Lauantai 26.5.2012

MTV3: Kansa tyytymätön Suomen seksilakiin

Luotu: 
24.2.2011 07:19
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/ Uusi Suomi
    Arkistokuvassa Tuija Brax, jonka mukaan lain tiukennuksen puolesta puhuu moni seikka.

62 prosenttia suomalaista pitää nykyistä seksin ostolakia huonona, ilmenee tuoreesta kyselystä MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman mukaan.

Think if Laboratoriesin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 41 prosenttia suomalaisista olisi valmiita lain kiristykseen.

30 prosenttia vastaajista tekisi sekä seksin oston että myynnin laittomaksi. 11 prosenttia kriminalisoisi kaiken seksin ostamisen. 21 prosenttia oli sitä mieltä, että seksin myymisen ja ostamisen pitäisi olla laillista. Naiset olivat huomattavasti tiukempia seksilain suhteen kuin miehet.

- Sen [lain tiukennuksen] puolesta puhuu moni seikka, sanoo ohjelmassa oikeusministeri Tuija Brax (vihr.).

- Mutta se kannattaa ajaa läpi silloin, kun tiedetään, että myös lakivaliokunnassa ja yhteiskunnassa laajemmin on asialle kannatusta, Brax sanoi.

45 minuuttia -ohjelman kyselyyn vastasi 3000 suomalaista.

Nykylaissa seksin ostaminen on kielletty parituksen tai ihmiskaupan kohteelta.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Laitiin

Eiköhän laadita laki, joka kieltää kaikenlaisen seksin avioliiton ulkopuolella, niin ympyrä alkaa sulkeutua. Seksiä on ostettu kautta aikain, esimerkkinä siitä on "naimakauppa", se minkä myös avioliittona tunnemme! Sielläkin seksi on nykyjään riskaapelia, koska toimen osapuoli voi mielinmäärin muuttaa sääntöjä kesken leikin ja siitä taas seuraa vaikeuksia. Miestähän ei voi raiskata. Perinteisessä mielessä.

Ilkka Luoma

Aika-ajoin julkisuuteen pulpahtaa hyveellisiä kirjoituksia seksikaupan totaalisesta kieltämisestä. Kielloilla ja moralistamisella viitataan tasa-arvokeskusteluun miesten ja naisten välillä. Kielletty ja piiloon työnnetty seksikauppa synnyttää suuremman paheen liittännäisrikollisuudesta huumeineen ja väkivallan tekoineen.

Ostettu seksi fyysisyyteen päättyvänä kontaktimuotona on alitajuntainen tarve tyydyttää normaalia miehen ja naisen välistä läheisyyttä. Seksi ja siihen liittyvä positiivinen nautinto normaalina tapahtumana ei ole mahdollista tasapuolisesti kaikille, erityisesti miehille. On myös naisia, joilla voi olla vaikeuksia saada sallittua rakkauden läheisyyttä ilman "ostettua seksiä".

Monissa maissa seksin saatavuus on ratkaistu tiukasti yhteiskuntavalvottuna liiketoimena, jota seurataan ja tutkitaan niin sosiaalisesti kuin lääketieteellisesti. Suomi on ratkaissut asiaa moraalisella keskustelulla ja kielloilla katukaupasta. Kaduilla ei haluta nähdä kauppatavaraa eikä siihen liittyviä kauppamenetelmiä hurskaana uskona, että seksin osto ja myynti siitä vähenee.

Luonto tikanpojan puuhun ajaa kuten routa porsaan kotiin. Geenistössämme muhii ikiaikainen nautintaoikeus lisääntymisestä ja se on tehty mukavaksi, jotta suku jatkuisi vieden itsekkäitä geenejä tulevaisuuteen. Ihmisestä tuli jatkuvakiimainen luonnostansa vastoin joidenkin eläinlajien kautisuudelle.

Tasa-arvoon vetoajat mieltävät seksin kaupallisen operoinnin kohdistavan alemmuudenkäsitettä lähinnä naissukupuoleen. Tasa-arvokeskustelussa unohtuu se toinen puoli, joka ei saa tarpeilleen huomiota ja tyydykettä. Kaikilla ei ole edes luontaisia mahdollisuuksia normaaliin pariläheisyyteen, kuitenkin sen tarpeen ollessa mielissä ja huokosissa.

Moni mm. saksalainen mies saa laillisesti, ilman väkivaltaa, ilman huumekytköksiä keskimäärin terveyttään vaarantamatta tyydykkeen tarpeilleen käymällä tarkasti valvotuissa bordelleissa. Olisi mielenkiintoista tietää Saksan ja muidenkin bordellilaitoksen hyväksyvien maiden raiskaus- ja väkivaltarikosten tilastot, kuin myös ne ongelmat, jotka ovat liittyneet laillisesti ostetun seksin ympärille.

Miksi yrittää kielloilla kieltää se historian vanhin tarve, kun se ei lailla ja poliiseilla kuitenkaan esty, vaan siirtyy sisätiloihin ja salaseuroihin. Poliisit, joilla on yhteiskunnassamme valvontavastuu, tietävät seksikaupan ongelmat ja ennenkaikkea liitännäisrikokset sen ympäriltä, he myös tietävät "kielletyn rakkauden" estämisen mahdottomuuden. Jos himoitusta asiasta tehdään yhteiskunnallinen tabu, tekee se siitä myös entistä halutumman ja nostaa hintoja.

Hinnan nosto ja laittomuuden olemus kytkee siihen ne haitallisemmat muodot. Väkivalta, ryöstöt, todellinen ihmiskauppa, laiton ihmisvälitys muista maista, huumeet ja muut ilmiöt, kuten houkute normaaleille perheäideille saapua rahoittamaan pojan ja tyttären opiskelua, ovat seurausta korkeista hintalapuista.

Kieltäminen ei paranna asenteita. Asenteet ja toimintamallit luontuvat parhaimmin vapaaehtoisena ymmärtämisenä teoistansa ja niiden seurauksista. Kielto on houkute kokeiluun, koska se on jännittävää. Tapakasvatus lähtee kotoa ja läheisistä 'lapset - vanhemmat' kytköksistä. Kotiympäristö kasvattaa aina käytännössä niin hyvässä kuin pahassa uudet sukupolvet. Seksielämäkin vaatii tapakasvatusta. "Vitsauksena" lienee ihmisten jännityksen kaipuu.

Seksikauppa on arka puheenaihe; se jakaa miehet ja naiset kahteen leiriin, tästä ei saa kirjoittaa eikä siitä ääniä jaeta. Seksi ja siihen liittyvä kaupallisuus on toiminut tuhansia vuosia, siitä huolimatta miehet ja naiset ovat edelleen hyvissä väleissä - todisteena runsas lajiedustus pallollamme.

Seksikauppaan ja sen liitännäisrikoksiin tulee puuttua reippaalla asennekeskustelulla lopputulemaksi mahdollisimman lieveilmeetön maailman vanhimman tarpeen luonnonmukainen toteutuminen niin tasa-arvoisesti kuin se vain on järkevästi mahdollista. Mikäli yhteiskunta antaa ymmärrystä syrjäytymiselle ja erakoitumiselle, niin kuinka niistä eroaa seksuaalinen syrjäytyneisyys?

Ilkka Luoma

Tikka71

Jos poliisi saisi päättää, *kaikki* olisi kiellettyä. Töitä riittäisi, palkka olisi kohdillaan, ja lahjuksetkin juoksisivat ihan eri tahtiin...

Tutustupa vallan kolmijako-oppiin ja mieti, miksi se on tarpeellista. Yhtään enempää poliisivaltiota Suomesta ei todellakaan tule tehdä.

Tikka71

Mitä enemmän asioita kriminalisoidaan, sitä enemmän pimeät, sääntelemättömät markkinat kukoistavat.

Seksin oston tapauksessa vaikutukset ovat melko ennalta-arvaamattomia. Kun omien pyhien arvojen moraalihuumassa kielletään seksin ostaminen ihmiskaupan uhrilta, päädytään tilanteeseen, jossa ihmiskaupan ainoat todistajat - seksin ostajat - EIVÄT HALUA TODISTAA, koska samalla he todistaisivat itseään vastaan. Järjestäytynyt rikollisuus nauraa partaansa ja kaappaa lisää lapsia köyhistä maista kaupallisiksi seksiorjiksi.

Tosiasiassa kriminalisointi siis pahentaa ongelmia, jopa luo niitä.

krt

Tajunneeko oikeusministeri T B edes, että suuri osa meistä kansalaisista, uskoo hänen olevan kykenemättömän ja suorastaan kelvottoman hoitamaan oikeusministerille kuuluvia tehtäviä?

Toivon vaalitulosten riittävän ja vaikuttavan koko oikeuslaitoksen täydelliseen saneeraukseen. Oikeuden tulisi olla oikeutta, ja rikoksesta kuuluu antaa rangaistus. Uhrin asemaan ja oikeuksiin on panostettava enemmän kuin rikollisen.

arosusi

Mielestäni paras vaihtoehto on se mitä edistysuskovaiset eivät oikein halua ajatella: palataan takaisin vanhoihin lakeihin. Nykyinen kompromissilaki on mielestäni huonompi kuin täyskielto ja täysvapautusta ei ehkä kannata tarpeeksi moni. Eli palataan lakiin, joka oli voimassa 10 vuotta sitten. Saman voisi tehdä tiedostojenjaon suhteen. Nykyiset lait ovat vain ideologisviritteisen tai erityisintressien lobbauksen tulosta. Niistä pitäisi luopua.

arosusi

Tutkimuksen näkee siten kuin se luetaan. Eli on aika lailla moraalitonta US:ltä yhdistää samaan prosenttilukuun ihmisiä,joiden näkemykset ovat täysin vastakkaisia! Nyt USari on kyllä kirjoittanut tätä kirjoitusta vihreänmustat lasit päässä.

Eli 100%-62% =38%. 38%+21%=59% haluaisin nykyiset tai sitä vapaammat seksinostolait. Vain 41% haluaisi tiukentaa lakeja. Eli tutkimukset ovat siten kuin niitä luetaan. Tuija Brax tulkitsee tutkimuksia selkeästi omaan pussiin myös.

Ei kovinkaan tasapainoista US!

HPlä

Brax ja feministit ihan väärillä jäljillä. Seksinosto pitäisi laillistaa ja samoin sen myynti. On paljon halvempaa, miellyttävämpää ja vaihtelevampaa ostaa seksiä, kuin mennä naimisiin. Jos naisihmistä kotona tarvii, palkkaa osa-aikaisen siistijän.

Julmuri

Nyt kun saatiin idiootit luopumaan ruuhkamaksuista voidaan sama järjestelmä kuitenkin siirtää makuuhuoneisiin, ettei se mene hukkaan. Verotetaan "liikkeen" määrään perusteella ja kamera (jota Brax valvoo) pitää huolen, ettei mikään hyödyke vaihda omistajaa ennen yhdyntää tai sen jälkeen. Luonnollisesti tarvitaan valtiollinen yhdyntäministeriö tätä seuraamaan.

Jape

.jotka palveluita käyttävät ja tarjoavat. Heiltä pitää kysyä miten yhteiskunnassa heidän alaansa koskevat asiat tulee järjestää.

Demokratiassa pitää hyväksyä ja ymmärtää myös vähemmistöjä.

Myös monille homoille ja lespoille kaupalliset suhteet tarjoavat ainoan kanavan toteuttaa käytännössä seksuaalisuuttaan. Toivotaan että SETA:n tukee aktiivisesti vähemmistöjen oikeutta tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

Judgement Day

Mikä tekee Kimi “Räkä” Räikkösestä , Berlusconista ym rahajätkistä niin mielenkiintoisen, muu kuin lompakko ?

Tämä (keskustelu) on sitä monikulttuuria parhaimmillaan , joten hallituksemme voisi oikeasti alkaa impoteeraamaan slaavivosuja maahamme, eikä niitä patalaiskoja gepardihattuja.

Miksi Amsterdamissa on niin paljon turismia ? Onko se kuuluisa museoistaan ? Vai mistä ?

Jokainen kotirouva tietää, että piparia sopivasti annostelemalla saa ihmeitä aikaan.

- eikö tällainen toiminta ja kiristys kotioloissa voitaisi kriminalisoida?

tainakulusjärvi

Terveen kulttuurin perusta on rakkauteen perustuvat kestävät parisuhteet.
Aidolla rakkaudella ei ole hintaa.
Jos näin olisi, avioerojen määrä vähenisi, au-lapsien määrä vähenisi, turha matkailu vähenee, turha maahan muutto vähenee, sosiaaliset ongelmat vähenisivät, kiristys vähenee jne. Edut ovat ehdottomasti haittoja suuremmat.