Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoo Uudelle Suomelle olleensa jo joulukuussa varma, että Nuorisosäätiö-jupakka tulee raukeamaan, sillä tapauksessa ei ole riittäviä oikeudellisia perusteita, jotta häntä voitaisiin edes syyttää.
Samaan johtopäätökseen tulivat myös perustuslakivaliokunta ja tänään myös eduskunta. Vanhanen sanoo, että jos eduskunta ei olisi tehnyt tänään yksimielistä syyttämättäjättämispäätöstä, se olisi vain pitkittänyt prosessia.
- Olin varma, että tämä raukeaa. Jos eduskunnassa olisi jätetty eriäviä mielipiteitä, olisi pitänyt myös esittää oikeudellisia perusteita syytteen nostamiseksi. Minulla olisi ollut oikeus jättää oma vastineeni ja se olisi lykännyt prosessia, Vanhanen pohtii ja katsoo, ettei oikeudellisia perusteita olisi edelleenkään löytynyt.
Vanhasen mukaan Nuorisosäätiötä koskevat esteellisyys- ja jääviyspulmat johtuvat ongelmasta, joka realisoituu presidentinvaaleissa hävinneille ehdokkaille.
Entisen pääministerin tulkittiin olleen jäävi käsittelemään keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön Raha-automaattiyhdistykselle lähettämiä avustuspyyntöjä, sillä säätiö tuki Vanhasen presidentinvaalikampanjaa vuonna 2006 yhteensä 23 000 eurolla. Vanhanen kertoo, ettei hän tiennyt tuon kampanjan tukijoitaan, sillä hänet pidettiin niistä visusti erossa.
- Tälle ei ole annettu mitään painoa. Samalla lailla hoidettiin (Mauno) Koiviston ja (Johannes) Virolaisen kampanjat vuonna 1982, eli täysin eriytetty varainkeruu. Poliisikin totesi, että tätä on pilkun tarkasti noudatettu, Vanhanen harmittelee.
Vanhasen mukaan eriytetty varainkeruu on myös puhtaasti käytännön kysymys. Presidentinvaalikampanjat ovat laajoja, niihin osallistuu koko puolue ja Vanhasen mukaan hänen kampanjaansa tuki yhteensä noin 20 000 ihmistä.
- Kenelläkään ei voi olla sellaista excel-taulukkoa päässään, että voisi näitä ristiintaulukoida mielessään, Vanhanen puuskahtaa.
- Ja tämä koskee ainoastaan hävinneitä ehdokkaita: valittuja presidenttejä ei voi syyttää kuin maanpetoksesta tai rikoksista ihmisyyttä vastaan, hän jatkaa.
- Muiden vaalien ehdokkaiden kohdalla samanlaista ongelmaa ei ole. Ne ovat sen verran pienempiä, että ehdokkaat pystyvät kyllä tietämään rahoituksensa lähteet.
Vanhanen myöntää, että ”hävinneiden presidenttiehdokkaiden ongelma” koskettaa hyvin pientä joukkoa. Valtioneuvoston jäsenenä olevia entisiä presidenttiehdokkaita Suomen historia tuntee Vanhasen mukaan vain harvoja. Vanhanen kertoo kauhistelleensa, kuinka montaa maakuntakaavaa hän on mahdollisesti käsitellyt tietämättä sitä, että hänen olisi pitänyt jäävätä itsensä presidentinvaalien tukien vuoksi.
Samalla entinen pääministeri ja puoluejohtaja korostaa, että hän olisi jäävännyt itsensä Nuorisosäätiön avustuskäsittelystä, jos vain olisi tiennyt ongelmasta.
- Tietenkin olisin jäävännyt itseni, jos olisin sen tajunnut. Olen tehnyt niin kymmeniä kertoja. En tiedä, miksi ihmiset ajattelevat, että minulla olisi ollut jokin motiivi olla jääväämättä itseäni, Vanhanen kummastelee.
Vanhanen muistuttaa myös jo oikeuskansleri Jaakko Jonkan todenneen, että mitään epäilyksiä ei ole siitä, että hän olisi avustuskäsittelyssä pyrkinyt muuttamaan päätöksentekoa.
- Se oli puhtaasti hallinnollinen tehtävä.
”Prosessi kesti kohtuuttoman kauan”
Keskustan puheenjohtajan ja pääministerin tehtävät kesällä jättänyt Matti Vanhanen toteaa, että Nuorisosäätiö-jupakan käsittely kesti liian kauan.
- Kun tämä oli pitkälti julkinen prosessi, niin siihen nähden tämä oli kohtuuttoman pitkä, Vanhanen kritisoi puolentoistavuoden mittaiseksi venynyttä tutkintaa.
- Asiat on käsiteltävä kohtuullisessa ajassa, hän jatkaa.
Koko käsittelyn pituutta kritisoi jo eduskunnan istuntosalissa keskustan kansanedustaja Markku Rossi. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) myönsikin myöhemmin tutkinnan alkuvaiheen kestäneen ”hieman liian pitkään”.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkalta kesti vuosi tehdä selvitys Vanhasen esteellisyydestä.
- Ei näiden pitäisi olla liian vaikeita asioita. Ydinvoimapäätöstä tehtäessä esteellisyyslausunto tuli oikeuskanslerilta muutamassa päivässä.
- Nyt Jonkka lähetti minulle kysymykset vasta kuukausia sen jälkeen, kun kantelu oli tehty, Vanhanen kertoo.
Vitkutteliko Jonkka kantelun kanssa?
- En ole enää poliitikko, joten voisinkin arvostella viranomaistoimintaa, mutta en nyt halua vastata tuohon, Vanhanen sanoo.

Kommentit
Ilmoitettu on
JANI73
asiaton viesti.
Totuus ei pala
edes juhannuskokoissa :)
niinpä
nuorisosäätiön rahojen väärä jakaminen oli vain hallinnollinen tehtävä - tylsä totuttu rutiini
oletko todella noin
hukassa faktojen kanssa mitä kommenteistasi voi päätellä?
Ei ihme että maailma tuntuu pahalle jos sitä vielä vääräksi itse muuntaa
Onneksi pääministeri Matti Vanhanen joutui eroamaan
Mitenköhän kävisi, jos kaveri kävisi konepistoolilla uhaten hakemassa jostain rahaa säkin itselleen, pankista tms, mutta sanoisi niiden menevän vaalikassaan:
"eriytetty varainkeruu on myös puhtaasti käytännön kysymys"
Käytännön ja käytännön? Ja itselle otetut rahat ovat saatuja, vai oliko ne kuitenkin väkisin otettuja. Kyllä olivat.
Onneksi Matti Vanhanen joutui eroamaan pääministerin tehtävistään. Valitettavasti hänen seuraajansa jatkaa samaa linjaa eikä mitään voi muka muuttaa.
Olet unohtanut
Ottaa päivittäiset lääkkeesi.
Riittävä oikeudellinen peruste
Vaalirahoitus jaettiin osasiin lakimiesten avustuksella niin, että riittäviä oikeudellisia perusteita ei synny. Samalla huolehdittiin siitä, että presidentinvaaleissa oli selkeät rajat, joilla saatiin kaikki pysymään erossa toisistaan näennäisesti.
Näin Nuorisosäätiö voi toimia rahanjakajana ja samanaikaisesti nyhtää valtiollisten laitosten rahaa omaan kassaansa.
Presidentinvaalien 2006 vaalirahoittajat esiin!
Nukkuvien puolueen kokona on ollut noin 2 miljoonaa ääntä ja jäsentä.
Nythän sitten avautui keskustalle ainakin miljoonan uuden äänen paikka!
Lakiin perustuvaa estettähän vaalirahoittajien takautuvaan nimeämiseen ei ole. Kaikki tämä voidaan tehdä ilman eurorajoja ja sanktioita.
Samalla voidaan aloittaa kansalaisten kadonneen luottamuksen palauttaminen politiikkaan.
Suomen presidentinvaalien 2006 vaalirahoitusilmoitukset läpivalaisuun?
http://suomi2017.wordpress.com/2010/10/12/suomen-presidentinvaalien-2006...
Yllättäen avoimuudessa vahvoilla ovatkin presidenttikisassa kakkokseksi ja kolmoseksi sijoittuneet...
Anteeksipyyntö
Olisi vähintään kohtuullista nyt eräitten tahojen tehdä.Mutta turhaahan se on tässä raadollisessa maailmassa.Media tekee kaikkensa että saa suuret otsikot olemattomista asioista.Poliittiset vastustajat katsovat sitä tietysti hymyssä suin ja vahingoniloisina.Tänä päivänä poliitikolta vaaditaan todella kohtuuttomia.Eihän tuollaisiin virkoihin enää parhaat voimat välttämättä edes hakeudu; helpommallakin voi elämänsä elää kuin olla julkinen kusitolppa!
Vajaan kahden kuukauden kuluttua
...tämä kyllä realisoituu Kepun ongelmaksi. Kannattaa Matinkin juhlia nyt kun vielä on aikaa ;-)
Vanhanen moraaliton ja vailla katumusta
tyypillinen kepulainen kelmi. Lakeja on kiristettävä jotta nämä roistot saadaan tuomiolle.
Niin
Kokonaan on pöyhimättä riihisäätiön rikolliset rahat kaksissa pressanvaaleissa.Riihisäätiön johtaja on tuomittu useista väärinkäytöksistä käräjä sekä hovioikeudessa.
Vaalirahaa on todistettavasti jaettu vastoin säädöksiä!
Oikeus on voittanut taas
Sellaista se on,
http://haapavaara.wordpress.com/2010/06/16/viimeinen-taisto-vanha-versio/
Oikeus.
Kaksi kuukautta
On kansalla aikaa nähdä metsä ns,puilta.Vaalirahakohun tarkoitushan oli vain osoittaa että edellisten eduskuntavaalien tulos oli väärin "hankittu".Tämän seurauksena SDP ym,t jäivät oppositioon ja sehän se vasta jäi jurppimaan.Ikihallituspuolue SDP,lle se on ollut tosiaan katkera pala.Nyt näyttää vielä SDP,n kannalta niin huonolta että nuo ns, protestiäänet ainakin galluppien mukaan menevätkin PS,lle.Jotenkin olen saanut sen käsityksen että PS on oikea sillisalaattipuolue.
Pää pyttyyn
Hyypiö, lastaman, von hälsning, pani 0,73, sokearates, älkää menettäkö toivorikkauttanne. Ilta on pimeä, mutta aamulla on hyistä. Luottakaa kepuun, kiittäkää tuhannesti ja uutta perheyrittäjien putkeen.
Onko perustuslain kirjain käynyt vanhaksi
Siis koko politiikan rahoitus kytkettiin Vanhaseen, kun varsin hyvin jo ennakolta tiedettiin, että ei pääministeriä tai entistä pääminsteriä voi riu'ulle vetää jaloistaan roikkumaan.
Ja kunten lehdistö mainitsi Vanhasen maininneen, että ei kait maan tavassa mitään vikaan ole.
Joopa joo.
Mutta entäs tällöin, kun lainsäätäjät kävelevät liki joka päivä peruslain yli, kun säätävät lakeja yli nykyisen perustuslakimme. Sitten joku Sasi jostain eduskunnan pöntöstä lausuu, että eihän tässä mitää vikaa ole - kunhan vaan kävellään vanhaksi käyneen perustuslain yli, että heilahtaa.
Eli tullaan elämään varsin mielenkiintoisia aikoja tulevaisuudessa, kun lainsäädäntömme ei ole enää riittävän voimakas ja lain tulkinnoille annetaan liian voimakas osuus nykyiseen verrattuna.
Esim. työttömyysturvalaki on sellainen, jota ei ole laadittu kansalaisia varten, vaan kansalaisten virkamiesvallalla kyykyttämistä silmällä pitäen.
Hieno juoni tämä on ollut
En tiedä kenen suunnittelema on ollut tämä hyökkäys vanhasta kohti, se on ollut todella onnistunut. Kenekään esim kokoomuksen vaalirahoista ei kukaa ole sanonut halaistua sanaa tänä aikana kun kaikki on olleet vanhasen kimpussa ja varsin onnettoman pienistä summista kaaiken lisäksi ja vielä asiasssa jossa lopputulos oli selvä alusta asti. Asiaa on hienosti laajennettu muutamaan kepun edustajaan suuntaan vielä. Täysi 10 ja papukaijamerkki on annettava tämän juonen suunnittelijoille. Ovat saaneet kiitettävästi kurkku suorana huutavia hyvin mukaansa. Heh he
Hieno juoni tämä on ollut
En tiedä kenen suunnittelema on ollut tämä hyökkäys vanhasta kohti, se on ollut todella onnistunut. Kenekään esim kokoomuksen vaalirahoista ei kukaa ole sanonut halaistua sanaa tänä aikana kun kaikki on olleet vanhasen kimpussa ja varsin onnettoman pienistä summista kaaiken lisäksi ja vielä asiasssa jossa lopputulos oli selvä alusta asti. Asiaa on hienosti laajennettu muutamaan kepun edustajaan suuntaan vielä. Täysi 10 ja papukaijamerkki on annettava tämän juonen suunnittelijoille. Ovat saaneet kiitettävästi kurkku suorana huutavia hyvin mukaansa. Heh he
Lopulta oikeus ja järki
Lopulta oikeus ja järki voitti tässä "Vanhas-asiassa". Mutta tuskassa kiemurtelua se odotetusti tuottaa monille tasapäille.
Kansainvälinen tapa
Aika laajalle levinnyt käytäntö on myös se, että hävinneet presidenttiehdokkaat laitetaan vankilaan. – – Ellei sitten heitä teloiteta (julkisuudessa).
Järjestäytyneen rikollisuuden kerho ?
Ei Mattia saa kiusata. Josko on vähän mölö, niin ei se mitään. Ymmärtämättömyyttään on tehnyt, vaan "veljeä" ei saa tuomita.
Näinkö kaikki 200 suojelivat myös itseään ?
Farssi on ohi
Eduskunta. Tärkeä instituutio. Jonkka. Söderman ja show.
Melko turhaantuneelta moni edustaja tuntui. Politiikkaa.
Vanhanen ei ollut jäävi entisenä nuorisosäätiöläisenä. Jääviys syntyi vaalirahasta, josta Vanhanen ei ollut tietoinen kuin aavistuksen tasolla.
Prisessi menee, hallitukset hyväksyvät virkamiestyön, sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee ison kasan paperia ja valtioneuvosto hyväksyy esityksen sellaisenaan.
Nuijan kopautus. kop.
Vanhanen kysyi monta kertaa mm. ydinvoimasta päätettäessä jääviyttään oikeuskanslerilta. Lapsus tapahtui, eikä kukaan huomauuattabut (virkamies tai oikeuskansleri) vaikka Vanhasen nuorisosäätiökuvio oli yleisessä tiedossa. Tässä se lautakasa tällä kertaa.
Todellisia rikollisia
Ovat ne kansanedustajat, jotka pitävät Vanhasta syyllisenä, mutta oman poliittisen uransa takia eivät äänestäneet oikeuteen viemisen puolesta. Ajavat kaksilla rattailla kuten sanonta kuuluu. Ei pidä pitää palopuheita, jos ei ole kanttia tekoihin! Persut näyttivät olevansa pelkkiä lässyttäjiä ja vitsiniekkoja.
Vistbakan kosto lähtiäisiksi !
Raimo poika on itse ryvettynyt vaalirahoituksessaan ja edustajan tehtävän jättäessään kostaa jo tuleville.Tehokas keino katkaista puolueen kannatus ja uskottavuus,jokaisessa puolueessa näkyy olevan omat Räikönräähkänsäkin.
Minä Aimo Remes toistaiseksi vielä Oulun vaalipiiristä Persujen kansanedustajaehdokkaana olevana sanoudun jyrkästi julkisesti irti kannattajiamme syvästi loukkaavasta eduskuntaryhmämme toiminnasta.Tämä on pelinpolitiikkaa jos mikä ja jota meihin toivonsa viimeisenä oljenkortena panneet eivät varmasti tule hyväksymään.Pulingin tyttöä mukaellen:
"Kiitos pojat ja niin per****esti":
Vanhasta syyllisenä
Saatanpa viritellä aiheesta keskustelun, jos tapaan wanna-be kansanedustajan.
Hävinneet sähköpostit!
Kun ruumista ei löydy ei ole myöskään murhaa tapahtunut.Kun todistusaineisto on tuhottu ei myöskään saada kiistatonta näyttöä niin syytteellä ei ole mahdollisuutta menestyä oikeudessa.Vanhanen tiesi jo ennakkoon.Kysymys kuuluu tuhosiko Vanhanen itse vai tuhosivatko tutkijat avustustarkoituksessa raskauttavan todistusaineiston. Maan tapa ja suuret kengät kuten Suti aikanaan totesi.
Missä rikos
Jopa poliittiset vastustajat joutuivat myöntämään vuosia kestäneen tutkinnan lopuksi sen että Matti Vanhanen on ollut huolellinen, tunnollinen ja tarkka tekojensa kanssa.
Matin virhe on verrattavissa muovipussin joutumiseen bioastiaan. Eihän sellaista kukaan tahallaan tee.
Voi tätä mustamaalauksen määrää. Vanhasta on nöyryytetty, pilkattu ja yksityisasiat sähköposteja ja tekstiviestejä myöden syynätty. Se on palkinto suomalaisilta viran hoidosta.
Eduskunnassa enemmistö alkaa olla sitä mieltä että poliittisia näytelmiä ja ajojahteja ei enää haluta järjestää. Se kun sataa lopulta sinne paskalaariin vähäjärkisten nautittavaksi.