehty.

Ainoa lohtu broilereille taitaa olla se, että PerSut äänestivät myös syyttämistä vastaan...

Brandheim

Nyt kun on haukuttu persut ,äänesti he miten vain,niin sovitaan että tehdään lakimuutos seuraavalla kaudella.

Siis kaikki jotka äänestävät ketä hyvänsä, samalla ilmoittavat edeskuntaan pyrkivälle, että asia täytyy korjata.Jollei jäävää omassa asiassa, niin sanktiot tulee.
Rajanvedon saa suorittaa lakivaliokunta.

hanari

Mutta mitä mieltä olette kansanedustajasta, joka puheessaan toteaa rikoksen tapahtuneen, mutta ei täytä velvollisuuttaan kansanedustajana viedä asia oikeuteen. Tätä toimintaa pidän eduskunnan arvovallan murentamisena ja kansan pettämisenä. Politiikasta on tullut häntä, mikä heiluttaa koiraa!

vanhavaari71

Kansalainen hanari puhuu rikoksesta. Rikoksia on monentasoisia. Lievä ylinopeus ja siitä rikesakko on rikos. Suojatiellä olevan lapsen yliajo on rikos ja siitä vankeustuomio. VANHANEN on huolmattomuuttaan tehnyt rikossakkotasoisen rikoksen. Ei tässä mitään kansaa ole petetty. Jos vaalirahaa ei voi tai saa kerätä niin vain kauppaneuvokset menee eduskuntaan omalla 120 000 euron budjetilla tai sitten Timo Soini. Miten lie muut persut. Osa sitten maksaa koko kansanedustajakautensa vaalirahavekseleitään

hanari

Eduskunnassa käytettiin toistuvasti ilmaisua syyllinen. Kun sen lausuu kansanedustaja, hänen velvollisuutensa on tehdä asianmukainen vaatimus oikeuteen viemisestä. En ota ollenkaan kantaa Vanhasen mahdolliseen rikokseen tai syyllisyyteen. Sensijaan peräänkuulutan kansanedustajien puheisiin vastuuta!