Teleoperaattori TeliaSonera aloittaa yt-neuvottelut ja irtisanoo Suomessa arviolta noin 200 työntekijää.
Irtisanomisilla pyritään yhtiön mukaan parantamaan kustannustehokkuutta laajakaistojen liiketoiminta-alueella ja yrityspalvelutukitoiminnoissa. Yhtiö kertoo, että samalla uusia työtehtäviä avautuu kymmeniä.
Vaajakosken asiakaspalveluyksikkö lakkautetaan ja tehtävät siirretään Turkuun ja Lahteen. Lisäksi osa Lappeenrannan asiakaspalveluyksikön tehtävistä siirtyy Lahteen.
Yhtiöstä sanotaan, ettei vielä ole selvää, kuinka paljon tehtävien vähennyksiä voidaan kompensoida sijoittamalla henkilöstöä yhtiön sisällä uudelleen erilaisiin aukeaviin tehtäviin ja kuinka monelle voidaan tarjota eläke- ja muita erityisjärjestelyitä.
Soneran palveluksessa työskentelee Suomessa 4 600 henkilöä ja sillä on toimipaikkoja yli 50 paikkakunnalla Suomessa.

Kommentit
Eiköhän ala selvitä...
...mihin johtaa firmojen myyminen pois Suomesta. Tätä siitä sitten seuraa, työpaikat katoavat, joko kerralla tai vähitellen.
mihin katosi posti- ja lennätinlaitos
Taitamaton poliitikoista koostuva hallitus pökelsi kansallisomaisuuden sellaiseen kuntoon, että se oli hätäpäissään ennen konkurssia kiireesti likipitäen lahjoitettava Ruotsille. saattoipa ruotsin poika naureskella!!
Seuraukset tästä poliitikkojen pöljyydestä ovat olleet kamalat ja yhä kammottavammaksi tulevat!
Suomalaisten on nyt minimoitava maan väestöön nähden kolminkertainen valtion ja kuntien virkamieskunta ja lakkauttaa lepokoti-suojatyöpaikat. joutilaisuus synnyttää vain turhuutta ja kansaa riivaavia jonninjoutavuuksia.
Ajetaan vaaleissa savijalkapuolueet ahtaalle...myös PS, jonka hallituskipeys aiheuttaa jo punastelua ja askeltamista kohti vanhojen tapoja ( vrt Oinonen ja tapaus Vanhanen)
Palvelu paranee
Yritin hoitaa asioitani Soneran Omilla Sivuilla. Palvelu oli kyykyssä monta päivää. Kun palvelua ei korjattu, päätin hoitaa asiani puhelimitse.
Missään vaiheessa en päässyt kenenkään ihmisen puheille. Älytön valikkoralli ja napin painelu oli vastassa. Muutaman sapekkaan minuutin jälkeen sain sit asiani hoidettua.
Yritin verkkosivuilta etsiä linkkiä, mitä kautta olisin voinut valittaa huonosta palvelusta. Sellaista ei ole, tai jos on, se on piilotettu todella tehokkaasti.
Kukahan kertoisi Soneralle. ettei ne laiteet ihan aina korvaa ihmistä, enkä ole vielä kertaakaan kuullut tietojärjestelmästä, joka korjaisi itse itsensä.
Jos henkilökunta heitetään pihalle, lähtee äkkiä myös asiakkaat. Tosin Sonera on aggressiivisella markkinoinnillaan sitonut asiakkaat määräaikaisiin sopimuksiin niilläkin alueilla, jossa Soneralla ei ole monopoli-asemaa
Omaisuus ulkomaille, velat muistoksi
Hyvästi Sonera Telian pitopoika, velat varmaan jäävät muistoksi. Kansallisomaisuuden siirto ulkomaiseen omistukseen -94, EU ylitti kansallisvaltion ja Ahon hallitus Vihon Viinasen devalvaatioineen" vain hänen ruumiinsa yli" Eipä ole ruumista vielä näkynyt vaikka antaa päättävästi ohjeita seuraajilleen.