Suomen sosiaaliturvan menot olivat vuonna 2009 52,4 miljardia euroa, kertoo tuore Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoraportti. Asukasta kohden menot olivat 9 820 euroa.
Kasvua edellisvuoteen oli 7,9 prosenttia.
Taantuman vaikutus näkyy sosiaaliturvamenoissa. Vuonna 2009 yksittäisistä menoeristä kasvoivat merkittävästi työttömyysturvaetuudet (35 prosenttia) ja vanhuuseläkkeiden menot (11 prosenttia). Palveluista eniten nousivat vanhusten ja vammaisten avopalveluiden, kotipalveluiden ja asumistuen menot.
Sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen vuonna 2009 oli 30,6 prosenttia. Tämä oli 4,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
THL kerää vuosittain sosiaalimenotiedot valtion ja kuntien, yhdistysten ja järjestöjen sosiaalisen toiminnan kustannuksista ja rahoituksesta. Sosiaalimenotilastoa varten tiedot kootaan tilastoista, tilinpäätöksistä ja muista vastaavista lähteistä.

Kommentit
aika tarkkaan
yksinyrittäjänä mun tulot jää noille main verojen ja sivukulujen jälkeen .
oikeestaan - mulla menee vähän huonomminkin jos miinustetaan se ku jengi
hyödyntää palveuja muttei maksa laskuja, jotka lähetän .
perustuloko toi nyt sitten olisi - kymppitonni per pää ?
sopisi mulle , tuntis joskus maksuja vastaanottaessaan oikeesti tienaavansakin ; )
no helvetti
tarviiko tässä alkaa ns.syrjäytyneeksi ja lopettaa työnteko kun noi tilit jää murto-osaan tuosta laskelmasta...ja kun ei mahdollisuuksia alkaa olemaan pakolainen" suomessa jossa voi ehkä teinata makoilemalla vieläkin enemmän?
Toinen vaihtoehto....
http://www.youtube.com/watch?v=7Gt_oowC668
re.ei tietenkään vaikuta
summaan mamuihin loputtomasti syydetyt rahat vaan kantaväestön kallistuneesta mausta johtuvaa tottakai....
Länsi-Eurooppa hyvinvointivaltioineen tulee olemaan vielä
pahassa pulassa. Juuri nyt talous tosin kasvaa ja työttömyys EU-alueella alenee, mutta hintana on ollut kansan jako kahtia muissakin maissa kuin Suomessa. Ne, jotka putosivat kelkasta edellisen laman tai matalasuhdanteen aikana, putosivat totaalisesti.
Suuri osa uusista työpaikoista on sitä paitsi vanhaa teollisuustyötä huonommin palkattua, epävarmaa ja pätkittäistä.
Ammattiyhdistysliike Euroopassa ei etene kohti uusia voittoja, vaan yrittää pitää kiinni vanhoista saavutuksistaan. Silti on jo nähty työajan pidennyksiä ilman palkankorotuksia, mitä viime syksynä Suomessakin esitti EK:n työnantajapoliittisen työryhmän puheenjohtaja Stig Gustavson.
Eurooppalainen sosiaalinen malli murenee hiljalleen, koska Eurooppa on häviämässä vauraudesta käytävän maailmansodan. Tässä sodassa ei käytetä ohjuksia, tankkeja eikä edes rynnäkkökivääreitä. Se perustuu talousmahtien välisiin sopimuksiin ja valloittajat ovat maailmanhistorian kohteliaimpia. Sodassa niskanpäällä olevat aasialaiset voimatekijät saattavat jopa kärsivällisesti kuunnella moitteita työoloista ja ihmisoikeuksista – ja jatkavat sitten hyväksi havaitsemallaan tiellä.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/05/hvik-vanha-eurooppa-sodan-vauraud...
Kansalaispalkan määrä on laskettu
Nyt ei voi kukaan väittää, etteikö olisi varaa kansalaispalkkaan!
en ihan ymmärrä, että
onko tuossa pilkkuvirhe?
Suomen valtion budjetti vuodelle 2009 on noin 46 miljardia euroa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Budjetti
En ymmärrä tuota uutisessa mainittua summaa.. Voi olla että se on oikein.
Valtion lisäksi...
...sosiaalikuluja makselevat myös kunnat. Ja kuntien budjeteista aika suuri osa menee nimenomaan tähän tarkoitukseen.
Kaikki raha ei liiku valtion
Kaikki raha ei liiku valtion budjetissa, kunnilla on merkittävä osuus, kuten myös järjestöillä yms.
"Sosiaalimenot
THL kerää vuosittain sosiaalimenotiedot valtion ja kuntien, yhdistysten ja järjestöjen sosiaalisen toiminnan kustannuksista ja rahoituksesta. Sosiaalimenotilastoa varten tiedot kootaan tilastoista, tilinpäätöksistä ja muista vastaavista lähteistä."
Älä unohda valtionvelkaa,
Älä unohda valtionvelkaa, jota otamme kokoajan lisää rekkalasteittain. 100 miljardiahan päättäjämme lupasivat lainaa ottaa vanhan päälle. :-)
Kohta ei enää ole olemassa hyvinvointivaltiota / sosiaaliturvaa
Olemme jakaneet itsellemme poliitikkojen avustuksella "ilmaista hyvää" 84 MRD edestä - kohta tämäkin hulluus loppuu....
- 75 prosenttia maailman ihmisistä ei tunne sellaista käsitettä kuin työttömyyskorvaus. He kantavat itse riskit myös sairastumisesta, köyhyydestä ja ikääntymisestä. Suurimmassa osassa maailmaa työläisellä on oikeus tehdä työtä, mutta ei valittaa. Palkka on annettu, siitä ei neuvotella. Jos sosiaaliturvaa on, siitä pitää huolen perhe eikä yritys.
- Ranskassa kerrotaan olevan 12 miljoonaa työläistä, joiden kuukausipalkka on alle 843 euroa.
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/05/hvik-vanha-eurooppa-sodan-vauraud...
mistä rahat
Tulot jakaantuvat automatisaation ja työvoiman siirron halpatyömaihin myötä yhä pienemmälle porukalle
Kun jokin tehdas automatisoidaan joltain osin, niin sieltä irtisanotaan vaikkapa 200 ihmistä ja sen tuottavuus kasvaa 10 kertaiseksi. Osa näistä ihmisistä jää sosiaalietuuksien varaan, yhtiöön sijoittaa yhä useampi rahansa eli palkitsee tehdyn tuottavan päätöksen. Mistä rahat siis sosiaalimenoihin?
Tulot ovat osakeyhtiöiden omistajilla eli osakesijoittajilla. Pääomatuloista pitää periä veroa progressiivisesti ja estää verovarojen valuminen ulkomaille!
Porvarit tietenkin tässä tahtovat päinvastaista, he tahtovat että nämä köyhät, jotka on irtisanottu ovat liian suuri menoerä (rikkaille) joten sosiaalimenoja on leikattava. YMMÄRRÄTTEKÖ ERON porvareiden ja kansan välillä!!? Porvarit ajavat vain rikkaiden etuja vaikka näennäisesti vaikuttaa siltä että he "sosiaalietuuksien leikkaamisella" säästäisivät meidän veronmaksajien rahoja mutta totuus on että he säästävät pääomasijoittajien rahoja ja niiden nykyajan "tehtaanomistajien" rahoja jotka päättävät irtisanoa ihmiset suomesta jotta tuottavuus nousisi.
Paljonkohan ovat hallinnon kulut?
Mitenköhän on jakauma hallinnon kuluihin näissä toiminnoissa, vai tulevatko vielä päälle?
Niin
Pari lukua kiinnostas,1)mikä on rikosseuraamusviraston(ent VHO)osuus kaikkineen mukaanlukien kriminalihuolto? 2) Paljonko on Euroissa veronmalsajien osuus ansiosidonnaisesta ja miksi?
Suomen sosiaaliturvan hinta eniten vie henkilökunta
ja turjhan hulppeat toimitilat.
Kyllä toimintaa voi hoitaa huomattavasti vaatimattomamistakin tiloista.
Lisäksi henkilökuntaa on liikaa josta syyst äheillä on liikaa aikaa keskustella keskenään ja työruuhkautuu.
Pitäälaita jokaiselle urakkatyöja eniten tehnyt saa kunnia maininnan ja peränpitäjä saa loputilin.
Diktaatttorit huom: Suomessa vakanssi
Nythän noita "kansan säästöpossuja" vapautuu työttömäksi. Muutama tollanen tänne eri läänejä halitsemaan, keräävät nääs kaikki rahat talteen. Sitte 10v hallittuaan syöstään vallasta ja heitetään maanpakoon. Tilit suljetaan, ja piilot kaivetaan, ja kas kivan potin pojat säästäneet, ja laitetaan rahat säästöistä kansalle jakoon. Juhlaa taas vähä aikaa sitten.
Good?
julkisyhteisön osuudet
Paljonko tuosta 52,4 miljardista eurosta on henkilöstö ja investointikuluja. Määrärahoja ei käsittääkseni myönetä erikseen investointeihin ja henkilöstökuluihin.
Valtiontalouden säästöt
Miten leikata valtion menoja puuttumatta sosiaaliturvaan (ja jopa sitä kasvattaen)? Lopetetaanko kaikki muut toiminnot?
Vai leikkauksia.
Kysymykseen tulee ainoastaan sinun rahapussisi. Ei tästä millään leikkauksilla selvitä. Jos liiaksi puutut sosiaaliturvaan, se saattaa olla hengelle hupaa. Jo nyt kuntien sosiaalityöntekijöistä 28 % on saanut uhkauksia ja kokee työnsä vaaralliseksi.
Haluat siis kaiken vaarallisuuden siirtyvän kadulle.
Ai, että poliisit poistaa vaaralliset tyypit. Missä sitten ovat ne poliisit.
Niin todellakin vain soitto 112:een ja apu saapuu tuota pikaa.
Niinpä. Blood for gold.
Ainahan maahan, kultaan ja öljyyn, jne. kysymyksiä on ratkottu miekalla ja musketilla. Eipä ne "miltä susta tuntuis, jos..." tai "tää on epistä...", "millä oikeudella...", "kuka sinä luulet olevasi..." jne. lässytykset ole ennenkään haitanneet, vaan pitääkseen omat kullat on vastustajat neutraloitava.
Unohtuiko jotain
Sosiaaliturvaan tulisi lisätä maatalouden vastikkeeton kansallinen tuki 3 miljardia euroa. Se ei yhtään pienennä ruuan hintaa, joka on suurinpiirtein maailman kalleinta.
???
Miten sosiaalimenot voivat olla suuremmat kuin koko budejetti ???????
valtio- ja kuntatalous erillään
Tuossa luvussa on otettu huomioon kuntien ja valtion menot yhteensä. Pelkkä valtion budjetti on 50 miljardia mutta kunnilla on erikseen, lukua en yhtäkkiä tiedä.
Nyt olisi tuhannen taalan paikka ottaa perustulo käyttöön ja se lisäisi kaiken muun hyvän lisäksi omaa aktiivisuutta. Nykyinen järjestelmä vain passivoi järjestelmän uhriksi, koska järjestelmä niin vaatii. Perustulo toisi vapauden ja talouden rattaat alkaisi taas pyöriä.
Aivan
Sensijaan, että ihminen keskittyy hakemaan kaikki 101 sosiaalitukimuotoa, hän voi tehdä jotain hyödyllistä ja tuottavaa ilman pelkoa perustoimeentulon menetyksestä. Ne, jotka käyvät työssä ilman aikomustakaan tuottaa mitään, joutavat hyvin kansalaispalkalle. Sekin on yhdenlaista kollektiivista tuottavuutta, kun antaa paikkansa jotakin aikaansaavalle.
Nyt tarvitaan
äkkiä ulkomaalaista työvoimaa paikkaamaan tätä!
Mikä on
hallitsemattoman maahanmuuton, epäonnistuneen sopeuttamisen ja monikulttuurisuuden ylläpitämisen osuus tästä vero-ja velkarahalla maksetusta sossusta?
Kokoomus tuhlaa verorahoja
Sosiaalimenot ovat suuret, koska kokoomus haluaa, että myös hyvätuloisille jaetaan tukia. Suora sitaatti THL:n raportista:
"Perhe ja lapset:
Toimeentuloturvana maksettavat etuudet sisältävät äitiysavustuksen, vanhempainpäivärahat, vanhempainpäivärahakauden palkat, lasten kodinhoitotuet, lapsilisän ja elatustuen."
Kokoomus esim. vastustaa lapsilisän poistamista hyvätuloisilta, vaikka lapsilisä on tuki, joka on osa sosiaaliturvaa.
Suurimmat menoryhmät:
1. Sairaus ja terveys (myös siis hyvätuloiset).
2. Vanhuus (myös siis hyvätuloiset).
3. Perhe ja lapset (myös siis hyvätuloiset).
Suomessa ei
Suomessa ei hyvätuloinenkaan tule toimeen ilman tukia. Tuet ovat takaisinpalautettavaa poiskerättyä rahaa josta on vähennetty "toimintakulut".
Toimintakuluja onkin sitten melko kiitettävästi.
Vs
"Suomessa ei hyvätuloinenkaan tule toimeen ilman tukia."
Hauska kehäpäätelmä. Hyvätuloinen on se, joka tulisi toimeen ilman tukiakin.